maanantai 11. tammikuuta 2010

Live: jj & Ceebrolistics

Tunne siitä, etten ollut käynyt keikoilla pitkään aikaan ei ollutkaan vain tuntemus vaan totista totta. Kun Ellen Allienin vierailu Playgroundissa joulukuun 18. päivä muistutti enemmän utuista klubia kuin keikkaa, ehti vierähtää melkein kuukauden tauko live-musiikin nautiskelussa, mutta korjasin asian viime viikolla. Vuoden 2010 ensimmäset keikat ja keikka-arviot vaihteeksi tähän musablogiin!

Viikonloppuhan alkaa Helsingissä jo torstaina. Tällä kertaa Misf*tsin vieraaksi saapui hypehype-jj. Vaikka ruotsalainen yhtye onkin Joakim Benon ja Elin Kastlander, lavalla nähtiin vain ruotsalainen menninkäistyttö, joka ei ollut antanut Pitchforkin nousta päähän. Kastlander istui yksin himmeissä valoissa baarijakkaralla keskellä lavaa ja taustalla pyöri videokuvaa tuntemastamme maailmasta. Tunnelma oli varsin harras, vaikka ilonkiljahduksia saattoikin kuulla Ecstasyn lähtiessä liikkeelle.

jj

jj

Söpö Kastlander oli kaikkea muuta kuin p4r-hype-snobi. Lievästi humaltunut neito rupatteli yleisöön, nauroi avoimesti ja siemaili Karhuaan niin kuin kuka tahansa skandinaavinainen olisi voinut tehdä. Keikasta jäi lämmin fiilis, ja se jäikin mieleeni mieluisampana kokemuksena kuin esimerkiksi joulukuun Neon Indian tai muut vastaavat hype-bändit.

Tipaton tammikuu lienee unohtunut useammalta, kun heti loppiaisen jälkeisenä viikonloppuna tarjoiltiin Helsingissä mahtavia illanviettomahdollisuuksia runsaalla kädellä. R'n'P Festival Tavastialla ja Rabbitfest Ravintolalaiva Wäisikissä pursuilivat mielenkiintoisia bändejä, mutta päädyin viettämään perjantaitani Virgin Oiliin yhden lempibändini perässä. Ceebrolisticsin, Kemmurun ja Nopsajalan keikkoja ei ollut hinnalla pilattu, kun piljetti bileisiin kustansi vain kuusi euroa.

Ceebrolistics
(Testasin myös ensimmäistä kertaa keikkakuvaamista iPhonella, ja sain aikaiseksi vain huonoja taidekuvia...)

Vaikka yllä mainittu soittojärjestys oli täysin väärä ja soundit olivat häiritsevän huonot, Ceebrolisticsista kannattaa maksaa reilu femma koska tahansa. Raha ei mennyt tälläkään kertaa hukkaa, sillä kolmikko heitti esimerkiksi elämänsä ensimmäisen encoren. Toisin kuin useat muut bändit Ceebrot kuulostavat livenä aina tuoreelta, koska tutut biisit esitetään lähes joka kerta uusiin taustoihin. Vajaa vuosi sitten biisejä esitettiin mm. Bengan biisien päälle, mutta tällä kertaa en harmikseni tunnistanut dubstep-vetoisia taustoja. Illan kohokohdiksi biiseistä nousivat mm. grime-versiona esitetty Tyomi sekä Serkkupoikien (srkkpjt) Sekkuhit ja Hä? (Mitä aiot tehä), joista viimeisin on edelleen yksi parhaista perjantaibiiseistä.



Myös skweee oli edustettuna keikalla, kun Hysä aka Michael Black Electro esitti Randy Barracudan Love Axe / Heavy Metalin totutun princemäisesti.

Seuraava varma keikka kalenterissa onkin sitten Tampereen Yo-talolla 5.2., kun Off the Hookin vieraiksi saapuvat Jesse ja BMMB eli Barracuda + Mesak + Michael Black.

JJJJ – JJ N° 2 (Spotify)
Ceebrolisticshttp://www.myspace.com/ceebrolisticsofficial
Randy Barracudahttp://www.myspace.com/randybarracudaofimatranvoima

4 kommenttia:

  1. Niin ja Love Axe / Heavy Metal oli parasta.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä varsin surkea äänentoisto Virginissä tai sitten miksaaja nukkui. Ceebrojen keikka ansaitsis parempaa. Teki myös taustojen tunnistamisesta hankalaa, mutta ainakin Jokerin Purple City taisi soida myös http://www.youtube.com/watch?v=0bIR_YmiuVw.

    VastaaPoista
  3. Joo, vei kyllä paljon keikasta huonot soundit, koska keikassa olis ollut mahdollisuuksia ainakin omaksi suosikiksi jäbien keikoista. Hyvä show niin kuin aina.

    Eikä edes jäänyt ongelma kiusaamaan pelkästään Ceebroja, koska Kemmurukin kuulosti varsin paskalta, enkä Nopsajalkaa edes jäänyt katsomaan, koska se tuskin olis kuulostanut yhtään sen paremmalta.

    Niin ja kiitos Jokerin tunnistamisesta! Kuulostaa tosiaan siltä, että tais viikonloppuna soida. Kaveri kyseli tosi paljon noiden taustojen perään, ja ilahtuu nyt varmasti.

    VastaaPoista
  4. Haha, unohdin naureskella tohon postaukseen, tota 'uunituoretta matskuu' -kommenttia siihen Sydän-biisiin, koska siitähän on pian kaks vuotta kun jäbät esitti sen Jyrockissa (http://www.youtube.com/watch?v=Ddu_E91sBNo)... Kai se on uunituoretta niin kauan kunnes se joskus saadaan julkaistua?

    VastaaPoista