Pidä varas: Pimeys

Tehosoittoa Radio Helsingissä, Nuorgamin Kaikki huomisen bändit -nosto ja Tulevaisuuden tusina 2013. Laajaa blogihuomiointia (Stop, shake, honey, go, Slow Show, Singin' Drunken Lullabies, Arvoitus on meille poika tuo) ja keikkoja muiden muassa Tavastialla, Lost In Musicissa ja Monsters of Popissa. Käsi pystyyn ken ei ole koskaan kuullut yhtyeestä nimeltä Pimeys? Jahas. Onnittelut. Olet virallisesti vanha ja pihalla kaikesta siististä. Otappas siis hyvä asento kiikkustuolissa ennen kuin pimenee ihan totaalisesti.

Pimeitä jätkiä. Kuva: Ilkka Saastamoinen

Vuonna 2011 perustettu Pimeys koostuu neljästä herrashenkilöstä: Joel Mäkinen (laulu, koskettimet), Pekka Nisu (laulu, kitara), Jukkis Virtanen (basso) sekä Tuomo Laakso (rummut). Soittokokemusta kaveruksilta löytyy bändeistä kuten Nick Arse & The Arsenicks, Manna ja Rex Willer, minkä lisäksi kytköksiä voi vetää myös erittäin mainion Lazardsin ja PMMP:n suuntaan.

Yhtyeen Soundcloud-tilillä ensiesittelynsä saanut biisikaksikko Elämä kiinnostaa ja Näin sinut unessa herätti oitis keskustelua musapiireissä  ja blogeissa. Täytyy myöntää, että suhtauduin itse aluksi melko skeptisesti yhtyeeseen, eikä ylistetty Elämä kiinnostaa herättänyt sen kummempaa reaktiota. Kappaleista jälkimmäinen kuitenkin osui ja upposi. Näin sinut unessa maistuu minulle juuri toismaailmallisen ja mystisen tunnelmansa vuoksi. Kerkko Koskinen meets Paavoharju? Outoa, mutta toimivaa poppia.

Pimeys Telakalla 21.9.2012. Kuva: Kreetta Airila.

Näin bändin ensimmäistä kertaa livenä tämän vuoden Monsters of Popissa. Tuolloin Pimeys oli hakenut soundivahvistusta Markus Pajakkalan ja Akuliina Niemen muodostamasta puhallinsektiosta, ja tämä toikin äänikuvaan raikkautta ja syvyyttä. Hienoa! Telakalla sävykkäästi ja tyylikkäästi soineen Pimeyden välispiikit herättivät sen sijaan hämmennystä. "Täällä on vähän kirjastomainen fiilis. Onks jengi ottanut kokaiinia jo?", tiedusteli Joel kiltisti istuneelta yleisöltä Veli-kappaleen jälkeen. Vilkaisin ympärilleni ja naurahdin kysyvästi. Häh? Heh?

Edellä mainitun kappaleen lisäksi mieleen jäi hieno ja ylväs Rakennukset, jonka runollinen kertosäe (rakennukset kaatuu päälleni / kun valo poistuu asunnostani) jätti mukavan kutkuttavan tuntuman. Keikan edetessä tunnelma rentoutui ja välispiikitkin paranivat. Muistettavin heitoista tuli jälleen Joelilta, joka spiikkasi Pekan säveltämän Elämä kiinnostaa -hitin sisään veljellisesti piikitellen: "Mä sävellän tokalle levylle tollasen Bumtsibum-biisin." Tällä kertaa nauratti jo ihan oikeasti. Hyvä!

Seuraavan kerran pääsin todistamaan Pimeyden livekunnon Tavastialla jo aiemmin blogissamme esitellyn Jukka Ässän lämppärinä. Keikan aikana mieleen ui joukko hienoja kotimaisia artisteja kuten Ultramariini, Liekki, J. Karjalainen ja Egotrippi, vaikkei yhtye näistä yhdeltäkään erityisemmin kuulosta. Ja se Pimeydessä onkin niin hienoa - se kuulostaa vain itseltään: tuoreelta, mystiseltä, popilta ja jopa ajattomalta. Kappaleista tällä kertaa mielenkiinnon herättivät Igor, Boris, Hugo ja mä sekä kaunis ja puhutteleva Helsinki. Varsinkin jälkimmäinen on omasta mielestäni ehta tulevaisuuden klassikko.



Suosittelen lämpimästi tarkastamaan Pimeyden livekunnon - lupaan, ettet tule pettymään. Ai niin. M.dulor julkaisee bändin debyyttilevyn näillä näkymin helmikuussa. Ensi vuoden odotetuin esikoisalbumi? Kyllä.

Pimeys keikalla:

9.11.2012 Torvi, Lahti
16.11.2012 Kultakala, Kalajoki
17.11.2012 Rytmikellari, Raahe
5.12.2012 Le Bonk, Helsinki

Facebook: http://www.facebook.com/Pimeysyhtye
Soundcloud: http://soundcloud.com/pimeysyhtye
Blogi: http://pimeys-pimeys.blogspot.fi/

Katujen Äänet

Vantaalaisten nuorten jätkien vuonna 2010 perustama rokupumppu Katujen Äänet on varmasti tuttu nimi suomalaista punkimpaa musiikkia harrastavalle väestölle. Tätä kirjoittaessa diskografiasta löytyy vuonna 2011 julkaistu yhtyeen nimeä kantava EP, Airiston Punk-levyjen alkuvuodesta julkaisema Terveisiä lähiöön 7" sekä tänä keväänä julkaistu 6-biisinen Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää -EP.

Astetta passiivis-aggressiivisempaa sodankäyntiä.

Matiaksen (laulu, kitara), Jaakon (basso), Danin (kitara) ja Joonan (rummut) muodostama kvartetti nimeää vaikuttajikseen yhtyeitä kuten Leevi And The Leavings, Suomen Talvisota 1939-1940, Noitalinna Huraa! sekä Kollaa kestää. Edellä mainittujen lisäksi nostaisin uusimman julkaisun perusteella listan jatkeeksi Ratsian, Hassisen koneen ja Se. -bändin.

Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää -EP on tasalaatuinen ja tyylikäs kokonaispaketti. Omaan korvaan kaksi kappaletta on biisiseitsikosta ylitse muiden. Kauas pois on kaihoisa ja romanttinen Eppu Normaalin mieleen tuova kolmiminuuttinen, jonka vahva kertosäe on melodiakuljetukseltaan extended playn tarttuvinta antia. Mieleen nousee myös hieman Badding. Selvää hittipotentiaalia, hyvä pojat! Nyt tiedän mitä ikävä on vakuuttaa alusta alkaen kekseliäällä kitaratyöskentelyllään ja svengaavalla bassollaan. EP:n mittakaavassa jopa progressiivisiin sfääreihin kohoava pala päättyy kunniakkaaseen kitarasooloiluun. Hyvä biisi tämäkin.



Itse kaipaisin jotakin omaa vielä sanoituspuoleen. Nyt riimiparit kuten "unta / lunta" ja "luulin / kuulin"nostavat lähinnä punan korville. Matiaksen laulu on myös asia, joka herättänee eriäviä mielipiteitä. Välillä kuulostaa nerokkaalta eli Yarilta, mutta toisinaan (joskaan ei onneksi usein) lipsuu hieman Neumannin puolelle. Lisää rohkeutta peliin vaan perkele! Mutta kyllä tässä on tarjolla kaiken kaikkiaan hyvä, persoonallinen ja kehityskelpoinen lauluääni. Revittelykohdille erityiset kaksi peukkua.

Bändin livepreesensiä en ikäväkseni ole vielä kerennyt tarkistaa, mutta Youtube-videoiden perusteella tähän on saatava muutos ja äkkiä. Hienosti soitettu ja sovitettu levykäinen olisi mielestäni kaivannut asteen verran räkäisempää tuotantoa taustalleen eli LISÄÄ KYRPÄÄ!



Katujen Äänet keikalla:

24.11.2012 Vernissa, Vantaa
08.12.2012 Ravintola Pelimanni, Helsinki
15.12.2012 Varjobaari, Tampere

Facebook: http://www.facebook.com/katujenaanet
Luomustudio: http://www.luomustudio.fi/artistit/katujen-aanet
Youtube: http://www.youtube.com/channel/UCU79mHCnVudOXNvg2CJPGdw

Exclusive: Eva on the Western Castle Island - California Shrills

Eva on the Western Castle Island vinyylisoittimella. Photo: Julius Koivistoinen

Sattuipa eräs hyinen maaliskuun perjantai, että tutustuin helsinkiläisen Adams-klubin avajaisbileiden jonossa rumpaliin, joka kertoi soittavansa pirteää indie rockia bändissä, joka oli perustettu edellisenä keväänä. Laitoin yhtyeen oitis tsekkaukseen, ja siitä asti Eva on the Western Castle Island on keikkunut "kirjoita näistä" -muistilistani kärjessä. Nyt on viimein aika nostaa bändi jalustalle tässäkin blogissa, sillä saimme käsiimme yhtyeen uunituoreen musiikkivideon, joka vasta odottaa julkaisuaan. Ennakkonäytös siis vain meillä, wohoo!

Yhtyeen tarina alkoi, kun malesiankiinalainen Eva muutti muutamia vuosia sitten Suomeen. Kotimaassaan ammatikseen laulanut naikkonen tutustui kolmeen kaverukseen, jotka etsivät yhtyeeseensä vokalistia. Eva innostui kundien melodisesta musiikista, joten voimat yhdistettiin. Sittemmin nelikko on julkaissut kolme singleä, joista on voinut lukea sekä suomalaisista että ulkolaisista musiikkiblogeista.  Kun pirteät ja raikkaat melodiat yhdistyvät aasialaisiin vaikutteisiin, lopputulos ei ole animepoppia vaan mielikuvat ovat tähän asti suunnanneet enemmänkin Deerhoofin kaltaisiin kieroutuneisiin pop-maisemiin. Par' aikaa Eva on the Western Castle Island valmistelee debyytti-EP:tään yhteistyössä French Filmsin tuotannostakin vastanneen Valtteri Väänäsen kanssa, ja ensimmäinen maistiainen on kuultavissa alta!

Ennakkonäytökseen saamamme California Shrills on kuitenkin vaikutteitaan perinteisempi hyväntuulinen poppisraita kaikukitaroilla. Vaikka biisi itsessään on tutunkuuloinen indiesävellys, Evan englannin kieli hauskalla aksentilla tuo yhtyeelle uniikin ja tunnistettavan soundin, ja takaa että biisi jää soimaan päähän. Huolella viimeistelty musiikkivideo on tuoretta ja söpöä katsottavaa. Vaikka stop motion –tyyppiset paperiukot onkin jo nähty moniin otteisiin, tähän videoon on löydetty tuore näkövinkkeli! Awesome job!



California Shrills –single julkaistaan huomenna 31.10.2012, ja sen voi ladata yhtyeen Soundcloudista.

In English: We got our hands on the new video and song from Eva on the Western Castle Island! We can really hear the sound of the new producer Valtteri Väänänen (known for his work with French Films) since the song has more indie-ish sound than we expected from EOTWCI. But we love the song and it will be out and available for download tomorrow from their Soundcloud! And also incredible job with the video, which is amazingly done and fresh although we have seen a lot of stop motion videos with paper-cut people. So cute!

Facebook: http://www.facebook.com/EvaontheWesternCastleIsland
Soundcloud: http://soundcloud.com/westerncastleisland
Tumblr: http://evaonthewesterncastleisland.tumblr.com/
Youtube: http://www.youtube.com/WesternCastleIsland

Pidä varas: Skip Zone

No huhhuh! Tänään All Earsin Suomi-kuukauden arkistojen aarteet -viikolla vuorossa jotain täysin muuta kuin ennen. Nimittäin Skip Zone, kuusihenkinen 2011-vuonna perustettu ja juuri debyytti EP:nsä omakustanteena julkaissut helsinkiläisbändi, joka iski kyllä meikäläiseen kuin salama kirkkaalta taivaalta!

Americanaa, alt-countrya ja 60-luvun tunnelmaa indiemausteilla skulailevan Skip Zonen musiikilliset juuret nousevat suomalaiselle 2010-luvun bändille yllättävän vaivattomasti ja luontevasti Grateful Deadin, Buffalo Springfieldin, Gram Parsonsin ja The Bandin maailmasta (jos 60-luvun kama ei ole vielä tuttua, niin myös Wilco-diggareille Skip Zone on takuuvarmaa kamaa). Minkäänlaista retrorokki-rasitetta ei todellakaan tunnu, vaan musiikin puhdas melodisuus ja tunnelma ovat hunajaa korville EP:n alusta loppuun. Skip Zonen mahtavaa meininkiä leimaavat Maria Pääkkösen ja Pyry Suomalan tyylikkäät duetot ja laulusoundit, taidokas instrumentaatio sekä perinnetietoiset lyriikat, jotka eivät kuitenkaan kompastu kliseisiin.

Melodinen ja kelluva The Bandin mieleen tuova vahva avausbiisi A Bird Who's Flown tempaisee saman tien mukaansa. Aavistuksen "indie-henkisempi" kolmosbiisi Leaving Planet Boredom nappaa viimeistään kuuntelijan pehmeään kitarahelinään ja leikitteleviin mielikuviinsa Belle and Sebastianmaisella kepeydellä. Miles Away on rehtiä countrya pedal steel guitar -soundeineen ja kaihoisine lyriikoineen, I Forgot To Say I Love You puolestaan puhdasta Harvest-ajan Neil Youngia. Nopeatempoinen ja tyylikäs You Are A Moon johdattaa lopetuskappaleeseen It's Going To Be OK, joka on sekin vahvasti The Band-vaikutteinen hengennostattaja kuulohermoja ja aisteja hellivillä kitara- ja urkusooloilla. Aijai että!

The Band nousee Skip Zonen selkeimmäksi vertailukohdaksi, eikä vähiten Pyry Suomalan laulusoundin vuoksi, jota kuunnellessa on mahdoton välttää Levon Helm -mielleyhtymää. Jos jotain kriittistä haluaisi Skip Zonen EP:stä sanoa, tulee mieleen, että 60-luvun esikuviin, kuten Grateful Deadiin verrattuna biisien kokeellisuus ja instrumentaaliset osuudet ovat jääneet hieman puolitiehen ja poppisosaston jalkoihin. Levyn pisin biisi on vain reilut neljä minuuttia. Liekö tämä sitten sitä indie-vaikutetta...?

Vanhana 60-luvun countryn ja psykedeelisen rokin (ja ylipäänsä koko meiningin) erittäin suurena ystävänä en voi kuin iloita Skip Zonen ilmaantumisesta tietoisuuteemme. Kuuden biisin EP on toki vain maistiainen, mutta sellaisenaan aivan mahtava pläjäys! Jatkoa tälle, kiitos!

Skip Zone...
...Facebookissa
...Soundcloudissa
...Spotifyssa

Nyt ota kahvikuppi käteen, valitse ylempää haluamasi musiikinkuuntelualusta, katsele ulos ikkunasta ja anna Skip Zonen mahtavan EP:n tuudittaa itsesi sunnuntaitunnelmiin! Ja muista käydä äänestämässä!

Pidä varas: Johnny Got It Wrong

Huh, eilen julkaistu Ruger -teksti meni vuorokaudessa koko blogin luetuimmaksi postaukseksi! Täällä liikkuu nyt paljon uusia lukijoita, että terveppä vaan, tervetuloa lukemaan! Meillä on täällä meneillään Suomi-kuukausi, ja tänään esittelyvuorossa on eräs komea parkanolaislähtöinen kolli, joka on soinut viime aikoina meikäläisen stereoissa repeatilla – Ruger Hauerin lisäksi tietysti.

Johnny Got It Wrong eli laulaja-lauluntekijä Teppo Tuomisto tekee musiikkia monipuolisesti, mutta on keskittynyt englanninkieliseen folk-poppikseen. Monipuolisuudessa ei kuitenkaan ole enää kyse suunnanhakemisesta, sillä kompassi osoittaa aina erinomaisuuteen, kun Tuomiston tekemisiä seuraa. Viime vuoden puolella tehty viiden biisin Chasing the Moon EP oli hyvä, muttei kovin omaperäinen. Sävellysten puolesta se jäi nuotiolauluasteelle, vaikka vaahtokarkkeja paistavien tyttöjen pikkuhousut olisivat varmasti kostuneet jo näistäkin kappaleista. Tuomistoa on verrattu mm. Damien Riceen ja Ryan Adamsiin, mutta uunituore Johnny Got It Wrong -ep todistaa ettei vertauksia enää tarvita. Tuomistolle on kehittynyt julkaisujen välissä uniikki lauluääni, joka on helppo tunnistaa – lauloi hän millä kielellä hyvänsä.

Etenkin livenä Tuomiston laaja-alaisuus ja vahva laulutekniikka ällistyttää. Olen nähnyt tänä syksynä Johnny Got It Wrongin kahdesti livenä, ja molemmilla kerroilla lavalla on nähty trubaduuri, joka on elementissään – eli liekeissä. Enemmän kuin Cheek. Bar Loosen keikalla Tuomisto osoitti, että paikoitellen naiselta kuulostava mies voi saada miehetkin itkemään – ja äidit toivomaan Tuomistosta vävykokelasta. (Toim. huom. ei sisällä liioittelua. Eikä oo mun äidistä kyse.) Kulttuuriratikassa satunnaiset matkustajat kurkkivat kiinnostuneina esitystä, eivätkä omat kuulokkeet enää palanneet korville. Sekä englanniksi että suomeksi laulava artisti on myös live-coveroinut Gotyen Somebody That I Used to Know'ta ja The Killersin Mr. Brightsidea muuttaen molemmat kappaleet oikeasti erinomaisiksi.

Mutta syy, miksi Tuomisto päätyi All Earsiin tällä viikolla on se, että nenäni haistaa hittikäryä! Johnny Got It Wrongin Soundcloudiin ilmestyi maanantaina kolme uutta kappaletta, ja yksi niistä saa sydämeni rallattelemaan. Kahdessa muussakaan ei toki ole mitään vikaa (päinvastoin, kiitettävistä sävellyksistä on kyse), mutta jos joku näistä saa Suomessa radiosoittoa se on Hetki aikaa. Biisi on hyväntuulinen ja sydäntäkutkuttavan kaunis suomipop-kappale, jonka sanoituksissa kerrotaan, kuinka kumppani isketään. En epäile toimivuutta.



Käy kattoon:
31.10. Korjaamo, Helsinki (ilmainen)
22.11. Paahtimo, Porvoo
24.11. Telakka, Tampere w/ Suvi Koivu
14.12. O'Connells, Tampere

Facebook: https://www.facebook.com/johnnygotitwrong
Soundcloud: https://soundcloud.com/johnny-got-it-wrong
Twitter: https://twitter.com/johnnygiw
www: http://johnnygotitwrong.com/
YouTube: http://www.youtube.com/johnnygiw

Milesmore

Kuva: Bryan Saragosa

Kuten eilen sanoin, tällä viikolla tyhjennetään mailia. Pakko myöntää, että olemme tarttuneet ihan liian vähän sähköposteihin, ja liian usein samat bändit löytyvät myöhemmin uudestaan muiden yhteyksien kautta, kuten tälläkin kertaa kävi. Helsinkiläisbändi Milesmore lähestyi tietovirtojen kautta keväällä, kun olin vielä Zaragozassa harjoittelemassa. Sitten kämppäkaverini puhui koulukaverinsa bändistä. Sitten muut kaverit mainitsivat mitä oudoimmissa yhteyksissä, ja tajusin että olin itsekin tavannut vokalistin Roskildessa useita vuosia sitten. Sitten päädyin soittamaan levyjä Cinderellas on Wheelsin kanssa Milesmoren semi-akustiselle keikalle Indian Summeriin. Ja nyt kun siitäkin on jo kulunut kohta kaksi kuukautta, saan aikaiseksi jakaa ajatuksia eteenpäin.

Milesmore onkin hyvä esimerkki yhtyeestä, jonka saattaa lajitella heti kättelyssä väärän pinoon, ja aivan turhaan. Ensimmäisellä kuuntelukerralla se vaikutti "ihan kivalta peruspopilta", mikä saattaa kuulostaa melkein pahimmalta mahdolliselta loukkaukselta. Vaatekaupan nurkassa livenä nähtynä bändi avautui kuitenkin aivan erilailla. Milesmore liikutti katselijat mahtavaan yhteislauluun, ja vangitsi yleisönsä huomattavasti etevämmin kuin vaikkapa Black Twig samaisessa tilassa viikkoa myöhemmin... ja mulla on todiste siitä! Valitettavasti vertailukohteesta ei löydy tällaista.

Milesmore nostattaa yleisön villiin yhteis-woo-oo-oo-oo-oohon Indian Summer Vintage Storessa:


Livekokemuksen jälkeen Milesmore-debyyttialbumikin kuulostaa freesimmältä. Se on edelleen kevyttä peruspoppia, mutta myös paljon enemmän. Tunnelma vaihtelee utuisesta tunnelmoinnista rullaavaan rallatteluun. Kirpsakat kitarat piristävät herkässäkin tunnelmassa ja vokalisti Onni Pirkolan enkelääni nousee helpoimmin levyn punaiseksi langaksi. Albumi on täynnä hyviä sävellyksiä, mutta jos aikaa on vain biisille tai parille, kannattaa aloittaa kuuntelemalla ainakin ylläolevalla videoklipilläkin vilahtanut Birds, päätösraita Time the Killer sekä Weight, johon yhtye julkaisi iloisen jenkkiroadtrip-videon aiemmin tässä kuussa.



Helppo ja pakollinen vertauskohde Milesmorelle on luultavasti nynnyindie ja Death Cab for Cutie  sukulaisbändeineen. Itse aion laittaa Milesmorea soimaan vielä joskus vaellusreissulla tai kuvataiteluun keskityttäessä. Tai jos joku keksii tavan, jolla voin kuunnella musiikkia uidessa, niin senkin voisin toteuttaa Milesmore korvissa. (Tai siis... aivan varmasti joku on jo keksinyt, eli linkkiä kehiin vaan...)




Bandcamp: milesmore.bandcamp.com (Levy ladattavissa ilmaiseksi!)
Facebook: facebook.com/Milesmore/
Soundcloud: soundcloud.com/milesmore
Spotify: Milesmore – Milesmore

Räppivideot Suomen tyyliin

Terveisiä Tampereelta! Lost in Music ja M&M on nyt takana, ja olipahan huikea viikonloppu. Tapasin monta todella mahtavaa ihmistä, ja monet kertoivat seuraavansa tätä blogia. Oli timanttista saada palautetta,  ja olen tosi ilahtunut kauniista sanoistanne. Kiitos ihmiset! Onnea muuten Monspille ja muille voittajille!

Rapviikon päätteeksi päätimme luoda katsauksen viime vuosien kauneimpiin suomirapvideoihin. Alla mun ja Mikon lempivideoita muutamalta viimeiseltä vuodelta. Paljon jäi puuttuun. Tällä kertaa jätettiin kommentit laittamatta ja annetaan kauniiden kuvien puhua puolestaan.

Ensi viikolla me tehdään syyssiivous ja paneudutaan sähköpostilöytöihin. Mitään kirjoitusaikataulua ei ole löyty lukkoon, että vielä ehtii promomaileja lähettää ensi viikollekin. Kaikkea muutakin hyvää on luvassa, mutta Suomi-teemalla jatketaan vielä kuun loppuun.


Stepa: Kaikki hyvin (2010)
Tekijä: Flatlight Films


Laineen Kasperi: 7 miljardia sottautujaa (2012)
Tekijä: Balansia Films 


Freepoint Crew: FIN (2010)
Tekijä: Pablo Films


Gracias feat. Ekow: Mon€y (2011)
Tekijä: Cocoa


Kemmuru: Lainsuojaton (2012)
Tekijä: Pablo Films


Ameeba: Illo (2012)
Tekijä: Pablo Films  


Gracias x JTT - Night Shift (2012)
Tekijät: Cocoa x Anima Boutique


Gracias: Night Shift (DJ Kridlokk Remix) (2012)
Tekijät: Mikko Antikainen, Joni Kuusisto & Teemu Antero (Cocoa)


HKI Crates: Spessujopo feat. Solonen & Kosola (2012)
Tekijä: Video: Teemu Saario  (Löyly)

Pidä varas: Stepa & Are

Oon kirjotellut viimeksi mun lempisodankyläläisestä ilmeisesti nelisen vuotta sitten – silloin, kun partyjen ohella eleltiin leppoisasti liikoja murehtimatta. Stepan varhaiset julkaisut (MC sekä Aromii-mixtape) sopi silloin hyvin tunnelmiin. Pari vuotta myöhemmin, toisen studioalbumi Made in Sodankylän aikoihin oli kuitenkin ehtinyt jo kokea joitain nuorten aikuisten ongelmia, ja tuntui että Lapinläänin scarface oli aikuistunut samassa tahdissa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että hyvä läpänderi olisi ollut tiessään. Ei, sillä se on Stepan tavaramerkki.

Ensi kuussa koittaa se hetki, kun voin peilata omaa elämäntilannetta ikätoverin kolmanteen albumiin. Luvassa ei kuitenkaan ole enää soolotuotantoa, vaan Stepa on napannut tulevalle levylle messiin jyväskyläläisen rapin Suomen mestarin vuosimallia 2007. Are on tuttu mulle vain muutamien vierailujen perusteella, mikä selittynee sillä, että olen viime vuodet keskittynyt lähinnä ulkomaiseen musiikkiin. Arelta on kuitenkin julkaistu 2010 debyyttialbumi Jaalan elämää Skill Street Entertainmentin kautta. Lyhyen Are-oppimäärän hätäisesti opiskelleena uskallan väittää, että dynaamisen duon albumia voi odottaa kieli pitkällä. Aiemmin kelasin, ettei kukaan pysy Stepan perässä, mutta Aren punchlinet on sen verran eeppisiä, että duo taitaa olla taivaassa tehty.



Stepa & Are ...ja naksuvat luupit -albumilta on ollut tähän mennessä mahdollista kuulla kolme biisiä. Ainakin kaksi niistä on hyvin samastuttavissa. Yhtä aikaa siellä täällä paahtaa kiireisen funkkibiitin tahtiin, ja ottaa kantaa nyky-yhteiskunnan epäinhimilliseen meininkiin. Biisi kuulostaa vetäneen itsekin kahviöverit paineiden ja kiireen takia.

Ylisuoriutumisen ja juoksemisen vastapainoksi Nukkumassa paljastaa elämän leppoisamman puolen. Vaikka aiheet ovat arkipäiväisiä, olisi häpeällistä sanoa näiden jätkien riimittelyä tavalliseksi, sillä se on poikkeuksellisen nerokasta. Niin, ja jälkimmäisenä mainittu kappale todistaa, että Aren jutut on ehkä Stepaakin helpompi allekirjoittaa: "Uni uskontona  / aina eläny sillee / mua ei häiritse mitkään herätysliikkeet / Bon Appetit vaa/se on jalo strategia: ruokalepo kestää suoraan seuraavaan ateriaan."



Kolmas maistiainen Syö papu jos oot nälkänen on kuultavissa täällä. Se on eka biisi.

Näiden perusteella ensi kuussa Joku Roti Recordsin julkaisemalta albumilta voidaan odottaa leppoisia biittejä, nokkelia juttuja arjesta, läppää naisista sekä ensiluokkaista räppiä. Vierailemassa on ainakin Jodarok ja Kriso-K.

Siltä varalta, et nää sankarit on jollekulle vielä täysin tuntemattomia, tässä tällanen "tsekkaa ainakin nää Stepalta TOP 6" -lista:
1. Sun Äitis
2. Lottovoittaja
3. Naiset
4. Järjestelmällistämättömyydellänsäkään
5. Lastenlaulu
6. Kaikki Hyvin (musavideo)

Ps. Lukekaa Stepan blogia. Se on mun lempimusabloggaaja!

Stepan blogi: http://stepapalupa.tumblr.com/
Stepan Facebook: https://www.facebook.com/pages/Stepa/105780306124635
Stepan Soundcloud: https://soundcloud.com/stepapalupa

Teflon Brothers

Pyhimyksen, Volin ja Heikki Kuulan vuonna 2006 muodostama suomiräpin supertrio Teflon Brothers julkaisi ensilevynsä Monspin ja Yellowmicin kautta. Odotettu esikoisalbumi T (2009) saapui mukanaan valtavirtaräppiä parodioivia urbaanista ahdistuksesta kertovia lähiölauluja, joista Vexi on velkaa, Hikoilen ku raiskaaja, In Tolu ja Ei oo ilmasii tissei iskivät hoppiyleisöön kuin salami kirkkaalta taivaalta. Monspin julkaisema kakkoslevy © (2010) käänsi kelkan klubiräppiparodioinnille, ja tarjosi Loost Koosin Väiskin tuottamia bossanovavaikutteisia osin liveinstrumentein toteutettuja kesäisiä popkappaleita, joista elämään ovat jääneet ainakin Kokkonen on ykkönen ja Skippaan duunit.

Komeita poikia.

Aitopäiden, skeneilijöiden ja Basson foorumilla notkuvien räppipuristien harmiksi tämä kirjoitus tulee tästä eteenpäin keskittymään ainoastaan Teflon Brothersin vuonna 2012 julkaisemaan tuotantoon. Pieneltä ja katu-uskottavalta Monspilta ylikansalliselle Universal Music Groupille (no, tarkemmin ottaen Johanna Kustannukselle) loikannut Teflon Brothers on tähän mennessä pudottanut tulevalta Valkoisten dyynien ratsastajat -työnimellä kulkevalta albumiltaan kolme singleä (Poimunopeus, Lähestymiskieloja ja Toukasta eroon), joista jokainen on ilmestyessään herättänyt varsin ristiriitaisia reaktioita.



"Vaikee olla vaatimaton ku on vitun hyvä.
Poimunopeus päällä ja kuosi sikasyvä."

Poimunopeus on rehellisesti sanottuna ensimmäinen Teflon Brothersin biisi, johon pystyin suhtautumaan tietyllä vakavuudella sen ilmestyessä. En tarkoita, etteikö hommassa olisi nytkin mukana aimo annos sarkasmia tai että kaikki aiemmat Teflonien tekemiset olisivat jotenkin kuuntelukelvottomia. Tällä kertaa vain pelkkä sekoilu, sananäppäryys ja parodiointi eivät vie kaikkea huomiota pois itse asiasta eli hyvästä biisistä. Tämä on nimittäin ensimmäinen Teflon Brothersin tekemä Biisi. Isolla b-kirjaimella. Tuotanto ja äänimaailma ovat aiempaa harkitumpia, viimeistellympiä ja jalostuneempia. Taustat herättävät assosiaatioita neonvaloihin, chip tuneen, ala-asteen discoon, Outkastiin (Hey Ya) sekä Sauruksen Pik3n tekemisiin. Lisäksi kappale sisältää kuolemattomia laineja kuten: "mua enemmän kujalla / on vain kuja" tai  "mua ei kiinnosta miten sulla menee, rumilus / vaan milloin sä lähet menee / mä tulin dokaa ja sen ei oo tarkotus / olla mitään vitun spedee" Tyhjentävää riimittelyä. Tätä romaanimitassa, kiitos!




"Nainen, teen sun takii kaiken.
Ruusua, horsmaa ja yksi takiainen.
Tien pientareelta voi kukkia vienoja.
Petuniaa pihasta ja lähestymiskieloja."

Lähestymiskieloja tuo aihevalintansa vuoksi ensimmäisenä mieleen Irwin Goodmanin Rentun ruusun ja sen jälkeen vielä J. Karjalaisen Villejä lupiineja. Pyhimys aloittaa ensimmäisen versen takuutiputtavalla riimiparilla "tässä kasvis, parsa / olet kaunis, vasta varsa", joka nitoo yhteen oivallisesti älyvapaan absurdismin sekä kansallisromanttisen runouden. Tästä kappaleesta alkaa olla huumorikin jo melko kaukana ja teksti on loppujen lopuksi tarinakeskeisyydessään lähempänä esimerkiksi PMMP:n Joku raja -kappaletta kuin Goodmanin rallatusta. Tämä on runollista ja välillä riipaisevan herkkää. Tämä kappale ei mielestäni ole kategorisesti räppibiisi vaan pelkästään hyvä biisi. Tykkään!


TEFLON BROTHERS - TOUKASTA EROON from PABLO FILMS on Vimeo.

"Passaa tilinumero.
Niin saat dineroo.
Hankkiudu toukasta eroon."

Hienolla Pablo Filmsin tekemällä musavideolla siunattu Toukasta eroon on näistä kolmesta singlestä kryptisin ja gangstamaisin. Jos Roopek, Eevil Stöö ja Julma-Henri tekisivät asteen kaupallisempaa ja tansittavampaa materiaalia, kuulostaisiko se tältä? Tuntuu kuin Pyhi ja Kuula olisivat tuoneet alter egonsa Perhosveitsi-Heikin ja Lika-Akin feattaamaan tefloneiden biisiin. Tämä ei kuulosta lainkaan huonommalta ratkaisulta. Biittikin kuulostaa siltä kuin Michael Jackson joraisi Thrilleriä happopäissään Disneylandissa pimeän jälkeen. Eli siis juuri oikealta. Loistavaa!

Alun perin jo kesäksi kaavailtu Valkoisten dyynien ratsastajat ei tätä kirjoitettaessa ole vielä nähnyt päivänvaloa, mutta myönnettävä on, että se on ensimmäinen Teflon Brothersin levy, jota allekirjoittanut odottaa ns. hiessä. Rap!

Facebook: www.facebook.com/TeflonBrothersOfficial

The Megaphone State - VLA Kings

All Earsin Suomi-kuukausi jatkaa tällä viikolla räppiteeman parissa! Pahoittelemme sunnuntain punk-postauksen viivästystä kiireen ja teknisten ongelmien vuoksi. Tulossa on.

Kun nuorempana kuuntelin enemmänkin räppiä, muistan naureskelleeni (sittemmin suomeksi läpilyöneen) Peilarin, Don Johnson Big Bandin ja Redraman kaltaisille yrittäjille, joiden englanninkielisestä ilmaisusta tahtoi lähinnä sulkea naamansa tyynyyn ja itkeä myötähäpeästä. Tämä muuttui kertalaakilla kun yhtäkkiä julkisuuteen pompahti pari vuotta sitten Gracias ja The Megaphone State. Ensimmäinen on saanut isomman kakkupalasen osittain huvittavan ilmiselvästä maahanmuuttajaräppihypetyksestä (jota tyypit ovat muuten itse kritisoineet vääräksi lähtökohdaksi musiikkiinsa), mutta jälkimmäinen on ollut itselläni tiheämmässä soitossa.

Muistan hyvin sen fiiliksen kun kuulin ensimmäistä kertaa Megaphone Statea. Menin aivan ekstaasiin: tuntui epätodelliselta, että näin uskottavaa englanninkielistä räppiä voi tulla Suomesta. Täysin virheetön suoritus. Biisi oli tämä:

Verrattuna yhtyeen 2009 julkaistuun omakustannedebyyttiin Home of the Knockout Artistiin on Fresh Tunes Finlandin julkaisema kakkosalbumi VLA Kings vaivattomampi ja viimeistellympi. Nimi muuten viittaa nokkelasti heppujen kotikaupunkiin Viialaan. Soundiltaan ja ideologialtaan levy edustaa selkeästi rap-musiikin undergroundimpaa laitaa: riimit käsittelevät syvällisiäkin asioita, eikä kaikkia paukkuja satsata tyhjänpäiväiseen sinkkubiisiin, vaan painopiste on viimeistellyllä ja tyylitietoisella albumikokonaisuudella.

Megaphone Statessa ilahduttaa paitsi Suomen rap-skenen parhaimmistoon nousevat SimonSoundin vääntämät soulia ja vanhan ajan meininkiä huokuvat biitit, myös Ekowin kekseliäät ja ajatuksia herättävät riimit. Mikä parasta, yhdessä nämä elementit ovat enemmän kuin osiensa summa. Megaphone State ei ole kyyninen, muttei yltiöpositiivinenkaan. Sen musiikissa muodostavat sulavan kombinaation viittaukset hiphopin traditioon, musiikillinen kunnianhimo ja downright hyvät vibat.

Lainit, kuten You're now talking to the African soul / in the land of the reindeer and snow (December Flight) saavat parhaimmillaan ihon kananlihalle. Kun musta tamperelainen räppää siitä miltä tuntuu olla luokan ainoa erivärinen, liikutaan sellaisella alueella, jossa suomalaisella osittain kaavoihinsa kangistuneella dissausräpillä on vielä paljon koluttavaa.

Suosittelen ehdottomasti Basson Räppilapsuus-dokkarisarjaa, jonka ensimmäisen osan avasi Ekow.

Omaksi suosikkibiisikseni VLA Kingsiltä muodostuu jostain selittämättömästä syystä Live Transmission pt. 2. Ekowin vaivattoman nopeat riimit ja vienot Gil Scott-Heron -viittaukset, A Tribe Called Quest -henkinen jazz hop -biitti, tarttuva taustamelodia ja iltapäiväisen sateen tunnelmaa henkivä rumpusäksätys. Tässä biisissä kenties tiivistyy kaikki ne elementit, jotka tekevät Megaphone Statesta Suomen tämän hetken kovimman räppibändin.

Ydinperhe - Meistä ei tullut mitään 7"

Pyydän jo etukäteen anteeks, koska tää on ehkä koko maailmanhistorian paskin levyarvio. Mulla on punk-darra enkä jaksanut keskittyä omaan ajatustyöhön. Niinpä kävin ostamassa Ydinperheen Meistä ei tullut mitään seiskatuumasen ja laitoin frendit kuunteleen. Kirjotin ylös, mitä ne siitä kommentoi. Ettei Ydinperhe tulis antaan niille turpaan, nimet on sensuroitu. Musta ne on kova bändi, vaikken ehkä kuulukaan kohderyhmään.

Kuunneltiin A-puoli.

Hipsteri1: Oliks eka kappale jo tossa
Meitsi: Siinä oli kolme.

Laitoin A-puolen uudestaan, koska se meni ilmeisesti vähän ohi jengiltä.

Meistä ei tullut mitään:
Hipsteri2: Nyt hei viinaa (kaivaa viinoja ja höpöttelee itsekseen)
Hipsteri2: Kuulen aina ton vittu sanan

Kilariämmät:
Hipsteri1: Miten tätä voi kuunnella noin hiljasella
Tässä kohtaa laitoin volat täysille.
Hipsteri2: Sukupuoliklinikat mainittu
Hipsteri2: Karjuuks tässä nainen. Karjuvat naiset on hot.

Elämän tikkataulu:
Hipsteri3: Hyvä alku. Vähän liikaa sellasta peruspunkkia. Niinku et sukupuolitaudit. Vittu turpaan tulee.
Hipsteri2: Eiks ne vois keksii jotain uusia aiheita. Eiks punkissa oo muuta ku sukupuolipoli ja turpaan saaminen.
Hipsteri1: Mut tää on punkkia. Ei oo sellasta ylituottamista. Vaan on vedetty narulle se mikä on sielusta on tullut.
Hipsteri2: Oliks siin jo taas kolme biisii? Eli nyt me ollaan kuunneltu koko homma?
Hipsteri1: kuulin kaks biisii
Meitsi: eiku laitoin sen A-puolen uudestaan
Hipsteri1: Ahaa, eli jotain vaihtelua vois olla.
Hipsteri3: Kokonaisuutena paljon tyylikkäämpi ku moni muu suomipunkbändi
Hipsteri2: Kylhä tost niinku ymmärsi mitä karjuttiin
Hipsteri1: Eli ymmärsi ne vitun jees ja sukupuolitaudit. Yritin kyllä kuunnella.
Hipsteri1: Onks tässä nuoria mimmejä? Siinä oli sellasta nuoruuden intoa. Mä toivon että ne oli nuoria tyyppejä.
Hipsteri3: Joo siit lähtis pohja pois jos ois 45-vuotiaita
Hipsteri1: Kuulosti siltä et on tehty täydellä innolla.
Hipsteri3: Tehty täysii
Hipsteri1: Hyvässä ja huonossa
Hipsteri2: Myötä ja vastoinkäymisissä
Hipsteri3: Eli toi puoli oli niinku myötä ja vastoinkäymisissä

B-PUOLI

Faija on alkkis
Hipsteri3: Ei kauheen yllättäviä biisiennimiä.
Hipsteri2: Känni mainittu. Onks nää helsinkiläisii ku nää hokee koko ajan vitun jees? Vai sanotaanks niin muuallakin?
Hipsteri3: Täs biisis on jotain Cerebral Ballzy-tyylistä siisteyttä.
Hipsteri2: Kuulostaa paremmalta.
Hipsteri1: Joo tätä puolta on selkeesti tuotettu vähä enemmän ja jengi jopa soittaa.
Hipsteri2: Voi sen faija on alkkis.
Hipsteri1: Hienot taustat ku toi mimmi huutaa taustalla.
Hipsteri2: Tää vois jäädä soimaan ihan päähän.
Hipsteri1: Nii vaiks sanat onki et faija on alkkis.

Ei kellekään velkaa
Hipsteri1: Kaikissa biiseissä on ollu sama tempo. Onks punkissa muita nopeuksia vai kuuluuks sen olla tällasta?
Hipsteri1: Rupee päällimmäisenä jäämään mieleen vaan vittu tästä
Hipsteri2: Mulle vitun jees
Hipsteri1: Vittu on elämän perusasioita
Hipsteri2: Niinku myös tissit

Henki ei lähde & Ennen vanhaan
Hipsteri1: Kitarat liian lujalla ja laulu liian hiljasella eli niinku noi kitarat sekottaa tätä.
Hipsteri2: Toi karjuva mimmi on edelleen kuuma juttu
Hipsteri1: Tosta tulee mieleen vähän Frivolvolin laulaja, vaikka se onki jäbä. Enemmän sais tota naista olla tässä.
Hipsteri1: Ois komeeta jos ois jotain kannanottoja. Eiks toi punx oo yleensä sellasta et pitäis ottaa vähän enemmän sanottamaa? Eikä vaan että vittu ja pillu.

Soitin vielä muutamat extrabiisit Bandcampista.

Mitä on punk:
Hipsteri3: "punk on sitä että lentää tytöt meidän bändistä ULOS". tosta tuli todella monta bonusta.

Sitten kuunneltiin Aamulla töihin, illalla himaan. Tuli vastaus siihen miksei oo enemmän sanottavaa.

Hipsteri2: Laita se Ukkometso nyt soimaan.

Facebook: https://www.facebook.com/pages/Ydinperhe/157038421000055?ref=stream

Moderni Elämä – Pikkuveli / Yleiset syyt

Hienon kannen takana on Jyrki Nissinen. Ikävä kyllä sen vuoksi ette häntä kykene näkemään.

Modernin Elämän Pikkuveli / Yleiset syyt 7-tumake esittelee kaksi perinnetietoista suomirokkibiisiä. Juha Hindströmin, Jyri Paalangon ja Timo Lehtosen muodostama trio on aiheuttanut punkpiireissä hyvää sutinaa jo muutaman vuoden ajan, ja täytyy sanoa, että en ihmettele tätä laisinkaan. Käsittääkseni bändin aiemmasta julkaisukannasta löytyy ainoastaan Moderni Elämä: S/T 7”(?), mutta täytyy sanoa, että paketti on harvinaisen hyvin jo kasassa. Tällaista tyylitietoista Radiopuhelimien ja Kauko Röyhkänkin mieleen tuovaa rämistelyä kuulisi mielellään pidemmässäkin draamallisessa kaaressa.

Mutta eipä rynnätä asioiden edelle, vaan käykäämme seiskan kimppuun.

”Kukaan ei koskaan edes huomaa mua.
Ne ihailee sinua.
Ja mä vain pikkuveljes oon.
Kukaan ei koskaan huomaa mua.
Päät kääntyy toiseen suuntaan.
Ja mä jään.”

Terävällä kitarariffillä, maukkaalla bassovenkoilulla ja säästeliäästi käytetyllä synariffillä kulkeva a-puolen raita Pikkuveli tuo mieleen Hassisen Koneen, Pelle Miljoonan ja ehkä jopa hieman Sur-rurin. Kappale on kokonaisuudessaan oikein mainio kadonnut 80-luvun suomirokkibiisiklassikko. Erityisplussa tulee kolmannen kertsin falsettilaulusta. Oikkee hienoo!

B-puolen Yleiset syyt alkaa hieman hämäävästi sangen aurinkoisesti ja maalailevalla otteella, mutta päätyy matkan loppupuolella varsinaiseen kitaramyrskynsilmään. Takomiseksi ja meuhkaamiseksi äityvä rokkipala osoittaa, että this one goes eleven viimeistään kitarasoolon tullessa mukaan kuvioon. Jostakin syystä kappale tuo mieleeni hyvin arkipäiväisen tilanteen, jossa vessanpönttö ulostusseremonian jälkeen vedetään ja voimakkaat vesipyörteet korjaavat tavaran ns. parempaan talteen. Lopulta jäljelle jää vain huojentunut ja seesteinen olo.

Kirjoittajan pökälepulikoinnin ja sisäisen ying-yangin jälkeen alleviivattakoon vielä, että tämä pikkuveli on jäänyt suuremmalta yleisöltä varjoon aivan turhaan. Airiston Punk-levyjen julkaisemaa levyä voi ostaa ainakin Levykauppa Äxästä tai Combat Rock Shopista. Olisi suotavaa, että suuremmankin yleisön päät kääntyisivät pikku hiljaa Modernin Elämän suuntaan.


Facebook: Moderni Elämä

Nyrkkitappelu

Moikka munkin puolesta! Mikko kyllä postas ehkä vartti sitten, mut tälläkin viikolla bändejä ja muita kovia juttuja on niin paljon, ettei varmaan pysy teksti päivässä –tahti vaan taitaa mennä yli :-D Korvataan siis kerralla viikkojen hiljaisuus. Itseasiassa olin kirjoittanut tästä bändistä jo kesäkuussa, mutta teksti jäi julkaisematta. Nyt lienee hyvä hetki.

Käväsin lauantaina tsiigaan vähän räppiä, mutta vaikka El-P:n keikka olikin erinomainen, ei illan livemusatarpeet tulleet vielä tyydytetyksi. Niinpä suuntasin suoraan Kuudennelta Linjalta Lepakkomieheen ja kävin nauttimassa päälle vielä vähän punkkia – erityisesti Nyrkkitappelu mielessä. Se olikin helposti illan kovin setti, eikä muita bändejä kannata sen rinnalla edes mainita nimeltä.

Nyrkkitappelu todistaa, että Tampereelta tulee hyvääkin musiikkia. Suomipunkin, The Stoogesin ja Turbonegron kohtaaminen uppoaa kuin nyrkki silmään. (Eheheehhe olipa nyt köykänen vertaus tässä yhteydessä.) Keikkaseuran mielestä joissain kappaleissa sanoitukset menivät liian Klamydiaksi, mutta muhun ronski ilmaisu vetosi. Jos biisi alkaa selvällä Popeda-viittauksella (en oo kaupungin tavoitelluin ukkomies mut heitän hiivat tosta vaan), ei vaan voi mennä pieleen. Jos logo on suoraan lainattu RATM:ilta, on sekin hyvä merkki. Ja kun vielä Tyttöjen farkut -radiohitistä löytyy maininta Jonne Aaronista, niin alkaa silmä mustua.

Jo kolme Soundcloudissa kuunneltavissa olevaa biisiä riittäisivät mainosti syyksi ostaa huhtikuussa julkaistu seiskatuumanen, mutta kun kuulemattomaksi jää vielä kappale nimeltä Seppo Räty, harmittaa, että julkaisu näyttäisi olevan loppuunmyyty. Täytynee siis odotella tulevia kiekkoja, ja toivoa että keikalla kuullut vielä vähän kovempaakin turpaan vetäneet biisit Käytetään päihteitä ja Hyvännäköinen aikuiseksi päätyvät vielä soimaan kotisteroihinkin.

Käykää kattomassa:
18.10.2012 Henrys Pub, Helsinki
20.10.2012 Bar Soho, Porvoo w/ Murhamurha, All Over Maniacs
24.10.2012 Torvi, Lahti w/ Murhamurha, Cause a Riot, All Over Maniacs
02.11.2012 Rytmi-Katti, Hamina w/ Pelle & Mela duo, All Over Maniacs
09.11.2012 La Barre, Joensuu w/ Murhamurha, All Over Maniacs
17.11.2012 Vastavirta, Tampere
31.12.2012 Ravintolalaiva Väiski, Helsinki



Facebook: https://www.facebook.com/nyrkkitappelu/
Soundcloud: http://soundcloud.com/nyrkkitappelu

Pää Kii - Inkkarit kanootissa

All Earsin kunniakkaasti alkanutta Suomi-teemaista kuukautta jatkaa tänään starttaava punk ja garage rock -viikko. Tällä kertaa musiikillisen mopon saa polkaista käyntiin Airiston punk-levyjen toukokuussa julkaisema Inkkarit kanootissa 7”. Musiikista vastaa yhtyeen Facebook-sivuja siteeratakseni Bändi jonka nimi on ”Pää Kii”.

Kakkahätä yllätti Teemun.

Neljä kappaletta sisältävä extended play -vinyyli kätkee uumeniinsa täysin älyvapaita ja tyhjänpäiväisiä (kumpikin laatumääreistä tässä kontekstissa ainoastaan positiiviseksi ymmärrettäviä) ralleja, jotka jaksavat riemastuttaa ja paikoin naurattaakin.

Monessa liemessä keitetyn Teemu Bergmanin (mm. Kakka-hätä 77, Nazi Death Camp, The Heartburns, Vaasankatu SS) johtaman trion (tätä nykyä kvartetin?) vahaläpyskä alkaa tyhjentävästi a-puolen reilun minuutin mittaisella kappaleella K18. Ja se musiikillinen mopohan karkaa käsistä heti kättelyssä!

Siteerattakoon oheen koko kappaleen lyrikaalinen komeus:

”Älä tule tänne, mene pois.
Kun sä olet alle 18.
Tule sitten takas kun oot 18
Älä tule tänne, mene pois.

Heitä päästötoditukset vittuun vaan.
Et sä tolla lapulla tee vittuukaan.
Sä päädyt huoraamaan tai perseitä nuolemaan.
Tai katuojaan narkkaamaan ja kuolemaan.”

Niin. Samaa linjaa jatkaa idioottivarmalla yhden kielen kitarariffisahailulla etenevä Paskahousun paluu. Mahdollisesti seiskan epätarttuvin tekele sisältää sekin jälleen nerokasta havainnointia:

”Ei mul oo aikaa lähtee Vekaralle kertaamaan.
Sitä paitsi enhän mä oo käyny siellä vissiin kertaakaan?”

B-puolen aloittava Kylän pahalla puolella haiskahtaa omaan korvaani pahasti tulevalta klassikolta. Vaivattomasti rullaava laiska rokubiisi on sanoitukseltaan muita kappaleita hivenen kantaaottavampi, mutta onneksi paskantärkeys turmellaan viimeistään toiseen säkeistöön saavuttaessa:

”Hipit ja hintit tästä baarista pihalle.

Tääl vegetarianakin maistuu lihalle.”

Kokonaisuuden päättävä Luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin? sisältää killeribassoriffin ja kirskuvan repivää kitaramöyhintää. Loistavasta otsakkeestaan huolimatta kappaleen lyyrinen potentiaali ei täysin puhkea kukkaansa. Mut hei, mitä vitun väliä sillä on, kun biisi on muuten niin kovaa kakkaa! 

Skribentin itsensä 14.9. todistama Lepakkomiehen keikka oli myöskin sen verran tough shit, että suosittelen pikimmiten check it out Pää Kiin livekunnon. Stupido Records julkaisee bändin täyspitkän 16.11., minkä lisäksi tekeillä on ilmeisesti splittiseiska Death Laserin kanssa. Täällä niitä odotetaan jo innolla.

Pää kii ja mee kuuntelee livenä:

10.10. Alakerta, Helsinki (+Rikoslaki, Jyrki Nissinen)
24.10. Tavastia, Helsinki (+Shonen Knife & FU)
24.11. Klubi, Turku (Punk Rock X-mas)
28.11. Klubi, Tampere (Punk Rock X-mas)
30.11. Bar Kino, Pori (+Jussi Hakulinen Distortion)
5.12. Stoppari, Mikkeli (Punk Rock X-mas)

Facebook: http://www.facebook.com/PaaKii666

Delay Trees - Doze

All Earsin ensimmäisestä Suomi-viikonlopusta tuli ilmeisesti Soliti-viikonloppu, kun sunnuntain levyksi valikoitui Delay Treesin tuloillaan oleva albumi Doze. Levy ilmestyy 19. kuluvaa kuuta, ja sen voi ennakkotilata esimerkiksi Stupidosta  tai Levykauppa Äxästä.

Dozen kansitaiteeseen on onnistuttu vangitsemaan täydellisesti levy tunnelma.

Delay Treesin toinen albumi sytyttää ehkä eniten bändin tuotannosta tähän mennessä, vaikkei aiemmissakaan julkaisuissa ole ollut mitään vikaa – Doze vain on huolitellumpi kokonaisuus, joka avautuu vähän lisää jokaisella kuuntelukerralla. Sen tunnelma on vaihtelee indie-Twin Peaksista (Dream Surfer) tanssittavammaksi kitaramaalailuksi (Future).

Dozen julkaisuajankohta on erinomainen, sillä vaikka albumi monipuolinen onkin, se sopii ehdottomasti paremmin syksyyn ja talveen kuin kesään. Se on loistavaa musiikkia kotona rauhoittumiseen, värikkäiden puiden lomassa kävelyyn ja testasinpa sen sopivuuden tänään suihkussa käymiseenkin :-D Maalaileva ja leijaileva kokonaisuus eroaa kuitenkin muista perinteisistä "syksylevyistä" olemalla kevyt ja hyväntuulinen kokonaisuus, jolta voisi erityisesti nostaa esiin useammankin biisin, kuten HML:n, Pausen ja Futuren.

Solitille taas iso pystypeukku laadukkaiden kotimaisten albumeiden julkaisusta! Alkaa tuntua siltä, että jos levynkansista löytyy Solitin merkki, se on varmasti erinomaista kuunneltavaa.

Katso alta video HML:ään:

Delay Trees: "HML" (Official DIY Music Video) from Sami Korhonen on Vimeo.

Kuuntele tästä erinomainen Pause:


Mee kattoon livenä:
19.10. Lost in Music Festival, Tampere (Record Release Day Show)
20.10. Korjaamo, Helsinki (Official Record Release Show)
26.10. Telakka, Tampere
27.10. Bar 15, Seinäjoki
16.11. Poppari, Jyväskyla

Facebook: https://www.facebook.com/delaytrees
www: http://www.delaytrees.com/

Huomenna alkaa uusi teemaviikko, jolloin keskitymme suomalaiseen garage rockiin ja punkkiin. Nyt lähden ottamaan varaslähdön ensi viikkoon ja suuntaan Kuudennelle Linjalle Club Hori Smokuun, missä lavalle nousee amerikkalainen River City Tanlines ja kotimainen Cattle Thieves. Moro!

Infografiikkaa: Satin Circus

Meillä onkin vielä tällanen lauantaibonus ton Jampun tekstin lisäksi! Katsoin nimittäin joitakin viikkoja sitten Robinin lämppärinäkin tunnetun Satin Circuksen musavideon, enkä voinut jättää jakamatta sitä. Video ja biisi tosin veti niin sanattomaksi, että päädyin sanojen sijasta tekemään ananaskuvaajan katsomastani ja kuulemastani.

Big Wave Riders - Life Less Ordinary

Meidän Suomi-kuukautta on kulunut vasta viisi päivää, mutten malttaisi odottaa, että päivät vierivät ja saadaan esiteltyä kotimaista musiikkia lisää. Mulla oli joskus paljonkin antipatioita suomalaista musaa kohtaan, mutta sen aika on nyt virallisesti ohi. Suomesta on viime vuosina putkahdellut käsittämättömän korkealaatuisia ja valmiita yhtyeitä, jotka ovat kuulostaneet joko ihanan suomalaiselta ja pohjoismaiselta tai todella kansainväliseltä eikä yhtään suomalaiselta. Jälkimmäiseen ryhmään liittyy myös tän päivän bändi. Ainakin blogin tägilistan mukaan emme ole kirjoittaneet vielä Big Wave Ridersista. Sen täytyy olla virhe. Tai ainakin se on erehdys, joka korjaantuu nyt.

Big Wave Ridersin esikoispitkäsoitto löysi tiensä kauppojen hyllyille Solitin kautta elokuun lopussa. Life Less Ordinary on hyvä debyyttialbumi. Olen nähnyt bändin tänä vuonna sen verran monesti, ettei albumin sisältö päässyt yllättämään, mutta sitäkin voidaan pitää positiivisena asiana. Harva yhtye/tuottaja nimittäin pystyy vangitsemaan levylle näin hyvin juuri sitä tunnelmaa, joka keikkasaleissa raikaa.

Life Less Ordinary on pitkään haudutettu keitto, johon on heitetty aineksiksi kaikua, psykedeliaa, aurinkoa, 90-luvun happoisia musiikkivideoita, auringonkukkapeltoja, savua, 70-luvun Hollywoodin ilmapiiriä ja brittirockia. BWR kuulostaa pikemmpinkin manchesterilaiselta yhtyeeltä, eikä liene epäselvää kellekään että The Stone Rosesit ym. on kuunneltu. Ääni on kuitenkin oma. Sävellykset ovat vahvoja, eikä levyltä jää soimaan päähän sanat vaan ulvovat kitarat, tarttuvat synat tai voimakas basso.

Big Wave Riders elokuussa Katariinankadulla

Big Wave Riders ei aliarvioi kuuntelijaansa. Life Less Ordinary ei ole kevyt levy muttei raskaskaan. Vaikka levyn mitta onkin vain 36,3 minuuttia, se tuntuu ainoastaan sopivalta. Siltä ei löydy yhtään ylimääräistä biisiä, mutta läpimurtoon tarvittavat hitit puuttuvat. Nyt se löytää tiensä ehkä omistautuneiden brittipoppareiden levyhyllyyn, mikä on harmi, sillä Life is Art, You Wonderin, Move Onin tai Waiting in the Wingsin kaltaisten biisien pitäisi kuulua kaikkien kuuntelijoiden oikeuksiin.

BWR keikkailee kivasti myös loppuvuodesta. Käykää tsiigaan. Levynjulkkarikeikka oli niin vaikuttava että se olisi voinut olla minkä tahansa ulkomaisen indiesuosikin spektaakkeli, jos Tavastian puolityhjä olemus jätetään huomioimatta ja keskitytään vain lavalla fiilistelleeseen bändiin.

17.10. Finnish Wave Night - Prince Charles, Berlin, GER
11.11. Kuudes Linja, Helsinki (+ Wild Nothing)
28.11. Hyvä klubi, Le Bonk, Helsinki (+ IWATSW + Pasa DJ set)
04.12. News from Helsinki, Цоколь, St Petersburg, RUS
06.12. News from Helsinki, 16 Tons, Moscow, RUS
15.12. Luomustudio-klubi - Akustinen iltapäivä Tavastialla, Helsinki
21.12. O´Connells, Tampere


Katso myös musavideo täältä.

Facebook: http://www.facebook.com/bigwaveriders
Soundcloud: http://soundcloud.com/bigwaveriders
Tumblr: http://bigwaveriders.tumblr.com/

In English: Brit rock + guitars + groove + psychedelia + the Sun + echoes + those music videos with sunflower fields which some people made on acid in the 90's + Manchester = Big Wave Riders' debut album Life Less Ordinary.

Kolmen kimppa: Disco Ensemble - Warriors

Koska meitä on nykyään kolme bloggaajaa, ajattelimme hyödyntää sitä muutenkin kuin All Earsin musaskaalan laajentumisena. Siispä tästä eteenpäin heitämme satunnaisesti yhteisarvion jostain kiinnostavasta levystä, biisistä tai keikasta – ja koska kolmen pitkän samankaltaisen tekstiarvion lukeminen voisi olla puuduttavaa, päätimme tehdä sen erilailla. Kukin kuunteli levyn omilla tahoillaan täysin toistensa mielipiteistä tietämättöminä, ja teki oman osuutensa. Tällä kertaa tekstivastuu meni Miralle, Jamppu kuunteli levyn ja antoi kynän liikkua paperilla musiikin tahdissa ja Mikko päätyi... noh, omaan ratkaisuunsa.

Arvioitavan levyn kansi näyttää tältä

Siitäkin huolimatta että olen matkustanut Disco Ensemblen perässä aikanaan Tuuriin (ja ulkomaille) asti keikalle, juhlinut 17-vuotissynttäreitä First Aid Kitin ennakkokuuntelutilaisuudessa, käynyt katsomassayhtyettä 26 kertaa livenä, kuulunut bändin street teamiin ynnä muuta rankkaa fanikamaa, odotukseni uudelle levylle olivat mitättömät. Edellinen The Island of Disco Ensemble ei jaksanut kiinnostaa yhtään – puhumattakaan siitä että uuden levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Second Soul toi mieleen ainoastaan U2:n, kun vokalisti Miikka Koivisto kuulosti enemmän Bonolta kuin itseltään.

Otin kuitenkin levyn kuunteluun, ja totesin Disco Ensemblen viidennen studioalbumi Warriorsin kuulostavan muultakin kuin maailmanparantajien stadionrockilta. Seuraava mielikuva yhdistyi The Rasmuksen Lauri Ylöseen herkkisballadi Hologramin ansiosta. Sitten tapahtui Chinese Sword. Tunsin kuuntelevani taas sitä punkimpaa Disco Ensembleä, johon rakastuin kymmenen vuotta sitten, vaikka minkään In Neonin kaltaiseen myllytykseen ei paluuta enää ollutkaan. Enemmän skeittipunkkia muistutava Disco Ensemble oli kuitenkin tuoretta kuunneltavaa, ja ilahduin, että entinen lemppari saattoikin vielä uudistua, kun luulin ettei bändillä mitään asiaa enää stereoihini ole.

Disco Ensemblen vahvuudet ja heikkoudet eivät ole muuttuneet vuosien varrella. Koiviston lyriikat ovat samaa tasoa kuin ennenkin. Ne eivät ole mitenkään erityisen heikkoja, mutta niihin on vaikea enää samastua. Jos ajattelisin samallalailla kuin vahvimpina teinifanitusvuosinani, olisivat ne luultavasti tärkeämmässä roolissa kuin Jussi Ylikosken tutun taidokkaat kitarariffittelyt ja tarttuvat melodiat, jotka ovat edelleen biisien punainen lanka – oli sitten kyse turpaanvetobiiseistä tai rakkausfiilistelystä. Warriors on myös levy, jota kuunnellessa rytmiryhmänkin panostus nousee ajoittain korkeimmalle korokkeelle.

Warriorsin julkaisusta on ehtinyt kulua melkein pari viikkoa, ja se on tullut jo nyt kuunneltua läpi kymmenkertaisesti verrattuna edeltäjäänsä. Se on parantunut kuuntelussa, ja olen tullut siihen lopputulokseen että Disco Ensemble on monipuolisempi kuin koskaan aikaisemmin. Alkuaikojen Refused-henki on hukkunut lopullisesti, ja löytyy levyltä muutama ärsyttäväkin biisi (esim. Spade is the Anti-Heart), mutta suurin osa Warriorsin biiseistä jää soimaan päähän niin sitkeästi, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella levy uudestaan ja uudestaan. Ja jopa ne Bono- ja Lauri-biisit kuulostavat nykyään hyviltä.

Jamppu kuunteli levyn kynä kädessä. Kuva ei kuitenkaan valmistunut pelkästään Warriorsin aikana, joten piirustus on saanut myös vaikutteita muutamasta Pale Saintsin levystä.

Disco Ensemble ei ole ikinä herättänyt minussa oikeastaan minkäänlaisia tunteita. Olen kuullut ihmisten pitäneen bändin energisistä livevedoista, joten ajattelin tarkastella Disco Ensemblen Warriors-levyä festarisimulaation lävitse. Ohessa merkintöjä festaripäiväkirjastani.

#1 Intro. Okei. Ekaa kertaa Ruisrockissa. Teltta pystyyn. Okei. Ei onnistu. Perse. Naapuriteltan tyttöjä naurattaa. Hävettää. Mä oon ehkä ihan älytön pelle, mut niin on kyl tän biisin kitarariffikin. Miks mä edes tulin tänne?

#2 Second Soul. Hei, mikäs tää on? Eka bändi tais alottaa just... KYLLÄ! NY RILLATAA! Ensimmäinen törppö auki. Sssschoff. Singlebiisin slicer-efektoitu kitaramulkutteluhan toimii ja tuo mieleen Battlesin panemassa U2:sta. No homo. Onkohan Bonolla takaputki kippeenä? Whatever. Kohti päälavaa! FUCK YEAH!

#3 Too Much Feeling. ”Second Soul!!! WOOHOO! I love you, Miikka! WOOO... hei, mikä kitarariffi tää nyt muka on? BUU! Soittakaa SECOND SOUL!” Festaristondis lerpahtaa kuin narkoleptinen bambi. Tänään ei oo kesäkumeille käyttöä. Ja ne tais muutenkin jäädä kyl himaan. Hitsi. Takas leirintäalueelle. Jostain kuuluu hälyä. The Strokes sivulavalla? Whatever. Teltan pystytys jatkukoon.

#4 Eartha Kitt. Oho! Sähköinen kitaranakutus ja eletrovaikutteita. Hyvä boogie ja syntetisaattori. Robotit tanssii. Bumtsibum. Jabba the Hutt? Teinidisco? Naapuriteltan muijat ja kaksinkertainen delicious ba-donk-a-donk-donk. FUCK YEAH! Mutta... emoriffi? Mistäs tää tuli? Ai, oliks täällä tänä vuonna Linkin Park?

#5 I've Seen The Future. Onks tää joku vitsi? Mä en tajua. Missä on punchline? Tää riffihän on melkein yhtä ässä kuin Jukka Ässä. Mitäs tässä. Missä? TÄÄLLÄ! Telttakin on nyt sit pystyssä!

#6 With Every Step. Lisää bisseä. Vampire Weekend, Papa Roach ja Weezer soittavat päälavalla samaan aikaan. Täähän toimii. Ihan sairaan hyvä kertsi! Kohti päälavaa. Peukut ylös. Hitsi ku ois taas yläasteella. Onks tää yhtä hyvä ku Second Soul? Onhan tää parempi. Vai onko? On tää ainakin melkein. Toi muija on muuten salettina yläasteella. Oho. Kattoks se mua? Katto! Okei. Mä meen juttelee sille.

#7 Hologram. ”Moi! Mä oon Mikko. Hologrammit on just siistejä! Vähä niiko säki! Vitsi vitsi. Ootsä yläasteella? Hei, mä arvasin! Tiesiksä, että sä oot nainen ja mä oon hologrammi? Ai, et tiennyt vai siis että en oo? No ei sit. Ei väkisin. Väkisin?”

#8 Space Is the Anti-Heart. Avaruus on antisydän? Häh... paljon mä oon oikeen juonut? Sssschoff. Mihin tää pimu oikeen...? Tuolla. "Hei, se hologrammi-juttu oli vitsi! Oikeesti oli! Tuu takas! Ai et tuu?" Jos olisin Tupac Shakurin hologrammi, saisin kaikki muijat. Ainakin yläasteella olevat.

#9 Chinese Sword. Okei. Missä mun teltta olikaan?




Facebook: https://www.facebook.com/discoensemble
Spotify: Disco Ensemble – Warriors
www: http://discoensemble.com/

In English: To be honest... this cannot be translated. We all listened to Disco Ensemble's new studio album Warriors. The former fan girl Mira liked it, Jamppu drew something while listening to it and well... who knows what Mikko thinks...