Koko viime viikko meni kuunnellessa (etenkin vanhaa) soulia, ja tää viikko on lähtenyt käyntiin The Beatlesilla. En ole oikein koskaan jaksanut sivistää itseäni musiikilla, joka on ollut pop reilusti ennen syntymääni. Pink Floyd on yksi suosikeistani, mutta siihen se on melkein jäänyt. Mulla on nolon huono tietämys jostain 60-, 70 & 80-lukujen musahommista. Puhumattakaan vielä vanhemmasta musiikista. Se on vaan niin vaikea alottaa yhtään mistään, kun levyjä on ilmestynyt kymmeniä ja kymmeniä, eikä ole oikein minkäänlaista ennakkokäsitystä tuotannosta.
Meillä ei kotona koskaan soinut vanhempien valitsema musiikki mun ollessa muksu. Muistan että kirppiksillä äiti aina hipelöi Diana Rossin ja Billie Holidayn levyjä ja ylisti kovaan ääneen niiden olevan hänen lempimusiikkiaan. Ei niitä silti koskaan kotona kuullut vaan levyt pölyttyivät jossain silmien näkemättömissä - ehkä kellarissa. Metallican ja Nirvanan bändipaidat olivat äidillä ahkerassa käytössä, mutta joskus pistäessäni em. bändejä soimaan, saatoin saada toruja ja ihmettelyä, mitä ihmeen paskaa kuuntelen...
Olen aina ollut vähän kade kavereilleni, joilla on lapsuusaikana soitettu kotona läpi kaikki klassikkolevyt. Olen kadehtien kuunnellut niitä juttuja, kun joku muistaa lapsuudestaan jonkun biisin tai levyn ja löytää sen uudelleen vähän vanhempana porukoiden vinyylivarastosta. Mä en ole saanut oikeestaan keltään mitään musiikkivaikutteita, koska mulla ei ole sisaruksiakaan. Siispä nyt 22-vuotiaana saan aikaiseksi edes jollain tasolla tutustua The Beatlesiin. Kiitokset siitäkin Maijalle, jonka mielestä oli noloa, ettei mulla ollut tietämystä ja teki mulle lahjaksi ihanan mixtapen. Tästä oli helpompi aloittaa.
Mitä te olette oppineet kuuntelemaan vanhempien tai sisarusten avustuksella? Vinkatkaahan mulle jooko, jotta voin sivistää itseäni lisää. Itse löydetytkin aarteet saa jakaa.
Nyt tuon avautumisen päätteksi aionkin kaikesta huolimatta hehkuttaa nopeasti uudempaa musiikkia, joka kaiken soulin ohella soi viime viikolla tiheään. Plan B on täällä vilahtanut täällä ekan soittolistan yhteydessä, mutta mitään en ole kai hänestä kirjoittanut.
Plan B eli Louis Preira on 28-vuotias lontoolainen monilahjakkuus, joka on soulin lisäksi kunnostautunut räppärinä, tuottajana, näyttelijänä ja ohjaajana. Vuonna 2006 ilmestynyt debyyttialbumi Who Need Action When You Got Words oli varovasti soulilla maustettu hip-hop-levy, joka keräsi ihastuneita arvosteluja medialta.
Viime keväänä julkaistulla toisella albumilla The Defamation of Strickland Banksilla voimasuhteet on käännetty ympäri sen ollessa soul-albumi hip-hopilla höystettynä. Vaikka soul-levy onkin menestynyt debyyttiä runsaasti paremmin, Plan B on vaihtanut genreä vain tilapäisesti, ja kolmas levy on paluu takaisin juurille. Levy-yhtiö ei pitänyt miehen venkslaamisesta, joten The Ballad Of Belmarsh julkaistaan Plan B:n omalla levymerkillä.
Plan B:n musiikkivideotkin kertovat Strickland Banksin tarinaa. Videoista voi bongata mm. Skinsistä tutun Kaya Scodelarion.
Juuri levy-yhtiön ja radioaaltojen rakastama The Defamation of Strickland Banks on näistä se, joka on vienyt minunkin sydämeni. Se on konseptialbumi, joka kertoo tarinan nuoresta soul-laulajasta, joka saavuttaa kuuluisuuden rakkauslauluilla, mutta päätyy lopulta vankilaan rikoksesta, jota ei tehnyt. Soul-fiilistelyissä Preiran mahtava lauluääni pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin verrattuna debyyttiin. Sävellykset ovat monipuolisia ja levyltä löytyykin biisejä sekä koti-illan taustamusiikiksi että diskojen tanssilattioille. Poikaystäväni ei levylle lämpeä, mutta epäilen sen johtuavan paikallisista Justin Timberlake -mielleyhtymistä. Toivotaan, että konseptialbumeita on luvassa jatkossakin, sillä niin hyvin Preira eri genret ja tarinankerronnan hallitsee.
MySpace: http://www.myspace.com/time4planb
Spotify: Plan B
www: http://www.time4planb.co.uk/
Kylässä käynyt äitikin tykkäsi. Näin päin se on mun kohdalla aina mennytkin.
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Harvaan biisiin en osaisi nukahtaa. Se on testattu kotona mm. hardcore punkilla sekä livenä mm. Familjenilla ja Crystal Castlesilla. Paras nukahtamismusa vaihtelee, koska se ei saa olla liian tuttua. Siinä vaiheessa kun sanat osaa ulkoa, alan vaistomaisesti laulaa mukana nukahtamisen sijaan. Siksi suosin tähän tarkoitukseen instrumentaalimusiikkia tai biisejä, joiden sanoja en ymmärrä/ en saa niistä selvää.
Sigur Rós - Viðrar vel til loftárása: Bändi tai biisi tuskin tulee yllärinä muille musanukahtajille. Harvoin nukahdan ensimmäiseen biisiin, joten koko Ágætis byrjun-levy on aikanaan tuudittanut minut uneen, ilta toisensa jälkeen. Sigur Rósin uniluukutusta jatkui niin monta vuotta, että opin kaikki ulinat ja jousisoitinkuviot ja muut nekin liian hyvin ulkoa. Ágætis byrjunin uniaika on ohi, ja nykyään tyydyn sen sijaan satunnaiseen post-rock-, minimal techno- tai ambient-levyyn. Legendaarisuuspisteet kuitenkin Islantiin.
