Flow '13: Lisää pakkotsekkauksia

Jatketaanpa siitä mihin vimeksi jäätiin… eli Flow'sta! Ranneke löytyy jo kädestä, eikä vuoden ihanimman Helsinki-viikonlopun ja mun välissä ole enää kuin yksi työpäivä. Aikataulusta on tulossa ilmeisen kiireinen, mut ei haittaa, sillä sen verran kovatasoiselta festari taas vaikuttaa. Viikonlopun ohjelmani komeilee tässä alla, olkaa hyvä! Kuten kuvasta voi nähdä, en ole aivan täysin pystynyt vielä tekemään valintoja, ja luultavasti päädynkin juoksentelemaan Suvilahdessa sinne sun tänne, kun taas lauantaina ei haittaisi vaikka pysyisin Black Tentissä koko päivän.

Miran Flow-ohjelma, josta puuttuu vielä jokunen tsekattava

Lisäksi on käytävä pyörähtämässä Boiler Room -seteissä, kuuntelemassa puheohjelmaa (koska viime vuoden Nuorgamin Maki Kolehmainen -livehaastis oli parasta koskaan), leffatallissa ja kaikkialla muuallakin, kun sopivia tyhjiä hetkiä tulee. (Sellaisia aukkojahan mulla on aikatauluissa lukuisia niin kuin näkyy...) Vaikka teenkin jokaiselle festarille aina minuuttiaikataulun, ne toteutuvat hyvin harvoin. Kultakalan keskittymiskyvyllä varustettuna keikan pitää olla todella vakuuttava ja odotettu, että jaksan heilua mukana alusta viimeiseen minuuttiin. Toisaalta myös rakastan juoksennella lavalta toiselle "vähän tsekkailemassa", ja toisaalta taas nautin hyvin paljon siitä, kun voi istua alas juttelemaan vanhan ystävän kanssa, johon juuri törmäsi ihmisvilinässä. Välillä näen festareilla kaksi keikkaa (Puntala), välillä 64 (Roskilde), mutta en lopulta ota stressiä mistään, vaan menen fiiliksen mukaan. Ja se onkin ainoa oikea tapa festaroida.

Koska en odota kenenkään printtaavan meikäläisen aikatauluja ja juoksevan juuri niillä keikoilla, haluaisin nostaa vielä muutaman pakkotsekkauksen esiin – aiemmin blogattujen Mykki Blancon, Disclosuren, Moderatin ja Parquet Courtsin kaveriksi.

Lieminen (LA 10.8.2013 19:30 Heineken O.S.S) (Facebook)
Työpaikallani on kohistu poikkeuksellisen paljon tämän artistin kohdalla, koska sieltä löytyy esimiestason sukulaisuussuhteita Liemiseen. Niinpä mulle soitettiin miltei ensimmäisenä työpäivänäni miehen musiikkia, ja sittemmin päädyin fiilistelemään kotona miehen rautalankahenkistä Aamuun asti -suomipoppiskappaletta YouTubesta repeatilla. Oli toki tarkoituksena linkata se tähän alle, mutta video on muuttunut viime yön aikana yksityiseksi. Damn it! Mut eipä hätää, eilen juhlittiin Liemisen videon julkkareita We Got Beeffissä, ja uunituore video upattiin tänään kaiken kansan nähtäväksi. Jumalaisen mahtava musavideo tarjonnee ennakkovaroituksen Flow'n mainostamasta "kuuden miehen live-superkokoonpanosta". HITTIKAMAA!


Goat (SU 11.8.2013 22:30 Black Tent) (Blogi)
Ehkäpä Ruotsin paras bändi tällä hetkellä, jonka keikoista olen kuullut sellaisia vaatimattomia lausahduksia kuin "vuoden paras keikka" tai "Roskilden paras meininki". Nyt on aika paikata kaikki edelliset missaukset ja käydä vähän transsitanssimassa kosmisen groovailun tahtiin. Kuulopuheiden mukaan tältä proge-keikalta voi odottaa värikkyyttä ja runsasta energiaa. Meininkiä voi haistella etukäteen katsomalla heinäkuisen Roskilden keikan kokonaan täältä.

Kraftwerk 3D (SU 11.8.2013 21:30 Päälava) (www)
Ongelma: Tiedostat Kraftwerkin pioneeriuden, mutta et juurikaan kuuntele bändiä kotona. 3D-show kiinnostaa, mutta luulet ettet jaksa katsoa esitystä paria tuntia.
Ilmainen vinkki: Tiedän tunteen, sillä samat ajatukset pyörivät päässäni aiemmin tänä kesänä. Sitten todistin samaisen show'n Roskilden päätöspäivänä, ja jaksoin vallan mainiosti seurata sen alusta loppuun asti, vaikka rankka viikko painoikin jo päälle. Kraftwerk sopi täydellisesti tähän sunnuntai-illan fiilikseen. 3D-kikkailut olivat minimalistisia eli mitään Hollywood-ulottuvuuksia ei parane odottaa. Visuaalit olivat kuitenkin tyylikkäät. Valitse päälavan edustalla paikkasi niin, että näet mainiosti Kraftwerkin takana olevan screenin. Lähempänä 3D-visut ovat näyttävämmät kuin kaukaa. Ainakaan Roskildessa lavan sivussa olevat screenit eivät toistaneet 3D:nä, joten pidä huoli ettei näkemisesi ole vain niiden varassa.
Ratkaisu: Mene katsomaan. Edes vähän.

Pidä huoli siitä, että olet sonnustautunut tällaisiin Kraftwerkin keikalla.

Vähäiset äänet (PE 9.8.2013 19:45 Heineken O.S.S)
No niin, Karri Koira ja Ruudolf on nähty tässä viimeisen vuoden aikana niin monta kertaa ettei enää pysy laskuissa. Kaksikko esiintyy myös Flow-lauantaina, mutta perjantailta voi odottaa sitä kulttibändin (Ruudolf, Karri Koira, Tono Slono ja Henry Lee) taattua kamaa, mitä fiilisteltiin jo joskus helkkarin monta vuotta sitten. Vielä kerran, ehkä viimeisen kerran, Vähäiset äänet! Big up! Varaudu tungokseen.


Angel Haze (SU 11.8.2013 16:30 Black Tent) (Soundcloud)
Päässäni meni muutamat kesän festari-lineupit sekaisin, ja luulin itseasiassa heinäkuun puoliväliin asti että Angel Haze on kuulunut alusta asti Flow'n ohjelmistoon. Siispä kiljahdin ilosta, kun sanavalmis räppinaikkonen kiinnitettiin toissapäivänä uutuutena peruutusten tilalle. Girl power! Vaikkei tässä puolia tarvitsisi valita, niin silmissäni (ja korvissani) Angel Haze pieksi alkuvuoden (täysin turhan) Twitter-riidan synnyttämissä dissausbiiseissä Azealia Banksin iisisti. Joka tapauksessa, erittäin kova viime hetken kiinnitys Public Enemyn tapaan. Sitä en tässä erikseen suosittele, koska oletan, että kaikki menee sinne muutenkin. Ainakin parempi olisi.

Angel Hazen tuoreehko Kanye West -versiointi New Slavesista:


Boiler Room -kemut (LA 10.8.2013 20:00-23:00 Nokia Garage) (www)
Lauantai, Nokia Garage ja legendaariset Boiler Room -kemut ensimmäistä kertaa Suomessa – livenä Flow'sta. Esiintymässä kotimaiset Femme en Fourrure ja Teeth sekä Space Dimension Controller (UK) ja Tim Sweeney (US).

Se olis sit over and out tältä kertaa. Palataan asiaan ehkä alkuviikosta, koska luulen että keskityn viikonlopun sataprosenttisesti Flow-fiilinkeihin ja kokoan ajatukset sitten vasta arjen saavuttua. Nähdään siis Suvilahdessa ja jos ei nähdä niin hauskaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

PS. Jos joku lukija nyt kokee, että mun aikatauluista puuttuu jotain erittäin oleellista ja tärkeää, niin saa vinkata ettei tarvii sit olla jälkiviisaana liikenteessä!

Flow '13: Parquet Courts

Yksi tämän vuoden Flow'n eniten odottamistani artisteista on Texasista New Yorkin Brooklyniin asettautunut Parquet Courts. Yhtyeen taustalta löytyy vuonna 2011 omakustannekasettijulkaisu American Specialties, josta Play Pinball! Records julkaisi vinyylipainoksen. Tätä seurasi vuonna 2012 laulaja-kitaristi Andrew Savagen omalla Dull Tools -merkillä julkaistu Light Up Gold, josta What's Yr Rupture pani pihalle laajemman levittelyn version tämän vuoden alussa. Itse olen päässyt kuulemaan tähän mennessä vain jälkimmäistä levyä, mutta se on jo aivan tarpeeksi kova setti raahatakseen minut takuuvarmasti bändin keikalle parin viikon päästä!

Avausraita Master Of My Craft polkaisee levyn itsevarmasti käyntiin mahtavan ironisella luu kurkkuun -henkisellä kuvauksella bändin state of mindista:

I got a gold medal record time, gold record, diamond mine,
name in print, tongue, tshirts, and minds.
thread count - high
commissions - high
hourly rates - high
a minute of your time? forget about it.

Jokainen Light Up Goldin kappale tuntuu olevan täysin luonnollisessa jatkumossa edellisen kanssa. Borrowed Time jatkaa thurstonmooremaista melodiatajuista riffittelymonotoniaa, mutta lyhyt Donuts Only viimeistään räjäyttää pankin, ja voimakkaan Pixies-henkinen kitaran ja huudon yhteispuhelu nostaa levyn intensiteetin uudelle tasolle. Yr No Stoner ja N Dakota voisivat yhtä hyvin olla Stephen Malkmusin käsialaa, kuitenkaan liiaksi Pavementia matkimatta. Careers in Combat, Light Up Gold, No Ideas... Näitä kaikkia biisejä voisi yhtä hyvin kehua! Levyn kohokohdaksi noussee kuitenkin mieletön junnaava sauhuttelu-eepos Stoned and Starving, joka on humoristisuudessaan ja kitarajumittelussaan mainio kappale.

Stoned and starving?

Parquet Courts on itse kuvaillut musiikkiaan americana punkiksi. Kovin rankkaa tai raskasta heidän musiikkinsa ei kuitenkaan ole, ja itse löytäisin yhtyeen hengenheimolaisia varsinkin 90-luvun slacker-muusikoista ja noisessa marinoiduista post-punkkareista. On aivan selvää, että koko Light Up Goldin läpi soi Sonic Youthin, Pixiesin, The Feeliesin ja Pavementin kaltaiset vaikutteet, mutta se ei häiritse. Hauska huomio on mielestäni, että monta kertaa Parquet Courtsista tulee mieleen Thurston Mooren ja Lee Ranaldon soolotuotantojen tyylittely ja soundi, kuitenkin tietyllä poikamaisemmalla viballa.

2000- ja 2010-lukujen bändien vertailu ja niputtaminen 80-90-lukujen esikuviin on usein masentavaa puuhaa, sillä tuntuu, että kaikki hyvät jutut vain kaivetaan levyhyllyjen uumenista uudestaan käyttöön ilman todellista kekseliäisyyttä. Monet voisivat varmasti sanoa samaa Parquet Courtsista, mutta itse kiistän tämän näkökulman. Aika ajoin ilmoille putkahtaa tutun kuuloista musiikkia, jossa on kuitenkin jotain eri lailla, jolloin musiikki kutkuttaa, innostaa ja värisyttää.

Light Up Gold pursuaa loistavia riffejä, yksinkertaisia melodioita, hyviä lyriikoita ja intensiivisiä laulusuorituksia. Tällä levyllä yksinkertaisesti mikään ei tunnu väkisin väännetyltä tai teennäiseltä, vaan laiskahtava mutta suora ja terävä message tekee temppunsa niin suurella tarkkuudella, että levystä ei voi olla kuin huumaantumatta.

Suosittelenkin kaikkia vähääkään kiinnostuneita katsomaan tämän polkupyöräkaupassa kuvatun KEXP-livekeikan. Jos Parquet Courts on Flow'ssa lähellekään tämän tason livebändi kannattaa paikalle takuuvarmasti eksyä.

Parquet Courts esiintyy Helsingin Flow Festivalilla ensi viikon lauantaina 10.8.2013 klo 20:45 Black Tentissa.

Flow '13: Moderat

Modeselektor + Apparat = Moderat. (Kuva: Olaf Heine)

Tämä on kahdeksas kerta, kun kirjoitan Moderatista All Earsiin, mutta erinomaisuuksista sietääkin huudella. Tällä kertaa aiheeseen kirvoittaa bändin uusi albumi sekä ensi viikon Flow Festival -keikka.

Moderat on siis saksalaisten IDM-velhojen Modeselektorin ja Apparatin projekti, joka yhdistää molempien konkareiden parhaat puolet virheettömän täydellisesti. Gernot Bronsertin ja Sebastian Szaryn Modeselektor on pioneeritason mestari bassorikkaassa ja nyrjähtelevässä klubimusiikissa, kun taas Sascha Ring eli Apparat on taituri fiilispitoisemmassa post-rockahtavassa kokeellisessa pop-ambientissa. Poppoo teki 2000-luvun alkupuolella yhdessä Auf Kosten der Gesundheit EP:n, jonka jälkeen projekti laitettiin jäihin. Kuuden vuoden jälkeen kolmikko kohtasi jälleen, ja Moderatin debyyttialbumi näki päivänvalon 2009.

Tuosta albumista kehittyi minulle pakkomielle, ja Moderat yhdessä tuntui paremmalta kuin Modeselektorin ja Apparatin kaikki omat tuotokset yhteenlaskettuna. Yhtyeen kappale Rusty Nails oli minulle kiistatta vuoden 2009 tärkein kappale. Bändi kipusi vähitellen kaikkien aikojen lempibändieni joukkoon. Matkustin katsomaan bändiä kahdesti Saksaan, kerran Tanskaan ja kerran Serbiaan. Näihin aikoihin Moderat keräsi mainetta ja kunniaa yhteistyölleen myös Radioheadin lämppärinä. Kun kiertueiden jälkeen Modeselektor ja Apparat jatkoivat taas omillaan, en uskaltanut edes toivoa toista levyä ilmestyväksi pidemmälläkään aikataululla. Niin kävikin, että tulevan toisen albumin ensimmäinen single Bad Kingdom oli jo pihalla, kun havahduin uutiseen II -albumista.

Ikuinen suosikki Rusty Nails:


Moderat - Bad Kingdom


Nyt II:n julkaisuun on enää muutama hassu päivä (TÄLLÄ VIIKOLLA), ja levystä löytyy versio jo Spotifystakin. (Spodariversiossa on 9/11 biiseistä.) II on taattua Moderattia eli levy, jota kuunnellessa tekisi mieli fiilistellä kaikkia biisejä samaan aikaan, koska ei osaa päättää, minkä kappaleen haluaisi kuulla eniten. Ensimmäinen sinkku Bad Kingdom on oiva jatko Rusty Nailsin hengessä, enkä yhtään ihmettele, jos se dominoisi tämän vuoden lempikappaleissani. Apparatin päätähuimaavat vokaalisuoritukset (this is not what you wanted / not what you had in mind!!!!!) pistävät jokaisella kuuntelukerralla kiemurtelemaan kylmien väreiden saattelemana. Tämä reaktio ei tosin rajoitu hittibiiseihin vaan Moderatin materiaali on jälleen ihan yleisesti sillä sielukkuuden tasolla, että biisien upeutta on fiilisteltävä silmät kiinni ja antaumuksella –  oli bändi sitten livenä lavalla edessäni tai ei.

Vaikka minimalistiset elektroniset artistit eivät yleensä keikoillaan räjäytä tajuntaa visuaalisella ilotulituksella, Moderatin kohdalla musiikin voima on vahva. Erityiskehaisu Flow Festivalille esiintymisslotin valinnasta, sillä Nokia Blue Tent on luultavasti soundillisesti vahvin lava yhtyeelle, ja perjantai-illan viimeinen (?) esiintymispaikka puolenyön aikaan palvelee Moderatin musiikkia erinomaisesti. Ainakin oma skenaarioni illan päättymisestä on se, että olen puolenyön aikaan enemmän kuin valmis jumittamaan lempimusiikkini parissa. Vieräytän väsymystiloissani ehkä kyyneleen jos toisenkin, sillä heräsin aamulla kuudelta töihin ja sieltä juoksin suoraan Suvilahteen, missä en ole juuri ehtinyt hengähtääkään, koska perjantaihin on mahtunut jo niin monta upeaa keikkaa. Moderat on jälleen yksi maailman kauneimmista asioista, joten aamuyöllä nukahdan sänkyyni hymy huulillani. Eli suuri kiitos vaan Flow Festival tästä jo etukäteen!

Moderat esiintyy Helsingin Flow Festivalilla ensi viikon perjantaina (9.8.2013). (00:00, Nokia Blue Tent)

Let in the Light on toinen suosikkini tulevalta levyltä:


Facebook: https://www.facebook.com/moderat.band
Spotify: Moderat
Twitter: https://twitter.com/ModeratOfficial
www: http://moderat.fm/

Aivan lopuksi on myös pakko kehaista yhtyeen Bad Kingdom -videollakin nähtyä visuaalista ilmettä! Ekan ja tokan levyn kannet näyttävät seuraavilta! Whoaaaa:

Ps. Flow Festival tiedotti tänään ensimmäistä kertaa Suomeen tulevan Boiler Roomin ohjelmasta!! Cooli-o!!!

Flow '13: Disclosure

Tässä on Disclosure.

Eilen kirjotiin Mykki Blancosta, jonka keikkaa odotan Flow'ssa aivan järjettömästi. Yksi syy odotukseen on se, etten kyennyt katsomaan Roskilden keikkaa kokonaan, koska täsmälleen samaan aikaan viereisellä lavalla esiintyi toinen yhtä kova kova nimi eli Disclosure. Luonnollisesti myös Disclosure tulee ensi viikolla Flow'hun, ja onneksemme Suomessa ollaan oltu vähän viisaampia aikataulujen laatimisessa, sillä Helsingissä on mahdollista nähdä molemmat keikat kokonaan – jos siis on useamman päivän festarilippu.


Viime vuonna elektronisen musiikin piireissä kohistiin kahdesta nuoresta tuottajaveljeksestä, jotka miksasivat ensimmäisen singlensä autossa. Kaksikko oli Disclosure, ja automiksailut olivat tapahtuneet joitain vuosia aiemmin sillä, ensimmäinen virallinen julkaisu (Offline Dexterity 7") tuli ulos jo 2010 Moshi Moshilta. Tuolloin kundit olivat vasta 16 ja 18 vuoden ikäisiä. Vuonna 2013 Disclosure on lyönyt läpi kaikissa muissakin piireissä. Kesän alussa julkaistu Settle-debyyttialbumi ylsi jopa Britannian albumilistan ykköseksi, ja yhtyeen lukuisat hitit ovat raikaneet taukoamatta niin vaatekaupoissa kuin klubeillakin. Brittilässä keväällä matkaillessa tuntui, ettei Disclosurea päässyt karkuun edes ruokakauppoihin.

Nostetta siis on.

Nyt seuraa paljastus: vaikka fiilistelin viime syksynä paljonkin The Face EP:tä, tämän vuoden megahitin White Noisen putkahtaessa talvella musablogosfääriin tuntui se vähän… pliisuilta. Lopullisen punaisen langan siihen ja muihin nettihitteihin löysin vasta Settleä kuunnellessani, jolle ne istuivat täydellisesti. Noista kädenlämpöisistä tuntemuksista ollaan tultu kauas, ja vaikka hitit onkin kuultu useasti, ne tuntuvat kestäviltä. Settle ei valitettavasti ole kuitenkaan kokonaisuutena tyydyttänyt aivan toivotulla tavalla. 14 (intro+13) biisin järkäleeltä olisi voinut helposti karsia muutaman kappaleen pois, ja käteen olisi jäänyt kultakimpale. (Spotifystakin löytyvällä deluxe-versiolla on 18 biisiä.) Lukuisista kuunteluista huolimatta painan edelleen skip-nappia esimerkiksi Stimulationin kohdalla, mikä saa kuuntelukokemuksen tuntumaan rikkonaiselta.

Vaan eipä sillä, voin silti luvata Disclosuren löytyvän henkilökohtaisilta vuoden lopun listoiltani, ja lähdin vähän muutenkin harhailemaan aiheesta, koska en tullut tänne kertomaan kaksikon ainoasta virhearvioinnista vaan ylistämään taas keikkakokemusta Tanskanmaalla. Nimittäin: Roskilde + lämmin kesäilta klo 22:00 + näkökentän täysin peittänyt savukonesavu + hyvä ja bassorikas äänentoisto + rutosti tanssivaa yleisöä + pidennetty ja äärimmäisen tiukka festarisetti = kaikki hype-noste-ennakko-odotukset lunastettu. Toivotaan, että ensi viikon sunnuntai-illassa saavutetaan sama hurmos!

Disclosure esiintyy ensi viikon sunnuntaina (11.8.) Helsingin Flow Festivalilla. (Black Tent, 20:00)

Loppuun vielä parit Disclosure-liitännäiset suosikit:

When A Fire Starts to Burn:


Boiling (feat. Sinead Harnett)


White Noise (feat. AlunaGeorge)


You & Me (Flume Remix)


Facebook: https://www.facebook.com/disclosureuk
Instagram: http://instagram.com/disclosuremusic
Soundcloud: https://soundcloud.com/disclosuremusic
Spotify: Disclosure
Twitter: https://twitter.com/disclosure
www: http://disclosureofficial.com/
YouTube: http://www.youtube.com/user/OfficialDisclosure

PS. Äääh en voinut olla pelleilemättä hyvällä naamabrändäyksellä, joten saanen esitellä: 1) meikä 2) Tomahawk goes Disclosure:

Flow '13: Mykki Blanco

Mykki Blanco, The Cosmic Angel. (Kuva: TimothySaccenti)

Viime tammikuussa ärräpäät lentelivät suustani, kun jouduin myymään Disco Dislocated -lippuni viime hetkellä äkillisen sairastumisen vuoksi. Tuolloin James Blaken keikalle oli halukkaita, ja sain Facebookkiin jättämäni myynti-ilmoituksen perusteella kolmessa minuutissa seitsemän yhteydenottoa. Itse olin ostanut lipun lähinnä lämppäri Mykki Blancon takia, ja saatoin vain toivoa, että lipun uusi omistaja meni kekkereihin hyvissä ajoin ennen Blakea. Keikka siis jäi harmillisesti väliin, mutta surra ei tarvinnut kuin neljä päivää, sillä seuraavalla viikolla Flow Festival julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä – joukossa Mykki Blanco.

Mykki Blanco on poikkeuksellinen brooklyniläinen rap-artisti. Hän rikkoo rajoja oikeasti, sillä maskuliiniseen hiphop-maailmaan uskaltautuneihin queer-räppäreihin törmää harvoin. Miss Mykki Blanco onkin niittänyt mainetta erityisesti provokatiivisilla sukupuolirooleja ravistelevilla esityksillään, joita ovat värittäneet esimerkiksi peruukit ja kimallus yhdistettynä punk-asenteeseen.

Flow Festivalin sivuilla oleva kahden virkkeen esittelyteksti namedroppailee vähän tarpeettomastikin Blancon esikuviksi GG Allinin, Marilyn Mansonin, Beyoncén ja Lady Gagan, sillä Mykki Blanco on paljon enemmän kuin rämäpäinen dragpunkkariräppäri. Provo/promo on kuitenkin toiminut, ja Blanco on herättänyt paljon keskustelua niin netissä kuin muuallakin. YouTube-kommentoijat parjaavat artistin seksuaalisuudesta, ja kuulinpa Roskildessa pettyneitä kommentteja siitä, kuinka Mykki Blanco ei ollutkaan harmillisesti "panostanut esiintymisasuunsa". Ristiinpukeutumisesta vihjasi ainoastaan tasselit.

Mykki Blanco Roskildessa kännykkäkamerani läpi. Lupaan ottaa paremman kuvan Flow'ssa :--DD

Vaikka provolla toki voi mennä pitkälle, se ei ole lähellekään Mykki Blancon suurin saavutus. Mykki meni "pelkästään" erinomaisten kappaleidensa ja intensiivisen läsnäolonsa ansiosta tänä vuonna näkemieni keikkojen kärkeen, kun viimein pääsin todistamaan artistin keikkaa Roskildessa tämän kuun alussa. Kukaan tuskin nousee vastarintaan, jos väitän tässä, että musiikki lienee lopulta tärkeämpää kuin rekvisiitat, pornahtavat tanssiliikkeet, anarkismi tai "erikoinen persoonallisuus". Tuplaajana (ja jonkin sortin lämmittelijänä) toimineen Psycho Egyptianin sekä DJ Larry B:n kanssa synkän vangitsevaa energiaa lavalta uhkunut Mykki loksautti suun auki lahjakkaalla sanailullaan ja päällekäyvällä rap-asenteellaan, vaikka viettelvät tanssikuviot ja naisellisuutta korostaneet välispiikit olivatkin osa esitystä. Mykin esityksiin toki liittyy läheisesti queer-henki, mutta sen ylikorostaminen on tarpeetonta. Minä näin lavalla ensisijaisesti asennetta puhkuneen itsevarman artistin, jota ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä muut ajattelevat hänestä.

Vaikka meikäläisen ei lopulta tarvinnutkaan odotella elokuuhun asti artistin näkemistä, on hänet pakko tsekata Flow'ssa uudestaan, sillä monet nimekkäämmät esiintyjät jäivät auttamattomasti hänen varjoonsa Pohjoismaiden suurimmilla festareilla. Mykki Blanco esiintyy ensi viikon perjantaina (9.8.2013) Helsingin Flow Festivalilla. (Black Tent, 22:30)

Jos vielä jäi epäilyksiä, hehkuttamani Roskilden keikan voi katsoa kokonaisuudessaan täältä . (Mykki nousee lavalle noin kymmenen minuutin kohdalla.)

Tämä biisi osoittanee ilman videotakin, että kyseessä on kova artisti. Musavideot löydät Mykki Blancon YouTube-kanavalta.


Facebook: https://www.facebook.com/MykkiBlanco
Soundcloud: https://soundcloud.com/mykkiblanco
Spotify: Mykki Blanco
Twitter: https://twitter.com/mykkiblanco

Voita paita ja sisäänpääsy Stereotype clubille (XXYYXX, Slow Magic, Giraffage, Mister Lies, Beat Culture, Niva)

Moikkamoi ja pahoittelut blogihiljaisuudesta! Facebook-sivullamme jo paljastettiinkin syy siihen: reilu viikko sitten valmistunut All Ears Magazine -musiikkilehti. Näillä näkymin kymmenen kappaleen painoksesta ei ole tulossa uusintaerää, mutta muutama kappale on vielä vailla omistajaa, joten lupaan että täällä arvotaan ainakin yksi kappale! Sitä ennen kuitenkin on tiedossa toisenlaista skabaa liittyen tapahtumaan, josta olen tosi innoissani. Kyttäilin kiertuetta jo alkuvuodesta, ja Stereotype tekee aivan älyttömän kulttuuriteon tuodessaan nää kuusi artistia Suomeen. Tietenkin just sillon kun oon itse Briteissä. Kaksi onnekasta lukijaa kuitenkin voittaa itselleen lipun keikoille sekä artistien myynnissä olevista paidoista vapaasti valittavan t-paidan! Tsekkaa osallistumisohjeet postauksen lopusta!

Stereotype-ilta on osa Set It Off -kiertuetta ja se järjestetään Helsingin Adamsissa keskiviikkona 22.5.2013. Täyteen pakattu ohjelma muistuttaa enemmin minifestivaalia kuin tavallista klubi-iltamaa, ja sanonpa vaan, että 14 euron lippuhinta tästä kattauksesta on halpa! Vaikka kaikkien artistien promokuvat näyttävätkin hipstereiden tusinatumblauksilta, musiikki puhuu puolestaan. Tapahtuman kuusi karismaattista nuorta yhdistelevät sykkiviä, elektronisia rytmejä sympaattisiin pop-melodioihin. Kaikkia esiintyjistä on ylistetty varauksetta maailman seuratuimmilla musiikkisivustoilla sekä blogeissa, ja heille on povattu pian tapahtuvaa kansainvälistä läpimurtoa. Yhtyeiden yhteiskiertue viekin heidät Helsingin lisäksi toukokuun aikana yli kahdellekymmenelle huippuklubille Euroopan suurimmissa kaupungeissa.

Facebook: http://www.facebook.com/events/586479751362811/
Tiketti: http://www.tiketti.fi/A-Stereotype-Club-Adams-Helsinki-lippuja/20151

XXYYXX (USA)

Tapahtuman pääesiintyjä on James Blakeen ja The Weekndiin verrattu, vasta 17-vuotias floridalainen superlahjakkuus XXYYXX, jonka About You oli ehkä yksi viime vuoden parhaita biisejä. Eikä vain mun mielestä, sillä biisiin videoa on katsottu YouTubesta ihan just yhdeksän miljoonaa kertaa. Viime syksynä, ensimmäisella euroopankiertueellaan hän myi loppuun yli 30 esiintymispaikkaa. Itse rakentamiaan syntetisaattoreita musiikin tekemiseen käyttävä XXYYXX on hiljattain myös remiksannut mm. Usheria.



Facebook
 / Bandcamp / SoundCloud

SLOW MAGIC (USA)

Slow Magic

Tribaalinaamioon esiintymisissään pukeutuvan Slow Magicin oikea nimi ei ole tiedossa, ja hän haluaa välttää myös tuotantonsa lokerointia, määritellen sen ainoastaan "mielikuvitusystäväsi tekemäksi musiikiksi". Tunnelmalliset kappaleet kuljettavat yleisön paikasta toiseen, aurinkoisille rannoille, ulkoavaruuteen, tai suoraan tanssilattialle.

Tsiigaa alta myös musavideo Feel Flows -biisiin! Se palkittiin viime kuun lopulla London Independent filmifestareilla parhaana kotimaisena (elikkäs siis brittiläisenä) musiikkivideona, ja oli myös ehdolla parhaaksi lyhäriksi.


Feel Flows from Sudden Black on Vimeo.

Facebook /Bandcamp / SoundCloud

GIRAFFAGE (USA)  

Giraffage

Viime vuonna XXYYXX:n lämmittelijänä Eurooppaa kiertänyt Giraffage, eli 23-vuotias Charlie Yin, yhdistelee elektronista R&B:tä ja dream poppia kokeelliseen electronicaan, luoden kappaleita, joissa tarttuvat rytmit kohtaavat rikkaita äänimaailmoja. Hän on tuotannollaan hurmannut maailman tärkeimmät musiikkiblogit Pitchforkista XLR8R:iin sekä The Faderista Gorilla vs Beariin. Lisäksi mm. Roskildessa viime kesänä esiintynyt Giraffage pisti viime viikolla uusiksi ehkä kaikkien aikojen lempibiisini: Stardustin Music Sounds Better With Youn!!!



Facebook / 
Bandcamp
 / SoundCloud

NIVA (SWE)

Niva

Niva-nimen takaa löytyy Tukholman dream pop -mestari Christian Niva, joka on menestynyt myös tuottajana, laulajana ja dj:nä. Hän aloitti uransa julkaisemalla kaksi EP:tä Quietboy-nimellä, ja siirtyi näiden jälkeen käyttämään omaa nimeään. Feverish Dreams -debyyttijulkaisua ovat ylistäneet muun muassa The Guardian ja Pitchfork, ja hän remixasi menestyksekkäästi myös Blackbird Blackbirdia, joka muuten on mukana myös useilla kiertueen keikoilla. Valitettavasti ei kuitenkaan Suomessa.



Facebook / Bandcamp / SoundCloud


BEAT CULTURE (USA)
18-vuotiaana jo kolme albumia julkaissut, kokeelliseksi popiksi musiikkinsa luokittelevan yhdysvaltalais-korealaisen Beat Culturen musiikissa voi kuulla vaikutteita Animal Collectivesta ja Burialista. Hän luo kappaleita, joissa tunnelmalliset rytmit kohtaavat tarttuvia, vahvasti käsiteltyjä vokaalikoukkuja. Viime aikoina hän on kiertänyt aktiivisesti esiintymässä eri puolilla Yhdysvaltoja, ja toiminut muun muassa Grimesin lämmittelijänä.



Facebook / Bandcamp / SoundCloud


MISTER LIES (USA)    

Chicagolaisen Nick Zancan eli Mister Liesin musiikkia on yritetty lokeroida mm. chilloutiksi, loungeksi tai downtempoksi. Häntä on verrattu mm. Boards of Canadaan ja ylistetty XLR8R-, Brooklyn Vegan- ja Consequence of Sound- ja Pitchfork- blogeissa.



Facebook / Bandcamp / SoundCloud


Pääsylippu + t-paita -comboa tavoitellessa sun tarvii ainoastaan kertoa meille, mikä näistä Set It Off -kiertueen esiintyjistä kiinnostelee eniten. Lyhyt perustelu olisi kiva, mutta ei pakollinen.

Vastataksesi ota meihin yhteyttä joko alla kommenttikentässä, Facebookissa, Twitterissä tai maililla contact@allearsblog.fi! Jos vastaat kommenteilla tai sähköpostilla, muistathan liittää vastaukseesi yhteystietosi. Mikäli voittajat löytyvät sosiaalisesta mediasta, heihin otetaan yhteyttä sitä kautta.

Kilpailu päättyy maanantaina 20.5.2013.
Huomioithan, että tapahtuma on kielletty alle 18-vuotiailta.

Pelkkänä korvana: Samae Koskinen ja NHL13

All Earsin Pelkkänä korvana -sarjan toisessa osassa eräs Suomen tämän hetken kiinnostavimmista sooloartisteista kertoo meille rakkaasta harrastuksestaan. Kyseessä on tietenkin Samae Koskinen, joka julkaisi maaliskuussa järjestyksessään neljännen albuminsa, Hyvä päivä. Itselleni levy on osoittautunut J. Karjalaisen Et ole yksin -levyn ohella kevään 2013 viralliseksi soundtrackiksi. Jos et ole vielä jostakin kumman syystä kuullut tätä pientä mestariteosta, tee itsellesi palvelus, kävele hetimmiten lähimpään levykauppaan, osta tämä levy ja vietä sen parissa hyvä päivä (epäilevät tuomaat voivat kuunnella albumin ensin Spotifysta ja toistaa sen jälkeen edellä mainitun operaation). Levy sisältää sellaisen täyskädellisen pieniä helmiä (Tuu esiin aurinko, Spoon River, Läski mulkku), että heikompaa hirvittää. Jo nyt uskallan väittää, että levy tullaan näkemään tänä vuonna useammankin musiikkikriitikon vuosilistoilla. Aivan varmasti ainakin omalla listallani.

Samae Koskinen. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Samae Koskinen ja NHL13

 

”Mä oon Sami Kalevi Koskinen, tunnetaan myös nimellä Samae, syntynyt 16.10.1978 Riihimäellä. Teen musiikkia, kirjoitan lauluja ja esitän niitä. Osaan myös työskennellä studiossa ja tehdä ruokaa. Pienet remonttihommatkin onnistuvat. Pidän koirista, oluesta ja kävelystä kaupungilla. Sister Flon lopetettua aktiivisen treenaamisen mä muutin Riihimäeltä Tampereelle ja siellä tapasin vaimoni. Muutimme Helsinkiin hänen työnsä perässä, mutta en ole katunut sitä hetkeäkään; kaupunki on hieno ja täynnä mahdollisuuksia.

Mulla on Viaplay ja katselen lätkäpelejä satunnaisesti, sillä harvoin jaksan valvoa öisin. Mä innostuin lätkäskenestä taas uudestaan viime vuonna, kun olin ajelumatkalla Kaliforniassa. Kävin katsomassa San Jose Sharks – St. Louis Blues -matsin ja sen jälkeen oon lukenut blogeja ja seurannut NHL:ää tiiviisti. Jouni Niemisen blogi Hesarin nettisivuilla on helkkarin hyvä. Twitterissä seuraan paria suomalaista toimittajaa, jotka pääsevät työnsä puolesta seuraamaan NHL:ää lähietäisyydeltä.

Kaverillani oli se ihan eka EA Sportsin julkaisema peli, NHL 94, jota pelattiin PC:llä. Me pelattiin paljon vastakkain – toisella oli joystick ja toisella näppäimistö. Kuunneltiin Sentencediä ja Impaled Nazarenea. Mä huomasin, että valitsin usein Hartford Whalersin (nyk. Carolina Hurricanes), jolla pelasin sitten kaudenkin läpi, kun faija lainasi PC:n hiihtolomaksi koululta, jossa oli töissä. Ykköskenttään kuuluivat Geoff Sanderson, Andrew Cassels ja Pat Verbeek. Maalissa oli Sean Burke.

Kuva: Samae Koskinen

Mun mielestä 2K Sportsin lätkäpelit olivat hyviä realistisuudessaan, mutta niitä ei enää tehdä. Onneksi EA Sports on petrannut paljon ja varsinkin tätä uusinta on ilo pelata. NHL 12 oli yksi bugisimmista keksinnöistä ikinä ja sen kanssa meni monesti hermot. Usein peli jäätyi jo heti latausruutuun, mutta silti sitäkin oli pakko pelata! Mä oon pelannut pääasiassa EA Sportsin NHL-pelejä Playstation 3:lla. Niiden pelit ovat parantuneet vuosien varrella helkkaristi ja epäolennaisuuksia on karsittu. NHL 13:n luistelusysteemi onkin omaa luokkaansa, kun momentumilla on merkitystä – yhtäkkiä ei vain voi pyrähtää täyteen vauhtiin. Mulla oli myös Xbox, mutta annoin sen Jussi Lehtisalolle, kun kävi mulle tarpeettomaksi.

Tää uusin peli on sofistikoitunein näkemys aiheesta, ja pienellä twiikkaamisella (=peliasetusten kustomoinnilla) siitä saa todella todentuntuisen kokemuksen. 2K Sportsin peleistä on napattu onnistuneesti se, että slidereilla (=eri vaikeustasoilla) saa muuteltua pelituntumaa. Tällä hetkellä mulla on käytössä tämmöset sliderit. Näillä peliin saa toivottua kaaosta, kun kiekonhallinta vaikeutuu ja moket eivät olekaan jumalia. En ole löytänyt varmaa tapaa tehdä maalia, joskin hyvän laukojan rannelaukaukset menevät maskin takaa aika helposti sisään. Mä en diggaile hirveästi nettipelaamisesta, vaan pelaan NHL-kautta Be A GM -pelimoodilla. Mä nautin tietystä realismista, joten en harrasta hirveästi treidejä (=pelaajasiirtoja) – ainakaan epätodennäköisiä semmoisia. En simuloi pelejä, vaan pelaan kaiken kuuliaisesti läpi.

Kuva: Samae Koskinen

Mä pelaan vuosittain ainakin yhden kauden, parhaimpina vuosina useita. Varsinkin nyt, kun pelaan 8-minuuttisilla erillä, pelaamisessa kestää aikansa. Oon jo silti saavuttanut kauden puolivälin. Mulla ei ole mitään suosikkijoukkuetta, vaan pelaan aina vähän millä sattuu, mutta tänä vuonna HBO:n loistavan 24/7-dokumentin ansiosta pelaan New York Rangersilla. Ainoa iso pelaajasiirto, jonka oon tehnyt on se, että hankin Scott Hartnellin Philadelphiasta muutamaa kovaa prospectia (=tulokasta) vastaan. Kausi ei ole mennyt mitenkään hyvin; mulla on hirveästi loukkaantumisia avainpelaajilla ja killunkin pudotuspeliviivan tuntumassa.

Hankin pelin joka vuosi heti ilmestymispäivänä. Yhtenä vuotena olin niin nälkäinen saamaan pelin haltuuni, että kyttäsin Hyvinkään Anttilassa rullakoita. Hirveällä säkällä päällimmäisenä oli uusin NHL-peli, jonka julkaisupäivään oli viikko. Nappasin sen kenenkään huomaamatta ja kävin maksamassa sisustuspuolen kassalle, joiden myyjät eivät välttämättä ole niin kartalla pelien julkaisupäivämääristä. Sain pelin ostettua ja poistuin paikalta helvetin onnellisena. Nykyään EA Sportsilta saa vissiin karenssia, jos jostain myydään peliä ennen julkaisupäivää, heh heh. NHL-pelisarja antaa mulle sisältöä elämään ja nautin kovasti sen pelaamisesta. Sen parissa voin hetken olla ajattelematta työasioita tai muita murheita. Ja pidän tietystä jatkuvuudesta. Että on joku juttu, jota odottaa joka vuosi."



Facebook: Samae Koskinen
Kotisivut: Samae Koskinen

Samae Koskisen Korvalääke keikalla:
19.4. Tampere, Yo-Talo
20.4. Joensuu, Kerubi
26.4. Jyväskylä, Musta Kynnys
27.4. Kuopio, Henry's Pub 

Pelkkänä korvana: Ville Ahonen ja esitystaide

Kuva: Chris Vidal Tenomaa

Rakkaat lukijat! Tänään All Earsissa alkaa uusi ja jännittävä juttusarja, joka kantaa nimeä Pelkkänä korvana. Juttusarjan idea on varsin yksinkertainen: istutamme aina tasaisin väliajoin jonkun mielenkiintoisen ja ajankohtaisen artistin All Earsin piinapenkkiin ja pyydämme häntä kertomaan meille ihtohimostaan. Intohimo voi olla vaikkapa jokin harrastus kuten ruoanlaitto tai kiinnostava työ, jota artisti harjoittaa siviilissä (ehdotuksia artisteista voi muuten lähettää blogimme sähköpostiin!). Homman ydin on syventää siis teidän ihanien lukijoiden ja artistien välistä suhdetta.

Juttusarjan korkkaa mielettömän karismaattisen esiintyjän maineessa oleva Ville Ahonen, joka kertoo suhteestaan esitystaiteeseen. Minä ja Ville Ahonen julkaisee odotetun seuraajan vuoden 2010 esikoisalbumilleen 1.3.2013. Albumi kantaa nimeä Mia ja se on lyhyesti kuvaillen aivan vitun upea. Levy löytyy myös Spotifysta. Levynjulkkareita juhlitaan peräti kahdella keikalla ja ne pidetään Helsingin Koko Teatterissa huomenna lauantaina 2.3.2013. Jälkimmäinen klo 22 alkava keikka on jo loppuunmyyty, mutta tätä kirjoittaessa aiemmalle klo 20 alkavalle keikalle on lippuja vielä hieman jäljellä. Lippuja voi ostaa Tiketistä.

Ville Ahonen ja esitystaide

"Mä oon Ville Ahonen, 28-vuotias helsinkiläistynyt muusikko ja esiintyvä taiteilija. Muutin kohta 10 vuotta sitten Hyvinkäältä Helsinkiin. Mä olin silloin... nyt tää lähtee heti harhailemaan... olin kova pasifisti ja hirveän ehdoton. Hyvinkäällä oli tasan yksi jätkä, joka meni sivariin. Kaikki muut meni inttiin ja mä menin kanssa, mutta aseettomaan palvelukseen. Se olisi kestänyt 11 kuukautta, mutta tajusin pian, että se on perseestä ja lähdin sieltä nopeasti pois. Mä en pystynyt enää jäämään Hyvinkäälle, kun siellä oli kituuttanut liian pitkään. Muutin systerin kämppään Kallioon asumaan pimeästi ja se muutti siitä pois. Mä asuin siinä, enkä tuntenut koko kaupungista ketään. Eikä mulla ollut mitään suunnitelmaa. Ajattelin vaan, että voisin hakea levykaupasta duunia.

Minä ja Ville Ahonen. Kuva: Ilkka Saastamoinen

19-vuotiaana päädyin Ylioppilasteatteriin. Siellä oli tietyssä määrin aika samanhenkisiä ihmisiä ja yhteinen seksuaalinen ja henkinen vapautuminen. Se oli tärkeä yhteisö siinä vaiheessa elämää. Sitä kautta mä ajauduin tekemään teatteria. Sieltä olen saanut aika paljon ystäviä ja sen myötä ylipäätään ajauduin tekemään esitystaidetta. Tuomas Skopa (Minä ja Ville Ahosen basisti ja Sydän, sydän -yhtyeen laulaja-kitaristi) oli siellä muutamassa kesäproggiksessa. Ainakin Valasmyrskyssä ja Lex Mania -nimisessä kesäesityksessä Mustikkamaalla 2004. Sydän, sydän julkaisi silloin ensimmäisen levynsä ja kaikki lauloivat esityksessä Pappa sanoi, että -biisiä. Me ei Tuomaksen kanssa hirveen hyvin tutustuttu vielä silloin. Se oli vähän outsider, koska ei ollut Ylioppilasteatterin jäsen. Se oli ihmeellinen jätkä. Tuomaksen kanssa me ollaan todella läheisiä ystäviä. Nyt tuntuu oudolta, että tehtiin sitä proggista koko kesä tutustumatta toisiimme.

Kun olin Ylioppilasteatterilla, siellä oli ohjaajana Minna Harjuniemi ja sellainen muusikko kuin Laura Murtomaa. Ne teki orkesteriteatteria, minkä kautta Tuomaskin ajautui sinne muusikkona. Toiminta perustuu siihen, että välillä 30-päinen ihmisjoukko laulaa tai soittaa esimerkiksi näyttämörakenteita. Mitenköhän mä osaisin sitä kuvailla? Siihen aikaan se oli uutta musiikkiteatteria, joka sai paljon huomiota teatteripiireissä. Se oli siihen aikaan tosi freesi juttu.

Sitten ajauduin Toisissa tiloissa -ryhmään, joka on Esa Kirkkopellon koolle kutsuma kollektiivi. Siinä on eri alojen taiteilijoita: kuvataiteilijoita, performanssitaiteilijoita, muusikoita, teatterintekijöitä, ohjaajia, esitystaiteilijoita, näyttelijöitä... Hyvin monenlaista jengiä. Esan teokset perustuivat sellaiseen jälkiturkkalaiseen näyttelijäntyön estetiikkaan ja se yhdisteli filosofiaa, biologiaa, teatteria ja fysiikkaa. Aika pitkälle ajateltua toimintaa. Mä olin siellä lähinnä vain yhtenä toimijoista.

Välillä se oli selkeästi esiintyjän työtä, välillä taas enemmän meditatiivista itselle tekemistä, joka muistutti jopa joogaamista. Koko se ajattelu ja tekeminen oli todella poikkeuksellista, enkä ole vastaavaan aiemmin tai jälkeen päin ajautunut. Olin kollektiivissa monta vuotta aktiivisena jäsenenä. Keikkailtiin ympäri Suomea, tehtiin Kiasma Teatteriin esityksiä ja järjestettiin erilaisia happeningejä ympäri Helsinkiä. Esa kutsui niitä esityksiä harjoitteiksi. Me oltiin esimerkiksi sieniä, pilviä... oli vuoristo ja jotain shamaanista lämmittelyä. Haettiin suhdetta aliseen ja yliseen maailmaan ja etsittiin tasapainoa näiden välillä. Mentiin tällaiseen... tilaan. Jotkut vertasivat sitä butoon. Semmoista tarkkoihin mielikuviin perustuvaa toimintaa. Toiset luulivat, että harjoitteissa mentiin transsiin, mutta se ei kuulunut siihen. Se perustui sellaiseen sisäiseen toimintaan.



Sitten on Und er libet. Siihen ajauduin... rakkauden myötä. Siinä on kiinnostavaa sakkia: tanssijoita, äänisuunnittelijoita ja mitä kaikkia... Masi Tiitta (Minä ja Ville Ahosen kosketinsoittaja) on siinä kanssa. Masi opiskeli Sibelius-Akatemiassa säveltämistä, mutta lopetti opinnot ja rupesi tekemään esitystaidetta. Nyt sillä on sooloteos tulossa Zodiakiin.

Und er libetiin päädyin esiintyjäksi neljään proggikseen. Esimerkiksi Bakkantit-trilogiassa (2007-2010) olin mukana ja sellaisessa kuin Gisellen keveys ja kuolema (2011). Se oli kiinnostavaa, koska se ryhmä päätyi tekemään aika tilallisia ja äänikeskeisiä esityksiä. Käytettiin esimerkiksi noise-musiikkia 15 minuutin kohtauksessa. Kiasman penkit tärisivät ja katsottiin kuinka pitkälle tuollaista voi viedä. Bakkantit 2 -esitys taas alkoi 15 minuuttia kestävällä tekno-osuudella, joka oli Masin ja Heidi Lindin kädenjälkeä. Siinä oli neljä esiintyjää, jotka jorasivat itsensä henkihieveriin ja pyrkivät vielä jotenkin nauttimaan siitä.

Toisissa tiloissa -ryhmän aikaan tuli tehtyä paljon kehollista esiintyjän työtä, kun taas Und er libetissä työskentelin paljon tanssijoiden kanssa, ja tuli tanssittua, mikä tuntui tosi oudolta. Liikkumattomuus tai tanssiminen väkivaltaisella tavalla raa'an teknon tahtiin... todella äärimmilleen vietyä liikettä ja fyysistä rasitusta. Tanssijoillahan on vuosien koulutus ja ne voivat tehdä liikkeet paljon ergonomisemmin. Mulla ei taas ollut mitään tietoa, kuinka paljon mun kehoni voi tuollaista kestää. Sen myötä mulle on kehittynyt aika oma staili liikkua. Sitä pyrkii käyttämään myös tässä rockjutussa. Vaikka juuri tuossa uudessa musiikkivideossa.

Suhteestani rockiin ja esiintyjyyteen… Esiintymisen pitää olla itselle merkittävää, jotta se motivoi, jotta siitä ei tule pelkästään paha mieli. Mä oon esitystaiteessa ja teatterissa toimimisen myötä oivaltanut sen, että esiintymistään voi artikuloida ja jäsentää tarkkaankin. Itse en keikkojani kuitenkaan sen enempää suunnittele tai harjoittele, mutta siinä lennossa olen tietoinen siitä, mitä teen ja mitä siinä hetkessä on. Mun täytyy vaan olla kosketuksissa omaan sisäiseen todellisuuteeni, kokemukseeni siitä tilanteesta. Tuntea, nähdä ja kuulla se. Mun entinen keikkamyyjä sanoi, että sun pitää Ville puhua ja hymyillä enemmän ihmisille, että tuo sun livejuttu olisi enemmän auki. Ymmärrän sen. Onhan se joskus kiinnostavaakin, jos esiintyjä toimii niin. Mutta vain silloin, jos se on luontevaa ja spontaania. Mä en hymyile, jos mua ei hymyilytä. Mulle tärkeintä on sen tilanteen läpi eläminen sellaisena kuin se on."



Minä ja Ville Ahonen keikalla:
01.03.2013 Stupido Shop, Helsinki
02.03.2013 Koko Teatteri, Helsinki
08.03.2013 Dynamo, Turku
09.03.2013 Telakka, Tampere
15.03.2013 Musta Kynnys, Jyväskylä
16.03.2013 Monttu, Pori
29.03.2013 Kahvila Soppi (soolo), Rauma
30.03.2013 Bar Kuka (soolo), Turku
17.05.2013 45 Special, Oulu
18.05.2013 3” Kuppila, Raahe
24.05.2013 Suisto, Hämeenlinna
25.05.2013 Korjaamo, Helsinki
07.06.2013 Bar 15, Seinäjoki

Facebook: Minä ja Ville Ahonen
Kotisivut: Minä ja Ville Ahonen

Ylioppilasteatteri
Toisissa tiloissa
Und er libet

Inouwee

Takataskussain ois tanskalaisia bändejä vaikka seuraavaksi kuukaudeksi! Haluaisin tehdä sellaisen laajan oppaan tuoreeseen tanskalaiseen musaan, mutta aika ei oikein tahdo riittää, joten poimin kärkipäästä yhtyeen, josta mun on pakko saada kirjoittaa n-y-t. (Ai juu, ja pohjoismaisen musan nostelu tulee jatkumaan aivan varmasti seuraavan parin viikon aikana ns. täböö, koska voitettiin Nuorgamin uskomaton by:Larm-skaba, ja lähden siis kymmenen päivän päästä Osloon tekemään festariraporttia tänne All Earsiin! Jeeeeee!)

Kaare Hansenin ja Signe Mariken muodostama Inouwee soittaa elektronista indiepoppia, joka ammentaa mm. 90-luvusta ja trip-hopista. Synamelodiat, bassorikas biitti ja heleä kitara tukevat Signen pehmeää, ja duo saundaa vain itseltään – kuulostaen silti äärimmäisen trendikkäältä. Useat biisit ovat skandinaaviseen tyyliin melko melankolisia, mutta eivät missään nimessä masentavia, vaan Inouwee jättää kuulijalleen hyvän mielen.


Duolta on ilmestynyt viime kesänä viiden biisin EP. Vaikka debyyttialbumia oli jossain lupailtu myös viime vuonna julkaistavaksi, en ainakaan onnistunut löytämään mistään tietoa sellaisen olemassaolosta. Yhtyeen katalogi on kuitenkin ehtinyt jo täydentyä tänä vuonna kahdella biisillä, jotka lienevät lohkaisuja tulevalta kokopitkältä. Toinen näistä, Based on an Untrue Story, on ilmeisesti tulevan albumin nimibiisi, ja jos levyn loput kappaleet yltävät edes lähelle tämän tarttuvuutta, voisi kaksikon kuvitella breikkaavan isostikin.



Inouween tekemä söpö coveri Danzigin Motherista:


Facebook: https://www.facebook.com/inouwee
SoundCloud: http://www.soundcloud.com/inouwee
Twitter: http://www.twitter.com/inouwee

In English:I'm in love with this Danish duo called Inouwee. Also these Danes make me wanna put on my glittery dress and head to a disco filled with smoke, neon lights and hipsters. They have have just released two new songs which you can purchase from iTunes.

Gold Lip - Breakfast Song

Tanskalainen musaskenettäjäfrendini on viime aikoina kunnostautunut hyvien tanskalaisten salaisuuksien paljastamisessa. Tosin salaisuudesta ei voine enää puhua tämän biisin kohdalla, kun kuukaudessa videolle on kertynyt ihan mukavasti katseluita. Gold Lip on kööpenhaminalainen "musiikki- ja estetiikkakollektiivi", johon kuuluvat kööpenhaminalaiset parikymppiset BoyCrush, Soho Rezanejad ja Jens Skovgaard. Kyse on käsittääkseni hyvin uudesta projektista, sillä alla oleva musiikkivideo levisi aluksi pelkän kahden ensin mainitun nimillä.


Breakfast Song on rento sykkivällä biitillä ehostettu biisi, jossa ei sinänsä tapahdu mitään erikoista, mutta siitäkin huolimatta olen herännyt useana aamuna tämä laulu päässäni. Biisiin tehty musavideo välittää osuvasti samaa huoletonta joutilaiden hipstereiden lorvailua, mikä saattaa ärsyttää, mutta silti siinä on jotain. Täsmäsuosituksena kehoittaisin ainakin kaikkia Grimesista innostuneita klikkaamaan playta.

Gold Lipiltä ei ole toistaiseksi ilmestynyt muita kappaleita, mutta esim. SoundCloudista löytyy BoyCrushin ja Soho Rezanejadin omaa tuotantoa. Kannattaa tsekata ainakin jälkimmäisen duunaama Air-coveri, joka kuulostaa siltä, kuin siihen olisi heitetty jonkin sortin Twin Peaks -filtteri päälle.



In English:My Danish friend keeps sharing this music video with me, and it has been stuck in my head for days now. There's nothing really happening in this song, but it's still very laid-back and makes you wanna go to an indie disco.

Facebook: http://www.facebook.com/esbenwk / http://www.facebook.com/sohorezanejad
SoundCloud: http://soundcloud.com/esbenweile / http://soundcloud.com/soundratio

Herkkuja Islannista: Love & Fog

Love & Fog = Jón Þór (vas.) ja Axel Árnason

Kuten ehkä muistatte, lupasin joulukuussa avata joitain Iceland Airwavesista bongaamiani bändejä lisää, koska kirjottamani festariraportit jäivät suuren tarjonnan ansiosta vain pintapuolisiksi raapaisuiksi. Tänään kirjoituslista lyhenee taas yhdellä islantilaisella erinomaisella bändillä, josta et valtavalla todennäköisyydellä ole kuullut aiemmin. Tällä hetkellä olen nimittäin yhtyeen ainoa SoundCloud-seuraaja. Siihen on tultava muutos, koska kyseinen kaksikko kuuluu myös mun "tarkkaile vuonna 2013"-listalle, joten korvat hörölle än yy tee NYT!


Eräänä tuulisena torstai-iltana reykjavikilaisen kulmakapakan lavalle nousi yhtye, josta kenelläkään ei tuntunut olevan mitään tietoa. Ennen Airwavesia duo oli heittänyt ainoastaan yhden keikan, eikä Internetistäkään löytynyt musiikkimaistiaisia. Olin kuitenkin ympyröinyt Love & Fogin aikatauluistani pinnallisesti promokuvan perusteella. Kuva oli tämä:

Kaksi miestä penkillä, ruusupuskat, violetti tuulitakki ja koira.

Duo paljastui muista yhteyksistä tuttujen Jón Þórin ja Axel Árnasonin yhteisprojektiksi. Þórin olin nähnyt muutamaa päivää aikaisemmin esiintymässä soolotittelinsä alla, mutta tarttuvat biisit jäivät etäisiksi, koska en ymmärtänyt islanniksi laulettuja lyriikoita, jotka tuntuivat olevan tärkeässä roolissa. Niinpä oli hyvä kuulla saman miehen englanninkielistäkin musiikkia, vaikka tyylillisesti Love & Fog olikin kaukana soolokeikan rosoisesta autotallipopista.

Þórin ja Árnasonin itsensä lisäksi lavalta löytyi akustinen kitara, sähköbasso ja rumpukone. Näillä elementeillä kahden miehen elektronisesta kasarisynkistelystä taiottiin post-punkin avulla Depeche Modelle kumartavaa kraut-poppia. Miesten eri äänialojen lauluäänet natsasivat yhteen täydellisesti, ja keikka jätti yleisön janoiseksi jatkolle. Jokainen kuultu biisi kutitteli hellästi aivonystyröitä, ja mikäli minkäänlaista julkaisua olisi ollut myynnissä, olisin ostanut sen välittömästi. Onneksi biisejä voi nyt fiilistellä myös verkosta. Lisäksi kaksikon Facebook-sivua selaamalla selviää, että studiossa on vietetty aikaa ihan lähiaikoina, joten jatkoa alta löytyville kahdelle biisille voi varmasti odotella.

Varoitus, nämä voivat jäädä päähän soimaan.




Facebook: https://www.facebook.com/loveandfog
SoundCloud: https://soundcloud.com/love-118

In English: One of my highlights at Iceland Airwaves 2012 was a short gig by Love & Fog. You should really check them out. They have a dark danceable 80's sound, which you can't hear too often nowadays. According to their Facebook page they are at a studio at the moment, so there's something to wait for too.

Suvi Koivu

Korkkaan All Earsin vuoden 2013 kirjoittamalla eräästä viime vuonna debytoineesta suomalaisartistista, josta olisin halunnut kirjoittaa jo vuonna 2012, mutta josta en sitten syystä tai toisesta saanut postausta aikaiseksi. Kyseessä on tamperelainen Suvi Koivu, jonka Matkalla uuteen kaupunkiin keräsi mairittelevia arvioita, ja nappasi maininnan Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina 2013-listalta. Nimestään huolimatta on Suvi Koivu laulajansa nimeä kantava yhtye, eikä sooloartisti. Suvin (laulu) lisäksi yhtyeeseen kuuluvat Ville Aalto (kitara), Olli Sillanpää (basso) ja  Konsta Pokkinen (rummut).

Suvi Koivu. Kuva: Jukka Salminen.

Suvi Koivu sotkeutui mielikuvissani pitkään Kaisa Valaan ja Suvi Isotaloon (toistaiseksi en ole ehtinyt paneutua kahteen jälkimmäiseen, joten en osaa sanoa, ovatko assosiaatiot mistään kotoisin). Kun vihdoinkin sitten sain tartuttua debyyttilevyyn ymmärsin, että käsillä on jotakin merkittävää.

Heti ensimmäisenä kuultava Parempaa aikaa tarjoaa kuulasta haikeutta, jota singlenäkin julkaistu Kaupunki on julma paikka jatkaa onnistuneesti. Kauan lipuu joka kerta hieman ohitse, mutta sitä seuraa levyn hienoin kappale eli Kun lähdin pois. Kappale alkaa rumpukompilla, kasvaa vaanivalla bassokuviolla, täydentyy mystisellä kaikukitaralla ja pakahduttaa heleällä hieman säröisellä kitaramelodiallaan. Olen myyty! Toiselle levylle voisi omasta puolestani koostua kymmenestä tämäntyylisestä kappaleesta. Hienoa!

Seuraavaksi kuullaankin videobiisi Helppo. Kaunis kappale sekin.



Suvi Koivun musiikissa on eleganttia kepeyttä, helppoutta ja hienostuneisuutta. Levyn yleissoundi on ilmava ja pääosassa loistaa itseoikeutetusti Suvin konstailematon laulu, jota akustiset kitarat ja helkkäävät sähkökitarat sopivasti maustavat. Musiikillisia vertailukohtia on helppo hakea Matti Johannes Koivun ja Ultramariinin tekemisistä. Itselleni jostakin syystä mieleen nousevat myös Jonna Tervomaa, Katri Ylander ja Scandinavian Music Group. Suvi Koivun musiikissa kiinnostavinta on se, että vaikka se onkin melankolista, se ei ole surullista, vaan pikemminkin toiveikasta ja haaveilevaa.



Levyn julkaissut m.dulor on opittu tuntemaan indiepiireissä levy-yhtiönä, jonka toimintaa on hyvä pitää silmällä. Tänä vuonna lafka lihottaa laadullisesti korkeatasoista julkaisukatalogiaan ainakin Pimeyden debyyttillä, joka luketuu ehdottomasti tämän skribentin vuoden odotetuimpien levyjen listaan.

Suvi Koivulla ei ole tällä hetkellä keikkoja buukattuna, mutta heti kun tulevat Helsinkiin niin pitääpä mennä tarkistamaan livekunto.

Kotisivut: suvikoivu.fi
Facebook: http://www.facebook.com/pages/Suvi-Koivu/235847539829079?fref=ts

Herkkuja Islannista: Sin Fang

Sin Fang @ Reykjavik Art Museum

Muistin ehkä mainita, että vietin taannoin pari viikkoa Islannissa festaroimassa ja nauttimassa elämän parhaasta annista. Kirjoitin sen jälkeen kolme osaa festariraporttia osoitteeseen Noise.fi. Niissäkään tekstivuodatuksissa en kyennyt nostamaan esiin kuin muutaman loistavan islantilaisbändin, ja nekin liian pintapuolisesti. Niinpä "muista tarkastella näitä myös blogissa" -lista kasvoi entisestään niin pitkäksi, että voisin aiheiden perusteella järjestää itsekseni vaikka islantilaisen teemakuukauden tässä osoitteessa. Jos siis olisi aikaa.


Tänään alan purkaa urakkaa lähtemällä liikkeelle parhaimmasta ja kauneimmasta. Ihastuksen määrä on kasvanut tasaisesti reissun jälkeen, ja nyt olen siinä pisteessä, että fanitusmittarit alkavat poksua rikki. Turha tässä siis on edes yrittää objektiivista lähestymistä, vaan myönnetään ihan kättelyssä että fanitan Sin Fangia eli Sindri Már Sigfússonia. (Tän blogitekstin jälkeen vähemmän) salaa haaveilen että, joku päivä muutan vielä Reykjavikiin söpöön puutaloon asumaan. Ystävystyn Sindrin kanssa, ja se suunnittele mun toisen sleeven, koska se on myös mahtava kuvataiteilija, ja sillä on itsellänsäkin hienoja tatuointeja. Ja sit ku iholta loppuu tila ni sit voidaan vaikka piirrellä yhdessä paperille ja leikkiä soittimilla. Toistaiseksi tyydyn siihen, että oon uudelleennimennyt ja naamioinut mun ulkoiset kovalevyt Sindrin mukaan.

(Hauska fakta ja nopea sivuraide: Oon kerran aiemminkin esittänyt tällaisen tutustumishaaveen tässä blogissa. Nykyään yks sen bändin jäsenistä kirjottaa tähän samaan blogiin mun lisäksi, hahah.)

Sin Fang @ Iðnó

Mut hitto, kyllä mä sittenkin yritän tarkastella tätä objektiivisesti. Pian. Selvennän ensiksi vielä tien jota pitkin tähän tilanteeseen on päädytty. Perinteinen "vaikeuksien kautta voittoon" -tarina, olkaa hyvät.

Kuulin ensimmäisen kerran Sindrin musiikkia Seabearin muodossa, jossa miekkonen laulaa ja soittaa kitaraa, ja joka muuten myös alkoi hänen sooloprojektinaan. Silloinen poikaystävä rakasti bändiä, mutta itse suorastaan vihasin sitä. Muistan taistelleeni tästä mielipidekysymyksestä, perusteluin "tollasta turhaa kilkuttelua ja just tollasta... tekotaiteellista islantilaista hipsterihippimenoo." Sittemmin ihailin reykjavikilaisista yhden päivän takapihakemuista kertovaa Backyard-dokkaria, joka esitteli Sin Fang Bousilta yhden kappaleen ja Sindrin nopean haastattelun. Kaikkien muiden dokkarilla esiintyneiden bändien musiikki jäi paremmin mieleen, mutta muistan että väsyneen näköisellä kundilla oli hauska tarina, mistä musiikin teko oli aikanaan alkanut. (Muistaakseni meni niin että sillä oli tylsää aikanaan asuessaan Englannissa, joten alkoi tehdä musaa, ja sai rahat soittimiin vakuutuksesta, koska sillä todettiin joku hankalan kuulonen sairaus. Tarkistan ja referoin tän paremmin vielä joskus, kun pääsen kotiin DVD:n ääreen.)

Vielä Iceland Airwavesiin matkatessakin Sin Fangin ympärillä leijui mielikuva yhdentekevästä pilipalibändistä, mutta päädyin kuitenkin katsomaan Bousin nimestään pudottanutta projektia Morr Musicin iltaan festarin avauspäivänä Iðnóon. Siellä elämässäni kääntyi uusi sivu. Täyden kympin keikka pieksi mennen tullen illan pääesiintyjän FM Belfastin, eikä yksikään toinen esiintyjä sen jälkeen aivan yltänyt tuolle tasolle, vaikka erinomaisia napakymppikeikkoja tuli muitakin vastaan. Sin Fang ja islantilaisista eturivin musiikoista koostuva taustabändi olivat lavalla ikään kuin täydellinen yhdistelmä Sufjan Stevensiä ja Bright Eyesia. Kun hempeästi hönkivä enkelääni, mieleenpainuvat lyriikat ja utuiset äänimaailmat kohtasivat rullaavaan länkkärikompin, esitys oli onnistunut paketti asennetta, merkityksiä ja estetiikkaa. Unohtamatta ylisöpöjä välispiikkejä islantilaisella aksentilla.

Sin Fang @ Opera house

Törmäsin Sindriin vielä useamman kerran festareilla. Eksyin vahingossa katsomaan Benni Hemm Hemmiä ravintola Reykjavikiin, minne juuri valmisteltiin Sindrin ja Múmista tutun Örvarin taidenäyttelyn avajaisia. Kaksikon taidekirja ei ollut vielä sillon myynnissä, joten tilasin sen myöhemmin netistä. Sitten päädyin sattumalta Reykjavikin oopperatalolle, missä nähtiin muutaman kappaleen Sin Fang -soolo, ja koska show vakuutti edelleen, taistelin tieni vielä taidemuseollekin festivaalien neljäntenä päivänä. Keikat olivat varmoja toisintoja ensimmäisen illan napakympistä (joskin vähemmillä välispiikeillä), ja ennen kotiin lähtöä ammensin paikallisista levykaupoista mukaan vielä kaiken Sin Fangin tuotannon mitä vain suinkin löysin. Eli eli kaksi albumia ja yhden ep:n.

Katso alta tämän vuoden Iceland Airwavesissa nauhoitettu kokonainen off venue -keikka, joka muuten oli Sin Fangin ainoa esiintyminen siellä, jota en ollut todistamassa.




Kotona otin levyt kunnolla kuunteluun. Ensimmäisenä oli helppo aloittaa Clangour-debyytin hittibiisi Clangour and Flutesista, jolle yleisö oli kiljunut ja taputtanut villisti ensimmäisellä keikalla. Tarttuvan sävellyksen täydensivät sanat, jotka eivät kertoneetkaan palavasta rakkaudesta. Tai siis... kertoivat, mutta katkeralla liekillä palavasta. Clangour and Flutes on kaunis, mutta niin katkerankuuloinen erobiisi, että se vaatisi katkerasti eroamista jostakusta, että siihen voisi samastua.

Loputkin kappaleet avautuivat yksi toisensa jälkeen, ja ihastuin suuntaan, johon projekti on menossa. Toiselta Summer Echoes -albumilta paljastui Always Everythingin ja Fall Down Slow'n kaltaisia euforiantuoksuisia rakastettavia kilistelybiisejä, joiden soidessa oli hyvä kaivata takaisin Islantiin. Tänä vuonna ilmestyneeltä Half Dreams -ep:ltä löytyi vieläpä enemmän sykähdyttäviä biisejä kuin kokopitkältä debyyttialbumilta. Esimerkiksi Walk with You on unohtunut soimaan repeatilla tunniksi jos toiseksikin. Rytmikkäästä ja kokeellisesta folk popista lähtenyt sooloprojekti on ajautunut hallitumpiin, progressiivisempiin, syvempiin ja rauhallisempiin unimaailmoihin, jotka todella henkivät islantilaisia äänimaisemia – ja konkreettisiakin islantilaisia maisemia.

Tulevaa on myös syytä odottaa, ja löytyypä tällekin fanitustekstille ihan päteväkin syy. Viime viikolla nimittäin julkaistiin ensimmäinen maistiainen tulevalta kolmannelta albumilta. Young Boys hyökkäsi ensimmäisellä kuuntelukerralla omiin lemppareihin Sin Fangilta, ja pirtsakan See Ribsin ensiesityksen livenä kuulleena en ole lainkaan huolissani albumin muistakaan kappaleista. Morr Music julkaisee Flowersin 1.2.2013.



We were young boys smoking in the woods. I showed you how, I showed you how.

Facebook: https://www.facebook.com/sinfanggg
Flickr: http://www.flickr.com/photos/sindrimar
Spotify 1: Sin Fang
Spotify 2: Sin Fang Bous
Tumblr: http://sinfang.tumblr.com/
Twitter: https://twitter.com/sinfanggg

PS. Ai hitto! Olin aivan unohtaa pari viikkoa sitten julkaistun The Moody Blues -coverin!! Hehkutin sitä jo Twitterissä ja Facebookissa, mutta siltä varalta että meni ohi niin pistäkäähän kuunnellen. Siinä tehdään taas klassikolle hyvää:


PPS. Jos olet Sindri ja luit tämän tekstin esimerkiksi Googlen avulla niin terveisiä! Olet mahtava, ja jos törmätään ensi vuonnakin Iceland Airwavesissa, uskaltaudun sanomaan hei.

In English: I saw Sin Fang three times at Iceland Airwaves this year and fell in love with his music. I instantly bought two albums, one ep and one art book (made with Örvar of Múm) by Sindri Már Sigfússon, and I'm really looking forward to the new album Flowers, to be released in February. It's gonna be awesome. At least I love the two new songs I've heard, Young Boys and See Ribs. Oh, he also did a cover version of Nights in White Satin by the Moody Blues. And guess what? He made it even better!