Jampun TOP 15 levyt vuodelta 2012

Kerron heti alkuun tärkeän alla olevaa listaa määrittävän faktan: vuoden 2012 musiikillisen tarjonnan hahmottaminen oli minulle tällä kertaa poikkeuksellisen vaikeaa. Last.fm:ni mukaan viimeisen 12 kuukauden kuunnelluimmasta 20 artistista neljä on viime vuonna levyn julkaisseita artisteja (ja näistäkin kaksi on Guided By Voices ja The Primitives, joiden uutuusarvosta voidaan kiistellä. Hyvyys- ja mahtavuusarvot ovat toki edelleen kaakossa).

Levylautastani ja spotifyssa puhelimeni akkua ovat kuluttaneet lähinnä 80-luvun rosoinen twee pop, 90-luvun alun shoegaze ja muu sähkökitaravetoinen ja/tai naivistisilla lyriikoilla sekä melodiakuluilla varustettu särisevä, kaihoisa ja usein varsin meluisa korvananna.

No, vuoden lähestyessä loppuaan otin asiakseni muistuttaa korviani 2012-vuoden helmistä ja alkoihan niitä löytyä niin hyllystä kuin playlisteistäkin. Muutama mainio levy osui tielle viimemetreillä, mutta uuden hyvän musiikin löytäminenhän on aina iloinen asia. Jos yksi asia pitää sanoa omasta näkökulmastani viime vuodesta, niin ainakin edellisten vuosikymmenten mielimusiikkini uljasta lippua pidettiin korkeasti yllä, ajoittain toisinnettiin liian ilmiselvästi ja parhaissa tapauksissa kehitettiin yhä edelleen.

Alla listattujen levyjen parhaista biiseistä tekemäni playlistin löydät Spotifysta. Suosittelen lämpimästi!

1. Black Twig - Paper Trees

Lienee hieman yllätyksetön valinta ykköseksi, mutta pakkohan se oli laittaa. Black Twigin hienosta musiikista tuskin kukaan kaipaa enää yhtään luonnehdintaa, mutta omasta puolestani voin sanoa Paper Treesin olleen itselleni rakkain vuoden 2012 levy. Voin vaan kuvitella kuuntelevani levyä viisikymppisenä ja sieluni silmin matkata jäiseen Helsinkiin 2012, jossa sen soinnut määrittivät fiilistäni niin monet hyiset kävely- ja bussimatkat. Upea levy, joka ansaitsee jokaisen saamansa kehun. Vinyyliversiota ja uutta levyä odotellessa!

2. Ringo Deathstarr - Mauve
Kaikille, jotka ovat lukeneet juttujani tästä blogista, lienee selvää, että olen suuri shoegaze-musiikin ystävä. Suurin osa tästä 80-90-lukujen taitteessa syntyneestä musiikista inspiroituneista nykyartisteista tekevät kuitenkin enemmän tai vähemmän lössöä ja munatonta kamaa. Tuntuu, että vain yleinen äänimaailma ja kaikupedaalin alkeet riittävät takaamaan trendiharjalla ratsastaville artisteille huomion blogosfäärissä ja musiikkimediassa, mutta se todellinen raakuus ja meluisuus, joka aiemmin musiikinlajia leimasi, jää puuttumaan. Tämä Ringo Deathstarrin kakkoslevy palauttaa sähkökitaran ja melun ansiokkaalla tavalla shoegazeen ja on mielestäni paras tällä saralla julkaistu albumi 2000-luvulla tähän asti. Tästä levystä My Bloody Valentinekin voisi olla ylpeä.

3. The Fresh & Onlys - Long Slow Dance
San Franciscolaisen The Fresh & Onlysin kolmas albumi oli minulle ensimmäinen tuttavuus yhtyeeltä. Sen vaivattomat melodiakulut, tyylikkäät kitarakuviot ja laulaja Tim Cohenin äärimmäisen miellyttävä baritoni riittivät nostamaan sen mielestäni yhdeksi vuoden parhaista albumeista. Kappaleet, kuten Long Slow Dance ja Executioner’s Song, ovat kuin suoraan 60-70-luvun taitteesta (fiiliksiä osastolta The Byrds, Big Star, Grateful Dead, jopa The Eagles). Long Slow Dance on myös ensimmäinen 2010-luvulla julkaistu AOR-maailmaa kosiskeleva albumi, joka ei mielestäni ole - anteeksi nyt vaan Iron & Wine ja kumppanit - pataluha paska.

4. Joose Keskitalo - Vyötä Kupeesi ja Tule!
Joose Keskitalon kaikki albumit ovat olleet mielestäni omissa ihmeellisyyksissään virheettömiä kokonaisuuksia. Tämä uusin ei poikennut tässä suhteessa lainkaan odotuksista. Keskitalo on osoittanut jokaisella julkaisullaan ilmiömäistä uusiutumiskykyä ja linja jatkuu. Nimikkobiisi on aivan uudenlaista Joosea: näin levynjulkkarikeikalla miehen soittamassa biisiä SÄHKÖKITARA kädessään! Jotain Dylanmaistakin tällä levyllä on, ja Aleksander Aava menee suoraan suosikkibiiseihini Jooselta. Levy on myös mielestäni parhaiten soitettu ja instrumentaalisesti kiinnostavin Keskitalon levy, todellinen taidonnäyte ja tyylipuhdas lopetus Kolmannelle Maailmanpalolle, jota jään itse kovin kaipaamaan. Mahtava, liian vähälle hehkutukselle jäänyt kokonaisuus!

5. Ty Segall Band - Slaughterhouse
Ty Segall tuli tsekattua livenä viime kesänä Puolassa OFF Festivaleilla ja keikka oli luonnollisesti yksi viikonlopun kohokohdista. Tämän kiertuebändin kanssa tehty Slaughterhouse siirtää mielestäni oivallisella tavalla äänitettyyn muotoon sen energian, jonka vain kyseinen bändi voi saada lavalla aikaan. Ei se toki tuo äärituotteliaan Segallin tuotantoon juuri mitään uutta, mutta miksi tarvitsisi kun kaava toimii niin perkeleen hyvin! ”Fuck this fucking song!” -Ty Segall.

PS. Mielestäni Slaughterhousen kansi olisi ehdottomasti kuulunut Miran ja Mikon vuoden kannet -postaukseen. Julkaisen sen siis tässä.

6. Cloud Nothings - Attack On Memory
Cloud Nothingsin kolmas levy vei erittäin onnistuneesti yhtyeen musiikkia uuteen raskaampaan ja kokeellisempaan suuntaan aiemmasta noise popista. Mainio sekoitus (post-)punkahtavaa ilmaisua ja noisea yhdistettynä vaikeroiviin lyriikoihin. Erittäin kova livesetti oli myös kutosella!

7. Guided By Voices - Class Clown Spots a UFO
Mahtava levy vieläkin mahtavammalta bändiltä. Ajatuksiani albumista voit lukea tästä.

8. Tame Impala - Lonerism
Paljon kiitosta ja gloriaa saanut Lonerism yhdistää erittäin mielenkiintoisella tavalla 1960-luvun psykedeeliset soundit nykyaikaiseen indie-ilmaisuun garage-mausteilla. Olisi noussut varmaan listassa korkeammallekin ellei biisimateriaali aikaansaisi lievähköä tasapaksuuden tunnelmaa, mutta ehdottomasti vuoden parhaita levyjä jo soundimaailmansa puolesta.

9. Timo Lassy - In With Lassy
Erittäin suurena Timo Lassy -fanina olisin varmaan digannut mistä tahansa äijän tekemästä levystä, mutta In With Lassy lunasti odotukset vilä odotettuakin paremmin. Lisää ajatuksia täällä.

10. Neil Young & Crazy Horse - Psychedelic Pill

Niilon ja hulluhepan paluulevy Americana oli sanalla sanoen pettymys. Soundi oli kohdillaan, mutta olihan se nyt helvetin tylsää valita biisimateriaaliksi ne kaikista kuluneimmat (sinänsä hyvät) rallatukset. No Psychedelic Pill sitten tuli ja teki sen, mitä Americanalta odotin. Fiilikset voi kiteyttää siihen, että mieletön avausraita Drifting Back on 27 minuuttia pitkä.

Miinuspuolena voisi sanoa, että lyriikat tuntuvat aika-ajoin hieman korneilta (”Gonna get me a hip hop haircut” jne.) mutta Crazy Horsen soitanta korvaa kaikki muut puutteet. Jos joku ei sitä tiennyt niin Neil Young on kaikista maailman artisteista kenties suurin suosikkini.

11. Tennis - Young & Old
Mainio kesälevy suosikkibändiltäni Tennikseltä. Kehitystä suhteessa debyyttiin on tapahtunut selkeästi, mutta tästäkin ehdin jo kirjoittaa.

12. Dinosaur jr. - I Bet On Sky
Olisiko ollut Rumban arviossa, missä kuvailtiin Dinosaur jr.:n uusinta levyä ajatusleikillä, että bändi on kuin pizza tai seksi: heikoimmillaankin hyvää. Siihen voin yhtyä. Ei tämä ole bändin klassikkotuotosten veroinen tekele, mutta varsin mainio plätty silti!

13. The Megaphone State - VLA Kings
Jos pitäisi yksi hiphop-levy valita autiolle saarelle viime vuodelta, se olisi ehdottomasti kotimainen VLA Kings. Täysin alihuomiolle jäänyt tulevaisuuden suomirap-klassikko. Lisää ajatuksiani täällä.

14. Lee Ranaldo - Between the Times and Tides
Lee Ranaldon soololevy oli hieman erilainen kuin tältä Sonic Youthissa mainetta niittäneeltä kokeellisen kitaroinnin oppi-isältä olisi ehkä odottanut: helposti lähestyttävä ja jopa hieman popahtava. Sellaisenaan kuitenkin erittäin hieno ja tyylitietoinen kokonaisuus, johon varmasti tulee palattua tulevaisuudessakin.

15. The Splits - The Splits
Yksi vuoden mukavimpia julkaisuja oli kyllä suomalainen The Splits, josta meillä pitäisi olla tulossa kolmen kimppa -postaus lähiaikoina (on ollut työn alla useamman kuukauden). Mitä tästä musasta voi sanoa? Crazy For You on yksi vuoden parhaista kipaleista ja tykkään vaan ihan helvetisti. Jee!

Paavoharju, Harmaa Getto ja Joose Keskitalo

Lauantaina se viimein tapahtui. Saapui päivä, jota olin odottanut vuosia, ja odotus oli sen arvoista. Ennen keikkojen alkamista totesin Korjaamon aulassa, että Paavoharjun viimeinen keikka olisi sellainen tapahtuma, jonne olisin matkannut Australiasta asti. Harmi tietty ausseille ja muille, ettei tapahtumasta pidetty sen isompaa mekkalaa.

En tietenkään ollut odotellut Paavoharjun viimeistä keikkaa, vaan yksinkertaisesti ei-niin-läskiksi vedettyä esiintymistä todellatodellatodella harvoin esiintyvältä yhtyeeltä. Aikaisemmat yritykseni eivät ole onnistuneet niin hyvin. Jyrockissa 2007 Paavoharju ja Joose Keskitalo keinuttivat harmaata kehtoa, ja esittivät kaiken dokaamisen ohella mm. Kirkaa. Lopulta bändi buuattiin pois lavalta... Viimevuotisen Roskilden keikan missasin vain omaa huolimattomuuttani, koska katsoin kelloa väärin(!!!). Tanskanesityksen koheltamisprosenteista en ole kuullut mitään, eli jos joku tietää enemmän niin valaiskoot minuakin.


(Nyt on niin paskaa laatua, että pitää pyytää anteeks, mut eipä ollu HD-kameraa noina vuosina. Eikä oo kyllä vieläkään.)

Paavoharju on siis bändi, jonka lavaesiintymistä on kuvailtu säälimättömin sanoin, mutta toisaalta olin vain kuullut huhuja keikoista, joilla bändi on ollut tosissaan lavalla - ja sellaista keikkaa olin odottanut lauantaihin asti. Tämän pohjustuksen jälkeen ei liene epäselvää, että odotus päättyi, kuten päättyi Paavoharjun keikkailukin, vaikka taisi olla lähellä, että bändi olisi perunut viimeisenkin keikkansa. Ennen illan viimeistä esiintyjää siis ehti tapahtua yhtä sun toista.

Korjaamon ovet avattiin klo 21, ja 21:30 oli määrä näyttää Unien Savonlinna dvd, jonka julkaisua lauantaina juhlittiin. Ensi-ilta viivästyi himpun verran, sillä koko yleisö oli tullut paikalle ajoissa, ja jonoa sisään riitti. Viimeiset ennakkomyynnistä jäljelle jääneet liput loppuivat ennen elokuvan esittämistä, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet saliin. Kuten minä. Ei siis kommentteja Unien Savonlinnasta.

Joose Keskitalo

Ensimmäisenä lavalle nousi Joose Keskitalo yhtyeineen. Tässä tapauksessa yhtyeineen on monikossa, koska Joosen kanssa lavalla soitti peräti kolme eri bändiä: Keskitalon "ensimmäinen kunnon yhtye" Super Konga Boys sekä Kaupungit Puristuvat Puristimissa ja Kolmas Maailmanpalo. Soittoaikaakin oli varattu puolitoista tuntia, joka meni ohi aivan hujahtaen. Tuntui kuin Joose ja kaverit olisivat soittaneet kaikki lempibiisini eri albumeilta.

Totuus on kuitenkin se, että kaikkiin lemppareihin olisi vaadittu vielä ainakin tuplasti esiintymisaikaa. Joosen setin aikana kuultiin kuitenkin mm. Minä ja Kapteeni, Lintu, Ikaros Laskee Mäkeä, Kuolleen miehen laulu, Pimeydestä pimeyttä vastaan, Riivaajat, Musta katu ja Laulu laakson kukista, joten voitte kuvitella, millaista kylmien väreiden sinfoniaa keikka oli. Toden totta, kaksi Paavoharjun biisiä lipsahti Keskitalon keikalle, mikä oli vähän epäilyttävää, vaikka toisaalta muusikot vierailivat lavalla vähän kaikkien illan bändien kanssa sekaisin.

Harmaa Getto

Harmaata Gettoa en ollut aiemmin nähnyt. Levyltä bändi tuntui hetken aikaa ihan hauskalta vitsiltä, mutta Suomimorsiamen pyhä tie unohtui silti kuuntelemattomien levyjen läjään aika pian ilmestymisensä jälkeen. Hieman yllättäen keikka oli kuitenkin aivan yhtä mainio kuin muidenkin sinä iltana. Pelätty kohellus keskittyikin Harmaan Geton keikkaan, ja siihen se istui.

Keikka alkoi tarinanomaisesti miehestä, joka oli tullut etsimään takahuoneesta Jumalaa, ja yltyi siitä kappaleeksi, jossa huudettiin "minä syljen teidän päällenne". Esiintyminen oli sen verran uskottavaa, että pelkäsin yleisöön satavan pian sylkeä, mutta katsojien riemuksi lavalla korkattiinkin vodkapullo ja sen sisältö tarjottiin eturiviin shottilaseissa. Siitäkös yleisö villiintyi ja edessä tanssittiin riehakkaasti viinapaukkujen jälkeen Peuran ja Harmaata ku harmaata tahtiin. Pullon pohjalle jääneillä tipoilla annettiin yleisölle viinakaste. Seuraavaksi lavalle harppoi Murska Murre hunajamelonin kanssa, joka myöhemmin heitettiin yleisöön. Keikan päätteksi lavalta lensi vielä muutama c-kassukin, ja niiden sisältöä pohtineille kerrottakoon, että mitään Savonlinnajengin spessuäänityksiä niillä ei ollut, vaan nappaamallani Patmosraportti Egyptistä -kasetilla oli juuri sitä mitä kyljessä lukikin...

Paavoharju

Harmaan geton jälkeen piti Paavoharjun nousta lavalle "aivan kohta", mutta toisin kävi. Yleisö vaikutti närkästyvän, ja selkäni takana tapahtui asioita, jotka luultavasti vaikuttivat myöhästymiseen. Draamaa oli huhujen mukaan riittänyt takahuoneeseenkin asti, ja uhkakuva keikan peruuntumisesta tuntui todelliselta. Lopulta yhtye kuitenkin nousi lavalle, mutta ilmeisesti siellä ei ollut kaikkia joiden piti olla.

Biisejä kuultiin maksimissaan kuusi, mutta ne olivatkin sitten juuri ne kappaleet, jotka olin aina halunnut kuulla livenä.  Niin sanotusti top 6 Paavoharju-biisit, joihin lukeutui mm. Kuljin kauas, Valo tihkuu kaiken läpi ja Kuu lohduttaa huolestuneita. Yleisö vaati encorea, ja se tulikin, mutta esitys tuntui lähinnä haistattelulta. Kolmatta kertaa yhtye ei enää tullut lavalle, vaikka aplodit raikuivat edelleen. Varta vasten Paavoharjua katsomaan tulleet varmasti lähtivät pois harmissaan, mutta itse olin enemmän kuin tyytyväinen. Illan aikana kuultiin kaikki Paavoharju-biisit mitä saatoin toivoa, ja kun muistaa ne Keskitalon keikalle lipsahtaneet kappaleet, niin kattaus oli erinomainen.

Nälkä tietty kasvoi syödessä, ja seuraavana päivän haikailin jo palaamisesta ajassa taaksepäin. Kaikkien lavalla vierailleiden yhtyeiden keikoista syntyi yksi ikimuistoinen ilta, jollaista tuskin enää koskaan tulee vastaan. Tätä muistellaan vielä vuosi(kymment)en päästä.

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo & Muuan Mies @ Tampereen Klubi 8.4.2009

Kuunneltuani Joose Keskitalon uusinta levyä viime aikoina paljon en voinut jättää keskiviikon keikkaa väliin Tampereen Klubilla. Jälkeenpäin ajateltuna nolottaa, että edes harkitsin muita illanviettotapoja.



Helmilevyillä vastikään debyyttinsä julkaissut Muuan mies olisi varmasti ollut aikamoinen wtf?-yllätys ellen olisi tutustunut Tyhjyydestä tullaan -levyyn etukäteen. Ystäväni mukaan Kari Taalasmaata muistuttaneessa vokalistissa ei ollut charmia lainkaan, mutta olen eri mieltä. Suomalainen charmi oli vain naamioitunut muotoon, joka ei täytä charmin yleisiä tunnusmerkkejä. Välispiikit kappaleiden sanoitusten ohella pitivät huolen siitä, ettei hymy kaikonnut kasvoilta koko lämmittelykeikan aikana. Vaikka pitää myöntää, että Amy Winehouseen liittynyt kaljavitsi ei ollutkaan kovin hyvä...



Tanssijalka vipatti kun iskelmä pauhasi, ja olisinkin toivonut olevani lavatansseissa puolitäyden Klubin sijaan. Puhdasta juhannustanssitunnelmaa koko keikka ei toki ollut, vaan vaikutteita löytyi myös bluesista ja jazzista. Myös Hirvi-nimeä kantanut punk-biisikin kuultiin... Illan aikana vokalisti Ismo Puhakan kanssa lavalla musisoivat charmantti hanuristi Pekka Huttunen, pari miestä Kolmannesta Maailmanpalosta, Helmilevyjen Arwi Lind, Joose Keskitalo ja Jaakko Eino Kalevi, mikä teki humpasta huumorivivahteista, vaikka monet miehet varmasti tanssittavat kesäisin suomalaisia vakavin kasvoin samanhenkisellä musiikilla.

Illan parhaimmat naurut tarjoili kuitenkin tahattomasti Joose Keskitalo. Soolo-encoren aikana soitetuista kitaraballadeista Luultavasti jäit junan alle sai yleisön hirnumaan ääneen, ja liekö tästä syystä itse Keskitalokin naurahtanut. Kotona levyltä jokseenkin vakavalta kuulostanut kappale sai uudet kasvot lavalla, kun pieni silmälasipäinen pukuun pukeutunut Joose päästeli suustaan vakavilla kasvoilla sanoja, joita ei olisi sen näköiseltä mieheltä uskonut kuulevan.

"Luultavasti jäit junan alle, sillä en kaipaa sinua enää. Vaikka rakastinkin sinua, nykyään teitä on niin monta osaa. Ja jokaisella osalla on uusia nimiö ja äänenpainoja ja syntymäpäiviä. Hei onnea, onnea vaan."

Lähes täydelle Klubille esiintynyt Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo esittivät lähes täydellisen keikan. Klubilla raikasivat lähinnä uusimman levyn kappaleet, ja ainoaksi moitteiksi jäivätkin useiden suosikkibiisien uupuminen settilistasta. Julkaisutahdin huomioon ottaen taitaa kuitenkin olla päivänselvää, ettei kaikkea parhautta voi soittaa. Vanhimmalta Luoja auta -levyltä ei soitettu ainuttakaan veisua, mutta yksi julkaisematon kappale kuultiin. Muilta levyiltä löytyviin vanhempiin kappaleisiin tehdyt uudet sovitukset (tuplatempo jne.) takasivat ettei keikasta jäänyt ikävä "onhan tämä jo nähty" -fiilis varmasti ainoallekaan.

Joose Keskitalo @ MySpace

Muuan Mies @ MySpace

Lisää kuvia täällä.

Ensimmäisen vuosineljänneksen parhaimmistoa

Joulukuussa sain huomata, että kaikkien levyjen läpikahlaaminen vuosilistaa tehdessä on perhanan työlästä. Helpottaakseni loppuvuoden urakkaa listaan teille alkuvuoden (1.1.-7.4.2009) eniten kuuntelemani tänä vuonna ilmestyneet/ ilmestyvät levyt. Näistä on pitänytkin muutama sana jakaa kanssanne. Linkkien takana mahdolliset aikaisemmat kommenttini. Nämä eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.

Samae Koskinen: Elossa (MySpace)
Elossa on konseptilevy, joka pysyy aiheessa alusta loppuun. Perjantaista kertova levy toimi lopulta kohdallani niin hyvin, että olen lähes poikkeuksetta käynnistänyt perjantaipäiväni sillä. Edelleenkään en voi olla hehkuttamatta Kauko Röyhkän kanssa yhteistyössä kirjoitettuja lyriikoita. Ne istuvat Samaen suuhun, vaikka välillä äänessä onkin teinityttö tai vanha vaari. Levy löytyy kokonaisuudessaan Spotifysta.

Moderat: Moderat (MySpace)
Moderat on Modeselektorin ja Apparatin kauan sitten jäihin pistetty, tänä vuonna henkiin herännyt projekti. Berliinin IDM-taitureiden yhteistyö on ihailtavan virheetöntä. Paketissa on kaikki kohdallaan, ja tällä hetkellä Moderat tuntuu jopa paremmalta kuin mestarit erikseen. Mitään pahaa sanottavaa en keksi, joten en voi kuin suositella tätä kaikille, joille uppoaa idm/ minimal techno/ glitch/ ylipäätänsä elektroninen rauhallinen meno.

Rubik: Dada Bandits (MySpace)
Edellisessä postauksessa unohdin ylistää, että tämä on täydellinen julkaisuajankohtaa myöten. Muutenkin paras vuodenaika tuntuu entistäkin mahtavammalta kuunnellessa Dada Banditsia keväisessä auringossa. Dada Bandits on sulanut lumi, aurinko, lämmin sade, hiekoittamattomat (kuivat) jalkakäytävät, vintiltä kaivetut aurinkolasit ja verkkatakit, vihertävä nurmikko, pajunkissat, jääkiekon MM-kisat, aukeavat terassit, puut hiirenkorvilla, muuttolinnut, valoisat illat, ihastuneet ihmiset, polkupyörä, ensimmäiset leskenlehdet jne. Ainiin, ja Wastelandin videokin sai minut herkistymään!

Röyksopp: Junior (www)
Vaikka ensimmäisenä maistiaisena soittoon levinnyt Happy Up Here kuulostikin vanhalta Röyksoppilta, suorastaan hittibiisi Epleltä, ovat norjalaisetkin uudistuneet. Junior pursuaa tanssittavaa ja iloista elektronista poppia ja hienoja vierailijoita. Toivottavasti syksyllä ilmestyvä rauhallisempia biisejä sisältävä Senior on yhtä syksyinen kuin keväinen levy Junior on.

Joose Keskitalo: Tule minun luokseni, kulta (MySpace)
Mikäli Joose ei ole aiemmin miellyttänyt, ei tämäkään levy tule viemään sydäntäsi. Mikäli on, Tule minun luokseni, kulta valloittaa. Joosen vapisevat vokaalit ja ohut soundi ovat edelleen läsnä läpi levyn, mutta uusiakin tuulia voi levyltä löytää. Sanaleikit ovat raisumpia ja absurdimpia kuin ennen. Tunnelma ei ole enää pelkkää mies ja kitara -meininkiä, vaan levyltä nousee esiin muitakin soittimia kuten vetopasuuna. Levyllä kuuluu Itä-Suomi ja kansanperinteet. Kohokohdat: Viis tyttöä, Pimeydestä pimeyttä vastaan & Tule minun luokseni, kulta.

Fever Ray: Fever Ray (MySpace)
Puolet The Knifestä on nyt uusi The Knife.

White Lies: To Lose My Life
(MySpace)
Viime vuonna breikanneen Glasvegasin hengessä jatkaa tänä vuonna myös Briteistä ponnistava White Lies. Vaikka maalailevat kitarat onkin korvattu post-punk-syntikoilla, tunnelmassa on paljon samaa. To Lose My Life on herkullinen debyytti, mutta Glasvegasin kaltainen läpimurto kompastunee yksipuolisuuteen. Kaikki biisit ovat hyviä sävellyksiä, mutta kokonaisuuden kuuntelun jälkeen vain levyn kaksi ensimmäistä biisiä soivat päässä. Kohokohdat: To Lose My Life, Death & Nothing to Give.

The Whitest Boy Alive: Rules (MySpace)
Ehkäpä leppoisin tänä vuonna vastaan tullut levy. Siinä missä edellisen levyn hitti Golden Cage heräsi henkiin Fred Falken kultasormesta, Rules on jo niin tiukka avausraita samannimiselle levylle, ettei sen aikana taatusti väsytä. Harmillisesti variaatiota uupuu myös tältä lätyltä. Suosittelen leppoisan kotiaskartelun taustamusiikiksi, esim. siivotessa toimii!

Michael Black Electro: Stripped Anatomy of... (MySpace)
Ensihehkutuksen jälkeen olen pudonnut takaisin maan pinnalle. Vaikka Stripped Anatomy of... olikin iloinen yllätys, dynaaminen kokonaisuus ja juuri sopivan energinen lätty, jäävät yksittäiset raidat tasapaksuiksi. Muutama kokonaisuudesta nouseva helmi lisäisi kiinnostusta reippaasti ja pitäisi levyn paljon pidempään soittimessa rahisemassa.

Tim Hecker: An Imaginary Country (www)
En ollut pitkään aikaan suurkuluttanut ambientia/glitchiä, mutta Tim Hecker käänsi alkuvuodesta uutuuslevyllään unimusiikkini suunnan post-rockista pitkästä aikaa ambientiksi. Uusi Tim Hecker onkin oiva nukahtamislevy muutenkin kuin nimensä puolesta. Se on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka palvelevat kokonaisuutta tehden siitä rentouttavan dronehtavan kokemuksen.

Birdy Nam Nam: Manual for Successful Rioting (MySpace)
Tästä levystä kirjoittelinkin jo tammikuussa kivoja sanoja, mutta Blogger poisti postaukseni. Espoossakin vierailleen dj-kvartetin turntable-projekti on entistä elektrompaa, mihin lienee vaikuttanut tuottajan puikoissa heilunut Justice-yhtye. Vanhoja Birdy Nam Nam -sävyjä ei ole paljoa tallella, mutta uusikin suunta on kelpaa.

Pete Parkkonen: First Album (www)
Idols-Peten albumi ei ole yhtään niin huono kuin tv-formaattilevyltä ja kiireisiltä aikatauluilta olisi voinut odottaa. Se on täynnä kelpobiisejä, mutta ymmärrettävistä syistä levy jää hajanaiseksi. Eri kirjoittajien kynistä syntyneistä kappaleista ei muodostu hyvää kokonaisuutta, ja lauluistakin tulee mieleen usein jokin bändi eikä itse Parkkonen (Disco Ensemble, Foo Fighters, Danko Jones). Kuitenkin: First Album on ihan miellyttävää kuunneltavaa.

Lisäksi löytyy läjä levyjä, joissa oli ensikuuntelun perusteella potentiaalia, mutta joita en ole ehtinyt kuunnella tarpeeksi, jotta uskaltaisin julistaa mielipiteeni. Jos jotain superia on mennyt ohi, patistakaa kuuntelemaan ohoi!

Biiseistä vois kans tehdä samanlaisen..

Ihana Jyrock

Jyväskylään päästessämme taisin haukkua ko. kaupunkia monin rumin sanoin. Jestas, että siellä vilisi ernuja. Kauppojen nimet olivat hassuja ja siellä oli kaikkea _outoa_... Mut sitte löydettiin kebumesta, missä ISO rullakebab + salaattipöytä = 5 euroa. Levykauppa Äx oli kans parempi ku odotin. Siinä vaiheessa taisin sanoo, että siellähän vois vaikka kuvitella asuvansa. (Huom, kuvitella vaan!)

---Musiikkilöpinä alkaa---
Neljän tunnin pyörimisen jälkeen yliopiston kampusalueelle ja Ilokiveen. Eka bändi alottelikin melkein heti kun päästiin sisään, ja me tosiaan jonotettiin ulkona jo ennen kuin ovet aukes. Kaikki bändit veti 45 minuuttia, mikä oli ihan hyvä ratkaisu. Le Futur Pompiste oli söpöö ja kivaa sunnuntaiaamumusiikkia, mutta pidemmän päälle puuduttavan samanlaista. Seuraavana The Scaramangas. Diggaillu kyseistä bändiä vuodesta 2005, mutta nyt vasta onnistuin näkemään livenä. Tais muutenki olla muutamia poikkeuksia lukuunottamatta koko festari täynnä sellasia bändejä, jotka ei turhaan keikkaile. Tuntui että esimerkiksi Paavoharjun keikkaa olin odottanut ikuisuuden. Mut niin, The Scaramangas yllätti jopa. Toimi livenä helvetin hyvin. Harmonia oli täydellinen ja kahden vokalistin äänet sopivat yhteen luvattoman hyvin. Tää kuulosti valmiilta pakkaukselta. Onneks pojilta tulee pian uus levy ja onneks on keikka Tampereella toukokuussa.

Keuhkot oli vähän liian happoista jopa mulle, eikä sitä jaksanut mielenkiinnolla seurata kuin muutaman kappaleen. Keuhkot jäi vetään sienitanssiansa, kun siirryttiin alakertaan odotteleen Magenta Skycodea, joka sekin pääsi yllättämään. Sali oli ihan täynnä, loppuunmyyty Ilokivi oli tästä eteenpäin koko ajan täysin tukossa. Magentaa seurailin ehkä viitisen biisiä, mihin onnekseni mahtui kaikki lempparit. Peoplen c-osan (joka on parasta siltä bändiltä) jälkeen siirryin yläkertaan odotteleen Paavoharjua ja Joose Keskitaloa. Pojat tanssikin lavalla ennen varsinaisen keikan alkamista, ja pisti hymyn huuleen. Sama meno jatkui keikalla, mutta valitettavasti liian kauan. Meni vähän maku jutuista, ja keikka oli pettymys. Ne biisit, jotka hoidettiin kunnolla toimikin sitten erinomaisesti. Hauskaa, että sama poppoo saa aikaan illan paskimman vedon, ja toisaalta myös parhaat yksittäiset hetket. Joose Keskitalo tuntu olevan melkein ainut, joka oli lavalla edes vähän tosissaan. Joose kolahti kovaa, pitää ostaa senkin levy.



Rubik veti kans yhden parhaista keikoistaan, mun mielestä. Hakkas mennen tullen Klubin keikat, mutta aivan varma en ole peittosko vieläkään taannoisen Yo-talon keikan. Mielellään ois pidempään kuunnellut, mutta onneks näitä näkee jatkuvasti. Differnet meni vähän ohi ku syötiin makkaraa ja juotiin kaljaa, eikä viimesenä vetänyt Alamaailman vasarat sitten enää jaksanut pitkän päivän päätteeksi kiinnostaa niin paljon kuin olisi ansainnut, vaikka upee veto niiltäkin.
---Musiikkilöpinä loppuu---

Hyvä päivä kerta kaikkiaan, pitää lähtee useemminkin vieraalle maaperälle. Oli outoa, kun ei ollut talo täynnä tuttuja, mutta parasta oli se, että näki yllättäviä ja vieraampia henkilöitä. Pari irkkituttua ja pitkäaikainen galleriaihastus. Ois ollu kiva jäädä toiseksikin päiväksi. Yöpaikkaa ja kuumia jatkoja tarjottiin valitettavasti liian myöhään, sillä rahat olivat siinä vaiheessa jo valuneet kurkusta alas. No, ostin mää yhen ep:nkin kyllä.

Ihana Jyrock.