Näytetään tekstit, joissa on tunniste air. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste air. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. joulukuuta 2009

Haudan takaa

Moikka, mulla olisi luultavasti triljoona asiaa, jotka haluaisin jakaa kanssanne. Ne ovat varmaan pian jo vanhoja uutisia sikäli kun viime aikoina on tuntunut ettei työ tekemällä lopu - enkä haluaisi jatkaa leikkaa-liimaa-musavideo -linjaa enää kauan. Jonkinlainen valo kuitenkin jo häämöttää reilun viikon päästä, jippii. Joululahjaksi toivon lisätunteja vuorokauteen tai lisää päiviä viikkoon (vapaapäiväosastoon) - kumpi vaan käy.

Jos aloitetaan uutisista, koska ne vanhentuvat nopeimmin.
+ Mew'n klubikeikat. Tanskalaiset tulevat nopeasti uudelleen Suomeen. Lippujen hinta Mew'n kohdalla alkaa olla suuri, mutta 40 euroa on silti vähemmän kuin jäähallikeikasta, joita itse ainakin vierastan edelleen ja paljon. Lipunmyynti alkaa 14.12. Tiketissä ja Lippupalvelussa.
Ti 16.2.2010 Helsinki, Kulttuuritalo
Ke 17.2.2010 Tampere, Pakkahuone

+ I Was a Teenage Satan Worshipperiltä tulee uusi levy 3.2.2010. Sämplerit, syntikat, oikeat rummut ja kosketinsoittajan vokalistivierailut kuulostavat hyvältä suunnalta. Maistiaiskappale Amsterdamned kuulosti heti vähän liiankin hyvältä, koska meinasin aiheuttaa tuhoa ottamalla lyriikat liian vakavasti. Kuulostaa siltä, että IWATSW uudistuu/ palaa juurilleen sopivassa suhteessa, sillä kappale kuulostaa parhaimmalta bändin matskulta aikoihin. Lataa Amsterdamned täältä:
http://www.gaea.fi/msc/IWATSW/IWATSW_Amsterdamned.mp3

Pari postausta aiemmin hehkuttamani Vega kolistelee edelleen. Se täyttää musiikilliset vaatimukseni erinomaisesti, ja tuntuu että kaikki diggaamani asiat (kasari, italo, kiihkeät vokaalit, hyvät sävellykset/ sämpäläykset jne.) ovat samassa paketissa. Kill the Noisen Vega-remix toimii sekin joskin vähän eri tarkoituksiin:


Samaiseen postaukseen viitaten: ehdin kuin ehdinkin kiertää kaikki keikat. Neon Indian kiinnosti livenä enemmän kuin levyltä. Meneillään olevan Alan Palomo (Vega/ Neon Indian) -fanituskauteni keskellä saattoi tarkasteluni olla kuitenkin jokseenkin subjektiivista. Jos kiinnostaa tietää, mistä mies on lahjakkuutensa perinyt, tsekkaa Jorge Palomo. (Oikeasti haluan vain päteä päätyneeni Fuck Buttonsin keikalta YouTube-jatkoille syyskuun kuumimman (lähde: HypeMachine) bändin kanssa. Ei sillä etteikö Jorge varmasti ole ollut kuuma juttu aikanaan. Sori, en voinut vastustaa kiusausta.)

Viime viikon keikoista löytyy/ tulee löytymään arvostelut Fresh from Finland -blogista. Tässä pientä visuaalista esimakua:

Air:
Air

Air

Fuck Buttons:
Fuck Buttons

Fuck Buttons

Neon Indian:
Neon Indian

Neon Indian

Frank Turner:
Frank Turner & Joonas

Frank Turner

Loppuun todettakoon, että Roskilden joulukalenteri pieksee Provinssin vastaavan. Tanskalaisfestari varmisti viikonloppuna lisää bändejä ensi kesän esiintyjälistaansa, ja lipun hinta laski viime vuotistakin alemmaksi 225 euroon. Vaikka esiintyjistä (mm. Muse ja NOFX) ei vielä mikään tarpeeksi kolahdakaan, tulee ensi kesästä silti taas mahtava, jos vanhat merkit paikkansa pitävät :--)

Palaillaan asiaan kiireen helpotuttua, sillä tässä oli vain murto-osa kaikesta, joka on jäänyt sanomatta.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Kolme hyvää syytä myöhästyä koulusta


Tiistai alkoi lupaavasti. Myöhästyin ensimmäiseltä luennolta syistä että...

1) Thom Yorke perusti uuden bändin. Okei, mistään uudesta sivuprojektista ei ilmeisesti ole kyse, mutta Tompalla on nyt ympärillään joukko muusikkoja, joiden kanssa soittaa The Eraserin matskua ja uusia kappaleita. Joukosta löytyy mm. Red Hot Chili Peppersin basisti Flea ja Radioheadin tuottajana tunnettu Nigel Godrich. Muutama keikkakin löytyy kalenterista. Harras toive fanilta, jonka mielestä The Eraser kuulostaa vieläkin päivä päivältä paremmalta: tulkaa Eurooppaan, jotta voin matkustaa perässänne ulkomaille!

(Tsekatkaahan myös Big Stereo -blogin Radiohead-aiheinen giveaway.)


2) Airin tuleva Love 2 -albumi on vuorokauden ajan ennakkokuuntelussa täällä. Enää ei ole paljoa aikaa, hurry up! Se kuulostaa mahtavalta. Kylmiä väreitä ja huikea odotusten nousu joulukuun keikasta.

3) The Mars Voltan tuottelias monilahjakkuus Omar Rodriguez-Lopez pisti tällä viikolla pihalle kaksi uutta sooloalbumia. Niitä voi ostaa täältä.