Terveisiä Oslosta! Saavuin tänne eilen illalla, ja ensimmäiset bänditkin tuli heti tsekattua. Puolikkaan vuorokauden kokemuksella kaikki on mennyt odotetusti: ruoka ja juoma ovat vitun kalliita ostaa, mutta muuten radikaaleja eroja Oslon ja Helsingin välillä ei ole vielä huomattu. Paitsi kerjäläiset, jotka käyvät pummimaan rahaa ja tupakkaa tähänkin aikaan vuodesta huomattavankin aggressiivisesti.
Avausillan virallinen musiikkiohjelma sijoittui Oslon keskustassa sijaitsevalle Youngstorgetille rakennetuille kahdelle teltalle, jotka muistuttivat enemmän kaljatelttoja kuin vaikkapa suomalaisten festareiden telttalavoja. Vastoin odotuksia ulkoilmaan kyhätyillä tilapäisareenoilla ei ollut kylmä, vaikka talvitakit pysyivätkin yleisön niskassa visusti koko illan ajan. Ongelmaksi sen sijaan nousi pienemmän lavan soundi. En tiedä, oliko kyse miksaajassa vai akustiikassa (luultavasti molemmissa), mutta musiikki ei pienemmällä WiMP Annexilla kuulostanut hyvältä eturivistä tai miksauskopin vierestäkään. Vaikutti etteivät bändin jäsenet kuulleet toistensa soittoa ollenkaan, ja laulutkin soivat pikkuteltassa poikkeuksellisen epävireisesti.
Oman festariohjelmani avasin Sin Fangin keikalla juuri tällä pienemmällä lavalla. All Earsia pidempään seuranneet tietänevät, että tämä oli neljäs kerta neljän kuukauden sisällä, kun näen kyseisen islantilaisen artistin. (Terveisiä vaan kaikille uusille Nuorgamin kautta tänne eksyneille lukijoille! Toivottavasti viihdytte!) Kun vertailukohtina oli Reykjavikin kolme kärkipään keikkapaikkaa (oopperatalo, taidemuseo sekä entinen teatteri Idno), pieni teltta oli puitteiden puolesta toki kaukana niistä. Eroavaisuuksia oli myös taustabändissä. En muista nähneeni heistä kuin basistin ja kitaristin soitamassa aiemmin Sindri Már Sigfússonin kanssa. Lisäksi yleisöä oli kohtuullisen vähän ja keikkakin vielä viivästyi teknisten piuhaongelmien vuoksi, joten heikommalle suoritukselle riittää syitä, mistä valita. Siitäkin huolimatta, Sin Fangin on vaikea olla koskaan huono. Tunnelma ja yhteensoitto paranivat loppua kohden, ja oli hienoa kuulla pelkästään tämän kuun alussa julkaistun Flowers-albumin uusia biisejä. Settilista näytti kokonaisuudessaan tältä: See Ribs, Young Boys, What's Wrong With Your Eyes, Look at the Light ja Sunbeam.
Rakastan showcase-tapahtumien lyhyitä soittoaikoja, koska silloin ehtii uuden musiikin ystävänä nähdä maksimaalisen määrän keikkoja, mutta täytyy myöntää, että heti muutamaa ensimmäistä keikkaa olisin mielelläni katsellut enemmänkin kuin viiden kappaleen verran. Seuraavana isomman teltan lavalle nousi toinen reykjavikilainen poppoo Retro Stefson. Oslolaisesta yleisöstä ei kuitenkaan lähtenyt samanlaista energiaa kuin pirteästä bändistä, vaikka vokalisti Unnsteinn Manuel Stefánsson kovasti yrittikin nostattaa tunnelmaa kattoon. Siinä missä puolen tunnin jälkeen reykjavikilainen yleisö olisi jo hiestä märkä, norjalaiset alkoivat vähän lämmetä, ja aplodit irtosivat jo niitä erikseen kerjäämättä. Retro Stefson osoitti kuitenkin nihkeästä yleisöstä huolimatta olevansa äärimmäisen lämmin live-yhtye. Monipuolisten vaikutteiden suosta esiin nousivat etnorytmien ja teknobiitin lisäksi erityisesti r'n'b-vibat, mikä johtui lähinnä isoveli-Stefánssonin kehittyneestä vokaalityöskentelystä. Puolen tunnin lämmin kohtaaminen ei riittänyt alkuunkaan näin erinomaisen bändin kanssa, ja uuden levyn ysärihenkiset biisit Qween ja Time soivat päässä vielä pitkälle aamuyöhön.
Tässä vaiheessa harkitsin lähtöä hotellille, sillä ajattelin ettei ilta voisi enää tarjoilla uutta huippukohtaa. Seuraavana oli vuorossa kaksi bändiä, jotka kuuluivat "älä tuhlaa aikaasi näihin"-listalleni, mutta myöhemmin tarjolla ollut Oyama houkutti jäämään vielä Youngstorgetille pyörimään. Seuraavana esiintynyt Departure olikin yhdentekevä yhtye, joka toi mieleen 2000-luvun puolivälin trendi-indierock-bändit, joiden nimetkin on unohdettu jo aikoja sitten. Tämän jälkeen isomman teltan lavalle kuitenkin nousi todellinen yllätys. Norjalainen Elephant9 oli yhdistänyt voimansa mm. Dungenista ja The Amazingista tutun legendaarisen kitaristin Reine Fisken kanssa. Bändi esiintyi yhdessä rivissä, ja tuntuikin että kaikki neljä lavalla musisoinutta häiskää olivat täysin tasavertaisia. Fisken lisäksi myös rumpali, basisti ja kosketinsoittaja antoivat massiivisen panoksensa ja uskomattoman soittotaitonsa luoda telttaan psykedeelisen rockin hurmion, joka kuulosti välillä niin häijyltä, että pahimmatkin norjalaiset bläkkiskundit olisivat nauttineet esityksestä.
Oman iltaohjelmani päätteeksi tsiigasin vielä niin ikään reykjavikilaisen Oyaman, jonka vastailmestynyttä I Wanna -debyyttijulkaisua olen fiilistellyt erittäin paljon viime aikoina. Eksyin puolivahingossa bändin keikalle viime syksynä Iceland Airwavesissa ja yhtyeen mybloodyvalentinemainen shoegazepoppi veti jalat alta. Verrattuna edelliseen keikkaan tiesin nyt enemmän biisejä yhtyeeltä, mutta lavan soundiongelmat heijastuivat tämänkin bändin esiintymiseen ikävästi. Kyseessä oli vielä Oyaman ensimmäinen keikka ulkomailla, joten pidetään peukut pystyssä ettei kokemus ollut traumatisoiva, sillä bändiä on ilo katsella.
Tämän illan ohjelma onkin sitten päätähuimaavampi, enkä ole rankoista yrityksistä huolimattakaan saanut päätettyä, minne kaikkialle ehdin nokkani suunnata. Nyt kun oikeat klubitkin ovat ohjelmassa, jää arvailun varaan, kuinka nopeasti paikasta toiseen pääsee siirtymään, ja kuinka täynnä keikkapaikat ovat. Varmana ohjelmaan kuuluvat ainakin nopeasti Nordic Music Prize -gaalassa piipahtaminen, Sin Fangin kirkkokeikka (ettei jää ns. paska maku suuhun), (ja jos suinkin pystyn nopeasti juoksemaan) suomalaisen Phantomin ensimmäinen keikka Norjassa sekä norjalaisen tulevan supertähden Mikhael Paskalevin aamuyöinen klubikeikka. Muuten mennään fiiliksen mukaan! Palaillaan asiaan viimeistään huomenna.
PS. Lisää kuvia luvassa jahka ehdin selata ne läpi!
PPS. Väijykää kans meidän Facebook-sivua. Postailen sinne välillä matskua, joka ei päädy tänne blogiin ollenkaan.
Avausillan virallinen musiikkiohjelma sijoittui Oslon keskustassa sijaitsevalle Youngstorgetille rakennetuille kahdelle teltalle, jotka muistuttivat enemmän kaljatelttoja kuin vaikkapa suomalaisten festareiden telttalavoja. Vastoin odotuksia ulkoilmaan kyhätyillä tilapäisareenoilla ei ollut kylmä, vaikka talvitakit pysyivätkin yleisön niskassa visusti koko illan ajan. Ongelmaksi sen sijaan nousi pienemmän lavan soundi. En tiedä, oliko kyse miksaajassa vai akustiikassa (luultavasti molemmissa), mutta musiikki ei pienemmällä WiMP Annexilla kuulostanut hyvältä eturivistä tai miksauskopin vierestäkään. Vaikutti etteivät bändin jäsenet kuulleet toistensa soittoa ollenkaan, ja laulutkin soivat pikkuteltassa poikkeuksellisen epävireisesti.
 |
| Look at the Light by Sin Fang |
Oman festariohjelmani avasin Sin Fangin keikalla juuri tällä pienemmällä lavalla. All Earsia pidempään seuranneet tietänevät, että tämä oli neljäs kerta neljän kuukauden sisällä, kun näen kyseisen islantilaisen artistin. (Terveisiä vaan kaikille uusille Nuorgamin kautta tänne eksyneille lukijoille! Toivottavasti viihdytte!) Kun vertailukohtina oli Reykjavikin kolme kärkipään keikkapaikkaa (oopperatalo, taidemuseo sekä entinen teatteri Idno), pieni teltta oli puitteiden puolesta toki kaukana niistä. Eroavaisuuksia oli myös taustabändissä. En muista nähneeni heistä kuin basistin ja kitaristin soitamassa aiemmin Sindri Már Sigfússonin kanssa. Lisäksi yleisöä oli kohtuullisen vähän ja keikkakin vielä viivästyi teknisten piuhaongelmien vuoksi, joten heikommalle suoritukselle riittää syitä, mistä valita. Siitäkin huolimatta, Sin Fangin on vaikea olla koskaan huono. Tunnelma ja yhteensoitto paranivat loppua kohden, ja oli hienoa kuulla pelkästään tämän kuun alussa julkaistun Flowers-albumin uusia biisejä. Settilista näytti kokonaisuudessaan tältä: See Ribs, Young Boys, What's Wrong With Your Eyes, Look at the Light ja Sunbeam.
 |
| Retro Stefson näyttää, miten käsi kuuluu nostaa ilmaan musiikkikeikoilla |
Rakastan showcase-tapahtumien lyhyitä soittoaikoja, koska silloin ehtii uuden musiikin ystävänä nähdä maksimaalisen määrän keikkoja, mutta täytyy myöntää, että heti muutamaa ensimmäistä keikkaa olisin mielelläni katsellut enemmänkin kuin viiden kappaleen verran. Seuraavana isomman teltan lavalle nousi toinen reykjavikilainen poppoo Retro Stefson. Oslolaisesta yleisöstä ei kuitenkaan lähtenyt samanlaista energiaa kuin pirteästä bändistä, vaikka vokalisti Unnsteinn Manuel Stefánsson kovasti yrittikin nostattaa tunnelmaa kattoon. Siinä missä puolen tunnin jälkeen reykjavikilainen yleisö olisi jo hiestä märkä, norjalaiset alkoivat vähän lämmetä, ja aplodit irtosivat jo niitä erikseen kerjäämättä. Retro Stefson osoitti kuitenkin nihkeästä yleisöstä huolimatta olevansa äärimmäisen lämmin live-yhtye. Monipuolisten vaikutteiden suosta esiin nousivat etnorytmien ja teknobiitin lisäksi erityisesti r'n'b-vibat, mikä johtui lähinnä isoveli-Stefánssonin kehittyneestä vokaalityöskentelystä. Puolen tunnin lämmin kohtaaminen ei riittänyt alkuunkaan näin erinomaisen bändin kanssa, ja uuden levyn ysärihenkiset biisit Qween ja Time soivat päässä vielä pitkälle aamuyöhön.
 |
| Reine Fiske soitteli skittaa tällä kertaa Elephant9:n kanssa |
Tässä vaiheessa harkitsin lähtöä hotellille, sillä ajattelin ettei ilta voisi enää tarjoilla uutta huippukohtaa. Seuraavana oli vuorossa kaksi bändiä, jotka kuuluivat "älä tuhlaa aikaasi näihin"-listalleni, mutta myöhemmin tarjolla ollut Oyama houkutti jäämään vielä Youngstorgetille pyörimään. Seuraavana esiintynyt Departure olikin yhdentekevä yhtye, joka toi mieleen 2000-luvun puolivälin trendi-indierock-bändit, joiden nimetkin on unohdettu jo aikoja sitten. Tämän jälkeen isomman teltan lavalle kuitenkin nousi todellinen yllätys. Norjalainen Elephant9 oli yhdistänyt voimansa mm. Dungenista ja The Amazingista tutun legendaarisen kitaristin Reine Fisken kanssa. Bändi esiintyi yhdessä rivissä, ja tuntuikin että kaikki neljä lavalla musisoinutta häiskää olivat täysin tasavertaisia. Fisken lisäksi myös rumpali, basisti ja kosketinsoittaja antoivat massiivisen panoksensa ja uskomattoman soittotaitonsa luoda telttaan psykedeelisen rockin hurmion, joka kuulosti välillä niin häijyltä, että pahimmatkin norjalaiset bläkkiskundit olisivat nauttineet esityksestä.
 | |
| Oyaman toisella vokalistilla Julialla on aikamoiset bambinsilmät! |
Oman iltaohjelmani päätteeksi tsiigasin vielä niin ikään reykjavikilaisen Oyaman, jonka vastailmestynyttä I Wanna -debyyttijulkaisua olen fiilistellyt erittäin paljon viime aikoina. Eksyin puolivahingossa bändin keikalle viime syksynä Iceland Airwavesissa ja yhtyeen mybloodyvalentinemainen shoegazepoppi veti jalat alta. Verrattuna edelliseen keikkaan tiesin nyt enemmän biisejä yhtyeeltä, mutta lavan soundiongelmat heijastuivat tämänkin bändin esiintymiseen ikävästi. Kyseessä oli vielä Oyaman ensimmäinen keikka ulkomailla, joten pidetään peukut pystyssä ettei kokemus ollut traumatisoiva, sillä bändiä on ilo katsella.
Tämän illan ohjelma onkin sitten päätähuimaavampi, enkä ole rankoista yrityksistä huolimattakaan saanut päätettyä, minne kaikkialle ehdin nokkani suunnata. Nyt kun oikeat klubitkin ovat ohjelmassa, jää arvailun varaan, kuinka nopeasti paikasta toiseen pääsee siirtymään, ja kuinka täynnä keikkapaikat ovat. Varmana ohjelmaan kuuluvat ainakin nopeasti Nordic Music Prize -gaalassa piipahtaminen, Sin Fangin kirkkokeikka (ettei jää ns. paska maku suuhun), (ja jos suinkin pystyn nopeasti juoksemaan) suomalaisen Phantomin ensimmäinen keikka Norjassa sekä norjalaisen tulevan supertähden Mikhael Paskalevin aamuyöinen klubikeikka. Muuten mennään fiiliksen mukaan! Palaillaan asiaan viimeistään huomenna.
PS. Lisää kuvia luvassa jahka ehdin selata ne läpi!
PPS. Väijykää kans meidän Facebook-sivua. Postailen sinne välillä matskua, joka ei päädy tänne blogiin ollenkaan.
