Herkkuja Islannista: Love & Fog

Love & Fog = Jón Þór (vas.) ja Axel Árnason

Kuten ehkä muistatte, lupasin joulukuussa avata joitain Iceland Airwavesista bongaamiani bändejä lisää, koska kirjottamani festariraportit jäivät suuren tarjonnan ansiosta vain pintapuolisiksi raapaisuiksi. Tänään kirjoituslista lyhenee taas yhdellä islantilaisella erinomaisella bändillä, josta et valtavalla todennäköisyydellä ole kuullut aiemmin. Tällä hetkellä olen nimittäin yhtyeen ainoa SoundCloud-seuraaja. Siihen on tultava muutos, koska kyseinen kaksikko kuuluu myös mun "tarkkaile vuonna 2013"-listalle, joten korvat hörölle än yy tee NYT!


Eräänä tuulisena torstai-iltana reykjavikilaisen kulmakapakan lavalle nousi yhtye, josta kenelläkään ei tuntunut olevan mitään tietoa. Ennen Airwavesia duo oli heittänyt ainoastaan yhden keikan, eikä Internetistäkään löytynyt musiikkimaistiaisia. Olin kuitenkin ympyröinyt Love & Fogin aikatauluistani pinnallisesti promokuvan perusteella. Kuva oli tämä:

Kaksi miestä penkillä, ruusupuskat, violetti tuulitakki ja koira.

Duo paljastui muista yhteyksistä tuttujen Jón Þórin ja Axel Árnasonin yhteisprojektiksi. Þórin olin nähnyt muutamaa päivää aikaisemmin esiintymässä soolotittelinsä alla, mutta tarttuvat biisit jäivät etäisiksi, koska en ymmärtänyt islanniksi laulettuja lyriikoita, jotka tuntuivat olevan tärkeässä roolissa. Niinpä oli hyvä kuulla saman miehen englanninkielistäkin musiikkia, vaikka tyylillisesti Love & Fog olikin kaukana soolokeikan rosoisesta autotallipopista.

Þórin ja Árnasonin itsensä lisäksi lavalta löytyi akustinen kitara, sähköbasso ja rumpukone. Näillä elementeillä kahden miehen elektronisesta kasarisynkistelystä taiottiin post-punkin avulla Depeche Modelle kumartavaa kraut-poppia. Miesten eri äänialojen lauluäänet natsasivat yhteen täydellisesti, ja keikka jätti yleisön janoiseksi jatkolle. Jokainen kuultu biisi kutitteli hellästi aivonystyröitä, ja mikäli minkäänlaista julkaisua olisi ollut myynnissä, olisin ostanut sen välittömästi. Onneksi biisejä voi nyt fiilistellä myös verkosta. Lisäksi kaksikon Facebook-sivua selaamalla selviää, että studiossa on vietetty aikaa ihan lähiaikoina, joten jatkoa alta löytyville kahdelle biisille voi varmasti odotella.

Varoitus, nämä voivat jäädä päähän soimaan.




Facebook: https://www.facebook.com/loveandfog
SoundCloud: https://soundcloud.com/love-118

In English: One of my highlights at Iceland Airwaves 2012 was a short gig by Love & Fog. You should really check them out. They have a dark danceable 80's sound, which you can't hear too often nowadays. According to their Facebook page they are at a studio at the moment, so there's something to wait for too.

Tulossa 2013: Phantom & Sin Fang

Kaksi tekstiä päivässä, mutta kirjotetaan kun kerran kirjoituttaa! Noi vuosilistat tuntuu olevan mulle aina vähän ikuisuusprojekteja, ja mun viime vuoden lempibiisejä (ja mahdollisesti lempi-jotain muutakin) joudutte vielä odottelemaan. Mut nyt kun osa menneistä on saatu pois hartioilta, keskityn hetkeksi tulevaan. Laadin tammikuun alussa musiikkiennusteen vuodelle 2013. Senkään aika ei ole vielä, mutta heitän ilmoille jo pari tärppiä, koska ajankohta on oikea: kaksi näistä ennustussuosikeista nimittäin julkaisi tänään uunituoreet musavideot.


Phantom
Jos mun pitäisi lyödä vetoa vuoden suomalaisesta menestyjästä, laittaisin oitis rahani likoon Phantomin puolesta. Tarkastin ajankohtaiselta kuulostavan duon live-kunnon joulukuussa Korjaamolla El Perro Del Marin lämppärinä, eikä pääesiintyjä meinannut enää maistua miltään virheettömän lämmittelyn jälkeen. Vokalisti Hanna Toivonen on tarkka ja äärimmäisen taitava laulaja, jonka ääni satavarmasti vetoaa kansainväliseen yleisöön. Eikä sillä, Phantom onkin nostettu esiin siellä sun täällä viime viikkoisen Eurosonicin jälkeen. En ole todellakaan ainoa, joka uskoo Phantomin olevan yksi tämän vuoden läpimurroista.

Tammikuun alussa bändin Kisses-musiikkivideo näytettiin pari kertaa Kampin Narinkkatorin screenillä ohikulkeville ihmisille. Jotkut pysähtyivät ihmettelemään, jotkut jatkoivat määrätietoisesti matkaansa. En edes tainnut olla darrassa, mutta silmät kostuivat tätä tilannetta sivusta tarkkailleena. Cocoan tekemä musiikkivideo pamahti juuri äsken myös Internettiin, ja sen voi katsoa alta. Unohtamatta hei biisiä – se on toistaiseksi mun lempibiisi tältä vuodelta!




Facebook: http://www.facebook.com/wearephantom
Soundcloud: http://soundcloud.com/wearephantom

Sin Fang - Flowers
Lähiviikkojen suuret odotukset sen sijaan kohdistuvat islantilaisen Sin Fangin tulevaa kolmatta levyä kohtaan. Viime kuussa kirjoitin artistista vähän pidemmin, ja sen voi lukea täältä. Tänään albumilta julkaistiin toinen maistiainen eli ensimmäinen single Look at the Light. Samalla päivävalon näki Máni M. Sigfússonin ohjaama video samaiseen kappaleeseen. Flowers julkaistaan tasan kahden viikon päästä, helmikuun ensimmäinen päivä, ja se lienee toiseksi eniten odottamani levy tältä vuodelta heti Thom Yorken ja kumppaneiden Atoms for Peacen Amokin jälkeen (reilu kuukausi enää, jee!).

Herkkuja Islannista: Sin Fang

Sin Fang @ Reykjavik Art Museum

Muistin ehkä mainita, että vietin taannoin pari viikkoa Islannissa festaroimassa ja nauttimassa elämän parhaasta annista. Kirjoitin sen jälkeen kolme osaa festariraporttia osoitteeseen Noise.fi. Niissäkään tekstivuodatuksissa en kyennyt nostamaan esiin kuin muutaman loistavan islantilaisbändin, ja nekin liian pintapuolisesti. Niinpä "muista tarkastella näitä myös blogissa" -lista kasvoi entisestään niin pitkäksi, että voisin aiheiden perusteella järjestää itsekseni vaikka islantilaisen teemakuukauden tässä osoitteessa. Jos siis olisi aikaa.


Tänään alan purkaa urakkaa lähtemällä liikkeelle parhaimmasta ja kauneimmasta. Ihastuksen määrä on kasvanut tasaisesti reissun jälkeen, ja nyt olen siinä pisteessä, että fanitusmittarit alkavat poksua rikki. Turha tässä siis on edes yrittää objektiivista lähestymistä, vaan myönnetään ihan kättelyssä että fanitan Sin Fangia eli Sindri Már Sigfússonia. (Tän blogitekstin jälkeen vähemmän) salaa haaveilen että, joku päivä muutan vielä Reykjavikiin söpöön puutaloon asumaan. Ystävystyn Sindrin kanssa, ja se suunnittele mun toisen sleeven, koska se on myös mahtava kuvataiteilija, ja sillä on itsellänsäkin hienoja tatuointeja. Ja sit ku iholta loppuu tila ni sit voidaan vaikka piirrellä yhdessä paperille ja leikkiä soittimilla. Toistaiseksi tyydyn siihen, että oon uudelleennimennyt ja naamioinut mun ulkoiset kovalevyt Sindrin mukaan.

(Hauska fakta ja nopea sivuraide: Oon kerran aiemminkin esittänyt tällaisen tutustumishaaveen tässä blogissa. Nykyään yks sen bändin jäsenistä kirjottaa tähän samaan blogiin mun lisäksi, hahah.)

Sin Fang @ Iðnó

Mut hitto, kyllä mä sittenkin yritän tarkastella tätä objektiivisesti. Pian. Selvennän ensiksi vielä tien jota pitkin tähän tilanteeseen on päädytty. Perinteinen "vaikeuksien kautta voittoon" -tarina, olkaa hyvät.

Kuulin ensimmäisen kerran Sindrin musiikkia Seabearin muodossa, jossa miekkonen laulaa ja soittaa kitaraa, ja joka muuten myös alkoi hänen sooloprojektinaan. Silloinen poikaystävä rakasti bändiä, mutta itse suorastaan vihasin sitä. Muistan taistelleeni tästä mielipidekysymyksestä, perusteluin "tollasta turhaa kilkuttelua ja just tollasta... tekotaiteellista islantilaista hipsterihippimenoo." Sittemmin ihailin reykjavikilaisista yhden päivän takapihakemuista kertovaa Backyard-dokkaria, joka esitteli Sin Fang Bousilta yhden kappaleen ja Sindrin nopean haastattelun. Kaikkien muiden dokkarilla esiintyneiden bändien musiikki jäi paremmin mieleen, mutta muistan että väsyneen näköisellä kundilla oli hauska tarina, mistä musiikin teko oli aikanaan alkanut. (Muistaakseni meni niin että sillä oli tylsää aikanaan asuessaan Englannissa, joten alkoi tehdä musaa, ja sai rahat soittimiin vakuutuksesta, koska sillä todettiin joku hankalan kuulonen sairaus. Tarkistan ja referoin tän paremmin vielä joskus, kun pääsen kotiin DVD:n ääreen.)

Vielä Iceland Airwavesiin matkatessakin Sin Fangin ympärillä leijui mielikuva yhdentekevästä pilipalibändistä, mutta päädyin kuitenkin katsomaan Bousin nimestään pudottanutta projektia Morr Musicin iltaan festarin avauspäivänä Iðnóon. Siellä elämässäni kääntyi uusi sivu. Täyden kympin keikka pieksi mennen tullen illan pääesiintyjän FM Belfastin, eikä yksikään toinen esiintyjä sen jälkeen aivan yltänyt tuolle tasolle, vaikka erinomaisia napakymppikeikkoja tuli muitakin vastaan. Sin Fang ja islantilaisista eturivin musiikoista koostuva taustabändi olivat lavalla ikään kuin täydellinen yhdistelmä Sufjan Stevensiä ja Bright Eyesia. Kun hempeästi hönkivä enkelääni, mieleenpainuvat lyriikat ja utuiset äänimaailmat kohtasivat rullaavaan länkkärikompin, esitys oli onnistunut paketti asennetta, merkityksiä ja estetiikkaa. Unohtamatta ylisöpöjä välispiikkejä islantilaisella aksentilla.

Sin Fang @ Opera house

Törmäsin Sindriin vielä useamman kerran festareilla. Eksyin vahingossa katsomaan Benni Hemm Hemmiä ravintola Reykjavikiin, minne juuri valmisteltiin Sindrin ja Múmista tutun Örvarin taidenäyttelyn avajaisia. Kaksikon taidekirja ei ollut vielä sillon myynnissä, joten tilasin sen myöhemmin netistä. Sitten päädyin sattumalta Reykjavikin oopperatalolle, missä nähtiin muutaman kappaleen Sin Fang -soolo, ja koska show vakuutti edelleen, taistelin tieni vielä taidemuseollekin festivaalien neljäntenä päivänä. Keikat olivat varmoja toisintoja ensimmäisen illan napakympistä (joskin vähemmillä välispiikeillä), ja ennen kotiin lähtöä ammensin paikallisista levykaupoista mukaan vielä kaiken Sin Fangin tuotannon mitä vain suinkin löysin. Eli eli kaksi albumia ja yhden ep:n.

Katso alta tämän vuoden Iceland Airwavesissa nauhoitettu kokonainen off venue -keikka, joka muuten oli Sin Fangin ainoa esiintyminen siellä, jota en ollut todistamassa.




Kotona otin levyt kunnolla kuunteluun. Ensimmäisenä oli helppo aloittaa Clangour-debyytin hittibiisi Clangour and Flutesista, jolle yleisö oli kiljunut ja taputtanut villisti ensimmäisellä keikalla. Tarttuvan sävellyksen täydensivät sanat, jotka eivät kertoneetkaan palavasta rakkaudesta. Tai siis... kertoivat, mutta katkeralla liekillä palavasta. Clangour and Flutes on kaunis, mutta niin katkerankuuloinen erobiisi, että se vaatisi katkerasti eroamista jostakusta, että siihen voisi samastua.

Loputkin kappaleet avautuivat yksi toisensa jälkeen, ja ihastuin suuntaan, johon projekti on menossa. Toiselta Summer Echoes -albumilta paljastui Always Everythingin ja Fall Down Slow'n kaltaisia euforiantuoksuisia rakastettavia kilistelybiisejä, joiden soidessa oli hyvä kaivata takaisin Islantiin. Tänä vuonna ilmestyneeltä Half Dreams -ep:ltä löytyi vieläpä enemmän sykähdyttäviä biisejä kuin kokopitkältä debyyttialbumilta. Esimerkiksi Walk with You on unohtunut soimaan repeatilla tunniksi jos toiseksikin. Rytmikkäästä ja kokeellisesta folk popista lähtenyt sooloprojekti on ajautunut hallitumpiin, progressiivisempiin, syvempiin ja rauhallisempiin unimaailmoihin, jotka todella henkivät islantilaisia äänimaisemia – ja konkreettisiakin islantilaisia maisemia.

Tulevaa on myös syytä odottaa, ja löytyypä tällekin fanitustekstille ihan päteväkin syy. Viime viikolla nimittäin julkaistiin ensimmäinen maistiainen tulevalta kolmannelta albumilta. Young Boys hyökkäsi ensimmäisellä kuuntelukerralla omiin lemppareihin Sin Fangilta, ja pirtsakan See Ribsin ensiesityksen livenä kuulleena en ole lainkaan huolissani albumin muistakaan kappaleista. Morr Music julkaisee Flowersin 1.2.2013.



We were young boys smoking in the woods. I showed you how, I showed you how.

Facebook: https://www.facebook.com/sinfanggg
Flickr: http://www.flickr.com/photos/sindrimar
Spotify 1: Sin Fang
Spotify 2: Sin Fang Bous
Tumblr: http://sinfang.tumblr.com/
Twitter: https://twitter.com/sinfanggg

PS. Ai hitto! Olin aivan unohtaa pari viikkoa sitten julkaistun The Moody Blues -coverin!! Hehkutin sitä jo Twitterissä ja Facebookissa, mutta siltä varalta että meni ohi niin pistäkäähän kuunnellen. Siinä tehdään taas klassikolle hyvää:


PPS. Jos olet Sindri ja luit tämän tekstin esimerkiksi Googlen avulla niin terveisiä! Olet mahtava, ja jos törmätään ensi vuonnakin Iceland Airwavesissa, uskaltaudun sanomaan hei.

In English: I saw Sin Fang three times at Iceland Airwaves this year and fell in love with his music. I instantly bought two albums, one ep and one art book (made with Örvar of Múm) by Sindri Már Sigfússon, and I'm really looking forward to the new album Flowers, to be released in February. It's gonna be awesome. At least I love the two new songs I've heard, Young Boys and See Ribs. Oh, he also did a cover version of Nights in White Satin by the Moody Blues. And guess what? He made it even better!

Tulemme takaisin. Rytinällä.

Heippa ja hyvää perjantaita vaan kaikille tasapuolisesti!

Ollaan taas vietetty liian pitkä tahaton breikki, mutta musiikkia ei olla unohdettu – päinvastoin. Viime postauksesta on aikaa, mutta tässä välillä olen nähnyt enemmän bändejä kuin kirjoitusvapaita päiviä on ollut sekä ryhtynyt tiskijukaksi ja esiintynyt siis itsekin. (Töitä ja koulua unohtamatta...) Oon myös metsästänyt ja vanginnut meille uuden kirjoittajan. Tervetuloa siis tiimiin, Mikko! 

Mikon debyyttipostaus räjähtää silmillenne ensi viikolla, kun herätämme blogin syksykoomasta oikein rytinällä. Ensi kuukausi on nimittäin omistettu suomalaiselle musiikille, ja aihepiirin sisällä teemaillaan viikoittain eri tunnelmissa. Ensi viikolla startataan tuoreilla ja erinomaisilla suomalaisilla julkaisuilla. Jotain skabojakin on luvassa, et pysykää kuulolla!

Maanantaihin ei tarvii kuitenkaan odotella, koska mun tuhansien keikkakuvien läpikäymisurakka alkaa olla finaalissa, ja muitakin juttuja on vireillä :--)

Ja koska tää on musablogi, niin pitänee heittää jotain korvia helliviä ääniä myös tälläkin kertaa ettei menisi pelkäksi lätinäksi. Tähän tehtävään valitsin islantilaisen M-Bandin biisin Cut Copy. Hörður Már Bjarnason apinoi häpeilemättä Moderatia, mutta se on ihan ok, koska niin harvat artistit pääsevät näille samoille eeppisyysasteille. Electronicaa ja ambientia yhdistelevän sällin kerrotaan soittavan ainoastaan uniikkeja keikkoja lukuisilla eri vimpaimilla. Jonkinlainen live-rapsa lienee paikallaan myöhemmin, koska tasan neljän viikon päästä lähden valloittamaan Islannin, ja tämän sällin keikka todellakin kuuluu ohjelmaani. M-Bandin keväällä ilmestynyt EP tulvii Islanti- ja Berliini-saundeja juuri oikeassa suhteessa, ja voit kuunnella sen kokonaisuudessaan Soundcloudissa.

Bandcamp: http://m-bandmusic.com/
Facebook: https://www.facebook.com/MBandmusic/

Rakkaudella, Mira

Who Knew

Joku viisas ihminen (tai vain toinen selittelevä bloggaaja) kirjoitti joskus, että jos blogi ei päivity, bloggaaja on löytänyt elämän. Osa totuutta tässä ainakin on, koska minulla ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua kirjoittamaan kaiken matkustelun, uuden koulun, muuttoruljanssin, sairastelun ja muiden aikaa vievien asioiden ohessa. Mutta nyt kun koulu on alkanut, eikä tunneilla ole oikein mitään tekemistä, epäilen vahvasti taas aktivoituvani. Ainakin yliopistossa opiskellessani olin erittäin tunnollinen bloggaaja tentteihin lukemisen sijaan :--D

Kaiken hektisyyden keskellä en ole ehtinyt lukea muita blogeja tai liiemmin etsimään uusia musiikkituttavuuksia, mutta onneksi festareilta on jäänyt jotain takataskuun. Ennen Roskildea kirjoitin Hammonds, Harrington & Destroysta ja festareiden jälkeen The Eclectic Monikerista, jotka molemmat esiintyivät festivaalin warmup-päivinä. Lämmittelijäesittelyt kohdatkoon nyt kolmannen osansa, kun esittelen teille islantilaisen version Wolf Paradesta.

Reykjaviklainen Who Knew oli vahinkotuttavuus. Se esiintyi kahden kiinnostavan bändin välissä, ja sen sijaan että olisin lähtenyt leirintään juomaan Tuborgia, jäinkin istuskelemaan aurinkoon esiintymislavan läheisyyteen. Sitten lavalle nousi joukko islantilaisia hassuttelijoita, joiden soittimistaan päästelemät äänet kuulostivat niin mukaansatempaavalta, että ne houkuttelivat telttaan lavan edustalle joraamaan.

Kuuden hullun islantilaisen lavashow oli vilpittömän mahtava. Pelkkään tanssimiseen ja musisointiin ei tyydytty, vaan bändi järkkäsi mm. moshaus-kilpailun, jonka voittajalle lahjoitettiin bändipaita. Silti kaikista sympaattisinta oli suoraan sydämestä pursunnut kiitollisuus siitä, että Who Knew oli buukattu esiintymään Roskildeen. Se oli ilmeisesti ollut koko bändin suuri unelma, ja jopa katsojana nousi myötäonnenkyyneleet silmiin, kun seurasi lavalta pulpunnutta onnellisuutta.

Unelmafestarin jälkeen ei islantilaisten kuitenkaan kannata haaveilla musiikki-Nobelista, koska yhtye ei tarjoile mitään uutta, vaan sen sijaan hyväntuulista lisäkuuntelemista kaikille, jotka diggaavat leikkisästä indie rockista, joka nojaa innokkaisiin rytmeihin ja tarttuviin melodioihin, mutta ei lankea perinteisiin pop-kaavoihin.

 

Who Knew - Sharpen The Knife from Sigurjon Bjarni Sigurjonsson on Vimeo.

Facebook: https://www.facebook.com/wellwhoknew
MySpace: http://www.myspace.com/wellwhoknew
Twitter: http://twitter.com/wellwhoknew
www: http://www.who-knew.it/