60 parasta kappaletta vuodelta 2009 3/3

20. Edward Sharpe & The Magnetic Zeros - Home

Aihe on varmaan yksi käytetyimmistä ("home is wherever I'm with you"), mutta samalla myös parhaiten toteutetuista. Nais- ja miesvokaalien vuoropuhelu toimii tässä kappaleessa erityisen hyvin.

19. Daniel Merriweather - Change

Merriweather on luultavasti vuoden aliarvostetuimmista artisti. Miehen tuotanto lukeutuu nykyajan radiosouliin, mutta Merriweatherin sielukas ääni ja nykyaikaan linkitetyt biisit tekevät siitä myös genrensä parasta musiikkia, jolla kuuluisi olla enemmän kuuntelijoita kuin Amy Winehousella.

18. Metric - Help I'm Alive

Kivat sanat, söpö biisi, tarttuvat melodiat ja vuoden 2009 paras biisi, jossa naisvokaalit ovat pääosassa.

17. Monsters of Folk - Map of the World

Lempikappaleeni superyhtyeeltä vaihteli vielä syksyllä todella paljon, mutta tähän onnenpyörä lopulta pysähtyi. Kilpailu käytiin lähinnä Bright Eyesista tutun Conor Oberstin biisien välillä.

16. Los Campesinos! - The Sea is a Good Place to Think of the Future
Käännekohta suhteessani Los Campesinos!iin, joka muutti vihan rakkaudeksi.

15. Keramick & Lobo - Gone

Helposti vuoden paras kotimainen kappale, jota ei koskaan luulisi suomalaiseksi. Keramickia & Loboakin enemmän se kuulostaa joltakin Thom Yorken tekemältä vierailukappaleelta.

14. Grizzly Bear - Two Weeks

Meinasin unohtaa tämän kappaleen listalta, sillä kuvittelin Two Weeksin ilmestyneen ennen viime vuotta. Se kuulosti jo ensimmäisellä kuuntelukerralta niin klassikolta. Ei sillä tavalla, että se olisi tehty jo niin monta kertaa ennenkin vaan sillä tavalla, että se on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin tarttuvan hyvä, että ihmetyttää miksei sitä ollut tehty aikaisemmin.

13. Phoenix - 1901

Yhden vuoden parhaan levyn paras kappale. Phoenix jaksaa yllättää vuodesta toiseen.

12. Burial & Four Tet - Moth

Kevään jälkeen tämä kappale unohtui hetkeksi, mutta onneksi muistin sen tätä listaa kootessani. Moth kuulostaa Burialilta ja Four Tetiltä eikä kovinkaan yllättävältä - mutta riittävän timanttiselta yltääkseen melkein kärkikymmenikköön.

11. Animal Collective - My Girls

Jossain vaiheessa viime vuotta My Girls tuntui olevan maailman hypetetyin kappale. Kuten jo aiemmin sanoin, Animal Collective on hypensä ansainnut. My Girls oli kappale, joka sai minut viimein ymmärtämään sen.

10. Andrew Weatherall - Fail We May, Sail We Must

Vuoden toiseksi paras avausraita, joka kuulostaa riittävästi Ceebrolisticsin Mattip:ltä, lieventääkseen tuskaa ikuisesta levyn odottelusta. Äärimmäisen koukuttava kappale.

9. N.A.S.A. - Gifted (feat. Kanye West, Santigold & Lykke Li)

En tiedä, pitääkö syyttää nimekkäitä vierailijoita vai ei, mutta Gifted kuuluisi ehdottomasti jokaisten hyvien bileiden soittolistalle. Vierailijat ainakin hoitavat työnsä mallikelpoisesti. Olen ikuisesti kiitollinen Lissulle, joka muistutti useamman kerran tähän bändiin tutustumisesta.

8. Moderat - A New Error

Moderatin esikoislevy jäi minulla ensimmäisillä kuuntelukerroilla repeatille jo ensimmäiseen kappaleeseen, koska se oli vain niin erinomainen, etten päässyt pidemmälle. Vuoden paras avausraita.

7. White Lies - The Price of Love

Tämä biisi ylsi näinkin korkealle puhtaasti sanojensa takia, jotka ovat mielestäni lähes hienoimmat elleivät jopa parhaat, jotka olen kuullut. Isoimmat arvostukset lähtevät siitä että parikymppinen mies on voinut kirjoittaa nokkelan tarinan, joka kuulostaa elämää kokeneen kirjailijan tekstiltä. Sama pätee muihinkin levyn biiseihin, mutta tässä on tarina, josta mieluiten tekisin elokuvan.

6. The Whitest Boy Alive - 1517

Listan toinen nelinumeroinen biisi, samoin kuin toinen valkoisin mies -kappale. Tästä 60 kappaleen joukosta eniten mainintoja keräsi Erlend Øyen bändiprojektit, joista 1517 ylsi korkeimmalle. Miksi? Tähän voi tanssia tai rentoutua, ja se kuulostaa sadankin kuuntelukerran jälkeen vielä yhtä viihdyttävältä. Jos edellisessä oli vuoden parhaat sanat kokonaisuutena, 1517 sisältää parhaan lausahduksen: "Freedom is a possibility only if you're able to say no".

5. The Mars Volta - Desperate Graves

Octahedronin paras biisi, vaikka seitsemän muuta ovatkin lähes samaa tasoa. Joku kirjoitti jonnekin, että uusin riisutumpi levy paljastaa, kuinka huono säveltäjä Omar A. Rodriguez-Lopez todella on. Itse olen täysin päinvastaista mieltä. En varmastikaan suhtaudu bändiin täysin objektiivisesti, mutta The Mars Volta ei petä koskaan.

4. White Lies - Death

Price of Loven ja tämän lisäksi listalle oli tunkemassa kolme muutakin White Liesin biisiä. Vaikka osa niistä alkaa olla puhkisoitettuja, Death jaksaa vielä herkistää. Lievästi lentopelkoiselle vuoden mageimpiin kokemuksiin kuului tämän kappaleen kuuntelu lentokoneessa.

3. Calvin Harris - I'm Not Alone

Kesän ja syksyn bilebiisi numero yksi. Vaikka Harrisilta löytyy levyllinen erinomaisia tanssikappaleita, ei yksikään riitä yli ensimmäisen lohkaisun. I'm not alone oli meikäläiselle vuoden 2009 we are your friends.

2. Fuck Buttons - Surf Solar
Tämä tuskin olisi tässä ellen olisi aluksi pistänyt tähän kappaletta, joka ilmestyi vääränä vuonna, ja sitten muistanut unohtaneeni yhden lempparini listalta kokonaan.

1. Moderat - Rusty Nails

Kiistaton ykkönen. Keväästä asti tiesin, että tämä on vuoden paras kappale ellei ihmeitä tapahdu. Modeselektor ja Apparat maistuvat pelkiltäänkin, mutta yhdessä tulos näyttäisi olevan puhdasta kultaa. Thom Yorkekin komppaa.

Vuoden 2009 parhaat keikat

Kuluneen vuoden aikana olen käynyt enemmän keikoilla kuin ostanut levyjä. Ei sillä että olisin ostanut vähän levyjä, vaan keikkatahti on ollut kovaa. Viikkoennätykseni on nyt kuusi eri tapahtumaa ja viikonlopun livebändisaldo 38 bändiä. En tiedä, olenko nähnyt liian monta keikkaa vai mistä johtuu, ettei Last.fm näytä keikkahistoriaani tältä vuodelta kuin syyskuulle asti. Toivottavasti en unohtanut jotain supersiistiä tältä syksyltä.

Seuraavassa listassa itselle tärkeimmät keikat ja keikkabändit tältä vuodelta. Suosittelen lämpimästi alla olevien keikoille eksymistä. Tällä kertaa lähes kaikki olivat festarikeikkoja, mistä se sitten ikinä kertookin.

Bergen-Berlin Mash-up Surprise eli The Whitest Boy Alive, The New Wine ja Kakkmaddafakka, Melt! Festival 2009, Saksa
Aloitan parhaimmasta. Tästä on selitetty jo ties minne ja ties kuinka paljon, mutta jos joskus jollakulla on mahdollisuus nähdä The New Wine, The Whitest Boy Alive ja Kakkmaddafakka samaan aikaan lavalla, en jättäisi tilaisuutta käyttämättä mistään hinnasta. Bergenistä tulee mieletöntä musiikkia, lavaenergiaa ja mahtavia tyyppejä. Lavalla kuultiin kaikkien kolmen bändin omia biisejä sekä covereita (mm. muutama ysärilaina). Oon edelleenkin tosi otettu Fred Falken puolesta, että tämä älytön lavalla riehunut röykkiö esitti livenä nimenomaan miehen remix-version TWBA:n Golden Cagesta.

Elämäni hienoimpia hetkiä:


The Flaming Lips, Pitkä kuuma kesä, Helsinki
Haluaisin tietää, kyllästyykö The Flaming Lipsin keikkoihin, jos näkisi yhtyeen kymmeniä kertoja. Epäilen. Kaikki oli, mitään ei puuttunut. Yleisöä oli vähän, mutta kaikki paikalle tulleet säteilivät onnea.






Coldplay, Roskilde Festival
Olen aina vihannut sydämeni kyllyydestä Coldplayta. Koska mikään muu bändi ei esiintynyt tämän kanssa päällekäin, lähdin itsekin päälavan edustalle vitsaillen: ”haha, ihan varmasti oon se, joka itkee keikalla ja ryntää sitten ostamaan kiertuepaitaa”. No, ne paidat oli ihan kauheen rumia, mutta Coldplay osaa ottaa kymmenistä tuhansista ihmisistä koostuvan yleisön. Todella kauniita ja ainutlaatuisen tuntuisia hetkiä. Parhaiden palojen seuraaminen YouTubesta herkistää laittaa ihon edelleen kananlihalle, vaikka inho on pikkuhiljaa normalisoitumassa. Vaikka bändi ei vieläkään ole suosikkejani, Coldplayn aiheuttama massahurmos ja mielettömät yleisövolyymit toivat mieleen edellisvuoden Radioheadin, joka oli paras näkemäni festarikeikka tähän päivään asti.

Yleisölle jäi levy päälle:


Myös Pet Shop Boys laulatti yleisöllä Viva la Vidaa edellisenä päivänä:


Jaakko & Jay, joka ikinen keikka helkkarin monessa eri kuppilassa
Vaikka jotkut vitsit on kuultu ennenkin, edelleen miehet ovat tuoreita, ilahduttavia ja hyväntuulisia lavalla. Vaikka tamperelaisten debyytti ei ollutkaan aivan niin kova kuin olisi toivonut, on kaksikko mahdollisesti paras suomalainen livebändi tällä hetkellä. Jos joku vuoden keikoista pitäisi nostaa yli muiden, ääneni menisi äitienpäivän keikalle Kujakollissa Tampereella.





White Lies, Roskilde Festival & Flow Festival
Vaikka matkasin Italiaan asti nähdäkseni nuorukaisilta klubikeikan, jäivät festivaalikeikat debyytin lisäksi ainoiksi todisteiksi siitä, että tässä on vuoden tulokas. Vaikka keikat olivat settilistoiltaan lähes samat, Tanskassa bändi tuntui paremmalta. Muistaakseni Rumbassa keikka nostettiin jopa Roskilden parhaaksi, minkä voisin melkein itsekin allekirjoittaa. Myös Flow’ssa coveroitu Portisheadin The Rip on ehkä onnistunein live-laina tänä vuonna.







N.A.S.A., Roskilde Festival
Vaikka minut (ja muut) häädettiinkiin lavalta ikävin keinoin, N.A.S.A. todisti olevansa kaiken sen odotuksen arvoinen. Villit yöbileet aikaansaanut eriskummallinen porukka soitti harmikseni vain yhden oman biisinsä, mutta jos tietää parhaat diskokappaleet, voi dj-keikkakin yltää vuoden parhaimpien joukkoon. Show’ta tai meininkiä ei ainakaan puuttunut…



The Whitest Boy Alive, Roskilde Festival & Melt! Festival
1. Erlend Oye on sympaattisin musiikkimies
2. En tiedä bändiä, jolla olisi parempi covermaku: Show Me Love (Robin S.), Music Sounds Better with You (Stardust), I Like to Move It (Reel 2 Real), Glory Box (Portishead), Harder, Better, Faster, Stronger (Daft Punk) jne.
3. Coverit kuulostavat aina The Whitest Boy Alivelta
= Yksi maailman parhaimmista livebändeistä. Oli sitten eturivissä joraamassa tai kaaaaukana lavasta makoilemassa nurmikolla.




Animal Collective, Melt! Festival
Oon ihan rehellisesti yrittänyt välttää kirjoittamasta AnCo-hypeä, sillä tuntuu että sitä on jo valmiiksi joka paikassa. No, hype on totta ja Merriweather Post Pavilion on yksi vuoden parhaista levyistä, My Girls biiseistä ja Melt!in esiintyminen keikoista.





Frank Turner, Pitkä kuuma kesä & Tavastia
Vaikka odottelinkin Frankin keikkaa PKK:n lauantailta lähes tulkoon eniten, Turner yllätti silti erinomaisuudellaan. Hauska brittimies heitti vitsiä aiheesta kuin aiheesta, ja sai koko yleisön yhtymään voimakkaaseen yhteislauluun keskellä päivää. Olikin ilo kuulla välispiikissä joulukuun keikasta, ja lähes yhtä mahtava Frank oli Tavastiallakin. Turner kärsii korkeintaan joistakin maneereista, mutta hoitaa ne kuitenkin niin hyvin että ne kääntyvät voitoksi. Toimii taustabändillä tai ilman!




Trentemøller, Roskilde Festival
A. Trentemøller järjesti vuoden parhaat kekkerit Roskilden päälavalla festivaalin avauspäivän yönä yli 60 000 ihmiselle. Jokunen vuosi sitten mies esitti samalla lavalla minimalistista teknoaan bändin kanssa, mutta tällä kertaa kuultiin vain dj-keikka, joka ei kovin minimaaliseksi jäänyt. Se oli yksi massiivisen päälavan näyttävimmistä esityksistä. Parin tunnin settiin mahtui yhtä sun toista, mutta mies soitti paljon omia biisejään maustettuna vierailijoilla, joita en kotimaani vuoksi tunnistanut. Tanskalaiset kuitenkin kiljuivat hurmiossa. Trentemøller antoi myös esimakua tulevasta, minkä jälkeen levynodotus on kasvanut välillä sietämättömäksi.



Girl Talk, Redrum & Pitkä kuuma kesä
Listasin viime vuonnakin parhaat keikat, mutta unohdin julkaista sen. Girl Talk olisi luultavasti noussut sen listan kärkeen ellen olisi nähnyt viime vuonna mm. Radioheadia, The Mars Voltaa ja Justicea. Tänä vuonnakin todistin useita merkityksellisempiä iltoja, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Girl Talk on maailman paras bilemies. Vaikka Pitkän kuuman kesän keikkakin oli hyvä, Redrumin saunailta painii omassa sarjassaan. Yleisöä riitti lavalle yhtä paljon kuin sen ulkopuolellekin, ja paidat lensivät pois niin Gregg Gillisiltä kuin tavallisilta suomalaisiltakin. Hetken hengähdystaukoa ei tullut ja miehen keikkapaidat myivät hyvin luultavasti siksi, että aiemmin päällä olleet vaatteet olivat läpimärkiä.





Muita mainitsemisen arvoisia esiintymisiä:
Au Revoir Simone, Tavastia
Buraka Som Sistema, Melt! Festival
Ceebrolistics, Turun Klubi
Crystal Castles, Pitkä kuuma kesä
Cut off Your Hands, Roskilde Festival
Deerhunter, Tavastia
Fleet Foxes, Roskilde Festival
Flying Lotus, Flow Festival
Friendly Fires, Roskilde Festival
Joose Keskitalo & Muuan Mies, Klubi
Kakkmaddafakka, Melt! Festival
Melvins, Pitkä kuuma kesä
Miike Snow, Melt! Festival
Mogwai, Pitkä kuuma kesä
Oasis, Roskilde Festival & Melt! Festival
Wilco, Milano

Roskilde Festival 2009

Aurinkoinen Orange Stage Håkan Hellströmin soittaessa

Ääriolosuhteista toisiin. Jos pari vuotta sitten koettiin mutaisin Roskilde Festival ikinä, nyt saatiin nauttia pahimmista/ parhaimmista helteistä 33 vuoteen. Helle kävi jossain vaiheessa jopa sietämättömäksi. Olo oli lähes koko ajan uupunut ja janoinen. Kun on edellisenä yönä bailannut pitkälle aamuyöhön lavalla N.A.S.A.:n kanssa, ei seuraavana aamuna ennen kahdeksaa telttasaunasta herääminen kuulosta miellyttävältä ajatukselta. Niinpä viimeiset yöt tulikin vietettyä taivasalla. Myös satunnaisen tanskalaisen oksennukset telttani sisäpuolella vaikuttivat päätökseen. Tapansa mukaan myös järjestäjät huomioivat olosuhteet ja avasivat Lounge-lavan öiksi majoituskäyttöön.

Öinen Orange lihasvoimalla pyörineestä maailmapyörästä kuvattuna

Jossain vaiheessa näytti, ettei tajunnanräjäyttäviä keikkoja olisi Roskildessa koettu tänä vuonna laisinkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Soundit kusivat pahasti useammalla keikalla, Arena-lava oli liian pieni liian monelle bändille, settilistat olivat huonoja ja keikat muutenkin vain keskinkertaisia. Esimerkiksi ...And You Will Know Us by the Trail of Dead heitti niin väsähtäneen keikan, että epäilin bändin henganneen festivaaleilla alusta asti itsekin. The Mars Volta sen sijaan oli kaikista isoin pettymys. Liekö pilvisempi sunnuntai vaikuttanut muidenkin mielentilaan, sillä kolme parasta keikkaa nähtiin vain muutaman tunnin sisään.


...And You Will Know Us by the Trail of Deadin keikalla yleisö sai vettä niskaansa

White Liesin kohdalla arviointikykyni saattaa olla puolueellista, sillä yhtyeen To Lose My Life... -levy on pyörinyt pal-jon. Keikka kuitenkin lunasti valtavatkin odotukset eikä valitettavaa jäänyt. Kyyneleet virtasivat ja Flow'n odotus satakertaistui. Seuraavana vuorossa olleen The Whitest Boy Aliven keikka oli yksi viikon kohokohdista. Vaikka seuraaminen ei ollutkaan kovin intensiivistä (makoilimme lavan ulkopuolella bassovirtauksien kutittelemana), kokonaisuutena keikka kuulosti mahdollisesti jopa festareiden parhaalta. Leppoisa kesämusiikki olisi voinut tanssittaa hikeen asti, mutta se teki vaikutuksen myös bändin musiikilta aiemmin välttyneisiin makoilijakavereihini. Karismaattinen Erlend Øye muuten paljasti nauttineensa festareista jo useamman päivän tuttujen aktiviteettien hellimänä: uiminen, parhaaksi festariruoaksi osoittautunut thai-sapuska ja hyvät keikat.

White Lies

Hämmästyksekseni löytyi vielä yksi bändi, joka liikutti kyyneliin asti. Blogiani lukeneet tietävät, että Coldplay on minusta ollut yksi maailman huonoimpia ja yliarvostetuimpia bändejä. Koska muita esiintyjiä ei kuitenkaan samaan aikaan soittanut, päädyin seisoskelemaan Orangelle, jolla olen nähnyt eniten paskoja keikkoja Roskilden lavoista. Noh, voiko keikka olla huono, jos koko bändi kävelee keskelle 70 000 -päistä yleisöä soittamaan coverin Michael Jacksonin Billie Jeanista akustisesti? Tai kun koko yleisö nostaa bändin pyynnöstä hohtavat matkapuhelimensa ilmaan aaltoliikkeessä täydenkuun valaisemaa taivasta vasten? Tai kun auringonlaskun aikaan taivaalle nousee lukuisia keltaisia jätti-ilmapalloja, ja koko yleisö hoilaa Yellow'ta? Päätelkää itse. Minä jouduin syömään sanani.

Coldplay - Yellow

Toki muitakin onnistujia löytyi. Friendly Fires tanssitti !!!:n tyyliin. Rumpistol yhdisteli valloittavasti idm:ää, dubsteppiä sekä viuluja ja selloja. Trentemøller vapautti bilekansan tanssimaan kera upean lavashow'n ja lukuisten vierailijoiden (joista en tunnistanut ketään, mutta tanskalaiset tuntuivat olevan innoissaan). Mew'n uudet ja vanhat biisit soundasivat hyvin ylitäydellä Arenalla. 16-vuotias Mike Sheridan otti täyden lavan haltuun keskellä päivää. Rihannalta näyttänyt Lily Allen soitti hittiensä väliin (niitä hävyttömän hyviä) remixejä omista biiseistään. Cut Off Your Hands valloitti pienimmällä lavalla sekä Diplon ja Switchin Major Lazer -keikalta oli vaikea lähteä bussilippuostoksille, koska maailman parhaimpia bailubiisejä pudoteltiin tauotta.

Huomionarvoista tänä vuonna oli lukuisat lainakappaleet. Niitä tuli lähes jokaisella keikalla, ja onkin mahdotonta enää niitä kaikkia muistaa. Tanskassa kuultiin esimerkiksi White Lies esittämässä Portisheadia, Lily Allen tulkitsemassa Britney Spearsia, Fucked Up Ramonesia, Oh No Ono Radioheadia, The Whitest Boy Alive Robin S:ää ja The Prodigya jne. Päälavan bändeistä esimerkiksi Oasis, Faith No More, Coldplay ja Madness heittivät covereita ilmoille. Kerrottavaa riittäisi loputtomiin, mutta Roskilden ainutlaatuisen hyväsydämisen tunnelman selostamisen sijasta aion jättää sen teille koettavaksi. Tänä vuonna hienot kelit hellivät, mutta ei se mutavuosikaan niin paha ollut etteikö kannattaisi lähteä ihmettelemään!





:""---)

Nyt vituttaa olla kotona. Täällä on Tammerfestit, jotka eivät viime viikon jälkeen oikein tunnu miltään. (Viimeksi ne ovat oikeasti kiinnostaneet kai 14-vuotiaana...)Myöhemmin (tällä viikolla?) lisää kuvia Tanskasta. Ensiksi pitää vain saada läppäri ja kamerapiuha samalle paikkakunnalle. Onneksi ensi viikolla on vuorossa Saksa & Melt!

N.A.S.A.

Tästäkin keskiviikosta tuli mahtava, kun Roskilde ilmoitti kiinnittäneensä esiintyjäjoukkioonsa mm. N.A.S.A.n. Myös Kanye West löytyy ohjelmistosta, joten ehkäpä Tanskassa pääsee näkemään edes yhden nimekkäistä vierailijoista lavalla dj-/tuottaja-duon kanssa.

Hittibiisin musiikkivideo on yksi päräyttävimmistä näkemistäni videoista aikoihin, eikä vähiten siksi, että olen innostunut avaruudesta niin paljon, että kävin viikko sitten tatuointiliikkeessä hakkauttamassa avaruusraketin käteeni. Olen suunnitellut kosmonauttia siihen kaveriksi.

Mikäli tämä kolahtaa, suosittelen tutustumista sekä muihin videobiiseihin että  helmikuussa julkaistuun The Spirit of Apollo -debyyttiin. Levyltä eivät nimekkäät vierailijatähdet lopu, sillä Kanyen, Santigoldin ja Lykke Lin lisäksi sillä kuullaan mm. M.I.A.:a, sekä Karen O'ta että Nick Zinneriä Yeah Yeah Yeahsista, John Frusciantea, David Byrnea, Spank Rockia, The Cool Kidsia, CSS:n Lovefoxxxia, George Clintonia, Method Mania, RZA:ta ja lista jatkuu.

myspace.com/nasa