40 parasta remixiä vuodelta 2009 2/2

Heheh, helmikuu lähenee loppuaan ja saan viime vuoden lemppariremixit tänne vasta nyt. Turha kai selitellä, kun syyt vaihtelevat paljon hyvistä huonoihin. Sen sijaan haluaisin antaa kunniamaininnat Florence + The Machinelle ja Miike Snow'lle  joiden biiseistä tehtiin eniten erinomaisia remixejä.

Arviointiperusteista sen verran että hyvässä remixissä täyttyy mun mielestä seuraavat ehdot:
Mahtava remix kuulostaa 1) mahtavalta 2) erilaiselta kuin alkuperäinen kappale 3) omaperäiseltä 4) tunnistettavalta (ainakin alkuperäisen esittäjän osalta, mieluiten myös miksaajan) 5) ja mahdollisesti vielä paremmaltakin kuin alkuperäinen kappale. Näillä ehdoilla paras remix olisi siis sairaan hyvä raita, josta tunnistaa sekä alkuperäisen biisin että remixaajan, mutta joka ei lopulta kuulosta liikaa alkuperäiseltä biisiltä, koska siinä on joku jännittävä näkökulma tai toteutustapa, joka tuo biisiin niin paljon tuoretta näkemystä, että se on alkuperäistäkin parempi.

Tittidii, olkaa hyvä. Ensimmäiseksi valitun biisin perässä se lupailtu Spotify-soittolista. Soittolistalta löytymättömien biisien nimet on maalattu punaisella.

40. Editors – Papillon (Tiësto Remix)
Ei kuulu Tiësto suosikkeihini, ja harvoin kolahtaa remixitkään. Editorsista on kuitenkin muovailtu bassorikas reivielektropläjäys, josta ei automaattisesti tunnistaisi nikkariaan.


39. Sally Shapiro – Love in July (Cfcf Remix)
Meinasi jäädä listan ulkopuolelle, koska nojaa turhankin paljon Shapiron juttuihin, mutta myönnettävähän se on että tätä remixiä on luukutettu paljon enemmän kuin alkuperäistä, ainakin näillä kulmilla.
http://hypem.com/#/track/958028/

38. Au Revoir Simone – Another Likely Story (Aeroplane Remix)
Sikäli kun pari kappaletta ylempänä toitotin myös remixaajan tunnistettavuutta, mennään tässä jo metsään. Au Revoir Simonen kyllä tunnistaa, mutta Aeroplanea on mahdoton tunnistaa. Eikä se ole automaattisesti huono juttu. Ei suositella krapuloitseville ylipirteytensä vuoksi.


37. Frankmusik – Confusion Girl (Russ Chimes Remix)
Jos tekisin itse musiikkia, tekisin varmaan jotain tän tyyppistä. Ei lisättävää.


36. Lykke Li – Dance Dance Dance (Buraka Som Sistema Remix)
Olen mahdollisesti maailman ainoa ihminen joka EI tykkää Lykke Li:stä. Buraka Som Sistema tekee siitä kuitenkin rakastettavaa lisäämällä biisiin vain vähän rytmikkyyttä.


35. The Temper Trap – Science of Fear (Hervé Dub Remix)
Ensimmäinen juttu, jonka The Temper Trapilta kuulin oli tämä remix, ja se on edelleen yksi parhaista, vaikka The Temper Trap osoittautui itsestäänkin eteläisen pallonpuoliskon Mewiksi. Hervé on siis yhtä kuin The Count, joka on Sindenin aisaparina tunnettu, ja jos yhtään tietää mistä puhun, tietää että hyvä jälki ei ole mikään ihme tältä mieheltä.


34. U2 – Get on Your Boots (Justice Remix)
Listan ensimmäinen vaan ei viimeinen U2:n biisi. Suuhun jää maku, että Justice olisi pystynyt parempaankin, mutta voitto alkuperäiseen nähden on silti kiistämättömän suuri.


33. White Lies – Farewell to the Fairground (Yuksek Remix)
Hakkaa koska vain esim Crystal Castlesin remixin White Liesista, ja yllättää, kuinka hyvin elektropauke oikeasti sopii tähän biisiin.


32. The Pains of Being Pure at Heart – Higher Than the Stars (Saint Etienne Visits Lord Spank Remix)
Liian pitkä nimi, liian hyvä biisi.


31. Calvin Harris – I’m Not Alone (Deadmau5 Remix)
Ei mitään sen kummempaa sanottavaa. I’m Not Alone huusi tällaista remixiä, eli kiitosta vaan Deadmau5.


30. Tiga – Shoes (Spencer & Hill Remix)
Spencer & Hill värittävät Tigaa värikyninään Daft Punk ja enkkuelectro.


29. WhoMadeWho – Keep Me in My Plane (Modernaire Remix)
Mikäli WhoMadeWho on vieras, suosittelen sitä kaikille The Whitest Boy Alive –faneille. Modernairen remixissä ei ole kovinkaan suurta eroa alkuperäiseen, mutta pieni hyvien juttujen korostaminen oli paikallaan.
http://hypem.com/#/track/857349/

28. Private – My Secret Lover (Diplo Remix)
Pitäähän joukosta löytyä yksi badass-raitakin, joka vetää nyrkkiraudalla naamaan heikompiaan. Remixin överimatalat bassot saattavat aiheuttaaa rytmihäiriöitä.


27. Priors – What You Need (Hey Champ Remix)
Discofunk moukaroi huonohkoa synapoppia


26. Miike Snow – Black and Blue (Caspa Remix)
Miike Snow’n kappaleiden parasta ennen -päivä tuli vastaan jo ennen vuoden loppua, mutta Caspa osasi säilöä hittiainekset kestävämmin.


25. Radiohead – Everything in Its Right Place (Gigamesh Remix)
Radioheadin biiseistä ei ole paljoa hyviä remixejä tullut vastaan. Jossain vaiheessa liikkui huhu, että yhtye veloittaa miljoona dollaria remixattavista kappaleista, mihin en kuitenkaan usko, koska bändi on sittemmin järkännyt aiheeseen liittyviä kilpailujakin. Kuten alussa määrittelin hyvän remixin, ongelmaksi saattaa koitua se, että täydellistä on vaikea parantaa. DiscoTechistä tutu Gigamesh kuitenkin tekee juuri sen.


24. Crystal Fighters – Xtatic Truth (MayBB Remix)
Hypetetyn bändin raita, jota en osannut arvostaa alkuperäisenä, mutta josta MayBB loihti ei-yhtään-ärsyttävän, henkeäsalpaavan kappaleen, joka kuulostaa jo ensi kuuntelulla niin hyvältä että vetää mennessään tanssilattialle. Tämä olisi voinut olla jonain huonona musiikkivuonna heposti melkein parhaita biisejä.


23. Phoenix – Fences (Def Starr Version)
Wolfgang Amadeus Phoenix oli yksi viime vuoden parhaista levyistä, ja sen bonusmateriaalilevyltä löytyi 15 remixiä huippunimien (Passion Pit, Animal Collective, Friendly Fires, Yacht, Two Door Cinema Club jne.)  tekemänä. 1/3 eli viisi kappaletta oli tehty Fencesistä, ja silti yksikään ei kuulosta niin hyvältä kuin Def Starrin versio, jota ei remixlevyltä löydy.


22. Friendly Fires – Skeleton Boy (Air France Remix)
Mitä saa kun yhdistää pari bändiä, joita on tullut fiilisteltyä uskomattoman paljon?


21. La Roux – In For the Kill (Skream’s Let’s Get Ravey Mix)
Eihän tätä voinut jättää listalta poiskaan, vaikka ei 20 parhaan päätynyt. Tää on luultavasti bailukansalle sellainen anthem, josta jengi vuoden 2009 muistaa, enkä voi itsekään sitä kieltää.

Melt! Festival 2009

Melt! Festival Saksassa osoittautui joka pennin arvoiseksi reissuksi. Ei liene oikeudenmukaista ketään kohtaan verrata suomalaisia festivaaleja sen kanssa, mutta Melt! meni ohi Szigetin ja Roskilden ainakin omilla ranking-listoillani. Festivaali ei ollut täydellinen, ja monia asioita olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta tunnelma, ympäristö, bändit, lyhyet jonot, tekniikka ja monet pienemmät yksityiskohdat olivat huipputasoa.

Heti ensimmäisellä keikalla olo oli niin fantastinen, että festivaali tuntui uniikilta jo siinä vaiheessa. Pilooski veivasi elektroaan isosta vanhasta kaivosnosturista (tms), joka oli koristeltu diskopalloin. Samana iltana tosin meinasi mennä koko reissu vituiksi. Aluksi Foals ja TRG peruivat tuntemattomista syistä, ja itku oli lähellä, kun eniten odottamani Moderat perui aamuyöllä päälavalla. Yllättäen alkanut myrsky ja vaakasuoraan piiskannut sade oli pilannut tekniikan, joten myös Trentemøller joutui jättämään keikan soittamatta. Deadmau5 ei voinut soittaa turvallisuussyistä, sillä katetun Gemini-lavan rakenteet uhkasivat sortua.

Pilooski

Peruuntumiset loppuivat kuitenkin siihen ja loppufestivaali sujui lähes moitteettomasti - mitä nyt Red Bull -lavan siirtyminen paikasta toiseen yhdistettynä informaation huonoon kulkuun aiheutti sen, että MSTRKRFT ja Diplo jäivät lauantaina näkemättä. Se ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, sillä tästä syystä eksyin maailman parhaalle keikalle. Enkä liioittele! Kuten etukäteen olin hämäävästä Bergen-Berlin mash-up surpriseksi nimetystä slotista aavistellut, Coca-Cola Soundwave Tentissä nähtiin 18 (?) hengen eli kolmen bändin yhteisjamittelusessiot. The Whitest Boy Alive & The New Wine & Kakkmaddafakka soittamassa soittimilla versoita esimerkiksi ysärihiteistä (esim. What is Love) omien kappaleidensa lisäksi. Mahtava keikka huipentui maailman parhaaseen biisin eli Fred Falken remix-versioon ensin mainitun bändin Golden Cage -biisistä. Fantastista, sensaatiomaista.

Ei mikään paska keikkavideo.

Näin noin 38 keikkaa, joista lähes jokaisella naama loisti kuin Naantalin aurinko. Uskomaton tunnelma piti huolen siitä, että Sleepless Floorilla saattoi tanssia läpi yön puoleenpäivään asti ilman huumeitakin (warehouse party!). Lyhyiksi jääneet yöunet eivät väsyttäneet tunnelmaa lainkaan ja sunnuntainakin koettiin uskomattomia asioita. Heti päivän alkajaisiksi Patrick Wolf heilui päälavalla paskaraita valkoisessa shortsipuvussaan. Myöhemmin Oasis soitti huomattavasti energisemmin kuin Roskildessa ja festivaalien bändiosaston päättänyt Passion Pit todisti olevansa hypen arvoinen.

Patrick Wolf

Oasis

Muita kohokohtia olivat mm. Boys Noize vs. Erol Alkan, Animal Collective, The Whitest Boy Alive, Klaxons (neljä uutta biisiä, joita en ollut kuullut edes viime vuonna Tallinnassa!), Yuksek, Buraka Som Sistema, Miike Snow, Kiki, Ellen Allien, Simian Mobile Disco, Travis sekä uusi suosikkibändini Kakkmaddafakka. Näistä ehkä lisää vielä myöhemmin.

Klaxons

The Whitest Boy Alive

Toivottavasti ensi vuonna useampi suomalainenkin uskaltautuu mukaan, sillä harmillisinta reissussa oli vain se, etteivät kaikki mahtavat tyypit olleet mukana todistamassa täydellisyyttä. Vaikka lippu olisi jäänyt ostamattakin, kahden lavan ja leirinnän tarjonnasta olisi päässyt nauttimaan ilmankin! Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan päälavatason bändejä, jotka haukkuivat festivaalit maailman parhaiksi, ja oli paikalle eksynyt jokunen iso tähti muuten vainkin. Ystäväni ainakin bongasi Klaxonsin keikalta Agyness Deynin. Tavallisia tallaajiakin oli saapunut ympäri maailmaa, sillä sain uusia tuttuja mm. Saksasta, Japanista, USA:sta, Norjasta, Suomesta, Ruotsista, Briteistä ja Hollannista.

Lisää Melt!-kuvia täällä.

Tällaisesta yli pääseminen on vaikeaa, ja se kestäisikin varmaan viikkoja ellei uudet menot olisi tiedossa jo huomenna. Sonisphere-reissu vaihtui muuten sittenkin takaisin Puntalaan sairastelujuttujen vuoksi.