Näytetään tekstit, joissa on tunniste soliti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste soliti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Black Lizard - Black Lizard



Black Lizard on ollut lempilapseni suomalaisella musiikkikentällä jo jonkin aikaa, kuten tämän blogin seuraajat ovat huomanneet. Tuntuu siltä, että henkilökohtaiset musiikkimieltymykseni ja yhtyeen kehitys ovat jo pitkään edenneet kohti samaa lakipistettä, joka on nyt saavutettu huikean debyyttialbumin ja viimeaikaisten upeiden keikkojen myötä. Olen jo alustavasti hehkuttanut ensi viikolla kauppoihin tulevaa Black Lizardia, mutta se yhä vaan paranee jokaisella kuuntelukerralla.

Avausraita Honey, Please on Spectrummaisen toistava ja hidastempoinen Black Lizard -arkkityyppi, joka avaa kuuntelukokemuksen seesteisesti. Boundaries tuntuukin nautinnollisen junnaavan tervetulotoivotuksen jälkeen potkaisulta perseelle. Upeat kitarasoundit, mieletön bassokuvio ja sitar-taustat maalailevat Brian Jonestown Massacren huippuaikojen kaltaista tunnelmaa, ja se ei ole ihme, sillä onhan biisissä mukana soittamassakin Anton Newcombe (!!!). Joku voisi sanoa, että tällaista ei ole Suomessa ennen julkaistu. Hän olisi tässä täsmälleen oikeassa!


Dead Light ja Love Is a Lie ovat jo tovin kuunneltavissa olleita sinkkulohkaisuja ja siksi entuudestaan tutumpia kuin muu biisimateriaali. Varsinkin jälkimmäinen on kyllä omasta mielestäni niin järjettömän hieno biisi, että joka kerta selkäytimessä värähtelee. Tässä on sitä todellista anthem-ainesta! En ihmettele näiden kappaleiden valintaa promottaviksi biiseiksi, sillä pelkästään niiden laulumelodiatkin olisivat saavutuksia bändin esikuvillekin.

A-puolen lopetusbiisi New Kind of High nousee yhdeksi levyn ehdottomista kohokohdista. BJTM:n fiiliksissä yhä etenevä kappale on muhkea, melodinen ja epätoivoinen kokoelma melankoliaa, laahaavaa kitaroiden ja laulun kaksinpuhelua. Biisi on uskottavuudessaan huikea osoitus bändin kyvyistä luoda koukuttavan epätoivoisia tunnelmia, joihin uppoutumisesta saa loputtoman paljon tyydytystä.

Taannoiselta EP:ltä tutut biisit Some Drugs ja Forever Gold ovat päässeet levylle uudessa, ehommassa muodossaan, johon ne on purkitettu Newcomben studiolla Berliinissä. Ensimmäinen on silkkaa bluesia, joka yltyy Spacemen 3:n hengessä yhden soinnun hakkaamiseen muodostaen saumattoman yhdistelmän primitiivistä (oletteko muuten huomanneet, että tämä sana on esiintynyt vähän turhankin taajaan Black Lizard -arvioissa?) juurevuutta ja modernimpaa meluisaa äänimaisemaa kasvaen aina biisin loppuun asti.

Kahden rajumman biisin jälkeen kaunis Thrill palaa yksinkertaiseen ja hellään kahden soinnun säestämään vaikerointiin. Voimakkaat mielleyhtymät liitelevät Velvet Undergroundin ja Jesus and Mary Chainin suuntaan. Ja mikäpä hienompi lopetus tälle upealle levylle kuin vanha kunnon Fucking Up, vuosia keikkasetissä ansaitusti roikkunut hypnoottinen hengennostattaja (jonka muuten Soliti-kaverit Black Twig ovat coveroineet ainakin kerran keikkasetissään!). Tämä biisi on yhtä kuin Black Lizard. Se on sitä mitä Search and Destroy The Stoogesille tai There Is A Light That Never Goes Out  The Smithsille; kaikkien muistama ja rakastama klassikko, joka saa aloitus- tai lopetusbiisinä takuuvarmasti keikkayleisön tunnelman kattoon.

Mielestäni ei ole yhtään liioiteltua väittää, että Black Lizard on ainutlaatuinen levy suomalaisen rockin historiassa. Jo se riittää perustelemaan väitteen, että levyä ovat olleet tekemässä Anton Newcombe ja Spectrum/Spacemen 3-mies Peter Kember aka Sonic Boom, mutta perustavampikin syy löytyy.

Pääosin Velvet Undergroundista ja 80- ja 90-lukujen kenkiintuijotteluista ammentavaa musiikkia on ilmestynyt maailmalla ja Suomessakin viime vuosina varsin paljon, mutta jos tarkkoja ollaan niin neo-psykedeelinen 80-luvun lopun soundimaailma ja space rock -vivahteet ovat härmässä vielä tutkimatonta musiikillista erämaata. Kun Black Lizard esiintyi viime marraskuussa Lontoossa Fuzz Club Recordsin Reverb Conspiracy -kokoelman julkkareissa, suomalaisen bändin mukanaoloa tuskin noteerattiin musiikkimediassa, vaikka tapahtuma piti sisällään koko genren kerman ja sellaisia nimiä kuin The Telescopes, Singapore Sling ja The Blue Angel Lounge.

No, sikäli turha valittaa, etten itsekään tullut kirjoitelleeksi kyseisestä tapahtumasta All Earsiin... Yhtä kaikki tähän musiikilliseen aukkoon Black Lizard tuo ansiokkaan täydennyksen.

---

Black Lizardin livekunnosta täytyy mainita muutama sana. Hesarissakin huomattiin, että The Raveonettesin lämppärinä ollut Black Lizard jätti pääesiintyjän löysähkön ja sisäsiistin keikan täysin varjoonsa anteeksipyytelemättömällä, jopa punk-henkisellä setillään. Jos mitenkään ehditte, suosittelen todella osallistumaan mahdollisimman moneen seuraavista eventeistä, joista itse osallistun ainakin levyjulkkareihin:

05.04. Levyjulkkarit, Radio Helsinki -klubi @ Kuudes Linja, Helsinki
06.04. Woodstock/Rockstar's, Tallinn Music Week, Tallinn, EE
12.04. Doris, Tampere
18.04. Henry's Pub, Kuopio
19.04. Jyrock, Jyväskylä
20.04. Klubi, Turku
26.04. Torvi, Lahti
03.05. 45 Special, Oulu
04.05. Bar 15, Seinäjoki
08.05. Rock Bar Monttu, Pori
7.-11.08. Flow Festival, Helsinki

---

Black Lizard jatkaa Solitin täysin omaa luokkaansa olevaa julkaisulistaa mielestäni tähän asti parhaalla kokonaisuudella. Se on minulta paljon sanottu, sillä tuskin olen mitään rakastanut viime vuosina niin paljon kuin New Tigersia ja Black Twigiä. Ja se VINYYLIJULKAISU! Jes!

Summa summarum: onnittelut kaikille osapuolille ja asianosaisille. Olette tehneet tulevan klassikon ja suvereenin suosikkilevyni suomalaisessa indie rockissa!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Black Lizard - Love is a Lie

Kuva: Jussi Nygren


Uusi maistiainen tulevalta Black Lizardin samannimiseltä debyytiltä on tästä aamusta lähtien ulkona! Mahtava sinkkubiisi Love is a Lie lähtee liikkeelle tavaramerkkimäiseen tapaan jylisevällä kitarasumulla, josta purkautuu esiin melodinen ja tarttuva riffi.  Sitä ohjailee tykyttävä rumpukomppi tamburiineineen ja jalkojen alla rynnii säröinen kitaramatto.

Upea laulumelodia, lyriikat, sovituksen intensiteetti ja loppupuolen tremolo- ja melusoundit nostavat tämän kenties Black Lizardin parhaaksi tuotokseksi tähän mennessä. Tämä biisi on niin käsittämättömän hyvä, etten meinaa uskoa sitä vielä kymmennenkään kuuntelukerran jälkeen!


Julistettakoon tässä vaiheessa kaikille, että 5. huhtikuuta julkaistava albumi on aivan henkeäsalpaavan upea kokonaisuus. Sitä kuunnellessa on vaikea uskoa, että korvissa soi suomalainen vuonna 2013 julkaistava äänite. En voi kuin olla helvetin onnellinen, että tämä levy on tehty! Eikä vähiten siksi, että se on Solitin ensimmäinen vinyylijulkaisu, JEE! Tätä on All Ears pitkään toivonut ja aktiivisesti peräänkuuluttanut! Arviota ja haastista luvassa ensi kuussa.

Lizanderdit voit nähdä livenä seuraavissa tapahtumissa, joista itse osallistun ainakin kahteen ensimmäiseen ja Jyrockiin:

07.03. HELSINKI, Tavastia (w The Raveonettes)
05.04. HELSINKI, Kuudes Linja (Radio Helsinki Club)
06.04. TALLINN, Tallinn Music Week
12.04. TAMPERE, Doris
18.04. KUOPIO, Henry´s Pub
19.04. JYVÄSKYLÄ, Jyrock Festival
20.04. TURKU, Klubi (w/ Husky Rescue)
26.04. LAHTI, Ravintola Torvi (w/ The Scenes)
27.04. HÄMEENLINNA, Suisto (w / Halti, The Scenes)
03.05. OULU, 45 Special (w/ The Scenes)
04.05. SEINÄJOKI, Bar 15
08.05. PORI, Rock Bar Monttu (w/ The Scenes)

Ps. Suosittelen fiilistelemään myös tätä vajaa vuosi sitten youtubeen upittua demoa. Tämäkin versio tykittää viboja suoneen ja päähän niin hitosti!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Top Tigers play New Sound

Kansisuunnittelusta vastasi New Tigersin monitoimimies Appu Jasu.










New Tigers - ja Soliti-diggareille tarjottiin uudenlaista nannaa kun levykauppojen hyllyille ilmestyi viime kesänä poppoon ja ruotsalaisen Top Soundin splitti 7" nimeltään Top Tigers play New Sound. Tämä on myös ensimmäinen Soliti-bändin vinyylijulkaisu, eli siis itselleni paljon odotettu vahanpalanen! Läpyskä jäi mielestäni kesällä turhan vähälle huomiolle, joten analysoikaamme sitä nyt!



A-puoli soljuu käyntiin New Tigersin versioinnilla Top Soundin hienosta I Have Been Replaced -biisistä. Omaan tapaansa New Tigers tuo äänimaailmaan shoegazen säröisää melodisuutta, mutta verrattuna bändin omaan tuotantoon laulumelodiat lähentelevät ehkä hieman enemmän 60-lukulaista stemmaharmoniaa ja akustinen kitara on suuremmassa roolissa alusta alkaen. Tietty bändille ominainen herkkyys ja kepeä iloisuus paistaa myös toisenlaisen, kaihoisamman biisimateriaalin läpi.

Yleinen äänimaailma tuo mieleen Slowdiven kaltaiset melodiaorientoituneet kaikubändit ysärin alusta. Ei siis mikään uusi vertailukohta New Tigersille, jota on kuitenkin mielestäni jokseenkin turhaan syytelty musiikkimedioissa esikuviensa liiallisesta toisinnosta. Itse olen tosin pitänyt Tikrujen puolta All Earsissa melko äänekkäästi…

New Tigers muuten julkaisi Facebookissa seuraavanlaisen statuksen viime viikolla:

new tigers in sami's studio! recoding our new tunes, "frozen honey", "lulu", "(i'm a) creep (i'm an alien), "i know where to go ", "sortida o salida", "slow and fast rock", "report me to the police chief", "land of thousands lakes", "thousand island dressing".
this time the songs have DYNAMICS!


Itse odottelen erityisen paljon kappaleita (I'm a) Creep (I'm an Alien) ja Report Me to the Police Chief.... 




Neulan laskeutuessa B-puolen urille alkaa puolestaan Top Soundin mainio versio Pocketful of Sandista. Yhtye on tehnyt sovituksesta omannäköisensä, mikä tuo biisiin aivan uudenlaista sävyä. Alkuperäisversiosta poiketen säröpedaalit on jätetty hyllylle ja Top Soundin versiossa tukeudutaankin ruotsalaisen indie popin iloiseen ja keinuvaan soundimaailmaan sekä haikeaan bossanova-komppiin. Ensimmäisiä mielleyhtymiä ovat maanmiehet sekä -naiset Acid House Kings ja Club 8. Versio toimii todella hyvin ja tavoittaa saman kiireettömän kesäfiiliksen kuin alkuperäinenkin kappale, mutta tuo siihen todellakin paljon uusia sävyjä.

***

Splittiseiskat ovat mielestäni mainio formaatti musiikinjulkaisuun. Erityisen miellyttäviä ovat edellisenkaltaiset puolintoisin-ratkaisut, ja tässä tapauksessa vielä kansainvälisyys tuo soppaan omat mausteensa. Uskoisin myös, että tällaisissa ratkaisuissa vinyylin julkaisemisen kulut on mahdollista selättää helpommin.

Itselleni Top Sound oli entuudestaan täysin tuntematon, mutta nyt yhtyeen levy varmasti tarttuisi mukaan jos sellainen jossain tulisi vastaan. Ehkä seuraavilla Tavastian levymessuilla (mikäli ruotsalaiset myyjät suvaitsevat saapua!)

New Tigersin pojat voit nähdä livenä seuraavissa yhteyksissä:

06.10. Dynamo, Turku
24.10. Hyvä Klubi, Le Bonk, Helsinki (meikäläistä voi tulla repimään hihasta todennäköisesti täällä)
25.10. Ja Ja Ja Club, The Lexington, London, UK


In English: Introducing 7" split vinyl Top Tigers play New Sound by The New Tigers and Top Sound released last summer. The fusion of Finnish 2010-decade shoegaze revival and Swedish twee-flavoured indie pop is here and ready to please our beauty-hungry ears! I definitely recommend it to everyone and give thanks and praises to Soliti for this long-awaited vinyl release!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Paperfangs - AAVVAV

Kassun mukana tuli Paperfangsin utuis-kesäiseen söpöilysoundiin sopiva tervehdys.

Kun näin tämän kuun alussa Facebookissa, että Soliti on kiinnittänyt riveihinsä Paperfangsin, en ollut kuullutkaan koko bändistä. Kuuntelin pari biisiä netistä ja laitoin saman tien uunituoreen c-kasetin tilaukseen. Nyt muutaman viikon odottelun jälkeen AAVVAV vihdoin saapui!

They find inspiration in old movies, 
late-night biking trips, second-hand shops, 
picnics and love (last.fm)

Vaikka omissa mieltymyksissäni Paperfangs ei aivan ylläkään Solitin bändikaveriensa New Tigersin ja Black Twigin tasolle, on se varsin mukavaa kesäistä fiilistelyä vaikkapa kirpparipyöräretkelle. EP:n avaava Books lähtee heti soljumaan kaikuisissa pianotunnelmissa, ja pitkälti utuisen dream popin sfääreissä leijaillaan kuuden biisin ajan. Bändin onnistunut visuaalinen ilme kuvastaa sinipunertavassa kepeydessään hyvin itse musiikkia. Kasetin toisella puolella on myös Lost interview-niminen yllätysraita, jonka sisältö on ennemminkin lempeää äänipsykedeliaa kuin varsinainen haastattelu.

Tasalaatuisen onnistuneesta AAVVAVista paistaa ilo ja huolettomuus, eikä paljon parempaa soundtrackia voi keksiä puistopiknikin taustalle. Aurinkolasit päähän, bisse käteen ja kasetti mankkaan! Tämän perusteella voi olettaa, että Solitin julkaisema pitkäsoitto on hyvinkin odottamisen arvoinen.





PS. Vaikka AAVVAV ei olekaan Solitin julkaisu, toivon että tämä on merkki siirtymisestä analogisiin formaatteihin! (lue: New Tigers ja Black Twig vinyyleinä, kiitos!)