Näytetään tekstit, joissa on tunniste justice. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste justice. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Asioita, joita rakastin sillä aikaa kun pysyin hiljaa

En vain kykene aloittamaan puhtaalta pöydältä ja alkaa kirjottaa taas niistä asioista, jotka tuntuvat just nyt hyvältä vaan mun on ihan pakko koota vähän juttuja, joihin olen ollut ihastunut jo jonkin aikaa. Näistä on varmaan suurin osa jo tuttuja musablogeja seuraavalle kansalle, mut ehkä mun kaveripiiristä vielä löytyy joku, jolta on mennyt näitä ohi.

  • Minäkin rakastan Lana Del Reyn Video Gamesia. On kyllä sellanen hype ton träkin ympärillä ettei oo tosikaan, mut tällä kertaa ihan syystä. Remixeistä ei tosin yksikään ole yltänyt edes samalle lähtöviivalle alkuperäisen kanssa. Eikä ole vuoden paras biisikään, vaikka en tiedä, onko joku edes niin väittänyt.


  • Neljä päivää vielä aikaa kuunnella Thom Yorken BBC 6 Mix reilun viikon takaa! Vaikka miksausskillsseissä vielä vähän oiskin hiomista, mä muuttaisin oitis Oxfordiin jos Tomppa alkais siellä järkkään jotain himmeen hyvän musiikin viikottaisia klubi-iltoja. Kuukausittaistenkin takia vaihtaisin kotimaata. Olen vankasti sitä mieltä, että Thom Yorkella on virheettömin mahdollinen musiikkimaku keski-ikäiseksi mieheksi. Suuntaa siis heti tänne.
  • Ex.fm! Yksi koukuttava nettisivusto/ sosiaalinen musamedia lisää, joka kokoaa kivasti selainsoittimeen biisit lempinettisivuilta, Soundcloudista, Bandcampista ja blogeista, järkkää ne mutkattomasti toimivaksi soittolistaksi ja scrobblaa vieläpä Last.fm:äänkin. Videojen ääniraidat tosin eivät ole tuettuja ja väärintägätyt biisit ilmestyvät profiiliin scrobblatessa päin helvettiä, mutta nämä ovat ainoastaan pikkumiinuksia kaiken plussan seassa, johon kuuluu mm. rakastelumahdollisuus ja muiden kiinnostavien käyttäjien musalistojen seuraaminen. Meitsin saa muuten lisätä tuolla frendiksi. Oon vielä a lone wolf.
  • M83!!!!!!!!!!!!!!! Hehkutan sitten lisää, kun valitsen Hurry Up, We're Dreamingin vuoden parhaaksi levyksi (jos ei mennä asioiden edelle niin vuoden parhaaksi tuplalevyksi ainakin) ja kun kuolen rakkauteen helmikuisella Tavastian keikalla.

M83 | Midnight City from DIVISION on Vimeo.
  • Justice - Audio, Video, Disco. Mun odotukset meni aikamoista vuoristorataa ennen toisen albumin julkaisua. Crossin jälkeen ne olivat kohtuuttoman jättiläismäiset, Civilization heitti ne takas maan tasolle, nimibiisi käänsi odotukset negatiiviselle ja Helix sai mut unohtamaan tulevan levyn. Audio, video, discon ilmestyttyä pistin merkille, että kerrankin on hyväksikäytetty sitä strategiaa, jota aina pettymyksen uhatessa toivon, mutta johon kukaan ei ole koskaan oikeasti turvautunut - paitsi nyt! Puhun siis siitä, että julkaistaan/ vuodetaan nettiin ensiksi levyn paskimmat biisit, jotta jengi voi yllättyä positiivisesti, kun koko levy on kuunneltavissa. On'n'on, Canon ja New Lands nimittäin varovasti vetelevät edellisiä Justice-hittejä helmoista pyrkiessään lempitanssibiisien joukkoon. Enkä oo oikeesti sitä mieltä, että ne aiemmin nettiin vuodetutkaan paskoja olisivat olleet. Hyvä kakkonen!
  • Yuck - Soothe Me. Arvatkaa minkä bändin nään viimein huomenna! Tekisi mieli laittaa perään sata huutomerkkiä, mutta ylikäytin huutomerkkikiintiön jo ton M83:n yhteydessä. Alla oleva Soothe Me on vähintään yhtä hyvä kuin varsinaisen levyn kappaleet. Tai no, tällä hetkellä musta tuntuu ettei kyseinen brittiyhtye edes kykene epäkiinnostavaan musiikkiin. So soothe me. Don't use me. I'm Not Your Oxygen.
Soothe Me by Yuck

  • The New Tigers - s/t. Ja kukapa sitä Yuckia olisi lämppäämässä ellei ihana The New Tigers! Viimeksi kun ne näin, en ihan kauheesti digannut, mut aion antaa mahdollisuuksia niin monta, kunnes meno on lavallakin yhtä taivaallista kuin debyyttialbumilla. Huomisen jälkeen seuraavan kerran sitten Soliti-illassa Korjaamolla.
The New Tigers : Velvet Jam by Soliti

  • Aiemmin en oikein ollut innostunut Wavvesista, mutta Life Sux ep käänsi tilanteen päälaelleen. Kuuden biisin ep:ltä löytyy toinen toistaan huikeampia biisejä. Oma suosikkini ei suinkaan ole minihitiksi noussut I Wanna Meet Dave Grohl, Best Coastin tukema Nodding Off, loistava Poor Lenore tai Destroy, jossa puolestaan vierailee Fucked Up. Lemppari on siis naiivin angstinen Bug, joka löytyy alta.
Bug by WavvesWavves

Suurimman uuden rakkaani paljastan myöhemmin, koska se vaatii oman otsikkonsa.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Justicen toinen tuleminen

Moni varmasti allekirjoittaa väitteen, että jatkoa Justicen loistavalle debyytille on odotettu kiihkeästi ja hartaasti. Aiemmin kesällä ensimmäinen single Civilization viimein julkaistiin ja hienoisen pettymyksen jälkeen se kasvoikin loistavaksi klubitanssihitiksi - niin kuin kaikki aiemmatkin Justicen sinkkulohkaisut. Muutama päivä sitten saatiin viimein lisää maistiaisia tulevasta Audio, Video, Discon pamahdettua musablogien puhutuimmaksi aiheeksi.


Justice - Audio, Video, Disco from Justice on Vimeo.

Harmikseni jouduin pettymään jo toistamiseen. So Me:n ohjaama musiikkivideo huokui mahtavuutta, ja oli mukavaa pitkästä aikaa nähdä jätkät itse omalla videollaan. Biisi kuitenkin oli järkyttävä letdown, vaikka samaan aikaan diggasinkin heleästä Justice-saundista. Ennen kuuntelua tein virheen ja luin ensin kommentteja. Yksi niistä kertoi kappaleen kuulostavan Ranskan aamu-tv:n telkkari-aerobicin taustamusiikilta, ja kuunneltuani kappaleen tuntui ettei asiaa voisi paremmin tiivistää, vaikken olekaan Ranskan aamu-tv:tä katsellut.

Audio, Video, Disco on sen jälkeen kyllä kasvanut jo ihan kivaksi kappaleeksi, mutta on vaikeaa kuvitella sen täyttävän tanssilattioita ainakaan omillaan - remixejä en ole vielä kuullut. Kappaleen ooodioooviidiodiskooo-kurlaukset jäävät kyllä soimaan päähän, mutta niin tekee myös Lauri Tähkän uusi single, josta muuten toivottiin postausta tänne blogiin :--D



Lokakuun loppupuolella ilmestyvä toinen Justice-albumi (joka on myös nimeltään Audio, Video, Disco) kuuluu edelleen odotetuimpien albumien listan kärkeen, mutta olen joutunut toteamaan ennakko-odotukseni kohtuuttoman suuriksi tai vähintään vääränlaisiksi, vaikka tiedossa olikin ettei kakkosesta tule yhtä synkkä ja hyökkäävä kuin †-debyytistä. Sinkkuihin tekisi mieleni kommentioda, että toivottavasti nämä eivät ole levyn parhaimmistoa, mutta hommat yleensä kai musabisneksessä ei mene niin että julkaistaisiin paskimmat biisit ennen levyä...

Lupaan kuitenkin antaa mahdollisuuden tanssilattiallakin, jos kappale kuullaan tänään PopLifen avajaisissa!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kuka helkkari on Dustin N'Guyen?

Kolme tärkeää huomiota:

1.  Huomasinpa tossa, että Stockmannin Hulluilta päiviltä saa keskiviikosta alkaen Sennheiserin erinomaisia CX300-II tulppakuulokkeita hintaan 35 euroa. Jos kuulokkeet menee rikki kuukauden välein, ne tuntuu inhottavalta päässä, niitä on vaikea laittaa korville, taustamelu häiritsee, ne päässä ei voi nukkua, näytät dorkalta ne korvilla, bassot on heikot tai muuta skeidaa, niin kandee harkita. Mun ikuiset ongelmat matkaäänentoiston kanssa loppuivat tuttavuuteemme. Aiemmin tuli kokeiltua melkein kaikki Kossit ja muut läpi, mutta nää on parhaat. Normaalisti maksaa Stockalla pari kymppiä enemmän. Kahden vuoden takuu.

2. Viime aikojen lempparibiisi:

Kavinsky - Nightcall (feat. Lovefoxxx) (Dustin N'Guyen Remix)


Kavinskyn ja CSS:n vokalistin Lovefoxxxin alkuperäinenkin versio on ihan loistava, mutta esittelyssä remix sen mystisen tekijän takia. 'Oikea' Dustin Nguyen on vietnamilainen näyttelijä, mutta nimivarkaan Dustin N'Guyenin identiteetistä löytyy muutamaakin erilaista 'varmaa' tietoa: kyseessä väitetään olevan joko Justicen Xavier de Rosnay tai Daft Punkin Guy-Manuel de Homem-Christo. Jälkimmäinen on tuottanut Kavinskyn uuden Nightcall ep:n, ja toisaalta soundien ja syntyperän perusteella on ihan perusteltua epäillä kyseessä olevan de Rosnayn. Niinköhän meillä on taas uusi iamamiwhoami pohdiskeltavana.

3. LCD Soundsystem tulee kuin tuleekin Flow'hun! Vielä kun M.I.A. saatais, niin hyppisin kattoon, mutta oon kuullut puhetta vain eräästä toisesta nimekkäästä naisartistista.

torstai 25. helmikuuta 2010

40 parasta remixiä vuodelta 2009 2/2

Heheh, helmikuu lähenee loppuaan ja saan viime vuoden lemppariremixit tänne vasta nyt. Turha kai selitellä, kun syyt vaihtelevat paljon hyvistä huonoihin. Sen sijaan haluaisin antaa kunniamaininnat Florence + The Machinelle ja Miike Snow'lle  joiden biiseistä tehtiin eniten erinomaisia remixejä.

Arviointiperusteista sen verran että hyvässä remixissä täyttyy mun mielestä seuraavat ehdot:
Mahtava remix kuulostaa 1) mahtavalta 2) erilaiselta kuin alkuperäinen kappale 3) omaperäiseltä 4) tunnistettavalta (ainakin alkuperäisen esittäjän osalta, mieluiten myös miksaajan) 5) ja mahdollisesti vielä paremmaltakin kuin alkuperäinen kappale. Näillä ehdoilla paras remix olisi siis sairaan hyvä raita, josta tunnistaa sekä alkuperäisen biisin että remixaajan, mutta joka ei lopulta kuulosta liikaa alkuperäiseltä biisiltä, koska siinä on joku jännittävä näkökulma tai toteutustapa, joka tuo biisiin niin paljon tuoretta näkemystä, että se on alkuperäistäkin parempi.

Tittidii, olkaa hyvä. Ensimmäiseksi valitun biisin perässä se lupailtu Spotify-soittolista. Soittolistalta löytymättömien biisien nimet on maalattu punaisella.

40. Editors – Papillon (Tiësto Remix)
Ei kuulu Tiësto suosikkeihini, ja harvoin kolahtaa remixitkään. Editorsista on kuitenkin muovailtu bassorikas reivielektropläjäys, josta ei automaattisesti tunnistaisi nikkariaan.


39. Sally Shapiro – Love in July (Cfcf Remix)
Meinasi jäädä listan ulkopuolelle, koska nojaa turhankin paljon Shapiron juttuihin, mutta myönnettävähän se on että tätä remixiä on luukutettu paljon enemmän kuin alkuperäistä, ainakin näillä kulmilla.
http://hypem.com/#/track/958028/

38. Au Revoir Simone – Another Likely Story (Aeroplane Remix)
Sikäli kun pari kappaletta ylempänä toitotin myös remixaajan tunnistettavuutta, mennään tässä jo metsään. Au Revoir Simonen kyllä tunnistaa, mutta Aeroplanea on mahdoton tunnistaa. Eikä se ole automaattisesti huono juttu. Ei suositella krapuloitseville ylipirteytensä vuoksi.


37. Frankmusik – Confusion Girl (Russ Chimes Remix)
Jos tekisin itse musiikkia, tekisin varmaan jotain tän tyyppistä. Ei lisättävää.


36. Lykke Li – Dance Dance Dance (Buraka Som Sistema Remix)
Olen mahdollisesti maailman ainoa ihminen joka EI tykkää Lykke Li:stä. Buraka Som Sistema tekee siitä kuitenkin rakastettavaa lisäämällä biisiin vain vähän rytmikkyyttä.


35. The Temper Trap – Science of Fear (Hervé Dub Remix)
Ensimmäinen juttu, jonka The Temper Trapilta kuulin oli tämä remix, ja se on edelleen yksi parhaista, vaikka The Temper Trap osoittautui itsestäänkin eteläisen pallonpuoliskon Mewiksi. Hervé on siis yhtä kuin The Count, joka on Sindenin aisaparina tunnettu, ja jos yhtään tietää mistä puhun, tietää että hyvä jälki ei ole mikään ihme tältä mieheltä.


34. U2 – Get on Your Boots (Justice Remix)
Listan ensimmäinen vaan ei viimeinen U2:n biisi. Suuhun jää maku, että Justice olisi pystynyt parempaankin, mutta voitto alkuperäiseen nähden on silti kiistämättömän suuri.


33. White Lies – Farewell to the Fairground (Yuksek Remix)
Hakkaa koska vain esim Crystal Castlesin remixin White Liesista, ja yllättää, kuinka hyvin elektropauke oikeasti sopii tähän biisiin.


32. The Pains of Being Pure at Heart – Higher Than the Stars (Saint Etienne Visits Lord Spank Remix)
Liian pitkä nimi, liian hyvä biisi.


31. Calvin Harris – I’m Not Alone (Deadmau5 Remix)
Ei mitään sen kummempaa sanottavaa. I’m Not Alone huusi tällaista remixiä, eli kiitosta vaan Deadmau5.


30. Tiga – Shoes (Spencer & Hill Remix)
Spencer & Hill värittävät Tigaa värikyninään Daft Punk ja enkkuelectro.


29. WhoMadeWho – Keep Me in My Plane (Modernaire Remix)
Mikäli WhoMadeWho on vieras, suosittelen sitä kaikille The Whitest Boy Alive –faneille. Modernairen remixissä ei ole kovinkaan suurta eroa alkuperäiseen, mutta pieni hyvien juttujen korostaminen oli paikallaan.
http://hypem.com/#/track/857349/

28. Private – My Secret Lover (Diplo Remix)
Pitäähän joukosta löytyä yksi badass-raitakin, joka vetää nyrkkiraudalla naamaan heikompiaan. Remixin överimatalat bassot saattavat aiheuttaaa rytmihäiriöitä.


27. Priors – What You Need (Hey Champ Remix)
Discofunk moukaroi huonohkoa synapoppia


26. Miike Snow – Black and Blue (Caspa Remix)
Miike Snow’n kappaleiden parasta ennen -päivä tuli vastaan jo ennen vuoden loppua, mutta Caspa osasi säilöä hittiainekset kestävämmin.


25. Radiohead – Everything in Its Right Place (Gigamesh Remix)
Radioheadin biiseistä ei ole paljoa hyviä remixejä tullut vastaan. Jossain vaiheessa liikkui huhu, että yhtye veloittaa miljoona dollaria remixattavista kappaleista, mihin en kuitenkaan usko, koska bändi on sittemmin järkännyt aiheeseen liittyviä kilpailujakin. Kuten alussa määrittelin hyvän remixin, ongelmaksi saattaa koitua se, että täydellistä on vaikea parantaa. DiscoTechistä tutu Gigamesh kuitenkin tekee juuri sen.


24. Crystal Fighters – Xtatic Truth (MayBB Remix)
Hypetetyn bändin raita, jota en osannut arvostaa alkuperäisenä, mutta josta MayBB loihti ei-yhtään-ärsyttävän, henkeäsalpaavan kappaleen, joka kuulostaa jo ensi kuuntelulla niin hyvältä että vetää mennessään tanssilattialle. Tämä olisi voinut olla jonain huonona musiikkivuonna heposti melkein parhaita biisejä.


23. Phoenix – Fences (Def Starr Version)
Wolfgang Amadeus Phoenix oli yksi viime vuoden parhaista levyistä, ja sen bonusmateriaalilevyltä löytyi 15 remixiä huippunimien (Passion Pit, Animal Collective, Friendly Fires, Yacht, Two Door Cinema Club jne.)  tekemänä. 1/3 eli viisi kappaletta oli tehty Fencesistä, ja silti yksikään ei kuulosta niin hyvältä kuin Def Starrin versio, jota ei remixlevyltä löydy.


22. Friendly Fires – Skeleton Boy (Air France Remix)
Mitä saa kun yhdistää pari bändiä, joita on tullut fiilisteltyä uskomattoman paljon?


21. La Roux – In For the Kill (Skream’s Let’s Get Ravey Mix)
Eihän tätä voinut jättää listalta poiskaan, vaikka ei 20 parhaan päätynyt. Tää on luultavasti bailukansalle sellainen anthem, josta jengi vuoden 2009 muistaa, enkä voi itsekään sitä kieltää.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Muutama remix

Duck Sauce - aNYway

Duck Sauce = A-Trak & Armand Van Helden
http://www.myspace.com/ducksaucenyc
Groovaa.


Viime päivien soitetuin remix. Kiitos tästä Risto:

Everything But a Girl - Missing (Dana Bergquist Remix)


Uusin Justice-remix meinas unohtua ihan kokonaan!

Lenny Kravitz - Let Love Rule (Justice Remix)

tiistai 20. tammikuuta 2009

Kappaleet 2008 TOP 35

Linkit kappaleisiin poistettu, myöhästyit.

Biisejä listatessa kävi vähän toisin päin kuin levyjen kanssa. Mahtavia 2008 vuonna ilmestyneitä tsipaleita oli "Mira 2008"-soittolistallani aluksi toista sataa, mutta pakotin itseni karsimaan setin 35 kappaleen mittaiseksi, ettei paketti taas kasvaisi ikävän isoksi. Tällainen karsinta ei suosinut artisteja tai bändejä, joilla oli runsaasti vuoden parhaita kappaleita (Santogold, The Mars Volta, Tiger Lou, MattiP, Cut Copy ja MGMT) tai useita samantyyppisiä artisteja. Useampi tärkeä kappale jäi listasta lopulta pois biisien hävittyä paremmille.

Esimerkiksi Stepan Sun Äitis lämmitti sydäntäni erityisen paljon (joskaan se ei ole levyn parhaita kappaleita), sillä tietääkseni kukaan ei ole Suomessa vielä älynnyt levyttää loanheittoa Jenkkilästä tuttuun äiti-tyyliin. Jos on niin ei varmasti näin hyvin. Toisaalta kolmossijalle levylistallani päätyneelle Late of the Pierille ei tässä sarjassa tullut sijoituksiaan ainoastaan sen takia, etten osannut päättää yhtä parasta kaikista niistä vaihtoehdoista. Kappalelista myöhästyi näinkin paljon, sillä muistin koko ajan kappaleita joiden täytyisi olla listalla, mutta pitkittyneen aikataulun vuoksi, en ruvennut rankkaamaan tätä enää tuhannetta kertaa uudelleen.

Tekstistä taitaisi tulla puuduttavan pitkä, jos kaikista selittelisin ummet ja lammet jokaisesta kappaleesta, joten yritän pitää tunteeni ja mielipiteeni aisoissa.
35. Ra Ra Riot: Dying is Fine
Listan indie rockein biisi ja samalla listan viimeinen. Edeltä putosi viime hetkillä muutama samanlainen kappale muilta esittäjiltä, mutta Dying is Fine oli ison hetken eniten soitetuin kappaleeni, joten tätä en voinut pyyhkiä pois viime vuodestani.
34. The Ting Tings: That's Not My Name (LA Riots Remix)
Tämäkin on hyvä esimerkki remixien voimasta. Alkuperäinen kappalehan on oikeastaan hölmö (ja siltikin kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan nerokas), mutta LA Riots tekee sille ihmeitä, ja muuttaa sen keskiverrosta kiitettäväksi.
33. Weezer: Troublemaker (Azzido Da Bass Dub)
Näin viime yönä unta, missä seikkaili italialainen pelottava jätkä, jonka nimi oli Azzido Da Bass. Weezer ei oo oikein koskaan kuulunut lemppareihin, mutta tää remix on aika kelpo.
32. Disco Ensemble: Stun Gun
Tämän ei kyllä pitänyt löytyä tältä listalta, mutta siinä se nyt möllöttää. Ei ollut läheskään eniten kuunnelluin kappale levyltä, mutta siltikin helposti paras DE-kappale toviin. Ikään kuin back to the roots and in neon.
31. Hot Chip: Ready for the Floor
Tämän tullessa ulos dissasin Ready for the Flooria, koska se ei mielestäni kuulostanut yhtään erilaiselta kuin edellinen hittisinkku. Jatkuvan joka puolelta tulvineen soiton ansiosta siitä kuitenkin löytyi jotain, joka erottaa sen muista Hot Chip -biiseistä.
30. Pariisin Kevät: Meteoriitti
Olen kai aina vähän vieroksunut suomenkielistä pop musiikkia, koska suomi on rutkasti kömpelömpi sanoituskieli kuin englanti. Meteoriitissa on ehkä koko vuoden miellyttävimmät sanoitukset, eikä tämä kulunut samallalailla puhki kuin Pikku Huopalahti.
29. I Was a Teenage Satan Worshipper: OMG, Techno Chicks!!!
Vaikka kappaleessa onkin parasta sen nimi, on se helpohkosti menevin ralli The Lemonade Ocean -albumilta (,joka muuten oli vähän pettymys).
28. Mattip: Redelete
Jejep, mulle jo sanottiinkin, että täähän ei käytännössä oo vuodelta 2008, mutta annan itselleni luvan uudelleenjulkaisun ja periaatteen kautta lisätä tämän listalleni, koska rakastan sitä.
27. Deerhunter: Nothing Ever Happened
Omassa elämässäni en ihan aio tyytyä biisin sanomaan ("Nothing ever happened to me/ Life just passing, flash right thru me"), mutta muuten kappale oli edustamansa musiikkityylinsä helmi viime vuonna.
26. T.I.: Live Your Life (feat. Rihanna)
Kuinka voi saada niin huonosta biisistä(O-Zone: Dragostea Din Tei) aikaiseksi jotain näinkin hyvää? Haluaisin vanhan hienon lowriderin, (ajokortin), aurinkoisen rantakadun ja tämän soimaan taustalle. Sen jälkeen voisin viileesti heilutella käsiäni ohikulkijoille...
25. Clouds feat. Tiiu: Under the Dancing Feet (Tes La Rok Remix)
Legendaarinen tanssihitti, joka pisti jalat heilumaan jo edellisvuoden puolella, mutta julkaistiin virallisesti 2008. Bassoraita menee suoraan sydämeen.
24. Asa: Persepolis
Oikeastaan suosikkikappaleeni levyltä oli Davidsm, mutta sen lyriikat olivat ehkä hieman liian korkealentoiset plus Persepolis edustaa levyn parhailla taustoilla ainakin soitannon puolesta.
23. Eero Johannes: Lipton Service Boy
Eero tuotti minulle paljon päänvaivaa, kun piti valita yksi kappale tämän, Leisi-Ellin ja We Could Be Skweeroesin väliltä. Joskus kun kuulin tämän radiosta, mietin pääni puhki, kenen biisi olikaan kyseessä. Veikkasin jotain isoa ulkomaista nimeä...
22. Mattip: KING
Vaikka lupasin itselleni olla tekemättä typeriä sanaleikkejä niin tämä kappale on kingi. Auts, taisin heittää saman läpän vielä levylistaankin.
21. Santogold: You'll Find a Way (Switch and Sinden Remix)
You'll Find a Way olisi voinut löytää tiensä listaan muutenkin, mutta mahtavat tuottajagurut nostivat sijoitusta entisestään. Rankempi katuversio, aiiiit.
20. Tiger Lou: The Less You Have to Carry
Oli muuten ehkä maailman julmin temppu erottaa tämä sitä edeltävästä The More You Give -biisistä, joka toimii oikeana kappaleena, introna sekä tämän biisin kanssa osana tosiaan niin saumattoman täydellisesti, että nyt tuli huono omatunto. Anteeksi.
19. On Volcano: Out of Sight
Meikäläisen kesätunnari Tampereelta. I broke my bones and lost my memory. Niin ei tapahtunut, mutta olisi voinut.
18. Oasis: Falling Down (The Chemical Brothers Remix)
Alkuperäinen oli lähes yhtä hyvä, ja elleivät Kemikaaliveljet olisi tehneet näin erinomaista uudelleenmiksausta, olisi alkuperäinen varmasti löytynyt listalta. Parasta Oasista vuosiin.
17. MGMT: Time to Pretend
Olipas ilmeinen valinta. Time to Pretend oli eka megahitti, mutta myöskin ainoa alkuperäisversioista, joka kesti kuuntelua - ja josta en löytänyt remixiä, jolla olisi pistetty paremmaksi.
16. Tmu: Basschase
Maailmani pysähtyi hetkeksi, kun Desto pyöräytteli Bassoradiossa keväällä tämän ekaa kertaa ilmoille. Kuuntelin radiolähetystä nauhalta uudestaan ja uudestaan kunnes viimein Tmu lisäsi biisin MySpaceen. Edelleen ylpeä suomisoundeista.
15. Buraka Som Sistema: Sound of Kuduro (feat. M.I.A. & DJ Znobia)
Sen lisäksi, että tässä on ihan ässä video, on Sound of Kuduro paras Buraka Som Sisteman tekemä biisi - ja olisi siltikin vaikkei siinä olisi vierailemassa M.I.A.
14. Cut Copy: Hearts on Fire
Tässä kohtaa voisi oikeastaan olla mikä hyvänsä In Ghost Coloursin kappaleista. Hearts on Fire valikoitui jorauskertojen määrän perusteella.
13. Modeselektror: The White Flash (feat. Thom Yorke) (Trentemøller Remix)
Tässä oli ihan viime hetkien lisäys, joka meinasi jäädä listasta kokonaan. Bowwow, Trentemøller teki yhdestä 2007 vuoden parhaasta biisistä yhden 2008 vuoden parhaista biiseistä.
12. Leon Jean-Marie: Bring it on (Rusko Remix)
Yksi niistä kymmenistä Ruskon uudelleenversioinneista, jotka olisivat kaikki ansainneet paikkansa vuoden parhaina biiseinä. Big up!
11. The Mars Volta: Ouroborous
Piti sitä upottaa joukkoon ainakin yksi kappale vuoden parhaalta levyltäkin. Tattua The Mars Volta -laatua.
10. Matti Johannes Koivu: Ai ai ain kun nuori ois
Coverilla kärkikymmenikköön on mielestäni aika tiukka esitys. Irwinin versio oli minulle ennestään tuntematon, joten MJK vetäsi tämän helposti omiin nimiinsä. Vaikka niin kävi kyllä jokaiselle levyn kappaleelle...
9. Santogold: Shove it (feat. Spank Rock)
Dub i dubbidub i dubdubdub. Ei liene yllätys että muuten niin kirjavalta ja vaikuterikkaalta levyltä löytyvä basssopainotteinen kappale nousee suosikikseni. Livenä muuten vielä kaksin verroin kovempi!
8. Portishead: Machine Gun
Huh, no johan oli paluu musiikkimarkkinoille.
7. MGMT: Electric Feel (Justice Remix)
Ranskalaisten taikasauvat loihtivat tästäkin hyvästä MGMT:n kappaleesta maagisen. Alkuperäisesittäjä ja Justice kuuluvat siinä molemmat tasapuolisesti ja täydentävät vain toisiaan.
6. Crystal Castles vs. HEALTH: Crimewave
Vähemmän bitimpi veto Crystal Castlesilta, mutta tässä tapauksessa rauhallisuus toimii. En myöskään keksi tällä hetkellä yhtään kappaletta, jossa vokaaliefektit ansaitsisivat paikkansa yhtä oikeutetusti kuin tällä.
5. Friendly Fires: Paris (feat. Au Revoir Simone) (Aeroplane Remix)
Tähän törmättyäni on tullut tarkastettua kaikki Aeroplanen remixit, ja mies on ilmeisesti Sampo tai vähintään hittitehdas. Vaikka en ole koskaan erityisemmin haaveillut Pariisissa asumisesta, tämän soidessa sydämeni halajaa pois Suomesta.
4. KA SO RE: Petite
Mulla tulee tästä vähän sellainen Mighty Ducks -voittajafiilis. Tämä voisi olla anthem suorituspaineita sisältäville tilanteille, ja olen hyvinkin varma, että tämän voimin kaikki sujuisi hyvin. Suomi proud!
3. Why?: The Hollows
"In Berlin I saw two men fuck/in the dark corner of a basketball court." Minulla on samanlainen kokemus Kööpenhaminasta sillan alta. Tästä on tullut itselle niiin iso henkilökohtainen hitti etten enää osaa edes perustella sen ylivertaisuutta. Kuunnelkaa itse.
2. Veto: Digits
Uutta Vetoa kohtaan ei juurikaan odotuksia ollut, mutta levyltä löytyikin aarteita. Digitsiä ympäröi kaksi todella hyvää kappaletta, jotka buustaavat kokemusta entisestään. En ihmettele, että levyn nimi lainattiin tästä kappaleesta.
1. The Whitest Boy Alive: Golden Cage (Fred Falke Remix)
Helposti vuoden paras biisi. Ei ole hetkeä, jolloin Fredin remixiä ei olisi voinut kuunnella. Ei ole myöskään sanoja, joilla kuvailla.

Ensi vuonna voisin listata remixit erilleen. Tästä tulikin siis loppuviimeksi vain hyvien kappaleiden lista eikä sitä voi pitää kuin viitteellisenä, sillä en ole enää tälläkään hetkellä samaa mieltä järjestyksestä kuin äsken sen tähän kirjottaessani, mutta kai tätä voi jonkinlaisena suuntaa antavana listana pitää?

tiistai 6. tammikuuta 2009

20 x vuoden juttuja

Vuoden nostattavin bailufiilislevy: Girl Talk - Feed the Animals
Vuoden hämmentävin näky suomalaisilla esiintymislavoilla: Bonnie 'Prince' Billy
Bonnie 'Prince' Billy
Crocsit jalassa

Vuoden hiljainen tamperelainen
: On Volcano
Vuoden kovaääninen tamperelainen: Jaakko & Jay
Vuoden roskiksesta takaisin levyhyllyyn: Oasis
Vuoden tuttu nimi jo viime vuodelta, jota en saanut aikaiseksi testata tänäkään vuonna: Bon Iver
Vuoden MTV:ltä tuttu: T.I. featuring Rihanna: Live Your Life


Vuoden isoin pettymys: jaetulla ykkössijalla CSS - Donkey & Sydän, sydän - Usko itseesi
Vuoden kreisein musavideo: The BPA feat. David Byrne & Dizzee Rascal: Toe Jam


Vuoden sooloilija: Anthony Green
Vuoden kuunnelluin mutta ei paras kappale: The Mars Volta: Ilyena
Vuoden "ei saatana", josta tulikin "totta vitussa": Foals
Vuoden viime vuoden juttu, joka päräytti karvat pystyyn vasta tänä vuonna: Justice
Vuoden uskonnollisin kokemus: Radiohead Roskildessa
Radiohead

Vuoden mageimmat viikset: Nick Cave
Vuoden siistein suomalainen: MattiP aka Teeth = Matti Pentikäinen
Vuoden harmittavin hajoaminen: Modern Life is War
Vuoden paras repliikki itseltäni vaikka itse sanonkin: "Neil Young, LOL. Nachoja, mmm."
Vuoden paras extempore-päätös: Katsoa Jay Reatard livenä Hot Chipin sijaan
Vuoden paras levy ja biisi: Ähää ähäkutit, en kerrokaan vielä

maanantai 29. joulukuuta 2008

Kohokohdat 2008

Toivottavasti kaikilla meni joulu hienosti. Venezuela oli melkoisen isolla kohtuudella kiehtovin maa, jossa oon vieraillut. Matka meni hienosti, jos kohtuuttoman dramaattista lähtöä ei lasketa. Myöhästyin lentokenttäbussista, koska iPodini poisti kaikki musiikit sisuksistaan puoli tuntia ennen lähtöä, ja yritin hoitaa tilannetta kuntoon liian pitkään. Miltei sata euroa taksimatkasta pulitettuani ehdin kuitenkin koneeseen, vaikka musiikit jäivätkin Suomeen. Matkan luonne muuttui kerta heitolla, enkä ehtinyt viimeistellä parhaiden julkaisujen listaani, joten aloitetaan arki toisenlaisella listalla.

Vuosi 2008 on tuntunut monin tavoin parhaalta vuodelta sekä musiikin saralla että muutenkin. Viime vuoden lopulla sanoin aivan samoja asioita, mutta jokin tästä vuodesta teki vielä ikimuistoisemman. Tässä seitsemän kuluneen vuoden musiikkia sivuavaa asiaa, jotka vaikuttivat elämääni eniten. Te lukijat olette vähän ujostelleet kommenteissa, joten olisi kiva kuulla, millaisia kohokohtia muilla on tänä vuonna ollut. En siis pane pahakseni, jos joku uskaltautuu kirjoittamaan rivin tai muutaman kommenttiosioon!

1. Radioheadin keikka Roskildessa
Kolmas kerta toden sanoo. Jos kaksi aiemmin nähtyä keikkaa olivat johtaneet minut harhauskoon siitä, että Radiohead olisi huono live-bändi, tämä keikka miltei käänsi minut uskoon. Radiohead on toki ollut 1/3 elämästäni ehdoton lempibändini, mutta viime vuosina olen fanittanut vähemmän, ja odottelin keikkaa jalat maassa. Maanpinta jäi kauas alas kuitenkin nopeaa brittien astuttua lavalle.
Muistan miettineeni useaan otteeseen hiljaa itsekseni, ettei mikään maallinen asia voi olla näin kaunista, täydellistä, virheetöntä. Välispiikkien puuttuminen sopi tunnelmaan, ja kun joku joskus jotain vähäsanaisesti tokaisi, sekin sopi kokonaisuuteen. Settilista oli heti alusta alkaen täydellistä tykitystä. Ennen keikkaa kertasimme ystäväni Pablon kanssa molempien tärkeimmät toivekappaleet, ja kuinka ollakaan, keikan aluksi kuulimme kaikki listaamamme.
Yleisö kunnoitti hiljaa bändiä, ja kaikki ympärilläni lavaa tapittaneet henkilöt tuntuivat olevan samanlaisessa transsissa kuin minäkin. Keikan päättänyt piiiitkään kestänyt Karma Police -laulatus jäi tämän vuoden kaikkein siisteimmäksi jutuksi. Festarikansa lauloikin kappaletta yhteislauluna bändin poistuttua lavalta vielä pitkään, jopa leirintään siirtymisen jälkeenkin.

Radiohead

2. MySpace Suomi
Olin tänäkin vuonna jättämässä Provinssia tylysti väliin, vaikka alkuvuodesta varmistettu Foo Fighters sijoittuikin kärkeen "pakko nähdä livenä" -listallani. Vasta Justice sai harkitsemaan todella lipun ostoa, mutta muun tarjonnan ollessa edelleen heikohkoa lipun hintaan ja omaan varattomuuteeni nähden, jäi piletti ostamatta ennen kuin ne loppuivat. MySpace Suomi kuitenkin pelasti kesäni, ja muutti merkitsevästi elämääni muutenkin. Sivusto mainosti osallistuvansa Live in Nordics -tapahtumasarjaan, ja pestaisi kolmelle suomalaiselle festarille bloggareita raportoimaan tunnelmia.
Aiemmin harrastelin tämän samaisen blogin pitoa vain omaksi ilokseni - ilman että kukaan oikeastaan edes tiesi tämän olemassa olosta. Heitin linkin kuitenkin festivaalibloggaajahakemukseni loppuun, ja myöhemmin minulle paljastettiin, että olin juurikin siitä syystä valittu ensimmäisenä pestiin. Tämä taas innoitti aktiivisempaan bloggaamiseen ja siihen, että pistin linkkejä jonnekin esillekin.
MySpace Suomi toimi Provinssirockissa hienosti sekä meidän bloggaajien että normaalin festivaaliyleisön näkökulmasta. Leirinnässä tarjottiin ilmaista aamiaista nopeimmille, järjestettiin akustisia keikkoja, jaettiin kultalevyt, vaihdettiin t-paitoja ja kangaskasseja täysiin roskapusseihin, soitettiin levareita ja ylläpidettiin hyvää henkeä.
Provinssirockin jälkeenkin MySpace Suomi on viikoittain järjestänyt hienoja kilpailuita, joissa on ollut palkintona keikkalippuja, levyjä yms. Viikon artistit ja ilmaiset levyjen ennakkokuuntelut ovat noudattaneet hyvää linjaa, ja joukkoon on mahtunut sekä kaupallisempia että itsenäisempiä hienoja bändejä ja artisteja. Provinssirockin lisäksi MSS sponssasi minut kilpailujen kautta Propagandhin ja Raised Fistin keikoille sekä Mambo Nordicon Tampereen pysähdykselle. Myös parin viikon takainen XXXChangen keikka Redrumissa olisi hoitunut tätä kautta, mutta sattuneesta syystä jouduin värväämään ystävän tilalleni. I love MySpace.

Kuohujuomalla MySpace Suomen porukan + Antin kanssa Provinssissa.

3. Justice
Edelliseen liittyen MySpace Suomi järjesti minulle, bloggaaja-toverilleni Antille sekä muutamalle satunnaiselle tytölle mahdollisuuden tavata Justice. Tytöt pääsivät mukaan siten, että esiintymispäivän aamuna MySpacen leirissä kyseltiin, mitä bändiä kukin odotti eniten. Ensimmäiset Justicen vastanneet pääsivät mukaan. Liekö lyhyt varoitusaika ollut syynä tyttöjen hiljaisuuteen itse tapaamistilanteessa... Ainakin jälkeenpäin ajatellen allekirjoittanut höpötti koko parituntisen tapaamisen ajan kaikkea niin päätöntä, että olisi hyvä, kun joku olisi välillä keskeyttänyt. Antti ja MySpacen edustaja Simo onneksi esittivät väliin hyviä kommentteja ja kysymyksiä, joten kiitokset heille.
Bändi oli hauska ja mukava sekä puhui parempaa englantia kuin YouTuben perusteella ennakkoon odotin. Reippaat kaksi tuntia vierähtivät kuin siivillä ilman yhtään epämukavaa hetkeä. Muistelen yhteistä juttutuokiotamme päivittäin. Etenkin Xavier de Rosnay jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Illan keikkahan tuntui tämän jälkeen seitsemänneltä taivaalta. Se oli parasta, mitä olen Suomessa festivaaleilla nähnyt, ikinä. Ainakin jos jätetään laskuista pois eräs bändi, josta puhun seuraavassa.

Me at work...
Bloggaaja työssään... (Kuva: Simo Vassinen)

4. The Mars Volta

Mahtava neljäs studioalbumi The Bedlam in Goliath vuosi Internettiin heti vuoden alkajaisiksi ja julkaistiin virallisesti tammikuun lopussa. Kesällä markkinoille saatiin myös ainutlaatuisen hieno vinyyliversio teemalevystä. Bändi poikkesti helmikuussa myös Skandinaviassa, ja olin Tukholmassa tarkastamassa 2008 vuoden live-kunnon. Se oli edelleen mahtava. Fanit kuvailivat keikkaa ainutlaatuisen hulluksi, vaikka myöhemmin kävikin ilmi, että samankaltainen symbaalien heittely ja hämähäkkimiesmäinen verhoissa kiipeily jatkui Ruotsin jälkeen myös muualla Euroopassa. En kuitenkaan ole kuullut, että vokalisti Cedric heittäytyisi usein rosvoksi yleisössä. Settilista oli parempi kuin olin uskaltanut edes toivoa, ja rakkauteni näitä progeherroja kohtaan syveni vain entisestään. Kirkkaasti vuoden kuunnelluin yhtye.

Cirkus (Kuva: Marco Gustafsson)

5. Klaxons Tallinnassa
Kolme tuntuu olevan tämän vuoden onnenluku, sillä Klaxonskin todisti kykynsä vasta kolmannella näkemälläni keikalla. Yllättävintä ja hienointa keikassa oli kuitenkin se, että katselin sitä Tallinnassa. Tallinnassa?! Jotenkin huvittavaa, että bändi esiintyi siellä, sillä oletukseni oli, ettei Viroon koskaan eksy mitään kovinkaan siistejä bändejä. Edelleenkin ihmettelen sitä, ettei bändi tullut samantien lahden toiselle puolelle, sillä Tallinnan keikkapaikka oli pienempi kuin vaikkapa Tavastia, eikä lippujenkaan hinta pahimmasta päästä ollut (25/35 e).
Uudet biisit kuulostivat kivoilta, vanhat kappaleet rullasivat totuttuun tapaan ja tunnelma oli katossa alusta loppuun. Viime vuonna Roskilden nu rave -pitissä oli kaoottinen ja jopa hengenvaarallinen tunnelma, vuosi sitten Dublinissa menoa ei juurikaan ollut, ja onneksi nyt Tallinnassa meininki oli juuri sopivasti siltä väliltä.
Illan kruunasi koko yhtyeeseen törmääminen myöhemmin vanhan kaupungin yössä. Britit olivat äärimmäisen mukavia, arvostivat Suomesta paikalle saapuneita faneja, ja lupasivatkin tulla täälläkin keikan heittämään heti seuraavassa mahdollisessa tilanteessa. Ei ole siis ainakaan bändin vastahakoisuudesta kyse keikan puute, joten toivottavasti joku suomalainen keikkajärjestäjä on valppaana, kun Klaxons ottaa keikkatarjouksia vastaan tulevalle keväälle! Kakkosalbumihan tupsahtaa huhujen mukaan ulos jo alkuvuodesta.

Klaxons Jamie Reynolds

6. Fullsteam Agency
Vuodesta 2003 Fullsteam Family on parantanut elämänlaatuani aina kasvavissa määrin. Aluksi Fullsteam Records vaikutti päivieni kulkuun levyillä, mutta nykyään hurraan enemmänkin Fullsteam Agencyn Suomeen tuomia esiintyjiä. Kolmatta kertaa järjestetty Pitkä kuuma kesä -tapahtumasarja oli tänäkin vuonna laadukas, vaikka en matkustelun ja töiden takia päässytkään läheskään kaikille kiinnostaville keikoille. Myös syksyllä Suomessa kävi monia hienoja artisteja ja bändejä.

Vuodelta 2008 lähtee Fullsteamille kiitokset mm. seuraavien bändien keikoista: Interpol, Sigur Rós, Converge, Mogwai, The National, Ozric Tentacles, Roísín Murphy, Bonnie 'Prince' Billy, José González, Cut Copy, Anti-Flag, Common, Tiger Army, Flogging Molly, Why?, Kings of Convenience, Joan as Police Woman, DJ Krush, Venetian Snares, Cunninlynguists, Juiceboxxx, Atmosphere, Saul Williams, Dälek, Propagandhi, Comeback Kid, Cult of Luna, Veto, Heavy Trash, Opeth, Client, Strike Anywhere, Einstürzende Neubauten, Boris, Municipal Waste, Raised Fist, Kaizers, Orchestra, Blonde Redhead, Spiritualized, Agnostic Front, The Haunted, Streetlight Manifesto, Reel Big Fish, Terror, HEALTH, Boys Noize, Buck 65, Low, The Sounds, Millencolin, Lagwagon, Billy Talent, Aiden, No Use for a Name, Yacht, Sparks, Xiu Xiu, Liars, Black Dice, No Age, Die! Die! Die!, DJ Mehdi, Wolf Parade, Handsome Furs, Atlas Sound, Fuck Buttons, Thee Silver Mt. Zion, Apse, Path of No Return, Mad Caddies, Mad Sin, Mondo Cane (w/ Mike Patton) ja lista jatkuu...

Ensi vuodelle on luvattu jo mm. Antony and the Johnsonsia, Sebastién Telliériä, Division of Laura Lee:ta, The Notwistia, Protest the Heroa sekä lisää Ladytronia ja Anti-Flagia. Uusia levyjä pamahtaa mm. Callistolta, Damn Seagullsilta ja Rubikilta.

7. Dubstepin rantautuminen Tampereelle
Vaikka dubstep tuntuukin vielä Tampereella olevan aika lapsen kengissä, saatiin tänä vuonna kotikaupunkiinikin vierailulle muutamat kovat ulkomaiset genren edustajat. Digital Mystikz heitti keikkaa Klubilla kahdessa eri osassa, ku ensin tammikuussa vierailulla kävi Mala, ja myöhemmin manSEDANsessa Coki. Edustusta löytyi myös keväällä Yo-talolta, kesällä Grillin'-festivaaleilta, ja nyt menneenä viikonloppuna järjestettiin Suburban Basher -iltamat Klubilla. Klubi onkin osoittautunut hyväksi esiintymisareenaksi kehoa läpäiseville bassoille, joten kehotan kaikkia täälläpäin pyöriviä tsekkaamaan tanssit! Lauantaina jengiä oli valunut paikalle yllättävänkin paljon, ja tanssilattia oli sen verran ahtaana, että uskoisin kemuja löytyvän jatkossa useamminkin.

Toivottavasti ensi vuodesta tulee edes puolet niin hyvä kuin tästä, koska jo silloin asiat olisivat hienosti.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Justice: A Cross the Universe



Voi luoja... Trailerin ja joitain teasereita dokumentista olin toki katsellut aiemminkin, mutta tämän jälkeen tuli sellainen olo, että nyt on lähdettävä juoksemaan Anttilaan (ainoa joka tähän aikaan on enää auki?), ja katsomaan löytyisikö tuota sieltä. Päätin malttaa vielä hetken, sillä nythän on joulukuu. ELI, iskä tai äiti tai joku muu, joka haluaa ostaa mulle joululahjan: sitä voi tilata esimerkiksi TÄÄLTÄ tai TÄÄLTÄ...

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Henki pihisee vielä, toistaiseksi

Oon ilmeisesti kuunnellut Provinssin jälkeen vähän liikaa Justicea, koska töissä pärähti soimaan Popedan Matkalla Alabamaan, ja olin miltei varma, että se olisi ollut Justicen One Minute to Midnight. Toki jos en olisi missannut Popedaa olisin kyllä varmasti kuunnellut sitä yhtälailla taukoamatta.

Justice oli ihana. Ne kerto kaikkia hauskoja juttuja. Mua naurattaa vieläkin, kun puhuttiin me mistä tahansa, ne käänsi keskustelun aina Negativeen. Ne oli käyny kattomassa niitä aikasemmin päivällä. En kehdannut siinä vaiheessa sanoa, että oon joskus tuntenut jätkiä. :-D Päällimmäisenä on kyllä mielessä se, että maailman kuumin mies eli Xavier ilmeisesti yritti vähän lämmitellä meikäläistä, enkä tajunnut sitä ennen ku mulle siitä huomautettiin. Tai no, tajusin, mutta aivot käänsi sen sellaseks että "It's all in my head. Cannot be true." Maailman kuumin mies enkä tarttunut tilaisuuteen! Failure.



Isommat ja tärkeämmät sepustuksethan löytyy siis edellen MySpacen Live in Nordics -sivuilta, ja koska niille olin bloggaamassa tapahtumasta, jätetään sen kummemmat Provinssi-raportit täältä kokonaan väliin. Sen verran kai pitää sanoa, että näin noista aikasemmin suositelluista sitten loppupeleissä kahdeksan. Olisinkohan edes enempää nähnyt bändejä...

Seuraavaksi Suomen kesässä onkin vuorossa sitten Ilosaari, ellen sitten Thrashwaxeille eksy. Harmittaa vähän, että ne ovat tänä vuonna Tampereella, koska Porin Annis on niille ollut niin täydellinen paikka. Toki bändejä pääsee katselemaan ennen Roskilde Festivaliakin. Huomenna aina briteistä asti tulee tohon naapuriin They Came from the Stars I Saw Them, ja ensi viikolla samaiseen paikkaan Bonnie 'Prince' Billy ihan Ameriikasta. Fullsteam, I love you.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Provinssirock 2008 - Valmistaudu festarikesän avaukseen!

Pääsykokeet ovat ohi ja taas voi hyvällä omalla tunnolla istua tässä. En osaa yhtään sanoa, miten meni, mutta tästä eteenpäin akateeminen tulevaisuuteni ei ole enää minun käsissäni. Aika rajoilla varmasti pyöritään, sillä eilen kertaustehokkuutta söi uutinen siitä, että minut valittiin toiseksi MySpacen festivaalibloggaajaksi Provinssirockiin Seinäjoelle! Tunnelmia Provinssirockista voi siis tarkastella festivaalin aikana MySpacen Live in Nordics -sivulta, jonne lähettelen raportteja pitkin päiviä. Yhtenä pestiin liittyvänä etuna on Justicen tapaaminen, joten jos siellä päässä sattuu kysymyksiä mieleen, voin yrittää metsästää niihin vastauksia.

Vaikka silmät ja korvat Provinssin osalta ovat auki koko ajan olleetkin, en ole aiemmin miettinyt esiintyjiä siltä kannalta, että niitä todella lähtisi katsomaan. Tilanteen muuttuessa oli otettava kynä käteen ja ympyröitävä aikataulusta oma ohjelma lähtövalmiuteen. Tässä lyhyt oppimäärä Provinssin tärkeimmistä tsekattavista:

PERJANTAI

Ehdottomat
Coheed and Cambria ei lukeudu niihin bändeihin, joita olisin ikinä diggaillut suurella sydämellä, mutta onhan nämä nyt nähtävä. Pari vuotta takaperin oli tarkotus käydä katsomassa, mutta keikathan tosiaan peruuntuivat sen kiertueen osalta. Nyt jos pääsisi tarkastamaan livekunnon.

Päivän toinen ulkomainen esiintyjä Dinosaur Jr. kuuluu myös samaan ryhmään kuin Coheedit. Joskus grunge-aikoina popittelin jotain matskua yleissivistyksen vuoksi, mutta syvempi tutustuminen jäi vain yritykseksi. Solisti J. Mascisin vierailu taannoisella Mew-levyllä aiheutti enemmän surua kuin iloa, mutta tässä kokoonpanossa hommat tuntuvat kuitenkin toimivan siinä määrin, että nolottaisi, jos tämä jäisi väliin.

Mahdolliset
Heikoimpana festaripäivänä perjantailla ei oikeastaan ole muita ehdottomia katsottavia. Seuraavaksi kiinnostavimpana joukosta nousee Von Hertzen Brothers, jonka uusi materiaali ansaitsisi tarkastuksen siltä varalta, että Roskildessa aikataulut eivät natsaa suomimeiningin tsekkailulle. Päivän pääesiintyjälle Linkin Parkille voisi myös varata vähän aikaa, sillä onhan ennenkuulumatonta, että tämän ja Foo Fightersin kokoluokan rock-bändit esiintyvät Suomessa festivaaleilla. 2008 vuoden Provinssin ainoana ulkomaisena raskaamman musiikin edustajana myös Municipal Waste pitänee tarkastaa, jos vain fiilikset osuvat suotuisaksi myllytykselle.




LAUANTAI

Ehdottomat
On mahtavaa, että tämän vuoden Provinssissa on mahdollisuus paika viime vuoden tuplamokaus. Ensinnäkin Justice oli viime vuoden Roskilden päätösesiintyjä veivaamalla monituntisen yöllisen keikan. Minä nukuin sillon teltassani, koska en ollut herännyt herätyskelloon. Yöllinen pissahätä kuitenkin nostatti minut bajamajoille, ja voi jestas että ketutti, kun tajusin taustamusiikkin olevan peräisin festivaalialueelta: Justice vs. Simianin We are your friends. UMF jäi myös väliin, joten kolmas kerta toden sanoo!

Toinen ranskalainen duo, The Dø, pompsahti niin yllättäen pinnalle, että säikähdyksissäni muodostin jo ennakkoluuloja kaksikkoa kohtaan. Vaan A Mouthful paljastuikin mielenkiintoiseksi moniulotteiseksi lätyksi ja yhtye melkein festivaalien odotetuimmaksi esiintyjäksi.

Myöhäiset lauantai-illan esiintyjät (mm. edellisvuosien Magyar Posset ja Scissor Sistersit) ovat vuodesta toiseen jääneet katsomatta isostakin uhoamisesta huolimatta, mutta otetaan jälleen kerran uusi yritys yöjorauksille, sillä Pepe Deluxé saa edellisten kokemuksien perusteella väsyneetkin jalat liikkeelle. Mahtavaa Suomi-soundia!

Mahdolliset
Päälavan ääreen ei tarvitse lauantaina vaivautua. Muista esiintyjistä en ole koskaan nähnyt mm. Scandinavian Music Groupia, Astrid Swania tai Emmanuel Jalia, joten näitä olisi mukava raahautua katsomaan. Hyviksi live-bändeiksi havaitut YUP, Goon, ja The Sounds ovat myös ympyröitynä ohjelmasta. Kaksi jälkimmäistähän soittavat osittain päällekäin, joten fiilikset varmasti määräävät suunnan.



SUNNUNTAI

Ehdottomat
Foo Fighters. Ei kai siihen muuta edes tarvitse sanoa. Everlong on maailman paras kappale ja Dave Grohl on rokkijumala. Vaikka FF ei ole koskaan lempibändiksi yltänyt, on tätä silti odotettu vuosia! Mahassa jo vähän kutittelee.

Sunnuntai tarjoilee muutenkin parhaimman valikoiman, itseasiassa ylitarjontaa on sen verran, että muutamat kiinnostavat jää väkisin näkemättä. Billy Talentista aion kuitenkin pitää kiinni. Pari kelvollista rokkilevyä, jotka kuulostavat pitkänkin kuuntelun jälkeen edelleen yhtä hyviltä. Toivottavasti tää toimii myös festarilivenä.

Kotimaisista kiinnostavimat on myös buukattu päätöspäivälle. Jokin aikaa sitten julistin Asan uuden levyn mahdollisesti parhaaksi suomihiphop-levyksi, joten Jätkäjätkien kanssa vedetylle keikalle pitää suoraan Rumbateltalta tai jopa kesken Downstairsin. Klubikeikoilla helsinkiläisbändille on jäänyt vielä petrattavaa, eikä debyyttialbumikaan kolahtanut siihen malliin kuin olisi voinut parin ep:n jälkeen toivoa, mutta annettakoon festivaalikeikalle mahdollisuus.

Eräs toinen Fullsteam-artisti on kuitenkin osaltani festivaalien odotetuin kotimainen. Disco Ensemblen perässä on kierretty kymmeniä keikkoja ja onnettomia pikkufestivaaleja aina Tuuriin asti, mutta energiaa on joka show'ssa sen verran, ettei tästä tunnu saavan ikinä tarpeekseen. Viime vuonna päälavalla veivannut yhtye palaa takaisin X-stagelle, ja vetäsee ilmoille uuden levyn matskua. Vihdoin!

Mahdolliset
Provinssirock yllätti pahemman kerran kiinnittämällä aamupäivälle muutamat legendaariset esiintyjät, Paula Koivuniemen ja Popedan. Ajattelin läpällä ja kännissä mennä aloittamaan aamuni vähintään toisen keikalle, mutten vielä tiedä kumman. Ehdotuksia?

Loputkin sunnuntain Rumbateltta-esiintyjät kiinnostavat. Keskenään matkustusaikataulujen takia paikkoja vaihtaneet Black Lips ja Rotten Sound tekevät sunnuntaistani kiireisen. Uusien aikataulujen myötä Black Lips'hän soittaa nyt Billy Talentin kanssa osiksi päällekäin, joten sitä ennakkoon niin paljonpuhuttua hulluttelua jää osa väkisinkin tarkastamatta. Rotten Sound esiintyy muuten VHB:n ja The Døn tapaan Roskildessa heinäkuun alussa ja näin ollen kaikki festarin suomalaisverta sisältävät ryhmät esiintyvät myös tänä vuonna Provinssissa!

Saahan näitä suunnitella, mutta epäilen toteutumista todellisuudessa. No, se on ainakin varmaa, että tänäkin vuonna Törnävällä pyöritään torstaista eteenpäin, mutta luultavasti vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisena kuin aiemmin, sillä enhän halua lähettää känniviestejä kaikille suomalaisille MySpace-käyttäjille...

http://www.provinssirock.fi/
http://www.myspace.com/liveinnordics