Mitä jäikään näkemättä?

Hitto, viime postauksesta on niin pitkä aika, etten luultavasti osaa enää edes kirjoittaa, mutta yritän kuitenkin.

Kesä on jo niin pitkällä, että 2/3 festivaaleista on jo takana. (Joo, tänä kesänä käyn oikeasti ainoastaan kolmella festarilla sen normaalin seitsemän sijasta…) Mitä muuta jäi käteen kuin elämäni paras viikko, maailman paras keikka ja puolisataa uutta kaveria? No, kuten yleensä, aivan helvetin pitkä lista missatuista bändeistä, joita piti jaksaa mennä katsomaan.

Koska on mukavampaa aloittaa huonoilla uutisilla, listaan teille bändit, jotka olisi pitänyt mennä katsomaan, vaikka olikin hyvä olla silloin jossain muualla.

Kuka tai ketkä? Cloud Nothings

Esiintyi Primavera Soundissa ja vieläpä kahdesti! Missasin siis tuplana!

En nähnyt, koska ekan keikan aikaan sangria oli niin hyvää kämpillä ja seuraavan päivän keikka oli liian aikaisin. Siis ennen kahta päivällä…. Ja santtu tosiaan maistui edellisenä iltana.

Eniten vituttaa se, että tällaisista sangriapitoisista syistä missasin mun TOP 3 –eniten odottamani bändin. En ole pystynyt harmitukseltani katsomaan Primixen jälkeen näiden mahtavia musavideoita, joten nyt väännetään sahalaitaista veistä haavassa vähintäänkin tuplakierrosten verran.

Kuka tai ketkä? Yuck

Esiintyi Primavera Soundissa lauantaina

En nähnyt, koska join sitä sangriaa. Olisin luultavasti missannut streittarinakin, koska Cloud Nothings soitti samaan aikaan. Aika tylyt aikataulut!

Eniten vituttaa se, etten kuullut Suicide Policemania livenä, joka on yksi tän vuoden parhaista kesähiteistä.

Onneksi on YouTube.

Kuka tai ketkä? Cults

Esiintyi Primavera Soundissa torstaina

En nähnyt, koska nää soitti niin aikaisin ekana päivänä! Ei olisi ollut mitään tsäänssiä nähdä, vaikka olisikin lähtenyt ajoissa jonottamaan metroon ja rannekekojuille jne.

Eniten vituttaa se että debyytti (Spotify) onkin niin parasta kamaa ja tuolla olisi ollut erinomaiset mahdollisuudet päästä näkemään ne ennen kuin megasuosio on räjähtänyt lippuhintoihin. Höh!

Kuka tai ketkä? Pulp

Esiintyi ensimmäistä kertaa vuosikausiin Primaverassa

En nähnyt, koska no, itse asiassa näin. En kuitenkaan kokonaan, koska Pulp veivasi tuntitolkulla, ja hiihtelin kesken keikan kohti Pitchfork-lavaa katsomaan joko Kode9:n Burial-settiä tai Jamie XX:ää. Tai sit molempia.

Eniten vituttaa se, etten nähnyt SITÄ kosintaa, koska olin just ostamassa San Miguelia. Kuulin kyllä _jotain_, mutta SILTI.

Itkuvaara:

Kuka tai ketkä? Oh Land

Esiintyi Roskildessa torstaina

En nähnyt, koska aikataulut eivät olleet puolellani. Piti tehdä valintoja Foalsin loppukeikan, PJ Harveyn keikan etuaitioihin jonottamisen, Oh Landin, Alcoholic Faith Missionin ja Iron Maidenin välillä. Valitsin  kaksi ensimmäistä.

Eniten vituttaa se, että tämä oli ensimmäinen mahdollisuus mulle nähdä kyseinen naikkonen lavalla, vaikka olen diggaillut jo vuosikaudet. Ennen ku ees eka demo oli tullu! Varhainen MySpace-rakkaus! Ni!

Vähän kuitenkin lohduttaa se, että aika varmasti kävelen tuolla taustalla videolla :--D Harmi, ettei tää esitys kuulunut maantasolle asti :--(

Kuka tai ketkä? Kylesa

Esiintyi Roskildessa perjantaina

En nähnyt, koska olin itkemässä onnenkyyneleitä Bright Eyesin keikan jäljiltä. Joka muuten soitti neljä tuntia aiemmin.

Eniten vituttaa se, että toivoin tätä saakelisti Roskildeen, iloitsin saakelisti kun varmistettiin ja onnistuin jättään katsomatta. Enkä pääse edes sinne tulevalle Suomen keikalle! Eihhh!

Spotify: Kylesa – Spiral Shadow

Kuka tai ketkä? James Blake

Esiintyi molemmilla festareilla, ja näinkin Blaken Primiksessä. Vituttaakin toi missattu Roskilden keikka.

En nähnyt, koska Roskildessa alkoi se ”paniikki, kauhu ja kaaos” niin kuin iltapäivälehdet uutisoivat. Eli siis ihan vaan sikamainen ukkosmyrsky. Vettä tuli niin paljon, että juostiin lähimmälle katetulle lavalle, jossa päästiin kuunteleen Underoathin kitaroiden virittelyä. Samaan aikaan sadan metrin päässä olisi ollut vuosisadan myrskykeikka käynnissä. Olisi kannattanut siinä sateessa kaivaa aikataulut esiin.

Eniten vituttaa se, että Roskilden sanomalehti arvioi keikan kuuden tähden arvoiseksi, eikä sellaista muuten tapahdu joka päivä.

Kuka tai ketkä? Pulled Apart by Horses

Esiintyi Roskildessa sunnuntaina

En nähnyt, koska oli viimeinen festaripäivä ja halusin viettää kaiken mahdollisen ajan maailman parhaiden leirikavereiden kanssa. Sen tietty olisi voinut toteuttaa jossain keikallakin, tai itse asiassa toteutettiinkin, mutta liian myöhään ja toisella keikalla.

Eniten vituttaa, koska tää varmaan lukeutuu bändeihin, joita en tuu enää koskaan näkemään. Ellei nyt joku suomalainen keikkajärjestäjä tästä tekstistä vaikkapa innostu ;------)

Kuka tai ketkä? tUnE-yArDs

Esiintyi Primiksessä lauantaina

En nähnyt, koska olin valmistautumassa katsomaan tai katsomassa Mestarien liigan finaalia, jonka oikea joukkue voitti!!!!

Eniten vituttaa bändin nimen kirjoitusasu. Ehkä jopa vähän naurattaa se, että itkeskelin etukäteen tämän ja Phosphorescentin päällekkäisyyttä enkä lopulta nähnyt kumpaakaan, koska olin valmistautumassa kultajuhliin. No, ehkä vähän harmittaa tän biisin missaaminen:

Kuka tai ketkä? Gold Panda

Esiintyi sekä Roskildessa että Primavera Soundissa

En nähnyt, koska Primaverassa samaan aikaan esiintyivät Flaming Lips (joka oli huonompi kuin aiemmin) ja Salem (joka oli aikas jees). Roskildessa sentään yritin, mutta en mahtunut saliin!

Eniten vituttaa etten mennyt Roskildessa ajoissa jonottamaan. Kaveri hehkutti Primiksen keikan parhaaksi, ja Roskildessa kultapanda olisi vieläpä esiintynyt todella intiimissä salissa, jossa oli loistava akustiikka, eikä mitään kovin kiinnostavaa soittanut edes samaan aikaan. HÖH!

Btw, kultapandat on ehkä mun lempieläimiä.

Bonarina loppuun vielä yksi klubikeikka, jonka missaaminen vituttais niin helvetisti ellei tän vuoden Roskilde Festival olisi ollut elämäni paras Roskilde Festival.

Kuka tai ketkä? The Mars Volta

Esiintyi Suomessa sillä aikaa kun olin Tanskassa

En nähnyt, koska olin aivan väärässä maassa!

Eniten vituttaa bändin keikkapäivä, koska olen nillittänyt niin kauan kuin muistan siitä, että Suomessa ei ole (ollut ennen Circusta) sopivankokoista keikkapaikkaa, jonne The Mars Volta voisi tulla soittamaan klubikeikan. En ole ihan varma, haluanko kuulla millainen keikka oli, mutta jos joku haluaa kiusata niin heittäkäähän jotain keikka-arviota.

Kaikesta edellisestä huolimatta onnistuin venyyn festareiden aikana myös aivan käsittämättömiin ihmesuorituksiin. Onko kukaan koskaan mennyt festareilla päivän esitysten päätyttyä heti nukkumaan telttaan ja herännyt seuraavana aamuna virkeänä seitsemältä suihkuun? Ilman herätyskelloa? Niin, ja näin myös neljä megabändiä (Portishead, Swans, Weekend ja Magnetic Man), jotka soitti kaikki päällekkäin! Ilonaiheista lisää myöhemmin jahka skarppaan seuraavan kerran.

The Mars Volta Movie

Otsikko vähän kärjistää, mutta käytännössä siitä tänään Rotterdamin filmifestivaaleilla ensi-iltansa saavassa The Sentimental Engine Slayerissa on kyse.  97-minuuttinen elokuva ei kerro The Mars Voltasta, mutta tuttuja naamoja filmillä vilkkuu. Sen pääosaa näyttelee mies, joka teki viime vuonna kuusi soololevyä, yhden mahtavan The Mars Volta -levyn ja tuotti vielä uusimman Juliette Lewisinkin lätyn. Niin ahkerana kuin Omar A. Rogriguez-Lopez tunnetaankin, on mies ottamassa nyt haltuun leffabisneksenkin. Eikä tietenkään pelkästään kameran edessä vaan myös sen takana, sillä sama nimi kerää krediitit myös ohjauksen, tuottamisen, käsikirjoittamisen ja elokuvamusiikin hoitamisesta. Eikä tämä luonnollisesti ole edes ainoa leffaprojekti vaan huhut kulkevat myös muista projekteista...

Vaikka The Sentimental Engine Slayer näyttäisikin olevan Omarin projekti, mukana tuottamassa ovat olleet bänditoverit John Frusciante ja Juan Alderete sekä At the Drive-inista, TMV:stä ja Spartasta tuttu Paul Hinojos. Myös Omarin pikkuveikka ja TMV:n perkussionisti Marcel Rodriguez-Lopez näyttelee elokuvassa.

Kevät näyttää, onnistuuko Omar kanavoimaan ylitsepursuavaa luovuuttaan paremmin elokuviin kuin soololevyihinsä. Jos ei, ainakin miehen ammattinimikelista kasvoi tämän myötä taas mukavasti.

Pari kohtausta elokuvasta:


Traileri:


IMDB: http://www.imdb.com/title/tt1511489/
Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/The_Sentimental_Engine_Slayer

60 parasta kappaletta vuodelta 2009 3/3

20. Edward Sharpe & The Magnetic Zeros - Home

Aihe on varmaan yksi käytetyimmistä ("home is wherever I'm with you"), mutta samalla myös parhaiten toteutetuista. Nais- ja miesvokaalien vuoropuhelu toimii tässä kappaleessa erityisen hyvin.

19. Daniel Merriweather - Change

Merriweather on luultavasti vuoden aliarvostetuimmista artisti. Miehen tuotanto lukeutuu nykyajan radiosouliin, mutta Merriweatherin sielukas ääni ja nykyaikaan linkitetyt biisit tekevät siitä myös genrensä parasta musiikkia, jolla kuuluisi olla enemmän kuuntelijoita kuin Amy Winehousella.

18. Metric - Help I'm Alive

Kivat sanat, söpö biisi, tarttuvat melodiat ja vuoden 2009 paras biisi, jossa naisvokaalit ovat pääosassa.

17. Monsters of Folk - Map of the World

Lempikappaleeni superyhtyeeltä vaihteli vielä syksyllä todella paljon, mutta tähän onnenpyörä lopulta pysähtyi. Kilpailu käytiin lähinnä Bright Eyesista tutun Conor Oberstin biisien välillä.

16. Los Campesinos! - The Sea is a Good Place to Think of the Future
Käännekohta suhteessani Los Campesinos!iin, joka muutti vihan rakkaudeksi.

15. Keramick & Lobo - Gone

Helposti vuoden paras kotimainen kappale, jota ei koskaan luulisi suomalaiseksi. Keramickia & Loboakin enemmän se kuulostaa joltakin Thom Yorken tekemältä vierailukappaleelta.

14. Grizzly Bear - Two Weeks

Meinasin unohtaa tämän kappaleen listalta, sillä kuvittelin Two Weeksin ilmestyneen ennen viime vuotta. Se kuulosti jo ensimmäisellä kuuntelukerralta niin klassikolta. Ei sillä tavalla, että se olisi tehty jo niin monta kertaa ennenkin vaan sillä tavalla, että se on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin tarttuvan hyvä, että ihmetyttää miksei sitä ollut tehty aikaisemmin.

13. Phoenix - 1901

Yhden vuoden parhaan levyn paras kappale. Phoenix jaksaa yllättää vuodesta toiseen.

12. Burial & Four Tet - Moth

Kevään jälkeen tämä kappale unohtui hetkeksi, mutta onneksi muistin sen tätä listaa kootessani. Moth kuulostaa Burialilta ja Four Tetiltä eikä kovinkaan yllättävältä - mutta riittävän timanttiselta yltääkseen melkein kärkikymmenikköön.

11. Animal Collective - My Girls

Jossain vaiheessa viime vuotta My Girls tuntui olevan maailman hypetetyin kappale. Kuten jo aiemmin sanoin, Animal Collective on hypensä ansainnut. My Girls oli kappale, joka sai minut viimein ymmärtämään sen.

10. Andrew Weatherall - Fail We May, Sail We Must

Vuoden toiseksi paras avausraita, joka kuulostaa riittävästi Ceebrolisticsin Mattip:ltä, lieventääkseen tuskaa ikuisesta levyn odottelusta. Äärimmäisen koukuttava kappale.

9. N.A.S.A. - Gifted (feat. Kanye West, Santigold & Lykke Li)

En tiedä, pitääkö syyttää nimekkäitä vierailijoita vai ei, mutta Gifted kuuluisi ehdottomasti jokaisten hyvien bileiden soittolistalle. Vierailijat ainakin hoitavat työnsä mallikelpoisesti. Olen ikuisesti kiitollinen Lissulle, joka muistutti useamman kerran tähän bändiin tutustumisesta.

8. Moderat - A New Error

Moderatin esikoislevy jäi minulla ensimmäisillä kuuntelukerroilla repeatille jo ensimmäiseen kappaleeseen, koska se oli vain niin erinomainen, etten päässyt pidemmälle. Vuoden paras avausraita.

7. White Lies - The Price of Love

Tämä biisi ylsi näinkin korkealle puhtaasti sanojensa takia, jotka ovat mielestäni lähes hienoimmat elleivät jopa parhaat, jotka olen kuullut. Isoimmat arvostukset lähtevät siitä että parikymppinen mies on voinut kirjoittaa nokkelan tarinan, joka kuulostaa elämää kokeneen kirjailijan tekstiltä. Sama pätee muihinkin levyn biiseihin, mutta tässä on tarina, josta mieluiten tekisin elokuvan.

6. The Whitest Boy Alive - 1517

Listan toinen nelinumeroinen biisi, samoin kuin toinen valkoisin mies -kappale. Tästä 60 kappaleen joukosta eniten mainintoja keräsi Erlend Øyen bändiprojektit, joista 1517 ylsi korkeimmalle. Miksi? Tähän voi tanssia tai rentoutua, ja se kuulostaa sadankin kuuntelukerran jälkeen vielä yhtä viihdyttävältä. Jos edellisessä oli vuoden parhaat sanat kokonaisuutena, 1517 sisältää parhaan lausahduksen: "Freedom is a possibility only if you're able to say no".

5. The Mars Volta - Desperate Graves

Octahedronin paras biisi, vaikka seitsemän muuta ovatkin lähes samaa tasoa. Joku kirjoitti jonnekin, että uusin riisutumpi levy paljastaa, kuinka huono säveltäjä Omar A. Rodriguez-Lopez todella on. Itse olen täysin päinvastaista mieltä. En varmastikaan suhtaudu bändiin täysin objektiivisesti, mutta The Mars Volta ei petä koskaan.

4. White Lies - Death

Price of Loven ja tämän lisäksi listalle oli tunkemassa kolme muutakin White Liesin biisiä. Vaikka osa niistä alkaa olla puhkisoitettuja, Death jaksaa vielä herkistää. Lievästi lentopelkoiselle vuoden mageimpiin kokemuksiin kuului tämän kappaleen kuuntelu lentokoneessa.

3. Calvin Harris - I'm Not Alone

Kesän ja syksyn bilebiisi numero yksi. Vaikka Harrisilta löytyy levyllinen erinomaisia tanssikappaleita, ei yksikään riitä yli ensimmäisen lohkaisun. I'm not alone oli meikäläiselle vuoden 2009 we are your friends.

2. Fuck Buttons - Surf Solar
Tämä tuskin olisi tässä ellen olisi aluksi pistänyt tähän kappaletta, joka ilmestyi vääränä vuonna, ja sitten muistanut unohtaneeni yhden lempparini listalta kokonaan.

1. Moderat - Rusty Nails

Kiistaton ykkönen. Keväästä asti tiesin, että tämä on vuoden paras kappale ellei ihmeitä tapahdu. Modeselektor ja Apparat maistuvat pelkiltäänkin, mutta yhdessä tulos näyttäisi olevan puhdasta kultaa. Thom Yorkekin komppaa.

Roskilde Festival 2009

Aurinkoinen Orange Stage Håkan Hellströmin soittaessa

Ääriolosuhteista toisiin. Jos pari vuotta sitten koettiin mutaisin Roskilde Festival ikinä, nyt saatiin nauttia pahimmista/ parhaimmista helteistä 33 vuoteen. Helle kävi jossain vaiheessa jopa sietämättömäksi. Olo oli lähes koko ajan uupunut ja janoinen. Kun on edellisenä yönä bailannut pitkälle aamuyöhön lavalla N.A.S.A.:n kanssa, ei seuraavana aamuna ennen kahdeksaa telttasaunasta herääminen kuulosta miellyttävältä ajatukselta. Niinpä viimeiset yöt tulikin vietettyä taivasalla. Myös satunnaisen tanskalaisen oksennukset telttani sisäpuolella vaikuttivat päätökseen. Tapansa mukaan myös järjestäjät huomioivat olosuhteet ja avasivat Lounge-lavan öiksi majoituskäyttöön.

Öinen Orange lihasvoimalla pyörineestä maailmapyörästä kuvattuna

Jossain vaiheessa näytti, ettei tajunnanräjäyttäviä keikkoja olisi Roskildessa koettu tänä vuonna laisinkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Soundit kusivat pahasti useammalla keikalla, Arena-lava oli liian pieni liian monelle bändille, settilistat olivat huonoja ja keikat muutenkin vain keskinkertaisia. Esimerkiksi ...And You Will Know Us by the Trail of Dead heitti niin väsähtäneen keikan, että epäilin bändin henganneen festivaaleilla alusta asti itsekin. The Mars Volta sen sijaan oli kaikista isoin pettymys. Liekö pilvisempi sunnuntai vaikuttanut muidenkin mielentilaan, sillä kolme parasta keikkaa nähtiin vain muutaman tunnin sisään.


...And You Will Know Us by the Trail of Deadin keikalla yleisö sai vettä niskaansa

White Liesin kohdalla arviointikykyni saattaa olla puolueellista, sillä yhtyeen To Lose My Life... -levy on pyörinyt pal-jon. Keikka kuitenkin lunasti valtavatkin odotukset eikä valitettavaa jäänyt. Kyyneleet virtasivat ja Flow'n odotus satakertaistui. Seuraavana vuorossa olleen The Whitest Boy Aliven keikka oli yksi viikon kohokohdista. Vaikka seuraaminen ei ollutkaan kovin intensiivistä (makoilimme lavan ulkopuolella bassovirtauksien kutittelemana), kokonaisuutena keikka kuulosti mahdollisesti jopa festareiden parhaalta. Leppoisa kesämusiikki olisi voinut tanssittaa hikeen asti, mutta se teki vaikutuksen myös bändin musiikilta aiemmin välttyneisiin makoilijakavereihini. Karismaattinen Erlend Øye muuten paljasti nauttineensa festareista jo useamman päivän tuttujen aktiviteettien hellimänä: uiminen, parhaaksi festariruoaksi osoittautunut thai-sapuska ja hyvät keikat.

White Lies

Hämmästyksekseni löytyi vielä yksi bändi, joka liikutti kyyneliin asti. Blogiani lukeneet tietävät, että Coldplay on minusta ollut yksi maailman huonoimpia ja yliarvostetuimpia bändejä. Koska muita esiintyjiä ei kuitenkaan samaan aikaan soittanut, päädyin seisoskelemaan Orangelle, jolla olen nähnyt eniten paskoja keikkoja Roskilden lavoista. Noh, voiko keikka olla huono, jos koko bändi kävelee keskelle 70 000 -päistä yleisöä soittamaan coverin Michael Jacksonin Billie Jeanista akustisesti? Tai kun koko yleisö nostaa bändin pyynnöstä hohtavat matkapuhelimensa ilmaan aaltoliikkeessä täydenkuun valaisemaa taivasta vasten? Tai kun auringonlaskun aikaan taivaalle nousee lukuisia keltaisia jätti-ilmapalloja, ja koko yleisö hoilaa Yellow'ta? Päätelkää itse. Minä jouduin syömään sanani.

Coldplay - Yellow

Toki muitakin onnistujia löytyi. Friendly Fires tanssitti !!!:n tyyliin. Rumpistol yhdisteli valloittavasti idm:ää, dubsteppiä sekä viuluja ja selloja. Trentemøller vapautti bilekansan tanssimaan kera upean lavashow'n ja lukuisten vierailijoiden (joista en tunnistanut ketään, mutta tanskalaiset tuntuivat olevan innoissaan). Mew'n uudet ja vanhat biisit soundasivat hyvin ylitäydellä Arenalla. 16-vuotias Mike Sheridan otti täyden lavan haltuun keskellä päivää. Rihannalta näyttänyt Lily Allen soitti hittiensä väliin (niitä hävyttömän hyviä) remixejä omista biiseistään. Cut Off Your Hands valloitti pienimmällä lavalla sekä Diplon ja Switchin Major Lazer -keikalta oli vaikea lähteä bussilippuostoksille, koska maailman parhaimpia bailubiisejä pudoteltiin tauotta.

Huomionarvoista tänä vuonna oli lukuisat lainakappaleet. Niitä tuli lähes jokaisella keikalla, ja onkin mahdotonta enää niitä kaikkia muistaa. Tanskassa kuultiin esimerkiksi White Lies esittämässä Portisheadia, Lily Allen tulkitsemassa Britney Spearsia, Fucked Up Ramonesia, Oh No Ono Radioheadia, The Whitest Boy Alive Robin S:ää ja The Prodigya jne. Päälavan bändeistä esimerkiksi Oasis, Faith No More, Coldplay ja Madness heittivät covereita ilmoille. Kerrottavaa riittäisi loputtomiin, mutta Roskilden ainutlaatuisen hyväsydämisen tunnelman selostamisen sijasta aion jättää sen teille koettavaksi. Tänä vuonna hienot kelit hellivät, mutta ei se mutavuosikaan niin paha ollut etteikö kannattaisi lähteä ihmettelemään!





:""---)

Nyt vituttaa olla kotona. Täällä on Tammerfestit, jotka eivät viime viikon jälkeen oikein tunnu miltään. (Viimeksi ne ovat oikeasti kiinnostaneet kai 14-vuotiaana...)Myöhemmin (tällä viikolla?) lisää kuvia Tanskasta. Ensiksi pitää vain saada läppäri ja kamerapiuha samalle paikkakunnalle. Onneksi ensi viikolla on vuorossa Saksa & Melt!

The Mars Volta: Cotopaxi

Tuore Cotopaxi-musavideo!



The Mars Voltan uusimman levyn Suomen julkaisupäivä on siis virallisesti ensi viikolla, mutta Octahedronia pääsee kuuntelemaan laillisesti jo tänään MySpacesta. Levyn vinyyliversiolle muistan bonganneeni jostain julkaisuajankohdaksi heinäkuun loppupuolen.

Lisäksi bändin hillitön vokalisti ei ole täysin tyrmännyt At the Drive-inin paluuta. Tämän perusteella en lähtisi kuitenkaan vielä iloitsemaan, sillä tuskin kukaan toteuttaa kaikkia asioita, joita aivan täysin tyrmääkään. Mikäli paluukiertue joskus tulee (hyvin epätodennäköistä), toivon että se tapahtuisi ennen totaalista pappautumista, sillä live-keikat näyttivät vielä tämän vuosituhannen alussa ihanaisilta.

As I said, ei tule tapahtumaan.


At the Drive-in, Live @ Big Day Out, 2001

Octahedron netissä

En yllytä ketään lataamaan laittomasti Internetistä The Mars Voltan uutta levyä, mutta tiedoksi vuotoa kaivanneille: se on nyt täällä. Suomessa levy ilmestyy 24. tätä kuuta ja sen voi ennakkotilata esimerkiksi täältä.

Uudet The Mars Volta -biisit

Kolmisen viikkoa takaperin kämppikseni tehdessä minulle mukavan pörröistä kiharatukkaa, mietin, näkevätkö ihmiset minut esimerkiksi Roskildessa The Mars Volta -fanina. (Huom, em. yhtyeen keikkaahan tässä kyllä eniten odotellaan.) Muutaman päivän ponnisteluista huolimatta en malttanut olla kuuntelematta kaikkia vuotaneita biisejä tulevalta Octahedron-albumilta. Nyt suorastaan toivon, että ihmiset yhdistävät minut afropäihin, sillä tämäkin albumi tulee olemaan rautainen. Ei liene laisinkaan epäselvää, mistä levystä tulen muistamaan kesän 2009.

Säälittävän lyhyeksi jäävä (n. 50 min) The Mars Volta -albumi julkaistaan reilun kuukauden päästä. Aikoinaan Octahedronin huhuttiin olevan akustinen levy, mitä kuitenkin täsmennettiin kuvaillen musiikin olevan "The Mars Voltan versio akustisesta levystä". Näiden neljän biisin perusteella se tarkoittaa perinteisempää ja karsitumpaa ilmaisua. Biisit rakentuvat lähinnä yhden kitaran, Cedric Bixler-Zavalan vokaalien, basson ja rumpujen varaan. Jos TMV-balladit kuten Miranda That Ghost Just Isn't Holy Anymore tai Televators kuuluvat lemppareihin, uskaltanee tälle levylle pistää paljon odotuksia. Octahedron tuntuu sisältävän kauniita ja herkempiä kappaleita, joiden perusteella voisi sen kuvitella olevan pettymys niille, joiden ihailu on perustunut Omar Rodríguez-Lópezin kreiseille kitarakikkailuile ja pitkille jamittelutuokioille.

Muistutuksena kuitenkin, että tässä oli vasta puolet levystä. Loput neljä kappaletta voivat olla mitä hyvänsä. 

1. Since We've Been Wrong


2. Teflon
3. Halo of Nembutals
4. With Twilight as My Guide


5. Cotopaxi


6. Desperate Graves 


7. Copernicus
8. Luciforms

Roskilde-tärpit 2009 osa 2

Lienee korkea aika heittää seuraavat Roskilde-tärpit tulille, jotta ajatukset ehtivät kypsyä heinäkuuhun mennessä. Ensi viikolla torstaina tanskalaiset varmistavatkin lähemmäs sata esiintyjää, joten sen jälkeen pureskeltavaa ainakin riittää. Seuraavia yhdistää se, että odotan niitä kaikista eniten tässä hetkessä. Jos jotkut näistä esiintyvät samaan aikaan, suutun ja kiroan Roskilden alimpaan helvettiin; pähkäilen viime hetkeen asti, mitä menen katsomaan; harmittelen tapahtunutta keikan aikana enkä nauti siitä niin paljon kuin pitäisi; ja lupaan murjottaa asialle vielä parin vuoden päästä.

The Mars Volta (MySpace)
Lähdetään helposta liikkeelle. Musiikillisesti TMV sijaitsee varmasti lineupin vaikeimmassa päässä, mutta edellisten keikkojen perusteella tämä on bändi, jota kannattaa olla katsomassa - soitti sen kanssa päällekäin sitten mikä tahansa muista esiintyjistä. Se on tämän vuoden Roskilden paras kiinnitys - tuli sitten ensi viikon megajulkistuksessa mitä hyvänsä. Uutta materiaaliakin luultavasti pääsee kuulemaan keikalla, sillä uuden Octahedroniksi nimetyn albumin on määrä ilmestyä mukavasti juhannukseksi.



Paavoharju (MySpace)
Tänä vuonna Suomea edustamaan on lähetetty ainakin Paavoharju Fonal Recordsilta. Maailmalla outoiluryhmä tunnetaan paremmin kuin kotimaassamme, vaikka kulttimaineesta on kyse Suomen rajojen ulkopuolellakin. Kahden veljeksen rakentama yhtye huokuu eteerisiä satumaisia äänimaisemia, ja Roskilde heitteleekin sivustollaan vertauksia islantilaisen musiikin suuntaan (Sigur Rós, Múm). Kuulostaako suomi yhtä eksoottiselta kuin islanti ulkkisten korviin? Jännittää nähdä, millaisella kokoonpanolla itäsuomalaiset lähtevät Tanskaan, sillä muutama vuosi sitten Jyrockissa laulaja Jenni Koivistoisen sijaan lavalla äänteli Joose Keskitalo, ja keikka meni lähinnä pelleilyksi. Toivomukseni olisi nähdä lavalla molemmat vokalistit. Mikäli Paavoharju on vielä vieras, tutustu siihen Spotifyssa tai lataa Tuote-akatemia/ Unien Savonlinna EP täältä.



Mike Sheridan (MySpace)
Odotetuimpien listaltani löytyy tanskalainen electronica-artisti, joka on viihdyttänyt Loungessa ennenkin Roskilde-vierailujeni aikana. Mutavuonna 2007 Sheridan oli vasta 15-vuotias tanskalainen, josta en ollut ikinä kuullutkaan, mutta nyt -edelleen alaikäisenä- hän on yksi Tanskan ylistetyimpiä artisteja. Sheridanin musiikki edustaa rauhallista elektronista musiikkia, jonka voi biisistä riippuen tulkita minimalistiseksi teknoksi tai ambientiksi. Viime vuonna ilmestynyt kokopitkä Syv i Synd on kaikunut huoneessani tänä keväänä todella paljon, ja sekin on kuunneltavissa Spotifyssa, kuten melkein kaikki muutkin tästä postauksesta löytyvät.



Oasis (MySpace)
Vaikka Oasis ei koskaan olekaan yltänyt lempibändikseni asti, löytyy sen tuotannosta silti biisejä ja levy, jotka nostan ehdottomasti koko maailman parhaimmiston kärkeen, kun tarkastellaan kaikkea tehtyä musiikkia. Brittipopin rääväsuut ovat kuuluneet pakko nähdä livenä -listalleni niin kauan kuin olen sellaisia tehnyt. Jos Radiohead sai aikaan viime vuonna hartaan kovaäänisen yhteislaulutuokion Orange-lavalla, kuvitelkaapa Wonderwall tai Don't Look Back in Angerin kohtaloa tänä vuonna. Oma ihoni menee kananlihalle pelkästä ajatuksesta -hyvässä mielessä.



Fleet Foxes (MySpace)
Yhden viime vuoden hienoimmista albumeista kasannut Fleet Foxes oli ilmeinen valinta mukaan ohjelmistoon, sillä Roskilde tunnetaan kaiken muun ohella ajankohtaisuudestaan. Menneistä vuosikymmenistä muistuttava harmoninen folk-pop sopii muutenkin niin hyväntuuliselle festivaalille kuin nenä päähän, ja mikäli Fleet Foxes osaa ollenkaan esiintyä lavalla, voi luvassa olla ikimuistoinen kuuden tähden keikka. Päälavalle tuskin bändiä pistetään, joten kaikki festivaalikävijät varautukoon tungokseen teltassa.



2562 (MySpace)
Hollantilainen Dave Huismans on tällä hetkellä ainoa kiinnitetty artisti, jonka musiikin voi puhtaasti luokitella dubstepiksi. (Ensi viikolla hyvin todennäköisesti varmistuu kuitenkin lisää.) Vaikka rankimmat wobblet numerojäbältä jääkin kuulematta, bassoista ei Roskilden yössä ole pulaa. Huismansin kotimaakin kertoo, että dubstep saanut jalkaa oven väliin Lontoon ulkopuolellakin, ja huhujen mukaan myös Tanskassa on vuoden aikana tapahtunut jonkinlainen läpimurto. Parina edellisenä vuonna Roskilden aamuyöhön sijoittuneet tanssit ovat lukeutuneet parhaisiin keikkoihin koko festivaaleilla, ja mikäli yleisöpaisumustakin on luvassa, on tämä todellakin valvomisen arvoinen.



White Lies (MySpace)
Eilen kirjoitin yhtyeen debyytin olevan jokseenkin vaisu näytös, mutta lontoolaiset ovat ehdottomasti olleet keikkatoivelistani kärjessä koko kuluvan vuoden. To Lose My Life on yksinkertaisesti vain niin tarttuva biisi koskettavine sanoineen, että tämän vuoden tavoitteisiini kuuluu tanssia sen tahtiin keikalla ja huutolaulaa "let's grow old together and die at the same time" mieluiten jonkun ihanan ihmisen seurassa. Sellainen kokemus tulisi kuulumaan niiden muistojen joukkoon, joita voi silmät kirkkaana muistella, kun jokin vituttaa niin että näkö sumenee :--)

White Lies - To Lose My Life
Uploaded by White-Lies

Näiden fiilistelyjen jälkeen ei jää muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että olisipa jo heinäkuu. Festivaalitärppejä on muuten luvassa muillekin festivaaleille. Kalenterini alkaa olla kesän (1.6.-31.8.2009) osalta täynnä musiikkitapahtumia, joten tekemisestä ei ainakaan ole pulaa. Kotimaisista festivaaleista tänään osan ohjelmistostaan paljastanut Flow Festival taitaa vetää muita suomalaisia pippaloita turpaan mennen tullen.

Kappaleet 2008 TOP 35

Linkit kappaleisiin poistettu, myöhästyit.

Biisejä listatessa kävi vähän toisin päin kuin levyjen kanssa. Mahtavia 2008 vuonna ilmestyneitä tsipaleita oli "Mira 2008"-soittolistallani aluksi toista sataa, mutta pakotin itseni karsimaan setin 35 kappaleen mittaiseksi, ettei paketti taas kasvaisi ikävän isoksi. Tällainen karsinta ei suosinut artisteja tai bändejä, joilla oli runsaasti vuoden parhaita kappaleita (Santogold, The Mars Volta, Tiger Lou, MattiP, Cut Copy ja MGMT) tai useita samantyyppisiä artisteja. Useampi tärkeä kappale jäi listasta lopulta pois biisien hävittyä paremmille.

Esimerkiksi Stepan Sun Äitis lämmitti sydäntäni erityisen paljon (joskaan se ei ole levyn parhaita kappaleita), sillä tietääkseni kukaan ei ole Suomessa vielä älynnyt levyttää loanheittoa Jenkkilästä tuttuun äiti-tyyliin. Jos on niin ei varmasti näin hyvin. Toisaalta kolmossijalle levylistallani päätyneelle Late of the Pierille ei tässä sarjassa tullut sijoituksiaan ainoastaan sen takia, etten osannut päättää yhtä parasta kaikista niistä vaihtoehdoista. Kappalelista myöhästyi näinkin paljon, sillä muistin koko ajan kappaleita joiden täytyisi olla listalla, mutta pitkittyneen aikataulun vuoksi, en ruvennut rankkaamaan tätä enää tuhannetta kertaa uudelleen.

Tekstistä taitaisi tulla puuduttavan pitkä, jos kaikista selittelisin ummet ja lammet jokaisesta kappaleesta, joten yritän pitää tunteeni ja mielipiteeni aisoissa.
35. Ra Ra Riot: Dying is Fine
Listan indie rockein biisi ja samalla listan viimeinen. Edeltä putosi viime hetkillä muutama samanlainen kappale muilta esittäjiltä, mutta Dying is Fine oli ison hetken eniten soitetuin kappaleeni, joten tätä en voinut pyyhkiä pois viime vuodestani.
34. The Ting Tings: That's Not My Name (LA Riots Remix)
Tämäkin on hyvä esimerkki remixien voimasta. Alkuperäinen kappalehan on oikeastaan hölmö (ja siltikin kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan nerokas), mutta LA Riots tekee sille ihmeitä, ja muuttaa sen keskiverrosta kiitettäväksi.
33. Weezer: Troublemaker (Azzido Da Bass Dub)
Näin viime yönä unta, missä seikkaili italialainen pelottava jätkä, jonka nimi oli Azzido Da Bass. Weezer ei oo oikein koskaan kuulunut lemppareihin, mutta tää remix on aika kelpo.
32. Disco Ensemble: Stun Gun
Tämän ei kyllä pitänyt löytyä tältä listalta, mutta siinä se nyt möllöttää. Ei ollut läheskään eniten kuunnelluin kappale levyltä, mutta siltikin helposti paras DE-kappale toviin. Ikään kuin back to the roots and in neon.
31. Hot Chip: Ready for the Floor
Tämän tullessa ulos dissasin Ready for the Flooria, koska se ei mielestäni kuulostanut yhtään erilaiselta kuin edellinen hittisinkku. Jatkuvan joka puolelta tulvineen soiton ansiosta siitä kuitenkin löytyi jotain, joka erottaa sen muista Hot Chip -biiseistä.
30. Pariisin Kevät: Meteoriitti
Olen kai aina vähän vieroksunut suomenkielistä pop musiikkia, koska suomi on rutkasti kömpelömpi sanoituskieli kuin englanti. Meteoriitissa on ehkä koko vuoden miellyttävimmät sanoitukset, eikä tämä kulunut samallalailla puhki kuin Pikku Huopalahti.
29. I Was a Teenage Satan Worshipper: OMG, Techno Chicks!!!
Vaikka kappaleessa onkin parasta sen nimi, on se helpohkosti menevin ralli The Lemonade Ocean -albumilta (,joka muuten oli vähän pettymys).
28. Mattip: Redelete
Jejep, mulle jo sanottiinkin, että täähän ei käytännössä oo vuodelta 2008, mutta annan itselleni luvan uudelleenjulkaisun ja periaatteen kautta lisätä tämän listalleni, koska rakastan sitä.
27. Deerhunter: Nothing Ever Happened
Omassa elämässäni en ihan aio tyytyä biisin sanomaan ("Nothing ever happened to me/ Life just passing, flash right thru me"), mutta muuten kappale oli edustamansa musiikkityylinsä helmi viime vuonna.
26. T.I.: Live Your Life (feat. Rihanna)
Kuinka voi saada niin huonosta biisistä(O-Zone: Dragostea Din Tei) aikaiseksi jotain näinkin hyvää? Haluaisin vanhan hienon lowriderin, (ajokortin), aurinkoisen rantakadun ja tämän soimaan taustalle. Sen jälkeen voisin viileesti heilutella käsiäni ohikulkijoille...
25. Clouds feat. Tiiu: Under the Dancing Feet (Tes La Rok Remix)
Legendaarinen tanssihitti, joka pisti jalat heilumaan jo edellisvuoden puolella, mutta julkaistiin virallisesti 2008. Bassoraita menee suoraan sydämeen.
24. Asa: Persepolis
Oikeastaan suosikkikappaleeni levyltä oli Davidsm, mutta sen lyriikat olivat ehkä hieman liian korkealentoiset plus Persepolis edustaa levyn parhailla taustoilla ainakin soitannon puolesta.
23. Eero Johannes: Lipton Service Boy
Eero tuotti minulle paljon päänvaivaa, kun piti valita yksi kappale tämän, Leisi-Ellin ja We Could Be Skweeroesin väliltä. Joskus kun kuulin tämän radiosta, mietin pääni puhki, kenen biisi olikaan kyseessä. Veikkasin jotain isoa ulkomaista nimeä...
22. Mattip: KING
Vaikka lupasin itselleni olla tekemättä typeriä sanaleikkejä niin tämä kappale on kingi. Auts, taisin heittää saman läpän vielä levylistaankin.
21. Santogold: You'll Find a Way (Switch and Sinden Remix)
You'll Find a Way olisi voinut löytää tiensä listaan muutenkin, mutta mahtavat tuottajagurut nostivat sijoitusta entisestään. Rankempi katuversio, aiiiit.
20. Tiger Lou: The Less You Have to Carry
Oli muuten ehkä maailman julmin temppu erottaa tämä sitä edeltävästä The More You Give -biisistä, joka toimii oikeana kappaleena, introna sekä tämän biisin kanssa osana tosiaan niin saumattoman täydellisesti, että nyt tuli huono omatunto. Anteeksi.
19. On Volcano: Out of Sight
Meikäläisen kesätunnari Tampereelta. I broke my bones and lost my memory. Niin ei tapahtunut, mutta olisi voinut.
18. Oasis: Falling Down (The Chemical Brothers Remix)
Alkuperäinen oli lähes yhtä hyvä, ja elleivät Kemikaaliveljet olisi tehneet näin erinomaista uudelleenmiksausta, olisi alkuperäinen varmasti löytynyt listalta. Parasta Oasista vuosiin.
17. MGMT: Time to Pretend
Olipas ilmeinen valinta. Time to Pretend oli eka megahitti, mutta myöskin ainoa alkuperäisversioista, joka kesti kuuntelua - ja josta en löytänyt remixiä, jolla olisi pistetty paremmaksi.
16. Tmu: Basschase
Maailmani pysähtyi hetkeksi, kun Desto pyöräytteli Bassoradiossa keväällä tämän ekaa kertaa ilmoille. Kuuntelin radiolähetystä nauhalta uudestaan ja uudestaan kunnes viimein Tmu lisäsi biisin MySpaceen. Edelleen ylpeä suomisoundeista.
15. Buraka Som Sistema: Sound of Kuduro (feat. M.I.A. & DJ Znobia)
Sen lisäksi, että tässä on ihan ässä video, on Sound of Kuduro paras Buraka Som Sisteman tekemä biisi - ja olisi siltikin vaikkei siinä olisi vierailemassa M.I.A.
14. Cut Copy: Hearts on Fire
Tässä kohtaa voisi oikeastaan olla mikä hyvänsä In Ghost Coloursin kappaleista. Hearts on Fire valikoitui jorauskertojen määrän perusteella.
13. Modeselektror: The White Flash (feat. Thom Yorke) (Trentemøller Remix)
Tässä oli ihan viime hetkien lisäys, joka meinasi jäädä listasta kokonaan. Bowwow, Trentemøller teki yhdestä 2007 vuoden parhaasta biisistä yhden 2008 vuoden parhaista biiseistä.
12. Leon Jean-Marie: Bring it on (Rusko Remix)
Yksi niistä kymmenistä Ruskon uudelleenversioinneista, jotka olisivat kaikki ansainneet paikkansa vuoden parhaina biiseinä. Big up!
11. The Mars Volta: Ouroborous
Piti sitä upottaa joukkoon ainakin yksi kappale vuoden parhaalta levyltäkin. Tattua The Mars Volta -laatua.
10. Matti Johannes Koivu: Ai ai ain kun nuori ois
Coverilla kärkikymmenikköön on mielestäni aika tiukka esitys. Irwinin versio oli minulle ennestään tuntematon, joten MJK vetäsi tämän helposti omiin nimiinsä. Vaikka niin kävi kyllä jokaiselle levyn kappaleelle...
9. Santogold: Shove it (feat. Spank Rock)
Dub i dubbidub i dubdubdub. Ei liene yllätys että muuten niin kirjavalta ja vaikuterikkaalta levyltä löytyvä basssopainotteinen kappale nousee suosikikseni. Livenä muuten vielä kaksin verroin kovempi!
8. Portishead: Machine Gun
Huh, no johan oli paluu musiikkimarkkinoille.
7. MGMT: Electric Feel (Justice Remix)
Ranskalaisten taikasauvat loihtivat tästäkin hyvästä MGMT:n kappaleesta maagisen. Alkuperäisesittäjä ja Justice kuuluvat siinä molemmat tasapuolisesti ja täydentävät vain toisiaan.
6. Crystal Castles vs. HEALTH: Crimewave
Vähemmän bitimpi veto Crystal Castlesilta, mutta tässä tapauksessa rauhallisuus toimii. En myöskään keksi tällä hetkellä yhtään kappaletta, jossa vokaaliefektit ansaitsisivat paikkansa yhtä oikeutetusti kuin tällä.
5. Friendly Fires: Paris (feat. Au Revoir Simone) (Aeroplane Remix)
Tähän törmättyäni on tullut tarkastettua kaikki Aeroplanen remixit, ja mies on ilmeisesti Sampo tai vähintään hittitehdas. Vaikka en ole koskaan erityisemmin haaveillut Pariisissa asumisesta, tämän soidessa sydämeni halajaa pois Suomesta.
4. KA SO RE: Petite
Mulla tulee tästä vähän sellainen Mighty Ducks -voittajafiilis. Tämä voisi olla anthem suorituspaineita sisältäville tilanteille, ja olen hyvinkin varma, että tämän voimin kaikki sujuisi hyvin. Suomi proud!
3. Why?: The Hollows
"In Berlin I saw two men fuck/in the dark corner of a basketball court." Minulla on samanlainen kokemus Kööpenhaminasta sillan alta. Tästä on tullut itselle niiin iso henkilökohtainen hitti etten enää osaa edes perustella sen ylivertaisuutta. Kuunnelkaa itse.
2. Veto: Digits
Uutta Vetoa kohtaan ei juurikaan odotuksia ollut, mutta levyltä löytyikin aarteita. Digitsiä ympäröi kaksi todella hyvää kappaletta, jotka buustaavat kokemusta entisestään. En ihmettele, että levyn nimi lainattiin tästä kappaleesta.
1. The Whitest Boy Alive: Golden Cage (Fred Falke Remix)
Helposti vuoden paras biisi. Ei ole hetkeä, jolloin Fredin remixiä ei olisi voinut kuunnella. Ei ole myöskään sanoja, joilla kuvailla.

Ensi vuonna voisin listata remixit erilleen. Tästä tulikin siis loppuviimeksi vain hyvien kappaleiden lista eikä sitä voi pitää kuin viitteellisenä, sillä en ole enää tälläkään hetkellä samaa mieltä järjestyksestä kuin äsken sen tähän kirjottaessani, mutta kai tätä voi jonkinlaisena suuntaa antavana listana pitää?

Levyt 2008 TOP 20

Viime vuoden parhaat levyt oli poikkeuksellisen vaikeaa listata paremmuusjärjestykseen lähinnä siksi, että kärkiviisikko oli niin ylivoimaisen paras, että tuntui väärältä listata levyjä enempää kuin 20, koska seuraavat liikkuivat jo aivan eri tasoilla. Listaamisen alkuvaiheessa mikään muu ei ollut varmaa kuin vuoden paras levy sekä vuoden huonoimmat, jotka eivät listalta löytyisi.

Bubbling under
Ensimmäisen kymmenen parhaan jälkeen minulla meni sormi suuhun, sillä kaikki siitä eteenpäin tuntuivat lähes yhtä hyviltä levyiltä. Esimerkiksi Fuck Buttonsin Street Horrrsing, M83:n Saturdays=Youth ja/tai TV on the Radion Dear Science olisivat hyvinkin varmasti kivunneet listalle, jos olisin kuunnellut niitä enemmän. Eero Johanneksen samanniminen debyytti oli hyvä, mutta minulla oli kohtuuttoman kovat odotukset sille etukäteen. Myös kaksi kovaa urbaania levyä jäi täpärästi ulkopuolelle. dj/ Rupturen Uproot tuli ja tyrmäsi aivan yllättäen, kun Bengan Diary of an Afro Warrior pysyi taistoissa tasaisen varmasti. Oasis julkaisi parhaan levyn vuosikymmeneen eikä Disco Ensemblen kolmaskaan kiitettävää huonompi ollut. Ne eivät vain mahtuneet 20 parhaan joukkoon. Taisi juuri tulla lueteltua sijat 21.-28...

20. Fleet Foxes: Fleet Foxes
Hippimusiikkia vuoden 2008 reseptillä. Lopputulos on viihdyttävä, harmoninen, hyväntuulinen ja aito folk-henkinen progeilulätty, joka kasvaa kuuntelukertojen myötä. Maisteltavaa riittää pitkään, mutta parhaat palat eivät oikein tahdo erottua joukosta vielä monienkaan nautintakertojen jälkeen. Toisaalta epäonnistuneitakaan paloja ei löydy, joten kokonaisuudessaan ihan maukas taidonnäyte.

19. Portishead: Third
Ensimmäisellä kuuntelukerralla petyin niin valtavasti, että levy ei pyörinyt edes loppuun asti. Uudemmilla yrityskerroilla onneksi pääsin Machine Guniin asti. Se on niin loistava kappale, että teki jo siitä hyvästä pamauttaa viisi tähteä levyn kanteen. Portishead kuulostaa kymmenen vuoden jälkeenkin edelleen itseltään, vaikka Third ei varsinaisesti muistuta edeltäviä albumeita. Tunnelma on välillä niin painostavan ahdistava, että en välttämättä jaksa loppuun asti vieläkään, mutta se kaiketi kielii siitä, että tässä riittää kuunneltavaa vielä tänäkin vuonna..

18. Flying Lotus: Los Angeles
Vaikka Los Angeles ilmestyikin jo kesäkuussa, olen iloinen että otin sen kuunteluun vasta syksyllä, sillä se kuulostaa sateiselta ja mutaiselta iltamusiikilta. Se kuulostaa siltä, että hip hop on treffeillä Aphex Twinin kanssa - eikä ihan paska deitti muuten olekaan. Jokin kuitenkin mättää, sillä jos keskittyy pelkästään musiikinkuunteluun, saa puolivälin kohdalla kaivaa esiin kelloa. Los Angeles kuulostaa pidemmältä kuin onkaan, eikä levy voi olla vuoden ylivoimaisinta kärkeä, jos minulta löytyy sille parannusehdotuksia.

17. MGMT: Oracular Spectacular
Hypehypehypehype. Muistuttanee varmasti monia vuodesta 2008. Oracular Spectacular on kelpo levy, mutta kaikki kohu ympärillä ei ole tarpeellista. Debyyttiltä löytyy muutama ihan perkeleen kova biisi, joissa voi olla jopa klassikon aineksia, mutta siihen se sitten jääkin. Kokonaisuutena se ei ole kovinkaan kiinnostava, ja enemmän minua kiinnostaakin, mitä tuleman pitää, sillä Metanoia tuntui joltain ihan muulta tähän verrattuna. Löytyykö hihoista ylläreitä, tekeekö boheemi hipsterihippeily taikojaan vielä tulevina vuosina?

16. Why?: Alopecia
Ajatuksena indie rockin ja hip hopin sekoittaminen tuntuu vaivaannuttavalta ja kinkkiseltä. Siksi Why? lieneekin tähän mennessä ainoa bändi, joka siinä on onnistunut erinomaisesti. Alopecia oli helposti kevään soitetuimpia levyjä soittimessani, mutta Helsingin keikan jälkeen into laantui, sillä show'sta jäi suuhuni paha maku. Levyä se ei kuitenkaan ole pilannut, ja suuri osa biiseistä kuulostaa edelleen kuuluvan kuninkuusluokkaan, muutamaa tylsää hutia lukuunottamatta. Jos tuotanto olisi ollut valppaampana, olisi tämä levy saattanut olla kymmenen pykälää korkeammalla.

15. Stepa: MC
Vaikka Lottovoittaja olikin hyvä biisi, en silti odottanut lähes ikäiseltäni Stepalta ihan tällaista debyyttialbumia. Lapinläänin scarface on mielestäni Suomen paras riimittelijä. Stepan riimit ovat samaanaikaan hauskoja ja sarkastisia, joista saa osuutensa niin ympäröivä yhteiskunta kuin ystävät ja tuntemattomat. Tämäntyyppisessä rapissa on ollut tähän asti ongelmana, että sitä on yritetty tehdä liian tosissaan tai heitetty kaikki kerralla läskiksi, mutta MC:stä kuulee, että musiikki on tehty vaadittavalla vakavuudella kuitenkin pilke silmäkulmassa. Osassa biiseissä taustat kuulostavat liiankin yksinkertaisilta ja pidemmän päälle kokonaisuus puuduttaa, joten näistä syistä MC oli vasta toiseksi paras suomalainen hip hop-levy vuonna 2008.

14. Crystal Castles: Crystal Castles
Crystal Castlesin debyytti oli oikeastaan pettymys, sillä demojen perusteella odotin räiskettä ja pauketta. Niitä tietysti saatiin, mutta uudet biisit jäivät puuttumaan, ja lähes kaikki tsipaleet olivat tuttuja jo vuodelta 2007, joten tuplavinyyli jäi kohtuullisen nopeasti pölyttymään. Silti - tarjolla oli niin perhanan kovia biisejä ja muutama lempparikin vuodelta 2008, joten sijoitus oli hinattava näille pykälille.


13. The Sound of Animals Fighting: The Ocean and the Sun
Tästä listasta ehkäpä oudoin levy. The Ocean and the Sunilta löytyy vieraita kieliä puhuttuna, huutoa ja kiljuntaa, käsiteltyjä vokaaleja, kilkatusta ja kalkatusta, ambient-osuuksia sekä kauniita ja puhtoisia kitara- ja lauluosuuksia. Mitään uutta outoa Amerikkaa TSOAF ei kuitenkaan ole lähtenyt hakemaan vaan silkkaa progeiluahan tämä vain on. Kaikille, niille joille maistuu nykyaikainen proge sekä Circa Survive, tämä on varmasti mahtava lätty. Muiden tuskin kannattaa vaivautua.

12. Matti Johannes Koivu: Irwin Goodmanin lauluja
Enpä olisi uskonut, että vuosilistauksista voi löytyä tribuuttilevyjä. Matti Johannes Koivun herkkä tulkinta saa vanhat Irwin-hitit ja tuntemattomammat kappaleet loistamaan aivan uudessa valossa. Tämän levyn jälkeen ei tee mieli kuunnella alkuperäistä esittäjää niin kuin useimpien cover-levyjen kohdalla. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka raisuista ralleista saa näinkin kauniita balladeja aikaiseksi. Kokonaisuus on kasassa, ja on miellyttävää, ettei levy ole mikään uusi versiointi Irwinin parhaista.

11. Asa: Loppuasukas
Taisin toukokuussa innostuksissani julistaa tämän jopa miltei täydelliseksi levyksi, mutta aika näytti, ettei se jaksanut vuoden loppuun asti aivan samoilla taajuuksilla. Loppuasukas on silti Asan ehdottomasti kiinnostavin levy, ja Teosto-palkinto meni varmasti oikeaan osoitteeseen. Slaavilaiset taustat ja Masan korkealentoiset riimittelyt saavat aikaan jännän maailmallisen meiningin, vaikka selvää suomeahan tässä luritellaan. Ainakin suurimassa osassa kappaleista...

10. Santogold: Santogold
Santi Whiten esikoisalbumin sekä heikoin että vahvin lenkki on monipuolisuus. Siinä missä levy olisi ilman vaihtelua todennäköisesti tylsä esitys, on se nyt liian hajanainen. Peräti yli puolet levyn eri tyylilajeja kosiskelevista kappaleista ovat loistavia, eikä hittisinkku L.E.S. Artistes ole edes parhaimmasta päästä. Epäselväksi ei jää, että Santogold on lahjakas lupaus, ja tulee varmasti pääsemään pitkälle, jos samalla innolla mennään. Seuraaviin tuotoksiin toivoisin harkitusti enemmän yhdenmukaisuutta, sillä nyt tuntuu, että tässä vielä teinitytön tapaan ollaan vähän hukassa oman tyylin kanssa.

9. Joensuu 1685: Joensuu 1685
Surinaa Suomesta, joka ei edes kuulosta suomalaiselta vaan kohtuullisen kansainväliseltä. Mahtavaa. On ymmärrettävää, ettei levy lyö läpi kuin musiikkipiireissä, koska radiosoittoonhan tällainen ei kelpaa. Bändin mukaan nimetty debyytti on taas niitä suosimiani kokonaisuuksia, jolta on vaikea edes erottaa yksittäisiä kappaleita. Joensuun veljeksien rokkisurina lupaa pysyä stereoissani kiinnostavana vielä pitkään, ainakin seuraavaan levyyn asti.

8. Abduktio: Thermidor
Ainoa rankistelu, joka tänä vuonna ylsi listalle asti. (...Vaikka pitää kyllä myöntää, että myös Verse, Raein ja Have Heart saivat hyvää jälkeä aikaiseksi.) Tätä ei sinänsä voi pitää yhtään sen parempana kuin mitä tahnasa aiempaa Abduktio-julkaisua, mutten vaadi kehitystä parempaan, jos materiaali on valmiiksi jo tätä luokkaa. Omiin korviin ehkä yhtenäisin ja silti poukkoilevin lätty Abbalta.


7. Deerhunter: Microcastle
Ennen Microcastlen julkaisua minulla oli syystä tai toisesta ennakkoluuloja näitä kaurisalkuisia bändejä kohtaan. Ilmeisesti ihan suotta. Levyn kolme ensimmäistä raitaa olivat jo niin tiukkoja, että kesti kohtuullisen pitkään päästä siitä edes eteenpäin. Loppupuoli Nothing ever happenedista alkaen paljastui vähintään yhtä timanttiseksi. Niiden välisen biisiryppään olisin itse järjestellyt vähemmän unettavammin, mikä ei kuitenkaan liene tässä vaiheessa kovinkaan oleellista. Alku ja loppu ovat kai sinänsä tärkeimmät, jos kiinnostus kuitenkin pysyy yllä keskivaiheillakin. Deerhunter oli yksi loppuvuoden ehdottomista suosikeistani.

6. Tiger Lou: A Partial Print
Ok, let's be honest. Jos A Partial Print olisi ilmestynyt alkuvuodesta, se ei varmastikaan olisi sijalla kuusi. Vitsinä on se, etten tiedä, olisiko se korkeammalla vai matalammalla. Vaikka Tiger Loun uutta levyä on täällä odotettukin pitkään, se tuli silti vähän yllättäen. En ollut kuunnellut Kellermania pitkään aikaan, joten en muistanut, kuinka hyvältä pohjoismainen melankolia voi maistua. Levy yllätti myös sillä, että se oli palannut kitaravetoisempaan linjaan pienten elektronisten kokeilujen jälkeen. Kappaleet on sidottu toisiinsa hienosti, ja levy kuulostaa yhtenäiseltä - jopa liiaksi asti. Aika näyttää, avautuuko levy lähteeksi, joka tarjoaa jotain uutta jokaisella kuuntelukerralta, vai onko se vain oikeasti vähän tylsä levy.

5. MattiP: Save the King
Listani korkeimmalle kivunnut kotimainen ja toisaalta myös ainoa englanniksi esiintyvä suomalainen. MattiP julkaisi keväällä korkealuokkaisen äänitteen yhdistämällä aiemmin julkaistun The King ep:n sekä uudet tai muuten vaan ennenjulkaisemattomat kappaleensa yhdeksi paketiksi. Siihen nähden, että puolet levystä on uutta ja puolet vanhaa, on yhteensulauma todella onnistunut, sillä minkäänlaista aikaeroa ei huomaa. Siltikin, uudet biisit lämmittivät sydäntä vieläkin enemmän, ja kymppituumaisena julkaistu versio oli täydellinen paketti.

4. Girl Talk: Feed the Animals
Let's get this party started! This is how we party, fooling with your body! Let's dance! Let's start this party right! Maybe partying will help? Non-stop party now! Pump this party! Heleposti vuoden paras bailulevy oli sitten etkot, jatkot tai jotain siltä väliltä. Mies on ihan uskomaton, ja tässä on hänen tähän astisen uransa paras levy. Girl Talk is The Party.

3. Late of the Pier: Fantasy Black Channel
New ravea vuoden 2008 malliin? Kuulin bändistä ensimmäisen kerran loppukesästä, eikä sen jälkeen ole tullut viikkoa ilman Late of the Pieriä (paitsi Venezuelassa, jossa ei ollut musiikkia mukana ollenkaan). Levy on rykelmä erilaisia kappaleita, joita yhdistää sama lapsekas meuhkaus - hyvässä mielessä. Vaikka levyllä törmää musiikkitrendiin jos toiseenkin, Fantasy Black Channel ei kuulosta väkisin tehdyltä tai itsessään edes trendikkäältä. Se on kokeellinen levy, josta ei juuri ole pahaa sanottavaa.

2. Cut Copy: In Ghost Colours
Jahkailin tämän listan kanssa lähinnä siksi, etten osannut päättää, kuka kuuluu kakkossijalle. Voiton vei In Ghost Colours kokonaisuutensa ja saumattomuutensa vuoksi. Tanssittavimpien biisien putket on sidottu hienosti toisiinsa instrumentaaliväliosilla, jotka nekin ovat itsessään hyviä. Levyltä löytyy niin monta menevää hittibiisiä, että parhaan biisin valitseminen aiheuttaa päänsärkyä. Täydet kymmenen pojoa.

1. The Mars Volta: The Bedlam in Goliath
Muistan sanoneeni jo varhain tammikussa vuoden 2008 parhaan levyn löytyneen. En ollut väärässä, enkä valinnut tätä parhaaksi sen takia etten joutuisi syömään sanojani :-D The Bedlam in Goliath avautui pikkuhiljaa - vaikkakin nopeammin kuin edeltäjänsä. Se myös avasi edellistä Amputechturea, joka oli jäänyt minulle etäisemmäksi albumiksi. Yhtäläisyyksiä löytyy oikeastaan koko The Mars Voltan tuotantoon: biisejä on lukumäärällisesti paljon ja ne ovat kohtuullisen lyhyitä - kuten debyytillä. Kerronnallisuutta on kuin Frances the Mutella ja soundit sekä kiemurat ohjaavat mielikuvat edelliseen studiolevyyn. Mikään kokoelma se ei kuitenkaan ole vaan yksinkertaisesti yhtyeen paras levy.
Vuoden 2008 parhaat biisit -listalleni päätyi alunperin jopa puolet The Bedlam in Goliathin kappaleista. Parhaat kappaleet + paras kokonaisuus + paras soitanto = selvästi, helposti ja leikiten paras levy.

20 x vuoden juttuja

Vuoden nostattavin bailufiilislevy: Girl Talk - Feed the Animals
Vuoden hämmentävin näky suomalaisilla esiintymislavoilla: Bonnie 'Prince' Billy

Crocsit jalassa

Vuoden hiljainen tamperelainen: On Volcano
Vuoden kovaääninen tamperelainen: Jaakko & Jay
Vuoden roskiksesta takaisin levyhyllyyn: Oasis
Vuoden tuttu nimi jo viime vuodelta, jota en saanut aikaiseksi testata tänäkään vuonna: Bon Iver
Vuoden MTV:ltä tuttu: T.I. featuring Rihanna: Live Your Life


Vuoden isoin pettymys: jaetulla ykkössijalla CSS - Donkey & Sydän, sydän - Usko itseesi
Vuoden kreisein musavideo: The BPA feat. David Byrne & Dizzee Rascal: Toe Jam


Vuoden sooloilija: Anthony Green
Vuoden kuunnelluin mutta ei paras kappale: The Mars Volta: Ilyena
Vuoden "ei saatana", josta tulikin "totta vitussa": Foals
Vuoden viime vuoden juttu, joka päräytti karvat pystyyn vasta tänä vuonna: Justice
Vuoden uskonnollisin kokemus: Radiohead Roskildessa

Vuoden mageimmat viikset: Nick Cave
Vuoden siistein suomalainen: MattiP aka Teeth = Matti Pentikäinen
Vuoden harmittavin hajoaminen: Modern Life is War
Vuoden paras repliikki itseltäni vaikka itse sanonkin: "Neil Young, LOL. Nachoja, mmm."
Vuoden paras extempore-päätös: Katsoa Jay Reatard livenä Hot Chipin sijaan
Vuoden paras levy ja biisi: Ähää ähäkutit, en kerrokaan vielä