 |
| Sin Fang @ Reykjavik Art Museum |
Muistin ehkä mainita, että vietin taannoin pari viikkoa Islannissa festaroimassa ja nauttimassa elämän parhaasta annista. Kirjoitin sen jälkeen kolme osaa festariraporttia osoitteeseen
Noise.fi. Niissäkään tekstivuodatuksissa en kyennyt nostamaan esiin kuin muutaman loistavan islantilaisbändin, ja nekin liian pintapuolisesti. Niinpä
"muista tarkastella näitä myös blogissa" -lista kasvoi entisestään niin pitkäksi, että voisin aiheiden perusteella järjestää itsekseni vaikka islantilaisen teemakuukauden tässä osoitteessa. Jos siis olisi aikaa.
Tänään alan purkaa urakkaa lähtemällä liikkeelle parhaimmasta ja kauneimmasta. Ihastuksen määrä on kasvanut tasaisesti reissun jälkeen, ja nyt olen siinä pisteessä, että fanitusmittarit alkavat poksua rikki. Turha tässä siis on edes yrittää objektiivista lähestymistä, vaan myönnetään ihan kättelyssä että fanitan
Sin Fangia eli
Sindri Már Sigfússonia. (Tän blogitekstin jälkeen vähemmän) salaa haaveilen että, joku päivä muutan vielä Reykjavikiin söpöön puutaloon asumaan. Ystävystyn Sindrin kanssa, ja se suunnittele mun toisen sleeven, koska se on myös mahtava kuvataiteilija, ja sillä on itsellänsäkin hienoja tatuointeja. Ja sit ku iholta loppuu tila ni sit voidaan vaikka piirrellä yhdessä paperille ja leikkiä soittimilla. Toistaiseksi tyydyn siihen, että oon
uudelleennimennyt ja naamioinut mun ulkoiset kovalevyt Sindrin mukaan.
(Hauska fakta ja nopea sivuraide: Oon kerran aiemminkin esittänyt tällaisen tutustumishaaveen tässä blogissa. Nykyään yks sen bändin jäsenistä kirjottaa tähän samaan blogiin mun lisäksi, hahah.)
 |
| Sin Fang @ Iðnó |
Mut hitto, kyllä mä sittenkin yritän tarkastella tätä objektiivisesti. Pian. Selvennän ensiksi vielä tien jota pitkin tähän tilanteeseen on päädytty. Perinteinen "vaikeuksien kautta voittoon" -tarina, olkaa hyvät.
Kuulin ensimmäisen kerran Sindrin musiikkia
Seabearin muodossa, jossa miekkonen laulaa ja soittaa kitaraa, ja joka muuten myös alkoi hänen sooloprojektinaan. Silloinen poikaystävä rakasti bändiä, mutta itse suorastaan vihasin sitä. Muistan taistelleeni tästä mielipidekysymyksestä, perusteluin "
tollasta turhaa kilkuttelua ja just tollasta... tekotaiteellista islantilaista hipsterihippimenoo." Sittemmin ihailin reykjavikilaisista yhden päivän takapihakemuista kertovaa
Backyard-dokkaria, joka esitteli
Sin Fang Bousilta yhden kappaleen ja Sindrin nopean haastattelun. Kaikkien muiden dokkarilla esiintyneiden bändien musiikki jäi paremmin mieleen, mutta muistan että väsyneen näköisellä kundilla oli hauska tarina, mistä musiikin teko oli aikanaan alkanut.
(Muistaakseni meni niin että sillä oli tylsää aikanaan asuessaan Englannissa, joten alkoi tehdä musaa, ja sai rahat soittimiin vakuutuksesta, koska sillä todettiin joku hankalan kuulonen sairaus. Tarkistan ja referoin tän paremmin vielä joskus, kun pääsen kotiin DVD:n ääreen.)
Vielä
Iceland Airwavesiin matkatessakin Sin Fangin ympärillä leijui mielikuva yhdentekevästä pilipalibändistä, mutta päädyin kuitenkin katsomaan Bousin nimestään pudottanutta projektia
Morr Musicin iltaan festarin avauspäivänä Iðnóon. Siellä elämässäni kääntyi uusi sivu. Täyden kympin keikka pieksi mennen tullen illan pääesiintyjän
FM Belfastin, eikä yksikään toinen esiintyjä sen jälkeen aivan yltänyt tuolle tasolle, vaikka erinomaisia napakymppikeikkoja tuli muitakin vastaan. Sin Fang ja islantilaisista eturivin musiikoista koostuva taustabändi olivat lavalla ikään kuin täydellinen yhdistelmä
Sufjan Stevensiä ja
Bright Eyesia. Kun hempeästi hönkivä enkelääni, mieleenpainuvat lyriikat ja utuiset äänimaailmat kohtasivat rullaavaan länkkärikompin, esitys oli onnistunut paketti asennetta, merkityksiä ja estetiikkaa. Unohtamatta ylisöpöjä välispiikkejä islantilaisella aksentilla.
 |
| Sin Fang @ Opera house |
Törmäsin Sindriin vielä useamman kerran festareilla. Eksyin vahingossa katsomaan
Benni Hemm Hemmiä ravintola Reykjavikiin, minne juuri valmisteltiin Sindrin ja
Múmista tutun
Örvarin taidenäyttelyn avajaisia. Kaksikon
taidekirja ei ollut vielä sillon myynnissä, joten tilasin sen myöhemmin netistä. Sitten päädyin sattumalta Reykjavikin oopperatalolle, missä nähtiin muutaman kappaleen Sin Fang -soolo, ja koska show vakuutti edelleen, taistelin tieni vielä taidemuseollekin festivaalien neljäntenä päivänä. Keikat olivat varmoja toisintoja ensimmäisen illan napakympistä (joskin vähemmillä välispiikeillä), ja ennen kotiin lähtöä ammensin paikallisista levykaupoista mukaan vielä kaiken Sin Fangin tuotannon mitä vain suinkin löysin. Eli eli kaksi albumia ja yhden ep:n.
Katso alta tämän vuoden Iceland Airwavesissa nauhoitettu kokonainen off venue -keikka, joka muuten oli Sin Fangin ainoa esiintyminen siellä, jota en ollut todistamassa.
Kotona otin levyt kunnolla kuunteluun. Ensimmäisenä oli helppo aloittaa
Clangour-debyytin hittibiisi
Clangour and Flutesista, jolle yleisö oli kiljunut ja taputtanut villisti ensimmäisellä keikalla. Tarttuvan sävellyksen täydensivät sanat, jotka eivät kertoneetkaan palavasta rakkaudesta. Tai siis... kertoivat, mutta katkeralla liekillä palavasta. Clangour and Flutes on kaunis, mutta niin katkerankuuloinen erobiisi, että se vaatisi katkerasti eroamista jostakusta, että siihen voisi samastua.
Loputkin kappaleet avautuivat yksi toisensa jälkeen, ja ihastuin suuntaan, johon projekti on menossa. Toiselta
Summer Echoes -albumilta paljastui
Always Everythingin ja
Fall Down Slow'n kaltaisia euforiantuoksuisia rakastettavia kilistelybiisejä, joiden soidessa oli hyvä kaivata takaisin Islantiin. Tänä vuonna ilmestyneeltä
Half Dreams -ep:ltä löytyi vieläpä enemmän sykähdyttäviä biisejä kuin kokopitkältä debyyttialbumilta. Esimerkiksi
Walk with You on unohtunut soimaan repeatilla tunniksi jos toiseksikin. Rytmikkäästä ja kokeellisesta folk popista lähtenyt sooloprojekti on ajautunut hallitumpiin, progressiivisempiin, syvempiin ja rauhallisempiin unimaailmoihin, jotka todella henkivät islantilaisia äänimaisemia – ja konkreettisiakin islantilaisia maisemia.
Tulevaa on myös syytä odottaa, ja löytyypä tällekin fanitustekstille ihan päteväkin syy. Viime viikolla nimittäin julkaistiin ensimmäinen maistiainen tulevalta kolmannelta albumilta.
Young Boys hyökkäsi ensimmäisellä kuuntelukerralla omiin lemppareihin Sin Fangilta, ja pirtsakan
See Ribsin ensiesityksen livenä kuulleena en ole lainkaan huolissani albumin muistakaan kappaleista. Morr Music julkaisee
Flowersin 1.2.2013.
We were young boys smoking in the woods. I showed you how, I showed you how.
Facebook:
https://www.facebook.com/sinfanggg
Flickr: http://www.flickr.com/photos/sindrimar
Spotify 1:
Sin Fang
Spotify 2:
Sin Fang Bous
Tumblr:
http://sinfang.tumblr.com/
Twitter:
https://twitter.com/sinfanggg
PS. Ai hitto! Olin aivan unohtaa pari viikkoa sitten julkaistun
The Moody Blues -coverin!! Hehkutin sitä jo Twitterissä ja Facebookissa, mutta siltä varalta että meni ohi niin pistäkäähän kuunnellen. Siinä tehdään taas klassikolle hyvää:
PPS. Jos olet Sindri ja luit tämän tekstin esimerkiksi Googlen avulla niin terveisiä! Olet mahtava, ja jos törmätään ensi vuonnakin Iceland Airwavesissa, uskaltaudun sanomaan hei.
In English: I saw Sin Fang three times at Iceland Airwaves this year and fell in love with his music. I instantly bought two albums, one ep and one art book (made with Örvar of Múm) by Sindri Már Sigfússon, and I'm really looking forward to the new album Flowers, to be released in February. It's gonna be awesome. At least I love the two new songs I've heard, Young Boys and See Ribs. Oh, he also did a cover version of Nights in White Satin by the Moody Blues. And guess what? He made it even better!
