Näytetään tekstit, joissa on tunniste leffat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leffat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. marraskuuta 2011

Musadokkarit osa 1

Olen kuluttanut viime aikoina kohtuullisen paljon kallisarvoista aikaa musadokkareiden parissa, koska tajusin että mulla on vähintään aurinkokunnankokoinen musta-aukko dokumenttitiedoissani, vaikka olenkin lempidokkarit katsonut triljoonasti. Niinpä metsästin käsiini läjän kaikenlaisia musapätkiä, mitä vain ikinä löysin, ja nyt seuraa ajatuksia todella lyhyesti ensimmäisestä satsista!

GG Allinista kertova Hated oli yllättävän lällärikamaa verrattuna siihen mitä odotin ennakkotietojeni perusteella. Muutamaa verkkokalvoille vahvasti piirtynyttä provosoivaa kohtausta lukuunottamatta kaikki oksettava oli jo nähtävillä YouTubesta eikä lyhyehkö dokkari tarjonnut enää juurikaan lisäkauhistusta. Allin oli suorastaan symppis verrattuna ennakko-odotuksiini. Pätkä oli kuitenkin viihdyttävä ja katsomisen arvoinen, oli sitten tietoinen siitä, kuka Allin oli tai ei. Kaikkien julkkisten kaverista Rodney Bingenheimerista tarinoinut Mayor of the Sunset Strip sen sijaan jätti rockin sekatyömiehestä ja radiodj:stä oudon kuvan, jota ei voi sympaattiseksi sanoa, vaikka supertähdet vuoronperään vakuuttelivatkin Rodneyn olevan ihmisenä sellainen. Itselleni jäi sillisalaattimaisesta kerronnasta mielikuva Rodneysta hukassa olevana miesrukkana.



Wilcon Yankee Hotel Foxtrotin tekemistä avannut I Am Trying to Break Your Heart jäi pettymykseksi, mikä toisaalta voi johtua siitä että katselin sen kaiken nopeatempoisen tykitysdokumentoinnin jälkeen. Se tarjoili juuri sitä, mitä luvattiin eli harmaasävyisiä pätkiä studiosta. Faneille varmasti kolahtaa silti. The Flaming Lips -dokkari The Fearless Freaks oli ehkä tämän joukon voittaja, koska tietoa tuli laajasti mm.  bändin historiasta ja vastoinkäymisistä, ja pätkästä jäi kattava kokonaiskuva työn määrästä, joka menestyksen eteen on tehty. Erityisesti minua ilahdutti, että dokumentti avasi muidenkin bändin jätkien elämää eikä keskittynyt ainoastaan keulakuva Wayne Coyneen. Silti The Fearless Freaks lämmitti mieltä juuri Coynen ansiosta ja sai mut haaveilemaan aviomiehestä joka on (kuin) hän. Sädekehä suuruudenhullun rock-ikonin pään yllä kirkastui entisestään.

Viime viikolla kolahti postiluukusta viimein myös Efterklang-dokkari/ musiikkitaltiointi An Island, jota olin odottanut viime maaliskuun Korjaamon näytöksestä asti kuin kuuta nousevaa sekä laittanut ennakkotilaukseen heti toukokuussa, kun se oli mahdollista. En tiedä joutuiko nopeasta reagoinnistani ennakkomyyntiin vai mistä, mutta oma dvd-kappaleeni on numeroitu 0007, coolness! An Island jaksaa aiheuttaa rakkauden rytmihäiriöitä vielä kymmenienkin katselukertojen jälkeen. Sen voi muuten ostaa digitaalisena netistä maksa mitä haluat -periaatteella. Aivan huikea pätkä, joka on must see.


Täyspitkien ja välillä liiankin pitkäksi venytettyjen dokkareiden ohelle on sopinut täydellisesti jo muutaman blogin mainitsema Vicen & Marshall Headphonesin tekemä nettitv-sarja On the Road. En tiedä muista, mutta mä kaipaan jotain katsomista syödessä ja kymmenen minuuttia on ihan täydellinen mitta siihen. Mutta on jaksoilla paljon muutakin tarjottavaa kuin pelkkää silmänruokaa ruokailijalle. Kaikessa karskiudessaan äärettömän seksikäs ja kuolettavan hauska Jesse Hughes (Eagles of Death Metal) juontaa kuusi ensimmäistä jaksoa, jotka keskittyvät roudareiden ja kiertuehenkilökunnan haastatteluihin ja salaisuuksiin.

Omat suosikit ykköskaudelta olivat kolme viimeistä jaksoa: rokki- ja kiertuenaisia esiin nostanut Women on the road, nimensä mukaisista asioista kertonut Desert Rock & Fucked Up ja legendaariseen studioon, Rancho de la Lunaan keskittynyt jakso. Ensi viikolla alkaa sarjan toinen puolisko, jonka houstaamisesta vastaa Les Savy Favin Tim Harrington, joka ensimmäisen jakson perusteella hoitaa hommansa yhtä mallikkaasti kuin Hughes.

ViceTV:n arkistoista löytyy myös paljon muuta kiinnostavaa (sekä musiikista että ihan kaikesta muustakin) kuten sarja The Producers, jonka toinen tuotantokausi on juuri käynnistynyt Benga-jaksolla.

On the Road -kakkoskauden traileri:


torstai 3. helmikuuta 2011

Kysymyksiä ja kuulumisia

Hihhei ja hyvää helmikuuta! Kuten viimeksi mainitsinkin, DocPoint-näytökset veivät viime viikolla. Kävin katsomassa sen "Banksy-dokkarin", Exit Trough the Gift Shopin, ja se oli hulvaton ja paremmin käsikirjoitettu kuin monet arvostetut fiktiiviset leffat, vaikka siis dokkari olikin. Pakko hankkia se videokirjastoon!

Toinen tsekkaus oli We don't care about music anyway, joka kertoi japanilaisesta avant-garde-musaskenestä. Vaikka moni yleisöstä luovutti ja poistui salista kesken näytöksen, meikäläiseen pätkä kolahti. Arvostin, että dokumentti kunnioitti taiteilijoita, kun helpompi ratkaisu olisi ollut mässäillä vielä enemmän poikkeavuuksilla. Vaikka dokkari ei saanutkaan ymmärtämään niitä outolintuja, niin ajatukset risteilivät päässä aktiivisemmin kuin vuosiin. Se jätti paljon kysymyksiä, mutta myös vastasi useisiin, ja katsoisin mielelläni tämänkin pätkän uudestaan. Musiikiksi en silti kutsuisi dokumentoitujen artistien tuotoksia. Performanssitaidekin olisi lähempänä.

Muuhun viikonloppuohjelmaan kuului radiossa piipahtaminen, kun YleX viikonlopussa haluttiin tentata tipattomia ja lihattomia tammikuun viettäjiä. Olikin vinkeetä istua ne kuulokkeet päässä ja höpötellä joutavia. Tykkäsin kokemuksesta tosi paljon ja toivottavasti pääsen joskus uudestaan! Myöhemmin Playgroundissa esiintynyt Foreign Beggarskin oli satatriljoonaa kertaa tykimpi kuin saatoin odottaa. Hiphop-keikaksi meno oli paikoitellen aika hikistä ja hardcorea, ja yleisö yllytettiin muutamaan wall of deathiinkin.

Uusi viikko on lähtenyt käyntiin festaripitoisesti. Vuoden eka mahtava suomalainen festari Jyrock paljasti lisää esiintyjiä, ja pitää taas vakavasti harkita lähtöä, koska listassa on parhaiden suomalaisten (Magenta Skycode, Uusi Fantasia, TV-Resistori, Minä ja Ville Ahonen jne.) lisäksi diskJokke! Roskilde Festival lisäsi ohjelmistoon raskasta musiikkia, mutta mitään megaisaa ei ollut vieläkään luvassa. Primavera Sound sen sijaan saa tänäkin vuonna kaiken muun näyttämään pelkältä vitsiltä. Hävettää, että kehtasinkin aiemmin epäillä ettei mua kiinnostavaa katottavaa riittäisi...

Primavera Sound ja Barcelona siis kutsuvat keväällä ensimmäistä kertaa, ja lähes kaikki matkaan liittyvä on hoidettu. Paljon vastaamattomia kysymyksiä tosin on vielä, ja jos joku siellä ruudun toisella puolella on Primaveran kokenut ja kykenee vastaamaan edes johonkin kysymykseeni niin arvostaisin todella paljon. Missä PayPal-lippuja voi vaihtaa rannekkeeseen ennen festivaalia? Monelta ennakkokonsertti alkaa keskiviikkoiltana? Monelta pitää/ voi mennä jonottamaan audiotoriolle jos on ihan pakko nähdä Sufjan Stevens? Miten auditorion kahden euron priority-liput toimivat ja mistä niitä voi ostaa? Millaisen kameran järjestäjät luokittelevat ammattimaiseksi, eli voinko viedä sisään semi-järkkärin? Onko käytännöissä jotain muuta tärkeää huomioitavaa verrattuna esim. suomalaisiin festareihin? Paljonko maksaa punaviini festarialueella? Ihan mitä tahansa muita vinkkejä Primaveraan tai Barcelonaan liittyen?

Meitsiltä on muuten luvassa viime vuoden tapaan päivitetty Roskilde-infopaketti, mut venailen tässä vielä itekin vähän lisätietoja tulevasta kesästä! Niitä esiintyjiäkään ei ole vielä varmistettu kuin 13 ja tän kaiketi pitäis olla vielä 40v-juhlavuosi!

Jotta muillekin kuin Primavera-konkareille olisi vastattavaa niin tietääkö joku, tapahtuuko Tampereella tulevana viikonloppuna jotain siistiä? Taidenäytteilyitä, klubeja, keikkoja, leffoja, tapahtumia? Ajattelin nääs mennä piipahtaan kotiseudulla.

Palataan niihin musatärppeihin sit myöhemmin, mut uus Bright Eyes on vaan liian hyvää odottamaan. Parin viikon päästä julkaistava The People's Key on ennakkokuunneltavissa kokonaisuudessaan täällä. Parasta tänä vuonna!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Ranskan Jamaica

Pari päivää erossa Internetistä, enkä olekaan enää ollenkaan ajan tasalla. Hoidetaan tärkeimmät alta pois nopeasti:
Tulee Suomeen:
Benga Goldie The Prodigy Roxy Music Skream White Lies

Tulee Jyrockiin:
Bye Bye Bicycle (SWE), Mintzkov (BE), Masquer (SWE), Circle, Terveet Kädet, Shine 2009, Echo Is Your Love, Kiki Pau, Alpo ja Tomi, TV Off, Manna, Vuk, Astrid Swan, The Souls, Cosmobile, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Pyhimys, Joniveli, Kaikukasti, G-Odd, dj:t

Uusia biisejä/ maistiaisia kuultavissa:
Daft Punk Kakkmaddafakka LCD Soundsystem LCMDF MGMT Neon Indian Yes Please

...ja sitten uuden musiikin pariin. Lempifestareilleni Melt!iin varmistettiin jokunen tovi sitten kasa hienoja esiintyjiä, joiden joukossa oli myös minulle uusia tuttavuuksia. Melt!in hyvään makuun luottavaisena olen tsekkaillut vieraita nimiä, jotka ovat olleet lähes poikkeuksetta mahtavia, mistä hyvänä esimerkkinä Jamaica.


(Kuva: Amaury Choay)

Poney Poneysta Jamaicaksi muuttunut pariisilainen kundikaksikko tekee erittäin tanssilattiakelpoista elektrovaikutteista indie poppia. Päässäni on jonkinlaiset raamit ranskalaiselle musiikille, mutta pelkkää edbangeria ei Jamaica soita, vaan onnistuu kuulostamaan enemmänkin elektro-Phoenixilta. Debyyttialbumi on parhaillaan valmistelussa, ja duon taustajoukot ovat kovaa luokkaa. Tuloilla olevan esikoisvideon on ohjannut So-Me, aiemmin biisejä on tuottanut Para One, ja Justicen Xavier De Rosnay on vastuussa tulevasta albumista - samoin kuin kahdesta alla olevasta raidasta:





MySpace: http://www.myspace.com/ithinkilikejamaica

Eilen alkoi myös Tampereella Filkkarit, mutta nämä festarit taitavat jäädä osaltani lyhyiksi, kun suuntaankin jo tänään takaisin Helsinkiin. Yhden kourallisen lyhytelokuvia aion ehtiä katsomaan sitä ennen, mutta pakko myöntää, että olen enemmän innoissani huomisesta Liisa Ihmemaassa -ensi-illasta! Vaikka en ookkaan mikään Tim Burton -megafani...

Ps. Se toivottu Florence + The Machinen keikka-arvio meni Fresh from Finland -blogiin! Click!

torstai 4. helmikuuta 2010

The Mars Volta Movie

Otsikko vähän kärjistää, mutta käytännössä siitä tänään Rotterdamin filmifestivaaleilla ensi-iltansa saavassa The Sentimental Engine Slayerissa on kyse.  97-minuuttinen elokuva ei kerro The Mars Voltasta, mutta tuttuja naamoja filmillä vilkkuu. Sen pääosaa näyttelee mies, joka teki viime vuonna kuusi soololevyä, yhden mahtavan The Mars Volta -levyn ja tuotti vielä uusimman Juliette Lewisinkin lätyn. Niin ahkerana kuin Omar A. Rogriguez-Lopez tunnetaankin, on mies ottamassa nyt haltuun leffabisneksenkin. Eikä tietenkään pelkästään kameran edessä vaan myös sen takana, sillä sama nimi kerää krediitit myös ohjauksen, tuottamisen, käsikirjoittamisen ja elokuvamusiikin hoitamisesta. Eikä tämä luonnollisesti ole edes ainoa leffaprojekti vaan huhut kulkevat myös muista projekteista...

Vaikka The Sentimental Engine Slayer näyttäisikin olevan Omarin projekti, mukana tuottamassa ovat olleet bänditoverit John Frusciante ja Juan Alderete sekä At the Drive-inista, TMV:stä ja Spartasta tuttu Paul Hinojos. Myös Omarin pikkuveikka ja TMV:n perkussionisti Marcel Rodriguez-Lopez näyttelee elokuvassa.

Kevät näyttää, onnistuuko Omar kanavoimaan ylitsepursuavaa luovuuttaan paremmin elokuviin kuin soololevyihinsä. Jos ei, ainakin miehen ammattinimikelista kasvoi tämän myötä taas mukavasti.

Pari kohtausta elokuvasta:


Traileri:


IMDB: http://www.imdb.com/title/tt1511489/
Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/The_Sentimental_Engine_Slayer