Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyrock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyrock. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Jyrock 2013 -tärpit



Ihastuin Jyväskylän klubifestarimeininkiin vierailtuani viime vuonna Höstfesteillä. Parin viikon päästä Ilokiven ja Vakiopaineen valtaa peräti vuodesta 1985 asti järjestetty Jyrock. Lähden nautiskelemaan Jyväskylän meiningistä toistamiseen, enkä voisi olla enemmän innoissani!

Aikojen saatossa Jyrockissa ovat esiintyneet mm. Terveet Kädet, 22-Pistepirkko, Sielun Veljet ja Shadowplay. Line-up on tälläkin kertaa loistava ja itseni kannalta erityisen hyvä, sillä se sisältää paljon artisteja, joihin en ole vielä kunnolla tutustunut. Tässä muutamia omia tärppejäni viikonlopulle.

Perjantai 19.4. 


Tuuttimörkö on ehdottomasti original gangster.

Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Nubialaiset

Tämä suomenkielistä swamp bluesia, mustalaismusiikkia ja ties mitä ihmeellistä yhdistelevä bändi ei ole sellaista musaa, mitä yleensä kuuntelen kotonani tai kuulokkeistani. Kerran kuitenkin näin heidät sattumalta livenä Libertessä ja suosittelen ehdottomasti kaikille kokeilunhaluisille. Tosi jännä meininki!

Tuuttimörkö

Tuuttimörön alkuvuodesta julkaistu debyyttilevy on mielestäni yksi kiinnostavimpia kotimaisia räppilevyjä viime aikoina. Huippuhyvä flow ja Memphis-soundi yhdistettynä laiskanpulskean ja välinpitämättömän elämäntyylin fiilistelyyn. Slacker henkeen ja vereen!

Black Lizard

Vaikka olen nähnyt bändiltä arviolta kymmeniä keikkoja, jokainen tuntuu aina odottamisen arvoiselta. Ehdottomasti yksi Jyrockin tärpeistä tällä kertaa! Kannattaa tsekata Black Lizardin debyytti, jos et vielä ole.

The Flaming Sideburns

Suomalainen ysärillä perustettu garage-legenda on tekemässä tällä hetkellä uutta materiaalia, mutta kerkeää poikkeamaan Jyväskylässä keikalla. En ole koskaan nähnyt bändiä livenä, enkä itse asiassa kovin paljon muutenkaan tutustunut, mutta uskon ja toivon Fleimarien kuuluisan livemeiningin olevan puheiden veroinen.

Colours of Bubbles

Aavistuksen folk-henkistä indie rockia soittava liettualainen Colours of Bubblesin debyyttilevy on luvassa ensi syksynä. Itselleni bändi on entuudestaan tuntematon, mutta kuulostaa Soundcloudin perusteella pirteältä musiikilta, joka toiminee mainiosti livetilanteessa. Itse käyn tsekkaamassa bändin ihan senkin takia, että Liettua on pirun kiva maa!



Lauantai 20.4.


Tässä on MOPO!

Betrayal at Bespin

Olen kuullut tästä elokuvallista ja raskaanpuoleista post rockia soittavasta bändistä niin paljon hyvää kaikilta kavereiltani (kuten Miralta), että en voi uskoa sen olevan huono livenäkään. Valitettavasti en ole vielä ehtinyt bändin tuotantoon kovin syvällisesti tutustua, mutta sen keikka on ehdottomasti yksi eniten odottamiani Jyrockissa.

Mopo

Jazzia ja 70-luvun punkkia (!!?) avant-gardistisessa hengessä yhdistelevä Mopo on takuuvarmasti yksi kiinnostavimmista artisteista viikonlopun aikana. Tämä rajoja rikkova musiikki kuulostaa niin hulvattomalta jo levyllä, että livenä sen on pakko olla erittäin päräyttävää.



PK Keränen

Erittäin suurena 22-Pistepirkko-fanina odotan tietysti yhtyeen keulahahmo PK Keräsen keikkaa suurella innolla. Luvassa on sekä omaa tuotantoa, covereita että pirkkojen biisejä. Varmasti yksi viikonlopun kohokohdista!

Moonface with Siinai

Täytyy sanoa, että kovaa hypeä joskus taannoin nauttinut Siinai ei esikoislevyllään koskaan vedonnut itseeni. Tämä epätodennäköinen yhdistelmä Wolf Paradestakin tutun Moonfacen kanssa kuitenkin on kääntänyt käsitykseni yhtyeestä. Keikaltakin on siis lupa odottaa jotain mielenkiintoista.

Päiväklubi




23:23

Tämä Delay Treesin laulajan Rami Vierulan sooloprojekti on mahdollisesti Jyrockin eniten odottamani artisti. 23:23:n uninen lo-fi-poppi tuo mieleen esim. Kurt Vilen ja on mielestäni yksi parhaita suomalaisia bändejä viime aikoina (vaikka onkin perustettu jo muutama vuosi sitten).



torstai 11. maaliskuuta 2010

Ranskan Jamaica

Pari päivää erossa Internetistä, enkä olekaan enää ollenkaan ajan tasalla. Hoidetaan tärkeimmät alta pois nopeasti:
Tulee Suomeen:
Benga Goldie The Prodigy Roxy Music Skream White Lies

Tulee Jyrockiin:
Bye Bye Bicycle (SWE), Mintzkov (BE), Masquer (SWE), Circle, Terveet Kädet, Shine 2009, Echo Is Your Love, Kiki Pau, Alpo ja Tomi, TV Off, Manna, Vuk, Astrid Swan, The Souls, Cosmobile, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Pyhimys, Joniveli, Kaikukasti, G-Odd, dj:t

Uusia biisejä/ maistiaisia kuultavissa:
Daft Punk Kakkmaddafakka LCD Soundsystem LCMDF MGMT Neon Indian Yes Please

...ja sitten uuden musiikin pariin. Lempifestareilleni Melt!iin varmistettiin jokunen tovi sitten kasa hienoja esiintyjiä, joiden joukossa oli myös minulle uusia tuttavuuksia. Melt!in hyvään makuun luottavaisena olen tsekkaillut vieraita nimiä, jotka ovat olleet lähes poikkeuksetta mahtavia, mistä hyvänä esimerkkinä Jamaica.


(Kuva: Amaury Choay)

Poney Poneysta Jamaicaksi muuttunut pariisilainen kundikaksikko tekee erittäin tanssilattiakelpoista elektrovaikutteista indie poppia. Päässäni on jonkinlaiset raamit ranskalaiselle musiikille, mutta pelkkää edbangeria ei Jamaica soita, vaan onnistuu kuulostamaan enemmänkin elektro-Phoenixilta. Debyyttialbumi on parhaillaan valmistelussa, ja duon taustajoukot ovat kovaa luokkaa. Tuloilla olevan esikoisvideon on ohjannut So-Me, aiemmin biisejä on tuottanut Para One, ja Justicen Xavier De Rosnay on vastuussa tulevasta albumista - samoin kuin kahdesta alla olevasta raidasta:





MySpace: http://www.myspace.com/ithinkilikejamaica

Eilen alkoi myös Tampereella Filkkarit, mutta nämä festarit taitavat jäädä osaltani lyhyiksi, kun suuntaankin jo tänään takaisin Helsinkiin. Yhden kourallisen lyhytelokuvia aion ehtiä katsomaan sitä ennen, mutta pakko myöntää, että olen enemmän innoissani huomisesta Liisa Ihmemaassa -ensi-illasta! Vaikka en ookkaan mikään Tim Burton -megafani...

Ps. Se toivottu Florence + The Machinen keikka-arvio meni Fresh from Finland -blogiin! Click!

torstai 17. huhtikuuta 2008

Jyrockin perjantai

Perjantain 11.4. kohdalla oli kalenterissani isoja huutomerkkejä - eniten heti 16. päivän jälkeen. Jyrockille oli kovat odotukset festivaalivuoden avaajana, muttei se pettänyt vieläkään. Kaikkia illan esiintyjiä yhdisti se, että halusin nähdä jokaisen, enkä yhtään ollut nähnyt ennen. Oli siis kohtuu tärkeää olla mestoilla alusta loppuun asti. Eihän näin tietenkään käynyt :-D

Illan avasi Ka so re:n a.k.a. Kimarrin ja Eero Johanneksen välinen skweee-electro-whatever-battle. Harmittelin keikkakumppanini Annan kanssa, ettei ujous vielä ollut lähtenyt pois, niin kovasti teki mieli bailata. Vaan encoret saatiin ja Eero Johanneksen We could be skweeeroes teki sittenkin tehtävänsä ja laittoi ujon tytönkin tanssimaan.

Eero Johannes vs. Ka so reEero Johannes vs. Ka so re

Seuraavaksi samaisella Carlings-lavalla pärähti tyttöelektrot. En voi kieltää, etteikö minulla olisi ollut tiettyjä ennakkoasenteita niin kuin aina tyttöbändejä kohtaan. Le Corps Mince de Françoise kuitenkin osoitti ainakin live-esiintymiseen kohdistuneet luuloni vääriksi show'n ollessa viihdyttävä samalla kuin soitanto rullasi. Aika skeneilyksihän hommat tuntui välillä menevän eikä vaikutteistakaan voi erehtyä, mutta kaikesta huolimatta muutamat biisit ylsivät hittimateriaalin tasolle, ja ajattelin kyllä lähteä tsekkaan tytsyt uusiksi Ladyfesteille toukokuussa.

Le Corps Mince de FrançoiseLe Corps Mince de Françoise

Tässä välissä käytiin kattomassa vähäsen Kastoria, mutta alakerta oli vähäsen ahdistava tungoksineen, joten lähdin vetämään terassille juurivalmistuneet kasvismätöt valmistautuen illan koitokseen, parhauteen, koko festareille lähtemisen syyhyn: Katusea-perheen helmeen, Ceebrolisticsiin, joka veivasi tällä keikalla vajaalla miehityksellä Jannen a.k.a. Pijallin ollessa Dubaissa.

Ceebrot olikin sitten sellasta ilotulitusta, että heikotti keikan jälkeen niin paljon, että ei kiinnostanut annajärviset enää yhtään. Muisti pätkii monilta kohdin keikalta. En voi syyttää humalaa, joten kaippa heitän syyt jonkinlaisen transsin niskoille. Kuulopuheiden mukaan liikkelle lähdettiin Aie/ I try:lla. Omat muistikuvat rajoittuu oikeastaan huippuhetkiin: Ohine, Uuvus/luata Bengan taustoille (Oisko ollu E-trips? Jos ei ni joku samantyyppinen.) esitettynä, MattiP:n tuoreelta soololta löytyvä KING sekä uus biisi. Ylistyssanat ei riitä kuvaamaan sitä fiilistä. Matti tais heittääkin keikan aikana että: "Täällä on nyt illan parhaat tanssit, sori vaan muut esiintyjät." tai jotain sinne suuntaan. Oli miekkonen kovin oikeassa. (Tsek'n'roll lopun videotaltiointilinkeille!)

CeebrolisticsCeebrolistics

Anna Järvisen päälakea kävin tosiaan katsomassa ehkä puolikkaan kappaleen ajan kunnes päätin lähteä takaisin yläkertaan fiilistelemään Ceebrojen jättämiä fiiliksiä - ja valmistautumaan henkisesti Jesseen, mikä osoittautui hyödylliseksi ja hyväksi päätökseksi.

Jesse oli hämmentävä kokemus. Duon esiintymisaika sisälsi sähläystä, musiikkia, lisää sähläystä ja lisää musiikkia. Piuhoissa oli vikaa ja kaikessa muussakin oli vikaa, mutta se tuntui kuuluvan esitykseen. Jostain haastattelusta (viime perjantain Valo?) taisin lukea, että "me hyräillään niitä melodioita ku meillä ei oo lyriikoita", ja se oli todella hämmentävää todistaa tämä livenä. Kaikki se nosti suupielet niin leveään hymyyn, että posket kipeytyivät ja luulin poskilihasten jumiutuvan siihen asentoon loppuelämäkseni. Suhteeni Jesseen on ollut vuoristorataa alusta alkaen, mutta luulen tämän keikan ankkuroineen tuntemukseni lopullisesti sille positiivisemmalle puolelle. Kiitos Keke ja Ana!

JesseJesse

Illan lopuksi käytiin skänkkäämässä parit biisit The Capital Beatia, joka koostui mm. Evilsonsin ja Soul Captain Bandin jäsenistöstä. Lähdettiin ennen loppua pois, ettei jäädä pahimpaan ruuhkaan. Vaikka ilta olikin hyvä päättää hyväntuuliseen ska'han, pistin nukkumaan mennessäni kuulokkeista kuitenkin Ceebroja. Kyse oli kuitenkin hyvin todennäköisesti vuoden parhaasta kotimaisesta keikasta - ellen sitten näe poikia uudestaan.

Videot:
Ceebrolistics - Ohine (ensi-ilta...)
Ceebrolistics - Uusi biisi

Kuvat:
Eero Johannes vs. KA SO RE
Le Corps Mince de Françoise
Ceebrolistics
Jesse

lauantai 21. huhtikuuta 2007

Ihana Jyrock

Jyväskylään päästessämme taisin haukkua ko. kaupunkia monin rumin sanoin. Jestas, että siellä vilisi ernuja. Kauppojen nimet olivat hassuja ja siellä oli kaikkea _outoa_... Mut sitte löydettiin kebumesta, missä ISO rullakebab + salaattipöytä = 5 euroa. Levykauppa Äx oli kans parempi ku odotin. Siinä vaiheessa taisin sanoo, että siellähän vois vaikka kuvitella asuvansa. (Huom, kuvitella vaan!)

---Musiikkilöpinä alkaa---
Neljän tunnin pyörimisen jälkeen yliopiston kampusalueelle ja Ilokiveen. Eka bändi alottelikin melkein heti kun päästiin sisään, ja me tosiaan jonotettiin ulkona jo ennen kuin ovet aukes. Kaikki bändit veti 45 minuuttia, mikä oli ihan hyvä ratkaisu. Le Futur Pompiste oli söpöö ja kivaa sunnuntaiaamumusiikkia, mutta pidemmän päälle puuduttavan samanlaista. Seuraavana The Scaramangas. Diggaillu kyseistä bändiä vuodesta 2005, mutta nyt vasta onnistuin näkemään livenä. Tais muutenki olla muutamia poikkeuksia lukuunottamatta koko festari täynnä sellasia bändejä, jotka ei turhaan keikkaile. Tuntui että esimerkiksi Paavoharjun keikkaa olin odottanut ikuisuuden. Mut niin, The Scaramangas yllätti jopa. Toimi livenä helvetin hyvin. Harmonia oli täydellinen ja kahden vokalistin äänet sopivat yhteen luvattoman hyvin. Tää kuulosti valmiilta pakkaukselta. Onneks pojilta tulee pian uus levy ja onneks on keikka Tampereella toukokuussa.

Keuhkot oli vähän liian happoista jopa mulle, eikä sitä jaksanut mielenkiinnolla seurata kuin muutaman kappaleen. Keuhkot jäi vetään sienitanssiansa, kun siirryttiin alakertaan odotteleen Magenta Skycodea, joka sekin pääsi yllättämään. Sali oli ihan täynnä, loppuunmyyty Ilokivi oli tästä eteenpäin koko ajan täysin tukossa. Magentaa seurailin ehkä viitisen biisiä, mihin onnekseni mahtui kaikki lempparit. Peoplen c-osan (joka on parasta siltä bändiltä) jälkeen siirryin yläkertaan odotteleen Paavoharjua ja Joose Keskitaloa. Pojat tanssikin lavalla ennen varsinaisen keikan alkamista, ja pisti hymyn huuleen. Sama meno jatkui keikalla, mutta valitettavasti liian kauan. Meni vähän maku jutuista, ja keikka oli pettymys. Ne biisit, jotka hoidettiin kunnolla toimikin sitten erinomaisesti. Hauskaa, että sama poppoo saa aikaan illan paskimman vedon, ja toisaalta myös parhaat yksittäiset hetket. Joose Keskitalo tuntu olevan melkein ainut, joka oli lavalla edes vähän tosissaan. Joose kolahti kovaa, pitää ostaa senkin levy.



Rubik veti kans yhden parhaista keikoistaan, mun mielestä. Hakkas mennen tullen Klubin keikat, mutta aivan varma en ole peittosko vieläkään taannoisen Yo-talon keikan. Mielellään ois pidempään kuunnellut, mutta onneks näitä näkee jatkuvasti. Differnet meni vähän ohi ku syötiin makkaraa ja juotiin kaljaa, eikä viimesenä vetänyt Alamaailman vasarat sitten enää jaksanut pitkän päivän päätteeksi kiinnostaa niin paljon kuin olisi ansainnut, vaikka upee veto niiltäkin.
---Musiikkilöpinä loppuu---

Hyvä päivä kerta kaikkiaan, pitää lähtee useemminkin vieraalle maaperälle. Oli outoa, kun ei ollut talo täynnä tuttuja, mutta parasta oli se, että näki yllättäviä ja vieraampia henkilöitä. Pari irkkituttua ja pitkäaikainen galleriaihastus. Ois ollu kiva jäädä toiseksikin päiväksi. Yöpaikkaa ja kuumia jatkoja tarjottiin valitettavasti liian myöhään, sillä rahat olivat siinä vaiheessa jo valuneet kurkusta alas. No, ostin mää yhen ep:nkin kyllä.

Ihana Jyrock.