2011: Jampun top-10 levyt

Tämän blogin alkuperäinen osapuoli Mira ehdotti minulle, että olisi hyvä tutustuttaa blogin lukijat meikäläisen musiikkimakuun jollain yleisemmällä tasolla tuon last.fm-linkin lisäksi. Se oli mielestäni hyvä idea! Funtsin pitkään mikä olisi paras keino, ja päädyin lopulta tällaiseen viime vuoden suosikkilevyjeni listaukseen.

Toisin kuin Mira,  en ole kovin hyvä tai innokas tekemään listoja varsinkaan musiikista. Tätäkin kymmenikköä pohtiessani tuntui, että järjestyksen luominen suosikkilevyjen välille on tavattoman vaikeaa. Kävin läpi kaikki tunteet turhautumisesta musiikkiekstaasiin, mutta jonkinlainen listaus löysi lopulta muotonsa. Hierarkian kriteerinä on tällä kertaa täysin kyseisten levyjen merkitys itselleni - ei siis ole luvassa mitään universaaleja totuuksia!

10. Mirel Wagner - Mirel Wagner

Vaikka tutustuin Mirel Wagneriin livenä jo viime kesän aikoihin, tulin hommanneeksi levyn vasta nyt kun siitä julkaistiin uusi vinyylipainos. Todella diippiä ja uskottavaa musaa, jollaista en ole Suomesta aiemmin kuullut. Joku arvostelija muistaakseni kuvaili levyä sanoin "ei kannata kuunnella yksin pimeässä huoneessa". Itse olen puolestani todennut kyseisen kuuntelutavan parhaiten Wagnerin fiilikseen sopivaksi!

9. Real Estate - Days

Tykkäsin paljon Real Estaten aiemmasta tuotannosta, mutta Days vasta hyvää matskua onkin. Bändin soundi on kypsynyt tälle toiselle albumille huomattavasti ja onkin vaikea keksiä leppoisampaa levyä sunnuntai-iltapäivän fiilistelyyn. Uskoisin myös, että Days soveltuu ensi kesän tunnelmiinkin mainiosti!

8. PJ Harvey - Let England Shake

Let England Shake ei kyllä tainnut jättää viime vuonna melkein ketään kylmäksi. Itsellenikin kolahti tämä levy erittäin hyvin, enkä ole kyllä 2000-luvulla kuullut yhtään näin hyvää kantaaottavaa/poliittista levyä. Let England Shake ei sorru kliseisiin, vaan on alusta loppuun kiinnostavaa matskua. Levyn johdosta tutustuin myös tarkemmin tämän lahjakkaan naisen aiempaan tuotantoon, joka oli ollut monelta osin hieman tuntematonta itselleni. Kaikki sieltä löytynytkin upposi täysillä, huh, lisää vaan PJ!

7. Veronica Falls - Veronica Falls

Tämä levy oli sarjassamme täysin uusi tuttavuus (toki aika luonnollista debyyttilevyjen kohdalla). Post-punk-henkiset synkät kitarariffit yhdistettynä kaunii(see)n Roxanne Cliffordin twee-laulantaan, tarttuvat melodiat ja hyvät lyriikat. Tässä täydellisyyttä hipovassa paketissa ei ollut mitään ongelmia! Erityisesti diggailin tosiaan noista kitaratyyleistä ja harmonialauluista. Ja sulattihan tuo Roxanne sydämeni tällä alla olevalla videolla aika pahasti…

6. Tennis - Cape Dory

Tenniksen debyytti saattoi olla yksi eniten kuuntelemiani levyjä viime vuonna, ja se todella toimi yhtenä soundtrackinani viime kesälle! Poppoon uutta levyä käsittelevässä entryssäni kerron enemmän suhteestani yhtyeen musiikkiin.

5. Yuck - Yuck

Kun Yuck kävi Tavastialla viime syksynä olin armottomissa rahaongelmissa ja jouduin valitsemaan muutaman keikkavaihtoehdon väliltä. Tulin valinneeksi Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan keikan, sillä se oli viimeinen mahdollisuus nähdä kyseinen kokoonpano. No upea keikkahan se oli, eikä sinne meneminen kaduta lainkaan, mutta Yuckin missaaminen on sen sijaan viime aikoina saanut mietteliäälle päälle. Tämä levy meni minulta sen julkaisun aikaan hieman ohi, mutta viime aikoina se on ollut tasaisessa soitossa. Loistavat kappaleet, täydellinen soundimaailma säröisine kitaroineen ja mies/nais-vokaalisoundeineen. Juuri sellaista 90-lukulaista meininkiä, josta diggaan niin kovasti!

4. Fleet Foxes - Helplessness Blues

Itseltäni meni Fleet Foxesin ekan levyn hype ehkä aavistuksen yli hilseen, vaikka kyseistä levyä jonkin verran kuuntelinkin. Helplessness Bluesin kohdalla en voinut mitään, vaan levy valloitti sydämeni ja mieleni saman tien. Todella 60-lukulaista soundia, täydelliset biisit ja lyriikat. Mielestäni tällä albumilla mentiin jonnekin sellaiseen paikkaan musiikillisessa täydellisyydessä, johon ensimmäinen levy ei päässyt. Moni on kanssani eri mieltä, mutta en välitä!

3. 22-Pistepirkko - Lime Green Delorean

Pistepirkot on kyllä niin kova bändi, että mielestäni yksikään heidän levyistään ei ole edes kovin keskinkertainen. Lime Green Delorean oli kuitenkin sellainen paukku, että saattaisin pitää sitä jopa bändin parhaana levynä. Pop-sävellyskynä on näillä herroilla vain terävöitynyt vuosien saatossa, ja levyllä vuorottelevat ihastuttavasti riehakkaat ja hiljaisemmat äänimaailmat. Kun tulee yöllä morkkiksissa ja laskuhumalassa kotiin on tämä levy takuuvarma seesteisen fiiliksen palauttaja. "I remember the lights by the highway…"

2. Regina - Soita Mulle

Joku voisi sanoa, että tätä Reginan neljättä levyä on kehuttu kyllästymiseen asti. Itse en voi olla tätä mieltä, sillä mielestäni jokainen kehu on enemmän kuin ansaittu. Soita Mulle on ehdottomasti Reginan paras levy niin lyriikoiltaan kuin biiseiltään, 2010-luvun klassikko, joka ei varmasti unohdu tulevinakaan vuosina. Havaitsimme Miran kanssa molemmat, että tähän levyyn syntyy addiktio: on pakko saada joka päivä annos Soita Mullea kuin huumetta, muuten vieroitusoireet iskevät… Nyttemmin levy on jo hieman vähemmällä kuuntelulla, mutta siellä se alitajunnassa edelleen elää omaa elämäänsä.

1. The New Tigers - The New Tigers

Ennen kuin The New Tigersin levy jukaistiin, kuuntelin Soundcloudista yhtyeen pari kappaletta. Ensikosketus Velvet Jam-biisiin oli suoraa rakkautta. Kaikuvat äänimaailmat, säröiset kitarat ja hintelä poppilaulu kiteyttivät juuri ne musiikilliset elementit, jota kaipasin sillä hetkellä korvistani sisään. New Tigers -fiilistelyyni ei varmaan vähiten vaikuttanut se, että klassikkomatskusta viime vuoden ehdottomasti eniten fiilistelemäni bändi oli Yo La Tengo.

New Tigersin debyyttilevy on yksi parhaita levyjä mitä tiedän, varsinkin suomalaisilta bändeiltä. Viime kuukausina velloneessa Soliti-huumassa Tikrujen tekemiset ovat olleet vähemmällä huomiolla kuin Black Twigin, mutta itselleni New Tigers kolahti vielä enemmän. Hartaimpia toiveitani olisi joskus saada siitä vinyylipainos.

Marraskuu on ihan jees

Vaikka vielä on joitakin rästijuttuja jakamatta, hoidin sentään alta pois ne pidemmän aikavälin diggaukset, jotta voin kertoo, mikä on ollut marraskuussa tähän mennessä parasta. Täältä pesee!

Jeejeeduurialtsusta mollisynkistelyyn syksyn kunniaksi vaihtanut Cloud Nothings tuo uudella biisillään mieleeni varhaisteini-iän, maiharit, kiiltävän asfaltin, vallatut talot, salaa röökaamisen sekä Huuto-nimisen juupajokelaisen bändin, jota fanitin kymmenen vuotta sitten ihan täböö (ja joka ei suinkaan ollut mitään huutoa). Maihareita lukuunottamatta mikään edellä maintuista ei kuitenkaan ole kuulunut elämääni enää vuosiin, eli tää uus No Future/No Past (joka muuten kuulostaa just siltä, mitä oisin voinut sutata matikanvihkon kanteen kymmenen vuotta sitten) taitaa tiivistyä nuoren aikuisen teiniangstin romantisointiin. Vaikken koskaan uskonutkaan, että niin voisi käydä.

Cloud Nothings - No Future/No Past by Carpark Records

Toisena esittelen toisen rakkautta ensi kuulemalta -biisin, josta voi kiittää jotakuta ihanaa mimmiä nimeltään Drea Smith ja OK Go:n basistia Tim Nordwindia, jotka ovat yhdessä Pyyramids. That Ain't Right on just sopivan synkkää ja sielukasta näihin päiviin jolloin päivän ainoat valoisat tunnit vietetään neljän seinän sisällä velvollisuuksien parissa.

Jos kolahtaa edes vähän niin suosittelen tsekkaan lisää. Koko uunituoreen Human Beings ep:n voi kuunnella ilmaiseksi esim. Soundcloudissa ja Spotifyssa.

Facebook: http://www.facebook.com/Pyyramids

Soundcloud: http://soundcloud.com/pyyramids/sets

Spotify: Pyyramids – Human Beings

www: http://pyyramids.com/

Musabloggaajana mun ei varmaan pitäisi jumittua näin pahasti yhteen juttuun, mutta rehellisesti sanottuna en oo vieläkään päässyt yli Yuckin keikasta ja loistavuudesta. Muutamia kertoja oon kuitenkin kaivannut vaihtelua, ja looginen valinta on ollut laulaja-kitaristi Daniel Blumbergin sooloprojekti, tottakai! Oupa-nimen takana häärivän Danskun soolomatsku on pääprojektiin verrattuna huomattavasti rauhallisempaa pianofiilistelyä, ja täysi napakymppi siinä vaiheessa iltaa kun pitää alkaa rauhoittua ja valmistautua peiton alle kömpimiseen. Niinku vaikka nyt.

Spotify: Oupa – Forget

Forget by oupa

Tää kuvahan ei liity tekstiin millään muulla tavalla ku että blogikirjotukset on tylsiä ilman kuvia, ja yritän tänään vältellä muiden ottamien kuvien käyttämistä.

Lisäksi mua on tavallista enemmän vaivannut musaähky, jolloin mikään ei oikein kuulosta oikealta. Paitsi se Yuck. Väsäsin siihen kuitenkin loistavan lääkkeen, jonka voisin jakaa muidenkin kanssa. Ihmetroppi on siis soittolista nimeltään the <3d 1s, joka sisältää kaikki Spodarista löytyvät kappaleet, joita oon koskaan heittänyt sydämellä Last.fm:ssä. Käytännössä siis pelkästään kymmeniä kertoja putkeen kuunneltuja kappaleita, joita oon fiilistellyt päivästä toiseen ja joihin oon kehittänyt jonkin sortin tunnesiteen. Soittolistalta löytyy tällä hetkellä niin yläastelemppareita kuin tän vuoden hittibiisejäkin, ja se täydentyy jatkuvasti uusilla pakko soittaa vielä kerran -biiseillä. Taidan joskus vielä viskata sinne muissakin palveluissa rakastetut kappaleet, että toi voi olla kaikkein orgasmisimman musiikin kohtaamispaikka. Soittolistassa on tällä hetkellä suurin piirtein kronologisessa rakastamisjärjestyksessä 525 träkkiä ja sen kuuntelee noin vuorokaudessa. Shufflea suositellaan.

Spotify: the <3d 1s spotify:user:foonk:playlist:5BiuX3zFq4Wc73LvulZ0z0

Yuck @ Tavastia

Alkuvuodesta Yuck aiheutti minussa puistatuksia luultavasti BBC:n Sound of 2011 -listapaikallaan ja typerällä nimellään (joka kuitenkin on huomattavasti parempi kuin alkuperäinen Fuck). Loppuvuotta lähestyttäessä en voisi olla juurikaan enempää eri mieltä. Missaus Primaverassa harmitti vietävästi, joten tuhannet kiitokset vielä kerran Live Nationille, että pääsin paikkaamaan eilen mokani.




Bändillä on pitkä kiertue takanaan, minkä huomasi helposti esiintymisvarmuudessa. Pelkästään tämän vuoden puolella takana on jo yli 130 keikkaa, ja ansaittu loma häämöttää vasta kuukauden kuluttua. Kaikki kuulosti juuri siltä kuin piti, ja soitto oli korvia hellivää kuunneltavaa lukuunottamatta keikan päättäneitä surinabiisejä, jolloin korvissa kuuluikin säristä ja vinkua. Rutiinikeikka ei sen kummemmin villinnyt bändiä eikä yleisöä, mutta nelikko vaikutti vilpittömästi tyytyväiseltä siitä, että torstai-iltana Tavastialle oli saapunut enemmän väkeä kuin britit olivat odottaneet. Väljää oli silti. Eniten vokalistin hommia hoitavan Daniel Blumbergin kommentti "you're the best" sen sijaan kuulosti vähän väkinäiseltä.

Omiksi kohokohdiksi keikasta nousivat Get Away-hitin ja Operationin lisäksi rauhallisemmat Shook Down ja Suicide Policeman, vaikka en kykene löytämään yhtään negatiivista asiaa muistakaan soitetuista kappaleista. Näissä rauhallisimmissa biisissä bändin mahtavan heleät kitaraslaidit pääsivät niin hyvin oikeuksiinsa, että lämmin olo valtaa vain muistelustakin. Etenkin Suicide Policemanin esitys jäi vahvana mieleen, kun kappale starttasi soolovetoisesti Blumbergin laululla yksinäisessä valokeilassa, joka kitarasoolon ajaksi siirtyi toiseen perustajajäseneen Max Bloomiin. Huomio palloili muutenkin näiden kahden kitaristi-laulajan välillä lavan reunalta toiselle, vaikka otsatukka silmillä soittanut basisti Mariko Doi ja mukana lauleskellut afropäärumpali Jonny Rogoff vetivät myös vahvasti.

Jos väkisin etsin jotain huomautettavaa, niin keikka olisi voinut olla pidempi, pitää sisällään vielä esimerkiksi Soothe Me:n, Coconut Biblen ja Rose Gives a Lillyn ja päättyä encoreen. Olisi kuitenkin ollut enemmänkin yllättävää, jos jotain näistä olisi tapahtunut, sillä vanhempia settilistoja tarkkaillessa on käynyt selväksi, että encore ei kuulu tapoihin ja setti on noin 12 biisin mittainen sekoitus eilenkin kuultuja kappaleita. Toisinaan tietty voidaan poiketa säännöistä, mutta eilen näin ei käynyt. Kuitenkin yksi parhaista syksyn keikkakokemuksista, joka pitää huolen, etten pysty vieläkään poistamaan jo lähes ylikuunneltua Yuck-debyyttiä stereolaitteistani.

Settilista:
Holing Out
The Wall
Shook Down
Georgia
Suicide Policeman
Milkshake
Get Away
Suck
Operation
The Base of a Dream is Empty
Rubber

Asioita, joita rakastin sillä aikaa kun pysyin hiljaa

En vain kykene aloittamaan puhtaalta pöydältä ja alkaa kirjottaa taas niistä asioista, jotka tuntuvat just nyt hyvältä vaan mun on ihan pakko koota vähän juttuja, joihin olen ollut ihastunut jo jonkin aikaa. Näistä on varmaan suurin osa jo tuttuja musablogeja seuraavalle kansalle, mut ehkä mun kaveripiiristä vielä löytyy joku, jolta on mennyt näitä ohi.

• Minäkin rakastan Lana Del Reyn Video Gamesia. On kyllä sellanen hype ton träkin ympärillä ettei oo tosikaan, mut tällä kertaa ihan syystä. Remixeistä ei tosin yksikään ole yltänyt edes samalle lähtöviivalle alkuperäisen kanssa. Eikä ole vuoden paras biisikään, vaikka en tiedä, onko joku edes niin väittänyt.

• Neljä päivää vielä aikaa kuunnella Thom Yorken BBC 6 Mix reilun viikon takaa! Vaikka miksausskillsseissä vielä vähän oiskin hiomista, mä muuttaisin oitis Oxfordiin jos Tomppa alkais siellä järkkään jotain himmeen hyvän musiikin viikottaisia klubi-iltoja. Kuukausittaistenkin takia vaihtaisin kotimaata. Olen vankasti sitä mieltä, että Thom Yorkella on virheettömin mahdollinen musiikkimaku keski-ikäiseksi mieheksi. Suuntaa siis heti tänne.

• Ex.fm! Yksi koukuttava nettisivusto/ sosiaalinen musamedia lisää, joka kokoaa kivasti selainsoittimeen biisit lempinettisivuilta, Soundcloudista, Bandcampista ja blogeista, järkkää ne mutkattomasti toimivaksi soittolistaksi ja scrobblaa vieläpä Last.fm:äänkin. Videojen ääniraidat tosin eivät ole tuettuja ja väärintägätyt biisit ilmestyvät profiiliin scrobblatessa päin helvettiä, mutta nämä ovat ainoastaan pikkumiinuksia kaiken plussan seassa, johon kuuluu mm. rakastelumahdollisuus ja muiden kiinnostavien käyttäjien musalistojen seuraaminen. Meitsin saa muuten lisätä tuolla frendiksi. Oon vielä a lone wolf.

• M83!!!!!!!!!!!!!!! Hehkutan sitten lisää, kun valitsen Hurry Up, We're Dreamingin vuoden parhaaksi levyksi (jos ei mennä asioiden edelle niin vuoden parhaaksi tuplalevyksi ainakin) ja kun kuolen rakkauteen helmikuisella Tavastian keikalla.

M83 | Midnight City from DIVISION on Vimeo.

• Justice - Audio, Video, Disco. Mun odotukset meni aikamoista vuoristorataa ennen toisen albumin julkaisua. Crossin jälkeen ne olivat kohtuuttoman jättiläismäiset, Civilization heitti ne takas maan tasolle, nimibiisi käänsi odotukset negatiiviselle ja Helix sai mut unohtamaan tulevan levyn. Audio, video, discon ilmestyttyä pistin merkille, että kerrankin on hyväksikäytetty sitä strategiaa, jota aina pettymyksen uhatessa toivon, mutta johon kukaan ei ole koskaan oikeasti turvautunut - paitsi nyt! Puhun siis siitä, että julkaistaan/ vuodetaan nettiin ensiksi levyn paskimmat biisit, jotta jengi voi yllättyä positiivisesti, kun koko levy on kuunneltavissa. On'n'on, Canon ja New Lands nimittäin varovasti vetelevät edellisiä Justice-hittejä helmoista pyrkiessään lempitanssibiisien joukkoon. Enkä oo oikeesti sitä mieltä, että ne aiemmin nettiin vuodetutkaan paskoja olisivat olleet. Hyvä kakkonen!

• Yuck - Soothe Me. Arvatkaa minkä bändin nään viimein huomenna! Tekisi mieli laittaa perään sata huutomerkkiä, mutta ylikäytin huutomerkkikiintiön jo ton M83:n yhteydessä. Alla oleva Soothe Me on vähintään yhtä hyvä kuin varsinaisen levyn kappaleet. Tai no, tällä hetkellä musta tuntuu ettei kyseinen brittiyhtye edes kykene epäkiinnostavaan musiikkiin. So soothe me. Don't use me. I'm Not Your Oxygen.

Soothe Me by Yuck

• The New Tigers - s/t. Ja kukapa sitä Yuckia olisi lämppäämässä ellei ihana The New Tigers! Viimeksi kun ne näin, en ihan kauheesti digannut, mut aion antaa mahdollisuuksia niin monta, kunnes meno on lavallakin yhtä taivaallista kuin debyyttialbumilla. Huomisen jälkeen seuraavan kerran sitten Soliti-illassa Korjaamolla.

The New Tigers : Velvet Jam by Soliti

• Aiemmin en oikein ollut innostunut Wavvesista, mutta Life Sux ep käänsi tilanteen päälaelleen. Kuuden biisin ep:ltä löytyy toinen toistaan huikeampia biisejä. Oma suosikkini ei suinkaan ole minihitiksi noussut I Wanna Meet Dave Grohl, Best Coastin tukema Nodding Off, loistava Poor Lenore tai Destroy, jossa puolestaan vierailee Fucked Up. Lemppari on siis naiivin angstinen Bug, joka löytyy alta.

Bug by WavvesWavves

Suurimman uuden rakkaani paljastan myöhemmin, koska se vaatii oman otsikkonsa.

Mitä jäikään näkemättä?

Hitto, viime postauksesta on niin pitkä aika, etten luultavasti osaa enää edes kirjoittaa, mutta yritän kuitenkin.

Kesä on jo niin pitkällä, että 2/3 festivaaleista on jo takana. (Joo, tänä kesänä käyn oikeasti ainoastaan kolmella festarilla sen normaalin seitsemän sijasta…) Mitä muuta jäi käteen kuin elämäni paras viikko, maailman paras keikka ja puolisataa uutta kaveria? No, kuten yleensä, aivan helvetin pitkä lista missatuista bändeistä, joita piti jaksaa mennä katsomaan.

Koska on mukavampaa aloittaa huonoilla uutisilla, listaan teille bändit, jotka olisi pitänyt mennä katsomaan, vaikka olikin hyvä olla silloin jossain muualla.

Kuka tai ketkä? Cloud Nothings

Esiintyi Primavera Soundissa ja vieläpä kahdesti! Missasin siis tuplana!

En nähnyt, koska ekan keikan aikaan sangria oli niin hyvää kämpillä ja seuraavan päivän keikka oli liian aikaisin. Siis ennen kahta päivällä…. Ja santtu tosiaan maistui edellisenä iltana.

Eniten vituttaa se, että tällaisista sangriapitoisista syistä missasin mun TOP 3 –eniten odottamani bändin. En ole pystynyt harmitukseltani katsomaan Primixen jälkeen näiden mahtavia musavideoita, joten nyt väännetään sahalaitaista veistä haavassa vähintäänkin tuplakierrosten verran.

Kuka tai ketkä? Yuck

Esiintyi Primavera Soundissa lauantaina

En nähnyt, koska join sitä sangriaa. Olisin luultavasti missannut streittarinakin, koska Cloud Nothings soitti samaan aikaan. Aika tylyt aikataulut!

Eniten vituttaa se, etten kuullut Suicide Policemania livenä, joka on yksi tän vuoden parhaista kesähiteistä.

Onneksi on YouTube.

Kuka tai ketkä? Cults

Esiintyi Primavera Soundissa torstaina

En nähnyt, koska nää soitti niin aikaisin ekana päivänä! Ei olisi ollut mitään tsäänssiä nähdä, vaikka olisikin lähtenyt ajoissa jonottamaan metroon ja rannekekojuille jne.

Eniten vituttaa se että debyytti (Spotify) onkin niin parasta kamaa ja tuolla olisi ollut erinomaiset mahdollisuudet päästä näkemään ne ennen kuin megasuosio on räjähtänyt lippuhintoihin. Höh!

Kuka tai ketkä? Pulp

Esiintyi ensimmäistä kertaa vuosikausiin Primaverassa

En nähnyt, koska no, itse asiassa näin. En kuitenkaan kokonaan, koska Pulp veivasi tuntitolkulla, ja hiihtelin kesken keikan kohti Pitchfork-lavaa katsomaan joko Kode9:n Burial-settiä tai Jamie XX:ää. Tai sit molempia.

Eniten vituttaa se, etten nähnyt SITÄ kosintaa, koska olin just ostamassa San Miguelia. Kuulin kyllä _jotain_, mutta SILTI.

Itkuvaara:

Kuka tai ketkä? Oh Land

Esiintyi Roskildessa torstaina

En nähnyt, koska aikataulut eivät olleet puolellani. Piti tehdä valintoja Foalsin loppukeikan, PJ Harveyn keikan etuaitioihin jonottamisen, Oh Landin, Alcoholic Faith Missionin ja Iron Maidenin välillä. Valitsin  kaksi ensimmäistä.

Eniten vituttaa se, että tämä oli ensimmäinen mahdollisuus mulle nähdä kyseinen naikkonen lavalla, vaikka olen diggaillut jo vuosikaudet. Ennen ku ees eka demo oli tullu! Varhainen MySpace-rakkaus! Ni!

Vähän kuitenkin lohduttaa se, että aika varmasti kävelen tuolla taustalla videolla :--D Harmi, ettei tää esitys kuulunut maantasolle asti :--(

Kuka tai ketkä? Kylesa

Esiintyi Roskildessa perjantaina

En nähnyt, koska olin itkemässä onnenkyyneleitä Bright Eyesin keikan jäljiltä. Joka muuten soitti neljä tuntia aiemmin.

Eniten vituttaa se, että toivoin tätä saakelisti Roskildeen, iloitsin saakelisti kun varmistettiin ja onnistuin jättään katsomatta. Enkä pääse edes sinne tulevalle Suomen keikalle! Eihhh!

Spotify: Kylesa – Spiral Shadow

Kuka tai ketkä? James Blake

Esiintyi molemmilla festareilla, ja näinkin Blaken Primiksessä. Vituttaakin toi missattu Roskilden keikka.

En nähnyt, koska Roskildessa alkoi se ”paniikki, kauhu ja kaaos” niin kuin iltapäivälehdet uutisoivat. Eli siis ihan vaan sikamainen ukkosmyrsky. Vettä tuli niin paljon, että juostiin lähimmälle katetulle lavalle, jossa päästiin kuunteleen Underoathin kitaroiden virittelyä. Samaan aikaan sadan metrin päässä olisi ollut vuosisadan myrskykeikka käynnissä. Olisi kannattanut siinä sateessa kaivaa aikataulut esiin.

Eniten vituttaa se, että Roskilden sanomalehti arvioi keikan kuuden tähden arvoiseksi, eikä sellaista muuten tapahdu joka päivä.

Kuka tai ketkä? Pulled Apart by Horses

Esiintyi Roskildessa sunnuntaina

En nähnyt, koska oli viimeinen festaripäivä ja halusin viettää kaiken mahdollisen ajan maailman parhaiden leirikavereiden kanssa. Sen tietty olisi voinut toteuttaa jossain keikallakin, tai itse asiassa toteutettiinkin, mutta liian myöhään ja toisella keikalla.

Eniten vituttaa, koska tää varmaan lukeutuu bändeihin, joita en tuu enää koskaan näkemään. Ellei nyt joku suomalainen keikkajärjestäjä tästä tekstistä vaikkapa innostu ;------)

Kuka tai ketkä? tUnE-yArDs

Esiintyi Primiksessä lauantaina

En nähnyt, koska olin valmistautumassa katsomaan tai katsomassa Mestarien liigan finaalia, jonka oikea joukkue voitti!!!!

Eniten vituttaa bändin nimen kirjoitusasu. Ehkä jopa vähän naurattaa se, että itkeskelin etukäteen tämän ja Phosphorescentin päällekkäisyyttä enkä lopulta nähnyt kumpaakaan, koska olin valmistautumassa kultajuhliin. No, ehkä vähän harmittaa tän biisin missaaminen:

Kuka tai ketkä? Gold Panda

Esiintyi sekä Roskildessa että Primavera Soundissa

En nähnyt, koska Primaverassa samaan aikaan esiintyivät Flaming Lips (joka oli huonompi kuin aiemmin) ja Salem (joka oli aikas jees). Roskildessa sentään yritin, mutta en mahtunut saliin!

Eniten vituttaa etten mennyt Roskildessa ajoissa jonottamaan. Kaveri hehkutti Primiksen keikan parhaaksi, ja Roskildessa kultapanda olisi vieläpä esiintynyt todella intiimissä salissa, jossa oli loistava akustiikka, eikä mitään kovin kiinnostavaa soittanut edes samaan aikaan. HÖH!

Btw, kultapandat on ehkä mun lempieläimiä.

Bonarina loppuun vielä yksi klubikeikka, jonka missaaminen vituttais niin helvetisti ellei tän vuoden Roskilde Festival olisi ollut elämäni paras Roskilde Festival.

Kuka tai ketkä? The Mars Volta

Esiintyi Suomessa sillä aikaa kun olin Tanskassa

En nähnyt, koska olin aivan väärässä maassa!

Eniten vituttaa bändin keikkapäivä, koska olen nillittänyt niin kauan kuin muistan siitä, että Suomessa ei ole (ollut ennen Circusta) sopivankokoista keikkapaikkaa, jonne The Mars Volta voisi tulla soittamaan klubikeikan. En ole ihan varma, haluanko kuulla millainen keikka oli, mutta jos joku haluaa kiusata niin heittäkäähän jotain keikka-arviota.

Kaikesta edellisestä huolimatta onnistuin venyyn festareiden aikana myös aivan käsittämättömiin ihmesuorituksiin. Onko kukaan koskaan mennyt festareilla päivän esitysten päätyttyä heti nukkumaan telttaan ja herännyt seuraavana aamuna virkeänä seitsemältä suihkuun? Ilman herätyskelloa? Niin, ja näin myös neljä megabändiä (Portishead, Swans, Weekend ja Magnetic Man), jotka soitti kaikki päällekkäin! Ilonaiheista lisää myöhemmin jahka skarppaan seuraavan kerran.