Asa, Baxter Stockman & Sydän, sydän @ Tampere 6.6.2009

Ala-asteella säästin viikkorahani, joilla sitten ostin cd-levyjä, pleikkaripelejä ja uutta viihde-elektroniikkaa. Minulla oli kolme parasta ystävää, joiden nimet olivat itsekuri, terveelliset elämän tavat ja looginen ajattelu. En ole tavannut näitä ystäviä vuosiin, mistä kertoo mm. se, että lähdin eilen ensiksi Annikin runofestivaaleille ja sitten Yo-talolle, vaikka minulla on keuhkoputkentulehdus eikä rahaa edes vuokraan. Suurin rakkauteni nimeltään musiikki on saanut minut unohtamaan ystäväni.



Annikinkadulla näin Asan ja Jätkät. Keikka alkoi ainutlaatuisen komeasti Alkuasukas-biisillä, johon saatiin vierailemaan levyltäkin tuttu J.K. Ihalainen. Ihmisiä oli paljon ja tunnelma punavihreän lämmin. Biisejä kuultiin niin vanhemmilta levyiltä kuin vasta ilmestyneeltä Via Karelialtakin.



Yo-talolla löysin uuden tuttavuuden nimeltään Baxter Stockman, josta toinen ystäväni sanoi näin: "Isikset ja Cult of Lunat on kuunneltu, rumpalille en lainaisi rumpujani (jos minulla sellaiset olisi), ja laulaja taitaa olla lainattu Glassjawista." En ota tähän kantaa, koska minun ensivaikutelmani oli hieman erilainen. Kuitenkin nautin yllättävän hyvästä noise-rockista, ja levyn olisin ostanut, jos olisi ollut varaa.



Vanha tuttava Sydän, sydän sen sijaan oli yhtä villi ja viriili kuin entisaikoinakin. Emme ole tavanneet vuosiin, mutta lämpimät muistot palasivat mieleeni elävinä, ja kohtaaminen pitkän ajan jälkeen oli mieluisa. Keikan teema oli WWE-henkinen showpaini ja mm. pöydän läpi lentäminen todistettiin lauantai-illassa. Sauna Open Air kummitteli taustalla, ja meno keikalla oli jokseenkin kaoottinen, vaikkei se ollutkaan parhaimmasta päästä, jonka olen yhtyeeltä todistanut.

Vaikka terveydentilani tuskin tästä paranee, eikä vuokrarahojen löytyminenkään tällä reissulla helpottunut, olen tyytyväinen, että olen hukannut nuo nihkeät ala-asteen ystäväni. Ehkä joku päivä vielä kohtaamme ja rationaalinen elämä löytää taas minut, mutta siihen asti en aio kieltää itseltäni suurimman rakkauteni tapaamista - en ainakaan näillä hinnoilla. Keikat kun maksoivat yhteensä saman verran kuin kaksi halpaa tuoppia. Olokin on terveempi kuin eilen.

Asa & Toverit: Via Karelia

Viime vuonna kaikilla mahdollisilla palkinnoilla palkitun Loppuasukas-levyn jatkoksi Asa palaa ajassa taaksepäin. Matti Salon viides pitkäsoitto Via Karelia muistuttaa eniten aikaisemmasta tuotannosta Avain-nimellä julkaistua Punainen tiili -debyyttiä. Edelliseltä levyltä tutut folk-vaikutteet ovat poistuneet lähes kokonaan, eikä Asan riimittely ole niin korkealentoista runoilua mihin viime vuosina on totuttu.

Aseistakieltäytyjäliiton julkaisemalla tukilevyllä Asa ottaa kantaa lukuisiin yhteiskunnan epäkohtiin. Vaikka taustoilla kuuluu edelleen tuttuja slaavilaisia rytmejä, biisit ovat kohtuullisen riisuttuja. Vaikeimmat kielikuvat ovat jääneet pois, ja punainen sanoma menee taatusti perille. Vierailevina tähtinä Via Karelialla kuullaan mm. Julma-Henriä, Tommishockia, Raappanaa, Davoa ja Fintelligensiä.

Kaupoissa tänään.

Asa @ MySpace

AKL

Levyt 2008 TOP 20

Viime vuoden parhaat levyt oli poikkeuksellisen vaikeaa listata paremmuusjärjestykseen lähinnä siksi, että kärkiviisikko oli niin ylivoimaisen paras, että tuntui väärältä listata levyjä enempää kuin 20, koska seuraavat liikkuivat jo aivan eri tasoilla. Listaamisen alkuvaiheessa mikään muu ei ollut varmaa kuin vuoden paras levy sekä vuoden huonoimmat, jotka eivät listalta löytyisi.

Bubbling under
Ensimmäisen kymmenen parhaan jälkeen minulla meni sormi suuhun, sillä kaikki siitä eteenpäin tuntuivat lähes yhtä hyviltä levyiltä. Esimerkiksi Fuck Buttonsin Street Horrrsing, M83:n Saturdays=Youth ja/tai TV on the Radion Dear Science olisivat hyvinkin varmasti kivunneet listalle, jos olisin kuunnellut niitä enemmän. Eero Johanneksen samanniminen debyytti oli hyvä, mutta minulla oli kohtuuttoman kovat odotukset sille etukäteen. Myös kaksi kovaa urbaania levyä jäi täpärästi ulkopuolelle. dj/ Rupturen Uproot tuli ja tyrmäsi aivan yllättäen, kun Bengan Diary of an Afro Warrior pysyi taistoissa tasaisen varmasti. Oasis julkaisi parhaan levyn vuosikymmeneen eikä Disco Ensemblen kolmaskaan kiitettävää huonompi ollut. Ne eivät vain mahtuneet 20 parhaan joukkoon. Taisi juuri tulla lueteltua sijat 21.-28...

20. Fleet Foxes: Fleet Foxes
Hippimusiikkia vuoden 2008 reseptillä. Lopputulos on viihdyttävä, harmoninen, hyväntuulinen ja aito folk-henkinen progeilulätty, joka kasvaa kuuntelukertojen myötä. Maisteltavaa riittää pitkään, mutta parhaat palat eivät oikein tahdo erottua joukosta vielä monienkaan nautintakertojen jälkeen. Toisaalta epäonnistuneitakaan paloja ei löydy, joten kokonaisuudessaan ihan maukas taidonnäyte.

19. Portishead: Third
Ensimmäisellä kuuntelukerralla petyin niin valtavasti, että levy ei pyörinyt edes loppuun asti. Uudemmilla yrityskerroilla onneksi pääsin Machine Guniin asti. Se on niin loistava kappale, että teki jo siitä hyvästä pamauttaa viisi tähteä levyn kanteen. Portishead kuulostaa kymmenen vuoden jälkeenkin edelleen itseltään, vaikka Third ei varsinaisesti muistuta edeltäviä albumeita. Tunnelma on välillä niin painostavan ahdistava, että en välttämättä jaksa loppuun asti vieläkään, mutta se kaiketi kielii siitä, että tässä riittää kuunneltavaa vielä tänäkin vuonna..

18. Flying Lotus: Los Angeles
Vaikka Los Angeles ilmestyikin jo kesäkuussa, olen iloinen että otin sen kuunteluun vasta syksyllä, sillä se kuulostaa sateiselta ja mutaiselta iltamusiikilta. Se kuulostaa siltä, että hip hop on treffeillä Aphex Twinin kanssa - eikä ihan paska deitti muuten olekaan. Jokin kuitenkin mättää, sillä jos keskittyy pelkästään musiikinkuunteluun, saa puolivälin kohdalla kaivaa esiin kelloa. Los Angeles kuulostaa pidemmältä kuin onkaan, eikä levy voi olla vuoden ylivoimaisinta kärkeä, jos minulta löytyy sille parannusehdotuksia.

17. MGMT: Oracular Spectacular
Hypehypehypehype. Muistuttanee varmasti monia vuodesta 2008. Oracular Spectacular on kelpo levy, mutta kaikki kohu ympärillä ei ole tarpeellista. Debyyttiltä löytyy muutama ihan perkeleen kova biisi, joissa voi olla jopa klassikon aineksia, mutta siihen se sitten jääkin. Kokonaisuutena se ei ole kovinkaan kiinnostava, ja enemmän minua kiinnostaakin, mitä tuleman pitää, sillä Metanoia tuntui joltain ihan muulta tähän verrattuna. Löytyykö hihoista ylläreitä, tekeekö boheemi hipsterihippeily taikojaan vielä tulevina vuosina?

16. Why?: Alopecia
Ajatuksena indie rockin ja hip hopin sekoittaminen tuntuu vaivaannuttavalta ja kinkkiseltä. Siksi Why? lieneekin tähän mennessä ainoa bändi, joka siinä on onnistunut erinomaisesti. Alopecia oli helposti kevään soitetuimpia levyjä soittimessani, mutta Helsingin keikan jälkeen into laantui, sillä show'sta jäi suuhuni paha maku. Levyä se ei kuitenkaan ole pilannut, ja suuri osa biiseistä kuulostaa edelleen kuuluvan kuninkuusluokkaan, muutamaa tylsää hutia lukuunottamatta. Jos tuotanto olisi ollut valppaampana, olisi tämä levy saattanut olla kymmenen pykälää korkeammalla.

15. Stepa: MC
Vaikka Lottovoittaja olikin hyvä biisi, en silti odottanut lähes ikäiseltäni Stepalta ihan tällaista debyyttialbumia. Lapinläänin scarface on mielestäni Suomen paras riimittelijä. Stepan riimit ovat samaanaikaan hauskoja ja sarkastisia, joista saa osuutensa niin ympäröivä yhteiskunta kuin ystävät ja tuntemattomat. Tämäntyyppisessä rapissa on ollut tähän asti ongelmana, että sitä on yritetty tehdä liian tosissaan tai heitetty kaikki kerralla läskiksi, mutta MC:stä kuulee, että musiikki on tehty vaadittavalla vakavuudella kuitenkin pilke silmäkulmassa. Osassa biiseissä taustat kuulostavat liiankin yksinkertaisilta ja pidemmän päälle kokonaisuus puuduttaa, joten näistä syistä MC oli vasta toiseksi paras suomalainen hip hop-levy vuonna 2008.

14. Crystal Castles: Crystal Castles
Crystal Castlesin debyytti oli oikeastaan pettymys, sillä demojen perusteella odotin räiskettä ja pauketta. Niitä tietysti saatiin, mutta uudet biisit jäivät puuttumaan, ja lähes kaikki tsipaleet olivat tuttuja jo vuodelta 2007, joten tuplavinyyli jäi kohtuullisen nopeasti pölyttymään. Silti - tarjolla oli niin perhanan kovia biisejä ja muutama lempparikin vuodelta 2008, joten sijoitus oli hinattava näille pykälille.


13. The Sound of Animals Fighting: The Ocean and the Sun
Tästä listasta ehkäpä oudoin levy. The Ocean and the Sunilta löytyy vieraita kieliä puhuttuna, huutoa ja kiljuntaa, käsiteltyjä vokaaleja, kilkatusta ja kalkatusta, ambient-osuuksia sekä kauniita ja puhtoisia kitara- ja lauluosuuksia. Mitään uutta outoa Amerikkaa TSOAF ei kuitenkaan ole lähtenyt hakemaan vaan silkkaa progeiluahan tämä vain on. Kaikille, niille joille maistuu nykyaikainen proge sekä Circa Survive, tämä on varmasti mahtava lätty. Muiden tuskin kannattaa vaivautua.

12. Matti Johannes Koivu: Irwin Goodmanin lauluja
Enpä olisi uskonut, että vuosilistauksista voi löytyä tribuuttilevyjä. Matti Johannes Koivun herkkä tulkinta saa vanhat Irwin-hitit ja tuntemattomammat kappaleet loistamaan aivan uudessa valossa. Tämän levyn jälkeen ei tee mieli kuunnella alkuperäistä esittäjää niin kuin useimpien cover-levyjen kohdalla. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka raisuista ralleista saa näinkin kauniita balladeja aikaiseksi. Kokonaisuus on kasassa, ja on miellyttävää, ettei levy ole mikään uusi versiointi Irwinin parhaista.

11. Asa: Loppuasukas
Taisin toukokuussa innostuksissani julistaa tämän jopa miltei täydelliseksi levyksi, mutta aika näytti, ettei se jaksanut vuoden loppuun asti aivan samoilla taajuuksilla. Loppuasukas on silti Asan ehdottomasti kiinnostavin levy, ja Teosto-palkinto meni varmasti oikeaan osoitteeseen. Slaavilaiset taustat ja Masan korkealentoiset riimittelyt saavat aikaan jännän maailmallisen meiningin, vaikka selvää suomeahan tässä luritellaan. Ainakin suurimassa osassa kappaleista...

10. Santogold: Santogold
Santi Whiten esikoisalbumin sekä heikoin että vahvin lenkki on monipuolisuus. Siinä missä levy olisi ilman vaihtelua todennäköisesti tylsä esitys, on se nyt liian hajanainen. Peräti yli puolet levyn eri tyylilajeja kosiskelevista kappaleista ovat loistavia, eikä hittisinkku L.E.S. Artistes ole edes parhaimmasta päästä. Epäselväksi ei jää, että Santogold on lahjakas lupaus, ja tulee varmasti pääsemään pitkälle, jos samalla innolla mennään. Seuraaviin tuotoksiin toivoisin harkitusti enemmän yhdenmukaisuutta, sillä nyt tuntuu, että tässä vielä teinitytön tapaan ollaan vähän hukassa oman tyylin kanssa.

9. Joensuu 1685: Joensuu 1685
Surinaa Suomesta, joka ei edes kuulosta suomalaiselta vaan kohtuullisen kansainväliseltä. Mahtavaa. On ymmärrettävää, ettei levy lyö läpi kuin musiikkipiireissä, koska radiosoittoonhan tällainen ei kelpaa. Bändin mukaan nimetty debyytti on taas niitä suosimiani kokonaisuuksia, jolta on vaikea edes erottaa yksittäisiä kappaleita. Joensuun veljeksien rokkisurina lupaa pysyä stereoissani kiinnostavana vielä pitkään, ainakin seuraavaan levyyn asti.

8. Abduktio: Thermidor
Ainoa rankistelu, joka tänä vuonna ylsi listalle asti. (...Vaikka pitää kyllä myöntää, että myös Verse, Raein ja Have Heart saivat hyvää jälkeä aikaiseksi.) Tätä ei sinänsä voi pitää yhtään sen parempana kuin mitä tahnasa aiempaa Abduktio-julkaisua, mutten vaadi kehitystä parempaan, jos materiaali on valmiiksi jo tätä luokkaa. Omiin korviin ehkä yhtenäisin ja silti poukkoilevin lätty Abbalta.


7. Deerhunter: Microcastle
Ennen Microcastlen julkaisua minulla oli syystä tai toisesta ennakkoluuloja näitä kaurisalkuisia bändejä kohtaan. Ilmeisesti ihan suotta. Levyn kolme ensimmäistä raitaa olivat jo niin tiukkoja, että kesti kohtuullisen pitkään päästä siitä edes eteenpäin. Loppupuoli Nothing ever happenedista alkaen paljastui vähintään yhtä timanttiseksi. Niiden välisen biisiryppään olisin itse järjestellyt vähemmän unettavammin, mikä ei kuitenkaan liene tässä vaiheessa kovinkaan oleellista. Alku ja loppu ovat kai sinänsä tärkeimmät, jos kiinnostus kuitenkin pysyy yllä keskivaiheillakin. Deerhunter oli yksi loppuvuoden ehdottomista suosikeistani.

6. Tiger Lou: A Partial Print
Ok, let's be honest. Jos A Partial Print olisi ilmestynyt alkuvuodesta, se ei varmastikaan olisi sijalla kuusi. Vitsinä on se, etten tiedä, olisiko se korkeammalla vai matalammalla. Vaikka Tiger Loun uutta levyä on täällä odotettukin pitkään, se tuli silti vähän yllättäen. En ollut kuunnellut Kellermania pitkään aikaan, joten en muistanut, kuinka hyvältä pohjoismainen melankolia voi maistua. Levy yllätti myös sillä, että se oli palannut kitaravetoisempaan linjaan pienten elektronisten kokeilujen jälkeen. Kappaleet on sidottu toisiinsa hienosti, ja levy kuulostaa yhtenäiseltä - jopa liiaksi asti. Aika näyttää, avautuuko levy lähteeksi, joka tarjoaa jotain uutta jokaisella kuuntelukerralta, vai onko se vain oikeasti vähän tylsä levy.

5. MattiP: Save the King
Listani korkeimmalle kivunnut kotimainen ja toisaalta myös ainoa englanniksi esiintyvä suomalainen. MattiP julkaisi keväällä korkealuokkaisen äänitteen yhdistämällä aiemmin julkaistun The King ep:n sekä uudet tai muuten vaan ennenjulkaisemattomat kappaleensa yhdeksi paketiksi. Siihen nähden, että puolet levystä on uutta ja puolet vanhaa, on yhteensulauma todella onnistunut, sillä minkäänlaista aikaeroa ei huomaa. Siltikin, uudet biisit lämmittivät sydäntä vieläkin enemmän, ja kymppituumaisena julkaistu versio oli täydellinen paketti.

4. Girl Talk: Feed the Animals
Let's get this party started! This is how we party, fooling with your body! Let's dance! Let's start this party right! Maybe partying will help? Non-stop party now! Pump this party! Heleposti vuoden paras bailulevy oli sitten etkot, jatkot tai jotain siltä väliltä. Mies on ihan uskomaton, ja tässä on hänen tähän astisen uransa paras levy. Girl Talk is The Party.

3. Late of the Pier: Fantasy Black Channel
New ravea vuoden 2008 malliin? Kuulin bändistä ensimmäisen kerran loppukesästä, eikä sen jälkeen ole tullut viikkoa ilman Late of the Pieriä (paitsi Venezuelassa, jossa ei ollut musiikkia mukana ollenkaan). Levy on rykelmä erilaisia kappaleita, joita yhdistää sama lapsekas meuhkaus - hyvässä mielessä. Vaikka levyllä törmää musiikkitrendiin jos toiseenkin, Fantasy Black Channel ei kuulosta väkisin tehdyltä tai itsessään edes trendikkäältä. Se on kokeellinen levy, josta ei juuri ole pahaa sanottavaa.

2. Cut Copy: In Ghost Colours
Jahkailin tämän listan kanssa lähinnä siksi, etten osannut päättää, kuka kuuluu kakkossijalle. Voiton vei In Ghost Colours kokonaisuutensa ja saumattomuutensa vuoksi. Tanssittavimpien biisien putket on sidottu hienosti toisiinsa instrumentaaliväliosilla, jotka nekin ovat itsessään hyviä. Levyltä löytyy niin monta menevää hittibiisiä, että parhaan biisin valitseminen aiheuttaa päänsärkyä. Täydet kymmenen pojoa.

1. The Mars Volta: The Bedlam in Goliath
Muistan sanoneeni jo varhain tammikussa vuoden 2008 parhaan levyn löytyneen. En ollut väärässä, enkä valinnut tätä parhaaksi sen takia etten joutuisi syömään sanojani :-D The Bedlam in Goliath avautui pikkuhiljaa - vaikkakin nopeammin kuin edeltäjänsä. Se myös avasi edellistä Amputechturea, joka oli jäänyt minulle etäisemmäksi albumiksi. Yhtäläisyyksiä löytyy oikeastaan koko The Mars Voltan tuotantoon: biisejä on lukumäärällisesti paljon ja ne ovat kohtuullisen lyhyitä - kuten debyytillä. Kerronnallisuutta on kuin Frances the Mutella ja soundit sekä kiemurat ohjaavat mielikuvat edelliseen studiolevyyn. Mikään kokoelma se ei kuitenkaan ole vaan yksinkertaisesti yhtyeen paras levy.
Vuoden 2008 parhaat biisit -listalleni päätyi alunperin jopa puolet The Bedlam in Goliathin kappaleista. Parhaat kappaleet + paras kokonaisuus + paras soitanto = selvästi, helposti ja leikiten paras levy.

Provinssirock 2008 - Valmistaudu festarikesän avaukseen!

Pääsykokeet ovat ohi ja taas voi hyvällä omalla tunnolla istua tässä. En osaa yhtään sanoa, miten meni, mutta tästä eteenpäin akateeminen tulevaisuuteni ei ole enää minun käsissäni. Aika rajoilla varmasti pyöritään, sillä eilen kertaustehokkuutta söi uutinen siitä, että minut valittiin toiseksi MySpacen festivaalibloggaajaksi Provinssirockiin Seinäjoelle! Tunnelmia Provinssirockista voi siis tarkastella festivaalin aikana MySpacen Live in Nordics -sivulta, jonne lähettelen raportteja pitkin päiviä. Yhtenä pestiin liittyvänä etuna on Justicen tapaaminen, joten jos siellä päässä sattuu kysymyksiä mieleen, voin yrittää metsästää niihin vastauksia.

Vaikka silmät ja korvat Provinssin osalta ovat auki koko ajan olleetkin, en ole aiemmin miettinyt esiintyjiä siltä kannalta, että niitä todella lähtisi katsomaan. Tilanteen muuttuessa oli otettava kynä käteen ja ympyröitävä aikataulusta oma ohjelma lähtövalmiuteen. Tässä lyhyt oppimäärä Provinssin tärkeimmistä tsekattavista:

PERJANTAI

Ehdottomat
Coheed and Cambria ei lukeudu niihin bändeihin, joita olisin ikinä diggaillut suurella sydämellä, mutta onhan nämä nyt nähtävä. Pari vuotta takaperin oli tarkotus käydä katsomassa, mutta keikathan tosiaan peruuntuivat sen kiertueen osalta. Nyt jos pääsisi tarkastamaan livekunnon.

Päivän toinen ulkomainen esiintyjä Dinosaur Jr. kuuluu myös samaan ryhmään kuin Coheedit. Joskus grunge-aikoina popittelin jotain matskua yleissivistyksen vuoksi, mutta syvempi tutustuminen jäi vain yritykseksi. Solisti J. Mascisin vierailu taannoisella Mew-levyllä aiheutti enemmän surua kuin iloa, mutta tässä kokoonpanossa hommat tuntuvat kuitenkin toimivan siinä määrin, että nolottaisi, jos tämä jäisi väliin.

Mahdolliset
Heikoimpana festaripäivänä perjantailla ei oikeastaan ole muita ehdottomia katsottavia. Seuraavaksi kiinnostavimpana joukosta nousee Von Hertzen Brothers, jonka uusi materiaali ansaitsisi tarkastuksen siltä varalta, että Roskildessa aikataulut eivät natsaa suomimeiningin tsekkailulle. Päivän pääesiintyjälle Linkin Parkille voisi myös varata vähän aikaa, sillä onhan ennenkuulumatonta, että tämän ja Foo Fightersin kokoluokan rock-bändit esiintyvät Suomessa festivaaleilla. 2008 vuoden Provinssin ainoana ulkomaisena raskaamman musiikin edustajana myös Municipal Waste pitänee tarkastaa, jos vain fiilikset osuvat suotuisaksi myllytykselle.




LAUANTAI

Ehdottomat
On mahtavaa, että tämän vuoden Provinssissa on mahdollisuus paika viime vuoden tuplamokaus. Ensinnäkin Justice oli viime vuoden Roskilden päätösesiintyjä veivaamalla monituntisen yöllisen keikan. Minä nukuin sillon teltassani, koska en ollut herännyt herätyskelloon. Yöllinen pissahätä kuitenkin nostatti minut bajamajoille, ja voi jestas että ketutti, kun tajusin taustamusiikkin olevan peräisin festivaalialueelta: Justice vs. Simianin We are your friends. UMF jäi myös väliin, joten kolmas kerta toden sanoo!

Toinen ranskalainen duo, The Dø, pompsahti niin yllättäen pinnalle, että säikähdyksissäni muodostin jo ennakkoluuloja kaksikkoa kohtaan. Vaan A Mouthful paljastuikin mielenkiintoiseksi moniulotteiseksi lätyksi ja yhtye melkein festivaalien odotetuimmaksi esiintyjäksi.

Myöhäiset lauantai-illan esiintyjät (mm. edellisvuosien Magyar Posset ja Scissor Sistersit) ovat vuodesta toiseen jääneet katsomatta isostakin uhoamisesta huolimatta, mutta otetaan jälleen kerran uusi yritys yöjorauksille, sillä Pepe Deluxé saa edellisten kokemuksien perusteella väsyneetkin jalat liikkeelle. Mahtavaa Suomi-soundia!

Mahdolliset
Päälavan ääreen ei tarvitse lauantaina vaivautua. Muista esiintyjistä en ole koskaan nähnyt mm. Scandinavian Music Groupia, Astrid Swania tai Emmanuel Jalia, joten näitä olisi mukava raahautua katsomaan. Hyviksi live-bändeiksi havaitut YUP, Goon, ja The Sounds ovat myös ympyröitynä ohjelmasta. Kaksi jälkimmäistähän soittavat osittain päällekäin, joten fiilikset varmasti määräävät suunnan.



SUNNUNTAI

Ehdottomat
Foo Fighters. Ei kai siihen muuta edes tarvitse sanoa. Everlong on maailman paras kappale ja Dave Grohl on rokkijumala. Vaikka FF ei ole koskaan lempibändiksi yltänyt, on tätä silti odotettu vuosia! Mahassa jo vähän kutittelee.

Sunnuntai tarjoilee muutenkin parhaimman valikoiman, itseasiassa ylitarjontaa on sen verran, että muutamat kiinnostavat jää väkisin näkemättä. Billy Talentista aion kuitenkin pitää kiinni. Pari kelvollista rokkilevyä, jotka kuulostavat pitkänkin kuuntelun jälkeen edelleen yhtä hyviltä. Toivottavasti tää toimii myös festarilivenä.

Kotimaisista kiinnostavimat on myös buukattu päätöspäivälle. Jokin aikaa sitten julistin Asan uuden levyn mahdollisesti parhaaksi suomihiphop-levyksi, joten Jätkäjätkien kanssa vedetylle keikalle pitää suoraan Rumbateltalta tai jopa kesken Downstairsin. Klubikeikoilla helsinkiläisbändille on jäänyt vielä petrattavaa, eikä debyyttialbumikaan kolahtanut siihen malliin kuin olisi voinut parin ep:n jälkeen toivoa, mutta annettakoon festivaalikeikalle mahdollisuus.

Eräs toinen Fullsteam-artisti on kuitenkin osaltani festivaalien odotetuin kotimainen. Disco Ensemblen perässä on kierretty kymmeniä keikkoja ja onnettomia pikkufestivaaleja aina Tuuriin asti, mutta energiaa on joka show'ssa sen verran, ettei tästä tunnu saavan ikinä tarpeekseen. Viime vuonna päälavalla veivannut yhtye palaa takaisin X-stagelle, ja vetäsee ilmoille uuden levyn matskua. Vihdoin!

Mahdolliset
Provinssirock yllätti pahemman kerran kiinnittämällä aamupäivälle muutamat legendaariset esiintyjät, Paula Koivuniemen ja Popedan. Ajattelin läpällä ja kännissä mennä aloittamaan aamuni vähintään toisen keikalle, mutten vielä tiedä kumman. Ehdotuksia?

Loputkin sunnuntain Rumbateltta-esiintyjät kiinnostavat. Keskenään matkustusaikataulujen takia paikkoja vaihtaneet Black Lips ja Rotten Sound tekevät sunnuntaistani kiireisen. Uusien aikataulujen myötä Black Lips'hän soittaa nyt Billy Talentin kanssa osiksi päällekäin, joten sitä ennakkoon niin paljonpuhuttua hulluttelua jää osa väkisinkin tarkastamatta. Rotten Sound esiintyy muuten VHB:n ja The Døn tapaan Roskildessa heinäkuun alussa ja näin ollen kaikki festarin suomalaisverta sisältävät ryhmät esiintyvät myös tänä vuonna Provinssissa!

Saahan näitä suunnitella, mutta epäilen toteutumista todellisuudessa. No, se on ainakin varmaa, että tänäkin vuonna Törnävällä pyöritään torstaista eteenpäin, mutta luultavasti vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisena kuin aiemmin, sillä enhän halua lähettää känniviestejä kaikille suomalaisille MySpace-käyttäjille...

http://www.provinssirock.fi/
http://www.myspace.com/liveinnordics

Nopeita

Nyt pitäisi olla lukemassa kovaa vauhtia pääsykokeisiin, ja mikä olisikaan parempi pakokeino velvollisuuksista kuin tänne kirjoittaminen. Koska aika on kortilla sekä luku- että kirjoitusajan suhteen, heitän muutamia nopeita mielipiteitä viime aikoina ilmestyneistä levyistä:

MattiP: Save the King (cd/10")
- Varmasti yksi vuoden kovimmista julkaisuista, jonka biiseistä jokainen uusi on napakymppi. KING:istä päälle vielä papukaijamerkki. Joillekin jo ennestään tutuissa kappaleissakaan ei ole mitään vikaa ja ne on upotettu kokonaisuuteen yllättävänkin saumattomasti.

YUP: Vapauden kaupungit
- Ei oikein iske, ainakaan heti. Tuttua YUP:ta, joka ei tarjoile mitään uutta. Muutamia joukosta erottuvia biisejä, mutta tällä hetkellä tuntuu huonommalta kuin vaikkapa viimeisin edeltäjänsä. Lukuisat lisäkuuntelut, haastattelut ja live-kokemus saattavat avata materiaalia.

Crystal Castles: Crystal Castles
- Hypetetty duo, jonka debyytti ei tarjoile mitään uutta, jos on seurannut hypetystä pidemmänkin aikaan. Demoilta ja sinkuilta tutuista kappaleista osa on kokenut uudelleensovittamista, välillä onnistuneesti, välillä vähemmän onnistuneesti. Paikoitellen CC:lle ominainen säröinen soundi on jopa siloiteltu pois, mistä en ilahtunut. Välillä menee liialliseksi kikkailuksi. Jos bändi on uusi tuttavuus, suosittelen tutustumaan. Itse biiseissä ja bändin omaperäisessä soundissahan ei siis mitään vikaa ole, päinvastoin! Yhdyn hypetykseen.

Asa: Loppuasukas
- Herran tähänastisen uran paras levy, ehkä jopa paras suomalainen hip-hop levy. Voisin antaa pelkästään maanläheisistä kansanmusiikista lainailleista taustoista täydet pojot, mutta myös sanoituksien puolesta mm. Davidsm aiheuttaa minussa megalomaanista ihannointia. Ei sillä, että ymmärtäisin tälläkään levyllä puoliakaan, mitä Masa räppäilee, mutta tässä kappaleessa on tehty jotain ennenkuulumatonta.

Reino & The Rhinos: Tähän tyyliin
- Toivoin tämän tulevan puun takaa ja tönäisevän kumoon niin kuin Raappana viime vuonna teki, mutta tämä jättikin olon tyhjäksi. Harmillisen tylsä ja väritön levy. Ei huono, muttei tästä löydy mitään ihmeellistä.

Guillemots: Red
- Kokonaisuutena ei yllä edeltäjänsä tasolle. Levyllä on kuitenkin tehty rohkeita ja odottamattomia ratkaisuja, ja ällistyttävän hyvät hittibiisit (vrt. Trains to Brazil, Annie Let's Not Wait) löytyvät tältäkin Guillemots-levyltä: Kriss Kross & Get Over It.

Nyt kipin kapin kirjan ääreen. Yritän pysytellä siellä pääsykokeisiin eli ensi keskiviikkoon asti, mutta sikäli mikäli pääsen huomenillasta katsomaan Stepaa ja ylihuomenna Errorsia, keikkaraporttia on luvassa varmasti viikonlopun aikana. Todennäköisyydet tälle ovat korkeat, sillä kotona en enää käytä sauvoja ollenkaan, vaikka liikkuminen onkin vielä lähempänä ontumista kuin kävelyä.

http://www.freewebs.com/ratakatu/

Eilen tuli tsekattua Ratakatu 5quat. Oli jollain tasolla aika nostalgista, ku viimeks hengaillu vallatulla joskus 2002. Se oli ehkä mun hurjinta aikaa. Meikällä oli niittirotsi, kuuntelin crust-punkkia, käytin kaikennäkösiä huumeita, join kiljua, kävin pissalla Irmelin (squat) naapuritalon kellarissa, yhteiskunta oli läpimätä jne jne. Olin niinä aikoina sentään 13 ja 14-vuotias. %-----D

Eilen oli kyllä ihan eri meiningit. Olin puhtaasti kattomassa artisteja, vaikka kyllä yhden siiderin kurkusta alas kaadoinkin, kun joku jäbä, joka oli velkaa, kaivoi sen repustaan mulle. Swaeg piratesit taisin missata. Musta perjantai alotteli kun saavuin paikalle pari tuntia omasta aikataulustani jäljessä. Porukkaa tietty oli enemmän ku taloon mahtu, niin setti tuli kuunneltua olohuoneen oven ulkopuolelta. Hyvältä saundas kuiteski. Asalla oli mukana Freakloy Amon, sitä jäbää tarvii kyl pitää silmällä. Jees, Asa oli hyvä niinku aina.

Siellä pyöri myös aika paljon mediaa. Meikäki valitettavasti tais osuu tv-kameroiden eteen kerran tai pari - toivotaan että tajuavat leikata ne pätkät pois. Mut ens tiistaina Ajankohtanen kakkonen, kattokaa! Muistutukset kännyköihin valmiiks jo nyt! Toivotaan et hommat lähtee pyöriin kunnolla, meikä on ainaki valmis tekeen työtä ton eteen. Hyvä talo, ikärajaton, ilmanen jne. Oli hyvä avaus, mut oottelen kyl enemmän ens viikkoo. Viikon päästä ku siellä ois dubstep-klubi: Tes La Rok, Dead-O, Sire, Toiminto ja muita. Huh huh.