Eilen katkaisin reilun kuukauden keikattomuusputken ja käväisin katsomassa Mew’ta Tampereen Pakkahuoneella. Luulin vierailun olleen ensimmäinen Tampereelle, mutta välispiikeistä kävi ilmi, että kovat krapulat on hankittu Kentin lämppärinä samaisessa paikassa kymmenisen vuotta sitten. Lämppärinä tällä keikalla nähtiin ruotsalaiset kaksoistytöt eli Taxi!Taxi!, joka oli kaunista mutta tylsähköä kuunneltavaa.
Mew on varmasti bändi, joka on itkettänyt kauniilla keikoillaan muitakin kuin minua. Heti keikan ensimmäisessä biisissä (Introducing Palace Players) pärähtivät sellaiset valomuurit lavan yläreunassa päälle, että kyyneleet virtaisivat vähemmästäkin. Niitä aivan saatanan kirkkaita valoja, joiden nimeä en tiedä, hyödynnettiin setissä niin paljon ettei aurinkolaseista olisi ollut haittaa. Teknisestä puolesta voisi mainita myös hyvän desibelitason ja odotettua paremmat soundit. Itse asiassa äänentoistopuoli pelasi niin hyvin että sanoista sai varmasti selvää, vaikka ei olisi kappaleita aiemmin kuullutkaan.
Keikkabändinä Mew on varma mutta ennalta-arvattava. Joskus olen jostain lukenut, että settilistat eivät yleensä vaihdu, koska taustavideot on tehty tiettyihin biiseihin - mikä kuulostaakin loogiselta selitykseltä. Niin videoiden kuin biisienkään osalta ei mitään yllättävää todistettu, mutta kylmät väristykset vavisuttivat silti tiheäänkin tahtiin. Esimerkiksi Sometimes Life Isn’t Easyn ja Saviours of Jazz Balletin aikana kylmät väreet kiersivät päälaen kautta niin, etten enää tuntenut hattua päässäni.
Settilistaltaan keikka koostui odotetusti kolmen viimeisimmän levyn biiseistä. Puolet uudelta levyltä ja toinen puolikas jaettu tasan kahden edellisen levyn kesken. Niin joo, ja kuultiinhan me yksi uusikin biisi, joka kulkee tällä hetkellä kivalla nimellä Bamse (Bear). Kuten Mew’lla yleensä, kokonaisuus loisti, ja jatkuvuus oli yhtä ihailtavaa kuin levyilläkin. Kaiken kaikkiaan hyvä keikka, ja vaikka Mew ei koskaan yllätäkään, ihan mielellään sen keikkoja kerran vuodessa katselee.
Näissä vuosilistoissa tuntuu aina menevän suunniteltua enemmän aikaa. Tässä kuitenkin 60 viime vuoden parasta biisiä, ja palataan levyihin ja remixeihin jonkin ajan kuluttua.
60. Joose Keskitalo - Tule Minun Luokseni, Kulta Keskitalon keväällä ilmestyneeltä levyltä olisi voinut päätyä tähän pari muutakin kappaletta, mutta tämän kohdalla kiinnitin huomiota oivien sanoitusten sijasta enemmän muihin asioihin. Taitaa olla listan ainoa suomenkielinen kappale.
59. The Mars Volta - The Twilight as My Guide The Mars Volta -balladit olivat yksi vuoden ihanimmista asioista.
58. Throw Me the Statue - Ancestors Seattlelaisen indie pop -bändin nimi kuulosti aluksi joltain paljon emommalta kuin olikaan.
57. Noah and the Whale - Blue Skies Tässä on sellainen biisi, joka saa minut toivomaan, että mulla vielä joskus olisi särkynyt sydän, jotta voisin kuunnella tämän kappaleen siinä mielentilassa.
56. Kings of Convenience - Boat Behind Kauniin puhdas kappale, joka tuo mieleen sunnuntaiaamut ja kesän.
55. Generationals - When They Fight, They Fight 2000-luvun oldies-henkeä, joka tuo myös mieleen kesän.
54. The River Phoenix - Engine's Fuel Löysin tämän tanskalaisen bändin vuonna x, kun kiinnostus Tanskaa kohtaan oli todella suuri. Nyt x vuotta myöhemmin, jätkät ovat saaneet samat kappaleet levylle, ja biisit kuulostavat edelleen hyviltä. Videoita en löytänyt, mutta Engine's Fuel löytyy ainakin yhtyeen MySpacesta: http://www.myspace.com/theriverphoenixband
53. El Perro del Mar - Change of Heart Luulin tämän biisin ilmestyneen jo 2008, mutta olin väärässä. Tämä on yksi hillityimmistä kappaleista tällä listalla, mutta samalla yksi lempeimmistä. Ruotsalaiset yksinkertaisesti osaavat.
52. Pete Yorn & Scarlett Johansson - Relator Nykyään näyttelijättäret osaavat laulaa ja tekevät kaiken lisäksi hyvää musiikkia. Toinen lempiduoetoista.
51. Mew - Sometime's Life isn't Easy Mew'n uusin albumi oli pettymys, mutta tämä kappale nousi heti esiin vahvempana muista, ja ansaitsi lopulta paikan vuoden parhaimpien kappaleiden joukosta.
50. Ida Maria - I Like You So Much Better When You're Naked Vaikka Ida Maria ei muuten oikein iskekään, hittibiisi on sen verran tarttuva, että haluaisin osata itse kirjoittaa tällaisia kappaleita.
49. Mayer Hawthorne - Shiny & New Stones Throw Recordsin valkoinen soul veti jalat alta muiltakin kuin minulta: “I think Mayer is the only artist in the history of the label that I’ve signed after hearing only two songs,” says Peanut Butter Wolf.
47. Dead Man’s Bones – My Body’s a Zombie for You Lapsikuoro + arcadefiremainen ilmaisu = biisi, joka on pakko huomioida vuoden lopussa.
46. Monsters of Folk – Dear God (Sincerely M.O.F.) Monters of Folkin debyytiltä löytyi kourallinen uusia lempibiisejä. Tämäkin on soinut läpi lukemattomia kertoja, mutta kyllästymisen merkkejä ei ole vieläkään odotettavissa.
45. Kings of Convenience - Me in You Tämäkin biisi istuisi niin hyvin alkukesän vähän aurinkoisiin päiviin niin hyvin, että aion ottaa Kings of Conveniencen uusimman levyn uudestaan tehosoittoon ensi kesäkuussa.
44. The Juan MacLean - One Day The Juan MacLeanin Flow'n keikkaa ylistettiin loppukesästä mm. Rumbassa. Taisi johtua nilkkaonnettomuudesta, etten päässyt tarkastamaan puolen tunnin bileversiota tästä kappaleesta. Se harmittaa edelleen.
43. David Guetta - Memories (feat. KiD CuDi) En tiedä, onko katu-uskottavaa diggailla David Guettaa, mutta vähät välitän. Onhan näiltä vuosilistoilta löytynyt aiemmin Rihannaakin, joten miksei. Jos Guetta kiinnitetään ensi kesänä jollekin festivaalille, jolle olen menossa, aion kyllä tsekkailla livenäkin, sillä esimerkiksi tämä biisi kuulostaa hyviltä bileiltä.
42. T.H. White - The Darkest Horse Olen ihmetellyt, miksi T.H. Whitesta on kirjoitettu todella vähän/informaation löytäminen on oudon vaikeaa. En ole päässyt tutustumaan muuhun tuotantoon, mutta The Darkest Horse hurmasi niissä määrin, että tämä keikkui todella pitkään 20 parhaan joukossa. http://hypem.com/#/track/902588/T+H+White+-+The+Darkest+Horse
41. Portugal. The Man - People Say People Say oli ensimmäinen kosketus uusimpaan Portugal. The Maniin, ja kitarapopbiisi paljasti pahimman progeilun jääneen taakse. Tämä biisi on yksi niistä esimerkkikappaleista, jotka kertovat, miksi P.TM on yksi läheisimmistä bändeistä minulle.
Moikka, mulla olisi luultavasti triljoona asiaa, jotka haluaisin jakaa kanssanne. Ne ovat varmaan pian jo vanhoja uutisia sikäli kun viime aikoina on tuntunut ettei työ tekemällä lopu - enkä haluaisi jatkaa leikkaa-liimaa-musavideo -linjaa enää kauan. Jonkinlainen valo kuitenkin jo häämöttää reilun viikon päästä, jippii. Joululahjaksi toivon lisätunteja vuorokauteen tai lisää päiviä viikkoon (vapaapäiväosastoon) - kumpi vaan käy.
Jos aloitetaan uutisista, koska ne vanhentuvat nopeimmin. + Mew'n klubikeikat. Tanskalaiset tulevat nopeasti uudelleen Suomeen. Lippujen hinta Mew'n kohdalla alkaa olla suuri, mutta 40 euroa on silti vähemmän kuin jäähallikeikasta, joita itse ainakin vierastan edelleen ja paljon. Lipunmyynti alkaa 14.12. Tiketissä ja Lippupalvelussa. Ti 16.2.2010 Helsinki, Kulttuuritalo Ke 17.2.2010 Tampere, Pakkahuone
+ I Was a Teenage Satan Worshipperiltä tulee uusi levy 3.2.2010. Sämplerit, syntikat, oikeat rummut ja kosketinsoittajan vokalistivierailut kuulostavat hyvältä suunnalta. Maistiaiskappale Amsterdamned kuulosti heti vähän liiankin hyvältä, koska meinasin aiheuttaa tuhoa ottamalla lyriikat liian vakavasti. Kuulostaa siltä, että IWATSW uudistuu/ palaa juurilleen sopivassa suhteessa, sillä kappale kuulostaa parhaimmalta bändin matskulta aikoihin. Lataa Amsterdamned täältä: http://www.gaea.fi/msc/IWATSW/IWATSW_Amsterdamned.mp3
Pari postausta aiemmin hehkuttamani Vega kolistelee edelleen. Se täyttää musiikilliset vaatimukseni erinomaisesti, ja tuntuu että kaikki diggaamani asiat (kasari, italo, kiihkeät vokaalit, hyvät sävellykset/ sämpäläykset jne.) ovat samassa paketissa. Kill the Noisen Vega-remix toimii sekin joskin vähän eri tarkoituksiin:
Samaiseen postaukseen viitaten: ehdin kuin ehdinkin kiertää kaikki keikat. Neon Indian kiinnosti livenä enemmän kuin levyltä. Meneillään olevan Alan Palomo(Vega/ Neon Indian) -fanituskauteni keskellä saattoi tarkasteluni olla kuitenkin jokseenkin subjektiivista. Jos kiinnostaa tietää, mistä mies on lahjakkuutensa perinyt, tsekkaa Jorge Palomo. (Oikeasti haluan vain päteä päätyneeni Fuck Buttonsin keikalta YouTube-jatkoille syyskuun kuumimman (lähde: HypeMachine) bändin kanssa. Ei sillä etteikö Jorge varmasti ole ollut kuuma juttu aikanaan. Sori, en voinut vastustaa kiusausta.)
Viime viikon keikoista löytyy/ tulee löytymään arvostelut Fresh from Finland -blogista. Tässä pientä visuaalista esimakua:
Air:
Fuck Buttons:
Neon Indian:
Frank Turner:
Loppuun todettakoon, että Roskilden joulukalenteri pieksee Provinssin vastaavan. Tanskalaisfestari varmisti viikonloppuna lisää bändejä ensi kesän esiintyjälistaansa, ja lipun hinta laski viime vuotistakin alemmaksi 225 euroon. Vaikka esiintyjistä (mm. Muse ja NOFX) ei vielä mikään tarpeeksi kolahdakaan, tulee ensi kesästä silti taas mahtava, jos vanhat merkit paikkansa pitävät :--)
Palaillaan asiaan kiireen helpotuttua, sillä tässä oli vain murto-osa kaikesta, joka on jäänyt sanomatta.
Ääriolosuhteista toisiin. Jos pari vuotta sitten koettiin mutaisin Roskilde Festival ikinä, nyt saatiin nauttia pahimmista/ parhaimmista helteistä 33 vuoteen. Helle kävi jossain vaiheessa jopa sietämättömäksi. Olo oli lähes koko ajan uupunut ja janoinen. Kun on edellisenä yönä bailannut pitkälle aamuyöhön lavalla N.A.S.A.:n kanssa, ei seuraavana aamuna ennen kahdeksaa telttasaunasta herääminen kuulosta miellyttävältä ajatukselta. Niinpä viimeiset yöt tulikin vietettyä taivasalla. Myös satunnaisen tanskalaisen oksennukset telttani sisäpuolella vaikuttivat päätökseen. Tapansa mukaan myös järjestäjät huomioivat olosuhteet ja avasivat Lounge-lavan öiksi majoituskäyttöön.
Jossain vaiheessa näytti, ettei tajunnanräjäyttäviä keikkoja olisi Roskildessa koettu tänä vuonna laisinkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Soundit kusivat pahasti useammalla keikalla, Arena-lava oli liian pieni liian monelle bändille, settilistat olivat huonoja ja keikat muutenkin vain keskinkertaisia. Esimerkiksi ...And You Will Know Us by the Trail of Dead heitti niin väsähtäneen keikan, että epäilin bändin henganneen festivaaleilla alusta asti itsekin. The Mars Volta sen sijaan oli kaikista isoin pettymys. Liekö pilvisempi sunnuntai vaikuttanut muidenkin mielentilaan, sillä kolme parasta keikkaa nähtiin vain muutaman tunnin sisään.
...And You Will Know Us by the Trail of Deadin keikalla yleisö sai vettä niskaansa
White Liesin kohdalla arviointikykyni saattaa olla puolueellista, sillä yhtyeen To Lose My Life... -levy on pyörinyt pal-jon. Keikka kuitenkin lunasti valtavatkin odotukset eikä valitettavaa jäänyt. Kyyneleet virtasivat ja Flow'n odotus satakertaistui. Seuraavana vuorossa olleen The Whitest Boy Aliven keikka oli yksi viikon kohokohdista. Vaikka seuraaminen ei ollutkaan kovin intensiivistä (makoilimme lavan ulkopuolella bassovirtauksien kutittelemana), kokonaisuutena keikka kuulosti mahdollisesti jopa festareiden parhaalta. Leppoisa kesämusiikki olisi voinut tanssittaa hikeen asti, mutta se teki vaikutuksen myös bändin musiikilta aiemmin välttyneisiin makoilijakavereihini. Karismaattinen Erlend Øye muuten paljasti nauttineensa festareista jo useamman päivän tuttujen aktiviteettien hellimänä: uiminen, parhaaksi festariruoaksi osoittautunut thai-sapuska ja hyvät keikat.
White Lies
Hämmästyksekseni löytyi vielä yksi bändi, joka liikutti kyyneliin asti. Blogiani lukeneet tietävät, että Coldplay on minusta ollut yksi maailman huonoimpia ja yliarvostetuimpia bändejä. Koska muita esiintyjiä ei kuitenkaan samaan aikaan soittanut, päädyin seisoskelemaan Orangelle, jolla olen nähnyt eniten paskoja keikkoja Roskilden lavoista. Noh, voiko keikka olla huono, jos koko bändi kävelee keskelle 70 000 -päistä yleisöä soittamaan coverin Michael JacksoninBillie Jeanista akustisesti? Tai kun koko yleisö nostaa bändin pyynnöstä hohtavat matkapuhelimensa ilmaan aaltoliikkeessä täydenkuun valaisemaa taivasta vasten? Tai kun auringonlaskun aikaan taivaalle nousee lukuisia keltaisia jätti-ilmapalloja, ja koko yleisö hoilaa Yellow'ta? Päätelkää itse. Minä jouduin syömään sanani.
Coldplay - Yellow
Toki muitakin onnistujia löytyi. Friendly Fires tanssitti !!!:n tyyliin. Rumpistol yhdisteli valloittavasti idm:ää, dubsteppiä sekä viuluja ja selloja. Trentemøller vapautti bilekansan tanssimaan kera upean lavashow'n ja lukuisten vierailijoiden (joista en tunnistanut ketään, mutta tanskalaiset tuntuivat olevan innoissaan). Mew'n uudet ja vanhat biisit soundasivat hyvin ylitäydellä Arenalla. 16-vuotias Mike Sheridan otti täyden lavan haltuun keskellä päivää. Rihannalta näyttänyt Lily Allen soitti hittiensä väliin (niitä hävyttömän hyviä) remixejä omista biiseistään. Cut Off Your Hands valloitti pienimmällä lavalla sekä Diplon ja SwitchinMajor Lazer -keikalta oli vaikea lähteä bussilippuostoksille, koska maailman parhaimpia bailubiisejä pudoteltiin tauotta.
Huomionarvoista tänä vuonna oli lukuisat lainakappaleet. Niitä tuli lähes jokaisella keikalla, ja onkin mahdotonta enää niitä kaikkia muistaa. Tanskassa kuultiin esimerkiksi White Lies esittämässä Portisheadia, Lily Allen tulkitsemassa Britney Spearsia, Fucked Up Ramonesia, Oh No Ono Radioheadia, The Whitest Boy Alive Robin S:ää ja The Prodigya jne. Päälavan bändeistä esimerkiksi Oasis, Faith No More, Coldplay ja Madness heittivät covereita ilmoille. Kerrottavaa riittäisi loputtomiin, mutta Roskilden ainutlaatuisen hyväsydämisen tunnelman selostamisen sijasta aion jättää sen teille koettavaksi. Tänä vuonna hienot kelit hellivät, mutta ei se mutavuosikaan niin paha ollut etteikö kannattaisi lähteä ihmettelemään!
:""---)
Nyt vituttaa olla kotona. Täällä on Tammerfestit, jotka eivät viime viikon jälkeen oikein tunnu miltään. (Viimeksi ne ovat oikeasti kiinnostaneet kai 14-vuotiaana...)Myöhemmin (tällä viikolla?) lisää kuvia Tanskasta. Ensiksi pitää vain saada läppäri ja kamerapiuha samalle paikkakunnalle. Onneksi ensi viikolla on vuorossa Saksa & Melt!
