60 parasta kappaletta vuodelta 2009 3/3

20. Edward Sharpe & The Magnetic Zeros - Home

Aihe on varmaan yksi käytetyimmistä ("home is wherever I'm with you"), mutta samalla myös parhaiten toteutetuista. Nais- ja miesvokaalien vuoropuhelu toimii tässä kappaleessa erityisen hyvin.

19. Daniel Merriweather - Change

Merriweather on luultavasti vuoden aliarvostetuimmista artisti. Miehen tuotanto lukeutuu nykyajan radiosouliin, mutta Merriweatherin sielukas ääni ja nykyaikaan linkitetyt biisit tekevät siitä myös genrensä parasta musiikkia, jolla kuuluisi olla enemmän kuuntelijoita kuin Amy Winehousella.

18. Metric - Help I'm Alive

Kivat sanat, söpö biisi, tarttuvat melodiat ja vuoden 2009 paras biisi, jossa naisvokaalit ovat pääosassa.

17. Monsters of Folk - Map of the World

Lempikappaleeni superyhtyeeltä vaihteli vielä syksyllä todella paljon, mutta tähän onnenpyörä lopulta pysähtyi. Kilpailu käytiin lähinnä Bright Eyesista tutun Conor Oberstin biisien välillä.

16. Los Campesinos! - The Sea is a Good Place to Think of the Future
Käännekohta suhteessani Los Campesinos!iin, joka muutti vihan rakkaudeksi.

15. Keramick & Lobo - Gone

Helposti vuoden paras kotimainen kappale, jota ei koskaan luulisi suomalaiseksi. Keramickia & Loboakin enemmän se kuulostaa joltakin Thom Yorken tekemältä vierailukappaleelta.

14. Grizzly Bear - Two Weeks

Meinasin unohtaa tämän kappaleen listalta, sillä kuvittelin Two Weeksin ilmestyneen ennen viime vuotta. Se kuulosti jo ensimmäisellä kuuntelukerralta niin klassikolta. Ei sillä tavalla, että se olisi tehty jo niin monta kertaa ennenkin vaan sillä tavalla, että se on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin tarttuvan hyvä, että ihmetyttää miksei sitä ollut tehty aikaisemmin.

13. Phoenix - 1901

Yhden vuoden parhaan levyn paras kappale. Phoenix jaksaa yllättää vuodesta toiseen.

12. Burial & Four Tet - Moth

Kevään jälkeen tämä kappale unohtui hetkeksi, mutta onneksi muistin sen tätä listaa kootessani. Moth kuulostaa Burialilta ja Four Tetiltä eikä kovinkaan yllättävältä - mutta riittävän timanttiselta yltääkseen melkein kärkikymmenikköön.

11. Animal Collective - My Girls

Jossain vaiheessa viime vuotta My Girls tuntui olevan maailman hypetetyin kappale. Kuten jo aiemmin sanoin, Animal Collective on hypensä ansainnut. My Girls oli kappale, joka sai minut viimein ymmärtämään sen.

10. Andrew Weatherall - Fail We May, Sail We Must

Vuoden toiseksi paras avausraita, joka kuulostaa riittävästi Ceebrolisticsin Mattip:ltä, lieventääkseen tuskaa ikuisesta levyn odottelusta. Äärimmäisen koukuttava kappale.

9. N.A.S.A. - Gifted (feat. Kanye West, Santigold & Lykke Li)

En tiedä, pitääkö syyttää nimekkäitä vierailijoita vai ei, mutta Gifted kuuluisi ehdottomasti jokaisten hyvien bileiden soittolistalle. Vierailijat ainakin hoitavat työnsä mallikelpoisesti. Olen ikuisesti kiitollinen Lissulle, joka muistutti useamman kerran tähän bändiin tutustumisesta.

8. Moderat - A New Error

Moderatin esikoislevy jäi minulla ensimmäisillä kuuntelukerroilla repeatille jo ensimmäiseen kappaleeseen, koska se oli vain niin erinomainen, etten päässyt pidemmälle. Vuoden paras avausraita.

7. White Lies - The Price of Love

Tämä biisi ylsi näinkin korkealle puhtaasti sanojensa takia, jotka ovat mielestäni lähes hienoimmat elleivät jopa parhaat, jotka olen kuullut. Isoimmat arvostukset lähtevät siitä että parikymppinen mies on voinut kirjoittaa nokkelan tarinan, joka kuulostaa elämää kokeneen kirjailijan tekstiltä. Sama pätee muihinkin levyn biiseihin, mutta tässä on tarina, josta mieluiten tekisin elokuvan.

6. The Whitest Boy Alive - 1517

Listan toinen nelinumeroinen biisi, samoin kuin toinen valkoisin mies -kappale. Tästä 60 kappaleen joukosta eniten mainintoja keräsi Erlend Øyen bändiprojektit, joista 1517 ylsi korkeimmalle. Miksi? Tähän voi tanssia tai rentoutua, ja se kuulostaa sadankin kuuntelukerran jälkeen vielä yhtä viihdyttävältä. Jos edellisessä oli vuoden parhaat sanat kokonaisuutena, 1517 sisältää parhaan lausahduksen: "Freedom is a possibility only if you're able to say no".

5. The Mars Volta - Desperate Graves

Octahedronin paras biisi, vaikka seitsemän muuta ovatkin lähes samaa tasoa. Joku kirjoitti jonnekin, että uusin riisutumpi levy paljastaa, kuinka huono säveltäjä Omar A. Rodriguez-Lopez todella on. Itse olen täysin päinvastaista mieltä. En varmastikaan suhtaudu bändiin täysin objektiivisesti, mutta The Mars Volta ei petä koskaan.

4. White Lies - Death

Price of Loven ja tämän lisäksi listalle oli tunkemassa kolme muutakin White Liesin biisiä. Vaikka osa niistä alkaa olla puhkisoitettuja, Death jaksaa vielä herkistää. Lievästi lentopelkoiselle vuoden mageimpiin kokemuksiin kuului tämän kappaleen kuuntelu lentokoneessa.

3. Calvin Harris - I'm Not Alone

Kesän ja syksyn bilebiisi numero yksi. Vaikka Harrisilta löytyy levyllinen erinomaisia tanssikappaleita, ei yksikään riitä yli ensimmäisen lohkaisun. I'm not alone oli meikäläiselle vuoden 2009 we are your friends.

2. Fuck Buttons - Surf Solar
Tämä tuskin olisi tässä ellen olisi aluksi pistänyt tähän kappaletta, joka ilmestyi vääränä vuonna, ja sitten muistanut unohtaneeni yhden lempparini listalta kokonaan.

1. Moderat - Rusty Nails

Kiistaton ykkönen. Keväästä asti tiesin, että tämä on vuoden paras kappale ellei ihmeitä tapahdu. Modeselektor ja Apparat maistuvat pelkiltäänkin, mutta yhdessä tulos näyttäisi olevan puhdasta kultaa. Thom Yorkekin komppaa.

Vuoden 2009 parhaat keikat

Kuluneen vuoden aikana olen käynyt enemmän keikoilla kuin ostanut levyjä. Ei sillä että olisin ostanut vähän levyjä, vaan keikkatahti on ollut kovaa. Viikkoennätykseni on nyt kuusi eri tapahtumaa ja viikonlopun livebändisaldo 38 bändiä. En tiedä, olenko nähnyt liian monta keikkaa vai mistä johtuu, ettei Last.fm näytä keikkahistoriaani tältä vuodelta kuin syyskuulle asti. Toivottavasti en unohtanut jotain supersiistiä tältä syksyltä.

Seuraavassa listassa itselle tärkeimmät keikat ja keikkabändit tältä vuodelta. Suosittelen lämpimästi alla olevien keikoille eksymistä. Tällä kertaa lähes kaikki olivat festarikeikkoja, mistä se sitten ikinä kertookin.

Bergen-Berlin Mash-up Surprise eli The Whitest Boy Alive, The New Wine ja Kakkmaddafakka, Melt! Festival 2009, Saksa
Aloitan parhaimmasta. Tästä on selitetty jo ties minne ja ties kuinka paljon, mutta jos joskus jollakulla on mahdollisuus nähdä The New Wine, The Whitest Boy Alive ja Kakkmaddafakka samaan aikaan lavalla, en jättäisi tilaisuutta käyttämättä mistään hinnasta. Bergenistä tulee mieletöntä musiikkia, lavaenergiaa ja mahtavia tyyppejä. Lavalla kuultiin kaikkien kolmen bändin omia biisejä sekä covereita (mm. muutama ysärilaina). Oon edelleenkin tosi otettu Fred Falken puolesta, että tämä älytön lavalla riehunut röykkiö esitti livenä nimenomaan miehen remix-version TWBA:n Golden Cagesta.

Elämäni hienoimpia hetkiä:


The Flaming Lips, Pitkä kuuma kesä, Helsinki
Haluaisin tietää, kyllästyykö The Flaming Lipsin keikkoihin, jos näkisi yhtyeen kymmeniä kertoja. Epäilen. Kaikki oli, mitään ei puuttunut. Yleisöä oli vähän, mutta kaikki paikalle tulleet säteilivät onnea.






Coldplay, Roskilde Festival
Olen aina vihannut sydämeni kyllyydestä Coldplayta. Koska mikään muu bändi ei esiintynyt tämän kanssa päällekäin, lähdin itsekin päälavan edustalle vitsaillen: ”haha, ihan varmasti oon se, joka itkee keikalla ja ryntää sitten ostamaan kiertuepaitaa”. No, ne paidat oli ihan kauheen rumia, mutta Coldplay osaa ottaa kymmenistä tuhansista ihmisistä koostuvan yleisön. Todella kauniita ja ainutlaatuisen tuntuisia hetkiä. Parhaiden palojen seuraaminen YouTubesta herkistää laittaa ihon edelleen kananlihalle, vaikka inho on pikkuhiljaa normalisoitumassa. Vaikka bändi ei vieläkään ole suosikkejani, Coldplayn aiheuttama massahurmos ja mielettömät yleisövolyymit toivat mieleen edellisvuoden Radioheadin, joka oli paras näkemäni festarikeikka tähän päivään asti.

Yleisölle jäi levy päälle:


Myös Pet Shop Boys laulatti yleisöllä Viva la Vidaa edellisenä päivänä:


Jaakko & Jay, joka ikinen keikka helkkarin monessa eri kuppilassa
Vaikka jotkut vitsit on kuultu ennenkin, edelleen miehet ovat tuoreita, ilahduttavia ja hyväntuulisia lavalla. Vaikka tamperelaisten debyytti ei ollutkaan aivan niin kova kuin olisi toivonut, on kaksikko mahdollisesti paras suomalainen livebändi tällä hetkellä. Jos joku vuoden keikoista pitäisi nostaa yli muiden, ääneni menisi äitienpäivän keikalle Kujakollissa Tampereella.





White Lies, Roskilde Festival & Flow Festival
Vaikka matkasin Italiaan asti nähdäkseni nuorukaisilta klubikeikan, jäivät festivaalikeikat debyytin lisäksi ainoiksi todisteiksi siitä, että tässä on vuoden tulokas. Vaikka keikat olivat settilistoiltaan lähes samat, Tanskassa bändi tuntui paremmalta. Muistaakseni Rumbassa keikka nostettiin jopa Roskilden parhaaksi, minkä voisin melkein itsekin allekirjoittaa. Myös Flow’ssa coveroitu Portisheadin The Rip on ehkä onnistunein live-laina tänä vuonna.







N.A.S.A., Roskilde Festival
Vaikka minut (ja muut) häädettiinkiin lavalta ikävin keinoin, N.A.S.A. todisti olevansa kaiken sen odotuksen arvoinen. Villit yöbileet aikaansaanut eriskummallinen porukka soitti harmikseni vain yhden oman biisinsä, mutta jos tietää parhaat diskokappaleet, voi dj-keikkakin yltää vuoden parhaimpien joukkoon. Show’ta tai meininkiä ei ainakaan puuttunut…



The Whitest Boy Alive, Roskilde Festival & Melt! Festival
1. Erlend Oye on sympaattisin musiikkimies
2. En tiedä bändiä, jolla olisi parempi covermaku: Show Me Love (Robin S.), Music Sounds Better with You (Stardust), I Like to Move It (Reel 2 Real), Glory Box (Portishead), Harder, Better, Faster, Stronger (Daft Punk) jne.
3. Coverit kuulostavat aina The Whitest Boy Alivelta
= Yksi maailman parhaimmista livebändeistä. Oli sitten eturivissä joraamassa tai kaaaaukana lavasta makoilemassa nurmikolla.




Animal Collective, Melt! Festival
Oon ihan rehellisesti yrittänyt välttää kirjoittamasta AnCo-hypeä, sillä tuntuu että sitä on jo valmiiksi joka paikassa. No, hype on totta ja Merriweather Post Pavilion on yksi vuoden parhaista levyistä, My Girls biiseistä ja Melt!in esiintyminen keikoista.





Frank Turner, Pitkä kuuma kesä & Tavastia
Vaikka odottelinkin Frankin keikkaa PKK:n lauantailta lähes tulkoon eniten, Turner yllätti silti erinomaisuudellaan. Hauska brittimies heitti vitsiä aiheesta kuin aiheesta, ja sai koko yleisön yhtymään voimakkaaseen yhteislauluun keskellä päivää. Olikin ilo kuulla välispiikissä joulukuun keikasta, ja lähes yhtä mahtava Frank oli Tavastiallakin. Turner kärsii korkeintaan joistakin maneereista, mutta hoitaa ne kuitenkin niin hyvin että ne kääntyvät voitoksi. Toimii taustabändillä tai ilman!




Trentemøller, Roskilde Festival
A. Trentemøller järjesti vuoden parhaat kekkerit Roskilden päälavalla festivaalin avauspäivän yönä yli 60 000 ihmiselle. Jokunen vuosi sitten mies esitti samalla lavalla minimalistista teknoaan bändin kanssa, mutta tällä kertaa kuultiin vain dj-keikka, joka ei kovin minimaaliseksi jäänyt. Se oli yksi massiivisen päälavan näyttävimmistä esityksistä. Parin tunnin settiin mahtui yhtä sun toista, mutta mies soitti paljon omia biisejään maustettuna vierailijoilla, joita en kotimaani vuoksi tunnistanut. Tanskalaiset kuitenkin kiljuivat hurmiossa. Trentemøller antoi myös esimakua tulevasta, minkä jälkeen levynodotus on kasvanut välillä sietämättömäksi.



Girl Talk, Redrum & Pitkä kuuma kesä
Listasin viime vuonnakin parhaat keikat, mutta unohdin julkaista sen. Girl Talk olisi luultavasti noussut sen listan kärkeen ellen olisi nähnyt viime vuonna mm. Radioheadia, The Mars Voltaa ja Justicea. Tänä vuonnakin todistin useita merkityksellisempiä iltoja, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Girl Talk on maailman paras bilemies. Vaikka Pitkän kuuman kesän keikkakin oli hyvä, Redrumin saunailta painii omassa sarjassaan. Yleisöä riitti lavalle yhtä paljon kuin sen ulkopuolellekin, ja paidat lensivät pois niin Gregg Gillisiltä kuin tavallisilta suomalaisiltakin. Hetken hengähdystaukoa ei tullut ja miehen keikkapaidat myivät hyvin luultavasti siksi, että aiemmin päällä olleet vaatteet olivat läpimärkiä.





Muita mainitsemisen arvoisia esiintymisiä:
Au Revoir Simone, Tavastia
Buraka Som Sistema, Melt! Festival
Ceebrolistics, Turun Klubi
Crystal Castles, Pitkä kuuma kesä
Cut off Your Hands, Roskilde Festival
Deerhunter, Tavastia
Fleet Foxes, Roskilde Festival
Flying Lotus, Flow Festival
Friendly Fires, Roskilde Festival
Joose Keskitalo & Muuan Mies, Klubi
Kakkmaddafakka, Melt! Festival
Melvins, Pitkä kuuma kesä
Miike Snow, Melt! Festival
Mogwai, Pitkä kuuma kesä
Oasis, Roskilde Festival & Melt! Festival
Wilco, Milano

Vielä on kesää jäljellä...

...soi taas varmasti joka radiokanavalla taukoamatta. Onneksi en kuuntele radiota. Pahoittelen otsikkoa. Se on varmasti hirvein, jonka olen ikinä kirjoittanut.

Kuulokkeissani on tänä kesänä soinut kaikenlaista. Nämä eniten soitetut hahmottuivat tänä vuonna kesälevyiksi jo todella aikaisin, mutta kestävyystestissä meni tovi ennen kuin uskalsin julistaa kesämusalistauksen/2009. Melkein myös unohdin, että lupasin pistää tämän tänään ilmoille, koska päädyin taas katselemaan keikkoja. Viiden kärki aakkosjärjestyksessä.

Passion Pit: Manners

Vaikka tänä kesänä ei selkeää korvaajaa viime kesän MGMT:lle ole löytynytkään, Passion Pit tuntuu olevan lähimpänä. Sen saattoi päätellä hypen määrästä jo viime vuoden puolella. Helium-laulu, pirteät melodiat ja useampi radiosoittobiisi yhdistettynä kestävään kokonaisuuteen täyttänevät kaikki kesälevyn vaatimukset. Kuten Melt-raportissa jo kirjoitinkin, yllätyin keikalla, kuinka monta hyvää biisiä levyltä oikeasti löytyikään. Soundaa ilmavasti eikä kulu nopeasti. Pyöreä mutta ei pallo.

Phoenix: Wolfgang Amadeus Phoenix

Tämä ei sinällään mielestäni ole ylitse muiden -levy Phoenixilta, mutta näillä ranskalaisilla on tapana kuulostaa aina kesäiseltä. Lisztomania ja muut hitit on vaikea kuvitella syyskaamoksen tai räntäsateen taustamusiikiksi. Phoenixilla on vain sellainen side kesään kuin Sweat (A la la la long):lla Jaffaan. Levy olikin varmasti tarkoituksella ajoitettu julkaistavaksi toukokuun loppuun.

Portugal. the Man: The Satanic Satanist

Mahdollisesti alaskalaisten paras levy. The Satanic Satanist on kesäisen kepeä lätty, joka ei kuitenkaan päästä helpolla. Ehdoton kasvaja ja täysikasvuisena tämäkin ansaitsee muutakin kuin vain taputukset. Se on eheä kokonaisuus, josta silti voi irrottaa biisejä yksityissoittoon, mikä on jo sinänsä yksi kriteeri täydelliselle levylle. Täysiin pisteisiin ei kuitenkaan päästä, koska lopussa vähän lässähtää. Lyriikoiden puolesta teemalevy, joka kertoo miesten nuoruusvuosista Alaskassa. Tässä levyssä on maailman mageimmat kannet (fyysisesti). Jos kesän minikiertue Suomessa jäi väliin, ei hätiä mitiä, bändi tulee myöhemmin tänä vuonna uudelleen vierailulle. Olen eturivissä.

White Lies: ...To Lose My Life

Vuoden alkupuoliskolla ennustelin tämän jäävän yksitoikkoiseksi levyksi, mutta olin niiiiin väärässä. Rakastan lähes jokaista biisiä albumilla. Vaikka bändin soundi onkin kuultu jo niin monesti ennenkin, jokainen biisi on tarttuva unohtamatta vuoden parhaita lyriikoita. 4-real, sanoitukset ovat niin hyviä, etten muista fiilistelleeni ikinä näin paljon sanoja. Tällä levyllä ei kuulla mitään normaalia rakkausskeidaa vaan novellimaisia tarinoita jokapäiväisistä asioista, joista ei kuitenkaan ole ennen lauluja kirjoitettu - ainakaan yhtä taitavasti. Haluan kuitenkin korostaa, että hyvät lyriikat eivät tee paskasta biisistä hyvää, joten toimivuutta on pakko löytyä muiltakin osa-alueilta. Yksi parhaista debyyteistä aikoihin! Tsekatkaa Flow'ssa!

The Whitest Boy Alive: Rules

Rules on ollut selkeästi heinäkuun levy. Vaikka tätä tuli kuunneltua jonkin verran jo lopputalvesta/ alkukeväästä, kesäkuuntelut ovat olleet huipussaan. Liekö sitten johtunut siitä, että esimerkiksi Timebomb on kuin tarkoitettu kävelybiisiksi, ja tempo oli aiemmin tänä vuonna liian nopea liukkaille jalkakäytäville. Hyvien jamitteluiden lisäksi sanoitukset ovat aidontuntuisia, mutta oivaltavan nerokkaita. Freedom is an opportunity only if you're able to say no. Hurraa! Eikä tässä vielä kaikki, sillä bändi on vielä parempi lavalla. Buukatkaa joku jäbät Suomeen, pliide! Nähty kolmesti tänä kesänä eikä vieläkään riitä.

Kesän alussa muitakin kesälevyehdokkaita löytyi. Yeah Yeah Yeahs, La Roux, Metric ja Bat for Lashes julkaisivat levyt, jotka vastoin odotuksiani eivät kestäneetkään soitossa kuin tovin. Kasabiania ja Empire of the Sunia en muistanut kuunnella tarpeeksi, mutta ne kuulostavat siltä, että saattaisivat ansaita paikkansa yllämainittujen joukossa. Muutamat sen sijaan sisälsivätkin sen verran melankoliaa, että säästelen niitä suosiolla pimeämpiin iltoihin.

Bonus1:

Tämä uusi musiikkivideo löytyy varmasti jokaisesta musablogista. Uusi Friendly Fires -sinkku julkaistaan kuukauden päästä, mutta video tupsahti Interwebziin viime viikolla. Harmittaa, ettei tätä julkaistu paria kuukautta aiemmin, sillä tässä olis ollut kovaa potentiaalia. Tai siis, nythän on vasta heinäkuu.

Friendly Fires - Kiss of Life

Iloista huomata, että !!!-vaikutteet ovat katoamassa musiikista, vaikka suoraan Nic Offerilta otetut tanssiliikkeet ovat edelleen mukana. Toisaalta, en tiedä onko tämä vieläkään kovin omaperäistä. Eikö tällänen 'hipimpi' ja 'progempi' matsku ole aika in tällä hetkellä indie rock -piireissä? Arctic Monkeyskin on uuden levyn perusteella kalastellut samoilta vesiltä vaikutteita, vaikka lopputulos onkin aivan eri. Toisaalta, uudistuminen on yleensä plussaa, ja oli miten oli, Kiss of Life on ihan v*tun hyvä biisi.

Bonus2:
Kesäsoittolista! Kesän ylivoimasesti eniten soitetuimpia biisejä tältä vuodelta. Hittiputki! Kaikki sydämen arvoisia! Luonnollisesti kaikkia kesäbiisejäni ei löydy Spotifysta.

1. Jack Peñate: Be the One
2. Daniel Merriweather - Change (feat. Wale)
3. The Whitest Boy Alive - Keep a Secret
4. Miike Snow - Animal
5. Phoenix - 1901
6. Metric - Help I'm Alive
7. Peter Bjorn and John - Nothing to Worry About
8. Passion Pit - Sleepyhead
9. Au Revoir Simone - Knight of Wands
10. Animal Collective - My Girls
11. Yeah Yeah Yeahs - Heads Will Roll
12. Ida Maria - I Like You So Much Better When You're Naked
13. Empire of the Sun - Walking on a Dream
14. White Lies - Death
15. The Temper Trap - Sweet Disposition
16. The Juan MacLean - One Day (Surkin Remix)
17. Bat for Lashes - Daniel (Duke Dumont Remix)
18. Moderat - Rusty Nails
19. Deadmau5 & Kaskade - I Remember (Caspa Remix)

Avaa tästä!
tai: spotify:user:foonk:playlist:7zYyZ7DG2VXTjt5NB2gLoV

Ps. Mikäli joku haluaa vuorovaikuttaa, minua kiinnostaa tietää, mikä on tämän kesän virallinen kesärenkutus. Kuulen näistä aina vasta tosi myöhään syksyllä.

Melt! Festival 2009

Melt! Festival Saksassa osoittautui joka pennin arvoiseksi reissuksi. Ei liene oikeudenmukaista ketään kohtaan verrata suomalaisia festivaaleja sen kanssa, mutta Melt! meni ohi Szigetin ja Roskilden ainakin omilla ranking-listoillani. Festivaali ei ollut täydellinen, ja monia asioita olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta tunnelma, ympäristö, bändit, lyhyet jonot, tekniikka ja monet pienemmät yksityiskohdat olivat huipputasoa.

Heti ensimmäisellä keikalla olo oli niin fantastinen, että festivaali tuntui uniikilta jo siinä vaiheessa. Pilooski veivasi elektroaan isosta vanhasta kaivosnosturista (tms), joka oli koristeltu diskopalloin. Samana iltana tosin meinasi mennä koko reissu vituiksi. Aluksi Foals ja TRG peruivat tuntemattomista syistä, ja itku oli lähellä, kun eniten odottamani Moderat perui aamuyöllä päälavalla. Yllättäen alkanut myrsky ja vaakasuoraan piiskannut sade oli pilannut tekniikan, joten myös Trentemøller joutui jättämään keikan soittamatta. Deadmau5 ei voinut soittaa turvallisuussyistä, sillä katetun Gemini-lavan rakenteet uhkasivat sortua.

Pilooski

Peruuntumiset loppuivat kuitenkin siihen ja loppufestivaali sujui lähes moitteettomasti - mitä nyt Red Bull -lavan siirtyminen paikasta toiseen yhdistettynä informaation huonoon kulkuun aiheutti sen, että MSTRKRFT ja Diplo jäivät lauantaina näkemättä. Se ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, sillä tästä syystä eksyin maailman parhaalle keikalle. Enkä liioittele! Kuten etukäteen olin hämäävästä Bergen-Berlin mash-up surpriseksi nimetystä slotista aavistellut, Coca-Cola Soundwave Tentissä nähtiin 18 (?) hengen eli kolmen bändin yhteisjamittelusessiot. The Whitest Boy Alive & The New Wine & Kakkmaddafakka soittamassa soittimilla versoita esimerkiksi ysärihiteistä (esim. What is Love) omien kappaleidensa lisäksi. Mahtava keikka huipentui maailman parhaaseen biisin eli Fred Falken remix-versioon ensin mainitun bändin Golden Cage -biisistä. Fantastista, sensaatiomaista.

Ei mikään paska keikkavideo.

Näin noin 38 keikkaa, joista lähes jokaisella naama loisti kuin Naantalin aurinko. Uskomaton tunnelma piti huolen siitä, että Sleepless Floorilla saattoi tanssia läpi yön puoleenpäivään asti ilman huumeitakin (warehouse party!). Lyhyiksi jääneet yöunet eivät väsyttäneet tunnelmaa lainkaan ja sunnuntainakin koettiin uskomattomia asioita. Heti päivän alkajaisiksi Patrick Wolf heilui päälavalla paskaraita valkoisessa shortsipuvussaan. Myöhemmin Oasis soitti huomattavasti energisemmin kuin Roskildessa ja festivaalien bändiosaston päättänyt Passion Pit todisti olevansa hypen arvoinen.

Patrick Wolf

Oasis

Muita kohokohtia olivat mm. Boys Noize vs. Erol Alkan, Animal Collective, The Whitest Boy Alive, Klaxons (neljä uutta biisiä, joita en ollut kuullut edes viime vuonna Tallinnassa!), Yuksek, Buraka Som Sistema, Miike Snow, Kiki, Ellen Allien, Simian Mobile Disco, Travis sekä uusi suosikkibändini Kakkmaddafakka. Näistä ehkä lisää vielä myöhemmin.

Klaxons

The Whitest Boy Alive

Toivottavasti ensi vuonna useampi suomalainenkin uskaltautuu mukaan, sillä harmillisinta reissussa oli vain se, etteivät kaikki mahtavat tyypit olleet mukana todistamassa täydellisyyttä. Vaikka lippu olisi jäänyt ostamattakin, kahden lavan ja leirinnän tarjonnasta olisi päässyt nauttimaan ilmankin! Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan päälavatason bändejä, jotka haukkuivat festivaalit maailman parhaiksi, ja oli paikalle eksynyt jokunen iso tähti muuten vainkin. Ystäväni ainakin bongasi Klaxonsin keikalta Agyness Deynin. Tavallisia tallaajiakin oli saapunut ympäri maailmaa, sillä sain uusia tuttuja mm. Saksasta, Japanista, USA:sta, Norjasta, Suomesta, Ruotsista, Briteistä ja Hollannista.

Lisää Melt!-kuvia täällä.

Tällaisesta yli pääseminen on vaikeaa, ja se kestäisikin varmaan viikkoja ellei uudet menot olisi tiedossa jo huomenna. Sonisphere-reissu vaihtui muuten sittenkin takaisin Puntalaan sairastelujuttujen vuoksi.

Melt! -tärpit

Rakastan elämää niin paljon, etten juuri jaksa surra asioita - saati sitten itkeskellä ikävien asioiden vuoksi. Musiikki sen sijaan saa silmäni kostumaan eniten. Hyvä keikka tai kuuntelukokemus kotona hyvän keikan jälkeen avaavat kyynelkanavani helpoiten. Roskildessa itkeskelin ainakin The Mars Voltan, Fleet Foxesin, White Liesin ja Coldplayn keikoilla. Deadmau5 ja The Whitest Boy Alive olisivat myös saattaneet herkistää, jos ei hymyni olisi ollut koko ajan niin leveässä. Onko kenelläkään kokemusta kyyneleiden virtaamisesta hymysuin? Omien kokemuksieni pohjalta sanoisin sen olevan mahdotonta.

Koska olen jo ehtinyt suunnata kaikki ajatukseni perjantaina alkavaan sulamiseen, tässä nopea katsaus siitä, mitä ennustelen kovimmaksi itkettäjiksi. Tätä voi kai pitää jonkinlaisena listauksena eniten odottamistani esiintyjistä. Listauksen ulkopuolelta löytyy toki vielä Klaxons ym. bändit, jotka on nähty jo useaan otteeseen.

MODERAT

Taidan itkeä jokaisen biisin aikana. Tällä hetkellä tuntuu ettei mitään voi odottaa tätä enempää.

PASSION PIT

Festivaalin viimeinen soitinbändi, ja yksi meikäläisen tämän vuoden kesäbändeistä. Komea päätös.

THE WHITEST BOY ALIVE
the whitest boy alive 1517 street concert ic berlin

Harmikseni yksi toinen itkun arvoinen bändi (Caribou) soittaa samaan aikaan, mutta The Whitest Boy Aliven ollessa melkein Roskilden paras, en voi jättää jameja väliin. En voi.

Pari eniten odottamaani esiintyjää esiintyy osittain päällekkäin. Lisäksi samaan syssyyn osuu vielä !!!. En ole todellakaan vielä osannut päättää, mitä katsoa:

BURAKA SOM SISTEMA

Tätä odotin festivaalilta eniten ennen kuin 1) Moderat julkaisi levynsä 2) Phoenix pisti ilmoille suorastaan törkeän kesälätyn.

PHOENIX

Nii, että mitähän sitä sit tekis?

APHEX TWIN

Noni, tämä biisi jos pärähtää soimaan perjantaiyössä, ni ni... lupaan ottaa itkukuvan.

ANIMAL COLLECTIVE

Tää bändi on menny multa salakavalasti vähän ohi. Soittoja kyllä löytyy, mutta tuntuu että voisin saada albumikokonaisuuksista enemmänkin irti. Keikka näyttäköön minulle suuntaa.

FOALS

Näistä nuorista poikabändeistä olisin mieluummin nähnyt Late of the Pierin, mutta ilmeisesti se oli Melt!issä viime vuonna. Tämäkin sopii vallan mainiosti.

TRAVIS

Bändi, joka soittaa päällekkäin Crystal Castlesin, La Rouxin ja Kode9 & the Spaceapen kanssa. Ja vaikka tämä onkin varmaan ihan karseen tylsää itkurunkkausta, on yllä olevan videon biisi meitsille ihan törkeen tärkeä. Vitutti yhdeksän vuotta sitten, kun äiti ei päästänyt Seinäjoelle, ja näin ollen missasin 2000 vuoden Provinssirockin keikan. Enää en missaa. Vähän sama juttu mulle kuin Oasiksen Wonderwall. Sen näin pari viikkoa sitten livenä, joten voi hyvillä mielin jättää väliin näillä festareilla.

Loppuun pari mahdollista yllättäjäihanuutta:

MIIKE SNOW

The Guardian on väittänyt että 'A-ha meets Animal Collective'. Ei paskempi vertaus, molempien parhaat puolet.

KAKKMADDAFAKKA

Bändillä on mielestäni typerin nimi ikinä, Melt!in järjestäjien mielestä siistein mahdollinen. Oli miten oli, norjalaiset ovat lupaavia ja Erlend Øye on heidän faninsa.

Lisäksi odotetuimmista löytyy tietty viel Erol Alkan vs. Boys Noize -hulluus, mistä ei luonnollisesti löydy videota (vielä), mutta aion reivata sunnuntain vastaisena yönä 03:30-07:00 kovempaa kuin yksikään paikalla oleva piripää. Itseasiassa en ehkä ihan niin kauan, koska samaan aikaan soittaa Digitalism ja Ellen Allien ja muut, mut ainakin jokusen tunnin.

Päänvaivaa päällekkäisyyksien lisäksi aiheuttaa elämisen kannalta "pakolliset toimet". Aikataulut jo sinänsä tekevät nukkumisen mahdottomaksi, mutta kaiken lisäksi päiviksi luvataan tällä hetkellä 26-36 astetta lämmintä päivästä riippuen. Perjantain bileet päättyvät lauantain puolella aamuseitsemältä, ja ainakin Tanskassa nukkuminen teltassa oli mahdotonta helteiden ansiosta jo tästä tunnin päästä. Nukkumista vastaan on myös sunnuntaiaamun (07-14) ohjelmasta löytyvä kovanluokan BPitch-putki, joka olisi hienoa todistaa.

Mikäli en kuole viikonloppuna unenpuutteeseen tai sikainfluenssaan (tämä kesäkuun ensimmäisestä päivästä jatkunut keuhkoputkentulehdus + kuume alkaa pikkuhiljaa huolestuttaa), henki taitaa lähteä hyvän musiikin yliannostuksesta. Lopuksi haluaisin toivottaa kaikille Ilosaarirockiin suuntaaville hauskaa viikonloppua, hyvää festarifiilistä ja kauniita kelejä. Menkää katsomaan ainakin Dizzee Rascal ja Bad Brains. Edelleen harmittaa, ettei kaikkea voi saada.

Ps. Twitteriä seuraamattomille tiedoksi: Mewin tuleva levy on vuotanut (Sometimes Life Isn't Easy kuulostaa juuri niin ihanalta ja posilta kuin keikan perusteella saattoi odottaa), syksyllä ilmestyvän uuden The Dodosin voi streamata täällä ja Portugal. the Manin mahtava uusi levy on kuultavissa kokonaisuudessaan MySpacessa. Viime kuussa jälkimmäisimmän missanneille tiedoksi, että yhtye muuten tulee myöhemmin syksyllä uudestaan Suomeen.

Roskilde Festival 2009

Aurinkoinen Orange Stage Håkan Hellströmin soittaessa

Ääriolosuhteista toisiin. Jos pari vuotta sitten koettiin mutaisin Roskilde Festival ikinä, nyt saatiin nauttia pahimmista/ parhaimmista helteistä 33 vuoteen. Helle kävi jossain vaiheessa jopa sietämättömäksi. Olo oli lähes koko ajan uupunut ja janoinen. Kun on edellisenä yönä bailannut pitkälle aamuyöhön lavalla N.A.S.A.:n kanssa, ei seuraavana aamuna ennen kahdeksaa telttasaunasta herääminen kuulosta miellyttävältä ajatukselta. Niinpä viimeiset yöt tulikin vietettyä taivasalla. Myös satunnaisen tanskalaisen oksennukset telttani sisäpuolella vaikuttivat päätökseen. Tapansa mukaan myös järjestäjät huomioivat olosuhteet ja avasivat Lounge-lavan öiksi majoituskäyttöön.

Öinen Orange lihasvoimalla pyörineestä maailmapyörästä kuvattuna

Jossain vaiheessa näytti, ettei tajunnanräjäyttäviä keikkoja olisi Roskildessa koettu tänä vuonna laisinkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Soundit kusivat pahasti useammalla keikalla, Arena-lava oli liian pieni liian monelle bändille, settilistat olivat huonoja ja keikat muutenkin vain keskinkertaisia. Esimerkiksi ...And You Will Know Us by the Trail of Dead heitti niin väsähtäneen keikan, että epäilin bändin henganneen festivaaleilla alusta asti itsekin. The Mars Volta sen sijaan oli kaikista isoin pettymys. Liekö pilvisempi sunnuntai vaikuttanut muidenkin mielentilaan, sillä kolme parasta keikkaa nähtiin vain muutaman tunnin sisään.


...And You Will Know Us by the Trail of Deadin keikalla yleisö sai vettä niskaansa

White Liesin kohdalla arviointikykyni saattaa olla puolueellista, sillä yhtyeen To Lose My Life... -levy on pyörinyt pal-jon. Keikka kuitenkin lunasti valtavatkin odotukset eikä valitettavaa jäänyt. Kyyneleet virtasivat ja Flow'n odotus satakertaistui. Seuraavana vuorossa olleen The Whitest Boy Aliven keikka oli yksi viikon kohokohdista. Vaikka seuraaminen ei ollutkaan kovin intensiivistä (makoilimme lavan ulkopuolella bassovirtauksien kutittelemana), kokonaisuutena keikka kuulosti mahdollisesti jopa festareiden parhaalta. Leppoisa kesämusiikki olisi voinut tanssittaa hikeen asti, mutta se teki vaikutuksen myös bändin musiikilta aiemmin välttyneisiin makoilijakavereihini. Karismaattinen Erlend Øye muuten paljasti nauttineensa festareista jo useamman päivän tuttujen aktiviteettien hellimänä: uiminen, parhaaksi festariruoaksi osoittautunut thai-sapuska ja hyvät keikat.

White Lies

Hämmästyksekseni löytyi vielä yksi bändi, joka liikutti kyyneliin asti. Blogiani lukeneet tietävät, että Coldplay on minusta ollut yksi maailman huonoimpia ja yliarvostetuimpia bändejä. Koska muita esiintyjiä ei kuitenkaan samaan aikaan soittanut, päädyin seisoskelemaan Orangelle, jolla olen nähnyt eniten paskoja keikkoja Roskilden lavoista. Noh, voiko keikka olla huono, jos koko bändi kävelee keskelle 70 000 -päistä yleisöä soittamaan coverin Michael Jacksonin Billie Jeanista akustisesti? Tai kun koko yleisö nostaa bändin pyynnöstä hohtavat matkapuhelimensa ilmaan aaltoliikkeessä täydenkuun valaisemaa taivasta vasten? Tai kun auringonlaskun aikaan taivaalle nousee lukuisia keltaisia jätti-ilmapalloja, ja koko yleisö hoilaa Yellow'ta? Päätelkää itse. Minä jouduin syömään sanani.

Coldplay - Yellow

Toki muitakin onnistujia löytyi. Friendly Fires tanssitti !!!:n tyyliin. Rumpistol yhdisteli valloittavasti idm:ää, dubsteppiä sekä viuluja ja selloja. Trentemøller vapautti bilekansan tanssimaan kera upean lavashow'n ja lukuisten vierailijoiden (joista en tunnistanut ketään, mutta tanskalaiset tuntuivat olevan innoissaan). Mew'n uudet ja vanhat biisit soundasivat hyvin ylitäydellä Arenalla. 16-vuotias Mike Sheridan otti täyden lavan haltuun keskellä päivää. Rihannalta näyttänyt Lily Allen soitti hittiensä väliin (niitä hävyttömän hyviä) remixejä omista biiseistään. Cut Off Your Hands valloitti pienimmällä lavalla sekä Diplon ja Switchin Major Lazer -keikalta oli vaikea lähteä bussilippuostoksille, koska maailman parhaimpia bailubiisejä pudoteltiin tauotta.

Huomionarvoista tänä vuonna oli lukuisat lainakappaleet. Niitä tuli lähes jokaisella keikalla, ja onkin mahdotonta enää niitä kaikkia muistaa. Tanskassa kuultiin esimerkiksi White Lies esittämässä Portisheadia, Lily Allen tulkitsemassa Britney Spearsia, Fucked Up Ramonesia, Oh No Ono Radioheadia, The Whitest Boy Alive Robin S:ää ja The Prodigya jne. Päälavan bändeistä esimerkiksi Oasis, Faith No More, Coldplay ja Madness heittivät covereita ilmoille. Kerrottavaa riittäisi loputtomiin, mutta Roskilden ainutlaatuisen hyväsydämisen tunnelman selostamisen sijasta aion jättää sen teille koettavaksi. Tänä vuonna hienot kelit hellivät, mutta ei se mutavuosikaan niin paha ollut etteikö kannattaisi lähteä ihmettelemään!





:""---)

Nyt vituttaa olla kotona. Täällä on Tammerfestit, jotka eivät viime viikon jälkeen oikein tunnu miltään. (Viimeksi ne ovat oikeasti kiinnostaneet kai 14-vuotiaana...)Myöhemmin (tällä viikolla?) lisää kuvia Tanskasta. Ensiksi pitää vain saada läppäri ja kamerapiuha samalle paikkakunnalle. Onneksi ensi viikolla on vuorossa Saksa & Melt!

Ensimmäisen vuosineljänneksen parhaimmistoa

Joulukuussa sain huomata, että kaikkien levyjen läpikahlaaminen vuosilistaa tehdessä on perhanan työlästä. Helpottaakseni loppuvuoden urakkaa listaan teille alkuvuoden (1.1.-7.4.2009) eniten kuuntelemani tänä vuonna ilmestyneet/ ilmestyvät levyt. Näistä on pitänytkin muutama sana jakaa kanssanne. Linkkien takana mahdolliset aikaisemmat kommenttini. Nämä eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.

Samae Koskinen: Elossa (MySpace)
Elossa on konseptilevy, joka pysyy aiheessa alusta loppuun. Perjantaista kertova levy toimi lopulta kohdallani niin hyvin, että olen lähes poikkeuksetta käynnistänyt perjantaipäiväni sillä. Edelleenkään en voi olla hehkuttamatta Kauko Röyhkän kanssa yhteistyössä kirjoitettuja lyriikoita. Ne istuvat Samaen suuhun, vaikka välillä äänessä onkin teinityttö tai vanha vaari. Levy löytyy kokonaisuudessaan Spotifysta.

Moderat: Moderat (MySpace)
Moderat on Modeselektorin ja Apparatin kauan sitten jäihin pistetty, tänä vuonna henkiin herännyt projekti. Berliinin IDM-taitureiden yhteistyö on ihailtavan virheetöntä. Paketissa on kaikki kohdallaan, ja tällä hetkellä Moderat tuntuu jopa paremmalta kuin mestarit erikseen. Mitään pahaa sanottavaa en keksi, joten en voi kuin suositella tätä kaikille, joille uppoaa idm/ minimal techno/ glitch/ ylipäätänsä elektroninen rauhallinen meno.

Rubik: Dada Bandits (MySpace)
Edellisessä postauksessa unohdin ylistää, että tämä on täydellinen julkaisuajankohtaa myöten. Muutenkin paras vuodenaika tuntuu entistäkin mahtavammalta kuunnellessa Dada Banditsia keväisessä auringossa. Dada Bandits on sulanut lumi, aurinko, lämmin sade, hiekoittamattomat (kuivat) jalkakäytävät, vintiltä kaivetut aurinkolasit ja verkkatakit, vihertävä nurmikko, pajunkissat, jääkiekon MM-kisat, aukeavat terassit, puut hiirenkorvilla, muuttolinnut, valoisat illat, ihastuneet ihmiset, polkupyörä, ensimmäiset leskenlehdet jne. Ainiin, ja Wastelandin videokin sai minut herkistymään!

Röyksopp: Junior (www)
Vaikka ensimmäisenä maistiaisena soittoon levinnyt Happy Up Here kuulostikin vanhalta Röyksoppilta, suorastaan hittibiisi Epleltä, ovat norjalaisetkin uudistuneet. Junior pursuaa tanssittavaa ja iloista elektronista poppia ja hienoja vierailijoita. Toivottavasti syksyllä ilmestyvä rauhallisempia biisejä sisältävä Senior on yhtä syksyinen kuin keväinen levy Junior on.

Joose Keskitalo: Tule minun luokseni, kulta (MySpace)
Mikäli Joose ei ole aiemmin miellyttänyt, ei tämäkään levy tule viemään sydäntäsi. Mikäli on, Tule minun luokseni, kulta valloittaa. Joosen vapisevat vokaalit ja ohut soundi ovat edelleen läsnä läpi levyn, mutta uusiakin tuulia voi levyltä löytää. Sanaleikit ovat raisumpia ja absurdimpia kuin ennen. Tunnelma ei ole enää pelkkää mies ja kitara -meininkiä, vaan levyltä nousee esiin muitakin soittimia kuten vetopasuuna. Levyllä kuuluu Itä-Suomi ja kansanperinteet. Kohokohdat: Viis tyttöä, Pimeydestä pimeyttä vastaan & Tule minun luokseni, kulta.

Fever Ray: Fever Ray (MySpace)
Puolet The Knifestä on nyt uusi The Knife.

White Lies: To Lose My Life
(MySpace)
Viime vuonna breikanneen Glasvegasin hengessä jatkaa tänä vuonna myös Briteistä ponnistava White Lies. Vaikka maalailevat kitarat onkin korvattu post-punk-syntikoilla, tunnelmassa on paljon samaa. To Lose My Life on herkullinen debyytti, mutta Glasvegasin kaltainen läpimurto kompastunee yksipuolisuuteen. Kaikki biisit ovat hyviä sävellyksiä, mutta kokonaisuuden kuuntelun jälkeen vain levyn kaksi ensimmäistä biisiä soivat päässä. Kohokohdat: To Lose My Life, Death & Nothing to Give.

The Whitest Boy Alive: Rules (MySpace)
Ehkäpä leppoisin tänä vuonna vastaan tullut levy. Siinä missä edellisen levyn hitti Golden Cage heräsi henkiin Fred Falken kultasormesta, Rules on jo niin tiukka avausraita samannimiselle levylle, ettei sen aikana taatusti väsytä. Harmillisesti variaatiota uupuu myös tältä lätyltä. Suosittelen leppoisan kotiaskartelun taustamusiikiksi, esim. siivotessa toimii!

Michael Black Electro: Stripped Anatomy of... (MySpace)
Ensihehkutuksen jälkeen olen pudonnut takaisin maan pinnalle. Vaikka Stripped Anatomy of... olikin iloinen yllätys, dynaaminen kokonaisuus ja juuri sopivan energinen lätty, jäävät yksittäiset raidat tasapaksuiksi. Muutama kokonaisuudesta nouseva helmi lisäisi kiinnostusta reippaasti ja pitäisi levyn paljon pidempään soittimessa rahisemassa.

Tim Hecker: An Imaginary Country (www)
En ollut pitkään aikaan suurkuluttanut ambientia/glitchiä, mutta Tim Hecker käänsi alkuvuodesta uutuuslevyllään unimusiikkini suunnan post-rockista pitkästä aikaa ambientiksi. Uusi Tim Hecker onkin oiva nukahtamislevy muutenkin kuin nimensä puolesta. Se on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka palvelevat kokonaisuutta tehden siitä rentouttavan dronehtavan kokemuksen.

Birdy Nam Nam: Manual for Successful Rioting (MySpace)
Tästä levystä kirjoittelinkin jo tammikuussa kivoja sanoja, mutta Blogger poisti postaukseni. Espoossakin vierailleen dj-kvartetin turntable-projekti on entistä elektrompaa, mihin lienee vaikuttanut tuottajan puikoissa heilunut Justice-yhtye. Vanhoja Birdy Nam Nam -sävyjä ei ole paljoa tallella, mutta uusikin suunta on kelpaa.

Pete Parkkonen: First Album (www)
Idols-Peten albumi ei ole yhtään niin huono kuin tv-formaattilevyltä ja kiireisiltä aikatauluilta olisi voinut odottaa. Se on täynnä kelpobiisejä, mutta ymmärrettävistä syistä levy jää hajanaiseksi. Eri kirjoittajien kynistä syntyneistä kappaleista ei muodostu hyvää kokonaisuutta, ja lauluistakin tulee mieleen usein jokin bändi eikä itse Parkkonen (Disco Ensemble, Foo Fighters, Danko Jones). Kuitenkin: First Album on ihan miellyttävää kuunneltavaa.

Lisäksi löytyy läjä levyjä, joissa oli ensikuuntelun perusteella potentiaalia, mutta joita en ole ehtinyt kuunnella tarpeeksi, jotta uskaltaisin julistaa mielipiteeni. Jos jotain superia on mennyt ohi, patistakaa kuuntelemaan ohoi!

Biiseistä vois kans tehdä samanlaisen..