Näytetään tekstit, joissa on tunniste wilco. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wilco. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. marraskuuta 2011

Musadokkarit osa 1

Olen kuluttanut viime aikoina kohtuullisen paljon kallisarvoista aikaa musadokkareiden parissa, koska tajusin että mulla on vähintään aurinkokunnankokoinen musta-aukko dokumenttitiedoissani, vaikka olenkin lempidokkarit katsonut triljoonasti. Niinpä metsästin käsiini läjän kaikenlaisia musapätkiä, mitä vain ikinä löysin, ja nyt seuraa ajatuksia todella lyhyesti ensimmäisestä satsista!

GG Allinista kertova Hated oli yllättävän lällärikamaa verrattuna siihen mitä odotin ennakkotietojeni perusteella. Muutamaa verkkokalvoille vahvasti piirtynyttä provosoivaa kohtausta lukuunottamatta kaikki oksettava oli jo nähtävillä YouTubesta eikä lyhyehkö dokkari tarjonnut enää juurikaan lisäkauhistusta. Allin oli suorastaan symppis verrattuna ennakko-odotuksiini. Pätkä oli kuitenkin viihdyttävä ja katsomisen arvoinen, oli sitten tietoinen siitä, kuka Allin oli tai ei. Kaikkien julkkisten kaverista Rodney Bingenheimerista tarinoinut Mayor of the Sunset Strip sen sijaan jätti rockin sekatyömiehestä ja radiodj:stä oudon kuvan, jota ei voi sympaattiseksi sanoa, vaikka supertähdet vuoronperään vakuuttelivatkin Rodneyn olevan ihmisenä sellainen. Itselleni jäi sillisalaattimaisesta kerronnasta mielikuva Rodneysta hukassa olevana miesrukkana.



Wilcon Yankee Hotel Foxtrotin tekemistä avannut I Am Trying to Break Your Heart jäi pettymykseksi, mikä toisaalta voi johtua siitä että katselin sen kaiken nopeatempoisen tykitysdokumentoinnin jälkeen. Se tarjoili juuri sitä, mitä luvattiin eli harmaasävyisiä pätkiä studiosta. Faneille varmasti kolahtaa silti. The Flaming Lips -dokkari The Fearless Freaks oli ehkä tämän joukon voittaja, koska tietoa tuli laajasti mm.  bändin historiasta ja vastoinkäymisistä, ja pätkästä jäi kattava kokonaiskuva työn määrästä, joka menestyksen eteen on tehty. Erityisesti minua ilahdutti, että dokumentti avasi muidenkin bändin jätkien elämää eikä keskittynyt ainoastaan keulakuva Wayne Coyneen. Silti The Fearless Freaks lämmitti mieltä juuri Coynen ansiosta ja sai mut haaveilemaan aviomiehestä joka on (kuin) hän. Sädekehä suuruudenhullun rock-ikonin pään yllä kirkastui entisestään.

Viime viikolla kolahti postiluukusta viimein myös Efterklang-dokkari/ musiikkitaltiointi An Island, jota olin odottanut viime maaliskuun Korjaamon näytöksestä asti kuin kuuta nousevaa sekä laittanut ennakkotilaukseen heti toukokuussa, kun se oli mahdollista. En tiedä joutuiko nopeasta reagoinnistani ennakkomyyntiin vai mistä, mutta oma dvd-kappaleeni on numeroitu 0007, coolness! An Island jaksaa aiheuttaa rakkauden rytmihäiriöitä vielä kymmenienkin katselukertojen jälkeen. Sen voi muuten ostaa digitaalisena netistä maksa mitä haluat -periaatteella. Aivan huikea pätkä, joka on must see.


Täyspitkien ja välillä liiankin pitkäksi venytettyjen dokkareiden ohelle on sopinut täydellisesti jo muutaman blogin mainitsema Vicen & Marshall Headphonesin tekemä nettitv-sarja On the Road. En tiedä muista, mutta mä kaipaan jotain katsomista syödessä ja kymmenen minuuttia on ihan täydellinen mitta siihen. Mutta on jaksoilla paljon muutakin tarjottavaa kuin pelkkää silmänruokaa ruokailijalle. Kaikessa karskiudessaan äärettömän seksikäs ja kuolettavan hauska Jesse Hughes (Eagles of Death Metal) juontaa kuusi ensimmäistä jaksoa, jotka keskittyvät roudareiden ja kiertuehenkilökunnan haastatteluihin ja salaisuuksiin.

Omat suosikit ykköskaudelta olivat kolme viimeistä jaksoa: rokki- ja kiertuenaisia esiin nostanut Women on the road, nimensä mukaisista asioista kertonut Desert Rock & Fucked Up ja legendaariseen studioon, Rancho de la Lunaan keskittynyt jakso. Ensi viikolla alkaa sarjan toinen puolisko, jonka houstaamisesta vastaa Les Savy Favin Tim Harrington, joka ensimmäisen jakson perusteella hoitaa hommansa yhtä mallikkaasti kuin Hughes.

ViceTV:n arkistoista löytyy myös paljon muuta kiinnostavaa (sekä musiikista että ihan kaikesta muustakin) kuten sarja The Producers, jonka toinen tuotantokausi on juuri käynnistynyt Benga-jaksolla.

On the Road -kakkoskauden traileri:


tiistai 2. helmikuuta 2010

Kashmir: Trespassers


Kuluva viikko on ollut uutisia täynnä. Eilen festivaalit ilmoittelivat esiintyjiään (mm. Provinssirock, Roskilde Festival, Rock Werchter), tänäänkin on kuultu iloisia uutisia eikä huomennakaan näytä vielä uutistulva laantuvan.

Tänään:
1) Wilco palaa Suomeen kahdelle keikalle toukokuussa!
Keikkapaikat ja ajankohdat ovat Helsingin Kulttuuritalo to 20.5. ja Tampereen Pakkahuone pe 21.5. Liput maksavat 47-51 euroa ja tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 8.2.2010. Jos keikalle lähteminen mietityttää, kannattaa lukaista läpi meikäläisen kirjoittama keikka-arvio marraskuulta Milanosta.

2) Disco Ensembleltä uusi 7", pitkäsoitto ja videoblogi
Videoblogi starttaa 10. helmikuuta ja ensimmäinen single White Flag for Peace ilmestyy kauppoihin seiskatuumaisena ja internetkauppoihin latauksena 24. helmikuuta. Ennakkotilaa täältä.



Huomenna:
1) Roskilde julkaisee kolme esiintyjää lisää. Facebookiin postatun teaserin avulla ihmiset ovat päätelleet että yhtyeet voisivat olla The Temper Trap, Electrojuice ja FM Belfast. Huomenna nähdään, olivatko pikkusherlockit jälleen oikeassa.

2) Live Nation paljastaa klo 9:30, kuka tai ketkä saapuvat kesäkuussa Suomeen. Koko kesäkuuksi varattuun Kyläsaareen saapuvia esiintyjiä on arvuuteltu pitkään niin iltapäivälehdissä kuin netissäkin, ja huomenna selviää!

3) Huomenna YleX:llä klo 20-22 soitetaan neljän biisin Villa Nah -live, josta esimakua yhden videon verran YleX:n sivuilla.

4) I Was a Teenage Satan Worshipperin kolmas levy Strange Lights julkaistaan! Siitä lisää myöhemmin.

Huomista odotellessa aion keskittyä hetkeksi Kashmiriin. Tanskalaisen altsurokkibändin edellisestä levystä on ehtinyt kulua jo viisi vuotta, ja viimeksi bändi nähtiin Suomessa 2008 vuonna Ilosaarirockissa.  Vaikka paikalla olinkin, viimeisin keikka jonka muistan nähneeni on 2006 vuodelta Tampereen Yo-talolta. Edelleen tuntuu jokseenkin uskomattomalta että bändi on esiintynyt siellä.

Syy, miksi otin Kashmirin päivän puheenaiheeksi on uusi levy Trespassers, joka jo löytyy Spotifystakin. Huomenna Suomessa julkaistavalle kuudennelle kokopitkälle ei ole merkittäviä muutoksia tehty. Silti Kashmir ei lukeudu bändeihin, jotka tekevät saman levyn kerta toisensa jälkeen. Trespassersilla kuullaan runsaasti viuluja ja vocoder-ulinaakin mahtuu mukaan. Biisit ovat totutun poppiksia ja muutama balladikin soppaan on viskattu. Levyä on ollut tuottamassa mm. Andy Wallace, joka tunnetaan esimerkiksi Jeff Buckleyn Gracen tuottajana.

Levy kuulostaa kasvajalta, mutta miellyttää jo ensimmäisellä kuuntelulla. Tällä hetkellä eniten kolahtavat kymmenen kappaleen satsista alta löytyvä avausraita Mouthful of Wasps, Still Boy, Pursuit of Misery ja Danger Bear. Loistavat biisit todistavat että Kashmirin biisikynä on edelleen yhtä terävä, eikä Trespassers häviä edeltäjillensä himpun vertaa.



MySpacehttp://www.myspace.com/kashmiryeah
SpotifyKashmir – Trespassers
wwwhttp://www.kashmir.nu/

maanantai 21. joulukuuta 2009

Melkein parhaita kappaleita vuodelta 2009

Mainitsin jo edellisessä tekstissä vuosilistojen tekemisen vaikeudesta. Tässä vaiheessa olen saanut karsittua lukuisista tänä vuonna ilmestyneistä biiseistä reilun sadan kappaleen listan.  Tällä kertaa listaan remixit ja coverit erilleen, koska niitä on noussut suosikeiksi vieläkin suurempi määrä.

Lopullisilta vuosilistoiltani on kuitenkin karsiutumassa pois useita erinomaisia kappaleita, joita en ole vielä hehkuttanut täällä. Koska niistäkin monet ansaitsevat kehunsa, tässä muutama bubbling under -biisi tältä vuodelta:



CFCF:n Big Love on sellainen biisi, joka haluaisin pistää kymmenen parhaan biisin joukkoon, mutta todellisuudessa keksin ainakin 60 biisiä, joilla on ollut enemmän merkitystä vuonna 2009. Big Love muistuttaa minua viime vuoden lempikappaleestani (The Whitest Boy Alive - Golden Cage (Fred Falke Remix)) ja olisi sääli, jos tällaiset mielleyhtymät jäisivät esittelemättä.


En tiedä, minne listalle kuuluisi toinen versio Metricin tänä vuonna ilmestyneestä Help I'm Alivesta. Minulla oli vaikeuksia päättää, onko levyversio vai tämä parempi, ja ilmeisesti päädyin jättämään tämän pois. Aika näyttää, teinkö oikean päätöksen.

Tanskalaisen Oh Landin parasta biisiä Audition Dayta ei valitettavasti löydy studioversiona YouTubesta tai Spotifysta, mutta dubsteppiä hehkuvan kokeellisen elektronisen poppikappaleen voi käydä kuuntelemassa vaikka neitokaisen MySpacessa: http://www.myspace.com/ohlandmusic

Wilcon ja Feistin yhdessä esittämä You and I on yksi kauneimmista vierailijakappaleista tänä vuonna, vaikka miesnaisduettoja ylsikin muutama tätä ylemmäksi.


Varsinaisten lemppareiden esittely alkaa huomenna, ellen jo tänään innostu töiden jälkeen!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Delphic: Doubt (ynnä muuta)

Terveisiä Milanosta. Niinhän siinä sitten kävi, että Grizzly Bearinkin keikka peruuntui kolarin vuoksi. Myös matkaseuraksi valittu poikaystävä sairastui sikainfluenssaan lähtöä edeltävänä päivänä ja jäi Suomeen. Mitkä todennäköisyydet sille edes voi olla, että 4/5 bändeistä + matkaseura peruuttaa kolme kuukautta suunnitellun matkan? Minä kuitenkin matkasin Italiaan katsomaan sen ainoan keikan joka jäjelle jäi, ja Wilco olikin ihan mahtava. Toivomani Side with the Seeds sisältyi kuin sisältyikin settilistaan. Wilcon keikasta lisää lähipäivinä Fresh from Finland -blogissa.

Törmäsin iloisiin musiikkiuutisiin heti palattuani. Vähän ennen lähtöäni, viikko sitten Delphic lisäsi teaserin Doubt-biisistä Youtubeen. Nyt palattuani biisi on kuunneltavissa kokonaisuudessaan MySpacessa, yhtyeen sivuilla tai vaikkapa tässä:

Doubt by delphic.

Biisi ei yllätä vaan sopii Delphicin linjaan vallan mainiosti. Itseasiassa Doubt kuulostaa jo valmiiksi todella tutulta. Ei sillälailla että se muistuttaisi jotain entuudestaan tuttua biisiä liikaa, eikä sillä tavallakaan että se olisi jo kuunneltu puhki... Ehkä se on vain tarttunut poikkeuksellisen hyvin mieleen Delphicin keikoilta. Hyvä biisi kuitenkin.

Tällä viikolla palataan arkeen lujaa. Koulu, työ ja musiikki iskee päälle sellaisella volyymilla, että tulevina päivinä ei juuri nukuta. Viikonloppua sietää odotella, sillä jo neljännen kerran tänä syksynä Tampereella pääsee nauttimaan hyvistä kaupunkifestivaaleista. Valoa Festivaleilla esiintyy mm. The Tallest Man on Earth (SWE), Liekki, Joensuu 1685, I Was a Teenage Satan Worshipper, Taxi Taxi! (SWE), Jaw Lesson (SWE), Wildbirds & Peacedrums (SWE), Viola, Credit jne.

http://www.valoafestival.fi/
Valoa Festival (Spotify)

tiistai 10. marraskuuta 2009

Them Crooked Vultures ym.

Jos nyt kirjoittaisin esittelytekstin Grizzly Bearista tai Wilcosta peruuntuisiko sekin keikka? En kuitenkaan nyt ota sitä riskiä, sillä kaikkien pitäisi muutenkin nämä kaksi bändiä jo tietää. Vituttaa. Jos lähden kaupunkilomalle, valitsen kohteeni keikkojen perusteella, ja nyt lomastani vapautui jo toinen peräkkäinen ilta. Nyt varmaan jo manaan loppumatkanikin, mutta olisin toivonut mieluummin vaikka Wilcon peruuntumista, sillä vaihtoehtoja keikalle olisi ollut yllinkyllin. White Liesille ja Darker My Lovelle ei yllättäen ole mitään kiinnostavaa.



En siedä vastoinkäymisiä, ja tää tuntuu nyt jopa liioitellun paskalta, aivan kuin koko reissu olisi pilalla. Ehdin innostua liikaa Darker My Lovesta. Tällä hetkellä tuntuu, että ainoa viikonlopun pelastaja voisi olla Side with the Seeds livenä, mistä osaan sanoa jo nyt ettei tämä tule toteutumaan. Tää on niin tätä ja tälle ei mitään voi. Peruuntumisia tapahtuu. Sikainfluenssa ilmeisesti sairastuttanut esiintyjiä tai jotain, ja onhan se hyvä ettei tulla paikalle meitsii tartuttaan, koska ei oo vielä rokotukseen tarjottu mahdollisuutta. Onneksi tästä päivästä löytyy vähän iloakin. Nimittäin...







































Them Crooked Vulturesin levyn voi nyt kuunnella Youtubesta! Last.fm:stä bongatut kommentit ovat olleet vain ja ainoastaan ylistäviä, enkä voi yhden kuuntelun perusteella sanoa olevani pettynyt minäkään. Led Zeppelin/ Foo Fighters/ Queens of the Stone Age -superkokoonpanon materiaali ei sinänsä yllätä, vaan kuulostaa juuri siltä kuin voi odottaa ja toivoa. Ja silti vieläkin paremmalta. Kerrankin onnistunut superkokoonpano.

Kuuntele täällä: http://www.youtube.com/user/themcrookedvultures tai täällä: http://www.themcrookedvultures.com/