Flow '13: Moderat

Modeselektor + Apparat = Moderat. (Kuva: Olaf Heine)

Tämä on kahdeksas kerta, kun kirjoitan Moderatista All Earsiin, mutta erinomaisuuksista sietääkin huudella. Tällä kertaa aiheeseen kirvoittaa bändin uusi albumi sekä ensi viikon Flow Festival -keikka.

Moderat on siis saksalaisten IDM-velhojen Modeselektorin ja Apparatin projekti, joka yhdistää molempien konkareiden parhaat puolet virheettömän täydellisesti. Gernot Bronsertin ja Sebastian Szaryn Modeselektor on pioneeritason mestari bassorikkaassa ja nyrjähtelevässä klubimusiikissa, kun taas Sascha Ring eli Apparat on taituri fiilispitoisemmassa post-rockahtavassa kokeellisessa pop-ambientissa. Poppoo teki 2000-luvun alkupuolella yhdessä Auf Kosten der Gesundheit EP:n, jonka jälkeen projekti laitettiin jäihin. Kuuden vuoden jälkeen kolmikko kohtasi jälleen, ja Moderatin debyyttialbumi näki päivänvalon 2009.

Tuosta albumista kehittyi minulle pakkomielle, ja Moderat yhdessä tuntui paremmalta kuin Modeselektorin ja Apparatin kaikki omat tuotokset yhteenlaskettuna. Yhtyeen kappale Rusty Nails oli minulle kiistatta vuoden 2009 tärkein kappale. Bändi kipusi vähitellen kaikkien aikojen lempibändieni joukkoon. Matkustin katsomaan bändiä kahdesti Saksaan, kerran Tanskaan ja kerran Serbiaan. Näihin aikoihin Moderat keräsi mainetta ja kunniaa yhteistyölleen myös Radioheadin lämppärinä. Kun kiertueiden jälkeen Modeselektor ja Apparat jatkoivat taas omillaan, en uskaltanut edes toivoa toista levyä ilmestyväksi pidemmälläkään aikataululla. Niin kävikin, että tulevan toisen albumin ensimmäinen single Bad Kingdom oli jo pihalla, kun havahduin uutiseen II -albumista.

Ikuinen suosikki Rusty Nails:


Moderat - Bad Kingdom


Nyt II:n julkaisuun on enää muutama hassu päivä (TÄLLÄ VIIKOLLA), ja levystä löytyy versio jo Spotifystakin. (Spodariversiossa on 9/11 biiseistä.) II on taattua Moderattia eli levy, jota kuunnellessa tekisi mieli fiilistellä kaikkia biisejä samaan aikaan, koska ei osaa päättää, minkä kappaleen haluaisi kuulla eniten. Ensimmäinen sinkku Bad Kingdom on oiva jatko Rusty Nailsin hengessä, enkä yhtään ihmettele, jos se dominoisi tämän vuoden lempikappaleissani. Apparatin päätähuimaavat vokaalisuoritukset (this is not what you wanted / not what you had in mind!!!!!) pistävät jokaisella kuuntelukerralla kiemurtelemaan kylmien väreiden saattelemana. Tämä reaktio ei tosin rajoitu hittibiiseihin vaan Moderatin materiaali on jälleen ihan yleisesti sillä sielukkuuden tasolla, että biisien upeutta on fiilisteltävä silmät kiinni ja antaumuksella –  oli bändi sitten livenä lavalla edessäni tai ei.

Vaikka minimalistiset elektroniset artistit eivät yleensä keikoillaan räjäytä tajuntaa visuaalisella ilotulituksella, Moderatin kohdalla musiikin voima on vahva. Erityiskehaisu Flow Festivalille esiintymisslotin valinnasta, sillä Nokia Blue Tent on luultavasti soundillisesti vahvin lava yhtyeelle, ja perjantai-illan viimeinen (?) esiintymispaikka puolenyön aikaan palvelee Moderatin musiikkia erinomaisesti. Ainakin oma skenaarioni illan päättymisestä on se, että olen puolenyön aikaan enemmän kuin valmis jumittamaan lempimusiikkini parissa. Vieräytän väsymystiloissani ehkä kyyneleen jos toisenkin, sillä heräsin aamulla kuudelta töihin ja sieltä juoksin suoraan Suvilahteen, missä en ole juuri ehtinyt hengähtääkään, koska perjantaihin on mahtunut jo niin monta upeaa keikkaa. Moderat on jälleen yksi maailman kauneimmista asioista, joten aamuyöllä nukahdan sänkyyni hymy huulillani. Eli suuri kiitos vaan Flow Festival tästä jo etukäteen!

Moderat esiintyy Helsingin Flow Festivalilla ensi viikon perjantaina (9.8.2013). (00:00, Nokia Blue Tent)

Let in the Light on toinen suosikkini tulevalta levyltä:


Facebook: https://www.facebook.com/moderat.band
Spotify: Moderat
Twitter: https://twitter.com/ModeratOfficial
www: http://moderat.fm/

Aivan lopuksi on myös pakko kehaista yhtyeen Bad Kingdom -videollakin nähtyä visuaalista ilmettä! Ekan ja tokan levyn kannet näyttävät seuraavilta! Whoaaaa:

Ps. Flow Festival tiedotti tänään ensimmäistä kertaa Suomeen tulevan Boiler Roomin ohjelmasta!! Cooli-o!!!

Viimeinkin kotona 2/2

Terveisiä Egyptistä! Oli ihan vierailun arvoinen mesta. Maksettiin reissusta 240 e/ naama, et jos sattuu samanlaisia supertarjouksia eteen, suosittelen käymään. Köyhänkin oli helppo siellä elellä herraks, kun liikkuminen pikkubussilla makso 15 snt, hyvissäkin ravintoloissa koko hoidon sai vatsaansa alle kympillä ja tuliaisten hinnasta pysty pudottaan 3/4 pois tinkaamalla. Snorklaus ja kalat ja kamelihommat ja historia lepuutti mieltä sen verran hyvin, että ehkä tässä jaksaa pimeimmän ajan yli hyvillä mielin. Syksy on siis virallisesti täällä, joten jatketaanpa niitä kesämuisteloita.

WIEN, ITÄVALTA

Vaikka täällä jutut ovatkin painottuneet musahommiin (lukuunottamatta edellistä kappaletta), on pakko heittää matkustusvinkkejä heti lisää kesäreissun välietapista Wienistä. Vierailuajankohtana kaupungissa olisi kyllä esiintynyt Prince, Flogging Molly ja Midlake, mutta musayliannostus ja raha-aliannostus ajoivat meidät tutustumaan erilaisiin huveihin.

Oon mä juonu viinii Wienissä... (Oli tarkotus ajaa Suomeen Lyypekin kautta...)

Parin päivän pysähdys Itävallassa oli silkkaa sattumaa. Serbiasta lähtenyt yöjuna oli sen verran myöhässä, että juna Berliiniin ei onnistunutkaan, mutta yhtä sopivasti oli myöhässä juna Wieniin ja vaihdoimmekin lennosta seuraavaa kohdetta. Hostelli löytyi aseman mainoksen perusteella ihan Wienin päärautatieaseman ja shoppailukadun (Mariahilfer Str) vierestä, ja Westend City Hostellissa (Fügergasse 3) olikin halpoja ja hyviä huoneita vapaana. Lähibaari Birdcage (Stumpergasse 61) oli mukava pikkukahvila, jonka omistaja kertoi usein jatkavansa juhlia hostellin asukkaiden kanssa suljettujen ovien takana.

Yksi siisteimmistä huvipuistoista löytyi myös pienen googlettamisen jälkeen. Prateriin (U2-metrolinjan pysäkki Praterstern) ei ollutkaan tarjolla Suomen tyyliin päivärannekkeita, vaan jokaiseen laitteeseen pääsi kertamaksulla. Sisäänpääsymaksua ei ole vaan alueelle pääsee katselemaan ja kävelemään kuka tahansa ilmaiseksi. Kertamaksut laitteisiin liikkuivat kolmen ja 15 euron välillä, ja etukäteen ajattelin että rahaa tulisi menemään enemmän kuin normaalisti huvipuistossa.

Pikkukettinkien varassa, Näsinneulakorkeuksissa

Praterin laitteet olivat niin paljon hurjempia, että lopulta rahaa kului vähemmän kuin huvipuistorannekkeet maksavat Suomessa.  Korkanpaikankammoiselle 117 metrin korkeudessa pyörivä keinukaruselli meinasi olla liikaa, mutta laatta ei lentänytkään, ja lopulta se oli hieno, pelkoja poistava kokemus. En silti mennyt uudestaan.

Muiksi lemppareiksi nousivat ulkoisesti Hurjakurua tai Koskiseikkailua muistuttanut Wildalpenbahn ja Extasy. Wildalpenbahn tosiaan näytti rauhallisemmalta vesiseikkailulta, mutta niin väärässä oltiin. Tuttu rinkulavaunu nousi hissillä korkeuksiin ja lähti valumaan rauhallisesti vesiliukumäkeä alas. Yhtäkkiä rinkula alkoi pyöriä tuhatta ja sataa, ja oli pakko pidellä kiinni kaksin käsin, ettei lentänyt pois laitteesta. Lopussa yllättäen tullut muutaman metrin äkkijyrkkä pudotus meinasi katkaista niskat, mutta henkiin jäätiin.

Extasy sen sijaan oli jo liikaa. 120 kilometrin tuntivauhtia pyörinyt laite oli jotain Hurvelin ja Breakdancen väliltä mutta hurjuudeltaan aivan omaa luokkaansa. Laite pyöri niin monesta eri kohdasta kuin saattoi - vaakatasossa, sivuttain ja pääalaspäin. Taustamusiikkina soi kaikkea Dizzee Rascalista Lady Gagaan ja Bomfunk MC'siin. En ole ehkä koskaan aiemmin toivonut huvipuistolaitteen lopettavan, enkä varmasti ollut ainoa, sillä kierroksemme jälkeen laite jouduttiin puhdistamaan oksennuksen vuoksi... Extasyn jälkeen oli lopetettava leikki kesken, ja luovutettava...

Praterista sai herkkupitsapaloja, jotka olisi kannattanut syödä vasta huvittelun jälkeen...

Huvipuiston lisäksi Wienistä löytyi mahtavia ostospaikkoja ja rafloja. Ihan ehdoton tsekkausvinkki löytyy läheltä Birdcagea, osoitteesta Kaiserstrasse 45. Xu's Cooking (Vegetasia II) on kasvisruokaravintola, jonka listat ovat täynnä "lihaa". Menusta löytyi ankat, kanat, naudat ja lampaat, mutta lihaa ei kuitenkaan tarjoiltu, vaan kaikki annokset oli tehty tofusta tai muusta kasviperäisestä ruoka-aineesta. Suurin osa annoksista oli vegaanisia, vaikka ovo-vegetaristisia ruokiakin listalla oli. Hintataso oli edullinen, ja ruokailulle (kolme pääruokaa + juomat + jälkiruoat) tuli hintaa yhteensä alle 30 euroa. Sapuska oli tajunnanräjäyttävää ja helposti parasta vegaanimättöä, jota olen ulkona syönyt.

Vegaanista "ankkaa" papuranskiksilla ja tulista "kanaa" sienikastikkeessa.

MELT! FESTIVAL, FERROPOLIS, SAKSA

Parin matkustusvälipäivän jälkeen hypättiin taas junaan, ja suunnattiin kohti Saksan Gräfenhainichenia.

13. Melt! Festival oli ulkomaan turneen päätös, ja ohjelmistonsa puolesta ehkä näistä odotetuin. Kelit suosivat jälleen vähän turhankin kanssa, mutta eipähän jouduttu tänä vuonna perumaan yhtään keikkaa myrskyn vuoksi, ja Moderat pääsi viimein valloittamaan päälavan. Bändeistä ainoastaan yksi (Dirty Projectors) peruutti tulonsa. Viime vuonna kritisoimani (festivaalin aikana tapahtuva) tiedotus oli ottanut askeleen eteenpäin. Koska lavajuontajia ei ollut vieläkään, muutoksista ilmoittivat muutamat valotaulut alueella, mikä luultavasti toimikin paremmin - ainakin saksaa osaamattoman festivaalivieraan näkökulmasta.

Leirintäalue täyttyi jo torstaina, joka oli vasta alkulämmittelypäivä. Telttailijoiden joukosta löytyi muutamat megapalviljonkikin, joissa tuli todistettua mm. laservalot ja ihminen ostoskärryissä surffaamassa muiden käsien päällä, mutta me tyydyttiin hengaan lähinnä omalla teltalla omalla kaveriporukalla, koska oli liian riskialtista lähteä seikkailemaan edes taskulampun kanssa. Ei aina muista, että etelämmässä voi olla todella todella pimeää öisin. Tai ainakin huonosti valaistuja leirintäalueita.

Päälavan avasi Midlake, mutta yleisö ei ollut vielä ehtinyt paikalle...

Mut päiväsaikaan olikin sitten tosi aurinkoista, ja festariördäyksen sijasta bändejähän me oltiin Saksaan lähdetty katsomaan. Vaikka niitä tuli erinäisten kommellusten takia nähtyä vähemmän kuin viime vuonna, saldo oli tänäkin vuonna eriskummallisen suuri. Kohokohdat Meltissä olivat melkein kohokohtia koko kesässä. Starttipäivänä perjantaina aurinko helotti betoniviidakkoon sillä lailla, että vain hullut poistuivat vähäisistä varjopaikoista katselemaan bändejä. Päälavalla eriskummallisissa asuissa riehunut saksalaisten lempibändi Bonaparte oli kerrassaan käsittämätön, mutta siitä huolimatta yhä useampi fani poistui edestä sivuvasemmalle, missä oli meneillään yleisön toimesta järjestetyt vesipistesuihkubileet. Itsekin oli pakko luovuttaa Too muchin jälkeen.

The Very Bestillä oli mukanaan tanssitytöt

Kasvihuonetta muistuttaneella Bench Gemini Stagella eivät kuumuusasiat olleet yhtään sen vilpoisempia - päinvastoin. Onhan se jo tarhassa opittu, miten kasvihuone toimii. The Very Bestin aikoihin lava muistutti jo saunaa, mutta vielä jaksettiin tanssia niin lavalla kuin yleisössäkin. Myöhemmin esiintynyttä Two Door Cinema Clubia olikin tullut katsomaan jo jokunen muukin, minkä kyllä huomasi. Vaikka välillä tuntuukin, että aineenvaihduntani on kiusallisen tehokas, tuolla keikalla hikoilu meni ihan överiks, ja saunan asteet lähentelivät varmaan lähelle tämän vuoden saunomisen MM-kisoja... Eipä oo ennen tai liiemmin tuon setin jälkeen kaulakin tihkunut pisaroita. Keikan jälkeen tuuperruin maahan, eikä auttanut ruoka tahi juoma, vaan heikotus oli vain kärsittävä tiehensä. Seuraavia intiaanikesiä silmällä pitäen saksalaiset voisivat aloittaa yleisön nesteytyksen muiden festareiden tapaan, ettei huomaamattaan joutuis tollaseen kondikseen.

Two Door Cinema Clubin keikka oli kuin 140-asteinen sauna

TDCC:n keikka sen sijaan oli hyvä ja ihan just sen arvoinen, ettei eturivistä voinut poistua ennen loppua. Mukana olleen kaverin mukaan se ei ihan täyttänyt odotuksia, mutta jos Tourist Historyn kaikki biisit kolahtaa, ei voi olla valittamista. Live-esiintymisen tuomaa lisäarvoa ei nyt niiiin valtavasti ollut, mutta kitarat kuulosti vielä kivemmalta kuin kotona levyltä. Ja kaverikin kai perusteli pettymyksen sillä, että keikalla näki (ei siis kuullut), kuinka nuoria jannuja ne vielä oli.

Myös settilista oli kuumahko

Myös Intro Zeltin soveltuvuus keikan tarkastelulle testattiin, mutta celsiukset eivät ainakaan vähentyneet  suureksi osaksi umpinaisella telttalavalla, joka oli ahtautunut täyteen Yeasayer-faneja. Koska olin jo tyhjentänyt omat hikirauhaseni aiemmin, olin varmasti yleisön ainoa ihminen, joka ei valunut omaa suolaista eritettään, mutta ilokseni muiden hiki kosteutti ilmaa höyrysaunamaiseksi, jolloin ilmassa leijunut muiden hikihöyry kyllä tiivistyi iholleni - ettei sielläkään tarvinnut ihan kuivana katsella.

Yeasayerin settilista oli aikalailla sama kuin viikkoa aiemmin Serbiassa, mutta soundit eivät olleet yhtä kirkkaat. Keikka kuitenkin nousi samalle maagiselle tasolle, kun lopuksi kuultiin eräs live remix. Oli nimittäin käynyt niin, että Yeasayerit olivat törmänneet The Very Besteihin uimarannalla, ja siitä kuultiin seuraksena Ambling Alp (The Very Best Remix) livenä soitettuna. Edeltäneissä ja seuranneissa välispiikeissä kuultiin rakkaudentunnustuksia artistilta toiselle ja oltiin iloisia kun viimein tavattiin, ja pakkohan se on myöntää, että kahden erilailla samantyylisen bändin yhteistyö oli muistorikkaan hedelmällistä.

Mikähän tossa Meltissä on, kun siellä aina tapahtuu ainutlaatuisia asioita? Tai mistähän sekin johtuu, että toista vuotta peräkkäin festarin siistein biisikokemus on livenä esitetty remix? Niinku viime vuonna se Golden Cage.

Melt! Festival pidetään keskellä valtavia maansiirtokoneita.

Muita perjantain siisteyksiä olivat mm. Jónsi, The XX, Health, Delphic ja Foals.  Keskimmäisistä ei oikein oo mitään sen kummempaa sanottavaa, mutta sekä Jónsi että Foalsit löivät halolla päähän. Etukäteen ajattelin että se islantilainen lasisilmähippi ei voisi toimia ilman bändikavereitaan, mutta olin väärässä. Ei sitten tippaakaan kiinnostaneet Do-albumin biisit kääntyivät hienoiksi sovituksiksi päälavalla, ja sulka-asussa heilunut inisijä oli sittenkin yhtä hyvä kuin aina ennenkin - eli liikuttavan upea.

Foalsikin veivasi mallikelpoisesti. Vähän liian myöhään soittanut bändi taisi olla perjantain pääesiintyjiä, ja olihan noita odotettukin - etenkin sen jälkeen kun viime vuonna tuli äkillinen peruutus ilman kunnon syytä. Jollen aivan väärin muista, tuolloin haluttiin keskittyä tulevan levyn tekoon. Taitaa menneisyys vituttaa viisikkoa edelleen, sillä lähes kaikki vanhat biisit oli sovitettu vähemmän väkivaltaisiksi, niin että ne kuulostivat enemmän kakkosalbumi Total Life Foreverin kappaleilta kuin biiseiltä, jotka olivat debyytin aikaan dance punk anthemeita. Valittamisen varaa ei kyllä jäänyt, sillä ainakin meikäläiseen uusi levy on juurtunut syvälle. Spanish Sahara nostatti vedet silmiin, eikä yhtään tuota huonompaa suoritusta voinutkaan odottaa bändiltä, joka lämmitteli itseään ja yleisöä soittamalla soundcheckissään Toolia ja Foo Fightersia.

Lauantain starttasi Exitissä yleisökadosta kärsinyt Jamaica. Kuten lupasimme, olimme tuoneet muutaman muunkin katsomaan bändiä, ja yleisö oli muutenkin runsaslukuisempi. Keikka ei oikeastaan eronnut edellisestä muun kuin biisijärjestyksen osalta, mutta hihitytti huomata, että meidät muistettiin Serbiasta, sillä kaksikon molemmat osapuolet moikkailivat meille lavalta :--)

Kuumuus ja uupumus eivät paljoa helpottaneet lauantainakaan, joten joitakuita keikkoja tuli tsekkailtua kauempaa kaikessa rauhassa. Esimerkiksi Holy Ghost! katsottiin kokonaan Bench Gemini Stagen rappusilta. Se kuulostikin yhdeltä parhaalta keikoilta, mutta bändille olisi toivonut myöhäisempää esiintymisslottia. Hold On ja muut hitit innostivat jalkojani tanssimaan, mutta väsynyt mieli vei valitettavasti voiton.

Ruokavinkkinä Meltistä valkosipulileivät<3 Maistuivat paremmalta kuin Holy Ghost!

Edellisenä iltana juhlia varjosti nestehukkahommat, eikä lauantaikaan fyysisten juttujen puolesta riemuvoitoksi noussut. Betoniportailla istuminen laukaisi jonkin hämärän alaselkäkrampin, josta en päässytkään eroon koskaan. (Lääkärilukijat, mistä voi johtua?? :-D) Ongelman ilmestymisen jälkeen kävelin kuin reumapotilas eikä lavalta toiselle ryntäily onnistunut niin kuin olisin halunnut. Ehkä koko kesän odotetuin keikkakokemuskin meni tavallaan plörinäksi. Aloin itkeä Darwin Deezin eturivissä, koska siinä sitä oltiin, mutta tanssiminen olisi sattunut niin paljon, että pystyin vain liikuttelemaan ylävartaloani typerän näköisesti.

Darwin taustajoukkoineen sen sijaan pisti jalalla koreasti. Keikka alkoi tanssi-introlla jota seurasi ihana Up in the Clouds. Koko festarin hienoin show oli yhdistelmä Darwinin parhaita biisejä ja parhaita koreografioita. My DNA:n, Constellationsin, Bad Dayn ja muiden välissä nähtiin Darwin Deezin versio Single Ladiesista  sekä Youtube-tutut tanssit winter's splinter ja the spring dance, joista jälkimmäisen aikana yleisökin yltyi yhteistanssiin. Kun vielä kuultiin Radar Detector, oli yhteislaulupuolikin hoidettu. Yleisö oli haltioissaan, ja Darwin Deez olikin yksi festarin ainoista esiintyjistä, joka pakotettiin esittämään encore. Keikan jälkeen bändipaidat myyntiin loppuun muutamassa minuutissa ja ihmiset ryntäilivät selittämään tuntemattomille juuri koettua hurmosta. Me eksyttiin kiittämään keikasta ihan henkilökohtaisesti, ja pyydettiin Suomivisiittiä, mutta musta tuntuu, että Darwin sai vaan vähän erikoisen kuvan suomalaisista, joten pahoittelut kaikille, jos ne ei koskaan uskalla tulla Suomeen :--D

Ehkä maailman siistein jamppa eli Darwin Deez

Erinomaisten artistien kanssa rupattelu ei suinkaan jäänyt siihen, vaan matkalla seuraavalle lavalle meitä vastaan asteli Jamaican jätkät. Kohtaaminen oli vähintäänkin kesän siistein, kun ranskikset tuntuivat olevan enemmän innoissaan kuin me fanitytöt. Tehtiin siinä treffit vielä myöhemmälle Moderatin keikalla, mutta kuten arvata saattoi, eturivissä oli tunkua. Rupattelutuokio jätti kuitenkin niin hyvät fiilikset, että krampit unohtuivat hetkeksi, ja saatoin keskittyä taas musiikista nauttimiseen mm. Miike Snow'n, DJ Peten ja Joris Voornin muodossa.

Jamaican jäbät luulivat meitä serbialaisiksi (Parempaa kuvaa odotellessa...)

Loppuilta kuluikin päälavan tuntumassa. DJ Shadow ei syystä tai toisesta ollut ehtinyt ajoissa Ferropolikseen, joten odotellessamme vedimme taukojumppaa saksalaisille. Lopulta huippuohjaaja Chris Cunningham videospektaakkeleineen tupsahti lavalle ennen Shadow'ta, tosin silti aikataulussa lukeneeseen aikaan, sillä videojuttujen pystyttäminen ei käynyt yhtään sen nopeammin. Kävikin siis niin että Cunninghamin jälkeen esiintynyt DJ Shadow nappasi Moderatin paikan, ja ilta venyi melkein aamuun ennen kuin lauantain pääesiintyjät nähtiin lavalla.

Vaikka näinkin Moderatin kolmatta viikonloppua putkeen, Meltin keikkaa kannatti odottaa. Viime vuoden katkera peruutusmuisto korvattiin upealla keikalla, johon ottivat osaa myös levyllä vierailleet Dellé ja Paul St. Hilaire. Ilman vierailijoita keikka olisi ollut kopio edellisviikoista, mutta nyt Moderatin keikka päättyi ensimmäistä kertaa encoreen - ja päivä päättyi massiivisesti.

Muiden intiaanikesän festareiden tapaan, Meltissäkään ei oikein pystynyt nukkumaan niin pitkään kuin olisi halunnut. Yhtälö siitä, että bileet loppuivat auringon noustessa, ja että nukkuminen teltassa oli mahdotonta valoisaan aikaan, aiheuttivat silmäpusseja ja levotonta läpänheittoa. Parasta rentoutumista unettomalle oli Meltin uimaranta, sekä leirintäalueella että festarialueella. Krapulat huuhotutuivat saksalaisessa järvivedessä ennen alueelle valumista.

Ennen festarialueelle menoa saattoi "vilvoitella" biitsillä

Sunnuntaina oli ehkä kaikista väsynein fiilis. Ei kai ihme, kolmen festariviikonlopun ja yhtä monen huonosti nukutun yön jälkeen. Päivän eka, Kings of Convenience, aloitteli neljän maissa. Emme ehtineet paikalle ihan alkuun, mutta moni muu ehti, kuten alla oleva kuva todistaa. Erlend Øyen bändikokoonpano esiintyi valkoisissa puvuissa ja yleisö notkui mukana sunnuntaileppoisasti. Kuulevat korvat villiintyivät eniten Boat Behindista, mutta minulla soi seuraavat kaksi viikkoa päässä I'd Rather Dance With You, koska se nyt vaan oli niin ihana. Erska muuten otti ilon irti festarista itsekin, koska bongasin sen yksin jorailemasta Fred Falken, Broken Bellsin, Crookersin ja WhoMadeWhon keikoilta - ja muista satunnaisista paikoista.

Kings of Convenience keräsi päivän ensimmäiseksi esiintyjäksi yllättävän paljon yleisöä

Pitkä pätkä sunnuntaista menikin lähinnä tuolla tutulla penkki-kasvihuonelavalla, sillä tsekkasin kaikki lavalla esiintyneet artistit. Norjalaisten jälkeen lavalle saatiin ruotsalaista verta, kun Slagsmålsklubben pisti sunnuntain tanssiosuuden käyntiin. Vaikka musapuoli takasikin hyvän fiiliksen, keikasta jäi lähinnä mieleen oudot välispiikit, kun isoksi paisuneen lavaporukan keulahahmo puhui enemmän kuin soitti. Hän mm. halusi adoptoida koko yleisön, ja pyysi ihmisiä jättämään anomuksensa adoptiosta. On syytä epäillä, oliko bändi selvinpäin lavalla.

Seuraavana samalle lavalle astui remix-jumala Fred Falke. Tungosta keikalla ei juuri ollut (saattoi myös johtua Broken Bellsin osittaisesta päällekäisyydestä), mutta ilmeisesti Suomessa ainakin Falke on arvostettu mies, sillä suomalaisia kanssakatselijoita löytyi heti vierestä. Mitään omista suosikeista en kuullut, ja sen sijaan jätkä soitti KeShaa...  Iloisin yllätys oli Florrien ilmestyminen lavalle muutaman biisin ajaksi, jolloin etenkin miespuolisen yleisönosan kamerat nousivat ilmaan ja kuola valui suupielistä...

Fred Falke oli ehkä isoimpia pettymyksiä festareilla

Väsyneet setit tuntuivat vaivaavaan Fredin lisäksi muitakin esiintyjiä. Broken Bellsistä jäi laimea kuva, mutta päätin antaa vielä Flow'ssa uuden mahdollisuuden. Sikäli kun Flow-raporttia ei ehkä tule, kerrotaan nyt ettei se sen parempi ollut sielläkään. Levyltä toki ihana. Falken jälkeen esiintyneet Riton ja Fake Blood soittivat molemmat tanssittavimmat megareivihittinsä, mutta jotain jäi uupumaan, eikä se puuttuva osa luultavasti ollut suinkaan artistien vika, vaan ajankohdan. Elektrokeikoilla aurinkoinen sunnuntai-ilta ei vain ole niin osuva hetki bilettää kuin sumuinen perjantaiyö... Yleisöä toki oli tanssimassa yllinkyllin, mutta sekin näytti vähän liian yrittämiseltä.

Niinpä lähdettiinkin Fake Bloodin jälkeen hieman tutkiskelemaan muiden lavojen meininkiä. Päälavalla veivasi viime vuonna Suomessa nähty Massive Attack, eikä (ikävä kyllä) keikka tarjonnut mitään lisää. Suurta osaa näytelleet taustavideot eivät olleet uudistuneet viime näkemästä, ja settilistakin oli vanha tuttu. Silti Massivet kyllä sopivat sunnuntai-illan esiintyjiksi paremmin kuin elektrojytä. Intro Zeltissä samaan aikaan soitteli ihana Black Mountain. Kaukaisten vuosikymmenien psykedeelinen rock yhdistettynä tän päivän post-johonkin, kuulosti oikeastaan juuri siltä, miltä kaiken olisi sinä iltana pitänyt kuulostaa. Mieheltä näyttäneen naisvokalistin ääni oli ihanan androgyyni, ja raskaat kikkailukitarat kutittelivat korvaa paljon mukavamammin kuin yliedustettu hilpeä elektro. Siltikään levoton mieli ei jaksanut katsoa keikkaa loppuun asti, koska siinä oli vaan bändi soittamassa. Taisi olla vähän liian kova lavameno tuolla Euroopassa, kun ei enää perusasiat riittäneet.

Huh ja hei, vielä oli tanssittavaakin ohjelmaa jäljellä, vaikka tyydyinkin itseasiassa katselemaan muiden tanssia. Crookers sai aikaan vielä isomman mellakan kuin Serbiassa. Ihmiset lentelivät käsien päällä, eikä turvamiehillä ollut puuttumista asiaan. Musiikkipuoli oli taattua Crookersia, ja on tosi iso sääli, etteivät italiaanot ole käyneet Suomessa. Keikan jälkeen areena oli täynnä eriskummallisia glowstickejä ja kenkiä. WhoMadeWho aiheutti lähes samanlaisen loppuhetken kaaoksen telttalavalla. Joka vuosi saksalaisfestarin yleisö tuntuu heittäytyvän hulluksi lähdön hetkellä. Viime vuonna järkkärit saivat irrotella kaiteisiin liimautuneita ihmisiä irti festarialueesta ja saattelemaan nätisti ulkopuolelle. En tiedä, miten kävi tänä vuonna, koska suuntasin kiireellä alueen ulkopuolelle Sleepless Floorille tsekkailemaan Ellen Allienia.... joka jäi kuitenkin väliin, koska siellä oli niin paljon jengiä...

Ovea päin käveleminen ei ole huono selitys, vaan Susanin tapauksessa vain totta.

Seuraavana aamuna lähdettiinkin jätkien ostamalla autolla kohti Rostockia, missä vietettiin päivä jos toinenkin fiilistellen saksalaisia halpiskauppoja ja Burger Kingiä. Maailman ankeimman lauttamatkakokemuksen jälkeen oli oikeesti ihan kiva päästä Suomeen, vaikka kyllä harmitti ihan saatanasti kun astu maankamaralle Vuosaaren satamassa. Näytti niin ankeelta. Kotonakin oli vähän tylsää, joten ex-temporeen alle vuorokauden rauhoittumisen jälkeen kutsui Muurame.

NAAMAT, MUURAME, SUOMI

Nyt lyökin sitten yllättäen tyhjää, kun yritän muistella tapahtunutta ilman muistiinpanoja. Lähtö oli sen verran yllättävä, että Muurameen saavuttaessa lavalle oli noussut jo ensimmäisen illan pääesiintyjä Eläkeläiset. Ei olisi tarvinnut edes juosta, että olisimme ehtineet nähdä vanhukset alusta asti, mutta kun parkkipaikalla hämeenlinnalaiset miehet tarjosivat jämsäläistä pitsaa, emme voineet kieltäytyä, joten jäipä sitten perjantain kaikki bändit näkemättä. Oli kuulemma raju meno ollut lavalla.

Perjantaista tuli silti yksi kesän mielenkiintoisimmista päivistä. Pienet mutta loppuunmyydyt festarit olivat täynnä sosiaalista ja avuliasta jengiä, joilla useimmilla oli monien vuosien kokemus Naamoista. Yleinen fiilis oli, että kaikki on kaikkien kavereita eli tervetuloa jengiin jos et oksenna päälle, eikä nuotiopiirirauhanrikkojia sitten katseltultaan hyvällä. Omasta mielestä se perjantain meno ei nyt niin älytöntä ollut, että olisi tarvinnut kellekään varoituksia jaella, mutta voi toki olla etten nähnyt kaikkea. Siellä leikattiin vasten tahtoa farkkumikroshortseja, kuseskeltiin kavereiden päälle, kaaduttiin kusireissulla, istuttiin piirissä pellolla ym. harmitonta. Viimeiset festarilähettiläät kömpivät nukkumaan siinä vaiheessa, kun muut olivat olleet hereillä jo tunteja.

Kuvasatoa perjantain alkupuolelta

Lauantaina heräsin illalla ehkä joskus yhdeksän maissa, tai siis silloin kun Folke Westside aloitti. Se jäikin lopulta ainoaksi nähdyksi keikaksi, koska Hidria Spacefolkia katsoin hetken selkä lavaan päin. Laatu korvasi kuitenkin määrän, eikä jäänyt harmittamaan tsekattujen keikkojen vähäisyys. Mun ennakko-oletukset kavereiden bändeistä yleensä on, että kaikki on paskaa. Se on sitten kivempi yllättyä iloisesti ja heittää muutama kehu sitä odottavalle frendille. No siis, tälläkin kertaa kävi niin, että yllätyin iloisesti. Lavakarismaa bändillä oli enemmän kuin monella kesän aikana nähdyllä kansainvälisellä yhtyeellä. Musiikki tavallaan sopi ja ei sopinut Naamoille. Folke Westsiden biisit eivät muistuttaneet ketään festarin muista esiintyjistä, mutta sekopäinen paatos istui silti maatilalle kuin läjä navetan lattialle. Joku yleisöstä huusi, että paras keikka ikinä. Mä sanoisin, että välispiikeissä on vielä miettimistä.

Etualan henkselimies on Folke Westsiden Juho-Eric Auvinen

Krapula oli kauhea, ja pelkkä ajatus rommikolasta oksetti, ja menin nukkumaan ennen ku vika bändi edes lopetti. Lauantaiyö kuulemma tuotti reissukavereilleni lähes tulkoon ikuisen porttikiellon Muurameen.  Tosin siinä vaiheessa, kun kivi lentää päähän, on jo ehkä syytä rauhoittua. Naamat olivat kuitenkin erinomaiset festarit, joita voisin harkita jonain vuonna uudestaankin, jos enää riittää kunto. Ainakin kuukauden festariputki tässä iässä tuntuu jo v*tun rankalta. Tosin kuvissakin vilahdellut Susse jatkoi siitä vielä Puntala-rockiin.

Viimeinkin kotona 1/2

Long time no C.

Kolmen loppuunmyydyn festivaalin putki paisuikin vahingossa neljään, kun heti Suomeen palattuani sain kutsun Muurameen Rockfestivaali Naamoille. Ehdin viettää kotona yhden yön, ja taas oltiin menossa. Seuraavalla viikolla kotikaupunki vaihtui Tampereesta Helsingiksi. Flow Festivalin jälkeen osoite vaihtui taas, tällä kertaa pysyväksi, ja nyt koti alkaa näyttää vihdoin kodilta. Pahoittelen pitkäksi venynyttä taukoa, mutta eihän tässä ole oikein bloggaamaan ehtinyt.

Väliraportit matkalta estyivät kiireen ja Soneran ulkomaan datasiirtoeston vuoksi, vaikka välillä olisi tehnytkin mieli jakaa tapahtumia reaaliajassa - sen verran siistejä juttuja tuli vastaan. Oikeastaan koko Roskilde-Exit-Melt!-Naamat -putki sujui niin mallikelpoisesti ja tapahtumarikkaasti, että Roskilde tuntuu jo todella kaukaiselta viime kesän tapahtumalta. Kuvat ovat peräisin matka-albumistani.

ROSKILDE FESTIVAL, ROSKILDE, TANSKA

En ole koskaan missannut Roskildessa keikkoja niin paljon kuin tänä vuonna. Liekö siihen syynä ollut kolmen hengen seurue ja kompromissien teon ongelma vaiko Roskilden heikoin esiintyjäkattaus vuosiin, ken tietää.

Nähdyt keikat olivat kuitenkin silkkaa kultaa, sillä antamani keikka-arvosanat pyörivät seiskapuolen ja kymppiplussan välillä.

Titus Andronicus ei yltänyt livenä aivan niihin mittoihin kuin olin toivonut.


Päälava Orangen (ja koko festivaalin) esiintyjistä ehdottomiksi kohokohdiksi nousivat Gorillaz ja Prince. Ennakko-odotusten vastaisesti animaatiobändin aikana lavalla ei nähtykään animaatiohologrammeja. Sen sijaan lavalla pyöri iki-ihana Damon Albarn ilman maskia ja kymmeniä ja kymmeniä vierailijoita Hypnotic Brass Ensemblestä johonkin itämaiseen huiluorkesteriin.

Esiintyjistä Prince ansaitsee oman kappaleensa. Keikalla oli yleisöä enemmän kuin olen ikinä Roskildessa todistanut. Ihmisiä roikkui puissa kun Prince soitti heti alkupuolella 1999:n. Vaikka Prince oli isoin näkemäni diiva lavalla, miehen show onnistui silti olemaan kierolla tavalla sympaattinen. Sytkärit ja matkapuhelimet välkkyivät isona merenä Purple Rainin aikana ja ihmiset joka puolella tanssivat ikään kuin se olisi ollut Roskilden viimeinen hidas. Niin kuin taisi ollakin.

Princen keikalla kuvaaminen oli kielletty, joten otin mahdollisimman huonon kuvan.

Delphic Roskildessa


Edellä mainittujen päälavabändien lisäksi suosikkeihin nousivat Japandroids, Prins Thomas, Moderat ja FM Belfast. Myös päälavalla esiintynyt Kasabian vakuutti, mutta silti festarista jäi jotenkin epäonnistunut maku suuhun. Jotain iloisella tavalla yllättävää jäi puuttumaan. Ehkä Roskilde alkaa olla jo 'nähty'.

EXIT FESTIVAL, NOVI SAD, SERBIA

Matkani Serbiaan Exit Festivaalille lähti vitsistä viime talvena. Jostain syystä joillain etkoilla tuli mieleen, että David Guetta pitäisi nähdä vielä livenä. Jostain syystä eksyimme todella tarkastelemaan miehen keikkakalenteria, ja jostain syystä vaihtoehdoista Serbia pisti silmäämme sen verran, että siirryimme tarkastelemaan festivaalin muuta esiintyjätarjontaa - ja loppu on historiaa.

Exit Festival järjestettiin kesällä 11. kertaa. Serbian toiseksi suurimmassa kaupungissa (heti Belgradin jälkeen) Novi Sadissa järjestettävän festivaalin tapahtuma-areenana toimii keskiajalla rakennettu sokkeloinen linnoitus. Lavoja on parisen kymmentä ja esiintyjiä satoja. Katseltavaa löytyi varmasti jokaisesta linnoituksen umpikujasta, ja oma kokemukseni festarista perustuu vain neljällä lavalla nähtyihin esityksiin, sillä jo niiden tarjonta huimasi päätä.


Exit Village sunnuntaina

Virallinen leirintäalue Exit Village oli myös omaa luokkaansa. Kohtuullisen pienellä alueella riitti tilaa kaikille halukkaille. Vaikka leirinnästä löytyi puitakin, suurin osa alueesta oli auringossa sietämättömäksi käyvää aukiota. Kun lämpötilat päivällä nousivat varjossakin jonnekin 40 celsiuksen korville, oli silkkaa parhautta että yleisiltä hengailualueilta löytyi varjoa kaikille halukkaille. Näihin varjopaikkoihin saattoi myös mennä aamulla festivaaliohjelman päätyttyä suoraan nukkumaan, eikä teltasta tarvinnut kömpiä ulos hikisenä. Ilmaisia suihkuja oli runsaasti ja leirintäalueelta löytyi useita ruokakojuja ja pieni supermarket. Ärsyttäviä huonoa musaa soittavia telttanaapureita ei yksinkertaisesti ollut, sillä leirinnässä oli kaksi lavaa, joilla hyvät dj:t esiintyivät, eikä muuta musiikkia tarvittu.


Bajamajaan en jonottanut näillä festareilla kertaakaan

Nelipäiväinen festivaali on eri lähteiden mukaan Kaakkois-Euroopan suurin musiikkitapahtuma, mutta peräti neljännes ennakkolipuista oli myyty Isoon-Britanniaan - minkä kyllä paikan päällä huomasi. Vaikka yleisöä oli saapunut (kuten kaikille suurille festareille) lähes jokaisesta maanosasta, tuntui jokatoinen festivaalivieras olevan britti. Se teki festivaalin tunnelmasta osaltaan helposti lähestyttävän, sillä tuttua kieltä puhuviin oli helppo tutustua. Britit myös pitivät huolen, että keikalla kuin keikalla oli tunnelma katossa.

Serbialainen yleisö oli pidättyväisempää, mutta jokainen tapaamani serbialainen oli ystävällinen ja avulias. Ensimmäiset paikalliset tuttavuudet jopa veivät meidät omasta aloitteestaan kiertoajelulle Novi Sadiin ja esittelivät kaupungin historiallisia nähtävyyksiä sekä arkipäivän kulttuuria, ja tarjosivat vielä bisset katukahvilassakin. Eräs paikallinen sanoikin, että he haluavat todistaa olevansa ihan tavallista porukkaa, sillä heidän näkökulmastaan serbialaiset usein leimataan kansainvälisissä medioissa rikollisiksi. Mikäli jotain ennakkoluuloja reissuun lähtiessäni olikin, ajatukseni serbialaisista ovat enää vain erittäin lämpimiä.

Yksi festivaalin (ja valtion) parhaita puolia suomalaisen tai britin näkokulmasta oli ehdottomasti halpa hintataso. Kutkuttavan laadukasta festariruokaa sai muutamalla eurolla, festaribisse maksoi noin euron ja röökiaski kioskista alle euron. Bussimatka maksoi joitakin kymmeniä senttejä. Taksilla ajelu oli jonkin verran kallimpaa, mutta Suomen hinnoista jäätiin kauas. Kun matkakengistä alkoivat pohjat irtoilla kesken matkan, uudet limited edition Chuck Taylor All-Starsit maksoivat Conversen omassa myymälässä hiukan alle 30 euroa. Kun Roskildessa sai 200 euron budjetilla miettiä tarkkaan rahankäyttöä, Serbiassa tuli kiire törsätä viimeisenä päivänä, ettei tarvitsisi vaihtaa dinaareja takaisin euroiksi.

Keikatkin olivat erinomaisia...

Koko festivaali alkoi upeimmalla mahdollisella tavalla, kun päälavan keskimmäinen esiintyjä LCD Soundsystem päätti keikkansa New York I Love You But You're Bringing Me Downin perään soitettuun coveriin Alicia Keysin ja Jay-Z:n Empire State of Mindista, mikä päätyi ehkä koko reissun koskettavimmaksi yhteislauluhetkeksi, ja tuntui kuin koko yleisö olisi herkistynyt kyyneliin.


Yeasayer Fusion Stagella

Näin Yeasayerin edellisen kerran pari vuotta sitten Roskildessa, ja vaikka bändi oli jo tuolloin vahva livenä, näkyi parin vuoden kasvaminen keikassa, joka kuulosti pelkältä täydellisyydeltä. Lähinnä Odd Blood -levyn biisejä soittanut yhtye villitsi yleisön, joka rallatti täysiä mukana niin Madder Redin kuin muidenkin aikana. Yleisö villitsi toisaalta bändin, sillä keulahahmo Chris Keating innostui keikan loppupuolella kehumaan yleisöä yksitellen "I love your face", "nice ass", "you're really beautiful" ja sitä rataa.



Suhteutettuna julkaistun materiaalin määrään koko kesän kreisein yleisömylläkkä nähtiin eteläafrikkalaisen Die Antwoordin keikalla. Yleisöä oli jo edeltäneellä Miike Snow'n keikalla huutelemassa huumoribändin perään. Vierustoverimme oli tullut Etelä-Afrikasta asti - tosin tuskin pelkästään trion perässä. Keikka täyttikin kaikki odotukset ja onnistui yllättämään positiivisesti, vaikka esitys jäikin aika lyhyeksi luultavasti valmiiden kappaleiden vähäisyyden vuoksi. Enter the Ninja -YouTube-hitti soikin Serbiassa kaksi kertaa.

Perjantai oli festaripäivistä tylsin, eikä alueelle tarvinnut mennä ennen puoltayötä. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että festareita juhlittiin yöaikaan painottuvasti, ja bändit starttasivat illalla kahdeksan aikoihin, kun aurinko alkoi valua kohti taivaanrantaa. Ennen reissua se lähinnä kummaksutti, mutta syy selvisi heti Serbiassa, kun saimme omakohtaista kokemusta siitä, ettei päivällä vain voinut poistua varjosta polttavan auringon takia. Bileet jatkuivatkin festarialueella aina myöhään aamuun asti, ja päivän viimeiset esiintyjät soittivat settinsä jo turhan kuuman auringon alla.

Exitin perjantai pyhitettiin elektroniselle musiikille. Dance Arenalla soittivat mm. Moderat, Josh Wink ja Ricardo Villalobos. Vaikka keikat itsessään olivat aika rutiinisuorituksia, lavalla heiluneet sirkustaiteilijat tekivät keikasta kuin keikasta ikimuistoisen. Villalobosin tuudittaessa yleisöä transsiin, lavan katosta roikkui tyttösiä lakanoiden varassa akrobatisoiden, joten viihdykettä riitti myös silmille, kun suurin osa esiintyjistä viihtyi paikallaan soittopöydän takana.

Tsekattua tuli myös Resident Advisorin Happynovisadstage, joka perjantaina painottui dubsteppiin. Gemmy ilahdutti lämmitystä kaipaavaa yleisöä soittamalla mm. Tes La Rokia, minkä jälkeen astui lavalle Flow'ssakin vierailleet Joker & Nomad. Niin kovasti kun olen halunnutkin Lontooseen dubsteppailemaan, uskon että Exit-kokemus oli lähellä kuvitelmaani, koska etenkin Happynovisad-lavalla tuntui yleisö olevan sataprosenttisen englantilaista.


Klaxonsin keikka painottui uusiin Surfing the Void -albumin biiseihin

Lauantaina Klaxons starttasi ensimmäisten joukossa jo iltakahdeksalta, joten alueelle oli valuttava totuttua aiemmin. Brittibändin lavaesiintyminen ei ole muuttunut viimeisten vuosien aikana lähes ollenkaan, mutta vaihtelua keikkaan toivat uudet biisit, joita kuultiin enemmän kuin debyytin hittejä. Vuosien kehitys kuului parhaiten esimerkiksi Valley of The Calm Treesissä, joka on vanhimpia 'uusia' biisejä. Aiemmilla keikoilla se on herättänyt  lähinnä pelkoa kakkosalbumia kohtaan, mutta tuottaja Ross Robinson selvästikin teki hyvää työtä, sillä ensimmäistä kertaa Klaxonsin keikka sai minut odottamaan jatkoa.

Illan aikana päälavalla tanssittivat vielä Röyksopp, Kroatian oma PMMP eli Lollobrigida sekä Missy Elliott, jonka keikan kohokohta oli kengän heittäminen yleisöön. Vaikka Missy hehkeä hiphop-diiva olikin, keikasta jäi fiilis että Elliott luuli tekevänsä jotain todella ainutlaatuista. Vai minkä kumman takia show pyöri lenkkarinsa ympärillä lähes puoli tuntia?

Eikä jäänyt Missy päivän odotetuimmaksi artistiksi, sillä illan pahin tungos nähtiinkin Dance Arenalla joskus baarien sulkeutumisajan jälkeen David Guettan keikalla. Tungos oli niin massiivinen, että henkensä puolesta sai pelätä (Huom. Love Paraden pääesiintyjänä olisi esiintynyt samainen ranskalaismies...) Tungos oli käsittämätön, kun huomioi sen että osittain tai kokonaan samaan aikaan esiintyivät mm. The Twelves, L-Vis 1990, DJ Zinc & Dynamite MC, Midnight Juggernauts, Rui Da Silva ja Brodinski, jotka olisin kaikki mielelläni nähnyt. Onneksi Guetta veivasi isoimmat hitit ulos heti keikan alussa - taisi jopa setti alkaa Memoriesilla - ja tungos hälveni, mitä pidemmälle keikka eteni. Kuten joskus tänne kirjoitinkin, en tiedä, kuinka katu-uskottavaa on diggailla David Guettaa, mutta biisit kuulostavat hyviltä bileiltä. Sellaiseksi live-keikka paljastuikin, vaikka vastoin odotuksiani diskohittikimara jäi kokematta, kun Guetta heitti oikeasti taitavan dj-keikan, jossa kuultiin omien biisien lisäksi mm. Prodigyä ja ysärihousehittejä remixattuina versioina. Ai niin... ja nähtiin lavalla muun muassa kaksimetrinen tulta käsistään ampunut ihmisrobottikin...


Dance Arenan vallihauta joskus aamukuuden jälkeen. Lavalla Dirty South.


Festivaalin viimeisenä päivänä sunnuntaina päälavalla nähtiin mm. Pendulum, Faith No More ja Chemical Brothers. Faith No More oli suorastaan surkea, ja suunnattiinkin heti pienemmille lavoille.


Jamaican keikalla oli yhtä paljon ihmisiä lavalla ja yleisössä

Kemikaaliveljesten kanssa osittain samaan aikaan soittanut Jamaica esiintyi lähes tyhjälle aukiolle. Keikan alkaessa lavan edustalle oli tullut meidän lisäksemme kaksi muuta ihmistä, mutta loppua kohden yleisön lukumäärä kasvoi muutamiin kymmeniin. Lavalla kaksikko oli energinen ja puhelias, ja kun tämän yhdisti yleisön määrään, tunnelma oli mukavan intiimi, vaikka tungosta ei tosiaan ollut. Peter Francon ja Justicesta tutun Xavier de Rosnayn tuottama debyyttialbumi No Problem soitettiin lähes kokonaan läpi, mutta keikan kesto jäi silti noin puoleen tuntiin. Keikasta olisi luultavasti jäänyt parempi maku, jos levy olisi ollut ulkona jo tuolloin, eikä ennakkotuntemus olisi ollut vain kahden biisin varassa. Otettiin kuitenkin kaikki ilo irti, ja juteltiin kaksikon kanssa sen verran, että luvattiin tuoda enemmän kavereita katsomaan bändiä Saksaan Melt! festareille.

Chemical Brothers soitti edelleen Jamaican lopetettua, joten siirryimme päälavaa kohti. Siinä vaiheessa selvisikin, missä kaikki ihmiset olivat olleet Jamaican aikana, sillä näköetäisyyden päähän pääseminen päälavasta oli mahdotonta. Harmittikin että keikka jäi näkemättä, sillä uusimman Further-levyn biisit kuulostivat niiiiiiin hyviltä livenä. Onneksi Dance Arenalla kuitenkin soitti jo DJ Mehdi, eikä siellä voinut olla yleisöryntäystä, sillä kaikki olivat päälavan tuntumassa.


Dance Arenalla DJ Mehdi

Yksi Exitin hienoja puolia oli musiikkiteemat päivittäin. Vaikkei mitään kovin selkeitä linjoja toki ollut, soittivat dubstep-tuottajat, minimaalisen teknon edustajat ja niin edelleen yleensä samoilla omilla lavoillaan peräkkäin. Sunnuntaina Dance Arenalle oli tuupattu kaikki Ed Banger Recordsin bändit, joita riittikin aamuun asti. DJ Mehdin ja Busy P:n välissä soitti joukkoon kuulumaton Crystal Castles, joka olikin ehdottomasti illan tylsin. Vaikka Baptism oli kreisi livenä, ei Alice Glassin riehuminen tuonut mitään uutta lavalle, ja pakko myöntää, että nukahdin keikalle. Uni katkesi kuin seinään Busy P:n eli Pedro Winterin astellessa lavalle. Justicen Genesis ja sitä seuranneet mahtavat biisivalinnat saivat ihmettelemään taannoista Tavastian keikkaa. "Kuinka Busy P kehtasikin soittaa niin huonon setin Suomessa, jos hän oikeasti pystyy tällaiseen?". Yksi parhaista dj-keikoista tänä vuonna - vaan ei paras.


Crystal Castles ei tarjonnut mitään uutta Serbiassakaan.

Busy P soitteli vielä, kun maamies SebastiAn asteli lavalle. Parin yhteisbiisin jälkeen Winter hyvästeli yleisön, ja SebastiAn pisti parastaan - ja olikin yksinkertaisesti paras. Hiki virtasi vastakynittyä niskaani pitkin, koska tanssimista ei voinut lopettaa. Sen kerran kun saikin raahattua itsensä kaljatiskille tai sytytettyä taukotupakan, mies päätti soittaa jotain aivan älytöntä, ja juuri sytytetty tupakka oli pakko tumpata juuri ostettuun kaljaan ja juostava takaisin edemmäs joraamaan. SebastiAn oli niin hyvä, että alkoi ihan vituttaa. Juuri kun hetkeksi istahtaa levähtämään, jannu soittaa remixinsä Rage Against the Machinen Killing in the Namesta, ja koko yleisö sekoaa. Kaljat lentelevät, ihmiset lentelevät, ja on vain pakko lopettaa levähdystauko ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan.


Tässä kuvassa vituttaa SebastiAn, koska se oli vähän liian hyvä.

Dance Arenalla esiintyjien aikana lavalla nähtiin taas jotain kummallista. Lakanoissa roikkuneet akrobaatit pukeutuivat joillekin keikoille erilaisiin naamiaisasuihin, ja astelivat usein puujalat jalassaan lavalle nostattamaan tunnelmaa. Hienoja Star Wars -asuja seurasivat mm. Liisa Ihmemaassa ja sirkusteemat. Tunnelman nostatus onnistuikin poikkeuksetta, ja pisteet Exitin järjestäjille lähtivät myös tästä sirkuksen ja musiikin yhdistämisen oivalluksesta. Nerokasta.


Tirehtöörin ja pingviinin yläfemma

Ed Banger -putken jälkeen lavalle asteli A-Trak, joka ei yltänyt setillään aivan ranskalaisten tasolle, vaikka hyviä biisejä kaikui vielä aamuauringon paahtessakin. Mm. Major Lazerin Pon De Floorin ja Dousterin King of African soidessa olikin hyvä lepuuttaa väsyneitä jalkoja ennen paluumatkaa leirintäalueelle. Hyvä ilmapiiri lämmitti mieltä vielä viimeisiä kappaleita kuunnellessa, kunnes aurinko paistoi jo niin tukalasti, että oli pakko hyvästellä Petrovaradinin linnoitus tältä vuodelta.


Aamuyhdeksältä A-Trakin keikalla



Reissukaverini Susan kiipeämässä väsyneillä jaloillaan pois vallihaudasta

Tiivistetysti Exit Festival tarjosi upeat ja ainutlaatuiset puitteet musiikkifestareille. Sokkeloinen alue tuotti välillä vaikeuksia ehtiä lavalta toiselle, ja usein tulikin jämähdyttyä tietyille lavoille, koska pitkien portaiden edestakainen ravaaminen ei houkutellut. Keikat olivat toinen toistaan parempia, ja hintataso hymyilytti. Neljän päivän liput maksoivat netistä ostettuna noin sata euroa, mutta Serbiasta niitä olisi saanut reilulla 50 eurolla. Kuten aiemmin totesin, Roskilde tuntuu jo hieman tylsältä, eikä näin hienosti järjestetty serbialainen festari ainakaan parantanut Tanskanreissun näkymiä ensi vuodelle. Jos on näistä kahdesta valittava, Serbia kutsunee ensi kesänäkin.

Festariputkihan tosiaan jatkui vielä muutamalla viikonlopulla, ja niissäkin riittää juttua kerrottavaksi. Lähden varhain tiistaiaamuna piipahtamaan Egyptissä, joten en lupaa nyt muuta kuin reilun viikon mittaisen hiljaisuuden.

Roskilde-tärpit 2010

Heissulivei, Internet-yhteys löytyy nyt huushollista. Sain sen ihan äsken käyttöön! Turhan pitkään kesti tää prosessi, kun ottaa huomioon, että lähden kahden viikon päästä eteläisempään Eurooppaan festarirundille, ja muutan heti uudestaan, kun pääsen takaisin Suomeen...

Viime viikolla kaikki näistä kolmesta eurooppalaisesta festarista julkaisi aikataulunsa, ja viime päivien aktiviteetteihin onkin kuulunut lähinnä niihin hajoaminen. Roskilden päällekkäisyydet tuntuivat aluksi ikäviltä, mutta enää ei harmita yhtään, kun on saanut käsiinsä Exitin ja Melt!in juoksemisaikataulut. Etenkin Melt! on paha, oikeastaan tosi paha. Top 5-odotetuimmista lähes kaikki soittavat päällekkäin keskenään... Friendly Fires vai Darwin Deez? Foals vai Two Door Cinema Club? Fred Falke vai Broken Bells? The XX, Groove Armada, Yeasayer vai Four Tet? K-A-R-S-E-E-T-A!

Aikataulujen pohjalta jouduin Roskildessakin karsimaan pois pari paljon odotettua festivaalivierasta. Kuten tapana on ollut, esittelen kuitenkin muutamat bändit, joita ei kannata missään tapauksessa jättää pois omasta ohjelmasta.

WARM-UP
1. Rubik ja Joensuu 1685 (KE 19:30 ja TI 18:00 @ Pavilion Junior) (Spotify)
Suomalaisia kun ovat ulko mailla... Kalja käteen ja isäm maallisuus kattoon! Voit huutaa rumia sanoja, jotka vain bändi ja koko muu yleisö ymmärtävät...

2. Kråkesølv (MA 19:30 @ Pavilion Junior) (Spotify)
Nuoria norjalaisia soittaa norjankielistä poppia. Menkäähän katteleen ja kertokaa mulle, millasta oli, koska en harmikseni oo vielä maanantaina Tanskassa.

3. Fontän (KE 18:00 @ Pavilion Junior) (Spotify)
Tämä on pakkotsekkaus, jos tiedät, mitä on baleaarinen musiikki. Tämä on pakkotsekkaus, jos et tiedä, mutta tykkäät esim. jj:stä, Air Francesta ja Washed Outista. Tämä on pakkotsekkaus oikeestaan joka tapauksessa, koska on rauhallista ja tunnelmallista göteborgilaista musaa proge-/ shoegaze-tunnelmilla varustettuna.



TORSTAI
1. Gorillaz (22:00 @ Orange) (Spotify)
Gorillaz on pakko katsoa siksi, että tässä on siihen lähes ainutlaatuinen tilaisuus, Damon Albarn on guru, ja jotta saa selville, miltä näyttää virtuaalibändi livenä. ...ja tietenkin siksi, että Plastic Beach on yks tän vuoden kuumimmista levyistä.

2. LCD Soundsystem (20:15 @ Cosmopol) (Spotify)
Jottei tarvitse maksaa 55 euroa Flow'n avajaiskonstertista. Myös siksi, että ainakin 2006 vuoden Roskilde-keikka oli huikea - vaikkakin lähinnä yleisöstä johtuen.

3. Avajaispuhe ja When Saints Go Machine (18:00 ja 18:30 @ Orange) (Spotify)
Koska avajaisissa on tunnelmaa, ja jotta voit tuntea oloksi ulkopuoliseksi tanskalaisten hurratessa juontajalle ennen kuin englanninkielinen käännös seuraa perästä. Roskildella on tapana avata päälava tanskalaisella nousevalla kyvyllä, eikä tämänkään vuoden valinta ole huono. When Saints Go Machine on europopin Hercules and Love Affair.



PERJANTAI
1. Japandroids (01:00 @ Pavilion) (Spotify)
Ei oo noloo tykätä post-teiniangstirockista, jos se on näin hyvää. Japandroids on ehdottomasti yksi Roskilden odotetuimmista esiintyjistä, ja samalla pakkotsekkaus myös kotomaassa, sillä kaksikko esiintyy Kuudennella linjalla 28. kesäkuuta (eli samana päivänä kuin Arcade Fire on Senaatintorilla).

2. Them Crooked Vultures (22:30 @ Orange) (Spotify)
Mestarit Orangella ja legendat lavalla. Dave Grohl + Josh Homme + John Paul Jones = takuuvarmasti yksi festarin parhaista esityksistä.

3. Den Sorte Skole (02:00 @ Arena)
Viime vuonna kaikki villinnyt Den Sorte Skole tanssittaa tänäkin vuonna, ja tällä kertaa settilista koostuu vain sellaisten bändien ja artistien biiseistä, jotka on nähty Roskilden lavalla menneinä vuosina ja vuosikymmeninä. Roskilden 40-vuotisjuhlien virallinen juhlakeikka!

4. Hypnotic Brass Ensemble (12:00 @ Odeon) (Spotify)
Päivän eka esiintyjä toimii etenkin hyvällä säällä. Myös Gorillazin taustalla nähtävä yhtye, jonka oma tuotanto miellyttää varmemmin kuin edellisillan animaatiobändi.

5. Bonaparte (03:00 @ Pavilion) (Spotify)
Saksalaisryhmästä olen kuullut ylistyssanoja enemmän kuin Rammsteinista, Baseballsista ja Scooterista yhteensä. Tapaamani fanit ovat luvanneet hullun livemeiningin ja hyvää saksalaismusiikkia.



LAUANTAI
1.Moderat (02:45 @ Cosmopol) (Spotify)
Tätä on odotettu! Radioheadin lämppärinäkin tunnettu viime vuoden paras bändi, joka on yhtä kuin mahtavat Apparat ja Modeselektor yhdessä. Eturivissä nähdään!

2. Titus Andronicus (01:00 @ Pavilion) (Spotify)
Sikäli kun pitää ohjelmasta löytyä paisketta ja rääkynääkin, Titus Andronicus tekee sen tyylillä, josta voi tykätä metallipään vastakohtakin. Pavilionilla on edellisinä vuosina nähty komeita jalat alta vieneitä indiepunk-keikkoja mm. Fucked Upilta ja Jay Reatardilta (RIP), ja veikkaukseni tämän vuoden villitsijästä menee tälle poppoolle.

3. Drake (00:30 @ Odeon) (Spotify) PERUUTTANUT
Debyyttialbuminsa tänään julkaissut kanadalainen näyttelijä/ muusikko on saanut tuekseen mahtavan kasan nimekkäitä tuottajia. Arvostelut ovat olleet lähinnä ylistäviä, ja Pitchforkiltakin pamahti levylle hurjat 8.4 pojoa. Tällä kertaa kriitikot puhuvat pelkkää asiaa, sillä Drake vaikuttaa  yhdeltä taitavimmista hip hop/ r&b -esiintyjistä, joita Roskildesta on viime vuosina nähty.

4. Lindstrøm & Christabelle (21:15 @ Cosmopol) (Spotify)
Norjalaiskaksikon yhteistyö skulaa, ja tammikuussa ilmestynyt Real Life is No Cool jaksaa porskuttaa vieläkin. Lindstrøm on taatusti viilein norjalaismies heti Erlend Øyen jälkeen (jota muuten kannattaa mennä katsomaan aiemmin samana päivänä Arenalle).

5. The Rumour Said Fire (12:30 @ Odeon) 
The Rumour Said Fire on vielä kohtuullisen tuntematon tanskalainen, josta taatusti tulee iso nimi ajan kuluessa, sillä sellaiset kylmät väreet selkää pitkin kulkevat heitä kuunnellessani. Bändistä on kirjoteltu tänne ennenkin, jolloin listasin harmonisilla vokaaleilla varustetun ryhmän vaikuttajiksi mm. The Decemberistsin, Clap Your Handsin ja Wolf Paraden. Samat ne on luultavasti edelleen.



SUNNUNTAI
1. PRINCE!!!! (22:00 @ Orange) (Spotify)
Tämän legendan missaamiselle ei voi olla hyvää syytä, sillä sen kanssa ei ole mitään päällekkäin. Roskilden vikaat hitaat Purple Rainin tahtiin, kun lavalla häärii harvoin keikkaileva multi-instrumentalisti. Ota vanhempasikin mukaan, sillä sunnuntaina Roskildeen pääsevät ilmaiseksi yli 60-vuotiaat.

2.  Kasabian (19:30 @ Orange) (Spotify)
Gallagherien Oasista ei enää ole, mutta onneksi on Kasabian. Viime vuoden lavanohikävely-missaus otetaan nyt takaisin, ja aion katsella hittimaakarit vähintään päälavan etupuolen sloteista.



3.  The National (18:00 @ Arena) (Spotify)
Uusin Nationaalilevy livenä! 10/10 pistettä?

4. Die Antwoord (13:45 @ Cosmopol)
Erään lähteen mukaan Flow Festivalin järjestäjät kuvailivat tätä bändiä paskaksi tämän hetken jutuksi, josta ruotsalais-hipsterit tykkää. Flow'n suuntaan sellaisia terkkuja, että kyllä hipstereitä Suomestakin löytyy. Kun en kerran pääse Etelä-Afrikkaan katsomaan ulkomaalaisia taitureita palloilemassa, menen katsomaan muille ulkomaille eteläafrikkalaisia taitureita yleisöä valloittamassa.

5. Jack Johnson / The Kissaway Trail (17:00 @ Orange) /  17:00 @ Odeon) (Spotify)/ (Spotify)
Heitä sunnuntaiaivot vapaalle, ja anna kelin päättää puolestasi. Jos aurinko paistaa ja on yleishyvä hengailufiilis, Jack Johnson on nappivalinta. Jos helle paahtaa olkapäät punaisiksi tai keli on kehno, telttalavallakin tarjoillaan rullaavaa hyväntuulen musiikkia.

Eihän tässä malta enää housuissaan pysyä. Ensi viikolla lähtö!

ASADSDFDFFASFFAFF

Vuoden isoin festari-ASADSDFDFFASFFAFF on tässä. Tätä paremmaksi ei voi Roskilde enää pistää. Mun mielestä. Edes Radiohead ei olisi lämmittänyt mieltäni enempää. Self-confirmed elikkäs itse varmistettu MySpacessa: Moderat soittaa Roskilde Festivaleilla 2010. Aluksi Modeselektor + Apparat Roskildessa, ja parin viikon päästä Modeselektor + Bonaparte Melt!issä. Huikeaa.

Suru ja murhe poistukoon siis heinäkuussa Tanskassa. Viime vuonnahan tosiaan lähdin abouttiarallaa juurikin vain Moderatin perässä Melt! Festivalille Saksaan. Venasin perjantaiyönä keskellä päälavan eturivissä noin tuntia ennen keikkaa. Kalusteet ja miehet ilmestyivät lavalle, mutta pöytiä vain siirrettiin syvemmälle lavalle ja lopulta kokonaan pois. Moderat ei koskaan soittanut, sillä aloittamishetkillä alkoi myös supermyrsky ja vettä satoi lavalle kaatamalla. Soittokamat kastuivat niin pahasti ettei esiintymisestä olisi tullut enää mitään. Myös kaikki muut loppuyön keikat peruuntuivat megamyrskyn vuoksi. Paras festari siitä silti tuli, mutta perjantain lempparien peruutukset jäivät kaivertamaan.

Waiting for Moderat. They never played.

Vaan nyt taas elämä hymyilee ja jessssssssss tänä vuonna näen yhden parhaista musajutuista livenä. Primaveraan menossa oleville tiedoksi, että samaisen MySpacen mukaan Moderat nähdään myös siellä.

60 parasta kappaletta vuodelta 2009 3/3

20. Edward Sharpe & The Magnetic Zeros - Home

Aihe on varmaan yksi käytetyimmistä ("home is wherever I'm with you"), mutta samalla myös parhaiten toteutetuista. Nais- ja miesvokaalien vuoropuhelu toimii tässä kappaleessa erityisen hyvin.

19. Daniel Merriweather - Change

Merriweather on luultavasti vuoden aliarvostetuimmista artisti. Miehen tuotanto lukeutuu nykyajan radiosouliin, mutta Merriweatherin sielukas ääni ja nykyaikaan linkitetyt biisit tekevät siitä myös genrensä parasta musiikkia, jolla kuuluisi olla enemmän kuuntelijoita kuin Amy Winehousella.

18. Metric - Help I'm Alive

Kivat sanat, söpö biisi, tarttuvat melodiat ja vuoden 2009 paras biisi, jossa naisvokaalit ovat pääosassa.

17. Monsters of Folk - Map of the World

Lempikappaleeni superyhtyeeltä vaihteli vielä syksyllä todella paljon, mutta tähän onnenpyörä lopulta pysähtyi. Kilpailu käytiin lähinnä Bright Eyesista tutun Conor Oberstin biisien välillä.

16. Los Campesinos! - The Sea is a Good Place to Think of the Future
Käännekohta suhteessani Los Campesinos!iin, joka muutti vihan rakkaudeksi.

15. Keramick & Lobo - Gone

Helposti vuoden paras kotimainen kappale, jota ei koskaan luulisi suomalaiseksi. Keramickia & Loboakin enemmän se kuulostaa joltakin Thom Yorken tekemältä vierailukappaleelta.

14. Grizzly Bear - Two Weeks

Meinasin unohtaa tämän kappaleen listalta, sillä kuvittelin Two Weeksin ilmestyneen ennen viime vuotta. Se kuulosti jo ensimmäisellä kuuntelukerralta niin klassikolta. Ei sillä tavalla, että se olisi tehty jo niin monta kertaa ennenkin vaan sillä tavalla, että se on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin tarttuvan hyvä, että ihmetyttää miksei sitä ollut tehty aikaisemmin.

13. Phoenix - 1901

Yhden vuoden parhaan levyn paras kappale. Phoenix jaksaa yllättää vuodesta toiseen.

12. Burial & Four Tet - Moth

Kevään jälkeen tämä kappale unohtui hetkeksi, mutta onneksi muistin sen tätä listaa kootessani. Moth kuulostaa Burialilta ja Four Tetiltä eikä kovinkaan yllättävältä - mutta riittävän timanttiselta yltääkseen melkein kärkikymmenikköön.

11. Animal Collective - My Girls

Jossain vaiheessa viime vuotta My Girls tuntui olevan maailman hypetetyin kappale. Kuten jo aiemmin sanoin, Animal Collective on hypensä ansainnut. My Girls oli kappale, joka sai minut viimein ymmärtämään sen.

10. Andrew Weatherall - Fail We May, Sail We Must

Vuoden toiseksi paras avausraita, joka kuulostaa riittävästi Ceebrolisticsin Mattip:ltä, lieventääkseen tuskaa ikuisesta levyn odottelusta. Äärimmäisen koukuttava kappale.

9. N.A.S.A. - Gifted (feat. Kanye West, Santigold & Lykke Li)

En tiedä, pitääkö syyttää nimekkäitä vierailijoita vai ei, mutta Gifted kuuluisi ehdottomasti jokaisten hyvien bileiden soittolistalle. Vierailijat ainakin hoitavat työnsä mallikelpoisesti. Olen ikuisesti kiitollinen Lissulle, joka muistutti useamman kerran tähän bändiin tutustumisesta.

8. Moderat - A New Error

Moderatin esikoislevy jäi minulla ensimmäisillä kuuntelukerroilla repeatille jo ensimmäiseen kappaleeseen, koska se oli vain niin erinomainen, etten päässyt pidemmälle. Vuoden paras avausraita.

7. White Lies - The Price of Love

Tämä biisi ylsi näinkin korkealle puhtaasti sanojensa takia, jotka ovat mielestäni lähes hienoimmat elleivät jopa parhaat, jotka olen kuullut. Isoimmat arvostukset lähtevät siitä että parikymppinen mies on voinut kirjoittaa nokkelan tarinan, joka kuulostaa elämää kokeneen kirjailijan tekstiltä. Sama pätee muihinkin levyn biiseihin, mutta tässä on tarina, josta mieluiten tekisin elokuvan.

6. The Whitest Boy Alive - 1517

Listan toinen nelinumeroinen biisi, samoin kuin toinen valkoisin mies -kappale. Tästä 60 kappaleen joukosta eniten mainintoja keräsi Erlend Øyen bändiprojektit, joista 1517 ylsi korkeimmalle. Miksi? Tähän voi tanssia tai rentoutua, ja se kuulostaa sadankin kuuntelukerran jälkeen vielä yhtä viihdyttävältä. Jos edellisessä oli vuoden parhaat sanat kokonaisuutena, 1517 sisältää parhaan lausahduksen: "Freedom is a possibility only if you're able to say no".

5. The Mars Volta - Desperate Graves

Octahedronin paras biisi, vaikka seitsemän muuta ovatkin lähes samaa tasoa. Joku kirjoitti jonnekin, että uusin riisutumpi levy paljastaa, kuinka huono säveltäjä Omar A. Rodriguez-Lopez todella on. Itse olen täysin päinvastaista mieltä. En varmastikaan suhtaudu bändiin täysin objektiivisesti, mutta The Mars Volta ei petä koskaan.

4. White Lies - Death

Price of Loven ja tämän lisäksi listalle oli tunkemassa kolme muutakin White Liesin biisiä. Vaikka osa niistä alkaa olla puhkisoitettuja, Death jaksaa vielä herkistää. Lievästi lentopelkoiselle vuoden mageimpiin kokemuksiin kuului tämän kappaleen kuuntelu lentokoneessa.

3. Calvin Harris - I'm Not Alone

Kesän ja syksyn bilebiisi numero yksi. Vaikka Harrisilta löytyy levyllinen erinomaisia tanssikappaleita, ei yksikään riitä yli ensimmäisen lohkaisun. I'm not alone oli meikäläiselle vuoden 2009 we are your friends.

2. Fuck Buttons - Surf Solar
Tämä tuskin olisi tässä ellen olisi aluksi pistänyt tähän kappaletta, joka ilmestyi vääränä vuonna, ja sitten muistanut unohtaneeni yhden lempparini listalta kokonaan.

1. Moderat - Rusty Nails

Kiistaton ykkönen. Keväästä asti tiesin, että tämä on vuoden paras kappale ellei ihmeitä tapahdu. Modeselektor ja Apparat maistuvat pelkiltäänkin, mutta yhdessä tulos näyttäisi olevan puhdasta kultaa. Thom Yorkekin komppaa.