Bubbling under:Jaakko Eino Kalevi: Dragon Quest, Endstand: Spark, Battles: Mirrored, Sole and the Skyrider Band: S/T, Spoon: Ga ga ga ga ga
25: Gallows: Orchestra of WolvesTämä ilmestyi ensimmäisen kerran 2006, mutta koska re-release tapahtui viime vuoden puolella, olkoon tämä tässä. En tiedä liioittelenko, jos väitän että parasta brittihardcorea koskaan - ei oo nimittäin tutuin alue. Hommahan on niin, etten oo erityisemmin UK-punkille lämmenny koskaan. En Sex Pistolsille, en The Clashille, en U.K. Subseille jne. Kääntöpuolena en oo oikein ikinä jaksanu tutustua saariston tarjoamaan hardcorempaan puoleen. Siksi Gallowsin sattuessa eteen suu loksahti auki. Paikoin jakomielitautisen iskevää post-hardcorea, paikoin tarjoaa sludgehtavampia hetkiä, paikoin silkkaa runttausta. 2007 vuoden ulkomaisista punkkilevyistä tää tais pyöriä eniten soittimessa, mikä on saattaa olla hyvinkin väärin. En esimerkiks oo kuullu vielä uusinta Modern life is Waria.
24: Justice: CrossKomee kokonaisuus Ranskan herroilta. Tää jäi joltain osin vähän vaisummaks kuin odotin, mutta D.A.N.C.E. ja etenkin Waters of Nazareth pelastaa paljon. Etkoille ja miksei jatkoillekin.
23: I Was a Teenage Satan Worshipper: WhatevernightsOli aluksi tosi ristiriitaset fiilikset tästä, koska debyytti paljastui Bees & Honey -ep:n jälkeen aivan erilaiseksi kuin odotin. Aluksi kolisi lähinnä lätyn ehkä helpoin kipale, Boys are pigs, mutta muutamien pyöräytyksien jälkeen avautui koko paketti. Joukosta erottuvat instrumentaalibiisit iskivät loppupeleissä ehkä eniten, mitä en olisi kuuna päivänä odottanut. Tää on soinut mulla koko vuoden tasaseen tahtiin, eikä kyllästytä vieläkään. Aika tasanen kokonaisuus, mutten oikeastaan olisi kaivannutkaan tälle hittibiisejä, koska Bees & Honey oli niitä pullollaan. Eri tavalla.
22: Panda Bear - Person PitchNoahin soolo olisi listallani varmasti korkeammalla, jos olisin ottanut levyn aiemmin kuunteluun. Tän kanssa tuli semmonen And the Glass Handed Kites -fiilis kun ensimmäisen kerran kuunteli. Sujahti vaan äkkiä loppuun, ihan kuin yhtä kaunista laulua koko levy. Ihan jumalattoman kauniita kappaleita. Pitää silti pyöräytellä vielä lisää.
21: LCD Soundsystem : Sound of SilverJätkä pisti vielä paremmaks ku debyytillään, mitä en olis uskonu. Tätähän on monin paikoin hypetetty vuoden parhaaks levyks, mutta tää jäi mulle jotenkin ontoks, enkä todellakaan osaa selittää miksi. Täähän on täydellinen kokonaisuus, löytyy megahittejäkin. Ehkä se oli vaan siinä, kun herra Murphy tän vuoden Roskildessa pisti vaan vielä vitusti kovempaa.
20: Burial: UntrueTästä oli aika kovat odotukset, ja tää täytti ne. Ei kuitenkaan kaiken sen mega-hypen arvoista. Vuoden alussa Burialilla tais olla Last.fm:ssä muutama hassu tuhat kuuntelijaa. Nyt niitä on liki 50 000. Joka tapauksessa Archangel on yks vuoden kuumimmista kappaleista. Ehkä siks vähä harmittaakin, että se oli niin alussa tätä levyä.
19: Penniless: The AttractionOlikohan Rumban arvostelussa, kun kirjoitettiin Pennilessin olevan Suomen aliarvostetuin yhtye. Ei saanut yhtään sen enempää kunnioitusta Nakkilan herrat tälläkään levyllä suomalaisilta, mutta mulle tää oli yks vuoden kovimpia levyjä. Tusinasta kappaleesta miltei jokainen olisi voinut olla radiohitti. Siinä missä muutama vuosi takaperin tituleerasin Anolan kaikkien aikojen parhaaksi levyksi, voisin väittää tämän levyn olevan parempi. Siihen eteen nyt on vain eksynyt jo muutama eteen.
18: The Arcade Fire: Neon BibleOikeastaan pääsin Neon Biblen avulla vasta sisään The Arcade Firen juttuihin, mutta sittemmin kuunnellut enemmän Funeralia. Neon Bible on synkempi eikä sieltä löydy naapureita tai Haitia tai heräämisbiisiä. Vaan on Neon Bible kelpo albumi ja ehdottomasti vuoden parhaita. Se on kokonaisuus, ja sellasia levyjä meikä arvostaa, niinku tulette huomaamaan - ellette oo tehny sitä jo.
17: The Chemical Brothers: We are the NightKemikaaliveljien uusin on saanu kohtuullisen paljon haukkuja, mitä en voi käsittää. Ihan oikeesti, tää on niitten parasta kamaa, jota oon kuullut. (Toim. huom, paljon on kuulematta!) We are the Night on siitä jännä levy, että sen tahtiin voi bailata taikka jumittaa kotona, ja se on molempiin tarkoituksiin yhtä hyvä. Tää levy tarttu tosi randomisti mukaan Dublinista jostain levymessujen promokorista, ku halusin päästä eroon euroistani - ja oon tosi onnellinen, että tarttu. Pitää sen verran vielä huomauttaa, että pojilla on hyvä maku: toinen pistää Lily Allenin paksuks ja sitte vielä ottavat levylle vieraileen Willy Masonin ja Klaxonsit.
16: Tuomo: My ThingOlin jossain vaiheessa jo ihan varma, että tässä on vuoden suomalainen levy. Lauantai- ja miksei sunnuntaiaamuihinkin (riippuu siitä onko ollut ulkona edellisiltana). Täytin tossa jokin aika takaperin kyselyä, jossa kysyttiin tekeekö nimeltä mainitsemattoman hitusen emohtavan bändin musiikki minut iloiseksi. Ei tee, mutta Tuomon tekee.
15: Tommishock & Kimarr: Perfect StrangersTää tuli mulle vähän puun takaa. Löysin tän parin lätyn varmaan Mestarisoundi-kokoelman kautta. Vaikka siinä heitettiinki meneen suomeksi, toimii Tommishockin läpät englanniksikin ihan perkeleen hyvin. Koska psykoottiset taustat ja räbäytys yhdessä on kolahtanut aina, kolahti tämäkin. Isoja raitoja kaikki, erityisesti voisin ehkä heittää ilmoille nimirallin. Remixit lopussa toimii myös, etenki edelleen siitä nimibiisistä.
14: Arctic Monkeys: Favourite Worst NightmareSyystä tai toisesta nolotti pistää apinoiden levy listalle, mutta sen täytyy olla täysin ulkomusiikillisista seikoista johtuvaa, sillä Arctic Monkeys teki sen taas - ja vielä paremmin. Svengaa entistä kovemmin, ja Do Me a Favour on ehdottomasti ryhmän tähän astisen uran paras biisi.
13: Pooma: PersuaderPooma yllätti. Missasin ne useampaan otteeseen tänä kesänä, mutta Lost in Musicissa osuin oikeaan paikkaan oikeeseen aikaan. Olin ymmärtänyt musiikkityylin ihan väärin. Siinä sitten kattelin suu auki, voiko Suomestakin tulla tällaista. Helvetin komea debyytti, vaikka en vieläkään usko, että nää on suomalaisia.
12: Logh: NorthNorth oli aikalailla erilaista kuin odotin. Kun aiemmissa levyissä oli vielä karheita ja jopa grungehtavia soundeja, North on helinää alusta loppuun. Harmitti ihan suunnattoman paljon, kun ruotsalaiset peruivat syksyn keikkansa. Tulkaa pian käymään. Suosikkibiisejä varmaankin All the Trees, Forest Eyes ja Death to my Hometown. Vaan ei tässä oo silti yhtään the Contractor and the Assassinia, joka on edelleen yks parhaista biiseistä koskaan :-(
11: The National: BoxerEn osaa nimetä yhtä ainutta kappaletta tältä levyltä Fake Empiren lisäksi. Se ei kerro siitä, että tällä levyllä olisi yksi hyvä biisi. Se kertoo siitä, että kyseessä on alusta loppuun asti jatkuva kokonaisuus, jolta muistan vain ensimmäisen biisin nimen, koska siitä se on aina lähtenyt pyörimään. Tää oli koko syksyn sellainen varma valinta, kun en tiennyt, mitä kuunnella. Levy joka sopii kokkaukseen, rauhoittumiseen, piirustusmusiikiksi ja niin lukuisiin eri käyttötarkoitukseen. Harmittaa, että laiskuuttani jätin väliin Roskildessa.
10: The Scaramangas: Don't Follow the WeakIhan vitun hyvä levy. Tääkin vois olla vuoden paras, jos en olis jossain vaiheessa unohtanut tätä. Ehkä tässä ei riittänyt tarpeeksi tutkiskeltavaa. The Scaramangas on siitä jännä bändi, että joskus 2005 löysin sen Interwebzistä, ja latasin kaikki kolme saatavilla ollutta kappaletta. Jokainen oli ihan perkeleen hyvä. Kun niiltä sitten pärähti debyytti kauppoihin, juoksin ostamaan sen. Siinä oli oikeastaan yksi biisi joka iski lujaa. Don't Follow the Weak on se, mitä siinä juoksumatkallani odotin. Suomen Pink Floyd. Toimii parhaiten kokonaisuutena, vaikka onkin ihan uskomattoman hyviä biisejä kuten Watch out!, Time to Clean, Let's talk about it, Don't Follow the Weak jne.
9: Circa Survive: On Letting GoTää oli mulle vuoden odotetuin levy, sillä oletin Radioheadin julkaisevan seitsemäntensä vasta tänä vuonna. Kun Anthony Greenin luotsaaman viisikon kakkosalbumi viimein kolahti luukusta, se tuntui soittimessa pettymykseltä. MySpacessa ja muualla aikaisemmin ennakkoon julkaistut muutamat kappaleet tuntuivat paremmilta kuin kaikki loput.Minulla on kuitenkin tapana kuunnella bändien uusimpia levyjä enemmän kuin vanhempaa tuotantoa, olisi edeltäjät olleet parempia, tai eivät. Tämän takia On Letting Go:kin sai useat mahdollisuutensa, ja lopulta se pamahti auki. Kansivihko kädessä, korvat kiinni musiikissa, se muodosti kokonaisuuden, yhtä hyvän kuin edeltäjänsä. Nyt se tuntuu jopa paremmalta vaihtoehdolta.
Vuoden parhaat lyriikat. On Letting Go tarjoilee myös
vuoden ehdottomasti herkullisimman c-osan nimikkokappaleessaan.
8: Julma-Henri & Syrjäytyneet: Al-Qaida FinlandOlin ja olen edelleen sitä mieltä, että tältä levyltä löytyy turhia biisejä, vaikka harvalla kokopitkällä sitä nykyään onkaan kuuttatoista kappaletta. Levyn kappaleet ovat nimetty ärsyttävästi päivämääriksi, mikä toisaalta selittää "ylimääräisiä" kappaleita joukossa, koska jokainen päivä kertoo eri tarinaansa, vaikka samoissa aiheissa laulut pyörivätkin. Al-Qaida Finland ansaitsee kuitenkin helposti paikkansa kymmenen parhaan levyn joukossa, sillä valtaosa materiaalista on priimatavaraa aina taustoista riimeihin ja vierailijoihin. Vuoden kuunnelluimmat räpit Loost Koosin ohella.
7: Rubik: Bad Conscience PatrolTuntuu jotenkin pahalta, että tämä on näinkin kaukana kärjestä. Fullsteam vetäs kyllä komeita levyjä pihalle tänäkin vuonna. Bad Conscience Patrolilta puuttuu jotain. Se olisi voinut olla kenties komein suomalainen levy koskaan, mutta siitä puuttuu jotain. Olisiko tässä(kin) väärä biisijärjestys? Hyvistä kappaleista ei ainakaan ole puutetta, koska Bill Withers on suoraan sanottuna ihan vitun hyvä, paras. Todella uskon, että Rubikista tulee vielä jotain suurta.
6: M.I.A.: KalaNaisenergiaa Sri Lankan kuumimmalta naisräppäriltä... (Yeah, tiedän muitakin sellasia...) Sen lisäksi, että M.I.A. on mahdollisesti kuumin nainen ikinä, Kala on täynnä vielä kuumempia kappaleita. Bailulevy alusta loppuun. Boyz, Bird Flu, Bamboo Banga, Paper Planes, Jimmy jne. HUH!
5: Regina: Oi, miten suuria voimia!Tää puri paremmin kuin debyytin naiivimpi meininki. Suuret voimat yllätti usean kerran. Suosikeiksi nousivat Tässä vaiheessa kaikki on jo niin vakavaa ja Kuka on tuo mies, jotka molemmat ovat kappaleita, jollaisia en odottanut levyltä löytyvän. Sinänsä jännä, että alun ensimmäiset kaksi kappaletta toimivat paremmin erillään levystä, kun loppu taas tuntuu paketilta - vaikka en voi kyllä kieltää etteikö Paras aika vuodesta olisi uskomattoman söpö aloituskappale.
4: Deathbed: VeritasDuh, vuoden paras hardcore-lätty vähän yllättäen, koska pelkästään Suomessa levyjä julkaisivat mm. Endstand ja Lighthouse Project. Tää on soinut ihan perkeleen paljon. Deathbedissa on sitä jotain samaa voimaa, mihin Satura Lanxissa ihastuin. Veritas on täynnä hyviä biisejä. Siinä ei ole heikkoja lenkkejä. Yleensä harmittaa, kun vanhemmilta ep:ltä tutut biisit nauhotetaan uudelleen debyytille, mutta tässä tapauksessa Kolt-splitiltä tutut vedot vain tiukensivat kokonaisuutta. Oli tosi kovat odotukset bändiltä, mutta vetästiin vielä ohi ja komeasti.
3: Klaxons: Myths of the Near FutureKlaxons. Huh. Mites se nyt meni? Pojat olivat julkaisseet levyltä jo neljä sinkkua ennen kuin se tuli edes ulos? Vai kolme? Oli miten oli, tältä levyltä julkaistiin viisi hittisinkkua eikä loputkaan biisit olisivat olleet sen kehnompia valintoja. Rakastuin tähän bändiin päätä pahkaa joskus vuoden 2006 loppupuolella, kun kuulin sitä ensimmäisen kerran. Kun levy tuli ulos, se tuntui pettymykseltä. Siinä oli turhia biisejä joukossa. Kun nykyään pistän sen soimaan, se tuntuu täydelliseltä. Jokainen sekunti kuuluu siihen. Tuntuu kuin se jokainen sekunti olisi tarkkaan laskelmoitu taidekoulun musiikkiopetuksen pohjalta. Tässä tapauksessa laskelmoinnilla tarkoitan positiivisesti hullua luovuutta yhdistettynä järkiperäiseen pohdintaan. Se tuntuu samaan aikaan sekä sydämessä että mielessä. Tunnun tykkäävän näistä taidekoulubändeistä (vrt. Radiohead). En osaa sanoa, miksi tämä on pronssisijalla. Se olisi voinut olla ihan yhtä hyvin ensimmäisenä. Ehkä tältä ei julkaistu tarpeeksi sinkkuja...
2: Radiohead: In RainbowsRadioheadin kaunein levy ja ehdottomasti vuoden tapaus musiikkimediassa. Radiohead ei tällä kertaa tehnyt historiaa musiikillaan, mutta kylläkin muin avuin. Tämä olisi luultavasti ollut ykkösenä, jos osa ykkös- ja kakkoslevyn raidoista olisi vaihtanut keskenään paikkoja. Last Flowers olisi ehdottomasti kuulunut Videotapen tilalle. Olen edelleen sitä mieltä, että siitä tuli vaisu kappale ärsyttävillä rummuilla. Vaikka sekin on kaunis. Toisaalta Nude on sellaista eargasmia, että sen perusteella voisin antaa kaiken anteeksi ja väittää tämän olevan vuoden paras levy. Mutta jos rehellisiä ollaan, kuuntelin tämän jo puhki. Toistaiseksi ainakin.
1: Damn Seagulls: Soul PoliticsOkei, tää yllätti minut itsenikin. Soul Politics ei ole täydellinen levy. Se ei ole edes viiden tähden levy, mutta mielestäni mikään tämän vuoden annista ei yltänyt aivan sinne. Viidestä parhaasta jokainen ylsi kyllä lähelle, joten arvonta oli vaikea.
Lokkien toinen levy oli vuoden ensimmäisiä levyjä, ja se on soinut siitä lähtien säännöllisesti soittimessani. Mitä enemmän sitä kuuntelen, sitä enemmän sitä rakastan, ja sitä enemmän opin rakastamaan myös pitämään vanhemmasta tuotannosta. Vuoden alussa kirjoitin levystä
arvostelun, jota lainattiin mm. bändin kotisivuilla. Siinä tuomitsin Rooftops & Railwaysin tylsäksi ralliksi, mutta se olikin vain väärässä paikassa. Pitkällä tähtäimellä Soul Politicsin ainoaksi viaksi jäi siis hieman väärä biisijärjestys, mutta tietokoneella ei ole vaikea muuttaa sitä omalle mielelle sopivaksi. Tällä siitä saa mestariteoksen, kotimaisen musiikin klassikon ja ehdottomasti vuoden parhaan levyn.
Kuka olisi ikinä arvannut?
