Vuoden 2009 parhaat keikat

Kuluneen vuoden aikana olen käynyt enemmän keikoilla kuin ostanut levyjä. Ei sillä että olisin ostanut vähän levyjä, vaan keikkatahti on ollut kovaa. Viikkoennätykseni on nyt kuusi eri tapahtumaa ja viikonlopun livebändisaldo 38 bändiä. En tiedä, olenko nähnyt liian monta keikkaa vai mistä johtuu, ettei Last.fm näytä keikkahistoriaani tältä vuodelta kuin syyskuulle asti. Toivottavasti en unohtanut jotain supersiistiä tältä syksyltä.

Seuraavassa listassa itselle tärkeimmät keikat ja keikkabändit tältä vuodelta. Suosittelen lämpimästi alla olevien keikoille eksymistä. Tällä kertaa lähes kaikki olivat festarikeikkoja, mistä se sitten ikinä kertookin.

Bergen-Berlin Mash-up Surprise eli The Whitest Boy Alive, The New Wine ja Kakkmaddafakka, Melt! Festival 2009, Saksa
Aloitan parhaimmasta. Tästä on selitetty jo ties minne ja ties kuinka paljon, mutta jos joskus jollakulla on mahdollisuus nähdä The New Wine, The Whitest Boy Alive ja Kakkmaddafakka samaan aikaan lavalla, en jättäisi tilaisuutta käyttämättä mistään hinnasta. Bergenistä tulee mieletöntä musiikkia, lavaenergiaa ja mahtavia tyyppejä. Lavalla kuultiin kaikkien kolmen bändin omia biisejä sekä covereita (mm. muutama ysärilaina). Oon edelleenkin tosi otettu Fred Falken puolesta, että tämä älytön lavalla riehunut röykkiö esitti livenä nimenomaan miehen remix-version TWBA:n Golden Cagesta.

Elämäni hienoimpia hetkiä:


The Flaming Lips, Pitkä kuuma kesä, Helsinki
Haluaisin tietää, kyllästyykö The Flaming Lipsin keikkoihin, jos näkisi yhtyeen kymmeniä kertoja. Epäilen. Kaikki oli, mitään ei puuttunut. Yleisöä oli vähän, mutta kaikki paikalle tulleet säteilivät onnea.






Coldplay, Roskilde Festival
Olen aina vihannut sydämeni kyllyydestä Coldplayta. Koska mikään muu bändi ei esiintynyt tämän kanssa päällekäin, lähdin itsekin päälavan edustalle vitsaillen: ”haha, ihan varmasti oon se, joka itkee keikalla ja ryntää sitten ostamaan kiertuepaitaa”. No, ne paidat oli ihan kauheen rumia, mutta Coldplay osaa ottaa kymmenistä tuhansista ihmisistä koostuvan yleisön. Todella kauniita ja ainutlaatuisen tuntuisia hetkiä. Parhaiden palojen seuraaminen YouTubesta herkistää laittaa ihon edelleen kananlihalle, vaikka inho on pikkuhiljaa normalisoitumassa. Vaikka bändi ei vieläkään ole suosikkejani, Coldplayn aiheuttama massahurmos ja mielettömät yleisövolyymit toivat mieleen edellisvuoden Radioheadin, joka oli paras näkemäni festarikeikka tähän päivään asti.

Yleisölle jäi levy päälle:


Myös Pet Shop Boys laulatti yleisöllä Viva la Vidaa edellisenä päivänä:


Jaakko & Jay, joka ikinen keikka helkkarin monessa eri kuppilassa
Vaikka jotkut vitsit on kuultu ennenkin, edelleen miehet ovat tuoreita, ilahduttavia ja hyväntuulisia lavalla. Vaikka tamperelaisten debyytti ei ollutkaan aivan niin kova kuin olisi toivonut, on kaksikko mahdollisesti paras suomalainen livebändi tällä hetkellä. Jos joku vuoden keikoista pitäisi nostaa yli muiden, ääneni menisi äitienpäivän keikalle Kujakollissa Tampereella.





White Lies, Roskilde Festival & Flow Festival
Vaikka matkasin Italiaan asti nähdäkseni nuorukaisilta klubikeikan, jäivät festivaalikeikat debyytin lisäksi ainoiksi todisteiksi siitä, että tässä on vuoden tulokas. Vaikka keikat olivat settilistoiltaan lähes samat, Tanskassa bändi tuntui paremmalta. Muistaakseni Rumbassa keikka nostettiin jopa Roskilden parhaaksi, minkä voisin melkein itsekin allekirjoittaa. Myös Flow’ssa coveroitu Portisheadin The Rip on ehkä onnistunein live-laina tänä vuonna.







N.A.S.A., Roskilde Festival
Vaikka minut (ja muut) häädettiinkiin lavalta ikävin keinoin, N.A.S.A. todisti olevansa kaiken sen odotuksen arvoinen. Villit yöbileet aikaansaanut eriskummallinen porukka soitti harmikseni vain yhden oman biisinsä, mutta jos tietää parhaat diskokappaleet, voi dj-keikkakin yltää vuoden parhaimpien joukkoon. Show’ta tai meininkiä ei ainakaan puuttunut…



The Whitest Boy Alive, Roskilde Festival & Melt! Festival
1. Erlend Oye on sympaattisin musiikkimies
2. En tiedä bändiä, jolla olisi parempi covermaku: Show Me Love (Robin S.), Music Sounds Better with You (Stardust), I Like to Move It (Reel 2 Real), Glory Box (Portishead), Harder, Better, Faster, Stronger (Daft Punk) jne.
3. Coverit kuulostavat aina The Whitest Boy Alivelta
= Yksi maailman parhaimmista livebändeistä. Oli sitten eturivissä joraamassa tai kaaaaukana lavasta makoilemassa nurmikolla.




Animal Collective, Melt! Festival
Oon ihan rehellisesti yrittänyt välttää kirjoittamasta AnCo-hypeä, sillä tuntuu että sitä on jo valmiiksi joka paikassa. No, hype on totta ja Merriweather Post Pavilion on yksi vuoden parhaista levyistä, My Girls biiseistä ja Melt!in esiintyminen keikoista.





Frank Turner, Pitkä kuuma kesä & Tavastia
Vaikka odottelinkin Frankin keikkaa PKK:n lauantailta lähes tulkoon eniten, Turner yllätti silti erinomaisuudellaan. Hauska brittimies heitti vitsiä aiheesta kuin aiheesta, ja sai koko yleisön yhtymään voimakkaaseen yhteislauluun keskellä päivää. Olikin ilo kuulla välispiikissä joulukuun keikasta, ja lähes yhtä mahtava Frank oli Tavastiallakin. Turner kärsii korkeintaan joistakin maneereista, mutta hoitaa ne kuitenkin niin hyvin että ne kääntyvät voitoksi. Toimii taustabändillä tai ilman!




Trentemøller, Roskilde Festival
A. Trentemøller järjesti vuoden parhaat kekkerit Roskilden päälavalla festivaalin avauspäivän yönä yli 60 000 ihmiselle. Jokunen vuosi sitten mies esitti samalla lavalla minimalistista teknoaan bändin kanssa, mutta tällä kertaa kuultiin vain dj-keikka, joka ei kovin minimaaliseksi jäänyt. Se oli yksi massiivisen päälavan näyttävimmistä esityksistä. Parin tunnin settiin mahtui yhtä sun toista, mutta mies soitti paljon omia biisejään maustettuna vierailijoilla, joita en kotimaani vuoksi tunnistanut. Tanskalaiset kuitenkin kiljuivat hurmiossa. Trentemøller antoi myös esimakua tulevasta, minkä jälkeen levynodotus on kasvanut välillä sietämättömäksi.



Girl Talk, Redrum & Pitkä kuuma kesä
Listasin viime vuonnakin parhaat keikat, mutta unohdin julkaista sen. Girl Talk olisi luultavasti noussut sen listan kärkeen ellen olisi nähnyt viime vuonna mm. Radioheadia, The Mars Voltaa ja Justicea. Tänä vuonnakin todistin useita merkityksellisempiä iltoja, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Girl Talk on maailman paras bilemies. Vaikka Pitkän kuuman kesän keikkakin oli hyvä, Redrumin saunailta painii omassa sarjassaan. Yleisöä riitti lavalle yhtä paljon kuin sen ulkopuolellekin, ja paidat lensivät pois niin Gregg Gillisiltä kuin tavallisilta suomalaisiltakin. Hetken hengähdystaukoa ei tullut ja miehen keikkapaidat myivät hyvin luultavasti siksi, että aiemmin päällä olleet vaatteet olivat läpimärkiä.





Muita mainitsemisen arvoisia esiintymisiä:
Au Revoir Simone, Tavastia
Buraka Som Sistema, Melt! Festival
Ceebrolistics, Turun Klubi
Crystal Castles, Pitkä kuuma kesä
Cut off Your Hands, Roskilde Festival
Deerhunter, Tavastia
Fleet Foxes, Roskilde Festival
Flying Lotus, Flow Festival
Friendly Fires, Roskilde Festival
Joose Keskitalo & Muuan Mies, Klubi
Kakkmaddafakka, Melt! Festival
Melvins, Pitkä kuuma kesä
Miike Snow, Melt! Festival
Mogwai, Pitkä kuuma kesä
Oasis, Roskilde Festival & Melt! Festival
Wilco, Milano

Pitkä kuuma kesä 2009 -tärpit

Pitkä kuuma kesä 2009. June 27th–28th Suvilahti, Helsinki from Juxtalab Creative Solutions on Vimeo.

Provinssirockiin on enää reilu viikko eikä Pitkä kuuma kesä -festivaaliinkaan montaa päivää aikaa ole valmistautua. Kirjottelin MySpace Suomen blogiin taas tärppejä, vaikka oikeasti kannattaa mennä katsomaan kaikki esiintyjät. En meinaa pysyä housuissani kun mietin noita kaikkia ihanuuksia ko. tapahtumassa. Niistä 90 euroa ei ole paljon.

Lue tärpit täältä!

Girl Talk @ Redrum, Helsinki 26.3.2009

Keikan jälkeiset "en hikoile näin paljon edes saunassa" ja "aivan kuin olisi käynyt suihkussa vaatteet päällä" -kommentit olivat täysin oikeutettuja ja mahdollisesti jopa riittämättömiä kuvaamaan Redrum-nimisen saunan hikistä tunnelmaa viime yönä. En oikein jaksa uskoa, että päällä ollut paitani koskaan enää tuoksuu normaalilta - niin läpimärkä se oli (on) itseni, muun yleisön sekä itsensä Gregg Gillisin hiestä. Kuvia en saanut otettua kuin muutaman, koska kamerani linssi huurtui heti kun otin linssisuojuksen pois...

(Kuva: Susan Seppälä)

Meininki oli siis kuuma. Odotukset illasta olivat todella korkealla, mutta ne täyttyivät helpohkosti. Heti ensimmäisen kappaleen (liioittelenko, oliko se vasta toisen?) aikana lava koki yleisöryntäyksen, ja tungosta riitti vielä senkin jälkeen, kun Gillis oli jättänyt lavan. Hulluista pöytäjorailuista, tunnelman lietsomisesta ja yleisön kanssa veljeilystä tunnettu mash-up-taiteilija nähtiin myös Redrumissa huteralla pöydällä keikkumassa hikisissä olohousuissaan.

Musiikillisesta puolesta ei oikein jäänyt sanottavaa. Samaa kreisiä mash-uppia Girl Talk on niin livenä kuin levylläkin eikä hämminkiä syntynyt kuin miehen USB-tikun (tai joku muu USB:in päässä ollut?) hukkuessa, jolloin sama sample jäi hetkeksi polkemaan paikalleen. Luultavasti yleisö otti sen kuitenkin vain tunnelman nostattamisena/ yleisön huudatuksena. Odotusteni mukaisesti tuoreemmatkin biisit olivat yhdistyneet bailuralleiksi Gillisin käsittelyssä eli myös uusia biisejä kuultiin jo julkaistujen ohella. Käytännössä keikka oli tätä:

(Kuva: Susan Seppälä)


(Kuva: Susan Seppälä)

GIRL TALK SUOMEEN

ADSADSAASSDSDSAFDASDAFS, putosin tuolilta.


Fullsteam Agency yhdessä Basson ja MySpace Suomen kanssa hoitelevat Gregg Gillisin eli Girl Talkin Suomeen MISF*TS-klubille Redrumiin 26.3.2009. 12 euron hintaiset ennakkoliput tulevat myyntiin 6.2 Tikettiin.

Pakko painostaa kaikkia tän suhteen, koska Girl Talk heitti yhden viime vuoden parhaista keikoista. Tää jätkä osaa!

Girl Talk @ MySpace

Levyt 2008 TOP 20

Viime vuoden parhaat levyt oli poikkeuksellisen vaikeaa listata paremmuusjärjestykseen lähinnä siksi, että kärkiviisikko oli niin ylivoimaisen paras, että tuntui väärältä listata levyjä enempää kuin 20, koska seuraavat liikkuivat jo aivan eri tasoilla. Listaamisen alkuvaiheessa mikään muu ei ollut varmaa kuin vuoden paras levy sekä vuoden huonoimmat, jotka eivät listalta löytyisi.

Bubbling under
Ensimmäisen kymmenen parhaan jälkeen minulla meni sormi suuhun, sillä kaikki siitä eteenpäin tuntuivat lähes yhtä hyviltä levyiltä. Esimerkiksi Fuck Buttonsin Street Horrrsing, M83:n Saturdays=Youth ja/tai TV on the Radion Dear Science olisivat hyvinkin varmasti kivunneet listalle, jos olisin kuunnellut niitä enemmän. Eero Johanneksen samanniminen debyytti oli hyvä, mutta minulla oli kohtuuttoman kovat odotukset sille etukäteen. Myös kaksi kovaa urbaania levyä jäi täpärästi ulkopuolelle. dj/ Rupturen Uproot tuli ja tyrmäsi aivan yllättäen, kun Bengan Diary of an Afro Warrior pysyi taistoissa tasaisen varmasti. Oasis julkaisi parhaan levyn vuosikymmeneen eikä Disco Ensemblen kolmaskaan kiitettävää huonompi ollut. Ne eivät vain mahtuneet 20 parhaan joukkoon. Taisi juuri tulla lueteltua sijat 21.-28...

20. Fleet Foxes: Fleet Foxes
Hippimusiikkia vuoden 2008 reseptillä. Lopputulos on viihdyttävä, harmoninen, hyväntuulinen ja aito folk-henkinen progeilulätty, joka kasvaa kuuntelukertojen myötä. Maisteltavaa riittää pitkään, mutta parhaat palat eivät oikein tahdo erottua joukosta vielä monienkaan nautintakertojen jälkeen. Toisaalta epäonnistuneitakaan paloja ei löydy, joten kokonaisuudessaan ihan maukas taidonnäyte.

19. Portishead: Third
Ensimmäisellä kuuntelukerralla petyin niin valtavasti, että levy ei pyörinyt edes loppuun asti. Uudemmilla yrityskerroilla onneksi pääsin Machine Guniin asti. Se on niin loistava kappale, että teki jo siitä hyvästä pamauttaa viisi tähteä levyn kanteen. Portishead kuulostaa kymmenen vuoden jälkeenkin edelleen itseltään, vaikka Third ei varsinaisesti muistuta edeltäviä albumeita. Tunnelma on välillä niin painostavan ahdistava, että en välttämättä jaksa loppuun asti vieläkään, mutta se kaiketi kielii siitä, että tässä riittää kuunneltavaa vielä tänäkin vuonna..

18. Flying Lotus: Los Angeles
Vaikka Los Angeles ilmestyikin jo kesäkuussa, olen iloinen että otin sen kuunteluun vasta syksyllä, sillä se kuulostaa sateiselta ja mutaiselta iltamusiikilta. Se kuulostaa siltä, että hip hop on treffeillä Aphex Twinin kanssa - eikä ihan paska deitti muuten olekaan. Jokin kuitenkin mättää, sillä jos keskittyy pelkästään musiikinkuunteluun, saa puolivälin kohdalla kaivaa esiin kelloa. Los Angeles kuulostaa pidemmältä kuin onkaan, eikä levy voi olla vuoden ylivoimaisinta kärkeä, jos minulta löytyy sille parannusehdotuksia.

17. MGMT: Oracular Spectacular
Hypehypehypehype. Muistuttanee varmasti monia vuodesta 2008. Oracular Spectacular on kelpo levy, mutta kaikki kohu ympärillä ei ole tarpeellista. Debyyttiltä löytyy muutama ihan perkeleen kova biisi, joissa voi olla jopa klassikon aineksia, mutta siihen se sitten jääkin. Kokonaisuutena se ei ole kovinkaan kiinnostava, ja enemmän minua kiinnostaakin, mitä tuleman pitää, sillä Metanoia tuntui joltain ihan muulta tähän verrattuna. Löytyykö hihoista ylläreitä, tekeekö boheemi hipsterihippeily taikojaan vielä tulevina vuosina?

16. Why?: Alopecia
Ajatuksena indie rockin ja hip hopin sekoittaminen tuntuu vaivaannuttavalta ja kinkkiseltä. Siksi Why? lieneekin tähän mennessä ainoa bändi, joka siinä on onnistunut erinomaisesti. Alopecia oli helposti kevään soitetuimpia levyjä soittimessani, mutta Helsingin keikan jälkeen into laantui, sillä show'sta jäi suuhuni paha maku. Levyä se ei kuitenkaan ole pilannut, ja suuri osa biiseistä kuulostaa edelleen kuuluvan kuninkuusluokkaan, muutamaa tylsää hutia lukuunottamatta. Jos tuotanto olisi ollut valppaampana, olisi tämä levy saattanut olla kymmenen pykälää korkeammalla.

15. Stepa: MC
Vaikka Lottovoittaja olikin hyvä biisi, en silti odottanut lähes ikäiseltäni Stepalta ihan tällaista debyyttialbumia. Lapinläänin scarface on mielestäni Suomen paras riimittelijä. Stepan riimit ovat samaanaikaan hauskoja ja sarkastisia, joista saa osuutensa niin ympäröivä yhteiskunta kuin ystävät ja tuntemattomat. Tämäntyyppisessä rapissa on ollut tähän asti ongelmana, että sitä on yritetty tehdä liian tosissaan tai heitetty kaikki kerralla läskiksi, mutta MC:stä kuulee, että musiikki on tehty vaadittavalla vakavuudella kuitenkin pilke silmäkulmassa. Osassa biiseissä taustat kuulostavat liiankin yksinkertaisilta ja pidemmän päälle kokonaisuus puuduttaa, joten näistä syistä MC oli vasta toiseksi paras suomalainen hip hop-levy vuonna 2008.

14. Crystal Castles: Crystal Castles
Crystal Castlesin debyytti oli oikeastaan pettymys, sillä demojen perusteella odotin räiskettä ja pauketta. Niitä tietysti saatiin, mutta uudet biisit jäivät puuttumaan, ja lähes kaikki tsipaleet olivat tuttuja jo vuodelta 2007, joten tuplavinyyli jäi kohtuullisen nopeasti pölyttymään. Silti - tarjolla oli niin perhanan kovia biisejä ja muutama lempparikin vuodelta 2008, joten sijoitus oli hinattava näille pykälille.


13. The Sound of Animals Fighting: The Ocean and the Sun
Tästä listasta ehkäpä oudoin levy. The Ocean and the Sunilta löytyy vieraita kieliä puhuttuna, huutoa ja kiljuntaa, käsiteltyjä vokaaleja, kilkatusta ja kalkatusta, ambient-osuuksia sekä kauniita ja puhtoisia kitara- ja lauluosuuksia. Mitään uutta outoa Amerikkaa TSOAF ei kuitenkaan ole lähtenyt hakemaan vaan silkkaa progeiluahan tämä vain on. Kaikille, niille joille maistuu nykyaikainen proge sekä Circa Survive, tämä on varmasti mahtava lätty. Muiden tuskin kannattaa vaivautua.

12. Matti Johannes Koivu: Irwin Goodmanin lauluja
Enpä olisi uskonut, että vuosilistauksista voi löytyä tribuuttilevyjä. Matti Johannes Koivun herkkä tulkinta saa vanhat Irwin-hitit ja tuntemattomammat kappaleet loistamaan aivan uudessa valossa. Tämän levyn jälkeen ei tee mieli kuunnella alkuperäistä esittäjää niin kuin useimpien cover-levyjen kohdalla. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka raisuista ralleista saa näinkin kauniita balladeja aikaiseksi. Kokonaisuus on kasassa, ja on miellyttävää, ettei levy ole mikään uusi versiointi Irwinin parhaista.

11. Asa: Loppuasukas
Taisin toukokuussa innostuksissani julistaa tämän jopa miltei täydelliseksi levyksi, mutta aika näytti, ettei se jaksanut vuoden loppuun asti aivan samoilla taajuuksilla. Loppuasukas on silti Asan ehdottomasti kiinnostavin levy, ja Teosto-palkinto meni varmasti oikeaan osoitteeseen. Slaavilaiset taustat ja Masan korkealentoiset riimittelyt saavat aikaan jännän maailmallisen meiningin, vaikka selvää suomeahan tässä luritellaan. Ainakin suurimassa osassa kappaleista...

10. Santogold: Santogold
Santi Whiten esikoisalbumin sekä heikoin että vahvin lenkki on monipuolisuus. Siinä missä levy olisi ilman vaihtelua todennäköisesti tylsä esitys, on se nyt liian hajanainen. Peräti yli puolet levyn eri tyylilajeja kosiskelevista kappaleista ovat loistavia, eikä hittisinkku L.E.S. Artistes ole edes parhaimmasta päästä. Epäselväksi ei jää, että Santogold on lahjakas lupaus, ja tulee varmasti pääsemään pitkälle, jos samalla innolla mennään. Seuraaviin tuotoksiin toivoisin harkitusti enemmän yhdenmukaisuutta, sillä nyt tuntuu, että tässä vielä teinitytön tapaan ollaan vähän hukassa oman tyylin kanssa.

9. Joensuu 1685: Joensuu 1685
Surinaa Suomesta, joka ei edes kuulosta suomalaiselta vaan kohtuullisen kansainväliseltä. Mahtavaa. On ymmärrettävää, ettei levy lyö läpi kuin musiikkipiireissä, koska radiosoittoonhan tällainen ei kelpaa. Bändin mukaan nimetty debyytti on taas niitä suosimiani kokonaisuuksia, jolta on vaikea edes erottaa yksittäisiä kappaleita. Joensuun veljeksien rokkisurina lupaa pysyä stereoissani kiinnostavana vielä pitkään, ainakin seuraavaan levyyn asti.

8. Abduktio: Thermidor
Ainoa rankistelu, joka tänä vuonna ylsi listalle asti. (...Vaikka pitää kyllä myöntää, että myös Verse, Raein ja Have Heart saivat hyvää jälkeä aikaiseksi.) Tätä ei sinänsä voi pitää yhtään sen parempana kuin mitä tahnasa aiempaa Abduktio-julkaisua, mutten vaadi kehitystä parempaan, jos materiaali on valmiiksi jo tätä luokkaa. Omiin korviin ehkä yhtenäisin ja silti poukkoilevin lätty Abbalta.


7. Deerhunter: Microcastle
Ennen Microcastlen julkaisua minulla oli syystä tai toisesta ennakkoluuloja näitä kaurisalkuisia bändejä kohtaan. Ilmeisesti ihan suotta. Levyn kolme ensimmäistä raitaa olivat jo niin tiukkoja, että kesti kohtuullisen pitkään päästä siitä edes eteenpäin. Loppupuoli Nothing ever happenedista alkaen paljastui vähintään yhtä timanttiseksi. Niiden välisen biisiryppään olisin itse järjestellyt vähemmän unettavammin, mikä ei kuitenkaan liene tässä vaiheessa kovinkaan oleellista. Alku ja loppu ovat kai sinänsä tärkeimmät, jos kiinnostus kuitenkin pysyy yllä keskivaiheillakin. Deerhunter oli yksi loppuvuoden ehdottomista suosikeistani.

6. Tiger Lou: A Partial Print
Ok, let's be honest. Jos A Partial Print olisi ilmestynyt alkuvuodesta, se ei varmastikaan olisi sijalla kuusi. Vitsinä on se, etten tiedä, olisiko se korkeammalla vai matalammalla. Vaikka Tiger Loun uutta levyä on täällä odotettukin pitkään, se tuli silti vähän yllättäen. En ollut kuunnellut Kellermania pitkään aikaan, joten en muistanut, kuinka hyvältä pohjoismainen melankolia voi maistua. Levy yllätti myös sillä, että se oli palannut kitaravetoisempaan linjaan pienten elektronisten kokeilujen jälkeen. Kappaleet on sidottu toisiinsa hienosti, ja levy kuulostaa yhtenäiseltä - jopa liiaksi asti. Aika näyttää, avautuuko levy lähteeksi, joka tarjoaa jotain uutta jokaisella kuuntelukerralta, vai onko se vain oikeasti vähän tylsä levy.

5. MattiP: Save the King
Listani korkeimmalle kivunnut kotimainen ja toisaalta myös ainoa englanniksi esiintyvä suomalainen. MattiP julkaisi keväällä korkealuokkaisen äänitteen yhdistämällä aiemmin julkaistun The King ep:n sekä uudet tai muuten vaan ennenjulkaisemattomat kappaleensa yhdeksi paketiksi. Siihen nähden, että puolet levystä on uutta ja puolet vanhaa, on yhteensulauma todella onnistunut, sillä minkäänlaista aikaeroa ei huomaa. Siltikin, uudet biisit lämmittivät sydäntä vieläkin enemmän, ja kymppituumaisena julkaistu versio oli täydellinen paketti.

4. Girl Talk: Feed the Animals
Let's get this party started! This is how we party, fooling with your body! Let's dance! Let's start this party right! Maybe partying will help? Non-stop party now! Pump this party! Heleposti vuoden paras bailulevy oli sitten etkot, jatkot tai jotain siltä väliltä. Mies on ihan uskomaton, ja tässä on hänen tähän astisen uransa paras levy. Girl Talk is The Party.

3. Late of the Pier: Fantasy Black Channel
New ravea vuoden 2008 malliin? Kuulin bändistä ensimmäisen kerran loppukesästä, eikä sen jälkeen ole tullut viikkoa ilman Late of the Pieriä (paitsi Venezuelassa, jossa ei ollut musiikkia mukana ollenkaan). Levy on rykelmä erilaisia kappaleita, joita yhdistää sama lapsekas meuhkaus - hyvässä mielessä. Vaikka levyllä törmää musiikkitrendiin jos toiseenkin, Fantasy Black Channel ei kuulosta väkisin tehdyltä tai itsessään edes trendikkäältä. Se on kokeellinen levy, josta ei juuri ole pahaa sanottavaa.

2. Cut Copy: In Ghost Colours
Jahkailin tämän listan kanssa lähinnä siksi, etten osannut päättää, kuka kuuluu kakkossijalle. Voiton vei In Ghost Colours kokonaisuutensa ja saumattomuutensa vuoksi. Tanssittavimpien biisien putket on sidottu hienosti toisiinsa instrumentaaliväliosilla, jotka nekin ovat itsessään hyviä. Levyltä löytyy niin monta menevää hittibiisiä, että parhaan biisin valitseminen aiheuttaa päänsärkyä. Täydet kymmenen pojoa.

1. The Mars Volta: The Bedlam in Goliath
Muistan sanoneeni jo varhain tammikussa vuoden 2008 parhaan levyn löytyneen. En ollut väärässä, enkä valinnut tätä parhaaksi sen takia etten joutuisi syömään sanojani :-D The Bedlam in Goliath avautui pikkuhiljaa - vaikkakin nopeammin kuin edeltäjänsä. Se myös avasi edellistä Amputechturea, joka oli jäänyt minulle etäisemmäksi albumiksi. Yhtäläisyyksiä löytyy oikeastaan koko The Mars Voltan tuotantoon: biisejä on lukumäärällisesti paljon ja ne ovat kohtuullisen lyhyitä - kuten debyytillä. Kerronnallisuutta on kuin Frances the Mutella ja soundit sekä kiemurat ohjaavat mielikuvat edelliseen studiolevyyn. Mikään kokoelma se ei kuitenkaan ole vaan yksinkertaisesti yhtyeen paras levy.
Vuoden 2008 parhaat biisit -listalleni päätyi alunperin jopa puolet The Bedlam in Goliathin kappaleista. Parhaat kappaleet + paras kokonaisuus + paras soitanto = selvästi, helposti ja leikiten paras levy.

20 x vuoden juttuja

Vuoden nostattavin bailufiilislevy: Girl Talk - Feed the Animals
Vuoden hämmentävin näky suomalaisilla esiintymislavoilla: Bonnie 'Prince' Billy

Crocsit jalassa

Vuoden hiljainen tamperelainen: On Volcano
Vuoden kovaääninen tamperelainen: Jaakko & Jay
Vuoden roskiksesta takaisin levyhyllyyn: Oasis
Vuoden tuttu nimi jo viime vuodelta, jota en saanut aikaiseksi testata tänäkään vuonna: Bon Iver
Vuoden MTV:ltä tuttu: T.I. featuring Rihanna: Live Your Life


Vuoden isoin pettymys: jaetulla ykkössijalla CSS - Donkey & Sydän, sydän - Usko itseesi
Vuoden kreisein musavideo: The BPA feat. David Byrne & Dizzee Rascal: Toe Jam


Vuoden sooloilija: Anthony Green
Vuoden kuunnelluin mutta ei paras kappale: The Mars Volta: Ilyena
Vuoden "ei saatana", josta tulikin "totta vitussa": Foals
Vuoden viime vuoden juttu, joka päräytti karvat pystyyn vasta tänä vuonna: Justice
Vuoden uskonnollisin kokemus: Radiohead Roskildessa

Vuoden mageimmat viikset: Nick Cave
Vuoden siistein suomalainen: MattiP aka Teeth = Matti Pentikäinen
Vuoden harmittavin hajoaminen: Modern Life is War
Vuoden paras repliikki itseltäni vaikka itse sanonkin: "Neil Young, LOL. Nachoja, mmm."
Vuoden paras extempore-päätös: Katsoa Jay Reatard livenä Hot Chipin sijaan
Vuoden paras levy ja biisi: Ähää ähäkutit, en kerrokaan vielä