Vaikka onkin Norjaviikko kesken, on pakko keskittyä yhden välipostauksen verran muillekin alueille. Tällä viikolla kun on taas putkahtanut ilmoille näkemisen ja kuulemisen arvoisia videoita ja raitoja muualtakin. Paljon hyviä juttuja.
Tittidii, erikoisen kiinnostava ja kiinnostavan erikoinen Jaakko Eino Kalevi julkaisee toisen albuminsa 10. maaliskuuta. Samaisena päivänä JEK soittaa ilmaiskeikan Helsingin Äxässä. CD-versiota albumista ei ole luvassa tälläkään kertaa, joten kuuntelumahdollisuudet rajoittuvat vinyyliin ja digitaaliseen formaattiin. Vaharunkkarina tämä tosin sopii minulle erinomaisesti. Poison on ensimmäinen lohkaisu Modern Lifelta. Se on myös ensimmäinen näkemäni JEK-musavideo. Ainakin venäläisessä aikakausilehdessä mallina kunnostautuneen ratikkakuskin ensivideon voi luultavasti bongata myös muotiblogeista, sillä siinä vilisee I Know Why No:n mallistoa.
Uusi Ismo Alanko Teholla -albumi julkaistiin keskiviikkona. Tässä sinkkubiisi Onnellisuus, jonka kertosäkeestä tulvii aikamoiset leijonakuningasvibat:
Sigur Rós ilmoitti telakoitumisestaan miltei heti kun huhut uudesta levystä valloittivat internetin. Oli tauko kuinka pitkä hyvänsä, SR-tallista kuuluu uusia ääniä aivan lähtitulevaisuudessa. Bändin keulamies Jónsi teki nimittäin sooloalbumin. Go julkaistaan huhtikuussa ja tässä levyn avausraita, Go Do.
Seuraava video tuli jo viime viikolla, mutta en ole kirjoitellut tänne aiheesta mitään. Two Door Cinema Clubin debyyttilevy Tourist History julkaistaan parin viikon päästä. Se on tähän mennessä paras levy, jota olen tänä vuonna kuullut, ja voin luvata sen löytyvän vuoden 2010 parhaiden levyjen joukosta, vaikka 2009-listakin on vielä julkaisematta. Sorit edelleen siitä, se ei jää ikuisuusprojektiksi. Hittibiisiä toisen perään:
Lupaan että Wild Beastsin We Still Got The Taste Dancin' On Our Tongues jää soimaan päähän. Ei kannata tyytyä laittamaan seuraavaa pyörimään pelkästään taustamusiikiksi, sillä video on myös aika kolee.
Rihannan Rude Boy on herättänyt huomiota, koska video muistuttaa monen mielestä M.I.A.n Boyzia, myös meitsin. Mageeta jälkeä silti, ja Rihanna on ihan törkee megahottis videolla.
Wileyn ja Emeli Sandén Never Be Your Woman taas jatkaa siitä, mihin monet ysäriklassikoita sämplänneet biisivarkaat ovat jääneet. Mulla on vähän ristiriitainen fiilis näistä kappaleista, joiden punainen lanka on vedetty jostain aiemmasta hitistä, laitettu se uudenlaiseen ympäristöön ja annettu uusi nimi. Lienee toisaalta kunnianosoitus tehdä biisi uudestaan. Eikä sillä, oon jo pitkään halunnut tanssia diskossa White Townin Your Womania, sillä se on ihan ehdoton lemppari ysäribiiseistä. No, ehkä Stardustin Music Sounds Better With You menee vielä senkin ohi. Joka tapauksessa, kyllä tää Wileyn versiokin ihanaiselta kuulostaa, enkä mussuittais yhtään mitään jos tän nimi ois esimerkiksi White Town - Your Woman (Wiley & Emeli Sandé 2010 Version).
En ole varma, tuleeko perjantain norjapostaus ajallaan, koska täytyy pian lähteä jumalan selän taakse, internetin tavoittamattomiin, eli Kissanmaalle. Jos ei tänään niin sitten huomenna kaksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stardust. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stardust. Näytä kaikki tekstit
perjantai 12. helmikuuta 2010
keskiviikko 31. joulukuuta 2008
Nostalgiaa
Vieläkö muistatte ala-asteen discojen parhaat tanssibiisit? Tänään on uudenvuoden aatto, jota täällä päin juhlistetaan ala-astebileissä. Juhliin siis pukeudutaan omalta ala-asteelta tuttuihin kuteisiin ja jammaillaan kuin oltaisiin matkustettu aikakoneella takaisin aikaan, jolloin tanskalainen musiikki tunnettiin lähinnä mahtavana eurodancena. Hakeakseni sopivaa juhlatunnelmaa käytin työpäiväni kokoamalla 50 kappaleen mixtapen, jossa esiintyy kappaleita, jotka tekivät minulle vuodet 1995-2001. (Jotkut kappaleet saattavat olla varhaisemmaltakin ajalta, mutta soivat kuitenkin ala-asteen discoissa em. vuosina.)
Kaikista kuluneimmat/ hirveimmät Aquat, Spice Girlsit, Movetronit, Emiliat, Eiffel 65:t, Lou Begat, Nylon Beatit, Kelly Familyt sun muut jätin unholaan, ja sen sijaan pyrin kasaamaan mixtapen, jonka musiikki kuulostaa oikeasti hyvältä. Vaikka suuri osa näistä taitaakin olla yhden hitin ihmeitä, en voinut olla ujuttamatta mukaan muutamia ajan klassikoita, jotka elivät vähän pidemmän elämän. Luonnollisesti aikakaudella nauttimani Radioheadit, Björkit, Oasikset, Suedet, Pulpit ja Blurit jäivät myös pois, koska bileiden lähtökohtana taisi olla se 90-luvun pimeämpi puoli.
Tässä siis TOP 50 ysäribailuhitit (oli muuten lähellä ettei tullut top 100, sillä kappaleita oli alunperin aikamoinen kasa):
Ace of Base: All That She Wants
Alice Deejay: Better Off Alone
Basement Jaxx: Red Alert
Bellini: Samba de Janeiro
Bentley Rhythym Ace - Bentley's Gonna Sort You Out
Blackstreet feat. Dr. Dre: No Diggity
Blue Boy: Remember Me
Bran Van 3000: Drinkin in LA
The Cardigans: Lovefool
The Chemical Brothers: Hey Girl Hey Boy
Chumbawamba: Tubthumbing
Edwyn Collins: A Girl Like You
The Connells: '74-'75
Cornershop: Brimful of Asha
Darude: Sandstorm
Deep Blue Something: Breakfast at Tiffay's
Eagle Eye Cherry: Save Tonight
Faithless: Insomnia
Fatboy Slim: Right here, right now
Goo Goo Dolls: Iris
Andreas Johnson: Glorious
Leila K: Electric
Jennifer Lopez: Waiting for tonight
Luniz: I Got Five on it
Madison Avenue: Don't Call Me Baby
Robert Miles: Children
Modjo: Lady (Hear Me Tonight)
Moloko: Sing it Back
Alanis Morissette: Ironic
Mr. Oizo: Flat Beat
New Radicals: Get What You Give
No Doubt: Don't Speak
OMC: How Bizarre
Phats & Small: Turn Around
RUN DMC vs. Jason Nevins - It's Like That
Sash!: Ecuador
Scooter: I'm Raving
Seal: Kiss from a Rose
Semisonic: Closing Time
Sixpence None the Richer: Kiss Me
Solid Base: U Never Know
Spin Doctors: Two Princes
Stardust: Music Sounds Better with You
Take That: Back for Good
Tal Backman: She's So High
Wamdue Project: King of my Castle
White Town: Your Woman
(Ehdoton lempibiisi vuosien takaa. Tätä en ihan voi sanoa 90-luvun parhaaksi biisiksi, mutta ainakin parhaimmistoa se edustaa.)
Wildchild: Renegade Master
Zombie Nation: Kernkraft 400
Lataa paketti täältä.
Nyt kun on takavuodet kahlattu läpi oikein kunnolla, on aika keskittyä nykyhetkeen. Vuoden 2008 parhaat on melkein listattu, mutta pientä hienosäätöä on vielä tekemättä, joten palataan asiaan ensi vuonna. Happy new year 2009!
Kaikista kuluneimmat/ hirveimmät Aquat, Spice Girlsit, Movetronit, Emiliat, Eiffel 65:t, Lou Begat, Nylon Beatit, Kelly Familyt sun muut jätin unholaan, ja sen sijaan pyrin kasaamaan mixtapen, jonka musiikki kuulostaa oikeasti hyvältä. Vaikka suuri osa näistä taitaakin olla yhden hitin ihmeitä, en voinut olla ujuttamatta mukaan muutamia ajan klassikoita, jotka elivät vähän pidemmän elämän. Luonnollisesti aikakaudella nauttimani Radioheadit, Björkit, Oasikset, Suedet, Pulpit ja Blurit jäivät myös pois, koska bileiden lähtökohtana taisi olla se 90-luvun pimeämpi puoli.
Tässä siis TOP 50 ysäribailuhitit (oli muuten lähellä ettei tullut top 100, sillä kappaleita oli alunperin aikamoinen kasa):
Ace of Base: All That She Wants
Alice Deejay: Better Off Alone
Basement Jaxx: Red Alert
Bellini: Samba de Janeiro
Bentley Rhythym Ace - Bentley's Gonna Sort You Out
Blackstreet feat. Dr. Dre: No Diggity
Blue Boy: Remember Me
Bran Van 3000: Drinkin in LA
The Cardigans: Lovefool
The Chemical Brothers: Hey Girl Hey Boy
Chumbawamba: Tubthumbing
Edwyn Collins: A Girl Like You
The Connells: '74-'75
Cornershop: Brimful of Asha
Darude: Sandstorm
Deep Blue Something: Breakfast at Tiffay's
Eagle Eye Cherry: Save Tonight
Faithless: Insomnia
Fatboy Slim: Right here, right now
Goo Goo Dolls: Iris
Andreas Johnson: Glorious
Leila K: Electric
Jennifer Lopez: Waiting for tonight
Luniz: I Got Five on it
Madison Avenue: Don't Call Me Baby
Robert Miles: Children
Modjo: Lady (Hear Me Tonight)
Moloko: Sing it Back
Alanis Morissette: Ironic
Mr. Oizo: Flat Beat
New Radicals: Get What You Give
No Doubt: Don't Speak
OMC: How Bizarre
Phats & Small: Turn Around
RUN DMC vs. Jason Nevins - It's Like That
Sash!: Ecuador
Scooter: I'm Raving
Seal: Kiss from a Rose
Semisonic: Closing Time
Sixpence None the Richer: Kiss Me
Solid Base: U Never Know
Spin Doctors: Two Princes
Stardust: Music Sounds Better with You
Take That: Back for Good
Tal Backman: She's So High
Wamdue Project: King of my Castle
White Town: Your Woman
(Ehdoton lempibiisi vuosien takaa. Tätä en ihan voi sanoa 90-luvun parhaaksi biisiksi, mutta ainakin parhaimmistoa se edustaa.)
Wildchild: Renegade Master
Zombie Nation: Kernkraft 400
Lataa paketti täältä.
Nyt kun on takavuodet kahlattu läpi oikein kunnolla, on aika keskittyä nykyhetkeen. Vuoden 2008 parhaat on melkein listattu, mutta pientä hienosäätöä on vielä tekemättä, joten palataan asiaan ensi vuonna. Happy new year 2009!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)