Jokunen tsekkaamisen arvoinen uudehko musiikkivideo. Eka on ihanin sekä biisinä että videona.
Miami Horror - Sometimes
Le Corps Mince de Françoise - Something Golden
Calvin Harris - Flashback
Näytetään tekstit, joissa on tunniste le corps mince de françoise. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste le corps mince de françoise. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
lauantai 11. huhtikuuta 2009
Misf*ts: GET BUSY @ Tavastia 3.4.2009
Tavastialle ja Semifinaliin jaettu kova nykymusiikin katsaus oli myyty loppuun jo ennen keikkojen alkua. Semifinalin puolella esiintyneet Vuk, Cats on Fire ja Joensuu 1685 jäivät valitettavasti katsomatta joko päällekkäisten soittoaikojen tai tungoksen vuoksi. Joensuita yritin päästä katsomaan, mutta Semifinal oli niin tukossa ettei siellä päässyt liikkumaan eteen eikä taakse.
Tavastian puolella rokanneet Le Corps Mince de Françoise, Huoratron ja Busy P sen sijaan olivat kaikki yhtä hyviä - niin outoa kuin se onkin myöntää. Corpset heittivät ehkä parhaan keikkansa, ja ainakin parvelta tarkasteltuna näytti, että täysi Tavastia otettiin haltuun hienosti. Europassa kiertäminen näkyi lavaesiintymisessä ja Tavastialla pumpanneet syvät bassot toivat tuttuihin biiseihin paljon lisäpontta. Ehkä ensimmäistä kertaa tuntui, ettei kaikki se hype bändin ympärillä ole ollut täysin tarpeetonta. Kaikki oli kunnossa.
Huoratron veti tapansa mukaan strobovaloilla tehostetun headbanger-keikan, ja villitsi yleisön. Myllytys oli kovaa lavan edessä. Lienee Aku Raski vakuuttanut keikkaa lavan reunalta seuranneen Busy P:nkin, sillä ranskalainen kävi ottamassa kuvia lujaa tykittäneestä miehestä. Keikka oli juuri niin hyvä kuin tältä mieheltä voi odottaa.
Busy P aka Pedro Winter ei yltänyt aivan odotusteni tasolle. Heti Raskin jälkeen aloittanut ranskalainen musiikkimoguli soitti paljon levy-yhtiönsä Ed Bangerin bändejä ja muutakin ranskalaista kuultiin. Joukkoon oli eksynyt myös muutama klubeilla puhkisoitettu tsipale (mm. MGMT: Electric Feel (Justice Remix)), mikä toi mieleeni reilu kuukausi sitten vierailleen Kele Okereken epäonnistuneen dj-setin. Omia biisejä Winter soitti vain muutaman (ellei sitten joku ennen kuulemattomista kappaleista ollut herran tulevaa tuotantoa), ja esimerkiksi Pedrophilia jäi uupumaan setistä. Winter sai kuitenkin tunnelman kattoon ja hiestä märkä yleisö pyrki aina lavalle asti tanssimaan.
Vaikka harmittaakin, että samaan aikaan ollut HELOW-festivaali jäikin näkemättä, mega-MISF*TS tarjoili 12 euron hintaisille lipuille paljon vastinetta ja vähän enemmänkin. Hyvä hyvä!
Lisää kuvia täällä.
Tavastian puolella rokanneet Le Corps Mince de Françoise, Huoratron ja Busy P sen sijaan olivat kaikki yhtä hyviä - niin outoa kuin se onkin myöntää. Corpset heittivät ehkä parhaan keikkansa, ja ainakin parvelta tarkasteltuna näytti, että täysi Tavastia otettiin haltuun hienosti. Europassa kiertäminen näkyi lavaesiintymisessä ja Tavastialla pumpanneet syvät bassot toivat tuttuihin biiseihin paljon lisäpontta. Ehkä ensimmäistä kertaa tuntui, ettei kaikki se hype bändin ympärillä ole ollut täysin tarpeetonta. Kaikki oli kunnossa.
Huoratron veti tapansa mukaan strobovaloilla tehostetun headbanger-keikan, ja villitsi yleisön. Myllytys oli kovaa lavan edessä. Lienee Aku Raski vakuuttanut keikkaa lavan reunalta seuranneen Busy P:nkin, sillä ranskalainen kävi ottamassa kuvia lujaa tykittäneestä miehestä. Keikka oli juuri niin hyvä kuin tältä mieheltä voi odottaa.
Busy P aka Pedro Winter ei yltänyt aivan odotusteni tasolle. Heti Raskin jälkeen aloittanut ranskalainen musiikkimoguli soitti paljon levy-yhtiönsä Ed Bangerin bändejä ja muutakin ranskalaista kuultiin. Joukkoon oli eksynyt myös muutama klubeilla puhkisoitettu tsipale (mm. MGMT: Electric Feel (Justice Remix)), mikä toi mieleeni reilu kuukausi sitten vierailleen Kele Okereken epäonnistuneen dj-setin. Omia biisejä Winter soitti vain muutaman (ellei sitten joku ennen kuulemattomista kappaleista ollut herran tulevaa tuotantoa), ja esimerkiksi Pedrophilia jäi uupumaan setistä. Winter sai kuitenkin tunnelman kattoon ja hiestä märkä yleisö pyrki aina lavalle asti tanssimaan.
Vaikka harmittaakin, että samaan aikaan ollut HELOW-festivaali jäikin näkemättä, mega-MISF*TS tarjoili 12 euron hintaisille lipuille paljon vastinetta ja vähän enemmänkin. Hyvä hyvä!
Lisää kuvia täällä.
maanantai 8. syyskuuta 2008
Monsters of POP
Viime viikon loppupuolella Tampereella käytiin pohjolalainen mittelö popin kuninkuudesta, johon saapui Suomen edustuksen lisäksi sekä Venäjältä että Ruotsista. Paras esitys nähtiin Venäjältä, mutta Suomen varma esiintyminen nosti naapurukset tasapisteisiin. Ruotsi hävisi karvan verran.
TORSTAI
Kolmatta kertaa järjestettävät hirviöbailut muuttivat tänä vuonna keskustorin tuntumasta Tammerkosken paremmalle puolelle, ja bileet käynnistyivät torstaina Telakalla retrohuuruisen indie-rockin voimin. Turkulainen Goodnight Monsters oli saanut kunnian toimia starttibändinä. Kovasti hypetetty yhtye soitti kivasti kivaa surffihenkistä indiepoppia, mutta kokonaisuutena keikasta ei jäänyt erityisesti mitään mieleen. Jotain olisi siis vielä tehtävä, tarttuvampia biisejä kenties?
Telakan torstai-illan parhaan esiintyjän tittelin vei helpohkosti Kastor. Jokainen illan esiintyjistä oli minulle vain vähän tuttuja entuudestaan - MySpacet olin toki tsekannut. Kastorin musiikki pääsi eniten oikeuksiinsa livenä. Vaikka kulttuuriravintola Telakan äänentoisto ei mitään Kulttuuritalon luokkaa olekaan, saivat kappaleet hyvän annoksen syvyyttä verrattuna noh, vaikka siihen MySpaceen. Kastorille pisteet myös siitä, että sekä laulaja että rumpali vääntelehtivät tahattomasti ja hassusti kasvojaan. Rumpaleiden taipumuksesta tähän tiesimmekin jo.
Kiki Paun basisti taasen todisti hölmöilemällä olevansa stereotyyppinen basisti, awwww. Telakan osuuden päättäneen bändin show oli ok, sellainen kuin saattoi odottaa thestrokesmaiselta helsinkiläiseltä indie-rock-bändiltä. Lavalla heiluminen tosin oli energisempää (ja näin ollen parempaa) kuin The Strokesilla. Tosin olisihan se jo saavutus sinänsä, jos joku olisi vielä tylsempi livebändi.
Torstaina Klubilla esiintyi kaksi etukäteen kiinnostavinta yhtyettä, Last Calls ja venäläinen Everything Is Made in China. Ensimmäinen toimi alkupuoliskon ajan moitteettomasti, mutta niin monipuolinen yhtye ei ollut, että kiinnostus olisi kestänyt loppuun asti. Muunmuassa Manifesto Jukeboxista ja Abduktiosta tuttuja naamoja soittamassa saluunakelpoista musiikkia saluunakelpoisilla soittimilla ei tällä kertaa toiminut niin hyvin kuin olisi voinut - ja onhan tämäntyyppisiä juttuja tehty ennenkin.
Jo etukäteen hypettämäni EIMiC sen sijaan lunasti kaikki odotukset ja ylittikin ne olemalla koko festivaalin paras esiintyjä. Keikan avannut Catch & Carry olisi voinut olla yhtä hyvin jokin Radioheadin Amnesiac-albumin kappale, ja vaikutteet toki kuuluivat myös muissakin kappaleissa. Pelkkää apinointia musiikki ei kuitenkaan ollut, sillä monipuolinen bändi hyppäsikin välillä indie-rockin nynnymmälle puolelle, kun toiset kappaleet kasvoivat isoiksi mogwaimaisiksi teoksiksi. Ei kai liene yllätys että Radioheadin ja Mogwain yhteensulautuma indie-pop/rock-vaikutteilla nousi suosikikseni?
PERJANTAI
Perjantain paras anti oli vähän yllättäen Telakalla. Illan käynnistäneessä The Creditissä vaikuttaa pintandwefallin Cute Pint ja I Was a Teenage Satan Worshipperin My Lovin' Martian, ja se kuulosti juuri siltä kuin näiden perusteella olisi voinut olettaa. Setistä löytyi muutama vähän herkempi biisi, jossa naisvokaalit pääsivät oikeuksiinsa, ja toisaalta soi myös mukavasti rätiseviä elektroraitoja miesvokaaleilla. En kuitenkaan liene ainoa, jolle keikasta jäi eniten mieleen encorena esitetty legendaarinen Missä yksisarviset on. (Mikäli se nyt tuon kappaleen oikea nimi on?)
Ilta jatkui Le Corps Mince de Françoisen ja Jessen voimin. Françoiset olivat vedossa ja helsinkiläisneidot esittivätkin mielestäni illan parhaan keikan. Live-esiintymiseen oli tullut enemmän koreografiaa, mutta myös ennen nähtyä ihanan lapsekasta bailaamista riitti yllinkyllin. Uusissa kappaleissa hehkui hyvissä mielin itämainen inspiraatio, ja täytyy myöntää, että minäkin pidän tätä tyttöbändiä yhtenä potentiaalisimmista nuorista suomalaista yhtyeistä. Debyyttiä odotellen! Jessen lavaenergia ei ihan yltänyt tyttösten tasolle, mutta Telakalla nähtiin hyvä keikka taattuun Jesse-henkeen.
Klubilla ruotsalainen The Deer Tracks tuntui tylsältä suomalaisen elektron jälkeen. The Deer Tracksia vaivasi sama ongelma kuin edellisillan Klubi-avaajaa, eivätkä biisit riittäneet ylläpitämään kiinnostusta loppuun asti. Ruotsi hävisi illan auttamattomasti, kun First Floor Powerkin jäi vähän mitäänsanomattomaksi. Vaikka Sara Wilson täyttikin siskonsa jättämät isot saappaat/ korkokengät nipin napin, olisi esitys saanut kaipaamaansa sitäjotain Jennyn ihanasta persoonasta. Ruotsalaisten välissä esiintynyt Regina sen sijaan rullasi moitteettomasti ja kohotti entisestään odotuksia tulevalle uudelle albumille. Eteenpäin on menty, ja uudet kappaleet kuulostivat välillä jopa yllättävän radioystävällisiltä, mikä ei automaattisesti ole huono asia.
LAUANTAI
Telakka jäi väliin kokonaan, mutta lauantaina Klubilla nähtiin ainakin kolmen kärkeen yltävä satsi bändejä. Alpo ja Tomi oli kreisi, älytön, mahtava jne! Tullessani paikalle duo hakkasi jo rumpuja safriduomaisesti, mutta ei näitä niihin onnettomiin tanskalaisiin voi verrata mitenkään. Ohjelmassa luki, että "elektroa vuoden 2085 henkeen", mikä osui ainakin lähelle. Elektropauketta bassssolla, ja tiedän että moni kaveri siellä ruudun toisella puolella syttyisi tälle, että kirjottakaapa nimi ylös hyvät tytöt ja pojat!
Rättöä ja Lehtisaloa en ollut nähnyt aiemmin (hyi minä!), ja ensikertalaisena vääntyi hymy kasvoille kerran jos toisenkin. Epäilen, että montaa kertaa moinen hulluttelu ei jaksa kantaa, jos se tehdään musiikin kustannuksella. Krautrockissa musiikillisesti ei tosin tällä kertaa ollut mitään vikaa, joten toistaiseksi ei moittimista.
Festivaalin päättänyt Familjen yllätti positiivisesti. Roskildessa nukahdin herran keikalle, mistä ei voi syyttää muuta kuin festivaalijärjestäjän päätöstä lykätä miekkonen niin myöhään yöhön. Tällä kertaa oli meininki nukahtamisesta kaukana. Taisi ruotsalainen innostua itsekin, sillä kesken Det Snurrar i Min Skallen nähtiin komea naama-/mahalasku lavalta lattialle. Mies ei tosin ollut moksiskaan kompurnoinnistaan, ja hittibiisi näki loppupuoliskonsa tanssilattialta esitettynä. Illan parhaat olivat kuitenkin Alpo ja Tomi, joten pisteet Suomeen tältäkin päivältä.
Kaiken kaikkiaan jälleen hyvä kaupunkifestivaali, jonka keikat olivat loppuunmyytyjä useampaan otteeseen, joten hirviötansseja voisi olettaa tanssittavan jälleen vuoden kuluttua.
TORSTAI
Kolmatta kertaa järjestettävät hirviöbailut muuttivat tänä vuonna keskustorin tuntumasta Tammerkosken paremmalle puolelle, ja bileet käynnistyivät torstaina Telakalla retrohuuruisen indie-rockin voimin. Turkulainen Goodnight Monsters oli saanut kunnian toimia starttibändinä. Kovasti hypetetty yhtye soitti kivasti kivaa surffihenkistä indiepoppia, mutta kokonaisuutena keikasta ei jäänyt erityisesti mitään mieleen. Jotain olisi siis vielä tehtävä, tarttuvampia biisejä kenties?
Telakan torstai-illan parhaan esiintyjän tittelin vei helpohkosti Kastor. Jokainen illan esiintyjistä oli minulle vain vähän tuttuja entuudestaan - MySpacet olin toki tsekannut. Kastorin musiikki pääsi eniten oikeuksiinsa livenä. Vaikka kulttuuriravintola Telakan äänentoisto ei mitään Kulttuuritalon luokkaa olekaan, saivat kappaleet hyvän annoksen syvyyttä verrattuna noh, vaikka siihen MySpaceen. Kastorille pisteet myös siitä, että sekä laulaja että rumpali vääntelehtivät tahattomasti ja hassusti kasvojaan. Rumpaleiden taipumuksesta tähän tiesimmekin jo.Kiki Paun basisti taasen todisti hölmöilemällä olevansa stereotyyppinen basisti, awwww. Telakan osuuden päättäneen bändin show oli ok, sellainen kuin saattoi odottaa thestrokesmaiselta helsinkiläiseltä indie-rock-bändiltä. Lavalla heiluminen tosin oli energisempää (ja näin ollen parempaa) kuin The Strokesilla. Tosin olisihan se jo saavutus sinänsä, jos joku olisi vielä tylsempi livebändi.
Torstaina Klubilla esiintyi kaksi etukäteen kiinnostavinta yhtyettä, Last Calls ja venäläinen Everything Is Made in China. Ensimmäinen toimi alkupuoliskon ajan moitteettomasti, mutta niin monipuolinen yhtye ei ollut, että kiinnostus olisi kestänyt loppuun asti. Muunmuassa Manifesto Jukeboxista ja Abduktiosta tuttuja naamoja soittamassa saluunakelpoista musiikkia saluunakelpoisilla soittimilla ei tällä kertaa toiminut niin hyvin kuin olisi voinut - ja onhan tämäntyyppisiä juttuja tehty ennenkin.
Jo etukäteen hypettämäni EIMiC sen sijaan lunasti kaikki odotukset ja ylittikin ne olemalla koko festivaalin paras esiintyjä. Keikan avannut Catch & Carry olisi voinut olla yhtä hyvin jokin Radioheadin Amnesiac-albumin kappale, ja vaikutteet toki kuuluivat myös muissakin kappaleissa. Pelkkää apinointia musiikki ei kuitenkaan ollut, sillä monipuolinen bändi hyppäsikin välillä indie-rockin nynnymmälle puolelle, kun toiset kappaleet kasvoivat isoiksi mogwaimaisiksi teoksiksi. Ei kai liene yllätys että Radioheadin ja Mogwain yhteensulautuma indie-pop/rock-vaikutteilla nousi suosikikseni?PERJANTAI
Perjantain paras anti oli vähän yllättäen Telakalla. Illan käynnistäneessä The Creditissä vaikuttaa pintandwefallin Cute Pint ja I Was a Teenage Satan Worshipperin My Lovin' Martian, ja se kuulosti juuri siltä kuin näiden perusteella olisi voinut olettaa. Setistä löytyi muutama vähän herkempi biisi, jossa naisvokaalit pääsivät oikeuksiinsa, ja toisaalta soi myös mukavasti rätiseviä elektroraitoja miesvokaaleilla. En kuitenkaan liene ainoa, jolle keikasta jäi eniten mieleen encorena esitetty legendaarinen Missä yksisarviset on. (Mikäli se nyt tuon kappaleen oikea nimi on?)
Ilta jatkui Le Corps Mince de Françoisen ja Jessen voimin. Françoiset olivat vedossa ja helsinkiläisneidot esittivätkin mielestäni illan parhaan keikan. Live-esiintymiseen oli tullut enemmän koreografiaa, mutta myös ennen nähtyä ihanan lapsekasta bailaamista riitti yllinkyllin. Uusissa kappaleissa hehkui hyvissä mielin itämainen inspiraatio, ja täytyy myöntää, että minäkin pidän tätä tyttöbändiä yhtenä potentiaalisimmista nuorista suomalaista yhtyeistä. Debyyttiä odotellen! Jessen lavaenergia ei ihan yltänyt tyttösten tasolle, mutta Telakalla nähtiin hyvä keikka taattuun Jesse-henkeen.
Klubilla ruotsalainen The Deer Tracks tuntui tylsältä suomalaisen elektron jälkeen. The Deer Tracksia vaivasi sama ongelma kuin edellisillan Klubi-avaajaa, eivätkä biisit riittäneet ylläpitämään kiinnostusta loppuun asti. Ruotsi hävisi illan auttamattomasti, kun First Floor Powerkin jäi vähän mitäänsanomattomaksi. Vaikka Sara Wilson täyttikin siskonsa jättämät isot saappaat/ korkokengät nipin napin, olisi esitys saanut kaipaamaansa sitäjotain Jennyn ihanasta persoonasta. Ruotsalaisten välissä esiintynyt Regina sen sijaan rullasi moitteettomasti ja kohotti entisestään odotuksia tulevalle uudelle albumille. Eteenpäin on menty, ja uudet kappaleet kuulostivat välillä jopa yllättävän radioystävällisiltä, mikä ei automaattisesti ole huono asia.LAUANTAI
Telakka jäi väliin kokonaan, mutta lauantaina Klubilla nähtiin ainakin kolmen kärkeen yltävä satsi bändejä. Alpo ja Tomi oli kreisi, älytön, mahtava jne! Tullessani paikalle duo hakkasi jo rumpuja safriduomaisesti, mutta ei näitä niihin onnettomiin tanskalaisiin voi verrata mitenkään. Ohjelmassa luki, että "elektroa vuoden 2085 henkeen", mikä osui ainakin lähelle. Elektropauketta bassssolla, ja tiedän että moni kaveri siellä ruudun toisella puolella syttyisi tälle, että kirjottakaapa nimi ylös hyvät tytöt ja pojat!
Rättöä ja Lehtisaloa en ollut nähnyt aiemmin (hyi minä!), ja ensikertalaisena vääntyi hymy kasvoille kerran jos toisenkin. Epäilen, että montaa kertaa moinen hulluttelu ei jaksa kantaa, jos se tehdään musiikin kustannuksella. Krautrockissa musiikillisesti ei tosin tällä kertaa ollut mitään vikaa, joten toistaiseksi ei moittimista.
Festivaalin päättänyt Familjen yllätti positiivisesti. Roskildessa nukahdin herran keikalle, mistä ei voi syyttää muuta kuin festivaalijärjestäjän päätöstä lykätä miekkonen niin myöhään yöhön. Tällä kertaa oli meininki nukahtamisesta kaukana. Taisi ruotsalainen innostua itsekin, sillä kesken Det Snurrar i Min Skallen nähtiin komea naama-/mahalasku lavalta lattialle. Mies ei tosin ollut moksiskaan kompurnoinnistaan, ja hittibiisi näki loppupuoliskonsa tanssilattialta esitettynä. Illan parhaat olivat kuitenkin Alpo ja Tomi, joten pisteet Suomeen tältäkin päivältä.Kaiken kaikkiaan jälleen hyvä kaupunkifestivaali, jonka keikat olivat loppuunmyytyjä useampaan otteeseen, joten hirviötansseja voisi olettaa tanssittavan jälleen vuoden kuluttua.
torstai 17. huhtikuuta 2008
Jyrockin perjantai
Perjantain 11.4. kohdalla oli kalenterissani isoja huutomerkkejä - eniten heti 16. päivän jälkeen. Jyrockille oli kovat odotukset festivaalivuoden avaajana, muttei se pettänyt vieläkään. Kaikkia illan esiintyjiä yhdisti se, että halusin nähdä jokaisen, enkä yhtään ollut nähnyt ennen. Oli siis kohtuu tärkeää olla mestoilla alusta loppuun asti. Eihän näin tietenkään käynyt :-D
Illan avasi Ka so re:n a.k.a. Kimarrin ja Eero Johanneksen välinen skweee-electro-whatever-battle. Harmittelin keikkakumppanini Annan kanssa, ettei ujous vielä ollut lähtenyt pois, niin kovasti teki mieli bailata. Vaan encoret saatiin ja Eero Johanneksen We could be skweeeroes teki sittenkin tehtävänsä ja laittoi ujon tytönkin tanssimaan.
Seuraavaksi samaisella Carlings-lavalla pärähti tyttöelektrot. En voi kieltää, etteikö minulla olisi ollut tiettyjä ennakkoasenteita niin kuin aina tyttöbändejä kohtaan. Le Corps Mince de Françoise kuitenkin osoitti ainakin live-esiintymiseen kohdistuneet luuloni vääriksi show'n ollessa viihdyttävä samalla kuin soitanto rullasi. Aika skeneilyksihän hommat tuntui välillä menevän eikä vaikutteistakaan voi erehtyä, mutta kaikesta huolimatta muutamat biisit ylsivät hittimateriaalin tasolle, ja ajattelin kyllä lähteä tsekkaan tytsyt uusiksi Ladyfesteille toukokuussa.
Tässä välissä käytiin kattomassa vähäsen Kastoria, mutta alakerta oli vähäsen ahdistava tungoksineen, joten lähdin vetämään terassille juurivalmistuneet kasvismätöt valmistautuen illan koitokseen, parhauteen, koko festareille lähtemisen syyhyn: Katusea-perheen helmeen, Ceebrolisticsiin, joka veivasi tällä keikalla vajaalla miehityksellä Jannen a.k.a. Pijallin ollessa Dubaissa.
Ceebrot olikin sitten sellasta ilotulitusta, että heikotti keikan jälkeen niin paljon, että ei kiinnostanut annajärviset enää yhtään. Muisti pätkii monilta kohdin keikalta. En voi syyttää humalaa, joten kaippa heitän syyt jonkinlaisen transsin niskoille. Kuulopuheiden mukaan liikkelle lähdettiin Aie/ I try:lla. Omat muistikuvat rajoittuu oikeastaan huippuhetkiin: Ohine, Uuvus/luata Bengan taustoille (Oisko ollu E-trips? Jos ei ni joku samantyyppinen.) esitettynä, MattiP:n tuoreelta soololta löytyvä KING sekä uus biisi. Ylistyssanat ei riitä kuvaamaan sitä fiilistä. Matti tais heittääkin keikan aikana että: "Täällä on nyt illan parhaat tanssit, sori vaan muut esiintyjät." tai jotain sinne suuntaan. Oli miekkonen kovin oikeassa. (Tsek'n'roll lopun videotaltiointilinkeille!)
Anna Järvisen päälakea kävin tosiaan katsomassa ehkä puolikkaan kappaleen ajan kunnes päätin lähteä takaisin yläkertaan fiilistelemään Ceebrojen jättämiä fiiliksiä - ja valmistautumaan henkisesti Jesseen, mikä osoittautui hyödylliseksi ja hyväksi päätökseksi.
Jesse oli hämmentävä kokemus. Duon esiintymisaika sisälsi sähläystä, musiikkia, lisää sähläystä ja lisää musiikkia. Piuhoissa oli vikaa ja kaikessa muussakin oli vikaa, mutta se tuntui kuuluvan esitykseen. Jostain haastattelusta (viime perjantain Valo?) taisin lukea, että "me hyräillään niitä melodioita ku meillä ei oo lyriikoita", ja se oli todella hämmentävää todistaa tämä livenä. Kaikki se nosti suupielet niin leveään hymyyn, että posket kipeytyivät ja luulin poskilihasten jumiutuvan siihen asentoon loppuelämäkseni. Suhteeni Jesseen on ollut vuoristorataa alusta alkaen, mutta luulen tämän keikan ankkuroineen tuntemukseni lopullisesti sille positiivisemmalle puolelle. Kiitos Keke ja Ana!
Illan lopuksi käytiin skänkkäämässä parit biisit The Capital Beatia, joka koostui mm. Evilsonsin ja Soul Captain Bandin jäsenistöstä. Lähdettiin ennen loppua pois, ettei jäädä pahimpaan ruuhkaan. Vaikka ilta olikin hyvä päättää hyväntuuliseen ska'han, pistin nukkumaan mennessäni kuulokkeista kuitenkin Ceebroja. Kyse oli kuitenkin hyvin todennäköisesti vuoden parhaasta kotimaisesta keikasta - ellen sitten näe poikia uudestaan.
Videot:
Ceebrolistics - Ohine (ensi-ilta...)
Ceebrolistics - Uusi biisi
Kuvat:
Eero Johannes vs. KA SO RE
Le Corps Mince de Françoise
Ceebrolistics
Jesse
Illan avasi Ka so re:n a.k.a. Kimarrin ja Eero Johanneksen välinen skweee-electro-whatever-battle. Harmittelin keikkakumppanini Annan kanssa, ettei ujous vielä ollut lähtenyt pois, niin kovasti teki mieli bailata. Vaan encoret saatiin ja Eero Johanneksen We could be skweeeroes teki sittenkin tehtävänsä ja laittoi ujon tytönkin tanssimaan.
Seuraavaksi samaisella Carlings-lavalla pärähti tyttöelektrot. En voi kieltää, etteikö minulla olisi ollut tiettyjä ennakkoasenteita niin kuin aina tyttöbändejä kohtaan. Le Corps Mince de Françoise kuitenkin osoitti ainakin live-esiintymiseen kohdistuneet luuloni vääriksi show'n ollessa viihdyttävä samalla kuin soitanto rullasi. Aika skeneilyksihän hommat tuntui välillä menevän eikä vaikutteistakaan voi erehtyä, mutta kaikesta huolimatta muutamat biisit ylsivät hittimateriaalin tasolle, ja ajattelin kyllä lähteä tsekkaan tytsyt uusiksi Ladyfesteille toukokuussa.
Tässä välissä käytiin kattomassa vähäsen Kastoria, mutta alakerta oli vähäsen ahdistava tungoksineen, joten lähdin vetämään terassille juurivalmistuneet kasvismätöt valmistautuen illan koitokseen, parhauteen, koko festareille lähtemisen syyhyn: Katusea-perheen helmeen, Ceebrolisticsiin, joka veivasi tällä keikalla vajaalla miehityksellä Jannen a.k.a. Pijallin ollessa Dubaissa.
Ceebrot olikin sitten sellasta ilotulitusta, että heikotti keikan jälkeen niin paljon, että ei kiinnostanut annajärviset enää yhtään. Muisti pätkii monilta kohdin keikalta. En voi syyttää humalaa, joten kaippa heitän syyt jonkinlaisen transsin niskoille. Kuulopuheiden mukaan liikkelle lähdettiin Aie/ I try:lla. Omat muistikuvat rajoittuu oikeastaan huippuhetkiin: Ohine, Uuvus/luata Bengan taustoille (Oisko ollu E-trips? Jos ei ni joku samantyyppinen.) esitettynä, MattiP:n tuoreelta soololta löytyvä KING sekä uus biisi. Ylistyssanat ei riitä kuvaamaan sitä fiilistä. Matti tais heittääkin keikan aikana että: "Täällä on nyt illan parhaat tanssit, sori vaan muut esiintyjät." tai jotain sinne suuntaan. Oli miekkonen kovin oikeassa. (Tsek'n'roll lopun videotaltiointilinkeille!)
Anna Järvisen päälakea kävin tosiaan katsomassa ehkä puolikkaan kappaleen ajan kunnes päätin lähteä takaisin yläkertaan fiilistelemään Ceebrojen jättämiä fiiliksiä - ja valmistautumaan henkisesti Jesseen, mikä osoittautui hyödylliseksi ja hyväksi päätökseksi.
Jesse oli hämmentävä kokemus. Duon esiintymisaika sisälsi sähläystä, musiikkia, lisää sähläystä ja lisää musiikkia. Piuhoissa oli vikaa ja kaikessa muussakin oli vikaa, mutta se tuntui kuuluvan esitykseen. Jostain haastattelusta (viime perjantain Valo?) taisin lukea, että "me hyräillään niitä melodioita ku meillä ei oo lyriikoita", ja se oli todella hämmentävää todistaa tämä livenä. Kaikki se nosti suupielet niin leveään hymyyn, että posket kipeytyivät ja luulin poskilihasten jumiutuvan siihen asentoon loppuelämäkseni. Suhteeni Jesseen on ollut vuoristorataa alusta alkaen, mutta luulen tämän keikan ankkuroineen tuntemukseni lopullisesti sille positiivisemmalle puolelle. Kiitos Keke ja Ana!
Illan lopuksi käytiin skänkkäämässä parit biisit The Capital Beatia, joka koostui mm. Evilsonsin ja Soul Captain Bandin jäsenistöstä. Lähdettiin ennen loppua pois, ettei jäädä pahimpaan ruuhkaan. Vaikka ilta olikin hyvä päättää hyväntuuliseen ska'han, pistin nukkumaan mennessäni kuulokkeista kuitenkin Ceebroja. Kyse oli kuitenkin hyvin todennäköisesti vuoden parhaasta kotimaisesta keikasta - ellen sitten näe poikia uudestaan.
Videot:
Ceebrolistics - Ohine (ensi-ilta...)
Ceebrolistics - Uusi biisi
Kuvat:
Eero Johannes vs. KA SO RE
Le Corps Mince de Françoise
Ceebrolistics
Jesse
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)