Vielä on kesää jäljellä...

...soi taas varmasti joka radiokanavalla taukoamatta. Onneksi en kuuntele radiota. Pahoittelen otsikkoa. Se on varmasti hirvein, jonka olen ikinä kirjoittanut.

Kuulokkeissani on tänä kesänä soinut kaikenlaista. Nämä eniten soitetut hahmottuivat tänä vuonna kesälevyiksi jo todella aikaisin, mutta kestävyystestissä meni tovi ennen kuin uskalsin julistaa kesämusalistauksen/2009. Melkein myös unohdin, että lupasin pistää tämän tänään ilmoille, koska päädyin taas katselemaan keikkoja. Viiden kärki aakkosjärjestyksessä.

Passion Pit: Manners

Vaikka tänä kesänä ei selkeää korvaajaa viime kesän MGMT:lle ole löytynytkään, Passion Pit tuntuu olevan lähimpänä. Sen saattoi päätellä hypen määrästä jo viime vuoden puolella. Helium-laulu, pirteät melodiat ja useampi radiosoittobiisi yhdistettynä kestävään kokonaisuuteen täyttänevät kaikki kesälevyn vaatimukset. Kuten Melt-raportissa jo kirjoitinkin, yllätyin keikalla, kuinka monta hyvää biisiä levyltä oikeasti löytyikään. Soundaa ilmavasti eikä kulu nopeasti. Pyöreä mutta ei pallo.

Phoenix: Wolfgang Amadeus Phoenix

Tämä ei sinällään mielestäni ole ylitse muiden -levy Phoenixilta, mutta näillä ranskalaisilla on tapana kuulostaa aina kesäiseltä. Lisztomania ja muut hitit on vaikea kuvitella syyskaamoksen tai räntäsateen taustamusiikiksi. Phoenixilla on vain sellainen side kesään kuin Sweat (A la la la long):lla Jaffaan. Levy olikin varmasti tarkoituksella ajoitettu julkaistavaksi toukokuun loppuun.

Portugal. the Man: The Satanic Satanist

Mahdollisesti alaskalaisten paras levy. The Satanic Satanist on kesäisen kepeä lätty, joka ei kuitenkaan päästä helpolla. Ehdoton kasvaja ja täysikasvuisena tämäkin ansaitsee muutakin kuin vain taputukset. Se on eheä kokonaisuus, josta silti voi irrottaa biisejä yksityissoittoon, mikä on jo sinänsä yksi kriteeri täydelliselle levylle. Täysiin pisteisiin ei kuitenkaan päästä, koska lopussa vähän lässähtää. Lyriikoiden puolesta teemalevy, joka kertoo miesten nuoruusvuosista Alaskassa. Tässä levyssä on maailman mageimmat kannet (fyysisesti). Jos kesän minikiertue Suomessa jäi väliin, ei hätiä mitiä, bändi tulee myöhemmin tänä vuonna uudelleen vierailulle. Olen eturivissä.

White Lies: ...To Lose My Life

Vuoden alkupuoliskolla ennustelin tämän jäävän yksitoikkoiseksi levyksi, mutta olin niiiiin väärässä. Rakastan lähes jokaista biisiä albumilla. Vaikka bändin soundi onkin kuultu jo niin monesti ennenkin, jokainen biisi on tarttuva unohtamatta vuoden parhaita lyriikoita. 4-real, sanoitukset ovat niin hyviä, etten muista fiilistelleeni ikinä näin paljon sanoja. Tällä levyllä ei kuulla mitään normaalia rakkausskeidaa vaan novellimaisia tarinoita jokapäiväisistä asioista, joista ei kuitenkaan ole ennen lauluja kirjoitettu - ainakaan yhtä taitavasti. Haluan kuitenkin korostaa, että hyvät lyriikat eivät tee paskasta biisistä hyvää, joten toimivuutta on pakko löytyä muiltakin osa-alueilta. Yksi parhaista debyyteistä aikoihin! Tsekatkaa Flow'ssa!

The Whitest Boy Alive: Rules

Rules on ollut selkeästi heinäkuun levy. Vaikka tätä tuli kuunneltua jonkin verran jo lopputalvesta/ alkukeväästä, kesäkuuntelut ovat olleet huipussaan. Liekö sitten johtunut siitä, että esimerkiksi Timebomb on kuin tarkoitettu kävelybiisiksi, ja tempo oli aiemmin tänä vuonna liian nopea liukkaille jalkakäytäville. Hyvien jamitteluiden lisäksi sanoitukset ovat aidontuntuisia, mutta oivaltavan nerokkaita. Freedom is an opportunity only if you're able to say no. Hurraa! Eikä tässä vielä kaikki, sillä bändi on vielä parempi lavalla. Buukatkaa joku jäbät Suomeen, pliide! Nähty kolmesti tänä kesänä eikä vieläkään riitä.

Kesän alussa muitakin kesälevyehdokkaita löytyi. Yeah Yeah Yeahs, La Roux, Metric ja Bat for Lashes julkaisivat levyt, jotka vastoin odotuksiani eivät kestäneetkään soitossa kuin tovin. Kasabiania ja Empire of the Sunia en muistanut kuunnella tarpeeksi, mutta ne kuulostavat siltä, että saattaisivat ansaita paikkansa yllämainittujen joukossa. Muutamat sen sijaan sisälsivätkin sen verran melankoliaa, että säästelen niitä suosiolla pimeämpiin iltoihin.

Bonus1:

Tämä uusi musiikkivideo löytyy varmasti jokaisesta musablogista. Uusi Friendly Fires -sinkku julkaistaan kuukauden päästä, mutta video tupsahti Interwebziin viime viikolla. Harmittaa, ettei tätä julkaistu paria kuukautta aiemmin, sillä tässä olis ollut kovaa potentiaalia. Tai siis, nythän on vasta heinäkuu.

Friendly Fires - Kiss of Life

Iloista huomata, että !!!-vaikutteet ovat katoamassa musiikista, vaikka suoraan Nic Offerilta otetut tanssiliikkeet ovat edelleen mukana. Toisaalta, en tiedä onko tämä vieläkään kovin omaperäistä. Eikö tällänen 'hipimpi' ja 'progempi' matsku ole aika in tällä hetkellä indie rock -piireissä? Arctic Monkeyskin on uuden levyn perusteella kalastellut samoilta vesiltä vaikutteita, vaikka lopputulos onkin aivan eri. Toisaalta, uudistuminen on yleensä plussaa, ja oli miten oli, Kiss of Life on ihan v*tun hyvä biisi.

Bonus2:
Kesäsoittolista! Kesän ylivoimasesti eniten soitetuimpia biisejä tältä vuodelta. Hittiputki! Kaikki sydämen arvoisia! Luonnollisesti kaikkia kesäbiisejäni ei löydy Spotifysta.

1. Jack Peñate: Be the One
2. Daniel Merriweather - Change (feat. Wale)
3. The Whitest Boy Alive - Keep a Secret
4. Miike Snow - Animal
5. Phoenix - 1901
6. Metric - Help I'm Alive
7. Peter Bjorn and John - Nothing to Worry About
8. Passion Pit - Sleepyhead
9. Au Revoir Simone - Knight of Wands
10. Animal Collective - My Girls
11. Yeah Yeah Yeahs - Heads Will Roll
12. Ida Maria - I Like You So Much Better When You're Naked
13. Empire of the Sun - Walking on a Dream
14. White Lies - Death
15. The Temper Trap - Sweet Disposition
16. The Juan MacLean - One Day (Surkin Remix)
17. Bat for Lashes - Daniel (Duke Dumont Remix)
18. Moderat - Rusty Nails
19. Deadmau5 & Kaskade - I Remember (Caspa Remix)

Avaa tästä!
tai: spotify:user:foonk:playlist:7zYyZ7DG2VXTjt5NB2gLoV

Ps. Mikäli joku haluaa vuorovaikuttaa, minua kiinnostaa tietää, mikä on tämän kesän virallinen kesärenkutus. Kuulen näistä aina vasta tosi myöhään syksyllä.

Melt! Festival 2009

Melt! Festival Saksassa osoittautui joka pennin arvoiseksi reissuksi. Ei liene oikeudenmukaista ketään kohtaan verrata suomalaisia festivaaleja sen kanssa, mutta Melt! meni ohi Szigetin ja Roskilden ainakin omilla ranking-listoillani. Festivaali ei ollut täydellinen, ja monia asioita olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta tunnelma, ympäristö, bändit, lyhyet jonot, tekniikka ja monet pienemmät yksityiskohdat olivat huipputasoa.

Heti ensimmäisellä keikalla olo oli niin fantastinen, että festivaali tuntui uniikilta jo siinä vaiheessa. Pilooski veivasi elektroaan isosta vanhasta kaivosnosturista (tms), joka oli koristeltu diskopalloin. Samana iltana tosin meinasi mennä koko reissu vituiksi. Aluksi Foals ja TRG peruivat tuntemattomista syistä, ja itku oli lähellä, kun eniten odottamani Moderat perui aamuyöllä päälavalla. Yllättäen alkanut myrsky ja vaakasuoraan piiskannut sade oli pilannut tekniikan, joten myös Trentemøller joutui jättämään keikan soittamatta. Deadmau5 ei voinut soittaa turvallisuussyistä, sillä katetun Gemini-lavan rakenteet uhkasivat sortua.

Pilooski

Peruuntumiset loppuivat kuitenkin siihen ja loppufestivaali sujui lähes moitteettomasti - mitä nyt Red Bull -lavan siirtyminen paikasta toiseen yhdistettynä informaation huonoon kulkuun aiheutti sen, että MSTRKRFT ja Diplo jäivät lauantaina näkemättä. Se ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, sillä tästä syystä eksyin maailman parhaalle keikalle. Enkä liioittele! Kuten etukäteen olin hämäävästä Bergen-Berlin mash-up surpriseksi nimetystä slotista aavistellut, Coca-Cola Soundwave Tentissä nähtiin 18 (?) hengen eli kolmen bändin yhteisjamittelusessiot. The Whitest Boy Alive & The New Wine & Kakkmaddafakka soittamassa soittimilla versoita esimerkiksi ysärihiteistä (esim. What is Love) omien kappaleidensa lisäksi. Mahtava keikka huipentui maailman parhaaseen biisin eli Fred Falken remix-versioon ensin mainitun bändin Golden Cage -biisistä. Fantastista, sensaatiomaista.

Ei mikään paska keikkavideo.

Näin noin 38 keikkaa, joista lähes jokaisella naama loisti kuin Naantalin aurinko. Uskomaton tunnelma piti huolen siitä, että Sleepless Floorilla saattoi tanssia läpi yön puoleenpäivään asti ilman huumeitakin (warehouse party!). Lyhyiksi jääneet yöunet eivät väsyttäneet tunnelmaa lainkaan ja sunnuntainakin koettiin uskomattomia asioita. Heti päivän alkajaisiksi Patrick Wolf heilui päälavalla paskaraita valkoisessa shortsipuvussaan. Myöhemmin Oasis soitti huomattavasti energisemmin kuin Roskildessa ja festivaalien bändiosaston päättänyt Passion Pit todisti olevansa hypen arvoinen.

Patrick Wolf

Oasis

Muita kohokohtia olivat mm. Boys Noize vs. Erol Alkan, Animal Collective, The Whitest Boy Alive, Klaxons (neljä uutta biisiä, joita en ollut kuullut edes viime vuonna Tallinnassa!), Yuksek, Buraka Som Sistema, Miike Snow, Kiki, Ellen Allien, Simian Mobile Disco, Travis sekä uusi suosikkibändini Kakkmaddafakka. Näistä ehkä lisää vielä myöhemmin.

Klaxons

The Whitest Boy Alive

Toivottavasti ensi vuonna useampi suomalainenkin uskaltautuu mukaan, sillä harmillisinta reissussa oli vain se, etteivät kaikki mahtavat tyypit olleet mukana todistamassa täydellisyyttä. Vaikka lippu olisi jäänyt ostamattakin, kahden lavan ja leirinnän tarjonnasta olisi päässyt nauttimaan ilmankin! Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan päälavatason bändejä, jotka haukkuivat festivaalit maailman parhaiksi, ja oli paikalle eksynyt jokunen iso tähti muuten vainkin. Ystäväni ainakin bongasi Klaxonsin keikalta Agyness Deynin. Tavallisia tallaajiakin oli saapunut ympäri maailmaa, sillä sain uusia tuttuja mm. Saksasta, Japanista, USA:sta, Norjasta, Suomesta, Ruotsista, Briteistä ja Hollannista.

Lisää Melt!-kuvia täällä.

Tällaisesta yli pääseminen on vaikeaa, ja se kestäisikin varmaan viikkoja ellei uudet menot olisi tiedossa jo huomenna. Sonisphere-reissu vaihtui muuten sittenkin takaisin Puntalaan sairastelujuttujen vuoksi.

Melt! -tärpit

Rakastan elämää niin paljon, etten juuri jaksa surra asioita - saati sitten itkeskellä ikävien asioiden vuoksi. Musiikki sen sijaan saa silmäni kostumaan eniten. Hyvä keikka tai kuuntelukokemus kotona hyvän keikan jälkeen avaavat kyynelkanavani helpoiten. Roskildessa itkeskelin ainakin The Mars Voltan, Fleet Foxesin, White Liesin ja Coldplayn keikoilla. Deadmau5 ja The Whitest Boy Alive olisivat myös saattaneet herkistää, jos ei hymyni olisi ollut koko ajan niin leveässä. Onko kenelläkään kokemusta kyyneleiden virtaamisesta hymysuin? Omien kokemuksieni pohjalta sanoisin sen olevan mahdotonta.

Koska olen jo ehtinyt suunnata kaikki ajatukseni perjantaina alkavaan sulamiseen, tässä nopea katsaus siitä, mitä ennustelen kovimmaksi itkettäjiksi. Tätä voi kai pitää jonkinlaisena listauksena eniten odottamistani esiintyjistä. Listauksen ulkopuolelta löytyy toki vielä Klaxons ym. bändit, jotka on nähty jo useaan otteeseen.

MODERAT

Taidan itkeä jokaisen biisin aikana. Tällä hetkellä tuntuu ettei mitään voi odottaa tätä enempää.

PASSION PIT

Festivaalin viimeinen soitinbändi, ja yksi meikäläisen tämän vuoden kesäbändeistä. Komea päätös.

THE WHITEST BOY ALIVE
the whitest boy alive 1517 street concert ic berlin

Harmikseni yksi toinen itkun arvoinen bändi (Caribou) soittaa samaan aikaan, mutta The Whitest Boy Aliven ollessa melkein Roskilden paras, en voi jättää jameja väliin. En voi.

Pari eniten odottamaani esiintyjää esiintyy osittain päällekkäin. Lisäksi samaan syssyyn osuu vielä !!!. En ole todellakaan vielä osannut päättää, mitä katsoa:

BURAKA SOM SISTEMA

Tätä odotin festivaalilta eniten ennen kuin 1) Moderat julkaisi levynsä 2) Phoenix pisti ilmoille suorastaan törkeän kesälätyn.

PHOENIX

Nii, että mitähän sitä sit tekis?

APHEX TWIN

Noni, tämä biisi jos pärähtää soimaan perjantaiyössä, ni ni... lupaan ottaa itkukuvan.

ANIMAL COLLECTIVE

Tää bändi on menny multa salakavalasti vähän ohi. Soittoja kyllä löytyy, mutta tuntuu että voisin saada albumikokonaisuuksista enemmänkin irti. Keikka näyttäköön minulle suuntaa.

FOALS

Näistä nuorista poikabändeistä olisin mieluummin nähnyt Late of the Pierin, mutta ilmeisesti se oli Melt!issä viime vuonna. Tämäkin sopii vallan mainiosti.

TRAVIS

Bändi, joka soittaa päällekkäin Crystal Castlesin, La Rouxin ja Kode9 & the Spaceapen kanssa. Ja vaikka tämä onkin varmaan ihan karseen tylsää itkurunkkausta, on yllä olevan videon biisi meitsille ihan törkeen tärkeä. Vitutti yhdeksän vuotta sitten, kun äiti ei päästänyt Seinäjoelle, ja näin ollen missasin 2000 vuoden Provinssirockin keikan. Enää en missaa. Vähän sama juttu mulle kuin Oasiksen Wonderwall. Sen näin pari viikkoa sitten livenä, joten voi hyvillä mielin jättää väliin näillä festareilla.

Loppuun pari mahdollista yllättäjäihanuutta:

MIIKE SNOW

The Guardian on väittänyt että 'A-ha meets Animal Collective'. Ei paskempi vertaus, molempien parhaat puolet.

KAKKMADDAFAKKA

Bändillä on mielestäni typerin nimi ikinä, Melt!in järjestäjien mielestä siistein mahdollinen. Oli miten oli, norjalaiset ovat lupaavia ja Erlend Øye on heidän faninsa.

Lisäksi odotetuimmista löytyy tietty viel Erol Alkan vs. Boys Noize -hulluus, mistä ei luonnollisesti löydy videota (vielä), mutta aion reivata sunnuntain vastaisena yönä 03:30-07:00 kovempaa kuin yksikään paikalla oleva piripää. Itseasiassa en ehkä ihan niin kauan, koska samaan aikaan soittaa Digitalism ja Ellen Allien ja muut, mut ainakin jokusen tunnin.

Päänvaivaa päällekkäisyyksien lisäksi aiheuttaa elämisen kannalta "pakolliset toimet". Aikataulut jo sinänsä tekevät nukkumisen mahdottomaksi, mutta kaiken lisäksi päiviksi luvataan tällä hetkellä 26-36 astetta lämmintä päivästä riippuen. Perjantain bileet päättyvät lauantain puolella aamuseitsemältä, ja ainakin Tanskassa nukkuminen teltassa oli mahdotonta helteiden ansiosta jo tästä tunnin päästä. Nukkumista vastaan on myös sunnuntaiaamun (07-14) ohjelmasta löytyvä kovanluokan BPitch-putki, joka olisi hienoa todistaa.

Mikäli en kuole viikonloppuna unenpuutteeseen tai sikainfluenssaan (tämä kesäkuun ensimmäisestä päivästä jatkunut keuhkoputkentulehdus + kuume alkaa pikkuhiljaa huolestuttaa), henki taitaa lähteä hyvän musiikin yliannostuksesta. Lopuksi haluaisin toivottaa kaikille Ilosaarirockiin suuntaaville hauskaa viikonloppua, hyvää festarifiilistä ja kauniita kelejä. Menkää katsomaan ainakin Dizzee Rascal ja Bad Brains. Edelleen harmittaa, ettei kaikkea voi saada.

Ps. Twitteriä seuraamattomille tiedoksi: Mewin tuleva levy on vuotanut (Sometimes Life Isn't Easy kuulostaa juuri niin ihanalta ja posilta kuin keikan perusteella saattoi odottaa), syksyllä ilmestyvän uuden The Dodosin voi streamata täällä ja Portugal. the Manin mahtava uusi levy on kuultavissa kokonaisuudessaan MySpacessa. Viime kuussa jälkimmäisimmän missanneille tiedoksi, että yhtye muuten tulee myöhemmin syksyllä uudestaan Suomeen.

Highly recommended

Viime aikoina on jäänyt tosi monet kovat biisit jakamatta, koska niitä ei ole Spotifysta löytynyt. Näistä suurin osa oli päätymässä sille alkuvuoden parhaat biisit -listalle, jota en koskaan saanut tehtyä, tai vielä ainakaan. Poikkeuksena toki heti eka biisi, joka näyttäisi olevan jo reippaasti yli vuoden vanha. Videoissa ei varsinaisesti ole mitään nähtävää, sillä ne eivät ole virallisia.

1. Ihan törkeä mashup Sigur Rósista ja Mobb Deepistä. Yllättävä kombo, joka toimii mielettömän hyvin.


2. Don Diablon piinkova remix muuten vähän tylsähkön indiepop-ryhmä One EskimOn kappaleesta Givin' Up. Biisin voi ladata One EskimO:n sivuilta.


3. Kovassa nousussa olevan Passion Pitin uusi biisi Little Secrets. Povaan tälle yhtyeelle hurjan nousujohdanteista vuotta.


4. Burialin ja Four Tetin kimppa-12":n a-puoli. Wolf Club kuulostaa juurikin siltä, mitä tältä kimppaprojektilta voisi odottaakin. Viime viikolla ilmestynyt lätty on jo nyt loppuunmyyty, että ei voi taas kuin harmitella ettei toiminut heti.


5. Caspan uudelleenmiksaus Deadmau5in I Rememberistä. Sick sick sick.


6. Tuntuu kuin jokaisella mahdollisella klubilla olisi soinut jo tovin Skreamin remix LA Rouxin In for the Killistä, mutta Foamon lisäpanoksella paranneltu versio on uponnut meikäläiselle alusta asti vielä enemmän. Vähän teknompaa, mutta samalla deepimpää kuin pelkkä Let's Get Ravey Mix.


7. Vaikkei Lily Allenin alkuperäisessä versiossakaan mitään vikaa oikeastaan ole, on The Count saanut upotettua The Feariin kymmenkertaisen määrän lisäpotkua dubstep-remixillään.