Keikkaraportti jää siis tällä kertaa väliin, mutta Vauvasta löytyy onneksi sanottavaa muutenkin.
![]() |
| Copyright © by Christophe Szpajdel |
Luonto meissä on iloisen tasalaatuinen kasetti, eikä kelausnappuloihin tarvitse koskea muuta kuin lopussa, jotta pääsee nopeammin kuuntelemaan sen uudestaan. Biisit kytkeytyvät toisiinsa saumattomasti sekä sävellysten että sanoitusten puolelta. Kokonaisuus ja koko bändi vaikuttaa tarkkaan harkitulta, muttei teennäiseltä. Useammassa biisissä toistuu sama kaava, eikä kappaleista erotu voimakkaasti hittejä tai huteja. Jotkut biisit vain toimivat paremmin kuin toiset.
Omiksi suosikeikseni on noussut kolmen biisin putki kasetin keskivaiheilta, jonka muodostaa ilmava Magdalena, rauhallisempi mutta loppua kohti kasvava Yhä ja tarttuva Erämaan aroille. Loput kappaleet ovat myös hyviä, mutta ne muistuttavat toisiaan paljon. Vauva sen sijaan muistuttaa bändeistä, jotka ovat joskus soineet stereoissani vähintään yhtä paljon kuin Luonto meissä nyt. Se aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita.
Välillä laulaja-kitaristi Mikko Toiviaisen ääni kuulostaa niin paljon Kalle Aholalta, että hämmentää. Välillä biisien kulku ja jamittelut ovat niin Sydän, Sydäntä apinoivaa, että ärsyttää. Välillä kitarariffit kuulostavat niin paljon joltain YUP:n levyltä lainatuilta, että tekisi mieli kuunnella kaikki levyt läpi ja löytää se biisi. Mutta lopulta Vauva onkin niin hyvä sekoitus näitä bändejä ja muita elementtejä, että alan muistella Don Huonojakin vain hyvällä. Enkä silti laita soimaan mitään em. bändeistä, vaan Vauvan kasetin vielä kerran.
![]() |
| Kuva: Miikka Pirinen |
- Sanoitukset ovat loistavia. Suomen kielen välineet ovat hallussa erinomaisesti, ja jos olisin äidinkielen opettaja ja lyriikat olisivat olleet kotiläksyjä, antaisin täyden kympin metaforien ja muiden kielikuvien käytöstä.
- Kasetin mukana tullut saatekirje ja Vauva-zine olivat hulvattomin juttu aikoihin. Myös logo ja black metal –kasvomaalaukset luovat vaikutelman, että Vauva on sellainen bändi, jossa haluaisin itse soittaa – jos siis osaisin soittaa muuta kuin levyjä ja kasetteja. Tai vähintään haluaisin kaveripiiriini juuri tällaisia muusikoita.
- Musiikki kuulostaa siltä, että sen on pakko olla hyvä livenä. Ensi kerran kun Vauvalla on keikka Helsingissä, jätän Wiin kuntoilupelit väliin ja aion päästä paikalle.
Linkkejä:
http://www.myspace.com/vauva
http://vauvarock.blogspot.com/
http://www.facebook.com/pages/Vauva/22652355745
Tulevia keikkoja:
8.1.2011 Henry's Pub, KUOPIO
24.2.2011 Kuudes Linja, HELSINKI
5.3.2011 Pelikenttä, HYVINKÄÄ
28.3.2011 Club YK, HELSINKI
PS. Jos tätä sattuu lukemaan iskä tai joku #tool.fi-irkkaaja niin erityissuosittelut just sulle!

