Loput biisit

Jotta joskus pääsisin vuosilistojen pariin, hoidan noi päiväbiiseilyt kerralla pois alta. Ei tota touhua voi osaltani muutenkaan oikein säännölliseksi sanoa, joten tuskin haittaa ketään. Sitä ennen vähän kuulumisia...

On Volcano Korjaamolla

Melkein pari viikkoa sitten kävin katsomassa Betrayal at Bespinia ja On Volcanoa Korjaamolla. En tiedä, tuleeko siitä jotain keikkaraporttia, mutta jos en saa aikaiseksi, niin molemmat ovat mahtavia yhtyeitä. Töölöstä pyyhälsin Jyväskylään, Tampereelle, Ylöjärvelle, Juupajoelle ja Hämeenkyröön ennen kuin tulin takaisin Helsinkiin juhlimaan koko viikonlopun kestäneitä tupareita. Kiirettä piti niin, etten oikein mailejakaan ehtinyt tsekkailla, joten alta löytyy ehkä joillekin jo vanhoja juttuja. Toivottavasti uusia joillekin.

•  Osallistukaa Roskilden joulukalenteriin! Voitin viime viikolla sieltä festarilipun, eikä tartte enää arpoa, jättäiskö ens kesänä väliin. Tällä hetkellä bileisiin varmistuneena ovat AfroCubism, How to Dress Well, Iron Maiden, Kings of Leon, Autopsy ja Weekend.

• Jos musalistakirja jäi tilaamatta joululahjaksi, suosittelen pukin konttiin keikka- ja festarilippuja. Festarilippuja saa vuoden loppuun asti alennuksella niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin festareilta. Jos budjetti on pienempi, on Suomeen tulossa hienoja bändejä vähän edullisemmillekin keikoille. Ensi vuonna Suomessa piipahtavat mm. Sleigh Bells, Junip, ...And You Will Know Us by the Trail of Dead, My Chemical Romance, Devin Townsend Project, Ulver, Nas, Comeback Kid, Kvelertak, Alcoholic Faith Mission, White Lies jne.

• Kuunnelkaa Sister Flo'n uusi albumi Ystävyys/ Friendship täällä, ja mikäli miellyttää, menkää sitten lähimpään levykauppaan ostamaan se vinyylinä kotiin.

• Eipä tässä sit kai muuta, ku että perjantaina on Korjaamolla Penniless, mitä oonkin jo tovin odotellut. Eli nyt niihin loppuihin päiväbiisehin.

Day 16 - A song that you used to love but now hate

Yleensähän siinä käy juuri päinvastoin. Mut kaippa aika kultaa muistot, vaikka en mä kyllä tätä vieläkään vihaa. Ei vaan ole niin hyvä kuin kymmenen vuotta sitten.


Day 17 - A song that you hear often on the radio

No nii, en kuuntele radiota juurikaan. Paitsi viime viikolla kuuntelin, kun oltiin tien päällä. Sillon soi useimmin Rihannan Only Girl (in the world), mutta sehän on jo tässä haasteessa käytetty, joten en sit vastaa mitään.

Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
 (päinvastoin edition)
Ei sillä niin väliä mitä hyvää musiikkia radiossa soi, mutta ne huonot vois sieltä välistä jättää kokonaan pois. Eli en toivoisi esimerkiksi kuulevani tätä enää koskaan missään:


Day 19 - A song from your favorite album

Ei ole yhtä tiettyä lempialbumia, mutta tää on ainakin sinnitellyt yhtenä lemppareista tosi pitkään:


Day 20 - A song that you listen to when you’re angry

En ehkä just tätä biisiä, levyä tai bändiä, mutta YouTube ei ole tänään ystävä, ja tää on kuitenkin vähän siihen suuntaan:


Day 21 - A song that you listen to when you’re happy



Day 22 - A song that you listen to when you’re sad



Day 23 - A song that you want to play at your wedding



:""---)

Day 24 - A song that you want to play at your funeral



I will see you in the next life.

Day 25 - A song that makes you laugh

Ainakin viikonloppuna nähdyn karaokeversioinnin jälkeen tämä:



Day 26 - A song that you can play on an instrument



Day 27 - A song that you wish you could play



Day 28 - A song that makes you feel guilty



Day 29 - A song from your childhood 



Day 30 - Your favorite song at this time last year

Black Twig

Tuntuu että viime aikoina blogosfäärissä kaikki hype on kaatunut keskenään samanlaisten suomalaisten yhtyeiden niskaan. Mitä tahansa 'tuoretta' olen kuunnellutkin, se on tuonut mieleen vain The Drumsin, jonka Flow'n keikka oli niin heikko esitys, että vain saman tyylilajin edustajienkin kuuntelu alkaa puistattaa. Ei sillä, kai tämä buumi hevivillityksen voittaa.

Onneksi on muutakin kuin indiepoppiaalloilla surffaamista. Kävin torstaina tsekkaamassa Helsingin Henry's Pubin Helatorstai -klubilla viimein Black Twigin, jonka keikalle on pitänyt mennä aiemminkin. Hyvä fiilis jäikin käteen, sillä pitkästä aikaa näin bändin, jota en ollut kuunnellut aiemmin, mutta jota todellakin aion kuunnella jatkossakin. Soundit oli hyvät enkä olisi huomannut pedaalien rikkoutuneen soundcheckissä ilman erillistä huomautusta. Black Twigin surinasoundi on yksinään hieman yksitoikkoinen, mutta settilistaan oli valittu mukavan monipuolisia biisejä, joista suuri osa oli uusia.  Parhaiten kuitenkin jäivät mieleen muutamat Swans et Tea ep:n biisit sekä MySpacestakin demoversiona löytyvä Antichrist. Settinsä bändi päätti cover-biisiin, ja se kiteyttikin erinomaisesti koko keikan. Kokonaisuuden kannalta My Bloody Valentinen Sunny Sundae Smile oli ainoa oikea valinta.

Swans et Tea ep on yllättävänkin poppis verrattuna keikan surinapitoisuuteen. Siinä on sopiva pitoisuus leikkisyyttä, surinakitaroita, räminää ja pop-melodioita. Kitarat soivat kauniisti ja moniulotteisesti. Yksikään neljästä biisistä ei aiheuta repeat-tunnekuohuntaa, mutta neljän biisin kokonaisuus sen tekee. Toivottavasti seuraavalle julkaisulle eksyy enemmän hittibiisiaineksia sisältäviä biisejä, jotta nousukausi jatkuisi. Tämän ep:n kohdalla vielä riittää levottoman tunnelman jättävä On White, joka saa pistämään ep:n alusta uudestaan ja uudestaan. Päätösbiisi ladattavissa alta Janne V:n luvalla:

MP3: Black Twig - On White (Mediafire) (Megaupload)

Bändin on huomannut mm. Veli Kauppinen, joka on soittanut Black Twigiä muutamia kertoja YleX:n musiikin erikoisohjelmassaan, ja vierailipa yhtye samaisen radiokanavan M1-studiossa soittamassakin eilen. Livestudionauhoitus näkee (kuulee) päivänvalon 1. joulukuuta Kauppisen radioshow'ssa.

Swans et Tea ep:tä voi ostaa bändiltä itseltään, Stupido Shopista, Fatty Soundista sekä Helsingin ja Kuopion Levykauppa Äxästä.  Ennustan 200 levyn painoksen hupenevan lähitulevaisuudessa, joten kiirehtikää!

Facebook: http://www.facebook.com/blacktwigmusic

MySpace: http://www.myspace.com/blacktwigmusic

Day 11 - A song from your favorite band


Radiohead - Fog (Again) (live): Luckyn ja muutaman muun lisäksi lempibiisejäni Radioheadilta. Alunperin Knives Out -singlen b-puolena julkaistusta Fogista tehtiin myöhemmin uusi tyystin erilainen versio, ja nimenomaan tämä again -versio on ehdoton lemppari. Kyseinen uusinta on julkaistu COM LAG (2plus2isfive) ep:llä ja on nauhoitettu Arte tv-kanavan akustisessa sessiossa. Kaikki edellinen kuulostaa vähän turhan hifistelyltä, eikä tässä oikeastaan ole kyse sen kummemasta kuin Thom Yorkesta ja pianosta - mikä on vaan ihan voittamaton kombo.

Kirjotettavaa on kasaantunut yllinkyllin. Tulossa on mm. vaatimattomasti maailman paras joululahjaidea musanörtille ja musamatkailua yli 65 miljoonan vuoden päähän ajassa taaksepäin.

Mitä kuuluu Radiohead?

Radiohead on ollut ylivoimaisesti lempibändini kohta kymmenen vuotta. Juon aamukahvini Radiohead-mukista, ja pari bändiin liittyvää tatuointiakin on vuosien varrella ihoon hakkautettu kunnianosoitukseksi. Siksi on pakko ottaa puheeksi myös rumpali Philip Selwayn elokuun lopussa ilmestynyt soololevy Familial.

Radiohead Szigetissä vuonna 2006

Selwayn soolodebyytti ei kuulosta Radioheadilta, eikä sen tarvitsekaan. Jos hakemalla hakee, toki radioheadmaisiakin piirteitä sävellyksistä löytää, mutta toisaalta Radiohead-vaikutteet kuuluvat lukuisilla muillakin 2000-luvulla julkaistuilla levyillä. Selway kuulostaa enemmänkin Wilcoa jäljittelevältä laulaja-lauluntekijältä, mikä olisi vain tylsää, ellei esittäjällä olisi nimeä. Joistakin kappaleista vaikutteet kuuluvat vähän liiankin selkeästi, mikä olisi vain varastamista, ellei Selwayn bändissä soittaisi Wilcostakin tuttuja jäseniä (Glenn Kotche ja Pat Sansone).

Muutamia oikeasti kiinnostavia ja taidokkaita sävellyksiäkin levyltä löytyy, kuten ensimmäinen sinkkubiisi By Some Miracle. Kokonaisuutena levy ei kuitenkaan ole kummoinen, ja vaikka sen parissa voi viettää mukavan kuuntelukokemuksen, unohtuu se keskinkertaisuudessaan helposti pölyttymään muiden levyjen joukkoon - toisin kuin Radiohead-keulahahmo Thom Yorken The Eraser.

Tänään on muuten Tompan 42. syntymäpäivä, joten onnea sinne suuntaan!

Äitiprojekti Radioheadilta odotetaan uutta levyä ehkä jo tänä vuonna, todennäköisemmin kuitenkin myöhemmin. Bändi on tällä hetkellä studiossa. Leffapuolellakin ovat bändin jäsenet aiheuttaneet kuhinaa. Thom ja Jonny Greenwood ovat olleet vaikuttamassa huomenna Amerikassa ensi-iltansa saavan Stonen soundtrackiin, ja tekeillä on myös Anyone Can Play Guitar -dokumentti Oxfordin musaskenestä, jonka tekemiseen voi lahjoittaa rahaa täällä. (Oxfordista ja Radiohead-vaikutteista puheenollen Foalsilta tuli tänään uusi hämmentävä musavideo.)

Kuuntele Spotifysta: Philip Selway – Familial

Day 08 - A song that you know all the words to


Radiohead – Lucky: Yllätysyllätys, päivän biisi sopii aiheeseen. Arvatenkin osaan sanat lempibiisiin lempibändiltäni. Tai siis yhteen niistä, yhtä ainoaa suosikkia on käytännössä mahdotonta valita. Luckyn olisin voinut valita myös biisiksi, joka saa minut itkemään - jos tässä biisilistauksessa olisi sellaista kysytty. Lähes poikkeuksetta tätä lauleskellessa silmät kostuvat, joten lopulta alahuulen vapistessa ei niistä sanoista tahdo enää saada selvää.

Kolme hyvää syytä myöhästyä koulusta

Tiistai alkoi lupaavasti. Myöhästyin ensimmäiseltä luennolta syistä että...

1) Thom Yorke perusti uuden bändin. Okei, mistään uudesta sivuprojektista ei ilmeisesti ole kyse, mutta Tompalla on nyt ympärillään joukko muusikkoja, joiden kanssa soittaa The Eraserin matskua ja uusia kappaleita. Joukosta löytyy mm. Red Hot Chili Peppersin basisti Flea ja Radioheadin tuottajana tunnettu Nigel Godrich. Muutama keikkakin löytyy kalenterista. Harras toive fanilta, jonka mielestä The Eraser kuulostaa vieläkin päivä päivältä paremmalta: tulkaa Eurooppaan, jotta voin matkustaa perässänne ulkomaille!

(Tsekatkaahan myös Big Stereo -blogin Radiohead-aiheinen giveaway.)

2) Airin tuleva Love 2 -albumi on vuorokauden ajan ennakkokuuntelussa täällä. Enää ei ole paljoa aikaa, hurry up! Se kuulostaa mahtavalta. Kylmiä väreitä ja huikea odotusten nousu joulukuun keikasta.

3) The Mars Voltan tuottelias monilahjakkuus Omar Rodriguez-Lopez pisti tällä viikolla pihalle kaksi uutta sooloalbumia. Niitä voi ostaa täältä.

Viikon Radioheadit

1. Viime viikolla tupsahti uus biisi verkkomyyntiin.

2. Thom Yorke kertoi haastattelussa, että kokopitkiä levyjä ei ole tulossa toviin. Täysimittaiset levyt eivät kiinnosta.

3. Ilmeisesti yksittäisiä biisejä/ ep-hommia on silti mahdollista kuulla, sillä tänään verkkoon vuosi jo toinen uusi kappale. Varmistusta ei ole tullut, mutta eikös tämä nyt ihan Radioheadilta kuulosta...?

20 x vuoden juttuja

Vuoden nostattavin bailufiilislevy: Girl Talk - Feed the Animals
Vuoden hämmentävin näky suomalaisilla esiintymislavoilla: Bonnie 'Prince' Billy

Crocsit jalassa

Vuoden hiljainen tamperelainen: On Volcano
Vuoden kovaääninen tamperelainen: Jaakko & Jay
Vuoden roskiksesta takaisin levyhyllyyn: Oasis
Vuoden tuttu nimi jo viime vuodelta, jota en saanut aikaiseksi testata tänäkään vuonna: Bon Iver
Vuoden MTV:ltä tuttu: T.I. featuring Rihanna: Live Your Life


Vuoden isoin pettymys: jaetulla ykkössijalla CSS - Donkey & Sydän, sydän - Usko itseesi
Vuoden kreisein musavideo: The BPA feat. David Byrne & Dizzee Rascal: Toe Jam


Vuoden sooloilija: Anthony Green
Vuoden kuunnelluin mutta ei paras kappale: The Mars Volta: Ilyena
Vuoden "ei saatana", josta tulikin "totta vitussa": Foals
Vuoden viime vuoden juttu, joka päräytti karvat pystyyn vasta tänä vuonna: Justice
Vuoden uskonnollisin kokemus: Radiohead Roskildessa

Vuoden mageimmat viikset: Nick Cave
Vuoden siistein suomalainen: MattiP aka Teeth = Matti Pentikäinen
Vuoden harmittavin hajoaminen: Modern Life is War
Vuoden paras repliikki itseltäni vaikka itse sanonkin: "Neil Young, LOL. Nachoja, mmm."
Vuoden paras extempore-päätös: Katsoa Jay Reatard livenä Hot Chipin sijaan
Vuoden paras levy ja biisi: Ähää ähäkutit, en kerrokaan vielä

Kohokohdat 2008

Toivottavasti kaikilla meni joulu hienosti. Venezuela oli melkoisen isolla kohtuudella kiehtovin maa, jossa oon vieraillut. Matka meni hienosti, jos kohtuuttoman dramaattista lähtöä ei lasketa. Myöhästyin lentokenttäbussista, koska iPodini poisti kaikki musiikit sisuksistaan puoli tuntia ennen lähtöä, ja yritin hoitaa tilannetta kuntoon liian pitkään. Miltei sata euroa taksimatkasta pulitettuani ehdin kuitenkin koneeseen, vaikka musiikit jäivätkin Suomeen. Matkan luonne muuttui kerta heitolla, enkä ehtinyt viimeistellä parhaiden julkaisujen listaani, joten aloitetaan arki toisenlaisella listalla.

Vuosi 2008 on tuntunut monin tavoin parhaalta vuodelta sekä musiikin saralla että muutenkin. Viime vuoden lopulla sanoin aivan samoja asioita, mutta jokin tästä vuodesta teki vielä ikimuistoisemman. Tässä seitsemän kuluneen vuoden musiikkia sivuavaa asiaa, jotka vaikuttivat elämääni eniten. Te lukijat olette vähän ujostelleet kommenteissa, joten olisi kiva kuulla, millaisia kohokohtia muilla on tänä vuonna ollut. En siis pane pahakseni, jos joku uskaltautuu kirjoittamaan rivin tai muutaman kommenttiosioon!

1. Radioheadin keikka Roskildessa
Kolmas kerta toden sanoo. Jos kaksi aiemmin nähtyä keikkaa olivat johtaneet minut harhauskoon siitä, että Radiohead olisi huono live-bändi, tämä keikka miltei käänsi minut uskoon. Radiohead on toki ollut 1/3 elämästäni ehdoton lempibändini, mutta viime vuosina olen fanittanut vähemmän, ja odottelin keikkaa jalat maassa. Maanpinta jäi kauas alas kuitenkin nopeaa brittien astuttua lavalle.
Muistan miettineeni useaan otteeseen hiljaa itsekseni, ettei mikään maallinen asia voi olla näin kaunista, täydellistä, virheetöntä. Välispiikkien puuttuminen sopi tunnelmaan, ja kun joku joskus jotain vähäsanaisesti tokaisi, sekin sopi kokonaisuuteen. Settilista oli heti alusta alkaen täydellistä tykitystä. Ennen keikkaa kertasimme ystäväni Pablon kanssa molempien tärkeimmät toivekappaleet, ja kuinka ollakaan, keikan aluksi kuulimme kaikki listaamamme.
Yleisö kunnoitti hiljaa bändiä, ja kaikki ympärilläni lavaa tapittaneet henkilöt tuntuivat olevan samanlaisessa transsissa kuin minäkin. Keikan päättänyt piiiitkään kestänyt Karma Police -laulatus jäi tämän vuoden kaikkein siisteimmäksi jutuksi. Festarikansa lauloikin kappaletta yhteislauluna bändin poistuttua lavalta vielä pitkään, jopa leirintään siirtymisen jälkeenkin.

2. MySpace Suomi
Olin tänäkin vuonna jättämässä Provinssia tylysti väliin, vaikka alkuvuodesta varmistettu Foo Fighters sijoittuikin kärkeen "pakko nähdä livenä" -listallani. Vasta Justice sai harkitsemaan todella lipun ostoa, mutta muun tarjonnan ollessa edelleen heikohkoa lipun hintaan ja omaan varattomuuteeni nähden, jäi piletti ostamatta ennen kuin ne loppuivat. MySpace Suomi kuitenkin pelasti kesäni, ja muutti merkitsevästi elämääni muutenkin. Sivusto mainosti osallistuvansa Live in Nordics -tapahtumasarjaan, ja pestaisi kolmelle suomalaiselle festarille bloggareita raportoimaan tunnelmia.
Aiemmin harrastelin tämän samaisen blogin pitoa vain omaksi ilokseni - ilman että kukaan oikeastaan edes tiesi tämän olemassa olosta. Heitin linkin kuitenkin festivaalibloggaajahakemukseni loppuun, ja myöhemmin minulle paljastettiin, että olin juurikin siitä syystä valittu ensimmäisenä pestiin. Tämä taas innoitti aktiivisempaan bloggaamiseen ja siihen, että pistin linkkejä jonnekin esillekin.
MySpace Suomi toimi Provinssirockissa hienosti sekä meidän bloggaajien että normaalin festivaaliyleisön näkökulmasta. Leirinnässä tarjottiin ilmaista aamiaista nopeimmille, järjestettiin akustisia keikkoja, jaettiin kultalevyt, vaihdettiin t-paitoja ja kangaskasseja täysiin roskapusseihin, soitettiin levareita ja ylläpidettiin hyvää henkeä.
Provinssirockin jälkeenkin MySpace Suomi on viikoittain järjestänyt hienoja kilpailuita, joissa on ollut palkintona keikkalippuja, levyjä yms. Viikon artistit ja ilmaiset levyjen ennakkokuuntelut ovat noudattaneet hyvää linjaa, ja joukkoon on mahtunut sekä kaupallisempia että itsenäisempiä hienoja bändejä ja artisteja. Provinssirockin lisäksi MSS sponssasi minut kilpailujen kautta Propagandhin ja Raised Fistin keikoille sekä Mambo Nordicon Tampereen pysähdykselle. Myös parin viikon takainen XXXChangen keikka Redrumissa olisi hoitunut tätä kautta, mutta sattuneesta syystä jouduin värväämään ystävän tilalleni. I love MySpace.

Kuohujuomalla MySpace Suomen porukan + Antin kanssa Provinssissa.

fi.myspace.com/myspacefinland

3. Justice
Edelliseen liittyen MySpace Suomi järjesti minulle, bloggaaja-toverilleni Antille sekä muutamalle satunnaiselle tytölle mahdollisuuden tavata Justice. Tytöt pääsivät mukaan siten, että esiintymispäivän aamuna MySpacen leirissä kyseltiin, mitä bändiä kukin odotti eniten. Ensimmäiset Justicen vastanneet pääsivät mukaan. Liekö lyhyt varoitusaika ollut syynä tyttöjen hiljaisuuteen itse tapaamistilanteessa... Ainakin jälkeenpäin ajatellen allekirjoittanut höpötti koko parituntisen tapaamisen ajan kaikkea niin päätöntä, että olisi hyvä, kun joku olisi välillä keskeyttänyt. Antti ja MySpacen edustaja Simo onneksi esittivät väliin hyviä kommentteja ja kysymyksiä, joten kiitokset heille.
Bändi oli hauska ja mukava sekä puhui parempaa englantia kuin YouTuben perusteella ennakkoon odotin. Reippaat kaksi tuntia vierähtivät kuin siivillä ilman yhtään epämukavaa hetkeä. Muistelen yhteistä juttutuokiotamme päivittäin. Etenkin Xavier de Rosnay jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Illan keikkahan tuntui tämän jälkeen seitsemänneltä taivaalta. Se oli parasta, mitä olen Suomessa festivaaleilla nähnyt, ikinä. Ainakin jos jätetään laskuista pois eräs bändi, josta puhun seuraavassa.

Bloggaaja työssään... (Kuva: Simo Vassinen)

4. The Mars Volta
Mahtava neljäs studioalbumi The Bedlam in Goliath vuosi Internettiin heti vuoden alkajaisiksi ja julkaistiin virallisesti tammikuun lopussa. Kesällä markkinoille saatiin myös ainutlaatuisen hieno vinyyliversio teemalevystä. Bändi poikkesti helmikuussa myös Skandinaviassa, ja olin Tukholmassa tarkastamassa 2008 vuoden live-kunnon. Se oli edelleen mahtava. Fanit kuvailivat keikkaa ainutlaatuisen hulluksi, vaikka myöhemmin kävikin ilmi, että samankaltainen symbaalien heittely ja hämähäkkimiesmäinen verhoissa kiipeily jatkui Ruotsin jälkeen myös muualla Euroopassa. En kuitenkaan ole kuullut, että vokalisti Cedric heittäytyisi usein rosvoksi yleisössä. Settilista oli parempi kuin olin uskaltanut edes toivoa, ja rakkauteni näitä progeherroja kohtaan syveni vain entisestään. Kirkkaasti vuoden kuunnelluin yhtye.

Cirkus (Kuva: Marco Gustafsson)

5. Klaxons Tallinnassa
Kolme tuntuu olevan tämän vuoden onnenluku, sillä Klaxonskin todisti kykynsä vasta kolmannella näkemälläni keikalla. Yllättävintä ja hienointa keikassa oli kuitenkin se, että katselin sitä Tallinnassa. Tallinnassa?! Jotenkin huvittavaa, että bändi esiintyi siellä, sillä oletukseni oli, ettei Viroon koskaan eksy mitään kovinkaan siistejä bändejä. Edelleenkin ihmettelen sitä, ettei bändi tullut samantien lahden toiselle puolelle, sillä Tallinnan keikkapaikka oli pienempi kuin vaikkapa Tavastia, eikä lippujenkaan hinta pahimmasta päästä ollut (25/35 e).
Uudet biisit kuulostivat kivoilta, vanhat kappaleet rullasivat totuttuun tapaan ja tunnelma oli katossa alusta loppuun. Viime vuonna Roskilden nu rave -pitissä oli kaoottinen ja jopa hengenvaarallinen tunnelma, vuosi sitten Dublinissa menoa ei juurikaan ollut, ja onneksi nyt Tallinnassa meininki oli juuri sopivasti siltä väliltä.
Illan kruunasi koko yhtyeeseen törmääminen myöhemmin vanhan kaupungin yössä. Britit olivat äärimmäisen mukavia, arvostivat Suomesta paikalle saapuneita faneja, ja lupasivatkin tulla täälläkin keikan heittämään heti seuraavassa mahdollisessa tilanteessa. Ei ole siis ainakaan bändin vastahakoisuudesta kyse keikan puute, joten toivottavasti joku suomalainen keikkajärjestäjä on valppaana, kun Klaxons ottaa keikkatarjouksia vastaan tulevalle keväälle! Kakkosalbumihan tupsahtaa huhujen mukaan ulos jo alkuvuodesta.



6. Fullsteam Agency
Vuodesta 2003 Fullsteam Family on parantanut elämänlaatuani aina kasvavissa määrin. Aluksi Fullsteam Records vaikutti päivieni kulkuun levyillä, mutta nykyään hurraan enemmänkin Fullsteam Agencyn Suomeen tuomia esiintyjiä. Kolmatta kertaa järjestetty Pitkä kuuma kesä -tapahtumasarja oli tänäkin vuonna laadukas, vaikka en matkustelun ja töiden takia päässytkään läheskään kaikille kiinnostaville keikoille. Myös syksyllä Suomessa kävi monia hienoja artisteja ja bändejä.

Vuodelta 2008 lähtee Fullsteamille kiitokset mm. seuraavien bändien keikoista: Interpol, Sigur Rós, Converge, Mogwai, The National, Ozric Tentacles, Roísín Murphy, Bonnie 'Prince' Billy, José González, Cut Copy, Anti-Flag, Common, Tiger Army, Flogging Molly, Why?, Kings of Convenience, Joan as Police Woman, DJ Krush, Venetian Snares, Cunninlynguists, Juiceboxxx, Atmosphere, Saul Williams, Dälek, Propagandhi, Comeback Kid, Cult of Luna, Veto, Heavy Trash, Opeth, Client, Strike Anywhere, Einstürzende Neubauten, Boris, Municipal Waste, Raised Fist, Kaizers, Orchestra, Blonde Redhead, Spiritualized, Agnostic Front, The Haunted, Streetlight Manifesto, Reel Big Fish, Terror, HEALTH, Boys Noize, Buck 65, Low, The Sounds, Millencolin, Lagwagon, Billy Talent, Aiden, No Use for a Name, Yacht, Sparks, Xiu Xiu, Liars, Black Dice, No Age, Die! Die! Die!, DJ Mehdi, Wolf Parade, Handsome Furs, Atlas Sound, Fuck Buttons, Thee Silver Mt. Zion, Apse, Path of No Return, Mad Caddies, Mad Sin, Mondo Cane (w/ Mike Patton) ja lista jatkuu...

Ensi vuodelle on luvattu jo mm. Antony and the Johnsonsia, Sebastién Telliériä, Division of Laura Lee:ta, The Notwistia, Protest the Heroa sekä lisää Ladytronia ja Anti-Flagia. Uusia levyjä pamahtaa mm. Callistolta, Damn Seagullsilta ja Rubikilta.

7. Dubstepin rantautuminen Tampereelle
Vaikka dubstep tuntuukin vielä Tampereella olevan aika lapsen kengissä, saatiin tänä vuonna kotikaupunkiinikin vierailulle muutamat kovat ulkomaiset genren edustajat. Digital Mystikz heitti keikkaa Klubilla kahdessa eri osassa, ku ensin tammikuussa vierailulla kävi Mala, ja myöhemmin manSEDANsessa Coki. Edustusta löytyi myös keväällä Yo-talolta, kesällä Grillin'-festivaaleilta, ja nyt menneenä viikonloppuna järjestettiin Suburban Basher -iltamat Klubilla. Klubi onkin osoittautunut hyväksi esiintymisareenaksi kehoa läpäiseville bassoille, joten kehotan kaikkia täälläpäin pyöriviä tsekkaamaan tanssit! Lauantaina jengiä oli valunut paikalle yllättävänkin paljon, ja tanssilattia oli sen verran ahtaana, että uskoisin kemuja löytyvän jatkossa useamminkin.

Toivottavasti ensi vuodesta tulee edes puolet niin hyvä kuin tästä, koska jo silloin asiat olisivat hienosti.

Lempibändit

Muistan, kuinka vielä vuosituhannen vaihteessa minulla ei ollut selkeitä lempibändejä, vaan suosikit vaihtelivat lyhyissä kausissa. Aikaisemmin 90-luvulla kaiken musiikin ehdoton voittaja oli Spice Girls - niin kuin varmasti kaikilla ikäisilläni tytöillä? Viimeiset kuutisen vuotta ovat neljä tärkeintä bändiä pysyneet samana. Maailman ehdottomasti parhaat bändit läpi aikojen, vaikka kausisuosikkeja toki pyrkii rinnalle edelleenkin. Ne ovat tässä, ja myös yllättäen Last.fm:ssäni kuunnelluimmat. Paras saavutti tänään hienon tasaluvun, jonka kunniaksi näkökulmani parhaasta musiikista.

RADIOHEAD
Kaikkien bändien kuningas. Yleisnerot, maanpäälliset Jumalten inkarnaatiot, Leonardo da Vincin 2000-luvun jälkeläiset, maailmanparantajat, musiikkibisneksen pelastajat... Jatkuvasti yllätyn positiivisesti seuratessani Radioheadin tekemisiä. Kaikki mihin miehet koskevat muuttuu menestykseksi tai saa merkityksen, josta oivana esimerkkinä viime vuosien paras elokuva There Will Be Blood, johon yhtyeen kitaristi Jonny Greenwood teki musiikit. Debyyttiä lukuunottamatta jokainen levy on ollut minulle kultakimpale, joiden jokainen kappale on ollut lempikappaleenani jossain vaiheessa. Radiohead on vaikuttanut musiikin lisäksi rankasti ilmastonmuutosta vastaan mm. sponssaamalla keikoille saapuvien matkat julkisiin kulkuvälineisiin ja painamalla kiertuepaidat kierrätetylle polyesterille. Luultavasti tässä ei tarvitsisi edes mainita vuosi sitten mullistettua musiikkibisneksen kenttää? Radioheadin merkitys nykymusiikille (ja minulle) on kiistämättömän suuri jo nyt, kuinkakohan arvostus muuttuu bändin hajottua? Välillä tuntuu, että olisin voinut alkaa kirjoittamaan vain Radioheadiin keskittyvää blogia, ja pelkästään siinä riittäisi aiheita loputtomaan musiikista paasaamiseen.

Lempikappaleet: Kaikki Pablo Honeyn jälkeen julkaistut, mutta viime aikoina erityisesti Lucky, Last Flowers ja Reckoner.
Lempilevyt: Kaikki Pablo Honeyn jälkeen julkaistut, mutta viime aikoina erityisesti In Rainbows.
Soitettujen kappaleiden saldo Last.fm:ssä: 15 000



THE MARS VOLTA
The Mars Volta on kuulunut suosikkeihin bändeihin heti sen olemassaolon alusta alkaen, heti kun kuulin At the Drive-inin afropäisiltä herroilta tulleen uutta materiaalia Tremulant -ep:n muodossa. Siitä eteenpäin onkin jokainen ilmestynyt levy tuntunut toistaan paremmalta - poikkeuksena Amputechture, joka avautui minulle kokonaan vasta tämän vuoden alusta. Olen oppinut rakastamaan jopa kokeellisia avaruuspörinöitä ja kiertoja mahtavien kitara-, rumpu- ja perkussiotaiturointien välissä. Teemalevyt ovat toimineet alusta loppuun asti poikkeuksellisen hyvin, ja The Mars Voltan tuotannossa arvostankin etenkin levykokonaisuuksia, vaikka kappaleet itsessäänkin ovat jo mestariteosmaisia spektaakkeleita. Unohtamatta ei saa jäädä sekään, että bändi on täysin hullu livenä. Viimeksi texasilaiset nähdessäni laulaja Cedric Bixler-Zavala varasti yleisöstä kameran ja yritti viedä myös erään nuoren naisen käsilaukun.....

Lempikappaleet: Mahdotonta valita edes muutamia, mutta viime aikojen iskevimmät ovat Viscera Eyes, Ilyena ja Ouroborous.
Lempilevyt: The Bedlam in Goliath, Frances the Mute
Soitettujen kappaleiden saldo Last.fm:ssä: 3262

TOOL
Toolissa on jotain sanoinkuvaamattoman lumoavaa ja tarttuvaa. Tool on yksi niitä bändejä, joiden levyt on pakko kuunnella alusta loppuun, sillä yksi kappale tuntuu vain osalta yhtä isompaa. Tämä lienee osoitus levyjen perusteellisuudesta, mikä taas ei ole yllätys ottaen huomioon pitkät ajanjaksot albumien julkaisun välillä. Yksi tärkeä asia Toolin kohdalla on myös huumorintaju. Vaikka sydämeni melkein pysähtyi muutama vuosi takaperin aprillipäivänä, kun bändi ilmoitti laulaja Maynardin tulleen uskoon ja bändin tämän vuoksi hajoavan, on minun myönnettävä, että se oli järkyttävin aprillipila koskaan. Tylyä, mutta toimivaa. Vaikka pidän Tool-taustojani syynä rakkauttani post-metallia kohtaan, en osaisi verrata tätä progressiivista metallia soittavaa yhtyettä yhteenkään toiseen bändiin. Props. Ai juu, Toolin musiikkivideot rules.

Lempikappaleet: Eulogy
Lempilevyt: Lateralus
Soitettujen kappaleiden saldo Last.fm:ssä: 2517

AT THE DRIVE-IN
Tän kanssa kävi vähän niin, että yhtye hajosi heti, kun ehdin todella innostua minulle entuudestaan tuntemattomasta megasiististä musiikkityylistä. Huutolaulut, iskevät riffit, aggressiivinen liveshow, viileä habitus ja siltikin kantaaottava jalat maassa -asenne veivät mukanaan niin vahvasti, että At the Drive-inin jälkeisellä ajalla kaikki yhtyeen jäsenten musiikkijutut ovat automaattisesti kiinnostaneet - hyvin paljonkin, niin kuin The Mars Voltan sijoittuminen pari pykälää ylemmäs kertoo. Toisaalta kaikenlainen post-hardcore -kikkailu on tämän jälkeen ollut tervetullutta korvilleni kuunneltavaksi.

Lempilevyt: in/Casino/out
Lempikappaleet: Lopsided
Soitettujen kappaleiden saldo Last.fm:ssä: 2237

CIRCA SURVIVE
Tuorein tulokas, mutta on pitänyt lujasti kiinni paikastaan aina debyyttialbumin ilmestymisestä asti keväästä 2005. Kirjotin yhtyeestä pidemminkin heinäkuussa, lue se tästä.

Lempilevyt: On Letting Go, Juturna
Lempikappaleet: On Letting Go
Soitettujen kappaleiden saldo Last.fm:ssä: 2197

MUUTAMAT MAININNAN ARVOISET:
Kotimaisista kärkeen yltävät Disco Ensemble ja Abduktio. Molemmat ovat iskeneet alusta asti, ja kiinnostus on pysynyt yllä koko uran ajan, vaikkakin vähän hiipunut isoimpien fanituskausien jälkeen. Molempien tänä vuonna julkaistut uutuuslevyt löytyvät isolla todennäköisyydellä levylistaltani vuoden lopussa. Ulkomaisista lempibändin titteliä kärkkyy myös Klaxons. Brittiyhtye on saanut minut ihastumaan jokaiseen asiaan musiikissaan ja olemuksessaan, mutta vasta seuraava albumi voi näyttää, onko bändistä oikeasti suosikiksi, vai oliko debyytti vain sattumalta täysosuma.

Electric Feel

Vielä nopea fiilisraportti Roskildesta ennen seuraavia festareita. Päätin puida tarkemmin sisältöä osissa pitkin vuotta, sillä sanottavaa on paljon, sillä esimerkiksi pelkästään Radioheadin tai My Bloody Valentinen keikoista riittäisi tekstiä loputtomiin.

Musiikki ei ole varmastikaan ikinä kuulostanut näin hyvältä. Vaikka olen ollut äärimmäisen tunnerikas musiikin suhteen aina, on uskomatonta, kuinka nyt melkein laulu kuin laulu saa aikaan voimakkaita tunteita. Oma lukunsa ovat kappaleet, jotka aukesivat syvällisiksi sisäänsä vetäviksi kuiluiksi festivaalien aikana. Jos Santogoldin Say Aha on nykyään sanoinkuvaamattoman mieletön, mitä on Radioheadin Reckoner? Huh.

Toisaalta korvani eivät ole varmastikaan ikinä olleet näin tukossa. Eilen käväsin nopeasti asioilla, ja musiikit jäivät soimaan kotiin. Palatessa huomasin, että bassot kuuluivat hissiin ja vokaalit käytävään. Sorit naapureille, en tehnyt sitä tahallani.

Vaikka Suomessa odottikin todella ikäviä uutisia, jaksan tämän vuotisen Roskilden voimin ensi kesään, tuli vastaan mitä tahansa. Edellinen viikko oli juuri sitä, miksi rakastan festareita - ja elämää. Voiko olla parempaa, kuin kokoontua samanhenkisten hullujen innovatiivisten ihmisten kanssa rellestämään ja kokemaan maailman mahtavimpia ja hulluimpia kokemuksia? Olen surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka eivät koskaan lähde esimerkiksi Suomen rajojen ulkopuolelle tutkimaan elämää - tai niiden, joiden ikuinen tekosyy jättää juhlat väliin on, että on töitä.

Lainatakseni yhtä tän kesän parasta kesäbändiä:
This is our decision, to live fast and die young.
We've got the vision, now let's have some fun.
Yeah, it's overwhelming, but what else can we do.
Get jobs in offices, and wake up for the morning commute.
(MGMT: Time to Pretend)

Good morning Roskilde

Vaikka vielä ehtii vaikka mitä tapahtua, niin onpahan festarit menneet putkeen. Koko aikana ei taivaalla ole näkynyt ainuttakaan pilveä, joten vähän on suomalainen kauniin valkoinen iho ottanut punaista lisäväriä. Bändejä tsekkailtuna sopivasti ja Radiohead eilen oli uskonnollinen kokemus. Holleiltani näki kunnolla ja ympärillä ollut omistautunut yleisö lauloi kappaleisiin ne viimeiset stemmat tehden showsta silkkaa orgasmia. Settilista oli ilotulitusta ja jos puhuin äsken orgasmeista ja uskosta, ensimmäiset koin ja jälkimmäinen oli lähellä. Se oli mahdollisesti paras keikka, vaikkei sen pitänyt olla. Ps. Kuulopuheiden mukaan meikkis alkaa syksyllä opiskella Tampereen yliopistossa! \o/

Taas mennään

Näkisittepä hymyn kasvoillani. Facebookin tapahtumaosio kertoo, että Roskilde alkaa tänään. Jep, tänään on lähtö, tai oikeastaan se oli jo. Bloggaan tällä hetkellä junasta kännykälläni. Pian olen Pasilassa ja siitä jatkamme varhain aamulla Aseistakieltäytyjäliiton bussilla laivalle ja edelleen Roskildeen. Kaikki sääennusteet lupaavat pelkkää aurinkoa, ja joillekin päiville jopa hellettä. En silti jättänyt kumisaappaitani rinkastani, mutta: ai että tekee gutaa viime vuotisen katastrofin jälkeen!
Radioheadia odotan jo paljon, muitakin tietenkin. Eniten mielessä pyörii kuitenkin festivaali itsessään, koska rakastan sen järjestelyjä, kauniita tanskalaisia, leppoisaa ilmapiiriä, Roskilden kaupunkia ja ylipäätänsä kaikkea, mitä on luvassa.

Kämppä jäi kaaokseen ja puoliksi tiskatut astiat altaaseen, mutta silti asiat olivat edes jotenkin mallillaan siihen nähden, että olen edellisvuosina pakannut vartissa juuri ennen lähtöä, kännissä. Nytkin operaatio tapahtui vähän huterassa olotilassa, koska oli vähän krappe, koska I is party peoplez ja eilen vähän jorasin Ruma-baarissa.

Rinkka pakattu täyteen ja ylikin: check
Makuupussi pesty: check
Ruoat ostettu: check
Rahat vaihdettu: check
Matkailuvaatteet mietitty: not
Aikataulut printattu: not
Jääkaappi tyhjennetty: Almost
Laskut syötetty nettipankkiin maksettaviksi:
check

Leirintäblokki päätetty: not
Poppilevyjä tehty: check
Mahtavat festarit tulossa: CHECK!

Normaalisti festareille lähtiessä en uskaltaisi luvata seuraavaa, mutta tämä on poikkeustapaus. Lupaan raportoida tänne jotain festivaalin aikana. Isommat reportaasit pitänee säästää myöhemmälle, mutta tuoreet Radiohead-fiilikset luvassa perjantaina. Homman nimihän on nimittäin se, että tulokset kouluunpääsystä pamahtaa silloin Interwebziin, ja siinähän menisi koko festivaali pilalle pelkästään jännitellessä. Sehän on selvää, että perjantaina tunnelmat muuttuvat suuntaan tai toiseen. Viimeistään perjantaina siis, nyt alkaa taas se viikko, jota olen odottanut koko vuoden!

Radiohead

Tajusin oikeestaan vasta tänään, että määhän nään mun 4ever-lempibändini alle viikon päästä kolmatta kertaa livenä. Kukaan ei voi kieltää: en ole hehkuttanut sen näkemistä lainkaan. Vaikkei tollanen kymmentuhatpäiselle yleisölle esiintyminen ulkoilmassa ole todellakaan sama kuin vaikkapa se eka keikka, jonka todistin pienehkössä hallissa, niin onhan se nyt aina siistiä. Melkeen kaikki uuden levyn biisit oon kyllä jo kuullut livenä ettei sinänsä oo biisien puolesta odotukset korkeella, mut esim. All I Need voi olla aika koskettava kokemus. Itkin tänään töissäkin kun vaan mietin sen kuulemista.

(Kirjotan aika usein musiikin takia itkemisestä, mutta täytyy sanoa, etten muista koska olisin itkenyt ilman, että se liittyisi musiikkiin. Lähinnä se kai on sitä, että yhdistän helposti tietyt ihmiset, tapahtumat ja tilanteet aina johonkin kappaleeseen tai levyyn.)



Välillä unohdan, kuinka rakastankaan tätä bändiä, mutta aina kun kuulen yhdenkin kappaleen, se muistuu nopeaa mieleeni eikä sitä kuuntelurumbaa voikaan sen jälkeen enää keskeyttää. Oon kuitenkin nykyään sen verran tukevasti jalat maassa, että mulle on oikeastaan ihan sama näenkö Radioheadin Roskildessa etu- vai takarivistä. Se nyt on selvää, etten aio jonottaa tuntitolkulla yhden bändin takia, koska sitä ennen esiintyy muitakin hyviä (MGMT...), mutta kaippa sitä parhaille mahdollisille paikoille silti on pyrittävä. Ainiin, musta on ihan megasiistiä, että tän vuoden Orangen avaaja ja samalla Radioheadin lämmittelijänä on Teitur :""---))))

Saas nähdä, miten käy loppufestareiden, kun maailmankaikkeuden paras bändi soittaa heti ekana päivänä.

Olen tässä pohtinut...

eikö syntyisi vähemmän hiilidioksidipäästöjä, jos Radiohead tulisi esiintymään Suomeen eikä kaikkien suomalaisten tarvitsisi juosta maailmalla niiden perässä. Pitäisi universaalin omantunnon omistavan bändin käsittää se.

Ensi viikon torstaina näen lempibändini kolmatta kertaa livenä, ja vähän hävettää etten ole odottanut sitä lainkaan. Tämän viikon torstaina lämmitellään tunnelmaa kuitenkin Bonnie 'Prince' Billyn voimin. On ollut hankalaa keksiä kaveria mukaan keikalle, koska kaikki tuntuvat kuuntelevan vain elektroa tai hardcorea. Hankalaa, vaikka sisäänpääsy menee mun piikkiin. Lienee aika hankkia uusia(kin) ystäviä.

Roskilde-tärpit osa 3

Sillä aikaa, kun vielä lajittelen loppuja kiinnostavia esiintyjiä ryhmiin, joissa ne olisi järkevää esitellä, isketään tänne pois alta nämä itsestäänselvät tsekattavat. Seuraavat tulisi tsekata siitä huolimatta, onko niitä nähnyt aikaisemmin tai kiinnostaako esiintyjä muuten niin paljoa. Jos ei koko keikalle löydy kiinnostusta, tsekkaa ainakin sen verran, että voit kotopuolessa kertoa kavereille ;-)

Josko sitä lähtisi liikkeelle kaikista selvimmällä eli Radioheadilla. Näin pari Radiohead-aiheista tatuointia omistavana ei varmaankaan tarvitse esittää edes neutraalia otetta tähän aktiin. Radiohead on maailman paras bändi, ja se siitä. Musiikkinerot ovat valinneet tämän kesän festivaalikeikkansa ekologisesti kunnostautuneimmista vaihtoehdoista, ja tämä jäi kesän ainoaksi mahdollisuudeksi nähdä Radiohead Pohjoismaissa. Varaudu kuitenkin, ettei kyseessä ole maailman paras keikka, koska bändi on parhaimmillaan pienemmillä areenoilla. Paine festivaaliyleisössä nimittäin nousee korkeaksi Roskilden hyvistä turva-aidoista huolimatta, eikä Exit music (for a film):n kaltaiset kappaleet ole parhaimmillaan, kun ympärillä jyllää pitti.


Toisena mainittakoon musiikilliseen kehitykseeni voimakkaasti vaikuttanut The Hellacopters. Legendaarinen ruotsalainen kitaravetoinen katurock-bändi on ilmoittanut lopettavansa toimintansa tämän kiertueen jälkeen. Vaikka arvailla voisi, että ruotsalaiset a) poikkeavat hyvästelemässä Suomenkin esimerkiksi syyskiertueen merkeissä b) tekevät comebackin joskus tulevaisuudessa, en aio ottaa riskiä. Vaikka The Hellacoptersin parhaimmat vuodet ovatkin jo takana eikä uusi materiaali ole jaksanut kiinnostaa vuosiin, aion nostalgisoida No Song Underheardia kyynel silmässä. High Visibility kuulostaa muuten edelleen ihan yhtä hyvältä levyltä kuin vuonna 2002! Silloin se soi soittimessani tauotta, ja koko kesän kohokohta oli, kun näin yhden lempibändeistäni ensimmäistä kertaa ensimmäisessä Provinssissani.

Yhdeksi pääesiintyjäksi kiinnitetty Neil Young pitää tsekata jo pelkästään klassikon statuksensa vuoksi. En varmastikaan pysty tarjomaan Youngille
ansaitsemaansa arvostusta, koska olen perehtynyt miehen materiaaliin vain pintapuolisesti, mutta aion olla silti paikalla. Roskilde on kerännyt joka vuosi yhtä isoja legendaarisia nimiä festivaaleillensa, ja täällä päässä alkaa ihmetyttää, kuinka pitkälle niitä edes enää riittää. Viime vuonna menneitä vuosikymmeniä edusti The Who, ja sitä edellisenä Bob Dylan ja Roger Waters. Jälkimmäinen heitti kyseisenä vuonna niin ikimuistoisen päätöskeikan festivaaleille, etten uskalla jättää katsomatta enää yhtään näitä vanhoja konkareita.

Nick Cave on myös paikanpäällä. Vaikka monien muiden tapaan olisin mieluiten nähnyt herran The Bad Seedsin kanssa, ei auta valittaa, kun pääsee todistamaan miehen livenä Grindermanissa. Tästä sivuprojektista en oikeastaan osaa sanoa hölkäsenpöläystä, sillä olen kuullut siltä vain viisi kappaletta, mutta siinä on Nick Cave!!!!!11 Eikä ne viisi kappalettakaan huonoja ole olleet, päinvastoin.

Neilin ja Grindermanin tapaan liian vähälle huomiolle ovat jääneet myös sekä Goldfrapp että My Bloody Valentine. Joskus shoegazing-kaudella MBV:n Loveless oli kovassa pyörityksessä, mutta muu materiaali oli jäänyt käymättä läpi ennen kuin löysin tänä keväänä kirpparilta tuon Isn't Anything -vinyylin. Vaikka Loveless oli aikanaan varmasti tärkeämpi levy kuin jälkijunassa tulleena voin ikinä edes ymmärtää, on se hieno teos. Vaikka comebackit ovat yleensä arveluttavia, en silti malta olla käyttämättä tätä mahdollisuutta hyväksi. Syystä tai toisesta minun on vaikeampi läheä tutustumaan jo tärkeän ja mittavankin uran rakentaneisiin artisteihin ja bändeihin kuin tuoreisiin lupauksiin. Tästä samaisesta syystä Goldfrappinkin materiaali on jäänyt muutamia hittejä ja uudempia kappaleita lukuunottamatta tuntemattomaksi. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kyseessä on pidettävä duo, joten on kai korkea aika alkaa sivistää itseään ennen keikkaa, jolle on kuitenkin kaiken musiikillisen uskottavuuden (minkä?) nimissä mentävä.

Aika headliner-vetoisella linjalla mentiin tällä kertaa, joten jos sitä lupailisi ensi kattaukseen vähän maanalaisempaa materiaalia. Laskelmieni mukaan olisi vielä kymmenkunta esittelykertaa tehtävä, että saisin sanottua jotain kaikista esiintyjistä, joista sanottavaa löytyisi. Tässähän tulee ihan kiire. Vaan en minäkään ole vielä matkojani kuntoon. Tai edes miettinyt, koska ja millä sinne aion tupsahtaa. No worries.

MYSPACE-LINKIT:
- http://www.myspace.com/radiohead
- http://www.myspace.com/hellacopters
- http://www.myspace.com/neilyoung
- http://www.myspace.com/grinderman
- http://www.myspace.com/mybloodyvalentine
- http://www.myspace.com/goldfrapp

TOP 25 pitkäsoitot vuodelta 2007

Bubbling under:Jaakko Eino Kalevi: Dragon Quest, Endstand: Spark, Battles: Mirrored, Sole and the Skyrider Band: S/T, Spoon: Ga ga ga ga ga

25: Gallows: Orchestra of Wolves
Tämä ilmestyi ensimmäisen kerran 2006, mutta koska re-release tapahtui viime vuoden puolella, olkoon tämä tässä. En tiedä liioittelenko, jos väitän että parasta brittihardcorea koskaan - ei oo nimittäin tutuin alue. Hommahan on niin, etten oo erityisemmin UK-punkille lämmenny koskaan. En Sex Pistolsille, en The Clashille, en U.K. Subseille jne. Kääntöpuolena en oo oikein ikinä jaksanu tutustua saariston tarjoamaan hardcorempaan puoleen. Siksi Gallowsin sattuessa eteen suu loksahti auki. Paikoin jakomielitautisen iskevää post-hardcorea, paikoin tarjoaa sludgehtavampia hetkiä, paikoin silkkaa runttausta. 2007 vuoden ulkomaisista punkkilevyistä tää tais pyöriä eniten soittimessa, mikä on saattaa olla hyvinkin väärin. En esimerkiks oo kuullu vielä uusinta Modern life is Waria.

24: Justice: Cross
Komee kokonaisuus Ranskan herroilta. Tää jäi joltain osin vähän vaisummaks kuin odotin, mutta D.A.N.C.E. ja etenkin Waters of Nazareth pelastaa paljon. Etkoille ja miksei jatkoillekin.

23: I Was a Teenage Satan Worshipper: Whatevernights
Oli aluksi tosi ristiriitaset fiilikset tästä, koska debyytti paljastui Bees & Honey -ep:n jälkeen aivan erilaiseksi kuin odotin. Aluksi kolisi lähinnä lätyn ehkä helpoin kipale, Boys are pigs, mutta muutamien pyöräytyksien jälkeen avautui koko paketti. Joukosta erottuvat instrumentaalibiisit iskivät loppupeleissä ehkä eniten, mitä en olisi kuuna päivänä odottanut. Tää on soinut mulla koko vuoden tasaseen tahtiin, eikä kyllästytä vieläkään. Aika tasanen kokonaisuus, mutten oikeastaan olisi kaivannutkaan tälle hittibiisejä, koska Bees & Honey oli niitä pullollaan. Eri tavalla.

22: Panda Bear - Person Pitch
Noahin soolo olisi listallani varmasti korkeammalla, jos olisin ottanut levyn aiemmin kuunteluun. Tän kanssa tuli semmonen And the Glass Handed Kites -fiilis kun ensimmäisen kerran kuunteli. Sujahti vaan äkkiä loppuun, ihan kuin yhtä kaunista laulua koko levy. Ihan jumalattoman kauniita kappaleita. Pitää silti pyöräytellä vielä lisää.

21: LCD Soundsystem : Sound of Silver
Jätkä pisti vielä paremmaks ku debyytillään, mitä en olis uskonu. Tätähän on monin paikoin hypetetty vuoden parhaaks levyks, mutta tää jäi mulle jotenkin ontoks, enkä todellakaan osaa selittää miksi. Täähän on täydellinen kokonaisuus, löytyy megahittejäkin. Ehkä se oli vaan siinä, kun herra Murphy tän vuoden Roskildessa pisti vaan vielä vitusti kovempaa.

20: Burial: Untrue
Tästä oli aika kovat odotukset, ja tää täytti ne. Ei kuitenkaan kaiken sen mega-hypen arvoista. Vuoden alussa Burialilla tais olla Last.fm:ssä muutama hassu tuhat kuuntelijaa. Nyt niitä on liki 50 000. Joka tapauksessa Archangel on yks vuoden kuumimmista kappaleista. Ehkä siks vähä harmittaakin, että se oli niin alussa tätä levyä.

19: Penniless: The Attraction
Olikohan Rumban arvostelussa, kun kirjoitettiin Pennilessin olevan Suomen aliarvostetuin yhtye. Ei saanut yhtään sen enempää kunnioitusta Nakkilan herrat tälläkään levyllä suomalaisilta, mutta mulle tää oli yks vuoden kovimpia levyjä. Tusinasta kappaleesta miltei jokainen olisi voinut olla radiohitti. Siinä missä muutama vuosi takaperin tituleerasin Anolan kaikkien aikojen parhaaksi levyksi, voisin väittää tämän levyn olevan parempi. Siihen eteen nyt on vain eksynyt jo muutama eteen.

18: The Arcade Fire: Neon Bible
Oikeastaan pääsin Neon Biblen avulla vasta sisään The Arcade Firen juttuihin, mutta sittemmin kuunnellut enemmän Funeralia. Neon Bible on synkempi eikä sieltä löydy naapureita tai Haitia tai heräämisbiisiä. Vaan on Neon Bible kelpo albumi ja ehdottomasti vuoden parhaita. Se on kokonaisuus, ja sellasia levyjä meikä arvostaa, niinku tulette huomaamaan - ellette oo tehny sitä jo.

17: The Chemical Brothers: We are the Night
Kemikaaliveljien uusin on saanu kohtuullisen paljon haukkuja, mitä en voi käsittää. Ihan oikeesti, tää on niitten parasta kamaa, jota oon kuullut. (Toim. huom, paljon on kuulematta!) We are the Night on siitä jännä levy, että sen tahtiin voi bailata taikka jumittaa kotona, ja se on molempiin tarkoituksiin yhtä hyvä. Tää levy tarttu tosi randomisti mukaan Dublinista jostain levymessujen promokorista, ku halusin päästä eroon euroistani - ja oon tosi onnellinen, että tarttu. Pitää sen verran vielä huomauttaa, että pojilla on hyvä maku: toinen pistää Lily Allenin paksuks ja sitte vielä ottavat levylle vieraileen Willy Masonin ja Klaxonsit.

16: Tuomo: My Thing
Olin jossain vaiheessa jo ihan varma, että tässä on vuoden suomalainen levy. Lauantai- ja miksei sunnuntaiaamuihinkin (riippuu siitä onko ollut ulkona edellisiltana). Täytin tossa jokin aika takaperin kyselyä, jossa kysyttiin tekeekö nimeltä mainitsemattoman hitusen emohtavan bändin musiikki minut iloiseksi. Ei tee, mutta Tuomon tekee.

15: Tommishock & Kimarr: Perfect Strangers
Tää tuli mulle vähän puun takaa. Löysin tän parin lätyn varmaan Mestarisoundi-kokoelman kautta. Vaikka siinä heitettiinki meneen suomeksi, toimii Tommishockin läpät englanniksikin ihan perkeleen hyvin. Koska psykoottiset taustat ja räbäytys yhdessä on kolahtanut aina, kolahti tämäkin. Isoja raitoja kaikki, erityisesti voisin ehkä heittää ilmoille nimirallin. Remixit lopussa toimii myös, etenki edelleen siitä nimibiisistä.

14: Arctic Monkeys: Favourite Worst Nightmare
Syystä tai toisesta nolotti pistää apinoiden levy listalle, mutta sen täytyy olla täysin ulkomusiikillisista seikoista johtuvaa, sillä Arctic Monkeys teki sen taas - ja vielä paremmin. Svengaa entistä kovemmin, ja Do Me a Favour on ehdottomasti ryhmän tähän astisen uran paras biisi.

13: Pooma: Persuader
Pooma yllätti. Missasin ne useampaan otteeseen tänä kesänä, mutta Lost in Musicissa osuin oikeaan paikkaan oikeeseen aikaan. Olin ymmärtänyt musiikkityylin ihan väärin. Siinä sitten kattelin suu auki, voiko Suomestakin tulla tällaista. Helvetin komea debyytti, vaikka en vieläkään usko, että nää on suomalaisia.

12: Logh: North
North oli aikalailla erilaista kuin odotin. Kun aiemmissa levyissä oli vielä karheita ja jopa grungehtavia soundeja, North on helinää alusta loppuun. Harmitti ihan suunnattoman paljon, kun ruotsalaiset peruivat syksyn keikkansa. Tulkaa pian käymään. Suosikkibiisejä varmaankin All the Trees, Forest Eyes ja Death to my Hometown. Vaan ei tässä oo silti yhtään the Contractor and the Assassinia, joka on edelleen yks parhaista biiseistä koskaan :-(

11: The National: Boxer
En osaa nimetä yhtä ainutta kappaletta tältä levyltä Fake Empiren lisäksi. Se ei kerro siitä, että tällä levyllä olisi yksi hyvä biisi. Se kertoo siitä, että kyseessä on alusta loppuun asti jatkuva kokonaisuus, jolta muistan vain ensimmäisen biisin nimen, koska siitä se on aina lähtenyt pyörimään. Tää oli koko syksyn sellainen varma valinta, kun en tiennyt, mitä kuunnella. Levy joka sopii kokkaukseen, rauhoittumiseen, piirustusmusiikiksi ja niin lukuisiin eri käyttötarkoitukseen. Harmittaa, että laiskuuttani jätin väliin Roskildessa.

10: The Scaramangas: Don't Follow the Weak
Ihan vitun hyvä levy. Tääkin vois olla vuoden paras, jos en olis jossain vaiheessa unohtanut tätä. Ehkä tässä ei riittänyt tarpeeksi tutkiskeltavaa. The Scaramangas on siitä jännä bändi, että joskus 2005 löysin sen Interwebzistä, ja latasin kaikki kolme saatavilla ollutta kappaletta. Jokainen oli ihan perkeleen hyvä. Kun niiltä sitten pärähti debyytti kauppoihin, juoksin ostamaan sen. Siinä oli oikeastaan yksi biisi joka iski lujaa. Don't Follow the Weak on se, mitä siinä juoksumatkallani odotin. Suomen Pink Floyd. Toimii parhaiten kokonaisuutena, vaikka onkin ihan uskomattoman hyviä biisejä kuten Watch out!, Time to Clean, Let's talk about it, Don't Follow the Weak jne.

9: Circa Survive: On Letting Go
Tää oli mulle vuoden odotetuin levy, sillä oletin Radioheadin julkaisevan seitsemäntensä vasta tänä vuonna. Kun Anthony Greenin luotsaaman viisikon kakkosalbumi viimein kolahti luukusta, se tuntui soittimessa pettymykseltä. MySpacessa ja muualla aikaisemmin ennakkoon julkaistut muutamat kappaleet tuntuivat paremmilta kuin kaikki loput.Minulla on kuitenkin tapana kuunnella bändien uusimpia levyjä enemmän kuin vanhempaa tuotantoa, olisi edeltäjät olleet parempia, tai eivät. Tämän takia On Letting Go:kin sai useat mahdollisuutensa, ja lopulta se pamahti auki. Kansivihko kädessä, korvat kiinni musiikissa, se muodosti kokonaisuuden, yhtä hyvän kuin edeltäjänsä. Nyt se tuntuu jopa paremmalta vaihtoehdolta. Vuoden parhaat lyriikat. On Letting Go tarjoilee myös vuoden ehdottomasti herkullisimman c-osan nimikkokappaleessaan.

8: Julma-Henri & Syrjäytyneet: Al-Qaida Finland
Olin ja olen edelleen sitä mieltä, että tältä levyltä löytyy turhia biisejä, vaikka harvalla kokopitkällä sitä nykyään onkaan kuuttatoista kappaletta. Levyn kappaleet ovat nimetty ärsyttävästi päivämääriksi, mikä toisaalta selittää "ylimääräisiä" kappaleita joukossa, koska jokainen päivä kertoo eri tarinaansa, vaikka samoissa aiheissa laulut pyörivätkin. Al-Qaida Finland ansaitsee kuitenkin helposti paikkansa kymmenen parhaan levyn joukossa, sillä valtaosa materiaalista on priimatavaraa aina taustoista riimeihin ja vierailijoihin. Vuoden kuunnelluimmat räpit Loost Koosin ohella.

7: Rubik: Bad Conscience Patrol
Tuntuu jotenkin pahalta, että tämä on näinkin kaukana kärjestä. Fullsteam vetäs kyllä komeita levyjä pihalle tänäkin vuonna. Bad Conscience Patrolilta puuttuu jotain. Se olisi voinut olla kenties komein suomalainen levy koskaan, mutta siitä puuttuu jotain. Olisiko tässä(kin) väärä biisijärjestys? Hyvistä kappaleista ei ainakaan ole puutetta, koska Bill Withers on suoraan sanottuna ihan vitun hyvä, paras. Todella uskon, että Rubikista tulee vielä jotain suurta.

6: M.I.A.: Kala
Naisenergiaa Sri Lankan kuumimmalta naisräppäriltä... (Yeah, tiedän muitakin sellasia...) Sen lisäksi, että M.I.A. on mahdollisesti kuumin nainen ikinä, Kala on täynnä vielä kuumempia kappaleita. Bailulevy alusta loppuun. Boyz, Bird Flu, Bamboo Banga, Paper Planes, Jimmy jne. HUH!

5: Regina: Oi, miten suuria voimia!
Tää puri paremmin kuin debyytin naiivimpi meininki. Suuret voimat yllätti usean kerran. Suosikeiksi nousivat Tässä vaiheessa kaikki on jo niin vakavaa ja Kuka on tuo mies, jotka molemmat ovat kappaleita, jollaisia en odottanut levyltä löytyvän. Sinänsä jännä, että alun ensimmäiset kaksi kappaletta toimivat paremmin erillään levystä, kun loppu taas tuntuu paketilta - vaikka en voi kyllä kieltää etteikö Paras aika vuodesta olisi uskomattoman söpö aloituskappale.

4: Deathbed: Veritas
Duh, vuoden paras hardcore-lätty vähän yllättäen, koska pelkästään Suomessa levyjä julkaisivat mm. Endstand ja Lighthouse Project. Tää on soinut ihan perkeleen paljon. Deathbedissa on sitä jotain samaa voimaa, mihin Satura Lanxissa ihastuin. Veritas on täynnä hyviä biisejä. Siinä ei ole heikkoja lenkkejä. Yleensä harmittaa, kun vanhemmilta ep:ltä tutut biisit nauhotetaan uudelleen debyytille, mutta tässä tapauksessa Kolt-splitiltä tutut vedot vain tiukensivat kokonaisuutta. Oli tosi kovat odotukset bändiltä, mutta vetästiin vielä ohi ja komeasti.

3: Klaxons: Myths of the Near Future
Klaxons. Huh. Mites se nyt meni? Pojat olivat julkaisseet levyltä jo neljä sinkkua ennen kuin se tuli edes ulos? Vai kolme? Oli miten oli, tältä levyltä julkaistiin viisi hittisinkkua eikä loputkaan biisit olisivat olleet sen kehnompia valintoja. Rakastuin tähän bändiin päätä pahkaa joskus vuoden 2006 loppupuolella, kun kuulin sitä ensimmäisen kerran. Kun levy tuli ulos, se tuntui pettymykseltä. Siinä oli turhia biisejä joukossa. Kun nykyään pistän sen soimaan, se tuntuu täydelliseltä. Jokainen sekunti kuuluu siihen. Tuntuu kuin se jokainen sekunti olisi tarkkaan laskelmoitu taidekoulun musiikkiopetuksen pohjalta. Tässä tapauksessa laskelmoinnilla tarkoitan positiivisesti hullua luovuutta yhdistettynä järkiperäiseen pohdintaan. Se tuntuu samaan aikaan sekä sydämessä että mielessä. Tunnun tykkäävän näistä taidekoulubändeistä (vrt. Radiohead). En osaa sanoa, miksi tämä on pronssisijalla. Se olisi voinut olla ihan yhtä hyvin ensimmäisenä. Ehkä tältä ei julkaistu tarpeeksi sinkkuja...

2: Radiohead: In Rainbows
Radioheadin kaunein levy ja ehdottomasti vuoden tapaus musiikkimediassa. Radiohead ei tällä kertaa tehnyt historiaa musiikillaan, mutta kylläkin muin avuin. Tämä olisi luultavasti ollut ykkösenä, jos osa ykkös- ja kakkoslevyn raidoista olisi vaihtanut keskenään paikkoja. Last Flowers olisi ehdottomasti kuulunut Videotapen tilalle. Olen edelleen sitä mieltä, että siitä tuli vaisu kappale ärsyttävillä rummuilla. Vaikka sekin on kaunis. Toisaalta Nude on sellaista eargasmia, että sen perusteella voisin antaa kaiken anteeksi ja väittää tämän olevan vuoden paras levy. Mutta jos rehellisiä ollaan, kuuntelin tämän jo puhki. Toistaiseksi ainakin.

1: Damn Seagulls: Soul Politics
Okei, tää yllätti minut itsenikin. Soul Politics ei ole täydellinen levy. Se ei ole edes viiden tähden levy, mutta mielestäni mikään tämän vuoden annista ei yltänyt aivan sinne. Viidestä parhaasta jokainen ylsi kyllä lähelle, joten arvonta oli vaikea.
Lokkien toinen levy oli vuoden ensimmäisiä levyjä, ja se on soinut siitä lähtien säännöllisesti soittimessani. Mitä enemmän sitä kuuntelen, sitä enemmän sitä rakastan, ja sitä enemmän opin rakastamaan myös pitämään vanhemmasta tuotannosta. Vuoden alussa kirjoitin levystä arvostelun, jota lainattiin mm. bändin kotisivuilla. Siinä tuomitsin Rooftops & Railwaysin tylsäksi ralliksi, mutta se olikin vain väärässä paikassa. Pitkällä tähtäimellä Soul Politicsin ainoaksi viaksi jäi siis hieman väärä biisijärjestys, mutta tietokoneella ei ole vaikea muuttaa sitä omalle mielelle sopivaksi. Tällä siitä saa mestariteoksen, kotimaisen musiikin klassikon ja ehdottomasti vuoden parhaan levyn.

Kuka olisi ikinä arvannut?

Joulumarkkinat

Heh, way to go EMI/ Parlophone. Nyt kun Radiohead on odotetusti varmistanut XL Recordsin julkaisevan In Rainbowsin cd-version, pistää vanha levy-yhtiö sopivasti joulumarkkinoille ison kasan krääsää törkyhintaan. Kymmenes joulukuuta lähtien on saatavilla kuusi studioalbumia ja yhden live-minialbumin kattava Radiohead-boksi uusissa digipakeissa JA limited edition muistitikku Kid A -kuosissa JA digitaalinen lataus samasta materiaalista. Näistä julkaisuista ei ole hyötyä oikeastaan kuin niille, jotka ovat vasta nyt löytäneet Radioheadin (onko sellaisia ihmisiä olemassa?) tai sitten rikkaille megafaneille. Itse en lukeudu kumpaankaan ryhmään, joten taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kieltäydyn ostamasta "uusia" julkaisuja kyseiseltä poppoolta.

Radioheadin In Rainbowsin tapaan Saul Williamsin uutukainen on ilmaiseksi (tai vaihtoehtoisesti viiden dollarin maksua vastaan) ladattavissa netistä. Se on ollut jo viime viikosta, mutta minä maksoin siitä vasta tänään. NINin Trent Reznor siis tuottohommissa. En ole vielä ehtinyt pyöräyttämään läpi, mutta tutustukaa te täällä: http://www.niggytardust.com

In Rainbows -hehkutus osa kolme

In Rainbows -hehkutus osa kolme
Ei tässä ole mitään järkeä. En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin In Rainbowsia saati sitten puhumaan mistään muusta. Olen niin onnellinen itseni ja kaikkien muiden puolesta, että toi vihdoin tuli ja tuli tuollaisena. Olen töissä nyt, ja mun on pakko käydä kymmenen minuutin välein päivittämässä Last.fm:n Radiohead-sivua, koska siellä pysyy yksi kommentti näkyvissä suurin piirtein sen ajan. Levy on pyöräytelty läpi nyt vissiin kaksikymmentä kertaa, eikä se vieläkään lopeta paranemista.

Itkin tänään aamulla, kun Aamulehdessä oli iso juttu tuosta. Liikutuin vaan ihan hullusti, koska toimittajan mielestä kyseessä on oxfordilaisten "uran tähän mennessä paras levy". Oikeasti kyllä vähän turhan isoja sanoja päivän jälkeen, mutta en kiellä mahdollisuutta. Tiedän, että tykkään tästä enemmän kuin OK Computerista, ja voi olla että pyyhältää Kid A:nkin ohi. Tosissaan.

Niin, toi levy on ilmeisesti myynyt vuorokaudessa 1,2 miljoonaa kappaletta, ja huhut kertoo, että keskihinta olisi ollut jotain kuuden euron pintaan. Jos faktat on kohdillaan, on jannut tienannut viimeisen 24 tunnin aikana 7,2 miljoonaa euroa. Siinä on vähän parempi tuntipalkka, kun mitä mulle tästä livejournaliin kirjoittelemisesta maksetaan. Jännittää ihan hullusti nähdä tämän viikon Last.fm statsit. Niinku kaikkien kuuntelijoiden osalta: yltääkö kaikki kymmenen kappaletta top 10? Veikkaan että ainakin kahdeksan yltää.

Ei mutta tosissaan. En ehkä vielä uskalla sanoa sitä ääneen tosissani, koska lätty ei oo ollut kauaa pihalla, mutta pyörittelen tässä sellaisia titteleitä mielessäni kuin 2007 vuoden paras levy, Radioheadin paras levy, 2000-luvun paras levy, paras levy ikinä. En tiedä missä kohtaa menee överiksi vai meneekö ollenkaan. Eiköhän se selviä tuossa pienen rauhoittumisen jälkeen. Siihen taas saattaa mennä aikaa kuukausia. Yritän jatkossa hillitä hehkuttamista täällä, mutta lupaan, että sitä on vielä luvassa.

In Rainbows

Herätyskello oli jo kahdeksalta soimassa, koska Radiohead ilmoitti eilen mailissaan, notta aamulla ilmestyy. (Ajattelin että Briteissä aamu alkaa kuudelta.) Siinä Britannian kasilta sitte sain sen vihdoin soimaan ja siitä asti se on tossa pyöriny. Konkreettisesti pyörinyt, koska poltin sen cd:lle samantien, tietokoneen kaiuttimissa on niin onnettomat soundit.

Nyt kolmentoista pyöräytyksen jälkeen voin todeta mm. seuraavaa:
- Vastasi odotuksia. Helvetin hyvä levy. Ei pettänyt Radiohead taaskaan. Helpohko, mutta hyvä.
- Videotape ja Arpeggi hienoisia pettymyksiä. Bodysnatchers ja Reckoner sen sijaan parempia studioversioina kuin odotin.
- Ainoa ennestään vieras kappale Faust Arp on aikamoista korvakarkkia! Rakkautta ensikuulemalta.
- Jos Radioheadin levyt aina alkaa upeasti, niin ei eroa tämäkään siitä sakista. 15 Step on helvetin kova avausraita. Lopetusraitana Videotape olis kunkku, jos siinä ei olis lopussa hämmentäviä rumpuja. Ne on niin laiskat, että en oikein osaa ottaa niitä tosissaan. Niissä oikeestaan syy, miksi ei yllä viiteen tähteen. Yksissä rummuissa.
- 8/10 biiseistä viiden tähden arvoisia. Nudelle antaisin tällä hetkellä kuusi tähteä, jos mahdollista???
- Tiukka kokonaisuus. Nättejä ja ilmavia kappaleita levy täynnä. Ehdottomasti Radioheadin _kaunein_ levy.

Nyt odotan niitä kahdeksaa joulukuussa tulevaa uutta biisiä enemmän kuin esimerkiksi Dublinia ja niitä hyviä bändejä. Liki viisi vuotta odotusta, muttei turhaan. Oikeesti, kaikkien on pakko kuulla tää. Nii, ja sen siis edelleen saa ladata ilmasiks Radioheadin sivuilta! http://www.inrainbows.com