Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. elokuuta 2013

Flow '13: Lisää pakkotsekkauksia

Jatketaanpa siitä mihin vimeksi jäätiin… eli Flow'sta! Ranneke löytyy jo kädestä, eikä vuoden ihanimman Helsinki-viikonlopun ja mun välissä ole enää kuin yksi työpäivä. Aikataulusta on tulossa ilmeisen kiireinen, mut ei haittaa, sillä sen verran kovatasoiselta festari taas vaikuttaa. Viikonlopun ohjelmani komeilee tässä alla, olkaa hyvä! Kuten kuvasta voi nähdä, en ole aivan täysin pystynyt vielä tekemään valintoja, ja luultavasti päädynkin juoksentelemaan Suvilahdessa sinne sun tänne, kun taas lauantaina ei haittaisi vaikka pysyisin Black Tentissä koko päivän.

Miran Flow-ohjelma, josta puuttuu vielä jokunen tsekattava
Lisäksi on käytävä pyörähtämässä Boiler Room -seteissä, kuuntelemassa puheohjelmaa (koska viime vuoden Nuorgamin Maki Kolehmainen -livehaastis oli parasta koskaan), leffatallissa ja kaikkialla muuallakin, kun sopivia tyhjiä hetkiä tulee. (Sellaisia aukkojahan mulla on aikatauluissa lukuisia niin kuin näkyy...) Vaikka teenkin jokaiselle festarille aina minuuttiaikataulun, ne toteutuvat hyvin harvoin. Kultakalan keskittymiskyvyllä varustettuna keikan pitää olla todella vakuuttava ja odotettu, että jaksan heilua mukana alusta viimeiseen minuuttiin. Toisaalta myös rakastan juoksennella lavalta toiselle "vähän tsekkailemassa", ja toisaalta taas nautin hyvin paljon siitä, kun voi istua alas juttelemaan vanhan ystävän kanssa, johon juuri törmäsi ihmisvilinässä. Välillä näen festareilla kaksi keikkaa (Puntala), välillä 64 (Roskilde), mutta en lopulta ota stressiä mistään, vaan menen fiiliksen mukaan. Ja se onkin ainoa oikea tapa festaroida.

Koska en odota kenenkään printtaavan meikäläisen aikatauluja ja juoksevan juuri niillä keikoilla, haluaisin nostaa vielä muutaman pakkotsekkauksen esiin – aiemmin blogattujen Mykki Blancon, Disclosuren, Moderatin ja Parquet Courtsin kaveriksi.

Lieminen (LA 10.8.2013 19:30 Heineken O.S.S) (Facebook)
Työpaikallani on kohistu poikkeuksellisen paljon tämän artistin kohdalla, koska sieltä löytyy esimiestason sukulaisuussuhteita Liemiseen. Niinpä mulle soitettiin miltei ensimmäisenä työpäivänäni miehen musiikkia, ja sittemmin päädyin fiilistelemään kotona miehen rautalankahenkistä Aamuun asti -suomipoppiskappaletta YouTubesta repeatilla. Oli toki tarkoituksena linkata se tähän alle, mutta video on muuttunut viime yön aikana yksityiseksi. Damn it! Mut eipä hätää, eilen juhlittiin Liemisen videon julkkareita We Got Beeffissä, ja uunituore video upattiin tänään kaiken kansan nähtäväksi. Jumalaisen mahtava musavideo tarjonnee ennakkovaroituksen Flow'n mainostamasta "kuuden miehen live-superkokoonpanosta". HITTIKAMAA!


Goat (SU 11.8.2013 22:30 Black Tent) (Blogi)
Ehkäpä Ruotsin paras bändi tällä hetkellä, jonka keikoista olen kuullut sellaisia vaatimattomia lausahduksia kuin "vuoden paras keikka" tai "Roskilden paras meininki". Nyt on aika paikata kaikki edelliset missaukset ja käydä vähän transsitanssimassa kosmisen groovailun tahtiin. Kuulopuheiden mukaan tältä proge-keikalta voi odottaa värikkyyttä ja runsasta energiaa. Meininkiä voi haistella etukäteen katsomalla heinäkuisen Roskilden keikan kokonaan täältä.

Kraftwerk 3D (SU 11.8.2013 21:30 Päälava) (www)
Ongelma: Tiedostat Kraftwerkin pioneeriuden, mutta et juurikaan kuuntele bändiä kotona. 3D-show kiinnostaa, mutta luulet ettet jaksa katsoa esitystä paria tuntia.
Ilmainen vinkki: Tiedän tunteen, sillä samat ajatukset pyörivät päässäni aiemmin tänä kesänä. Sitten todistin samaisen show'n Roskilden päätöspäivänä, ja jaksoin vallan mainiosti seurata sen alusta loppuun asti, vaikka rankka viikko painoikin jo päälle. Kraftwerk sopi täydellisesti tähän sunnuntai-illan fiilikseen. 3D-kikkailut olivat minimalistisia eli mitään Hollywood-ulottuvuuksia ei parane odottaa. Visuaalit olivat kuitenkin tyylikkäät. Valitse päälavan edustalla paikkasi niin, että näet mainiosti Kraftwerkin takana olevan screenin. Lähempänä 3D-visut ovat näyttävämmät kuin kaukaa. Ainakaan Roskildessa lavan sivussa olevat screenit eivät toistaneet 3D:nä, joten pidä huoli ettei näkemisesi ole vain niiden varassa.
Ratkaisu: Mene katsomaan. Edes vähän.

Pidä huoli siitä, että olet sonnustautunut tällaisiin Kraftwerkin keikalla.

Vähäiset äänet (PE 9.8.2013 19:45 Heineken O.S.S)
No niin, Karri Koira ja Ruudolf on nähty tässä viimeisen vuoden aikana niin monta kertaa ettei enää pysy laskuissa. Kaksikko esiintyy myös Flow-lauantaina, mutta perjantailta voi odottaa sitä kulttibändin (Ruudolf, Karri Koira, Tono Slono ja Henry Lee) taattua kamaa, mitä fiilisteltiin jo joskus helkkarin monta vuotta sitten. Vielä kerran, ehkä viimeisen kerran, Vähäiset äänet! Big up! Varaudu tungokseen.


Angel Haze (SU 11.8.2013 16:30 Black Tent) (Soundcloud)
Päässäni meni muutamat kesän festari-lineupit sekaisin, ja luulin itseasiassa heinäkuun puoliväliin asti että Angel Haze on kuulunut alusta asti Flow'n ohjelmistoon. Siispä kiljahdin ilosta, kun sanavalmis räppinaikkonen kiinnitettiin toissapäivänä uutuutena peruutusten tilalle. Girl power! Vaikkei tässä puolia tarvitsisi valita, niin silmissäni (ja korvissani) Angel Haze pieksi alkuvuoden (täysin turhan) Twitter-riidan synnyttämissä dissausbiiseissä Azealia Banksin iisisti. Joka tapauksessa, erittäin kova viime hetken kiinnitys Public Enemyn tapaan. Sitä en tässä erikseen suosittele, koska oletan, että kaikki menee sinne muutenkin. Ainakin parempi olisi.

Angel Hazen tuoreehko Kanye West -versiointi New Slavesista:


Boiler Room -kemut (LA 10.8.2013 20:00-23:00 Nokia Garage) (www)
Lauantai, Nokia Garage ja legendaariset Boiler Room -kemut ensimmäistä kertaa Suomessa – livenä Flow'sta. Esiintymässä kotimaiset Femme en Fourrure ja Teeth sekä Space Dimension Controller (UK) ja Tim Sweeney (US).

Se olis sit over and out tältä kertaa. Palataan asiaan ehkä alkuviikosta, koska luulen että keskityn viikonlopun sataprosenttisesti Flow-fiilinkeihin ja kokoan ajatukset sitten vasta arjen saavuttua. Nähdään siis Suvilahdessa ja jos ei nähdä niin hauskaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

PS. Jos joku lukija nyt kokee, että mun aikatauluista puuttuu jotain erittäin oleellista ja tärkeää, niin saa vinkata ettei tarvii sit olla jälkiviisaana liikenteessä!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Lomailu loppui NYT

Nyt päättyy blogin kesäloma! Tässä on tänä kesänä reissattu vähän ympäriinsä, mikä oli varmasti ihan ansaittua kovan All Ears Magazine -urakan jälkeen. Musalehtenihän muuten poiki ihan kokopäivämassitöitäkin, ja kesäloma päättyy siis ihan oikeastikin ensi viikolla, joten hyvin kävi! Kaiken musareissailun jälkeen kirjoitusaiheita löytyy vähän liikaakin, enkä oikein tiedä mistä aloittaa, joten tehdäänpä paluu yleisellä höpötyspostauksella.

Festareita kiertelin niin Englannissa (The Great Escape), Tanskassa (Roskilde Festival) kuin Suomessakin (Ilosaarirock), ja taisinpa rikkoa oman festarikeikkaennätyksenkin. Olin ympyröinyt etukäteen Roskilden ohjelmastani 63 bändiä, mutta en uskonut villeimmissäkään unelmissani näkeväni lähellekään tätä määrää bändejä. Haaveet eivät aivan täyttyneet, mutta kauas ei jääty, sillä kävin tsekkaamassa 62 bändiä. Näin kuitenkin yhden bändin kahdesti, eli 63 keikkaa yksille festareille! WIN!

Englannista löytyi paljon uusia tuoreita bändejä, joista osa on jo alkanut breikata valtavirtaradiokanavillakin. Ilosaarirockin otin vähän turhankin iisisti, ja keskityin lähinnä ystävien kanssa hengailuun, mutta etenkin Sigur Rós oli jälleen upea. Ensi kuussa on vielä toivottavasti edessä Flow Festival, missä on muutamia törkeän hyviä nimiä mestoilla. Ikuinen suosikkini Moderat kuuluu ehdottomasti tsekkauslistalle. Roskildessa prikulleen samaan aikaan esiintyneet Mykki Blanco ja Disclosure on myös nähtävä uudelleen. Etenkin Mykki Blanco valloitti sydämeni Tanskassa yksinkertaisen vahvalla keikallaan, tasseleidenpyöritystaidoillaan ja hymyilyttävillä välispiikeillään. "I'm the most beautiful girl at this festival." Kyllä.

Roskildesta ja TGE:stä on pakko kirjoitella vielä paljonkin lisää, sillä sellaisia huippuhetkiä ne tarjoilivat. Ennakkona voitaneen heittää maistiainen tanskalaiselta rokkibändiltä Go Go Berliniltä, joka valloitti sydämeni energisellä show-meiningillään sekä tarttuvilla ja tanssittavilla perusrokkibiiseillään. En yhtään ihmettelisi, jos porukasta kuoriutuisi seuraava Kings of Leon.



Tänään me vallataan Mikon kanssa Pitkä Kuuma Kesä -klubin dj-koppi Mbarin terassilla Helsingissä. Meitä ennen kuullaan live-musiikkia ihanilta Tiiu Helinältä ja Julius Karlssonilta. Ilmaista huvia, joten tulkaahan mestoille!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Jyrock 2013 -tärpit



Ihastuin Jyväskylän klubifestarimeininkiin vierailtuani viime vuonna Höstfesteillä. Parin viikon päästä Ilokiven ja Vakiopaineen valtaa peräti vuodesta 1985 asti järjestetty Jyrock. Lähden nautiskelemaan Jyväskylän meiningistä toistamiseen, enkä voisi olla enemmän innoissani!

Aikojen saatossa Jyrockissa ovat esiintyneet mm. Terveet Kädet, 22-Pistepirkko, Sielun Veljet ja Shadowplay. Line-up on tälläkin kertaa loistava ja itseni kannalta erityisen hyvä, sillä se sisältää paljon artisteja, joihin en ole vielä kunnolla tutustunut. Tässä muutamia omia tärppejäni viikonlopulle.

Perjantai 19.4. 


Tuuttimörkö on ehdottomasti original gangster.

Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Nubialaiset

Tämä suomenkielistä swamp bluesia, mustalaismusiikkia ja ties mitä ihmeellistä yhdistelevä bändi ei ole sellaista musaa, mitä yleensä kuuntelen kotonani tai kuulokkeistani. Kerran kuitenkin näin heidät sattumalta livenä Libertessä ja suosittelen ehdottomasti kaikille kokeilunhaluisille. Tosi jännä meininki!

Tuuttimörkö

Tuuttimörön alkuvuodesta julkaistu debyyttilevy on mielestäni yksi kiinnostavimpia kotimaisia räppilevyjä viime aikoina. Huippuhyvä flow ja Memphis-soundi yhdistettynä laiskanpulskean ja välinpitämättömän elämäntyylin fiilistelyyn. Slacker henkeen ja vereen!

Black Lizard

Vaikka olen nähnyt bändiltä arviolta kymmeniä keikkoja, jokainen tuntuu aina odottamisen arvoiselta. Ehdottomasti yksi Jyrockin tärpeistä tällä kertaa! Kannattaa tsekata Black Lizardin debyytti, jos et vielä ole.

The Flaming Sideburns

Suomalainen ysärillä perustettu garage-legenda on tekemässä tällä hetkellä uutta materiaalia, mutta kerkeää poikkeamaan Jyväskylässä keikalla. En ole koskaan nähnyt bändiä livenä, enkä itse asiassa kovin paljon muutenkaan tutustunut, mutta uskon ja toivon Fleimarien kuuluisan livemeiningin olevan puheiden veroinen.

Colours of Bubbles

Aavistuksen folk-henkistä indie rockia soittava liettualainen Colours of Bubblesin debyyttilevy on luvassa ensi syksynä. Itselleni bändi on entuudestaan tuntematon, mutta kuulostaa Soundcloudin perusteella pirteältä musiikilta, joka toiminee mainiosti livetilanteessa. Itse käyn tsekkaamassa bändin ihan senkin takia, että Liettua on pirun kiva maa!



Lauantai 20.4.


Tässä on MOPO!

Betrayal at Bespin

Olen kuullut tästä elokuvallista ja raskaanpuoleista post rockia soittavasta bändistä niin paljon hyvää kaikilta kavereiltani (kuten Miralta), että en voi uskoa sen olevan huono livenäkään. Valitettavasti en ole vielä ehtinyt bändin tuotantoon kovin syvällisesti tutustua, mutta sen keikka on ehdottomasti yksi eniten odottamiani Jyrockissa.

Mopo

Jazzia ja 70-luvun punkkia (!!?) avant-gardistisessa hengessä yhdistelevä Mopo on takuuvarmasti yksi kiinnostavimmista artisteista viikonlopun aikana. Tämä rajoja rikkova musiikki kuulostaa niin hulvattomalta jo levyllä, että livenä sen on pakko olla erittäin päräyttävää.



PK Keränen

Erittäin suurena 22-Pistepirkko-fanina odotan tietysti yhtyeen keulahahmo PK Keräsen keikkaa suurella innolla. Luvassa on sekä omaa tuotantoa, covereita että pirkkojen biisejä. Varmasti yksi viikonlopun kohokohdista!

Moonface with Siinai

Täytyy sanoa, että kovaa hypeä joskus taannoin nauttinut Siinai ei esikoislevyllään koskaan vedonnut itseeni. Tämä epätodennäköinen yhdistelmä Wolf Paradestakin tutun Moonfacen kanssa kuitenkin on kääntänyt käsitykseni yhtyeestä. Keikaltakin on siis lupa odottaa jotain mielenkiintoista.

Päiväklubi




23:23

Tämä Delay Treesin laulajan Rami Vierulan sooloprojekti on mahdollisesti Jyrockin eniten odottamani artisti. 23:23:n uninen lo-fi-poppi tuo mieleen esim. Kurt Vilen ja on mielestäni yksi parhaita suomalaisia bändejä viime aikoina (vaikka onkin perustettu jo muutama vuosi sitten).