#100: Flow Festival

#100 teksti, vaikka puolet kirjoituksista onkin nyysitty tänne henkilökohtaisesta journalista viime vuodelta. Päätin vakiinnuttaa urlissa esiintyneen nimen, joten olkoon tämä blogi sitten tästä eteenpäin aivan virallisesti Most Sexiest Music. Oletan, että lukijat ovat sen verran perillä, että tietävät ettei kyse ole kieliopillisesta virheestä. Niille, jotka eivät olleet: nimi on lainattu The Millionersin samannimisestä kappaleesta ja/tai levystä.

Vaan mennäänpä asiaan. Nyt on festarit festaroitu ja yritän jatkossa istua tässä kirjoittamassa vähän useammin. Flow Festival ei käytännössä jää vuoden viimeiseksi festivaaliksi, sillä edessä on vielä Monsters of Pop ja Lost in Music, mutta kun kyseessä on kaksi naapuritaloissa järjestettävää klubifestivaalia, ei se oikein ole sama asia. Flow sen sijaan oli kaupunkimiljööstä huolimatta tänäkin vuonna kovatasoinen tapahtuma, vaikka joka päivä missasinkin päivällä esiintyneet artistit lähinnä siksi, että Töölössä oli liian hyvät puitteet hengailulle.

Perjantaina tarkastelin harmillisen paljon kovanluokan artisteja vain sivusilmällä keskittyessä kavereiden moikkailuun ja kalliiseen kaljaan. Skweee-kemuista tuli kiire katsomaan Múmia, mutta vaikka se kuulostikin varsin kelvolliselta Suvilahden yössä, ei se sopinut hetken mielentilaan. Uneliaan utuinen musiikki ennen illan odotetuinta menobändiä ei vain sopinut, joten skweeen mestarit saivat esitellä taitojaan vielä tovin.

Flow oli harmillisesti buukannut kaksi koko viikonlopulta eniten odottamaani settiä päällekäin. Kun dubstep-bileet lähtivät käyntiin Tiivistämö-klubilla Tes La Rokin ja Dead-O:n voimin, piti jo muutamien kappaleiden jälkeen kiirehtiä viereiselle lavalle odottamaan Crystal Castlesia. 45 minuuttia meni odotellessa, ja kun yhtye oli virallisesti puoli tuntia myöhässä, lähdin useiden muiden vittuuntuneiden tapaan muualle. Tiivistämölle palatessa siellä esiintyivät suosikkidubstep-tuottajani Rusko ja Caspa. Muutamia ehdottoman kovia ralleja seurasi mm. Skreamin remix Klaxonsin It's Not Over Yetistä, jonka aikana sain viestin, että CC oli aloittanut. Kun viimein näin torontolaiset lavalla, kaikui myös tältä lavalta Klaxonsia miksattuna. Klaxons edusti kovalla kädellä Helsingin perjantaiyössä.



Crystal Castles oli harmillisesti vain kovin keskinkertainen, vaikka kovat reivit saikin telttalavalla aikaiseksi. Yleisöä vituttanut myöhästyminen oli huhujen mukaan kokaiiniövereiden syytä, ja vaikka meno olikin tästä huolimatta Alice Glassin osalta energistä, se kuului jäljessä. Keikka varmasti täytti monien muodikkaien indielasten odotukset, mutta aiemmin yhtyeen todistaneena, tämä jäi vaisuksi.


Lauantaina esiintyjäkaarti hoiti hommat tyylikkäämmin, vaikka CSS olikin valehtelematta paska. Uusi levyhän paljastui paskaksi jo aikaisemmin, mutta odotin liveshow'n pelastavan huonot biisit ja avaavan Donkeyta - toisin kävi. Lovefoxxxista on ystävääni lainaten kuoriutunut angstinen teini-Björk, ja on tosiasia ettei bändi ole enää se suloinen teiniriehayhtye, johon aikanaan ihastuin. Loppuillan tanssittaneet Top Billin, Huoratron ja DJ Funk sen sijaan vetivät minut bilebailaamaan moneksi tunniksi hiki hatussa. Voi jeesus, että paidassani haisi hiki seuraavana aamuna. En tiedä oliko se omaani vai muiden.

Paras esitys todistettiin sunnuntaina. Sielukas Martha Reeves ja José Jamesin tyylipuhdas jazzailu sytyttivät sopivasti ennen räjähdystä. Viikonlopun pelastaja Cut Copy soitti vain muutaman kappaleen ensimmäiseltä levyltään, mutta sehän passasi, sillä lupaan, että aussien uutuus In Ghost Colours löytyy loppuvuoden levylistaltani. Loistavaa keikkakuntoa säteillyt yhtye sai yleisön mukaan, ja uudet kappaleet kuulostivat jopa paremmilta kuin levyllä, mikäli se nyt edes on mahdollista. Tämän jälkeen tarkoituksellisesti missasin festivaalin päätösesiintyjän, sillä Cut Copyn jälkeen ei vaan yksinkertaisesti halunnut enää kuunnella mitään muuta kuin päässä soivaa melbournelaista elektroindiepumppua.



Kesäfestivaalit ovat nyt takana ja ensi kesänä jatketaan tällä saralla. Sata tekstiä on takana ja, vaikka festarit ovatkin nyt ohi, Most Sexiest Music jatkaa musiikin parissa vielä monien satojen tekstien verran.