Roskilde Festival 2009

Aurinkoinen Orange Stage Håkan Hellströmin soittaessa

Ääriolosuhteista toisiin. Jos pari vuotta sitten koettiin mutaisin Roskilde Festival ikinä, nyt saatiin nauttia pahimmista/ parhaimmista helteistä 33 vuoteen. Helle kävi jossain vaiheessa jopa sietämättömäksi. Olo oli lähes koko ajan uupunut ja janoinen. Kun on edellisenä yönä bailannut pitkälle aamuyöhön lavalla N.A.S.A.:n kanssa, ei seuraavana aamuna ennen kahdeksaa telttasaunasta herääminen kuulosta miellyttävältä ajatukselta. Niinpä viimeiset yöt tulikin vietettyä taivasalla. Myös satunnaisen tanskalaisen oksennukset telttani sisäpuolella vaikuttivat päätökseen. Tapansa mukaan myös järjestäjät huomioivat olosuhteet ja avasivat Lounge-lavan öiksi majoituskäyttöön.

Öinen Orange lihasvoimalla pyörineestä maailmapyörästä kuvattuna

Jossain vaiheessa näytti, ettei tajunnanräjäyttäviä keikkoja olisi Roskildessa koettu tänä vuonna laisinkaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Soundit kusivat pahasti useammalla keikalla, Arena-lava oli liian pieni liian monelle bändille, settilistat olivat huonoja ja keikat muutenkin vain keskinkertaisia. Esimerkiksi ...And You Will Know Us by the Trail of Dead heitti niin väsähtäneen keikan, että epäilin bändin henganneen festivaaleilla alusta asti itsekin. The Mars Volta sen sijaan oli kaikista isoin pettymys. Liekö pilvisempi sunnuntai vaikuttanut muidenkin mielentilaan, sillä kolme parasta keikkaa nähtiin vain muutaman tunnin sisään.


...And You Will Know Us by the Trail of Deadin keikalla yleisö sai vettä niskaansa

White Liesin kohdalla arviointikykyni saattaa olla puolueellista, sillä yhtyeen To Lose My Life... -levy on pyörinyt pal-jon. Keikka kuitenkin lunasti valtavatkin odotukset eikä valitettavaa jäänyt. Kyyneleet virtasivat ja Flow'n odotus satakertaistui. Seuraavana vuorossa olleen The Whitest Boy Aliven keikka oli yksi viikon kohokohdista. Vaikka seuraaminen ei ollutkaan kovin intensiivistä (makoilimme lavan ulkopuolella bassovirtauksien kutittelemana), kokonaisuutena keikka kuulosti mahdollisesti jopa festareiden parhaalta. Leppoisa kesämusiikki olisi voinut tanssittaa hikeen asti, mutta se teki vaikutuksen myös bändin musiikilta aiemmin välttyneisiin makoilijakavereihini. Karismaattinen Erlend Øye muuten paljasti nauttineensa festareista jo useamman päivän tuttujen aktiviteettien hellimänä: uiminen, parhaaksi festariruoaksi osoittautunut thai-sapuska ja hyvät keikat.

White Lies

Hämmästyksekseni löytyi vielä yksi bändi, joka liikutti kyyneliin asti. Blogiani lukeneet tietävät, että Coldplay on minusta ollut yksi maailman huonoimpia ja yliarvostetuimpia bändejä. Koska muita esiintyjiä ei kuitenkaan samaan aikaan soittanut, päädyin seisoskelemaan Orangelle, jolla olen nähnyt eniten paskoja keikkoja Roskilden lavoista. Noh, voiko keikka olla huono, jos koko bändi kävelee keskelle 70 000 -päistä yleisöä soittamaan coverin Michael Jacksonin Billie Jeanista akustisesti? Tai kun koko yleisö nostaa bändin pyynnöstä hohtavat matkapuhelimensa ilmaan aaltoliikkeessä täydenkuun valaisemaa taivasta vasten? Tai kun auringonlaskun aikaan taivaalle nousee lukuisia keltaisia jätti-ilmapalloja, ja koko yleisö hoilaa Yellow'ta? Päätelkää itse. Minä jouduin syömään sanani.

Coldplay - Yellow

Toki muitakin onnistujia löytyi. Friendly Fires tanssitti !!!:n tyyliin. Rumpistol yhdisteli valloittavasti idm:ää, dubsteppiä sekä viuluja ja selloja. Trentemøller vapautti bilekansan tanssimaan kera upean lavashow'n ja lukuisten vierailijoiden (joista en tunnistanut ketään, mutta tanskalaiset tuntuivat olevan innoissaan). Mew'n uudet ja vanhat biisit soundasivat hyvin ylitäydellä Arenalla. 16-vuotias Mike Sheridan otti täyden lavan haltuun keskellä päivää. Rihannalta näyttänyt Lily Allen soitti hittiensä väliin (niitä hävyttömän hyviä) remixejä omista biiseistään. Cut Off Your Hands valloitti pienimmällä lavalla sekä Diplon ja Switchin Major Lazer -keikalta oli vaikea lähteä bussilippuostoksille, koska maailman parhaimpia bailubiisejä pudoteltiin tauotta.

Huomionarvoista tänä vuonna oli lukuisat lainakappaleet. Niitä tuli lähes jokaisella keikalla, ja onkin mahdotonta enää niitä kaikkia muistaa. Tanskassa kuultiin esimerkiksi White Lies esittämässä Portisheadia, Lily Allen tulkitsemassa Britney Spearsia, Fucked Up Ramonesia, Oh No Ono Radioheadia, The Whitest Boy Alive Robin S:ää ja The Prodigya jne. Päälavan bändeistä esimerkiksi Oasis, Faith No More, Coldplay ja Madness heittivät covereita ilmoille. Kerrottavaa riittäisi loputtomiin, mutta Roskilden ainutlaatuisen hyväsydämisen tunnelman selostamisen sijasta aion jättää sen teille koettavaksi. Tänä vuonna hienot kelit hellivät, mutta ei se mutavuosikaan niin paha ollut etteikö kannattaisi lähteä ihmettelemään!





:""---)

Nyt vituttaa olla kotona. Täällä on Tammerfestit, jotka eivät viime viikon jälkeen oikein tunnu miltään. (Viimeksi ne ovat oikeasti kiinnostaneet kai 14-vuotiaana...)Myöhemmin (tällä viikolla?) lisää kuvia Tanskasta. Ensiksi pitää vain saada läppäri ja kamerapiuha samalle paikkakunnalle. Onneksi ensi viikolla on vuorossa Saksa & Melt!