keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Festarikesä

Tässä sitä nyt taas ollaan persauki, sillä käväsin ostamassa Ilosaarirockiin lippuni. Viime vuonnahan se myytiin loppuun jo kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ja tälläkin hetkellä näyttäisi olevan Tiketin eniten myyvä tapahtuma. Viime viikolla tuli myös sijoitettua Sigur Rósin Kulttuuritalon keikkaan. Liput tulevat Suomessa myyntiin huomenna, mutta niitä sai faniennakkona Sigur Rósin sivuilta heti keikan varmistuttua.

Tein eilen laskelmia, kuinka monta tämän vuoden Roskilde-esiintyjistä esiintyy kesällä myös Suomessa. Muistaakseni Suomesta löytyy tasan 15 esiintyjää, nyt kun jo hehkuttamani Santogold, Liars ja Yeasayer ilmoittivat keikoistaan. Jätin laskuista pois suomalaiset esiintyjät. Hienointa tässä on kaiketi se, ettei samoja nimiä satu yhtään festareille, joille olen Suomessa menossa, ellen sitten päädy kaikesta empimisestäni huolimatta Provinssiin. Pitää kaiketi tähdentää, että helpottihan se viime vuonna kohtuullisen paljon, kun pystyin hyvällä omalla tunnolla jättämään artisteja Tanskassa väliin "sillä näinhän ne jo Provinssissa". Toisaalta tänä vuonna saatan feidata Flow'n lauantaipäivän, koska suurin osa esiintyjistä on jo nähty. Päätökseni oikeastaan riippuu viikon päästä julkaistavista Blockfest-esiintyjistä. Niitä odotellessa kannattaa käydä äänestämässä kotimaista lempiesiintyjää festeille.

Tuntuu kuin tämän kesän suunnitelmissa olisi vähän festivaaleja, kiersinhän viime vuonna yhdeksät festivaalit. Vaan eiköhän sitä taas lukemat nouse samoille korville, vaikka kuinka yrittäisin pitää itseni kotona. Lähdinhän viime vuonna Provinssiin ja Puntalaankin muutaman tunnin varotusajalla :-D

Jos siellä on vielä päättämättä, minne suunnata tänä kesänä, suosittelen Ilosaarea lämpimästi. Siellä on helposti tämän kesän parhaat esiintyjät, halvin lippu eikä laulurinteen meininki ole ikinä jättänyt kylmäksi. Jos ei Joensuuhun asti mieli lähteä, seuraava vaihtoehto on Flow festival, joka ei kaupunkifestivaalina kuitenkaan sykäytä yhtä voimakkaasti.

tiistai 20. toukokuuta 2008

Sleepercar

Eilen päättämättömyydessäni kuuntelin musiikkikirjastoani shufflella. Sieltä pärähti Yaphet Kottoa ja päivän suunta oli selvillä. Reitti kävi screamon kautta post-hardcoreen ja siitä vielä fiilistelemään rokimpaa Spartaa. Selasin 2003 vuoden Provinssi-kuvat esiin ja nostalgioissani reisirummuttelin Wiretap Scars -albumia. Mahtavan debyytin jälkeen Porcelain maistui puulta muutamia raitoja lukuunottamatta ja Threessiä en ole edes jaksanut kuunnella. Mitähän jäbät puuhaa nykyään? Onko Sparta vielä hengissä? Tätä miettiessäni At the Drive-inin pikkuveljeltä pamahti juuri sopivasti uusi ilmoitus MySpaceen: "Sleepercar -musiikkivideo ennakkokatselussa". Uutta materiaalia?

Ei. Sleepercar on Spartan keulahahmon Jim Wardin uusin projekti. Sparta elää vielä, mutta Ward on nyt päättänyt käydä käsiksi vuosien varrella kirjoitettuihin alt-country-biiseihin. Kyllä, entiseltä ATD-i-kitaristilta tuli ulos viime kuussa vaihtoehtokantria. Vaikka kantri olikin joskus kirosana korvilleni, ei tässä sentään ole kyse mistään dollypartonmaisesta meinigistä. En osaa oikeastaan verrata Sleepercaria yhteenkään yhtyeeseen, koska en ole alt-country-musiikkiin perehtynyt tarpeeksi Wilcoa ja Bonnie 'Prince' Billyä lukuunottamatta. Wardin ulinavokaalit tekevät Sleepercarista rosoisempaa kuin Wilco, mutta balladit eivät yllä lähellekään Bonnie 'Prince' Billyä - mutta kyllä kappaleista sitä americanaakin löytyy.

Viimeksi kuulin Wardista Bobby Byrdin kanssa tehdyn spoken word/ outoilu -levyn yhteydessä, vaikka häneltä lienee tullut soolo-ep:kin sen jälkeen. Meinasin aluksi kirjoittaa, että mies on koko ajan vain kauempana juuristaan, mutta ehkä tässä onkin kyse juuri niiden etsimisestä, onhan tässä kyse kuitenkin texasilaisesta kaverista.

Nyt tuli höpötettyä jo vähän liikaa yhdestä miehestä, onhan tässä mukana neljä muutakin. Yhtyeen debyytti, West Texas, ei ole kovin vahva, muttei huonokaan. Se on hyvä kokonaisuus, mutta perinteisimmät kantrivollotukset jäävät mitäänsanomattomiksi. Jos olisin törmännyt tähän tietämättä, että Jim Ward löytyy vokaaleista, en olisi kyllä tunnistanutkaan - sen verran on miehen laulu kehittynyt kaikista valittelevimpia ralleja huomioimatta. Jos "Sparta meets Wilco" kuulostaa hyvältä lähtökohdalta, pyöräytä ihmeessä alta sinkkubiisi A Broken Promise, ja päätä sen jälkeen tutustutko debyyttiin syvemmin. Se on levyn paras biisi. Toisaalta, jos oikea kantri maistuu, tsekkaa vaikkapa Heavy Weights.



http://www.myspace.com/sleepercarwesttexas

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Why? @ Kuudes Linja 12.5.2008 & Levykauppa Äx

Lähtö Helsinkiin venyi siinä määrin, että ehdin perjantaina ihailla kulttuuria myös Tampere Art Factory 08 -tapahtumassa. Ilmaisessa ulkoilmatapahtumassa oli mm. Swäg-miehistöstä tuttua porukkaa soittamassa bassotäytteistä ambienttia. Illemmalla löysin itseni Groovesta Dub-a-delik-klubilta esimerkiksi TV-Resistorin ja saksalaisen Kissogramin tähdittämän Hang the Dj!:n sijaan. Kaikista mahdollisista ennakkoasenteista huolimatta ilta oli varsin mallikelpoinen ja Groovessa oli oikeasti hyvä meininki. Lauantaina feidasin Helsingin toistamiseen ja lähdin Mouhijärvelle mökille kera kavereiden, levareiden ja kasan dubstep-levyjä, mikä oli luultavasti paras ratkaisu ikinä.

Maanantaina löysin sentään itseni Kutoselta ajoissa. Lämpännyt Ponytail kuulosti mukavan chilliltä maanantai-iltamusiikilta, mutta siinä jokseenkin levottomassa epämaanantaimaisessa tilassa se jäi valitettavasti taustamusiikiksi tuttuja moikkaillessa. En ollut aiemmin käynyt Kuudennella linjalla, ja se oli mielestäni varsin viihtyisä peruspaikka. Salin koosta johtuen siellä saa varmasti tiiviin tunnelman aikaan keikalla kuin keikalla.

Why?

Anticonin oma indie-hopiksi kuvailtu kalifornialainen Why? oli valitettavasti vaisu livenä. Symppispisteitä lähtee kyllä esiintymisasuna toimineille verryttelyhousuille ja ulapalla olleelle basistille, mutta soitantopisteet jää ikävästi miinukselle. Vain muutama biisi (Song of the Sad Assassin ja Rubber Traits) toimi livenä, eikä asiaa parantanut, että yksi tämän kesän kesäbiisiehdokkaista, The Hollows soitettiin ensimmäisenä pois tieltä, ja sekin löysästi. Harmillista, koska Alopecia on paikoitellen älyttömän hyvä levy, ja toivoin keikalta enemmän. Olisi kai ollut parempi vaihtoehto jäädä Tampereelle katsomaan Disco Ensembleä, ja jättää Why? livenä rauhaan, koska se nähtävästi toimii levyllä paremmin - toisin kuin Disco Ensemble.

Tiistaina oli pakko käydä tutustumassa Helsingin tuoreeseen Levykauppa Äxään. Ketjuhan on ollut olemassa muutamia vuosia (pian kolme vuotta?), ja olen Jyväskylässä käynyt ostoksilla ennenkin, mutta tää puhalsi jalat alta. Kuukausi sitten avattu liike oli isompi kuin olisin voinut kuvitella - ja voi jeesus niitä vinyylivalikoimia. Sitä oli kuin lapsena karkkikaupassa, vaikka karkki ei ole koskaan oikeastaan maistunutkaan. Koska mukanani oli kaveri, jota ei pahemmin levyt kiinnostaneet, en jäänyt kauppaan asumaan, vaikka taisi siellä melkein pari tuntia vierähtää. Mukaan lähti sekä vinyyleitä että cd-levyjä (Bonobo, Panda Bear, Modern Life is War, Klaxons (French EP!), Efterklang jne.) ihan naurettavan halvalla. Pitänee lähteä joskus Helsinkiin ihan vain levyostoksille.

KUVAT: http://www.flickr.com/photos/foonk/sets/72157605053258384/

http://www.myspace.com/whyanticon - Why?
http://www.myspace.com/ponitayl -Ponytail
http://www.levykauppax.fi - Levykauppa Äx

perjantai 9. toukokuuta 2008

Roskilde-tärpit osa 2

Tällä kertaa luvassa viisi bändiä, joista JOKAINEN ON PAKKOTSEKKAUS. Sikäli kun viime vuonna oli tarvetta yhdistää festivaaleilla esiintyneet Klaxons, New Young Pony Club, CSS, Datarock, Goose ynnä muut elektroonista rockia ja poppia soittavat yhtyeet new rave -termiin, olisi tänäkin vuonna uusille genreille käyttöä. Täällä päässä nimittäin tuntuu, että nyt on pinnalla uusi aalto kokeilevia altsurock-bändejä, jotka muistuttavat yhtä paljon toisiaan kuin viime vuoden "new rave" -aktit. Viime vuonna odotin Klaxonsia eniten koko festivaaleilta, mutta seuraavista en osaa valita sitten millään kiinnostavinta.

Lähdetään liikkeelle vaikka MGMT:stä, koska parivaljakko saapuu Suomeen tovi ennen (23.6.) Tanskankeikkaansa. Jos siis ikää, aikaa ja rahaa löytyy, ostappa äkkiä lippu Tavastialle. Muita kesäkeikkoja MGMT heittää mm. Radioheadin lämppärinä. Brooklyniläisten miekkosten soundissa on paljon syntikoita ja kepeitä melodioita. Sitä on vaikea kuvailla, mutta "elektroonisvaikutteinen välillä psykedelian puolelle karkaava indie pop/rock" ei liene kaukana totuutta. Esimerkiksi Weekend Warsin perusteella vaikutteita on otettu 70-luvunkin suunnilta. Hehkutettu sinkkubiisi Time to Pretend ei ole yhtyeen parhaimmistoa. Sen sijaan Kids tulee varmasti olemaan kova kilpailija vuoden kesäbiisin tittelistä soittolistallani.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/mgmt

Tyyliltään eniten samoille kulmille osuva Yeasayer (,jonka meinaan jatkuvasti kirjottaa Yeahsayer) itseasiasssa tulee myös samoilta huudeilta, Brooklynistä. Synasoundien sijaan Yeasayer yhdistelee psykedeeliseen altsu-/ indierokkiinsa tuulahduksia afrikkalaisesta ja itämaisesta musiikista. Etnisiä soundeja kammoksuvien kannattaa kuitenkin antaa miehille mahdollisuus, koska ne ovat lähinnä lisämausteita länsimaiselle pandabearmaiselle kokeelliselle rokille. Lisäksi 2080 oli ehdottomasti yksi parhaita viime vuonna julkaistuja biisejä ja se on pakko kuulla livenä!

Tarkista itse: http://www.myspace.com/yeasayer

Panda Bear alias Noah Lennox tuli mainittua edellisen yhteydessä. Seuraava esiteltävä Roskilde-akti, Battles muistuttaa enemmän miehen emäbändiä, Animal Collectivea. Leikkisät häröilyt voisi paikoitellen yhdistää myös Dan Deaconiin(, josta lisää jossain tulevassa Roskilde-tärppikirjoituksessa!). Battles on matikkarokahtavaa kokeellista jammailua, joka saattaa vallanmainiosti vetää Roskilden parhaan keikan tänä vuonna. En aseta isoja odotuksia newyorkilaisille (yes, kolmen suora), mutta Battlesin jokseenkin erikoisen tarttuva instrumentaalimusiikki luo varmasti ison tunnelman ympärilleen oikein esitettynä. Kuvitelkaapa vaikka Atlas livenä, huh! YouTubesta videoita katselleena pelkoni taitaa olla aiheellinen.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/battlestheband

Instrumentaalibändistä toiseen. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä, Holy Fuck! Tästä saisi väännettyä hauskoja sanaleikkejä, joihin en kuitenkaan sorru. Tälläkin kertaa kokeellinen musiikki tulee Pohjois-Amerikasta, mutta eri kaupungista, ja jopa maasta, Holy Fuckin ollessa Kanadalainen lo-fi-yhtye. Jäseniä on löytynyt yhtyeeseen mm. Enonista (eihän sitäkään taida kovin moni Suomessa tietää, jos jätetään laskuista muutamat kaverit). Battlesiin nähden musiikki on vähemmän progressiivista ja enemmän elektronista. Joistakin kappaleista tulee mieleen happoja vetänyt Jesse ilman syntikoita. Suosittelen tutustumiskappaleeksi pienimuotoista hittiä Lovely Allenia, vaikka se eroaakin pillun verran muusta materiaalista.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/holyfuck

Etelärajan läpi takaisin Amerikkaan aina seuraavalle etelärajalle asti. Losangelesilainen Liars kiertää MGMT:n tapaan lämmittelemässä Radioheadia tänä vuonna. Post-punk- ja noise-hönkäisyjä lukuunottamatta tämäkin menee tähän new weird america-porukkaan. (Taisin löytää kaipaamani genren?) Mahtavan videon siivittämä Plaster Casts of Everything on oudolla tapaa raskas ja junnaava noise-ralli mutta myös koukuttava ja hieno kappale. Yhtyeen self-titled debyytiltä löytyy vastapainoksi kuitenkin rauhallisempaakin materiaalia. Last.fm:n mukaan naapuribändejä olisivat Deerhunter, Animal Collective ja Battles, mutta sen verran noiseksi tämä ajoittain menee, etten lähtisi vertailemaan mihinkään. Tästä joko tykkää tai sitten ei.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/liarsliarsliars

Sikäli mikäli Foalsiin liittyvät Roskilde-huhut pitävät paikkansa, pitää bändi liittää kaltaistensa pariin, vaikka Briteistä tuleekin. Jos britit varmistuvat festivaaleille, saattaa siitä tulla tämän "genren" ensimmäinen "tsekkaa, jos aikataulut sallivat" -esiintyjä, sillä Foalsin blocpartymaiset ratkaisut eivät viehätä yhtä paljon kuin amerikkalainen ennakkoluuloton hulluus. Saas nähdä.