Nyt kun suurin vaalihämmästys alkaa hiipua, voisin jakaa pari sanaa lauantaisesta White Liesin keikasta ja vähän muustakin.
Kun liput White Liesin ensimmäiselle Suomen klubikeikalle tulivat myyntiin, olin innoissani ja säntäsin lippuluukulle heti. Olin kerran aiemmin yrittänyt trion sisäkeikalle Milanossa, mutta se peruttiin vain tovia ennen ilmeisesti sikainfluenssan vuoksi. Sitten tuli bändin toinen albumi Ritual, joka ei vaan auennut lukuista yrityksistä huolimatta. Olin niin pettynyt, että odotukset Circuksen keikasta olivat mitättömät ja harkitsin jopa lipun myymistä. Keikan jälkeen olen kuitenkin tyytyväinen, etten niin tehnyt.
On Ritual sitten totaalinen floppi tai ei, White Lies oli kovimmillaan Circuksen lavalla, kun vertailukohteina on pari hyvää festarikeikkaa. Kyllä, siis kovimmillaan juuri sen keikkapaikan lavalla, josta olen kuullut pelkästään huonoa. Soundit olivat kunnossa ja tilaa oli sopivasti, vaikka keikka olikin loppuunmyyty. Valopuolikin oli tuki tyylikästä esitystä, joskin spotit kohdistuivat lähinnä vokalisti Harry McVeighiin. Yleisökin oli fiiliksissä. Tunnelma oli jopa oudon hyvä suomalaiseksi klubikeikaksi. Hysteerisiä kiljahduksia voi perustella naisvoittoisella yleisöllä, mutta bongasin väkijoukosta kyllä kyynelehtivän lätkäjätkänkin!
Keikka herkisti minutkin. Lopussa soitetut Death ja Unfinished Business saivat odotetusti yleisön yhtymään massiiviseenkin kuorolauluun, ja samalla kylmät väreet menivät selkää pitkin ja kyyneleet nousivat silmiin. Yllättävintä setissä oli kuitenkin se, että suurin osa Ritualin biiseistä kuulosti erinomaisilta, välillä jopa paremmilta kuin debyytin hitit. Vaikuttaisi siltä että Ritual on sävelletty lavaystävälliseksi paketiksi, jossa kovat bassot ja uljaat synat näyttelevät isoa roolia. Tästä toki vihjaa myös se, että aiemmin festareilla kvartettina esiintynyt trio olikin hakenut Circukseen lisävahvistusta uudesta keikkajäsenestä ja paisunut peräti kvintetetiksi.
Settilista oli rakennettu hyvinkin kaavamaisesti, jossa joka toinen biisi oli debyytiltä ja joka toinen uudemmalta, mutta tällä kertaa se toimi. Vaikka viimeisenä soitettu Bigger Than Us villitsikin yleisön, otettiin vanhemmat kappaleet silminnähden paremmin vastaan. Iloisin yllätys setissä olikin ehkä debyytin päätösraita The Price of Love, joka lukeutuu omiin suosikkeihini. Silti keikan jälkeen päässä soivat uudet biisit ja kotimatkalla teki mieli kuunnella Strangersia ja Bad Lovea. Keikasta jäi hyvä jälkimaku sekä yleisön että bändin puolesta, ja sain viimeinkin varmistuksen sille, ettei White Lies ehkä jäänytkään yhden levyn hypebändiksi.
Toinen ilon asia lauantaina oli Record Store Day. Vaikka levykauppapäivä onkin järjestetty jo muutamina edeltävinä vuosina, lauantai oli ensimmäinen kerta kun todella innostuin tästä spesiaalipäivästä muiden spesiaalipäivien joukossa. Lauantaina julkaistujen erikoispainoslevyjen lista oli niin pitkä, että alkoi aivan ahdistaa. Loppukuu pitääkin elää kitsaasti, koska toppuuttevaan sävyyn kirjoitetusta ostoslistastani ei ollut paljoakaan hyötyä, kun astuin Stupidon ovista sisään lauantaiaamuna. Kannattaa vielä kysellä levykaupoista RSD-levyjen saatavuutta, koska kaikki omat ostokseni osoittautuivat voittamattomiksi.
Kun liput White Liesin ensimmäiselle Suomen klubikeikalle tulivat myyntiin, olin innoissani ja säntäsin lippuluukulle heti. Olin kerran aiemmin yrittänyt trion sisäkeikalle Milanossa, mutta se peruttiin vain tovia ennen ilmeisesti sikainfluenssan vuoksi. Sitten tuli bändin toinen albumi Ritual, joka ei vaan auennut lukuista yrityksistä huolimatta. Olin niin pettynyt, että odotukset Circuksen keikasta olivat mitättömät ja harkitsin jopa lipun myymistä. Keikan jälkeen olen kuitenkin tyytyväinen, etten niin tehnyt.
 |
| Tällä kertaa en ottanut valokuvia, joten täs teille kuva White Liesista Roskilde Festivalilla kesällä 2009. |
On Ritual sitten totaalinen floppi tai ei, White Lies oli kovimmillaan Circuksen lavalla, kun vertailukohteina on pari hyvää festarikeikkaa. Kyllä, siis kovimmillaan juuri sen keikkapaikan lavalla, josta olen kuullut pelkästään huonoa. Soundit olivat kunnossa ja tilaa oli sopivasti, vaikka keikka olikin loppuunmyyty. Valopuolikin oli tuki tyylikästä esitystä, joskin spotit kohdistuivat lähinnä vokalisti Harry McVeighiin. Yleisökin oli fiiliksissä. Tunnelma oli jopa oudon hyvä suomalaiseksi klubikeikaksi. Hysteerisiä kiljahduksia voi perustella naisvoittoisella yleisöllä, mutta bongasin väkijoukosta kyllä kyynelehtivän lätkäjätkänkin!
Keikka herkisti minutkin. Lopussa soitetut Death ja Unfinished Business saivat odotetusti yleisön yhtymään massiiviseenkin kuorolauluun, ja samalla kylmät väreet menivät selkää pitkin ja kyyneleet nousivat silmiin. Yllättävintä setissä oli kuitenkin se, että suurin osa Ritualin biiseistä kuulosti erinomaisilta, välillä jopa paremmilta kuin debyytin hitit. Vaikuttaisi siltä että Ritual on sävelletty lavaystävälliseksi paketiksi, jossa kovat bassot ja uljaat synat näyttelevät isoa roolia. Tästä toki vihjaa myös se, että aiemmin festareilla kvartettina esiintynyt trio olikin hakenut Circukseen lisävahvistusta uudesta keikkajäsenestä ja paisunut peräti kvintetetiksi.
Settilista oli rakennettu hyvinkin kaavamaisesti, jossa joka toinen biisi oli debyytiltä ja joka toinen uudemmalta, mutta tällä kertaa se toimi. Vaikka viimeisenä soitettu Bigger Than Us villitsikin yleisön, otettiin vanhemmat kappaleet silminnähden paremmin vastaan. Iloisin yllätys setissä olikin ehkä debyytin päätösraita The Price of Love, joka lukeutuu omiin suosikkeihini. Silti keikan jälkeen päässä soivat uudet biisit ja kotimatkalla teki mieli kuunnella Strangersia ja Bad Lovea. Keikasta jäi hyvä jälkimaku sekä yleisön että bändin puolesta, ja sain viimeinkin varmistuksen sille, ettei White Lies ehkä jäänytkään yhden levyn hypebändiksi.
 |
| Yeasayer: End Blood 7", Gil Scott-Heron & Jamie XX: We're New Here Box Set, Clinic: Ladies Night 10", Warpaint: Undertow/ Warpaint 7", Radiohead: Supercollider/ The Butcher 12", V/A: A Rekords Rekords Record 10", 22-pistepirkko: Birdy/ Birdy Dub 7", ZZ Top/ Mastodon: Just Got Paid 7", Arctic Monkeys: Don't Sit Down 'Cause I Moved Your Chair/ Brick By Brick 7" ja Franz Fedinand Covers E.P. KAIKKI JÄRJETTÖMÄN KOVIA! |
täytyypä ihan ääneen sanoa (kuulostaapa vammaselta kun periaatteessa istun täällä hiljaa ja hakkaan vaan näppistä MUTTA JOO), että sydämessä läikähti kun huomasin, että olit taas päivittänyt. ei näin pitkiä taukoja enää, joohan?
VastaaPoistaEi ei... Parannus on tehty ja muutoksia muutenkin blogin saralla on tapahtumassa. Mä ajattelin alkaa kirjottaa jatkoa täs heti!
VastaaPoistaNäin White Liesin alkuvuodesta Lontoossa omalla keikalla ja voi jumankauta se oli UPEA! Suomen keikka jäi nyt väliin, mutta uskon että kannatti olla paikalla :)
VastaaPoistaKyllä kannatti! Vaikka epäilen silti että brittiyleisön kanssa fiilisteleminen on saattanut olla vielä hitusen massiivisempi kokemus! :-D
VastaaPoista