tiistai 24. maaliskuuta 2009

Newsnewsnews

En ole toviin kommentoinut Suomea koskevia musiikkiuutisia, vaikka paljon iloa herättäneitä tapahtumia on korviini kantautunutkin.

Ainutlaatuinen punk-duo Jaakko & Jay solmi levytyssopimuksen Fullsteam Recordsin kanssa viime viikolla. Jo syksyllä Fullsteam Agencylle kiinnitetyn kaksikon live-kunto ja uudet biisit ovat sen verran omaa luokkaansa, että olin ehtinyt jo odottaa tätä uutista. Jaakko & Jay on ollut Amerikassa keikkailemassa viime viikosta lähtien mm. SXSW:n merkeissä.

Keskiviikkona julkaistava PMMP:n neljäs (ei kai sitä laimeaa lastenlaululevyä lasketa?) studioalbumi löytyy jo Spotifyn musiikkikirjastosta. Veden varaan -nimellä kulkevan albumin voi myös ostaa digitaalisesti ennakkoon Nokian musiikkikaupasta. Rehellisyyden nimissä on silti todettava, ettei se niin hyvältä kuulosta, etteikö kukaan malttaisi odottaa huomiseen saakka. (Siltikin: tässä linkki, jossa ohjeet ilmaisen Spotifyn kutsukäytännön kiertämiseen.)

Kotimaiset festivaalit ovat ilmoittaneet lisää esiintyjiä. Viime viikolla Provinssirock laajensi kattaustaan (tylsällä) suomi-rockilla ja brittiläisellä indie rockilla. Jälkimmäistä osastoa edustava Does it Offend You, Yeah? ehti kuitenkin jo peruakin keikkansa, joten jäljellä on vain paljon kehutuksi kehuttu Baddies, joka ei kuitenkaan kuulosta korviini kovinkaan tuoreelta. Vaadin ohjelmistolta edelleen enemmän.

Ilosaarirock sen sijaan pisti tuulemaan tänään lisäämällä kattaukseensa kovien kotimaisten lisäksi post-metallin pioneerin Isiksen, viime viikolla hehkuttamani Röyksoppin, kiinnostavaa indie rockia edustavan Maxïmo Parkin ja aitoa crustia Tragedyn muodossa.

Muita merkittäviä viime aikoina ilmoitettuja Suomi-visiittejä:
Au Revoir Simone @ Tavastia 5.5.2009
MSTRKRFT @ Virgin Oil Co. 28.5.2009
Deerhunter @ Tavastia 2.6.2009
Social Distortion, The Sounds, Disco Ensemble ym. @ Suvilahden voimala 27.6.2009
The Flaming Lips, Mogwai ym. @ Suvilahden voimala 28.6.2009
Pg.Lost, Myne & Cetawaycab @ Turun ja Tampereen Klubit 17. & 18.6.2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti