Heipparaallaa, tämän blogin Spotify-soittolista tekee paluun tauon jälkeen. Kyseessä on vuoden viimeinen Most Sexiest Music -soittolista. Biisit ovat enimmäkseen viime kuukausien uutuuksia, vaikka muutama poikkeuskin löytyy joukosta. Vaikka keskivaiheilta löytyykin muutama menobiisi, on painotus indierockahtava. Soittolistassa on muutamia tosi kovia ralleja - sekä tämän että ensi vuoden lempibiisejä.
En ole vielä maininnut mitään oikealla olevasta Voicen äänestysbannerista. Kävi siis viime viikolla niin, että sain yllättävän sähköpostin, jossa kerrottiin tämän blogin olevan ehdolla vuoden musiikkiblogiksi Voicen järjestämissä webawardseissa. Oli hauska huomata, että ehdolla on myös kaverini Andy ja erinomainen 1000 Sparks. Olen otettu ehdokkuudesta. Kiitos kaikille lukijoille ja teille, jotka olette jo äänestäneet!
Most Sexiest Music /19 -Spotify-soittolista spotify:user:foonk:playlist:6wApPZUgXDAdwebQOGv0xD 1. Broken Bells - The High Road ♥ 2. Boat - The Name Tossers ♥ 3. Two Door Cinema Club - Costume Party ♥ 4. Bombay Bicycle Club - Always Like This 5. Late of the Pier - Blueberry ♥ 6. Yeasayer - Ambling Alp ♥ 7. The Maccabees - No Kind Words/ Bag of Bones part A 8. The Swell Season - High Horses 9. Cam'ron - Hey Ma 10. Maskinen & Bonde Do Rolê - Flow Ball 11. Dizzee Rascal - Stand Up Tall (Youngsta Remix Instrumental) 12. Max Cooper - Stochastisch Serie 13. Health - Die Slow (Tobacco Remix) 14. Dyebox - Catch the Looks 15. Defend Moscow - Die Tonight 16. So Cow - To Do List 17. Beach House - Norway ♥ 18. Cold War Kids - Audience of One 19. Micadelia - Hanging on the Telephone 20. Charlotte Gainsbourg - Heaven Can Wait ♥ 21. Old Canes - Trust 22. School of Seven Bells - Half Asleep 23. James Yuill - This Sweet Love (Prins Thomas Sneaky Edit) ♥ 24. Laurent Garnier - Pay TV
Lisäksi ajattelin auttaa Spotify-talvisiivouksessanne, ja laitoin kaikki vuoden 2009 soittolistat yhdeksi paketiksi. Eli jos pitkä soittolistajono harmittaa, korvaa kaikki 21 soittolistaa tällä:
Ennakkoluuloni Delphiciä kohtaan ovat olleet naurettavia. Sisäinen hifistelijäni pääsi puhkeamaan kukkaan etenkin tänä vuonna. En pitänyt Delphiciä kovinkaan potentiaalisena bändinä luultavasti sen takia, että sitä mainostettiin jo alkuvuodesta maailman tulevana parhaana bändinä, vaikka debyytti tupsahtaa virallisesti ulos vasta 2010. Myös se vaikutti, että näin bändin ensimmäistä kertaa Helsingin jäähallissa, Bloc Partyn lämppärinä. Debyytti Acolyte kuitenkin puhuu stadioneiden puolesta. Suurimmillaan se on yhtä mahtipontista kuin Muse, vaikka jäähallitason bändeistä lähimpänä onkin lämmitelty Bloc Party. Korkeat vokaalit ja jotkut biisikuviot tuovat mieleen myös Klaxonsin, ja silti kaikki kuulostaa rakentuvan omalle tyylille.
Asenteellisesta suhtautumisesta huolimatta en ole pettynyt kertaakaan. Vaikka Delpic onkin radioystävällistä musiikkia, ei se tee siitä yhtään sen huonompaa. Kaikki singlet (Counterpoint, This Momentary, Doubt) ovat olleet ihanaa kuunneltavaa. Ne istuvat myös Acolytelle ihailtavan saumattomasti, vaikka niiden soittokerrat ovatkin ennakkoon nousseet omalle tasolleen.
Jokin silti vielä epäilyttää. Ehkä se on aavistus siitä, että NME nostaa Delphicin vuoden 2010 hype-bändikseen ja levy on yhtä puhkisoitettu vuoden lopussa kuin MGMT viime vuonna tai White Lies tänä vuonna. Aika näyttää.
New Yorkin Queensista kotoisin oleva Freelance Whales on toinen ensi vuoden kannalta kiinnostava yhtye. Debyyttialbumi Weathervanes on jo saatavilla digitaalisena, mutta kaupoista se löytyy vasta maaliskuun puolivälin jälkeen. Kaksi vuotta sitten perustetun folk-porukan soundi kuulostaa miellyttävältä, vaikkei vielä täysin omalta. Päällimmäisenä tulee mieleen yhdistelmä Sufjan Stevensistä ja Arcade Firesta. Voimakkaat Stevens-mielleyhtymät eivät ole vain banjon vika, vaan vokalisti Judah Dadonen ääni lähentelee välillä ärsyttävänkin paljon Stevensin omaleimaista ja hentoa ilmaisua. Biisit viestittävät, että myös kanadalaista indie rockia on kuunneltu laajemmaltikin, eikä Broken Social Sceneen vertaaminenkaan liene harhaanjohtavaa.
Jos ensimmäisen albumin kohdalla nuoren bändin oma tyyli on vielä hukassa, ei se ole hengenvaarallista. Kaikista eniten kokonaisuus kaipaisi munaa. Vaikka kiitettäviä poppikappaleita tarjoillaankin paljon, levyä ei jaksa pyöräyttää montaa kertaa peräkkäin sen voimakkaan nössöyden vuoksi. Fanfarlon kanssa viime aikoina kiertänyt bändi säväytti kuitenkin siinä määrin, että päätyi seurauslistalle. Huonompiakin hype-debyyttejä on tänä vuonna kuultu - enkä muuten tiedä, onko tämän bändin ympärillä jo hypeä, mutta potentiaalia siihen löytyy.
Joulupyhät ovat ohi, viimein. Vatsa tuntuu painavan niin paljon, että kävin ostamassa eilen kuntopyörän. Toivottavasti muidenkin joulut menivät makoisasti. Tämän viikon vuoden vaihtuminen hirvittää, sillä paljon olisi tehtävää vielä ennen kymppilukua, vai miksi sitä ikinä tuleekaan kutsua...? Vaikka en olekaan vielä valmis tämän vuosikymmenen kanssa, on vastaan tullut viime päivinä niin kiinnostavia tuoreita yhtyeitä, että on ollut pakko suunnata ainakin puolet katseesta tulevaan.
Yksi näistä bändeistä on Warp Recordsin tuore kiinnitys Nice Nice, jolla on kivan nimen lisäksi yllättävän vahvoja singlejä. Jokusia vuosia sitten duon musiikki olisi kuulostanut tuoreen uniikilta, mutta nyt hyvä vertailukohde löytyy itseasiassa samasta tallista. Vaikka kaikuja voi kuulla myös muutamilta musiikkitrenditietoisilta bändeiltä, muistuttaa Nice Nice eniten kokeellisen Battlesin venkoilevan rytmistä jammailua.
Siitä, kuka oli ensin, voitaneen tosin vielä käydä keskustelua, sillä portlandilainen kaksikko on ollut olemassa millenniumin ajoista asti - joskin aika paljon post-rockimpana versiona. Kymmenen vuoden jälkeen läpimurron mahdollisuus häämöttää kuitenkin vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Warpin 2010-kokoelmalla julkaistu See Waves ainakin lupailee hyvää. Se on toistaiseksi vahvinta ja kiinnostavinta Nice Nicea. Lataa kappale ilmaiseksi Warpin sivuilta.
Siitä nimestä vielä... Ajattelin aluksi, että siinä on kyse vain yhdestä sanasta - joko Nizza Nizzasta tai kiva kivasta, kunnes koin tätä kirjoittaessani ahaa-elämyksen, että loogisempaahan olisikin kiva Nizza... Moro.
The Dead Weather, Them Crooked Vultures, Monsters of Folk, Dead by Sunrise... Tänäkin vuonna on moni supergroup on julkaissut ensimmäisen yhteislevynsä, ja tuntuu että laatu on ollut totuttua parempaa. Ainakin keskimmäiset vakuuttivat minut. Silti ehkä kiinnostavin tänä vuonna paljastettu super-kokoonpano on Mark Ronsonin, Sam Sparron ja Theophilus Londonin projekti Chauffeur. Pitkäsoitto on vielä matkalla, mutta ensimmäinen maistiainen on ollut pari kuukautta kuunneltavissa bittimaailmassa.
Chauffeur vaikuttaa isolta salaisuudelta, sillä lisätietoa bändistä tai sen tulevaisuudensuunnitelmista on lähes mahdotonta löytää. Vielä onkin kai liian aikaista sanoa, onko alla oleva kappale vain yksi esimerkki kultaisesta yhteistyöstä vai makupala jostain isommasta, mutta lupaan pitää tätä projektia silmällä.
Chauffeur - Soles of Fire
Jos Ronson, Sparro tai London ovat vieraita nimiä, tässä erittäin suositeltava lyhyt oppimäärä miesten tuotantoon:
Mark Ronson - Just (Radiohead cover):
Sam Sparro - Black and Gold:
Theophilus London - Aquamilitia
Superryhmistä puheenollen... Enpä olisi uskonut, että kaksi edellisen vuosikymmenen muusikkoihastustani James Iha (Smashing Pumpkins) ja Taylor Hanson (Hanson) perustavat yhdessä bändin... Varoitus, seuraava on kohtuullisen kauheaa kuunneltavaa:
Kuluneen vuoden aikana olen käynyt enemmän keikoilla kuin ostanut levyjä. Ei sillä että olisin ostanut vähän levyjä, vaan keikkatahti on ollut kovaa. Viikkoennätykseni on nyt kuusi eri tapahtumaa ja viikonlopun livebändisaldo 38 bändiä. En tiedä, olenko nähnyt liian monta keikkaa vai mistä johtuu, ettei Last.fm näytä keikkahistoriaani tältä vuodelta kuin syyskuulle asti. Toivottavasti en unohtanut jotain supersiistiä tältä syksyltä.
Seuraavassa listassa itselle tärkeimmät keikat ja keikkabändit tältä vuodelta. Suosittelen lämpimästi alla olevien keikoille eksymistä. Tällä kertaa lähes kaikki olivat festarikeikkoja, mistä se sitten ikinä kertookin.
Bergen-Berlin Mash-up Surprise eli The Whitest Boy Alive, The New Wine ja Kakkmaddafakka, Melt! Festival 2009, Saksa Aloitan parhaimmasta. Tästä on selitetty jo ties minne ja ties kuinka paljon, mutta jos joskus jollakulla on mahdollisuus nähdä The New Wine, The Whitest Boy Alive ja Kakkmaddafakka samaan aikaan lavalla, en jättäisi tilaisuutta käyttämättä mistään hinnasta. Bergenistä tulee mieletöntä musiikkia, lavaenergiaa ja mahtavia tyyppejä. Lavalla kuultiin kaikkien kolmen bändin omia biisejä sekä covereita (mm. muutama ysärilaina). Oon edelleenkin tosi otettu Fred Falken puolesta, että tämä älytön lavalla riehunut röykkiö esitti livenä nimenomaan miehen remix-version TWBA:n Golden Cagesta.
Elämäni hienoimpia hetkiä:
The Flaming Lips, Pitkä kuuma kesä, Helsinki Haluaisin tietää, kyllästyykö The Flaming Lipsin keikkoihin, jos näkisi yhtyeen kymmeniä kertoja. Epäilen. Kaikki oli, mitään ei puuttunut. Yleisöä oli vähän, mutta kaikki paikalle tulleet säteilivät onnea.
Coldplay, Roskilde Festival Olen aina vihannut sydämeni kyllyydestä Coldplayta. Koska mikään muu bändi ei esiintynyt tämän kanssa päällekäin, lähdin itsekin päälavan edustalle vitsaillen: ”haha, ihan varmasti oon se, joka itkee keikalla ja ryntää sitten ostamaan kiertuepaitaa”. No, ne paidat oli ihan kauheen rumia, mutta Coldplay osaa ottaa kymmenistä tuhansista ihmisistä koostuvan yleisön. Todella kauniita ja ainutlaatuisen tuntuisia hetkiä. Parhaiden palojen seuraaminen YouTubesta herkistää laittaa ihon edelleen kananlihalle, vaikka inho on pikkuhiljaa normalisoitumassa. Vaikka bändi ei vieläkään ole suosikkejani, Coldplayn aiheuttama massahurmos ja mielettömät yleisövolyymit toivat mieleen edellisvuoden Radioheadin, joka oli paras näkemäni festarikeikka tähän päivään asti.
Yleisölle jäi levy päälle:
Myös Pet Shop Boys laulatti yleisöllä Viva la Vidaa edellisenä päivänä:
Jaakko & Jay, joka ikinen keikka helkkarin monessa eri kuppilassa Vaikka jotkut vitsit on kuultu ennenkin, edelleen miehet ovat tuoreita, ilahduttavia ja hyväntuulisia lavalla. Vaikka tamperelaisten debyytti ei ollutkaan aivan niin kova kuin olisi toivonut, on kaksikko mahdollisesti paras suomalainen livebändi tällä hetkellä. Jos joku vuoden keikoista pitäisi nostaa yli muiden, ääneni menisi äitienpäivän keikalle Kujakollissa Tampereella.
White Lies, Roskilde Festival & Flow Festival Vaikka matkasin Italiaan asti nähdäkseni nuorukaisilta klubikeikan, jäivät festivaalikeikat debyytin lisäksi ainoiksi todisteiksi siitä, että tässä on vuoden tulokas. Vaikka keikat olivat settilistoiltaan lähes samat, Tanskassa bändi tuntui paremmalta. Muistaakseni Rumbassa keikka nostettiin jopa Roskilden parhaaksi, minkä voisin melkein itsekin allekirjoittaa. Myös Flow’ssa coveroitu Portisheadin The Rip on ehkä onnistunein live-laina tänä vuonna.
N.A.S.A., Roskilde Festival Vaikka minut (ja muut) häädettiinkiin lavalta ikävin keinoin, N.A.S.A. todisti olevansa kaiken sen odotuksen arvoinen. Villit yöbileet aikaansaanut eriskummallinen porukka soitti harmikseni vain yhden oman biisinsä, mutta jos tietää parhaat diskokappaleet, voi dj-keikkakin yltää vuoden parhaimpien joukkoon. Show’ta tai meininkiä ei ainakaan puuttunut…
The Whitest Boy Alive, Roskilde Festival & Melt! Festival 1. Erlend Oye on sympaattisin musiikkimies 2. En tiedä bändiä, jolla olisi parempi covermaku: Show Me Love (Robin S.), Music Sounds Better with You (Stardust), I Like to Move It (Reel 2 Real), Glory Box (Portishead), Harder, Better, Faster, Stronger (Daft Punk) jne. 3. Coverit kuulostavat aina The Whitest Boy Alivelta = Yksi maailman parhaimmista livebändeistä. Oli sitten eturivissä joraamassa tai kaaaaukana lavasta makoilemassa nurmikolla.
Animal Collective, Melt! Festival Oon ihan rehellisesti yrittänyt välttää kirjoittamasta AnCo-hypeä, sillä tuntuu että sitä on jo valmiiksi joka paikassa. No, hype on totta ja Merriweather Post Pavilion on yksi vuoden parhaista levyistä, My Girls biiseistä ja Melt!in esiintyminen keikoista.
Frank Turner, Pitkä kuuma kesä & Tavastia Vaikka odottelinkin Frankin keikkaa PKK:n lauantailta lähes tulkoon eniten, Turner yllätti silti erinomaisuudellaan. Hauska brittimies heitti vitsiä aiheesta kuin aiheesta, ja sai koko yleisön yhtymään voimakkaaseen yhteislauluun keskellä päivää. Olikin ilo kuulla välispiikissä joulukuun keikasta, ja lähes yhtä mahtava Frank oli Tavastiallakin. Turner kärsii korkeintaan joistakin maneereista, mutta hoitaa ne kuitenkin niin hyvin että ne kääntyvät voitoksi. Toimii taustabändillä tai ilman!
Trentemøller, Roskilde Festival A. Trentemøller järjesti vuoden parhaat kekkerit Roskilden päälavalla festivaalin avauspäivän yönä yli 60 000 ihmiselle. Jokunen vuosi sitten mies esitti samalla lavalla minimalistista teknoaan bändin kanssa, mutta tällä kertaa kuultiin vain dj-keikka, joka ei kovin minimaaliseksi jäänyt. Se oli yksi massiivisen päälavan näyttävimmistä esityksistä. Parin tunnin settiin mahtui yhtä sun toista, mutta mies soitti paljon omia biisejään maustettuna vierailijoilla, joita en kotimaani vuoksi tunnistanut. Tanskalaiset kuitenkin kiljuivat hurmiossa. Trentemøller antoi myös esimakua tulevasta, minkä jälkeen levynodotus on kasvanut välillä sietämättömäksi.
Girl Talk, Redrum & Pitkä kuuma kesä Listasin viime vuonnakin parhaat keikat, mutta unohdin julkaista sen. Girl Talk olisi luultavasti noussut sen listan kärkeen ellen olisi nähnyt viime vuonna mm. Radioheadia, The Mars Voltaa ja Justicea. Tänä vuonnakin todistin useita merkityksellisempiä iltoja, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Girl Talk on maailman paras bilemies. Vaikka Pitkän kuuman kesän keikkakin oli hyvä, Redrumin saunailta painii omassa sarjassaan. Yleisöä riitti lavalle yhtä paljon kuin sen ulkopuolellekin, ja paidat lensivät pois niin Gregg Gillisiltä kuin tavallisilta suomalaisiltakin. Hetken hengähdystaukoa ei tullut ja miehen keikkapaidat myivät hyvin luultavasti siksi, että aiemmin päällä olleet vaatteet olivat läpimärkiä.
Mainitsin jo edellisessä tekstissä vuosilistojen tekemisen vaikeudesta. Tässä vaiheessa olen saanut karsittua lukuisista tänä vuonna ilmestyneistä biiseistä reilun sadan kappaleen listan. Tällä kertaa listaan remixit ja coverit erilleen, koska niitä on noussut suosikeiksi vieläkin suurempi määrä.
Lopullisilta vuosilistoiltani on kuitenkin karsiutumassa pois useita erinomaisia kappaleita, joita en ole vielä hehkuttanut täällä. Koska niistäkin monet ansaitsevat kehunsa, tässä muutama bubbling under -biisi tältä vuodelta:
CFCF:nBig Love on sellainen biisi, joka haluaisin pistää kymmenen parhaan biisin joukkoon, mutta todellisuudessa keksin ainakin 60 biisiä, joilla on ollut enemmän merkitystä vuonna 2009. Big Love muistuttaa minua viime vuoden lempikappaleestani (The Whitest Boy Alive - Golden Cage (Fred Falke Remix)) ja olisi sääli, jos tällaiset mielleyhtymät jäisivät esittelemättä.
En tiedä, minne listalle kuuluisi toinen versio Metricin tänä vuonna ilmestyneestä Help I'm Alivesta. Minulla oli vaikeuksia päättää, onko levyversio vai tämä parempi, ja ilmeisesti päädyin jättämään tämän pois. Aika näyttää, teinkö oikean päätöksen.
Tanskalaisen Oh Landin parasta biisiä Audition Dayta ei valitettavasti löydy studioversiona YouTubesta tai Spotifysta, mutta dubsteppiä hehkuvan kokeellisen elektronisen poppikappaleen voi käydä kuuntelemassa vaikka neitokaisen MySpacessa: http://www.myspace.com/ohlandmusic
Wilcon ja Feistin yhdessä esittämä You and I on yksi kauneimmista vierailijakappaleista tänä vuonna, vaikka miesnaisduettoja ylsikin muutama tätä ylemmäksi.
Varsinaisten lemppareiden esittely alkaa huomenna, ellen jo tänään innostu töiden jälkeen!
En voi enää sivuuttaa tätä ruotsalaista tunnelmoijaa, josta Stupido lähettelee koko ajan sähköposteja. Suunnitelmiini kuuluikin käydä tarkastamassa Prince of Assyria eilen Stupidon liikkeessä, mutta harmikseni Tampereen visiittini venyikin yhdestä illasta muutamiksi päiviksi. Virheen tosin pääsee korjaamaan ensi vuonna, kun Prince of Assyria heittää keikan Tavastialla 12. helmikuuta (ellei sitten ole sattumalta menossa juuri silloin megabileisiin Freda 51:een ).
Ruotsissa vaikuttava bagdadilaissyntyinen Ninos Dankha esittää herkkiä akustisia kitaraballadeja. José González-vertauksia on satanut Dankhan niskaan, mutta vain osittain aiheesta. Jos González iskee, luultavasti myös Dankha miellyttää, mutta ainakin syvän lauluaäänensä puolesta mies muistuttaa enemmän The Nationalin Matt Berningeria. Koska yksi mies ei voi kuulostaa samalta kuin viiden hengen bändi, kappaleet kuulostavat The Nationalia enemmän muilta laulaja-lauluntekijöiltä, kuten vaikkapa Leonard Cohenilta. Toisaalta käheän tunnelmalliset biisit voisivat upota myös Nick Cave -faneille.
Dankhan debyytti Missing Note on kieltämättä niin mallikelpoinen esikoisalbumi, että on se pistettävä ostoslistalle. Sen verran surusävyisestä musiikista on kyse, etten voi kuvitella kuuntelevani Missing Notea enää kesällä. Se ei toisaalta haittaa, sillä Tampereen keskustassa ei ole vielä edes lunta maassa, joten eiköhän talvea ole vielä aivan tarpeeksi jäljellä Prince of Assyria -fiilistelyyn.
Luultavasti mikään ei ole niin vaikeaa kuin listata vuoden lopuksi parhaat levyt ja biisit. (Myös opiskelun aloittaminen on aika vaikeaa.) Joka vuosi aloitan listaukseen valmistautumisen aiemmin, mutta työ ei helpotu ikinä. Miten muut tuntuvat suoriutuvan siitä niin helposti? Vaikeaa ei niinkään ole keksiä/ muistaa hyvää musiikkia, mutta parhausjärjestykseen pistäminen tuottaa suuria ongelmia. Mikä minä ylipäätänsä olen arvottamaan niin jyrkästi musiikkia? Varsinkin kun suosikit vaihtelevat mielialan mukaan. Ei ole kivaa, kun tammikuussa tuntuu siltä, että top-kympistä löytyy vääriä levyjä. Urakassa harmittaa myös se, että yleensä pari ilmeisintä ja hehkuttamisen arvoista valintaa on pakko jättää pois väärän ilmestymisvuoden takia.
Viime vuonna ilmestyneestä Darker My Loven2-albumista olikin puhetta jo aiemmin. Toinen psykedeelinen rokkilevy jää pois tämän vuoden listasta, koska se tupsahtaa kauppoihin vasta helmikuussa. YeasayerinOdd Blood on nimittäin uskomattoman kingi levy. Siltä löytyy uusia lempibiisejä yksi toisensa perään. Tämän hetken suosikeiksi ovat nousseet heti maistiaissinkku Ambling Alpin perään pärähtävät Madder Redja I Remember. Odd Blood kasvaa kuuntelussa ja on jo ennen ilmestymistään minulle isompi levy kuin ihana All Hour Cymbals -debyytti. Yeasayer kuulostaa toisella albumillaan Animal Collectiven ja Fuck Buttonsin risteytykseltä, mutta myös edelleen itseltään. Eivätkä ne maailmanmusiikin vaikutteetkaan ole minnekään kadonneet.
Myös loistavat remixit Ambling Alpista lämmittävät mieltä. Memory Tapes:
Moikka, mulla olisi luultavasti triljoona asiaa, jotka haluaisin jakaa kanssanne. Ne ovat varmaan pian jo vanhoja uutisia sikäli kun viime aikoina on tuntunut ettei työ tekemällä lopu - enkä haluaisi jatkaa leikkaa-liimaa-musavideo -linjaa enää kauan. Jonkinlainen valo kuitenkin jo häämöttää reilun viikon päästä, jippii. Joululahjaksi toivon lisätunteja vuorokauteen tai lisää päiviä viikkoon (vapaapäiväosastoon) - kumpi vaan käy.
Jos aloitetaan uutisista, koska ne vanhentuvat nopeimmin. + Mew'n klubikeikat. Tanskalaiset tulevat nopeasti uudelleen Suomeen. Lippujen hinta Mew'n kohdalla alkaa olla suuri, mutta 40 euroa on silti vähemmän kuin jäähallikeikasta, joita itse ainakin vierastan edelleen ja paljon. Lipunmyynti alkaa 14.12. Tiketissä ja Lippupalvelussa. Ti 16.2.2010 Helsinki, Kulttuuritalo Ke 17.2.2010 Tampere, Pakkahuone
+ I Was a Teenage Satan Worshipperiltä tulee uusi levy 3.2.2010. Sämplerit, syntikat, oikeat rummut ja kosketinsoittajan vokalistivierailut kuulostavat hyvältä suunnalta. Maistiaiskappale Amsterdamned kuulosti heti vähän liiankin hyvältä, koska meinasin aiheuttaa tuhoa ottamalla lyriikat liian vakavasti. Kuulostaa siltä, että IWATSW uudistuu/ palaa juurilleen sopivassa suhteessa, sillä kappale kuulostaa parhaimmalta bändin matskulta aikoihin. Lataa Amsterdamned täältä: http://www.gaea.fi/msc/IWATSW/IWATSW_Amsterdamned.mp3
Pari postausta aiemmin hehkuttamani Vega kolistelee edelleen. Se täyttää musiikilliset vaatimukseni erinomaisesti, ja tuntuu että kaikki diggaamani asiat (kasari, italo, kiihkeät vokaalit, hyvät sävellykset/ sämpäläykset jne.) ovat samassa paketissa. Kill the Noisen Vega-remix toimii sekin joskin vähän eri tarkoituksiin:
Samaiseen postaukseen viitaten: ehdin kuin ehdinkin kiertää kaikki keikat. Neon Indian kiinnosti livenä enemmän kuin levyltä. Meneillään olevan Alan Palomo(Vega/ Neon Indian) -fanituskauteni keskellä saattoi tarkasteluni olla kuitenkin jokseenkin subjektiivista. Jos kiinnostaa tietää, mistä mies on lahjakkuutensa perinyt, tsekkaa Jorge Palomo. (Oikeasti haluan vain päteä päätyneeni Fuck Buttonsin keikalta YouTube-jatkoille syyskuun kuumimman (lähde: HypeMachine) bändin kanssa. Ei sillä etteikö Jorge varmasti ole ollut kuuma juttu aikanaan. Sori, en voinut vastustaa kiusausta.)
Viime viikon keikoista löytyy/ tulee löytymään arvostelut Fresh from Finland -blogista. Tässä pientä visuaalista esimakua:
Air:
Fuck Buttons:
Neon Indian:
Frank Turner:
Loppuun todettakoon, että Roskilden joulukalenteri pieksee Provinssin vastaavan. Tanskalaisfestari varmisti viikonloppuna lisää bändejä ensi kesän esiintyjälistaansa, ja lipun hinta laski viime vuotistakin alemmaksi 225 euroon. Vaikka esiintyjistä (mm. Muse ja NOFX) ei vielä mikään tarpeeksi kolahdakaan, tulee ensi kesästä silti taas mahtava, jos vanhat merkit paikkansa pitävät :--)
Palaillaan asiaan kiireen helpotuttua, sillä tässä oli vain murto-osa kaikesta, joka on jäänyt sanomatta.
En oo vielä uusinta Tum Tum Tumia saanut käsiini, mutta maistiaiset ovat kuulostaneet yllättävänkin hyvältä. Eka sinkku Slurps löytyy Spotifysta b-puolella ja Jori Hulkkosen remixillä varustettuna, ja tässä tuorein video Odotin ihmettä, joka näyttää omiin silmiini jessemäiseltä, hauskalta ja tyylikkäältäkin.
Ensi viikolla haluaisin olla helsinkiläinen. Tai edes tamperelainen, jonka ei olisi aivan pakko olla joka arkiaamu koulussa. Tai edes kiireinen opiskelija, jolla olisi VR-sponssi. Helsingin keikkatarjonta näyttää omiin silmiini joulukalenterimaisen palkitsevalta:
TI 1.12. Kaapelitehdas: Air (FR), 46 euroa TI 1.12. Dante's Highlight: Buried Inside (CAN) & Tombs (USA), 10/ 12 euroa
KE 2.12. Kuudes linja: Fuck Buttons (UK), 12 euroa
TO 3.12. Redrum: Neon Indian (USA), 8 euroa
PE 4.12. Nolla: Jori Hulkkonen + muut, ilmainen PE 4.12. Bar Loose: Baddies (UK), 12 euroa (+ huhujen mukaan myös Helsingin Ruman avajaiset? Ei oo vielä varmistettu?)
LA 5.12. Redrum: Skream (UK), 16,20 euroa
MA 7.12. Tavastia: Frank Turner (UK), 15/17 euroa
TI 8.12. Redrum: Maskinen (SWE), 10 euroa Peruutettu
Airiin, Skreamiin ja Turneriin liput löytyy jo, ja eniten päänvaivaa onkin aiheuttanut keskiviikon ja torstain Fuck Buttons ja Neon Indian. Fuck Buttons on kutitellut kuulohermojani jokusen vuoden, ja olen onnistunut missaamaan duon muutamaan otteeseen. Experimental/ drone -bändiltä on ilmestynyt useampi genrensä parhaimmistoa edustavia kappaleita. Remixitkään eivät huonoja ole olleet, sillä yksi tämän vuoden lempikappaleisiini kuuluu Fever RaynIf I Had a Heartista miksailtu versio.
Tampere-Helsinki -väliä ei kuitenkaan olisi varaa ravata jokainen päivä ensi viikolla. Neon Indian kuitenkin on yksi viime kuukausien hypetetyimmistä yhdysvaltalaisista bändeistä. Se on edustanut jokaisen ajankohtaisuuteen pyrkivän musiikkiblogin kirjoituksissa (paitsi ei vielä täällä). Bändi on varmasti juuri nyt todella haluttu, ja tästä johtuen hieman yllätyinkin tämän yhtyeen kiinnittämisestä MISF*TS-klubille Helsinkiin. Kahdeksan euron liput tuntuvat halvoilta.
Hittiveisu Deadbeat Summer ei ole missään vaiheessa vakuuttanut minua täysin. Ehkä osaksi sen takia, että luin Carlesin tekstin aiheesta ennen kuin kuulin sen.
Haluaisin silti olla Redrumissa viikon päästä. Neon Indianissa vaikuttavan Alan Palomon toinen projekti Vega osoittautui nimittäin kultakimpaleeksi, ja orastavaa fanitusta haluaisin syventää näkemällä herran livenä. Seuraava biisi hyökkäsi täysin puskan takaa ja veti koivet alta heti. Raahasti minut nilkoista vetäen mukanaan puskaan enkä sieltä enää halua poistua. Repeat, repeat, repeat.
Ehkä on vaan pakko yrittää järjestää itsensä Helsinkiin joka päivä.
Tällä hetkellä monen kakkosalbumin odotus piinaa minua. Edellisvuosina olen innostunut tosi monesta debyytistä, ja kakkoslevy on usein näyttänyt, kannattiko innostuminen. Kaiser ChiefsinEmployment oli yksi eniten soitetuista levyistä ilmestymisvuotenaan ja CSS-debyytti myös oman aikansa elämänkuvaus. Suunta ensijulkaisujen jälkeen on valitettavasti ollut näiden yhtyeiden kohdalla ikävän jyrkkää laskua, eikä suoraan sanottuna enää juurikaan kiinnosta.
Kovimman odotuksen alla on ollut ties kuinka kauan Klaxonsin tuleva kakkosalbumi. Julkaisunhan piti tapahtua jo viime vuonna. Sitten julkaisupäivää siirrettiin alkuvuoteen. Sitten levy-yhtiö sanoi, ettei kelpaa. Tehkää levy uudestaan. Ei ole äännähdystäkää sieltä suunnasta aikoihin kuulunut, joten oletan työn valmistuvan, toistamiseen. Ilokseni huomasinkin Klaxonsin sivuilla juoksevan laskurin. Tarkemmin katsasteltuani lukemat eivät kuitenkaan pienentyneet vaan kasvoivat sekunti sekunnilta, päivä päivältä. Uuden materiaalin julkaisuajankohtaa tästä on siis turha yrittää edes johdatella, mutta johonkin se viittaa.
Klaxonsin todellisen potentiaalin paljastumista odotellessa (enhän mä oikeasti arvioi bändejä näin mustavalkoisesti) voi kuunnella esimakua samaan kategoriaan uppoavan Late of the Pierin tulevasta suunnasta. Blueberryn perusteella kompassi osoittaa oikeaan suuntaan. Bändille ominainen kierous löytyy ainakin tästä biisistä, mutta turhaa hyökkäävyyttä on karsittu ja hyviä pop-koukkuja korostettu. Innolla odottanen siis myös tulevaa Late of the Pierin toista pitkäsoittoa, ja kunnollista versiota alla olevasta uudesta kappaleesta...
Saanen esitellä ehkäpä maailman siisteimmän cover-bändin... ei, en puhu The Baseballsista vaan Tuuliasta, joka soittaa Toolia. Viikonlopun Valoa Festivaalin esiintyjälistasta erottunut "Tuulia plays Tool" herätti mielenkiinnon heti, mikä lienee luonnollista, sikäli kun Tool on yksi kaikkien aikojen lempibändeistäni. Silti mieltä kaiversi pelko siitä, että lavalla nähdään nuori tyttö tulkitsemassa Toolia akustisella kitaralla ja hennolla äänellä.
Akustisuus osui oikeaan, muu menikin metsään. MySpacesta löytyvän yhden livenauhoituksen perusteella odotukset viikonlopun keikkaa kohtaan satakertaistuivat. Aenemasta väännetty Pohjanmaa lupaa hyvää. Jep, kieli on vaihdettu suomeksi ja raskas progemetalli muunneltu akustiseksi kitararockiksi. Tool on silti läsnä muutenkin kuin sävellysten muodossa. Vokalistin laulutapa on omittu Maynard James Keenanilta, mikä sopii kuvaan. Jos laulua olisi muunneltu enemmän, olisi vaarana Toolin läsnäolon liikakin hämärtyminen, ja onhan Keenanin vokaalit todella oleellinen osa Toolia. Myös lyriikoissa on toolmaisuutta tämän yhden biisin perusteella. Nokkelia sanoituksia höystettynä odottamattomilla, hauskoilla ja raisuillakin viittauksilla.
Edellisestä soittolistasta onkin vierähtänyt taas tovi. Tuttuun tapaan listalla taas sekalainen soppa kaikkea maukasta, olkaa hyvä.
Most Sexiest Music /18 -Spotify-soittolista spotify:user:foonk:playlist:6GH7MZRDTvrbGUZMasrvLt 1. The XX - Do You Mind? 2. Mount Eerie - Between Two Mysteries ♥ 3. Alec Empire - 1000 Eyes (Film Version) 4. Boys Noize - Sweet Light 5. Neon Indian - Deadbeat Summer 6. Kråkesølv - Privat Regn ♥ 7. Kent - Taxmannen 8. Mando Diao - Dance with Somebody 9. Generationals - When They Fight, They Fight 10. Brazilian Girls - Pussy 11. Bombay Bicycle Club - Evening / Morning ♥ 12. Darker My Love - Two Ways Out ♥ 13. C-Rayz Walz - In Your Soul (Feat. Slug Of Atmosphere & Samuel & Sum In 16) 14. Miami Horror - Sometimes ♥ 15. Yelle - Ce Jeu (The Twelves Remix) ♥ 16. Nottee - Control ♥ 17. Le Corps Mince de Françoise - Something Golden 18. Freeland - Morning Sun (Prins Thomas Diskomiks) 19. Cant - Ghosts 20. Alphaville - Forever Young
Ensimmäiselle halukkaalle olisi taas Spotify-invite tarjolla. Parin viikon päästä taas lisää.
Terveisiä Milanosta. Niinhän siinä sitten kävi, että Grizzly Bearinkin keikka peruuntui kolarin vuoksi. Myös matkaseuraksi valittu poikaystävä sairastui sikainfluenssaan lähtöä edeltävänä päivänä ja jäi Suomeen. Mitkä todennäköisyydet sille edes voi olla, että 4/5 bändeistä + matkaseura peruuttaa kolme kuukautta suunnitellun matkan? Minä kuitenkin matkasin Italiaan katsomaan sen ainoan keikan joka jäjelle jäi, ja Wilco olikin ihan mahtava. Toivomani Side with the Seeds sisältyi kuin sisältyikin settilistaan. Wilcon keikasta lisää lähipäivinä Fresh from Finland -blogissa.
Törmäsin iloisiin musiikkiuutisiin heti palattuani. Vähän ennen lähtöäni, viikko sitten Delphic lisäsi teaserin Doubt-biisistä Youtubeen. Nyt palattuani biisi on kuunneltavissa kokonaisuudessaan MySpacessa, yhtyeen sivuilla tai vaikkapa tässä:
Biisi ei yllätä vaan sopii Delphicin linjaan vallan mainiosti. Itseasiassa Doubt kuulostaa jo valmiiksi todella tutulta. Ei sillälailla että se muistuttaisi jotain entuudestaan tuttua biisiä liikaa, eikä sillä tavallakaan että se olisi jo kuunneltu puhki... Ehkä se on vain tarttunut poikkeuksellisen hyvin mieleen Delphicin keikoilta. Hyvä biisi kuitenkin.
Tällä viikolla palataan arkeen lujaa. Koulu, työ ja musiikki iskee päälle sellaisella volyymilla, että tulevina päivinä ei juuri nukuta. Viikonloppua sietää odotella, sillä jo neljännen kerran tänä syksynä Tampereella pääsee nauttimaan hyvistä kaupunkifestivaaleista. Valoa Festivaleilla esiintyy mm. The Tallest Man on Earth (SWE), Liekki, Joensuu 1685, I Was a Teenage Satan Worshipper, Taxi Taxi! (SWE), Jaw Lesson (SWE), Wildbirds & Peacedrums (SWE), Viola, Credit jne.
Jos nyt kirjoittaisin esittelytekstin Grizzly Bearista tai Wilcosta peruuntuisiko sekin keikka? En kuitenkaan nyt ota sitä riskiä, sillä kaikkien pitäisi muutenkin nämä kaksi bändiä jo tietää. Vituttaa. Jos lähden kaupunkilomalle, valitsen kohteeni keikkojen perusteella, ja nyt lomastani vapautui jo toinen peräkkäinen ilta. Nyt varmaan jo manaan loppumatkanikin, mutta olisin toivonut mieluummin vaikka Wilcon peruuntumista, sillä vaihtoehtoja keikalle olisi ollut yllinkyllin. White Liesille ja Darker My Lovelle ei yllättäen ole mitään kiinnostavaa.
En siedä vastoinkäymisiä, ja tää tuntuu nyt jopa liioitellun paskalta, aivan kuin koko reissu olisi pilalla. Ehdin innostua liikaa Darker My Lovesta. Tällä hetkellä tuntuu, että ainoa viikonlopun pelastaja voisi olla Side with the Seeds livenä, mistä osaan sanoa jo nyt ettei tämä tule toteutumaan. Tää on niin tätä ja tälle ei mitään voi. Peruuntumisia tapahtuu. Sikainfluenssa ilmeisesti sairastuttanut esiintyjiä tai jotain, ja onhan se hyvä ettei tulla paikalle meitsii tartuttaan, koska ei oo vielä rokotukseen tarjottu mahdollisuutta. Onneksi tästä päivästä löytyy vähän iloakin. Nimittäin...
Them Crooked Vulturesin levyn voi nyt kuunnella Youtubesta! Last.fm:stä bongatut kommentit ovat olleet vain ja ainoastaan ylistäviä, enkä voi yhden kuuntelun perusteella sanoa olevani pettynyt minäkään. Led Zeppelin/ Foo Fighters/ Queens of the Stone Age -superkokoonpanon materiaali ei sinänsä yllätä, vaan kuulostaa juuri siltä kuin voi odottaa ja toivoa. Ja silti vieläkin paremmalta. Kerrankin onnistunut superkokoonpano.
Viime viikolla esittelin Hockeyn, jota oli tarkoitus mennä katsomaan torstaina Italiaan, mutta päivä kirjoitukseni jälkeen yhtye perui keikkansa ja ilmeisesti siirsi Milanon keikan muun Euroopan kiertueen joukkoon... Eli se siitä viiden euron huvista. Toinen mainitsemani lisäys alkuperäiseen keikkalistaani onkin paljon kiinnostavampi. Olen kypsytellyt losangelesilaisen Darker My Loven kakkosalbumia ”2” jo kohtuullisen kauan, eikä hidas aukeaminen ollut taaskaan huono juttu.
(Photo: Heather Culp)
Mm. The Distillersin, The Nerve Agentsin ja The Fallin entisistä jäsenistä koostuvan Darker My Loven viime vuonna julkaistu kakkoslevy summaa yhteen saumattomasti viimeisen 50 vuoden musiikin. No, ei aivan kaikkea, mutta kaikuja löytyy useimmilta vuosikymmeniltä. Silti 2:n soundi istuu parhaiten 2010-luvulle, minkä takia yhtye varmasti onkin valittu lämmittelemään White Liesia Milanoon ja muualle.
Darker My Loven pääraaka-aineet ovat psykedelia ja shoegaze, ja 2-levyä luukuttaessani mieleen on noussut sellaisia nimiä kuin Kingston Wall, My Bloody Valentine, Wigwam, The Beatles ja miksei jokin indie rock- tai post-punk -poppookin. Siltikään Darker My Love ei kuulosta yhdeltäkään edellä mainituista, vain itseltään. Ystäväni tosin väitti joidenkin biisien kuulostavan aivan Kula Shakerilta, mutten aio itse ottaa tähän sen enempää kantaa, sillä Kula Shaker on pysynyt osaltani vielä liian kuuntelemattomana.
Oli miten oli, harmittaa että löysin levyn vasta tänä vuonna, sillä olin nostamassa tätä jo vuoden 2009 lempilevyihini. Ja toisaalta ei harmita yhtään, koska odotan perjantailta ehkä enemmän jo lämppäriä kuin itse pääaktia.
Porilaislähtöinen post-metallia soittaa viisikko lisäsi tänään debyyttijulkaisunsa Internetiin vapaasti streamattavaksi ja ladattavaksi. Melko raskaasti post-metallina liikkeelle lähtevä kokonaisuus kevenee loppua kohti muuttuen samalla maalailevammaksi post-rockiksi. Loogisesti etenevää keitosta on maustettu niin jousisoittimilla, saksofonilla, huuliharpuilla, murinalla kuin meksikolaisilla elokuvakitaroillakin.
Diary of a Dead Man Walking -nimeä kantava debyytti kuulostaa valmiilta, vaikka kyseessä onkin ensimmäinen julkaisu. Kokemusta miehiltä löytyy kuitenkin entuudestaan, sillä osa jäsenistä on vaikuttanut aikaisemmin Satura Lanxissa. Kokonaisuus on harmoninen selkeistä a- ja b-puolen eroavaisuuksista huolimatta. Instrumentaalin ja mörinälaulun osuudet ovat tasapainossa ja puolen vaihtuessa raskaat kitarat muuttuvat lähes huomaamattomasti akustisiksi. Yhtä sulavasti levy lähtee pyörimään alusta, jos repeat sattuu unohtumaan päälle. Mikäli post-metal tai post-rock kuuluu musiikkimieltymyksiin suosittelen vahvasti suuntaamaan osoitteeseen http://www.betrayalatbespin.com
En ole aiemmin lämmennyt Los Campesinos!ille juuri ollenkaan. Pari kuukautta sitten löytyi kuitenkin maistiainen ensi vuonna ilmestyvältä albumilta, joka oli yllätti minut täysin. Nyt löysin kappaleeseen videonkin. Toivottavasti loputkin Romance is Boring -levystä on tällaista.
Olen törmännyt tähän indie rock -poppooseen viimeisen kuukauden aikana niin monessa eri paikassa, että uutiset ovat varmasti jo monelle vanhoja, mutta en voi jättää ennakkotarinoimatta tästä ennen ensi viikkoa.
Silloin siis hyppään lentokoneeseen suuntanani Milano ja muutamat keikat. Alunperin minut innoittivat matkaan 40 euron hintaiset edestakaiset lennot, White Lies, Grizzly Bear ja Wilco, mutta mitä pidemmälle viikot ovat vierineet, sitä enemmän viiden päivän aikatauluun on ahdettu lisää tekemistä, uusimpina lisäyksinä Darker My Love ja Hockey. (Tarjontaa löytyisi vielä Chumbawambasta Skunk Anansieen, Green Daysta 30 Seconds to Marsiin sekä The Twilight Sadista Starkeyyn, mutta aika, kiinnostus ja aika eivät riitä kaikkeen.) Nyt mennään jo vähän sivuraiteille, mutta päivä lähtöni jälkeen mestoilla olisi myös uusin ihastukseni, Bombay Bicycle Club, höh!
Photo: Pete Murray
Otetaas suunta takaisin kohti otsikkoa. Hockey on siis ilmeisen paljon viime aikoina puhuttanut neljän nuoren jenkkimiehen tyylitietoinen indie rock -ryhmä, joka yhdistelee musiikkiinsa elektronisia vaikutteita ja groovaavaa menoa. Ei kuulosta järin omaperäiseltä? Sitä Hockey ei olekaan. Dancepunk-rytmit yhdistettynä funkkibassoon, groove-kitaroihin ja huuliharppuiluun tosin toimivat välillä ilahduttavan hyvin, vaikka melodiat ovatkin yksinkertaisia ja biisit kohtuullisen tylsiä. Siltikin, en tuomitse bändiä, sillä voihan joskus iskeä mieliteko kuunnella samaa tuttua uudessa paketissa. Peruskivaa menoa, ja -jokseenkin negatiivisista sanoistani huolimatta- luulen silti viiden euron hintaisten keikkalippujen olevan alakanttiin arvioitu. Sittenhän se bändin lopullinen potentiaali nähdään.
Tänään sähköpostiini pamahti uutisia Melt!-festivaaliin liittyen. Ennakkolippujen myynti alennettuun hintaan alkaa marraskuun alussa ja päättyy vuoden lopussa - tai silloin kuin 2000 kappaleeseen rajoitetut ennakkoliput loppuvat. Hinnat luultavasti nousevat näilläkin festareilla, mutta ennakkoliput ovat edelleen halvat ja halvemmat kuin viime vuoden normaalihintaiset liput. Leirintä - ja pysäköintimaksut sisältävä kolmenpäivän lippu kustantaa veroineen 94 euroa.
Kesällä hehkutin festivaalia täällä ja muualla. Uskon Saksassa sijaitsevan Melt!in olevan edelleen Euroopan (maailman?) paras festivaali. Viime vuonna kävijöitä oli vähemmän kuin Ilosaaressa, mutta line-up oli parempi kuin kaikilla Suomen festareilla yhteensä: Oasis, Bloc Party, Kasabian, Röyksopp, Travis, Aphex Twin, Klaxons, Animal Collective, Phoenix, Crystal Castles, Gossip, Simian Mobile Disco, The Dodos, The Whitest Boy Alive, Skream & Benga, Passion Pit, Miike Snow, La Roux, Fever Ray, Diplo ja kymmenet muut. Pieniä informaatiokulun ongelmia lukuunottamatta festivaali oli täydellisesti järjestetty ja yleisökin oli epäitsekästä ja iloista. Vanhaan kaivokseen pystytetty festivaalialue oli vaikuttavin näkemäni. Suurin miinus lienee se, että samaan aikaan järjestettävä Ilosaarirock on missattava Suomen päässä.
Oasis
Omiin suunnitelmiin kuuluu ostaa lippu heti kun mahdollista. Viime vuonna loppuunmyyty festivaali on hinta-/laatusuhteeltaan käsittämätön. Lisätietoa Melt! 2010 -ennakkolipun myynnistä täällä.
Kuten varmaan ensimmäisellä silmäyksellä huomaa, ulkoasu on muuttunut. Tuli uudistumisen tarve nyt kun yritän taas herätellä tätä blogia henkiin pienen löysäilyn jälkeen. (Hiljaiselosta sopii syyttää tätä projektia...) Ulkoasu ei ehkä ole lopullinen (muokkailen sitä lisää kunhan keksin, mitä teen), mutta vähäisempi tuntuu nyt paremmalta. Uusi ulkoasu on toistaiseksi testattu vain Safarilla, eli ilmotelkaa jos on ongelmia eri selaimilla ja resoluutioilla. Bannerin vinyyli ei muuten ole sitten googletettu, vaan löytyy omista kokoelmista (The Mars Volta: Live at the Electric Ballroom) :--)
Nyt siihen lupaamaani viikonlopun rientoihin sopivampaan soittolistaan. Electro pauhaa taas.
1. Roxette - The Look 2. Jamie Foxx - Blame it (The New Devices Remix) 3. Alex Gopher - Aurora (Riot in Belgium & Knightlife Remix) 4. Bodyrox - Yeah Yeah (D Ramirez Instrumental) 5. Phoenix - Lisztomania (Fight for Love/ 25Hrs A Day Remix) 6. Bunny Lake - Christopher Just's Disco Demons Dub 7. Miike Snow - Black & Blue (Caspa Remix) 8. The Joker & Ginz - Stash 9. Major Lazer - Keep it Goin' Louder (feat. Ricky Blaze & Nina Sky) (Diplo Remix) 10. Olive - You're Not Alone 11. Adrian Lux - Cant Sleep (Radio Edit) 12. Dunny Lake vs Christopher Just - The Very Last Party 13. Electrocute - Tales of Ordinary Sadness 14. Empire of the Sun - Walking on a Dream (Van She Tech Remix) 15. Figure - House on the Hill 16. Jokers of the Scene - Baggy Bottom Boys 17. Jesse - Viimeiset Tanssit (Jori Hulkkonen Remix) 18. Little Boots - Remedy (Rusko's Big Trainers Remix) 19. Hôtel de Paris - Missing (Café Buddha Del Mar Bar Mix) (Everything But the Girl Cover)
Nyt Jessen sinkunjulkkarit! Lisäilen sydämiä myöhemmin.
Nokkelimmatpokkelimmat jo hoksasivat linkin uusimpaan soittolistaan, jonka jokin aikaa sitten taas lykkäsin ilmoille. En nyt takaa mitään, mutta seuraava saattaa valmistua vielä tänään, sillä nämä ovat selvästi viime viikkojen kitaravetoisia ralleja, kun tämä viikonloppu tuntuu tanssittavammalta. Tänäänhän täällä Tampereella starttaa Lost in Musicit ja tekemistä löytyykin taas yllin kyllin. Hyviä pirskeitä tiedossa!
Mutta tämä vielä kitaroiden parissa (vaikka toki muutakin löytyy)...
Most Sexiest Music /16 -Spotify-soittolista spotify:user:foonk:playlist:1eh3EI5xTt5B9OhDk7Lu4L 1. Air - So Light is Her Footfall ♥ 2. The Big Pink - Dominos ♥ 3. Port O'Brien - My Will is Good ♥ 4. Dead Man's Bones - Pa Pa Power ♥ 5. The Very Best - Rain Dance (feat. M.I.A.) 6. Massive Attack - Pray for Rain 7. Vitalic - One above one 8. The Whitest Boy Alive - 1517 (Morgan Geist Remix) 9. Paloma Faith - New York (Tom Middleton Remodel Mix) 10. Julian Casablancas - 11th Dimension 11. The Sweet Serenades - On my Way 12. We Were Promised Jetpacks - Quiet Little Voices ♥ 13. Cookin' on 3 Burners - Feel Good Inc. (Gorillaz Cover) 14. Mayer Hawthorne - Shiny & New ♥ 15. Throw Me the Statue - Ancestors ♥ 16. Bear in Heaven - Wholehearted Mess 17. Atlas Sound - Walkabout (feat. Noah Lennox) ♥ 18. Dead Man's Bones - My Body's a Zombie for You ♥ 19. Monsters of Folk - Temazcal ♥
Mikäli huomioitte edellisen postauksen hetken levyt -Spotify-listan, tässä saattaa olla jo vanhoja vinkkejä, mutta ei näitä voi jättää mainitsemattakaan. Lisää mainitsemisen arvoisia levyjä riittäisi, mutta soittolista on tehty palvelemaan huonon muistin ja ajanpuutteen aiheuttamia ongelmiani.
A Pox on the Pioneers pärähtää soimaan samankaltaisesti kuin Mattip:nSave the King, mutta loppua kohden rytmit alkavat venkoilla kuin vaikkapa Vampire Weekendillä. Levy on moderni sekoitus housea, indie rockia ja teknoa, mikä ainakin meikäläiseen osui ja upposi ekalla yrityksellä.
The Feelies: Crazy Rhythms(Spotify-linkki) Remasteroituna versiona vastikään julkaistu klassikko löysi tiensä soittimeeni vasta kuukausi takaperin. Siitä lähtien se onkin siellä ahkerasti soinut. Alunperin vuonna 1980 julkaistu vaihtoehtorokkialbumi on sivuuttamaton mestariteos, joka on Rateyourmusicissa arvioitu 4.05/5.0 keskiarvolla, kun Discogsissa keskiarvo on peräti 4.79/5.0. Ei tätä voi olla rakastamatta sikäli kun bändin nimikin on varastettu yhdestä lempikirjastani - toisesta klassikosta - Aldous Huxleyn Brave New World -teoksesta.
Calvin Harris: Ready for the Weekend(Spotify-linkki) Luulin hehkuttaneeni Calvin Harrisin uutta albumia jo täällä, mutta nähtävästi muistini temppuili. I'm Not Alone oli yksi suosikkini kesähiteistä, eikä kokopitkä paljastunut yhtään sen huonommaksi. Ready for the Weekend on ensiluokkainen tanssilevy, jonka lähes jokainen biisi on puhdasta kultaa. Se on kestänyt mittavaa kuuntelua jo melkein kaksi kuukautta eikä kyllästymisen merkkejä näy vieläkään. Mitään uutta ei sinänsä ole tarjolla, mutta biisit ovat niin vastustamattomia, että tämä saattaa olla vuoden 2009 paras tanssilevy. Suurin miinus henkilökohtaisella kokemisen tasolla lienee masentavat lyriikat. Niin tanssittavia kuin biisit ovatkin, eron jälkeisestä masennuksesta kertovat sanat masentavat muuten hilpeää tunnelmaa. Jos oma elämäntilanteeni olisi erilainen, voisin pamauttaa Ready for the Weekendille miltei täydet pojot.
Monsters of Folk: Monsters of Folk(Spotify-linkki) Neljän vaihtoehtoindie folkpoprock -miehen superkokoonpanon hehkutukseen liittyvän blogitekstin kirjoittamisen aloitin jo kesäkuussa, mutta luonnokseksi on jäänyt viime aikoina luvattoman moni teksti. Nyt kun levy on ollut jo jonkin aikaa pihalla, on korkea aika mainita tästä. Superkokoonpanon levyksi joku voi olla pettynyt, mutta jos tämän ajattelisi bändiprojekti x:n debyyttilevynä, olisi suhtautuminen erilaista. Minä ainakin fiilistelen Conor Oberstin (Bright Eyes) värisevää ääntä erilaisessa musiikkiympäristössä, eivätkä M. Ward (She & Him) tai Jim Jameskaan (My Morning Jacket) jää sivuprokkisbändikaverin varjoon. Monsters of Folkin debyyttialbumi sisältää paljon hyviä kappaleita, jotka sopivat syysmieltymyksiini erinomaisesti. Siitä kertonee mm. se, että alemmalle soittolistalle olen tunkenut peräti kolme Monsters of Folkin lempikappaletta: Man Named Truth, Dear God (Sincerely M.O.F.) ja Map of the World.
Sitten siihen järjestyksessään 15. MSM-soittolistaan, joka itseasiassa on löytynyt jo maanantaista asti tuosta bannerista...
Most Sexiest Music /15 -Spotify-soittolista spotify:user:foonk:playlist:2YqYtcbfPp9oSNrKZh6gsi 1. No Age - Losing Feeling 2. David Sandström - Lisa Lisa 3. Kings of Convenience - Me in You ♥ 4. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.) ♥ 5. Bye Bye Bicycle - Northpole 6. Sébastien Tellier - Fingers of Steel (Hypnolove Remix) 7. Name the Pet - American Boys 8. T.H. White - The Darkest Horse ♥ 9. Fink - Sort of Revolution 10. Monsters of Folk - Map of the World ♥ 11. Mark Ronson - Toxic (feat. Tiggers and Ol' Dirty Bastard) (Britney Spears Cover) 12. Kid Harpoon - Stealing Cars 13. Foo Fighters - Wheels 14. Monsters of Folk - Man Named Truth ♥ 15. Andrew Weatherall - Fail We May, Sail We Must ♥ 16. Kent - Töntarna 17. Choir of Young Believers - Riot ♥ 18. Porcupine Tree - Time Flies
Jaettakoon vielä jollekulle onnelliselle pieni korvaus viime aikojen postaamattomuudesta... Tekstit ovat viime kuukausina olleet hyvinkin Spotify-painotteisia, ja olen miettinyt lukijoita, joilla ei tunnuksia kyseiseen parhauteen ole. Nyt on tilaisuutesi. Lähetän Spotify-kutsun ensimmäiselle halukkaalle, joka jättää tähän postaukseen kommentin sähköpostinsa kera.
