Delphic

Ennakkoluuloni Delphiciä kohtaan ovat olleet naurettavia. Sisäinen hifistelijäni pääsi puhkeamaan kukkaan etenkin tänä vuonna. En pitänyt Delphiciä kovinkaan potentiaalisena bändinä luultavasti sen takia, että sitä mainostettiin jo alkuvuodesta maailman tulevana parhaana bändinä, vaikka debyytti tupsahtaa virallisesti ulos vasta 2010. Myös se vaikutti, että näin bändin ensimmäistä kertaa Helsingin jäähallissa, Bloc Partyn lämppärinä. Debyytti Acolyte kuitenkin puhuu stadioneiden puolesta. Suurimmillaan se on yhtä mahtipontista kuin Muse, vaikka jäähallitason bändeistä lähimpänä onkin lämmitelty Bloc Party. Korkeat vokaalit ja jotkut biisikuviot tuovat mieleen myös Klaxonsin, ja silti kaikki kuulostaa rakentuvan omalle tyylille.

Asenteellisesta suhtautumisesta huolimatta en ole pettynyt kertaakaan. Vaikka Delpic onkin radioystävällistä  musiikkia, ei se tee siitä yhtään sen huonompaa. Kaikki singlet (Counterpoint, This Momentary, Doubt) ovat olleet ihanaa kuunneltavaa. Ne istuvat myös Acolytelle ihailtavan saumattomasti, vaikka niiden soittokerrat ovatkin ennakkoon nousseet omalle tasolleen.

Jokin silti vielä epäilyttää. Ehkä se on aavistus siitä, että NME nostaa Delphicin vuoden 2010 hype-bändikseen ja levy on yhtä puhkisoitettu vuoden lopussa kuin MGMT viime vuonna tai White Lies tänä vuonna. Aika näyttää.

Acolyten avausraita:


Sinkkubiisien siistit videot:






MySpace: http://www.myspace.com/delphic
Spotify: Delphic
www: http://delphic.cc/