Monsters of POP

Viime viikon loppupuolella Tampereella käytiin pohjolalainen mittelö popin kuninkuudesta, johon saapui Suomen edustuksen lisäksi sekä Venäjältä että Ruotsista. Paras esitys nähtiin Venäjältä, mutta Suomen varma esiintyminen nosti naapurukset tasapisteisiin. Ruotsi hävisi karvan verran.

TORSTAI
Kolmatta kertaa järjestettävät hirviöbailut muuttivat tänä vuonna keskustorin tuntumasta Tammerkosken paremmalle puolelle, ja bileet käynnistyivät torstaina Telakalla retrohuuruisen indie-rockin voimin. Turkulainen Goodnight Monsters oli saanut kunnian toimia starttibändinä. Kovasti hypetetty yhtye soitti kivasti kivaa surffihenkistä indiepoppia, mutta kokonaisuutena keikasta ei jäänyt erityisesti mitään mieleen. Jotain olisi siis vielä tehtävä, tarttuvampia biisejä kenties?

Telakan torstai-illan parhaan esiintyjän tittelin vei helpohkosti Kastor. Jokainen illan esiintyjistä oli minulle vain vähän tuttuja entuudestaan - MySpacet olin toki tsekannut. Kastorin musiikki pääsi eniten oikeuksiinsa livenä. Vaikka kulttuuriravintola Telakan äänentoisto ei mitään Kulttuuritalon luokkaa olekaan, saivat kappaleet hyvän annoksen syvyyttä verrattuna noh, vaikka siihen MySpaceen. Kastorille pisteet myös siitä, että sekä laulaja että rumpali vääntelehtivät tahattomasti ja hassusti kasvojaan. Rumpaleiden taipumuksesta tähän tiesimmekin jo.

Kiki Paun basisti taasen todisti hölmöilemällä olevansa stereotyyppinen basisti, awwww. Telakan osuuden päättäneen bändin show oli ok, sellainen kuin saattoi odottaa thestrokesmaiselta helsinkiläiseltä indie-rock-bändiltä. Lavalla heiluminen tosin oli energisempää (ja näin ollen parempaa) kuin The Strokesilla. Tosin olisihan se jo saavutus sinänsä, jos joku olisi vielä tylsempi livebändi.

Torstaina Klubilla esiintyi kaksi etukäteen kiinnostavinta yhtyettä, Last Calls ja venäläinen Everything Is Made in China. Ensimmäinen toimi alkupuoliskon ajan moitteettomasti, mutta niin monipuolinen yhtye ei ollut, että kiinnostus olisi kestänyt loppuun asti. Muunmuassa Manifesto Jukeboxista ja Abduktiosta tuttuja naamoja soittamassa saluunakelpoista musiikkia saluunakelpoisilla soittimilla ei tällä kertaa toiminut niin hyvin kuin olisi voinut - ja onhan tämäntyyppisiä juttuja tehty ennenkin.

Jo etukäteen hypettämäni EIMiC sen sijaan lunasti kaikki odotukset ja ylittikin ne olemalla koko festivaalin paras esiintyjä. Keikan avannut Catch & Carry olisi voinut olla yhtä hyvin jokin Radioheadin Amnesiac-albumin kappale, ja vaikutteet toki kuuluivat myös muissakin kappaleissa. Pelkkää apinointia musiikki ei kuitenkaan ollut, sillä monipuolinen bändi hyppäsikin välillä indie-rockin nynnymmälle puolelle, kun toiset kappaleet kasvoivat isoiksi mogwaimaisiksi teoksiksi. Ei kai liene yllätys että Radioheadin ja Mogwain yhteensulautuma indie-pop/rock-vaikutteilla nousi suosikikseni?

PERJANTAI
Perjantain paras anti oli vähän yllättäen Telakalla. Illan käynnistäneessä The Creditissä vaikuttaa pintandwefallin Cute Pint ja I Was a Teenage Satan Worshipperin My Lovin' Martian, ja se kuulosti juuri siltä kuin näiden perusteella olisi voinut olettaa. Setistä löytyi muutama vähän herkempi biisi, jossa naisvokaalit pääsivät oikeuksiinsa, ja toisaalta soi myös mukavasti rätiseviä elektroraitoja miesvokaaleilla. En kuitenkaan liene ainoa, jolle keikasta jäi eniten mieleen encorena esitetty legendaarinen Missä yksisarviset on. (Mikäli se nyt tuon kappaleen oikea nimi on?)

Ilta jatkui Le Corps Mince de Françoisen ja Jessen voimin. Françoiset olivat vedossa ja helsinkiläisneidot esittivätkin mielestäni illan parhaan keikan. Live-esiintymiseen oli tullut enemmän koreografiaa, mutta myös ennen nähtyä ihanan lapsekasta bailaamista riitti yllinkyllin. Uusissa kappaleissa hehkui hyvissä mielin itämainen inspiraatio, ja täytyy myöntää, että minäkin pidän tätä tyttöbändiä yhtenä potentiaalisimmista nuorista suomalaista yhtyeistä. Debyyttiä odotellen! Jessen lavaenergia ei ihan yltänyt tyttösten tasolle, mutta Telakalla nähtiin hyvä keikka taattuun Jesse-henkeen.

Klubilla ruotsalainen The Deer Tracks tuntui tylsältä suomalaisen elektron jälkeen. The Deer Tracksia vaivasi sama ongelma kuin edellisillan Klubi-avaajaa, eivätkä biisit riittäneet ylläpitämään kiinnostusta loppuun asti. Ruotsi hävisi illan auttamattomasti, kun First Floor Powerkin jäi vähän mitäänsanomattomaksi. Vaikka Sara Wilson täyttikin siskonsa jättämät isot saappaat/ korkokengät nipin napin, olisi esitys saanut kaipaamaansa sitäjotain Jennyn ihanasta persoonasta. Ruotsalaisten välissä esiintynyt Regina sen sijaan rullasi moitteettomasti ja kohotti entisestään odotuksia tulevalle uudelle albumille. Eteenpäin on menty, ja uudet kappaleet kuulostivat välillä jopa yllättävän radioystävällisiltä, mikä ei automaattisesti ole huono asia.

LAUANTAI
Telakka jäi väliin kokonaan, mutta lauantaina Klubilla nähtiin ainakin kolmen kärkeen yltävä satsi bändejä. Alpo ja Tomi oli kreisi, älytön, mahtava jne! Tullessani paikalle duo hakkasi jo rumpuja safriduomaisesti, mutta ei näitä niihin onnettomiin tanskalaisiin voi verrata mitenkään. Ohjelmassa luki, että "elektroa vuoden 2085 henkeen", mikä osui ainakin lähelle. Elektropauketta bassssolla, ja tiedän että moni kaveri siellä ruudun toisella puolella syttyisi tälle, että kirjottakaapa nimi ylös hyvät tytöt ja pojat!

Rättöä ja Lehtisaloa en ollut nähnyt aiemmin (hyi minä!), ja ensikertalaisena vääntyi hymy kasvoille kerran jos toisenkin. Epäilen, että montaa kertaa moinen hulluttelu ei jaksa kantaa, jos se tehdään musiikin kustannuksella. Krautrockissa musiikillisesti ei tosin tällä kertaa ollut mitään vikaa, joten toistaiseksi ei moittimista.

Festivaalin päättänyt Familjen yllätti positiivisesti. Roskildessa nukahdin herran keikalle, mistä ei voi syyttää muuta kuin festivaalijärjestäjän päätöstä lykätä miekkonen niin myöhään yöhön. Tällä kertaa oli meininki nukahtamisesta kaukana. Taisi ruotsalainen innostua itsekin, sillä kesken Det Snurrar i Min Skallen nähtiin komea naama-/mahalasku lavalta lattialle. Mies ei tosin ollut moksiskaan kompurnoinnistaan, ja hittibiisi näki loppupuoliskonsa tanssilattialta esitettynä. Illan parhaat olivat kuitenkin Alpo ja Tomi, joten pisteet Suomeen tältäkin päivältä.

Kaiken kaikkiaan jälleen hyvä kaupunkifestivaali, jonka keikat olivat loppuunmyytyjä useampaan otteeseen, joten hirviötansseja voisi olettaa tanssittavan jälleen vuoden kuluttua.