torstai 11. marraskuuta 2010

Niin hyvää paskaa

Musamaailma elää ja voi hyvin, mistä todisteena on vähintään se, että mainitsemisen arvoista paskaa tulee koko ajan niin paljon, etten ehdi läheskään kaikesta kirjoitella. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää ilmeisesti tehdä meikäläisen kootut suosikit -postaus, joka kattaa kaiken viime viikkoina/ kuukausina soineen. Eikä pelkästään soineen, vaan kaikkea alta löytyvää on tullut vähintäänkin luukutettua. Täysillä ja hävyttömiä määriä.

Cassius - I <3 U So
Ed Banger, I love you so. Nonii, ei kovinkaan monimutkainen biisi, mutta niin jumalattoman kuumaa soundia bändiltä, joka on yhtä vanha kuin minä. Erikoispisteet kekseliäästä iPhone-ohjelmasta, johon videon erinomaisuus nojaa.

I <3 U SO

Cassius-ohjelman voi siis ladata ilmaiseksi iTunesista. Vaikka idea on simppeli, iloa on riittänyt. Jos joku innostuu lataamaan tuon, suosittelen lataaman samalla myös Instagramin. Se on ilmainen kamera-applikaatio, joka ikään kuin yhdistää Flickrin, Twitterin, Foursquaren ja Facebookin - ja tekee maailman paskimmasta kännykkäkamerasta oikeesti siistin.

Crystal Castles - Not in Love (feat. Robert Smith)
Mitä enemmän tätä versiota biisistä kuuntelen, sitä enemmän vakuutun siitä, että Robert Smith voisi The Curen ohella olla Crystal Castlesin uusi laulaja. Tai että CC voisi harrastaa vierailijoiden haalimista enemmänkin. Bändin kakkoslevyltä löytyvä versio on huonon hailakka verrattuna tähän yhteistyöhön, ja voittaa tämä melkein alkuperäisen Platinum Blonden vedonkin.

Duck Sauce - Barbra Streisand
Muistuttaisin että Duck Sauce on yhtä kuin A-Trak ja Armand Van Helden. Hehkutin jo duon ekaa singleä, jonka toinen sinkku eli Barbra Streisand pieksee mennen tullen. Tältä kuulostaa kutsu tanssiin. Lisäksi So Me alkaa olla pikkuhiljaa yks meitsin lempparimusavideo-ohjaajista. Kädet ilmaan.


Girl Unit - Wut
Ehdolla vuoden dubstep-anthemin lisäksi vuoden parhaaksi biisiksi. No ei ehkä ihan, mutta melkein.

Hans Zimmer - Time (We Plants Are Happy Plants Remix)
Ensimmäiset 50 sekuntia voi kelailla ihan huolella ohi, varsinkin jos Inception on vielä näkemättä, sillä alku on leffadialogia. Kävin itseasiassa katsomassa kyseisen elokuvan vasta hiljattain, ja pakko kumartaa Hans Zimmerin suuntaan, sillä musiikki paransi kokemusta - ja We Plants Are Happy Plants paransi vielä entisestään erinomaista Timea. Viimeisin yhtä paljon fiilistelemäni leffabiisi onkin jo kymmenen vuoden takaa eli Clint Mansellin Lux Æterna Requiem for a Dreamista.

Kenton Slash Demon - Sun
Kenton Slash Demon edustaa sitä Tanska-soundia, josta olen tänä päivänä innoissani. Kovaa on kaahannut Köpis-house Mewin ohi.

Minä ja Ville Ahonen - Sano
Ei niinkään tämä yksi biisi vaan koko debyyttilevy on ollut kovassa pyörityksessä. Harvemmin innostun suomenkielisestä musiikista, koska sanoitukset särähtävät usein korvaan sellaisina, joita osaisin itsekin kirjoittaa. Minä ja Ville Ahonen sen sijaan sanoittaa rohkeasti, ja se kuulostaa ainoastaan loistavalta.

Netsky - Eyes Closed
Joku kommentoi YouTubessa tätä kappaletta seuraavasti: "It's a known fact that when Jesus was resurrected and returned to earth, he was actually listening to this track on his walkman."


Penniless - Go Girl
Kuten on aiemminkin todettu, Penniless on Suomen aliarvostetuin yhtye. Nakkilalaisten uusin levy A Cab to the City on vähintään yhtä tiukka kuin edellinen The Attraction, ja ainakin omilla listoillani vuoden paras kotimainen levy. Päätösraita Go Girl on esimerkillisen upea päätösballadi, josta en tunnu saavan ikinä tarpeekseni. Biisiä ei valitettavasti löydy YouTubesta, MySpacesta tai Spotifysta, mutta sen voi ostaa useimmista digitaalisen musiikin verkkokaupoista tai kuunnella edes klipin iTunesista. Suosittelen yhden biisin sijasta kyllä samantien koko levyn hankkimista - sekä keikoille eksymistä. Tänä vuonna yhtyeen ehtii nähdä vielä Tampereella, Forssassa, Turussa, Helsingissä ja Porissa.

Uusi Fantasia - Liian Myöhään (feat. Freeman)
Ainakin Stupido Shop on hehkuttanut Uuden Fantasian Heimo-levyä vuoden odotetuimmaksi kotimaiseksi, ja nyt kun se eilen ilmestyi, ei levy ainakaan muutamalla pyöräytyksellä lunastanut näitä valtavia odotuksia. Mut ei kai voi odottaakaan, että kaikki biisit vois olla yhtä hyviä kuin Liian Myöhään?  Jos näin ois, ei olis Pennilessillä enää saumaa vuoden parhaaks kotimaiseks.

Violens - Violent Sensation Descends
Violensin Amoral oli yksi eniten odottamistani debyyteistä tältä vuodelta. Siihen nähden se on soinut harmillisen vähän, mutta esimerkiksi yllä oleva kappale todistaa, että lisäpyöräytyksiä tarvitaan. Pop ja proge soivat kauniisti yhdessä vielä 2010-luvullakin.

Warpaint - Billie Holiday
Kaikkien maailman tyttöjen pitäisi kuunnella Warpaintia. Kaikkien maailman poikien myös. Erityisesti suosittelisin kaikille The XX:stä diggailleille, vaikkei mistään musiikkikaksosista olekaan kyse. Erityisesti suosittelisin myös kaikille suomalaisille, koska Warpaint sopii kylmiin ja pimeisiin iltoihin erinomaisesti, vaikkei varsinaisesti mitään masistelua olekaan. Ei kuitenkaan vilukissoille, sillä Billie Holiday aiheuttaa joka kerta kylmät väreet.

Jätin pari juttua pois ettei 1) tästä tuu ihan liian pitkä 2) koska vakaasti aion vielä joku päivä omistaa niille oman kirjoituksensa, koska ovat sen ansainneet. Nämäkin kyllä olisivat.

Day 14 - A song that no one would expect you to love

Ylläripylläri päivän biisikin sopii kovia juttuja just nyt -teemaan. Rihannan Only Girl (in the World)ia on bongailtu viime päivinä Gossip Girlistä Big Brotheriin, ja jos mulla olisi tv-sarja, olisin varmasti kanssa valinnut tän taustamusiikiksi siihen. Olen luukuttanut kyseistä biisiä ehkä jo enemmän kuin Umbrellaa aikanaan, ja sehän se vasta hitti oli. Odotan, että jonain päivänä tästä putkahtaa ulos joku ihan timanttinen dubstep-remix, joka räjäyttää mun aivot mössöksi seinille. (Tekisin ite jos osaisin.) Mut joo, jengi ei ehkä ajattele mua ensimmäisenä Rihanna-faniksi. En mä fani kyl olekaan, mut on nuo hittibiisit ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ansainneet ne listaykkössijoituksensa.

On Volcano: New Blood EP

Viime päivinä ei ole ollut epäselvää, mitä kuunnella, sillä On Volcanon toinen ep putkahti ilmoille ihan yllättäen, ja mikä parasta, sen voi ladata ilmaiseksi bändin kotisivuilta!

Cover art by Teemu Raudaskoski

Pari vuotta sitten tituleerasin On Volcanon parhaaksi tamperelaiseksi yhtyeeksi, ja uusi ep pitää huolen, että titteli on yhä ajankohtainen. Trioksi kutistunut bändi on kehittynyt uuteen suuntaan, mikä oli arvattavissa jo keikkojenkin perusteella. Mansen Arcade Firestä on tullut parin vuoden kuluessa post-rock-jättiläinen, jonka biisit kuulostavat valtavilta. Samalla bändi on muuttunut hieman värittömämmäksi, joskin Suomen musiikkikentällä On Volcano on edelleen kiva väripilkku.

Vertailussa kaksi ilmestynyttä ep:tä ovat kovin erilaisia, vaikka esittäjän tunnistaakin olevan sama. New Blood on täynnä pitkiä tunnelmointeja, ja biisikestot menevätkin kaikki kuuden minuutin paremmalle puolelle. My Sleep Was Filled with Dreamsiin verrattuna radiokelpoiset hittibiisit puuttuvat, mutta ilahduttavan tarttuvia kitarariffejä ei ole silti karsittu pois. Radiohuomiota onkin saavutettu uudemman tyylin myötä, ja yhtye vierailikin joitakin kuukausia sitten YleX:n M1-studiosessioissa. Listattiinpa On Volcano myös viime kuussa YleX:n ja Rumban tulevaisuuden tusinaan.

Lataa New Blood ep täältä. (Oikeasti ladatkaa! Tästä ei voi oikein suomalainen tunnelmointi parantua.)


Bändin livekunnon voi tsekata Helsingin Korjaamolla 3.12., jolloin lavalle nousee myös vähintään yhtä tunnelmallinen Betrayal at Bespin. Spektaakkelimainen ilta luvassa!

Day 13 - A song that is a guilty pleasure

Jimi Constantine - Dirty Cinderella: Heh heh... Näin reagoin Konstantinos "Jimi Pääkallo / Jimi Constantine" Hiekkasen uuteen singleen:
1) Mitävvv? Ei tää voi olla sama tyyppi?!?! Eihhhh, MITÄ TÄÄ ON??? Myötähäpeä!
2) Oliks toi näin nolo jo niihin aikoihin ku tykkäsin siitä?
3) MIKS NÄIN PALJON AUTOTUNEA?
4) Onks sen kaveripiiri vaihtunu rokkikukoista Cheekin, Uniikin, Pikku G:n ja Tidjanin seuraan? (Ja miks mä tunnistan noi tästä videolta?)
5) Miks se on ilman paitaa?
6) Ei hetkonen, nää sanat on ihan käsittämätöntä skeidaa :-----DDDDDDDDDDDDDDDDD
7) Oliks tää vitsi vai onko tuo tosissaan?
8) Ai saakeli kun jäi soimaan päähän. Pistänpä viel kerran soimaan.
9) Täähän on oikeestaan ihan hyvä läppä.
10) Voittaispa Jimi euroviisut...

Jos nautit äsköisestä, suosittelen tsekkaan myös tämän...

perjantai 29. lokakuuta 2010

Vaatimattomasti maailman paras joululahjaidea

Hei kyllä mä joskus pidänkin lupaukset näiden blogikirjoitusten suhteen! Reipas kuukausi takaperin tilasin Amazonilta viiden kirjan paketin, jonka arvioitu saapumispäivä olisi vasta ensi viikolla. Kirjalähetys saapuikin siis etuajassa jopa usealla viikolla, mutta joulukaaoksen ja postilakkoilujen takia suosittelen tekemään nettiostokset ajoissa, että paketit kolahtelee luukuista ennen joulua. Siis sikäli, että teidänkin mielestänne tämä on maailman paras joululahjaidea.

Jos kaveripiiristä löytyy yksikin musanörtti, tämä on ihan ehdoton lahja. Tässä riittää täytettävää vaikka musiikkijournalistillekin.
All Ears

Lisa Nolan listakirjasta löytyy juuri ne kaikki listat, joiden voi kuvitellakin löytyvän - ja paljon lisää. Parhaiden bändien ja musavideojen lisäksi tilaa löytyy omille kuvitteellisten bändien nimille, sydäntäriipaisivimmille erobiiseille, biiseille jotka haluaisi kuulla esitettävän serenadeina, ihanimmille viimesille hitaille sekä bändeille tai artisteille, joiden taustatanssijaksi haluaisi ryhtyä. Välillä listat on teemoiteltu aikakauden mukaan, välillä genreittäin. Myös epäsuorasti musiikkiaiheisia listoja on ripoteltu väliin.

All Ears

Listoja on yhteensä 70 ja loppuun on varattu tilaa omille keksimistä odottaville listoille. Tilaa jokaiselle aiheelle on 20 riviä, mikä on tarpeeksi ellei liikaakin. Vaikka oma kopioni on pyörinyt laukussa mukana käytännössä koko ajan sen saapumisesta lähtien, listaaminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi - joidenkin otsikoiden kohdalla jopa mahdottomaksi. Kyseinen kirja olikin yksi isoin syy, jonka vuoksi viime viikolla pohdiskelin vanhempien siirtämää musiikkiperintöä ja menneiden vuosikymmenten helmiä. Parhaiden kitarasankareiden listalleni on päätynyt vasta kolme virtuoosia, ja lempikappaleitteni lista on kaikessa haasteellisuudessaan jäänyt kokonaan koskemattomaksi.

Jotta voisin tehdä lisää toteuttamista odottavia lupauksia blogin suhteen, lupaan tehdä jokaisesta 70 aiheesta mixtapen tai vähintään Spotify-soittolistan, kunhan saan listat listattua. Sen verran lupaan vielä lisää, että siinä menee vuosi jos toinenkin - ehkä voidaan puhua jopa vuosikymmenistä :--D

All Ears

Music Listography -kirjan parhaita puolia on ehdottomasti se, että nyt kun tulee mieleen joku mahtava musiikillinen idea tai saavutus, ei tarvitse kirjoitella sitä ylös satunnaiselle lappuselle, joka hukkuu kuitenkin. Esimerkiksi soittolista omiin hautajaisiini olisi luultavasti valmis, jos kaikki lappuset olisivat tallella, mutta jatkossa biisit kaikkiin seremonioihin tulevat löytymään yksien kansien välistä. Samalla kirja kuvastaa aikaa erinomaisesti, ja jotkut listat heijastavat taatusti kirjoitushetken elämäntilannetta, vaikka listapohjat ovatkin ajattomia.

All Ears

Toinen huomionarvoinen parhaus liittyy kirjan kuvitukseen. Michael Gilletten piirustukset värittävät jokaista aukeamaa. Välillä kuvat liittyvät listausaiheeseen yleisemmällä tasolla ja välillä kertovat kuvittajan omista suosikeista - ja ne ovat poikkeuksetta upeita. Toisaalta ne innostavat listaamaan omatkin suosikit piirtäen, mutta ainakaan tämän bloggaajan kyvyt eivät tähän riitä, joten oman värikkyyteni olenkin tuonut sivuille lähinnä erivärisillä värikynillä...

ISBN: 0811869466
Akateeminen kirjakauppa: Akateeminen kirjakauppa
Suomalainen kirjakauppa: Suomalainen kirjakauppa

All Ears

Samassa paketissa tuli siis pari muutakin kirjaa. My Listography: My Amazing Life in Lists on myös Lisa Nolan käsialaa. Se on vaihtoehto niille, jotka pitävät satunnaisten asioiden listaamisesta, mutta kokevat musiikkiteeman liian haastavaksi. Kansien välistä löytyy tilaa toiveille sekä jo koetuille asioille. Tilaa on niin materialle kuin abstrakteille mielikuvitusta vaativillekin asioille. Se muistuttaa lapsuudesta tuttuja ystäväkirjoja, joskin kysymyksiä ja vastaustilaa on enemmän - eikä tähän kirjaan saa muut kirjoitella. Keltakantinen opus sopii kaikenikäisille lapsista vanhuksiin, mutta englantia on ymmärrettävä edes vähän.  Kirjan kuvittanut Nathaniel Russell on hänkin taitava, mutta kirjan tyyliin huomattavasti lapsekkaampi kuvittaja kuin Gillette.

ISBN: 0811863999
Akateeminen kirjakauppa: Akateeminen kirjakauppa

Keri Smithin Non-planner datebookin tilasin omiin kalenteritarpeisiini. Minulla ei ole ollut koko vuonna paperista kalenteria, ja sen olen vuoden kuluessa saanut huomata. Edelliset kalenterit eivät ole olleet minulle tiukkaa päiväaikataulua vaan satunnaisessa käytössä oleva muistiinpanolehtiö, muistuttaja, päiväkirja ja satunnaisten asioiden listausalusta. The Non-planner Datebookissa ei ole siis valmiita kalenterisivuja, vaan päivämäärät voi kirjata ylös käytön mukaan. Lisäksi välistä löytyy tyhjiä listapohjia ja kivasti kuvitettuja päiväkirjasivuja. Eli juuri sitä mitä tarvitsinkin. Jos taipumukset ovat yhtään samanlaiset kuin meitsillä, kannattaa tutustua myös tähän vihkoseen.

ISBN: 1934378194

Jos mielikuvitusta riittää voi tietty itsekin kasailla listakirjan. Itseni kohdalla moinen ei tulisi kuuloonkaan, sillä askarteluvimmani loppuu yleensä ennen kuin ehtii alkaakaan, mutta onneksi on Amazon ja ihmisiä, jotka ovat kehitelleet ja julkaisseet nämä kirjat.

Day 12 - A song from a band you hate

Tällaisissa haasteissa, kuin tämä päiväbiisiprojekti, on yllä esitelty musalistakirja kerrassaan mahtava. Arvatenkin kirjaan mahtuu myös lista bändeille, joista en pidä, ja vaikka listailu onkin vielä pahasti kesken, ilmeisimmät siitä jo löytyy. Vaikka en mitään myönnä vihaavani, valitsen tälle päivälle listasta Maroon 5:n. Jos olisi pyydetty biisiä laulajattarelta, josta en pidä, olisi valinta osunut auttamattomasti Anastaciaan. Maroon 5 kelpaakin erinomaisesti tämän otsikon alle, sillä vokalistilla on äänessään liiankin paljon samaa kuin Anastacialla - varsinkin kun on mieslaulaja kyseessä. Muutenkin alla oleva biisi on niin turha rallatus, etten pysty vuosienkaan tauon jälkeen kuuntelemaan tätä loppuun asti. 

torstai 28. lokakuuta 2010

Black Twig

Tuntuu että viime aikoina blogosfäärissä kaikki hype on kaatunut keskenään samanlaisten suomalaisten yhtyeiden niskaan. Mitä tahansa 'tuoretta' olen kuunnellutkin, se on tuonut mieleen vain The Drumsin, jonka Flow'n keikka oli niin heikko esitys, että vain saman tyylilajin edustajienkin kuuntelu alkaa puistattaa. Ei sillä, kai tämä buumi hevivillityksen voittaa.

Onneksi on muutakin kuin indiepoppiaalloilla surffaamista. Kävin torstaina tsekkaamassa Helsingin Henry's Pubin Helatorstai -klubilla viimein Black Twigin, jonka keikalle on pitänyt mennä aiemminkin. Hyvä fiilis jäikin käteen, sillä pitkästä aikaa näin bändin, jota en ollut kuunnellut aiemmin, mutta jota todellakin aion kuunnella jatkossakin. Soundit oli hyvät enkä olisi huomannut pedaalien rikkoutuneen soundcheckissä ilman erillistä huomautusta. Black Twigin surinasoundi on yksinään hieman yksitoikkoinen, mutta settilistaan oli valittu mukavan monipuolisia biisejä, joista suuri osa oli uusia.  Parhaiten kuitenkin jäivät mieleen muutamat Swans et Tea ep:n biisit sekä MySpacestakin demoversiona löytyvä Antichrist. Settinsä bändi päätti cover-biisiin, ja se kiteyttikin erinomaisesti koko keikan. Kokonaisuuden kannalta My Bloody Valentinen Sunny Sundae Smile oli ainoa oikea valinta.

Black Twig

Swans et Tea ep on yllättävänkin poppis verrattuna keikan surinapitoisuuteen. Siinä on sopiva pitoisuus leikkisyyttä, surinakitaroita, räminää ja pop-melodioita. Kitarat soivat kauniisti ja moniulotteisesti. Yksikään neljästä biisistä ei aiheuta repeat-tunnekuohuntaa, mutta neljän biisin kokonaisuus sen tekee. Toivottavasti seuraavalle julkaisulle eksyy enemmän hittibiisiaineksia sisältäviä biisejä, jotta nousukausi jatkuisi. Tämän ep:n kohdalla vielä riittää levottoman tunnelman jättävä On White, joka saa pistämään ep:n alusta uudestaan ja uudestaan. Päätösbiisi ladattavissa alta Janne V:n luvalla:

MP3: Black Twig - On White (Mediafire) (Megaupload)

Bändin on huomannut mm. Veli Kauppinen, joka on soittanut Black Twigiä muutamia kertoja YleX:n musiikin erikoisohjelmassaan, ja vierailipa yhtye samaisen radiokanavan M1-studiossa soittamassakin eilen. Livestudionauhoitus näkee (kuulee) päivänvalon 1. joulukuuta Kauppisen radioshow'ssa.

Swans et Tea ep:tä voi ostaa bändiltä itseltään, Stupido Shopista, Fatty Soundista sekä Helsingin ja Kuopion Levykauppa Äxästä.  Ennustan 200 levyn painoksen hupenevan lähitulevaisuudessa, joten kiirehtikää!


Day 11 - A song from your favorite band

Radiohead - Fog (Again) (live): Luckyn ja muutaman muun lisäksi lempibiisejäni Radioheadilta. Alunperin Knives Out -singlen b-puolena julkaistusta Fogista tehtiin myöhemmin uusi tyystin erilainen versio, ja nimenomaan tämä again -versio on ehdoton lemppari. Kyseinen uusinta on julkaistu COM LAG (2plus2isfive) ep:llä ja on nauhoitettu Arte tv-kanavan akustisessa sessiossa. Kaikki edellinen kuulostaa vähän turhan hifistelyltä, eikä tässä oikeastaan ole kyse sen kummemasta kuin Thom Yorkesta ja pianosta - mikä on vaan ihan voittamaton kombo.


Kirjotettavaa on kasaantunut yllinkyllin. Tulossa on mm. vaatimattomasti maailman paras joululahjaidea musanörtille ja musamatkailua yli 65 miljoonan vuoden päähän ajassa taaksepäin.