tiistai 5. helmikuuta 2013

LCMDF:n by:Larm-tärpit

Ensi viikolla All Ears tosiaan lähtee Osloon by:Larm-festareille raportoimaan lukuisista pohjoismaisista tuoreista bändeistä. (Meitsin lisäksi) Suomea edustamaan ovat lähdössä LCMDF, Phantom, French Films, Black Twig, Delay Trees, Eva & Manu ja Stig. Kaksi ensimmäistä on mahdollista nähdä myös huomenna 5.2.2013 Helsingin Tavastialla, missä bändien lisäksi kuullaan on myös Wino 4Ever dj-duoa, jota vastaan LCMDF:n tytöt bättläsivät ysäritunnelmissa viime lauantaina Helsingin Aleksanterinkadun Monkissa.

LCMDF-Monki2b
DJ-battle meneillään. Vasemmalla Wino 4Ever-kaksikko ja oikealla LCMDF eli Emma ja Mia Kemppainen.


Meillä ei ole tässä blogissa ollut tapana päästää itse artisteja ääneen, mutta nyt kun tilaisuus sellaiseen tarjoutui, nappasin kiinni. LCMDF:n Emma Kemppainen vastasi muutamaan esittämääni kysymykseen menneisyydestä, tulevaisuudesta ja by:Larmista!

Millaisia odotuksia teillä on vuodelle 2013?
On ihanaa päästä julkaisemaan itse omaa musiikkiaan! Edessä on albumin valmistelua, kiertämistä, musavideoiden suunnittelua ja kuvaamista...taidetta, musaa, elämää!

Mikä 90-luvussa inspiroi eniten?
Ihana vilpittömyys. Ysärin loppu on coolimpi kuin alku. Muovisuus ja millenium. Musana Weezer, TLC ja Beastie Boys.

Mitä bändejä haluaisit itse käydä katsomassa by:Larmissa?
Elliphant! Sillä on hyviä ekoja sinkkuja. Tosi vakuuttavaa ruotsalaista pop kamaa, joka menestyy varmaan hyvin. French Filmsien keikalla käydään varmaan heittämässä yläfemmat. Islantilainen Retro Stefson on kans meidän kavereita Berliinistä. Phantomin näenkin jo huomenna Tavastialla.







LCMDF julkaisi syksyllä nimenomaan 90-luvun loppupuolta henkineen neljän biisin Mental Health pt.1 ep:n, joka vei bändiä tyylillisesti eteenpäin. Se kuulosti suorastaan raikkaalta verrattuna duon edellisiin julkaisuihin. (Mun onkin jo pitkään pitänyt suositella tätä ep:tä,  joten tuli korjattua tämäkin virhe tässä samalla.) Tsekkaa alta musavideo Paranoiaan. En ole aivan varma, mitä videolla tapahtuu, mutta hyvältä näyttää joka tapauksessa.

LCMDF - Paranoia from LCMDF on Vimeo.

Facebook: http://www.facebook.com/lcmdf
SoundCloud: http://soundcloud.com/lcmdf
Twitter: http://twitter.com/LCMDF
www: http://lcmdf.com/

LCMDF keikoilla:
6.2. Tavastia, Helsinki
7.2. Nuclear Nightclub, Oulu
8.2. Freetime, Jyväskylä
9.2. Valoa festivaali, Tampere

13.2. Fritz Corner, Stockholm
14.2. By:Larm Festival, Oslo
15.2. By:Larm Festival, Oslo
21.2. Echo Chamber, Notting Hill Arts Club, London
20.3. Comet, Berlin
21.3. Halle 01, Heidelberg
22.3. M4 Music Festival, Zurich
23.3. Point FMR, Paris
26.3. Uebel & Gefährlich, Hamburg
27.3. Beatpol, Dresden
28.3. Zoom, Frankfurt
29.3. Merelyn, Nijmegen
30.3. TBA, Brussels
1.4 Studio 672, Cologne
2.4. Rockhal, Luxembourg

maanantai 4. helmikuuta 2013

Yo La Tengo - Fade

Onpa muuten vähän ruma kansi.








Yo La Tengo on ollut viime vuosien ehdoton suosikkibändini erityisesti 90-luvun puolivälin ympärillä julkaistujen klassikkoalbumiensa PainfulElectr-O-Pura ja I Can Hear The Heart Beating As One myötä. Myös 2000-luvun tuotanto on ollut tasaisen ansiokasta, joten latasin tälle ensimmäiselle julkaisulle yli kolmeen vuoteen luonnollisesti suuret odotukset.

Fade on ensimmäinen levy, jota ei ole tuottanut vuoden 1993 Painfulista lähtien kuvioissa ollut Roger Moutenot. Kyseisellä pallilla hääri tällä kertaa John McEntire, joka on tuotellut/miksaillut kamaa mm. sellaisille artisteille kuin Teenage Fanclub, Bright Eyes, Tortoise ja Broken Social Scene. Tästä huolimatta mitään suurta soundillista tai tuotannollista suunnanmuutosta ei mielestäni ole havaittavissa. Soundimaailmallisesti albumi sijoittuu 2000-luvun julkaisujen And Then Nothing Turned Itself Inside Out, Summer Sun ja I'm Not Afraid Of You And I Will Beat Your Ass  välimaastoon. Tärkeintä on kuitenkin, että Yo La Tengo on edelleen Yo La Tengo (olisin sanonut hyvässä ja pahassa, mutta se olisi valheellista, sillä aivoissani mikään paha ei koskaan assosioidu Yo La Tengoon).



Muutama kappale on noussut itselleni pienimuotoisiksi suosikeiksi, vaikka albumin biisimateriaali onkin tasaisen hyvää. Mainio avausbiisi Ohm ja nelosbiisi Paddle Forward edustavat levyn säröisintä ja meluisinta laitaa, mutta ihanasti sen särisevän vallin takana paistaa sama tuttu Beach Boysin tahtiin sykkivä sydän. Jälkimmäinen tuo mieleeni Painfulin kolmosbiisin Double-Dare, joka on jostain syystä ollut aina yksi suosikkibiisejäni yhtyeeltä. Loppupuolen vahvin tuotos on ehdottomasti Cornelia and Jane, joka on ensinnäkin herkkyydessään ja kauneudessaan ainutlaatuinen kappale, mutta lienee myös yksi Georgia Hubleyn sielukkaimmista laulusuorituksista. Tällä naisella on yksi indie rockin ihanimmista äänistä! Päätösbiisi Before We Run sitoo kokonaisuuden jylhällä ja onnistuneella tavalla yhteen torvisektioineen ja jousiorkestraatioineen.



Henkilökohtaisesti olisin kaivannut Fadelle hieman enemmän noisen ja kokeellisemman kitaramusiikin suuntaan kumartavaa ilmaisua. Tämä on realisoitunut Yo La Tengon tapauksessa usein pitkinä kappaleita, joiden aikana Ira Kaplan tekee kitarallaan sellaisia jekkuja, jotka saavat kylmät nautinnon väreet juoksemaan pitkin selkäydintä, mutta pakottavat samaan aikaan laskemaan kuulokkeiden äänenvoimakkuutta, jotteivat tärykalvot puhkeaisi.

Fade on (oletusarvon mukaisesti) enemmänkin osiensa summa kuin hajanainen kokoelma biisejä. Albumikokonaisuutena se tarjoaa unenomaisen, levollisen, raukean ja kaihoisan kattauksen, mutta aika ajoin kutittelee terävämmälläkin ilmaisulla. Levy on luonteeltaan sellainen, että se saa varmasti paljon uusia sävyjä kuuntelukertojen myötä, eivätkä nämä biisit välttämättä tartu alitajuntaan samanlaisella tehokkuudella kuin jotkut yhtyeen vanhemmat tuotokset. Uskon, että niillä on pitkällä tähtäimellä paljonkin annettavaa.

Ensikosketuksen perusteella Fade tarjoaa tasavahvan julkaisun yhtyeeltä, joka on jo raivannut tiensä sellaisten artistien kategoriaan, joiden jokaiset levyt ovat jonkinasteisia onnistumisia. Vaikka mitään kovin mullistavaa Fade ei tarjoakaan, ovat sen tunnelmalliset äänimaailmat, kauniit melodiat kotikutoisine sovituksineen sekä älykkäät lyriikat osoitus Yo La Tengon yhä jatkuvasta luomiskyvystä.

Ennustan, että Fade on meille YLT-faneille takavasemmalta yllättävä levy: vaikka ensivaikutelma ei olisikaan tuhannen salaman multiräjähdys, saattaa sen löytää tulevien vuosien lämpiminä kesäiltoina levylautaseltaan yllättävän usein.

Viikko 5/2013: Solice, Yo La Tengo, The Regent, California X, Andrea

Heippa! Toimituspalaverissa (hienompi nimi sille että nähdään välillä kolmistaan) tuli puheeksi, että monet jutut, joista on aikomus kirjottaa, jäävät suuren tarjonnan ja kiiren vuoksi mainitsematta, vaikka olisivat sen arvoisia. Näitä pyrimme toki linkkaamaan Facebook-sivullammekin, mutta päätimme alkaa tästä eteenpäin koota viikon aikana fiiliksiä nostattaneet biisit ja jutut yhteen postaukseen, jonka julkaisemme aina sunnuntai-maanantaiakselilla. All Earsilla on myös uusi soittolista, jota päivitämme aina kirjoitusten myötä. All Ears 2013 tulee sisältämään kaikki tänä vuonna blogiin jakamamme biisit, jotka vain Spotifysta löytyvät.

Viikon viisi nostot, olkaa hyvät!

Solice - Now That I Need You
Tämä biisi löytyi Soundcloudin inboxista, ja se on kerännyt muutamassa päivässä paljon rakkautta. Paina play, jos nautit rauhallisesta musasta, post-dubstepistä, naksunnasta, bassoista tai naisvokaaleista. (Mira)


Yo La Tengo Tom Courtenay
Läksin Stupidoon ostamaan Yo La Tengon uutta levyä, joka olikin loppu (höh). Muovikassiin päätyi lohtuostoksena saman yhtyeen vanha suosikkilevy Electr-O-Pura vuodelta 1995.   
Paina play, jos pidät kokeellisesta kitaramusiikista, popkulttuuriviittauksista ja kauniista melodioista. (Jamppu)


The Regent - Ghost of a Thousand
Punkkia Trondheimista. Mikko sanoi, että laulaja näyttää vähän Justin Bieberiltä, ja biisistä tulee mieleen vähän Disco Ensemble. Ehkä noissa sanoissa on vähän totuuttakin, mutta jos ton perusteella jätät kuuntelematta, on se bändin aliarvioimista.
Paina play, jos melodinen hardcore sytyttää. (Mira)


California X - Spider X
Odotukset California X:n debyytiltä olivat ehkä kovemmat kuin miksi levy lopulta paljastui. Ihmekös tuo, kun maistiaiset olivat tätä tasoa.
Paina play, jos jykevä rock'n'roll-soundi, rosoisuus, Lemmy, garage, kitarakikkailu, raikuvat riffit ja pitkä tukka ovat asioita, jotka sopivat maailmankuvaasi. (Mira)


Andrea - Another
Käytännössä tässä biisissä sample on niin isossa roolissa, että tämän olisi oikeastaan voinut suoraan nimetä remixiksi.
Paina play, jos kiinnostaa kuulla witch house -versio Justin Timberlaken My Lovesta. (Mira)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Inouwee

Takataskussain ois tanskalaisia bändejä vaikka seuraavaksi kuukaudeksi! Haluaisin tehdä sellaisen laajan oppaan tuoreeseen tanskalaiseen musaan, mutta aika ei oikein tahdo riittää, joten poimin kärkipäästä yhtyeen, josta mun on pakko saada kirjoittaa n-y-t. (Ai juu, ja pohjoismaisen musan nostelu tulee jatkumaan aivan varmasti seuraavan parin viikon aikana ns. täböö, koska voitettiin Nuorgamin uskomaton by:Larm-skaba, ja lähden siis kymmenen päivän päästä Osloon tekemään festariraporttia tänne All Earsiin! Jeeeeee!)


Kaare Hansenin ja Signe Mariken muodostama Inouwee soittaa elektronista indiepoppia, joka ammentaa mm. 90-luvusta ja trip-hopista. Synamelodiat, bassorikas biitti ja heleä kitara tukevat Signen pehmeää, ja duo saundaa vain itseltään – kuulostaen silti äärimmäisen trendikkäältä. Useat biisit ovat skandinaaviseen tyyliin melko melankolisia, mutta eivät missään nimessä masentavia, vaan Inouwee jättää kuulijalleen hyvän mielen.


Duolta on ilmestynyt viime kesänä viiden biisin EP. Vaikka debyyttialbumia oli jossain lupailtu myös viime vuonna julkaistavaksi, en ainakaan onnistunut löytämään mistään tietoa sellaisen olemassaolosta. Yhtyeen katalogi on kuitenkin ehtinyt jo täydentyä tänä vuonna kahdella biisillä, jotka lienevät lohkaisuja tulevalta kokopitkältä. Toinen näistä, Based on an Untrue Story, on ilmeisesti tulevan albumin nimibiisi, ja jos levyn loput kappaleet yltävät edes lähelle tämän tarttuvuutta, voisi kaksikon kuvitella breikkaavan isostikin.



Inouween tekemä söpö coveri Danzigin Motherista:


Facebook: https://www.facebook.com/inouwee
SoundCloud: http://www.soundcloud.com/inouwee
Twitter: http://www.twitter.com/inouwee

In English:I'm in love with this Danish duo called Inouwee. Also these Danes make me wanna put on my glittery dress and head to a disco filled with smoke, neon lights and hipsters. They have have just released two new songs which you can purchase from iTunes.