maanantai 18. lokakuuta 2010

Aarrejahdissa

Perjantaina aamulla komeili Pitchforkin "best new tracks"-kohdassa suomalaisverta! Post-rock-pioneeri Mogwain Stuart Braithwaite on nimittäin remixannut Reginaa, ja Pitchfork tykkää. Minä en niinkään. Saanko jäädä yöksi -biisistä tehty remix-versio paranee loppua kohden, mutta alkupuolisko (0:00-2:40) kuulostaa epäonnistuneelta. Alkuperäinen jatkakoon ainoana oikeana versiona, mutta tsekatkaa silti Pitchforkista remixikin, niin ainakin tiedätte mistä puhutaan. Kiitokset Maijalle vinkistä.

Koko viime viikko meni kuunnellessa (etenkin vanhaa) soulia, ja tää viikko on lähtenyt käyntiin The Beatlesilla. En ole oikein koskaan jaksanut sivistää itseäni musiikilla, joka on ollut pop reilusti ennen syntymääni. Pink Floyd on yksi suosikeistani, mutta siihen se on melkein jäänyt. Mulla on nolon huono tietämys jostain 60-, 70 & 80-lukujen musahommista. Puhumattakaan vielä vanhemmasta musiikista. Se on vaan niin vaikea alottaa yhtään mistään, kun levyjä on ilmestynyt kymmeniä ja kymmeniä, eikä ole oikein minkäänlaista ennakkokäsitystä tuotannosta.

Meillä ei kotona koskaan soinut vanhempien valitsema musiikki mun ollessa muksu. Muistan että kirppiksillä äiti aina hipelöi Diana Rossin ja Billie Holidayn levyjä ja ylisti kovaan ääneen niiden olevan hänen lempimusiikkiaan. Ei niitä silti koskaan kotona kuullut vaan levyt pölyttyivät jossain silmien näkemättömissä - ehkä kellarissa. Metallican ja Nirvanan bändipaidat olivat äidillä ahkerassa käytössä, mutta joskus pistäessäni em. bändejä soimaan, saatoin saada toruja ja ihmettelyä, mitä ihmeen paskaa kuuntelen...

Olen aina ollut vähän kade kavereilleni, joilla on lapsuusaikana soitettu kotona läpi kaikki klassikkolevyt. Olen kadehtien kuunnellut niitä juttuja, kun joku muistaa lapsuudestaan jonkun biisin tai levyn ja löytää sen uudelleen vähän vanhempana porukoiden vinyylivarastosta. Mä en ole saanut oikeestaan keltään mitään musiikkivaikutteita, koska mulla ei ole sisaruksiakaan. Siispä nyt 22-vuotiaana saan aikaiseksi edes jollain tasolla tutustua The Beatlesiin. Kiitokset siitäkin Maijalle, jonka mielestä oli noloa, ettei mulla ollut tietämystä ja teki mulle lahjaksi ihanan mixtapen. Tästä oli helpompi aloittaa.



Mitä te olette oppineet kuuntelemaan vanhempien tai sisarusten avustuksella? Vinkatkaahan mulle jooko, jotta voin sivistää itseäni lisää. Itse löydetytkin aarteet saa jakaa.

Nyt tuon avautumisen päätteksi aionkin kaikesta huolimatta hehkuttaa nopeasti uudempaa musiikkia, joka kaiken soulin ohella soi viime viikolla tiheään. Plan B on täällä vilahtanut täällä ekan soittolistan yhteydessä, mutta mitään en ole kai hänestä kirjoittanut.

Plan B eli Louis Preira on 28-vuotias lontoolainen monilahjakkuus, joka on soulin lisäksi kunnostautunut räppärinä, tuottajana, näyttelijänä ja ohjaajana. Vuonna 2006 ilmestynyt debyyttialbumi Who Need Action When You Got Words oli varovasti soulilla maustettu hip-hop-levy, joka keräsi ihastuneita arvosteluja medialta.

Viime keväänä julkaistulla toisella albumilla The Defamation of Strickland Banksilla voimasuhteet on käännetty ympäri sen ollessa soul-albumi hip-hopilla höystettynä. Vaikka soul-levy onkin menestynyt debyyttiä runsaasti paremmin, Plan B on vaihtanut genreä vain tilapäisesti, ja kolmas levy on paluu takaisin juurille. Levy-yhtiö ei pitänyt miehen venkslaamisesta, joten The Ballad Of Belmarsh julkaistaan Plan B:n omalla levymerkillä.




Plan B:n musiikkivideotkin kertovat Strickland Banksin tarinaa. Videoista voi bongata mm. Skinsistä tutun Kaya Scodelarion.

Juuri levy-yhtiön ja radioaaltojen rakastama The Defamation of Strickland Banks on näistä se, joka on vienyt minunkin sydämeni. Se on konseptialbumi, joka kertoo tarinan nuoresta soul-laulajasta, joka saavuttaa kuuluisuuden rakkauslauluilla, mutta päätyy lopulta vankilaan rikoksesta, jota ei tehnyt. Soul-fiilistelyissä Preiran mahtava lauluääni pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin verrattuna debyyttiin. Sävellykset ovat monipuolisia ja levyltä löytyykin biisejä sekä koti-illan taustamusiikiksi että diskojen tanssilattioille. Poikaystäväni ei levylle lämpeä, mutta epäilen sen johtuavan paikallisista Justin Timberlake -mielleyhtymistä. Toivotaan, että konseptialbumeita on luvassa jatkossakin, sillä niin hyvin Preira eri genret ja tarinankerronnan hallitsee.

MySpace: http://www.myspace.com/time4planb
Spotify: Plan B
www: http://www.time4planb.co.uk/

Kylässä käynyt äitikin tykkäsi. Näin päin se on mun kohdalla aina mennytkin.

Day 10 - A song that makes you fall asleep

Harvaan biisiin en osaisi nukahtaa. Se on testattu kotona mm. hardcore punkilla sekä livenä mm. Familjenilla ja Crystal Castlesilla. Paras nukahtamismusa vaihtelee, koska se ei saa olla liian tuttua. Siinä vaiheessa kun sanat osaa ulkoa, alan vaistomaisesti laulaa mukana nukahtamisen sijaan. Siksi suosin tähän tarkoitukseen instrumentaalimusiikkia tai biisejä, joiden sanoja en ymmärrä/ en saa niistä selvää.

Sigur Rós - Viðrar vel til loftárása: Bändi tai biisi tuskin tulee yllärinä muille musanukahtajille. Harvoin nukahdan ensimmäiseen biisiin, joten koko Ágætis byrjun-levy on aikanaan tuudittanut minut uneen, ilta toisensa jälkeen. Sigur Rósin uniluukutusta jatkui niin monta vuotta, että opin kaikki ulinat ja jousisoitinkuviot ja muut nekin liian hyvin ulkoa. Ágætis byrjunin uniaika on ohi, ja nykyään tyydyn sen sijaan satunnaiseen post-rock-, minimal techno- tai ambient-levyyn. Legendaarisuuspisteet kuitenkin Islantiin.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ooo-ooo-ooo Las Palmas

Jokin aikaa sitten eteeni sattui musiikkivideo, joka on ehkä yksi parhaista videoista ikinä, mutta helposti parasta juuri nyt:


El Guincho - Bombay from CANADA on Vimeo.

Siitä löytyy ihan kaikkea. Nicolás Méndezin ohjaama video on juuri sopivan sekopäinen ja cool. Videon mistä tahansa kohtaa otettu still-kuva sopisi Vice-lehden sivuille. Eikä pelkästään tissien ja pyllyjen takia.

Kuva: Rebecca Thomas
Artisti El Guincho on uudehko tuttavuus. Las Palmasista kotoisin olevalta espanjalaismieheltä on ilmestynyt jo kolme kokopitkää levyä, joista kuunteluun on päässyt vasta uusin Pop Negro, jonka avausraita ylläoleva Bombay on. Pop Negro on ihan ookoo levy, mutta kahdeksan muuta kappaletta jäävät auttamasti räjähtävän alun varjoon.

El Guinchoa on sanottu espanjalaiseksi Panda Beariksi, eikä vertaus mene metsään. Vaikka espanja niin lämpimältä ja raikkaalta kuulostaakin, nautin mieluummin pandabearini alkuperäismuodossa. Uskon Pop Negron unohtuvan Bombay'ta ja muutamaa muuta biisiä lukuunottamatta piankin, mutta saatan talvemmalla kaivaa sen esiin uudestaan, sillä sen parhaimmaksi hyödyntämiseksi voisi kuvitella kylmimmän talven kesä- tai kaukokaipuufiilistelyt.

MySpace: http://www.myspace.com/elguincho
Soundcloud: http://soundcloud.com/youngturks/sets/el-guincho
Spotify: El Guincho
www: http://elguincho.com/


Day 09 - A song that you can dance to

Datarock – Fa-fa-fa: Lempitoivebiisi diskossa, jota on myös bailattu kotosalla, sängyn alla ja eri koloissa. Hyvän ahtaiden tilojen tanssisbiisin tästä tekee c-osan nostatus, johon sopii erinomaisesti kyykkyjorailu. Fa-fa-fa on muutenkin mukavan rytmikäs ja nopeatempoinen biisi, koska se on ihan perseestä, kun dj soittaa jotain hyvää indiepoppista, joka kuulostaa kivalta, mutta jonka tahtiin voi korkeintaan hytkyä. Eikä esimerkiksi nyrkkeillä.


Datarock - Fa Fa Fa from nettwerkmusic on Vimeo.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

torstai 7. lokakuuta 2010

Mitä kuuluu Radiohead?

Radiohead on ollut ylivoimaisesti lempibändini kohta kymmenen vuotta. Juon aamukahvini Radiohead-mukista, ja pari bändiin liittyvää tatuointiakin on vuosien varrella ihoon hakkautettu kunnianosoitukseksi. Siksi on pakko ottaa puheeksi myös rumpali Philip Selwayn elokuun lopussa ilmestynyt soololevy Familial.

Radiohead @ Sziget Festival 2006
Radiohead Szigetissä vuonna 2006

Selwayn soolodebyytti ei kuulosta Radioheadilta, eikä sen tarvitsekaan. Jos hakemalla hakee, toki radioheadmaisiakin piirteitä sävellyksistä löytää, mutta toisaalta Radiohead-vaikutteet kuuluvat lukuisilla muillakin 2000-luvulla julkaistuilla levyillä. Selway kuulostaa enemmänkin Wilcoa jäljittelevältä laulaja-lauluntekijältä, mikä olisi vain tylsää, ellei esittäjällä olisi nimeä. Joistakin kappaleista vaikutteet kuuluvat vähän liiankin selkeästi, mikä olisi vain varastamista, ellei Selwayn bändissä soittaisi Wilcostakin tuttuja jäseniä (Glenn Kotche ja Pat Sansone).

Muutamia oikeasti kiinnostavia ja taidokkaita sävellyksiäkin levyltä löytyy, kuten ensimmäinen sinkkubiisi By Some Miracle. Kokonaisuutena levy ei kuitenkaan ole kummoinen, ja vaikka sen parissa voi viettää mukavan kuuntelukokemuksen, unohtuu se keskinkertaisuudessaan helposti pölyttymään muiden levyjen joukkoon - toisin kuin Radiohead-keulahahmo Thom Yorken The Eraser.
Tänään on muuten Tompan 42. syntymäpäivä, joten onnea sinne suuntaan!


Äitiprojekti Radioheadilta odotetaan uutta levyä ehkä jo tänä vuonna, todennäköisemmin kuitenkin myöhemmin. Bändi on tällä hetkellä studiossa. Leffapuolellakin ovat bändin jäsenet aiheuttaneet kuhinaa. Thom ja Jonny Greenwood ovat olleet vaikuttamassa huomenna Amerikassa ensi-iltansa saavan Stonen soundtrackiin, ja tekeillä on myös Anyone Can Play Guitar -dokumentti Oxfordin musaskenestä, jonka tekemiseen voi lahjoittaa rahaa täällä. (Oxfordista ja Radiohead-vaikutteista puheenollen Foalsilta tuli tänään uusi hämmentävä musavideo.)

Kuuntele Spotifysta: Philip Selway – Familial

Day 08 - A song that you know all the words to

Radiohead – Lucky: Yllätysyllätys, päivän biisi sopii aiheeseen. Arvatenkin osaan sanat lempibiisiin lempibändiltäni. Tai siis yhteen niistä, yhtä ainoaa suosikkia on käytännössä mahdotonta valita. Luckyn olisin voinut valita myös biisiksi, joka saa minut itkemään - jos tässä biisilistauksessa olisi sellaista kysytty. Lähes poikkeuksetta tätä lauleskellessa silmät kostuvat, joten lopulta alahuulen vapistessa ei niistä sanoista tahdo enää saada selvää.

All Ears II

Otsikko ei viittaa uudistettuun ulkoasuun, vaikka sellainen tänne eilisen aikana ilmestyikin. Uusi look ei ole vielä ihan valmis, mutta on jo nyt parempi kuin edellinen. Hyh, hyvä että entinen rumilus on viimein poissa, koska se söi ihan huomattavasti mielenkiintoani kirjoitella tänne.

Järjestysluku kaksi viittaa siis uuteen Spotify-soittolistaan, joka on järjestyksessään vasta toinen tässä blogissa. Koska kesän kuunnelluimmista biiseistä ei ole ollut juttua ollenkaan, tuuppasin kaikki samaan soittolistaan. Mitään selkeää punaista lankaa soittolistassa ei ole, mutta jokainen kappaleista viittaa mukaviin kesämuistoihin. Osa soi keikoilla Serbiassa ja muualla, osan tahtiin kaahattiin Saksassa autobahnilla sekä osa toimi soundtrackina pakettiautossa kotikaupungin vaihtuessa. Niin, ja kaikki ovat helkkarin hyviä biisejä. Oikeesti. Pistin kaikille sydämet perään ettei jää epäselväksi.

I fell in love
Tässä ny on yhteiskuvilla väritelty postauksia viime aikoina, niin jatketaan samalla linjalla... Justicen Genesis on yksi parhaista tavoista aloittaa soitto. Sen todisti mm. Busy P kesällä Exit Festivalilla.

spotify:user:foonk:playlist:2XVtdcueRT4E7rwLhT6ksL
1. Justice - Genesis ♥
2. Jamaica - Cross the Fader ♥
3. Kasabian - Shoot the Runner ♥
4. Japandroids - Darkness on the Edge of Gastown ♥
5. Kashmir - Pursuit of Misery ♥
6. Dr. Alban - It's My Life ♥
7. Robin S. - Show Me Love ♥
8. The Rah Band - Messages From the Stars ♥
9. Magnetic Man - I Need Air ♥
10. Florrie - Call 911 (Fred Falke Remix) ♥
11. Douster - King of Africa ♥
12. The Chemical Brothers - Another World ♥
13. Sophie Ellis-Bextor - Murder on the Dancefloor ♥
14. Oliver Koletzki - Hypnotized (feat. Fran) ♥
15. Cee-Lo Green - Fuck You ♥
16. Mark Ronson & The Business Intl - The Bike Song ♥
17. Prince - 1999 ♥
18. Kings of Convenience - I'd Rather Dance With You ♥
19. Darwin Deez - Up in the Clouds ♥
20. Fredi - Muukalainen  ♥

Day 07 - A song that reminds you of a certain event

Muuan mies – Tyhjyydestä tullaan: Tämän päiväinen biisikin muistuttaa kesän tapahtumista - tosin viime vuoden kesän. Muuan miehen koko levy on ehkä täydellisin mökkilevy, ja niinpä eräs täydellisen aurinkoinen lauantai-iltapäivä täydellisellä mökillä on jäänyt mieleen täydellisenä hetkenä, Muuan miehen ansiosta. Ullakolta pengotut vanhat olkihatut, forssalaisilta kirppiksiltä ostetut sanoinkuvailemattomat vaatteet, 80-luvun loppupuolen SinäMinät, kivoimmat kaverit ja Muuan Mies muodostavat täydellisen mökkiyhdistelmän. Perjantaina onkin suuntana tuo samainen mökki. Onkohan ulkona jo liian kylmää ja pimeää Muuan miehelle?

Muuan Mies on ilmeisesti sen verran uugee, etten voi lätkäistä tähän perään YouTube-videota, vaan joudut klikkaamaan itsesi tänne kuullaksesi kappaleen.