Rumba 25 vuotta

Viime torstaina käväisin katsomassa Rumban 25-vuotissynttärikiertueen avajaiskeikan Tampereen Klubilla. Saavuin paikalle sopivasti myöhässä eli saman verran kuin illan ensimmäinen esiintyjä, Tuomari Nurmio, joka tällä kertaa soitteli soolona. Etukäteen pelkäsin yhdistelmää Tuomari-IWATSW-Lapko, mutta jo ensimmäisen esiintyjän aikaan paikalla oli kohtuullisen paljon jengiä kalliisiin kolmentoista euron lippuihin nähden. Rankan työpäivän jälkeen Tuomarin rauhallinen jammailu meni vähän ohi aistimieni, ja pisti lähinnä haukotuttamaan. En varmasti voi syyttää tästä kuin itseäni, sillä muu yleisö vaati herran lopetettua encorea pitkään - ja turhaan.

Illain tuorein ja paras show lähti tamperelaislähtöisistä käsistä. I Was a Teenage Satan Worshipper on aikaisemmin nähtyjen keikkojen perusteella ollut aina pettymys live-tilanteissa, ja se on kuulostanut parhaimmalta kotioloissa levyltä. Vastailmestynyt kiekko The Lemonade Ocean oli minulle niin raavas pettymys, että boikotin merkeissä skippasin teinisatanistien levynjulkkarikeikan, vaikka siellä olisi ollut lämppäämässä oma lempparimieheni, Jaakko Eino Kalevi. Kuuleman mukaan boikottini ei ollut kuitenkaan turha, koska tämäkin keikka oli mennyt penkin alle satanisteilta.



En tiedä, mitä oli tapahtunut edellisen näkemäni keikan ja torstain välillä, mutta nyt kaikki skulasi ja vieläpä erinomaisesti. Kun viimeksi takkuili sekä bändin sisäinen yhteensoitanto että erityisesti live-miksaus, nyt kaikki teki kunniaa musiikille jopa siinä määrin, että uuden levyn kappaleetkin pääsivät oikeuksiinsa - toisin kuin levyllä. Liekö Pasi-Petteri raahannut vain remminsä treenikämpälle useammin kuin ennen vai oliko kyse jostain suuremmasta muutoksesta, mutta rytmiryhmän dynaaminen esiintyminen paransi myös keulakuvan suoritusta. My Lovin' Martian, ota bänditoverisi ensi kerralla mukaan studioonkin!


Malja

Lapkoa odotin mielenkiinnolla, sillä en ollut nähnyt satakuntalaisia Young Desiren ilmestymisen jälkeen. Lapko ei kuitenkaan yllättänyt tälläkään kertaa. Vaikka settiin mahtui monta kappaletta, jotka livenä oli vielä jäänyt kuulematta, keikka oli nähty jo monta kertaa ennenkin. Ainoana kappaleena joukosta erottui Paranoid, joka kajahtaa korviini muutenkin muita Lapko-biisejä vahvempana. Tuttu tasaisen vahva, mutta tylsä veto sai minut lähtemään kesken keikan kotiin nukkumaan. Salissa kaikui "leather forever", kun pistin narikassa nahkatakkia ylleni.

Kuvia:
IWATSW
Lapko