maanantai 16. tammikuuta 2012

Viime viikon kotimaiset julkaisut TOP 2 (muita en oo kuunnellut)

Menen suoraan asiaan. Haluaisin, että pistät soimaan muutaman tuoreen suomalaisen levyn. Sanon tämän äkkiä, nopeasti ja vikkelään ennen kuin alan väsätä jotain omaa "tarkkaile näitä potentiaalisia tulevaisuuden suomalaisia vientitoivoja vuonna 2012 TOP sata" -listaa, koska noita kesken jääneitä luonnoksia löytyy mun pöytälaatikosta kymmenittäin. Tarttisin jonkun henkilökohtaisen assarin, joka muistuttais mua päivittäin etten saa aloittaa liian kunnianhimoisia projekteja, koska ne jää aina kesken.

Sittenkin vasta toisessa kappaleessa asiaan. Kotimainen tuore levy numero uno on Black Twigin loistava ja odotettu debyytti Paper Trees. Tämän hetken kuumimman suomalaisen levy-yhtiön Solitin viime viikolla julkaisema albumi on pysynyt ilmestymisestään asti soitossa tasaisen varmasti ja todistanut herkullisuutensa mitä erilaisemmissa tilanteissa. Harvemmin levyt kolahtelee ensimmäisellä kuuntelukerralla yhtä voimakkaasti kuin tämä albumii, mutta siitäkin huolimatta Paper Trees on jaksanut kasvaa soitto soitolta.
Paper Trees on erinomaisen hyvä hiihtämislevy! Multitaskauksen nimeen vannovana otin kuvan samalla kuin hiihdin ja kuuntelin kyseistä albumia. En muuten kyennyt liian hyvän suksimismusan vuoksi lopettamaan hiihtämistä ennen kuin oli pakko, koska tuli pimeää ja lihakset alkoivat tutista. Neljä tuntii vierähti iloisesti! Kokeilkaa omalla vastuulla!

Heti oli selvää, että kokonaisuus on ainakin yhtä loistava kuin 2010 julkaistu Swans Et Tea ep, mutta tällä kertaa hittejäkin nousi esiin välittömästi, kun Death Scene ja Kouvola (Slow) (lemppari edelleen!!) oli pakko kuunnella pariin kertaan ennen seuraavaa kokonaista pyöräytystä. Sitten löytyi All Your Times, You Are Summer Wind ja entinen live-suosikki Antichrist. Nyt levy kaikuu kajareista iloisesti alusta loppuun kerrallaan ja muistan jo melkein kappaleiden nimetkin, mikä on ainakin meikämannelle merkki siitä että todella tykkään. Toinen levy, jonka kappaleet muistan on Spice Girlsin Spice.





Olen muuten nähnyt tänä vuonna vasta yhden bändin livenä, ja se oli Black Twig omissa levynjulkkareissaan Kuudennella linjalla! Lavatouhutkin hoituvat niiltä kerta kerralta paremmin. Menkää siis ihmeessä katsomaan jonnekin, ja lukekaa myös mitä kirjotin noista kolleista lokakuussa 2010. Posi-fiilarit ovat kuluneen 15 kuukauden aikana pelkästään vahvistuneet! Levy ostoskoriin hep!!

Facebookhttps://www.facebook.com/blacktwigmusic




Sitten se toinen levy. Sen kohdalla pitää vähän tiivistää, koska tää tuntuu taas lähtevän käsistä. Luulin, että ensi kesänä kymmenen vuotta täyttävän Sydän, Sydämen kulta-ajat olivat jo takana, koska edellinen Usko itseesi -levy jäi vähän valjuksi kokemukseksi. Onneksi olin väärässä!

Myös viime viikolla julkaistun Kapselin aiheuttamat mielikuvat liikkuvat laajoissa sfääreissä. Avausraita Pienen pieni piste ja sen wa'au wa a a au -hokemat tuovat joko aiheellisesti tai aiheettomasti mieleen Beyoncén Single Ladiesin, kun taas levyn päätösraita Viimeinen aamu liikkuu niin Twin Peaks -äänimaisemissa että tekee mieli siirtyä tv:n ääreen. Wo'ou-huohotukset sopivat paremmin maailman seksikkäimmän naisen suuhun, mutta levyn päättäjä sen sijaan on Sydäreitä parhaimmillaan. Myös Skorpionin vuosi ja Ducato nousevat edukseen. Puolivälissä on vielä sulateltavaa. Mitään mullistavaa Kapselilla ei tapahdu. Vihamiehet eivät tällä käänny rakastajiksi tai toisin päin, mutta ilahduttavan onnistunut tämä <3, <3 -paluulevy on!

SpotifySydän, sydän – Kapseli

Nyt kun täydellinen hiihtosoundtrack on löydetty, lähden testaamaan mikä toimii luistellessa! Heissulivei!

Ps. Urheilumusaan löyhästi liittyen: haluun vielä joskus opetella frontside ollien ja kuunnella sitten tätä:

tiistai 10. tammikuuta 2012

Coachellan megajytky

Juuri kun aamuyöllä olin palautumassa At the Drive-in -uutisista takaisin normaaleihin adrealiinitasoihin, Coachella viskasi tämän vuoden julisteensa ilmoille. Turha varmaan sanoa, että siinä meni ne yöunet, kun ekalla vilkaisulla pystyi jo toteamaan että "ATD-I, check! Lempibändi, check! Refused WTF???".  Olisi myös ehkä pitänyt lisätä eilisten ihan mitä vaan -kommenttien perään sulkeisiin (paitsi Coachella), koska lentoja tarkasteltuani totesin, että ilman lottovoittoa ei ole lähtemistä. Vaikka kyllä tekisi mieli niin perkeleesti.

yli 50 must see -bändiä...... kiitos väärä maanosa!!!!
At the Drive-inin kotisivuilla on tällä hetkellä mainittuna kaksi keikkaa, joista molemmat soitetaan yllämainitulla festivaalilla. Onneksi Refused sentään heittää ainakin yhden keikan Euroopassa. Jos Way Out Westin comeback-show jää ainoaksi tällä puolella valtamerta, lupaan skipidiskipata Flow Festivalin ja lähteä sen sijaan Göteborgiin. Peukut ja varpaat pystyyn nyt että myös At the Drive-in löytää tiensä kohtuullisen matkan päähän! (Nyt skarppina Roskilde/ Primavera!!!?!??!)

maanantai 9. tammikuuta 2012

AAAAAAAAAAAATHEDRIVE-IN

Uutinen, joka pystyy rikkomaan blogihiljaisuuden, pistää meikän itkemään tunniksi, muuttaa puhekyvyn vain ölinäkyvyksi ja ja ja aöaödaösösfökdaghlghigheiphelpmesdhofhsohoashoifsa....
AT THE DRIVE-IN! KEIKKAILEE! VUONNA 2012!!!!!!!!!!

Koska en pysty puhumaan saati sitten kirjoittamaan mitään asiallista tässä mielentilassa, tyydyn siteeraamaan twitter-virtaa.
At The Drive-In @AtTheDriveIn_
¡ ATTENTION ! To whom it may concern: AT THE DRIVE-IN will be breaking their 11 year silence THIS STATION IS …NOW…OPERATIONAL
Rodriguez Lopez Prod @ORLProductions51
Stay tuned. Omar will be playing some @AtTheDriveIn_ shows to be announced - yes. atdimusic.com fb.me/1gkKgrIK0

Bändi, joka on ainoa, josta olen tykännyt pidempään kuin Radioheadista. (Kurt Cobainin kuolleista nouseminen, Nirvanan paluu ja keikkalavoille palaaminen laittaisi ehkä syömään sanani, mutta sitä ei tarvii koskaan tehdä!!!) Bändi, jonka keikan vuoksi perun vaikka osallistumiseni Radioheadin kesäkeikalle Portugalissa, jos tarve niin vaatii. IHAN MITÄ VAAN. IHAN MITÄ VAAN. IHAN MITÄ VAAN.

Palataan asiaan, kun vähän rauhotun. Nyt aion jatkaa tätä onnensekaista hysteriaa niin pitkään kuin sitä kestää.

SpotifyAt the Drive-In




tiistai 15. marraskuuta 2011

Kvelertak ja muut Tavastialla eilen

Stavanger on Norjan neljänneksi suurin kaupunki, ja se sijaitsee rannikolla Lounais-Norjassa Rogalandin läänissä. Yliopistokaupungissa asuu noin 126 500 asukasta ja lähiympäristön nähtävyyksiin kuuluu mm. ihan kreisit vuonot ja Preikestolen. (Lähde: Wikipedia) Hullujen norjalaisopiskelijoiden lisäksi supersöpöstä kaupungista on kotoisin myös eilen ja tänään Suomessa esiintyvä Kvelertak, jonka Tavastian keikalle muuten ostin lipun elokuussa bändin kotikaupungista käsin.

IMG_6315
IMG_6332
Stavanger
IMG_6260
Stavangerilainen yhtye
Kvelertak on otettu kotimaassamme vastaan avosylin, mistä kielii se, että yhtye soittaa tänään kuudennen keikkansa tämän vuoden puolella Suomessa. Eilisen keikan perusteella Suomi on mieluinen paikka myös norjalaisille, sillä lähes joka biisin väliin mahtui välispiikki yeahhhhelsinkifinlandörrrrrrfuckyeah. Muusta örinästä en saanut selvää.

Ensimmäiselle Suomen headliner-keikalleen bändi toi mukanaan Trap Themin tilalle kiinnitetyn italialaisen The Secretin sekä jenkkibändit Doomridersin ja Toxic Holocaustin. Italiaanot missasin ja TH oli vähän turhan rässiä mulle, mutta nykypäivän Boston hardcorea (feat. stoner-vivahteet) edustava Doomriders oli niin kova että illan pääaktikin melkein kalpeni lämppärille. Siis aivan helvetin kova. (En kuitenkaan kerro näistä lämppäreistä sen enempää, koska en oo pahemmin bändeihin perehtynyt, vaikka vissiin ois pitänyt olla tietoinen esim. Doomridersista, koska laulaja-kitaristi Nate Newton näköjään soittaa bassoa Convergessa, joka taas on yks lempparibändeistäni omassa genressään.)

Eilisen perusteella voin tyytyväisenä todeta, että Kvelertak on suosionsa ansainnut. Bändin lavaenergia oli vertaansa vailla läpi koko esityksen. Asiaankuuluvasti aidoilla viikinkitatuoinneilla koristeltu ja nahkaliiviin sonnistautunut vokalisti Erlend Hjelvik hyppäsi yleisön joukkoon crowdsurffaamaan triplasti useammin kuin yksikään yleisön edustaja, ja käväisipä yksi kitaristeistakin soittamassa puolikkaan kappaleen kansan joukosta.

Jopa yllättävän pitkä keikka sisälsi kaiken, mitä halusin kuulla. Parilla biisillä show'ta olisi ehkä voinut typistää, koska yleisö ei enää jaksanut moshata loppupuoliskon hittejä (esim. Mjød) samalla antamuksella kuin esim. alussa soitettua Fossegrimiä. Tähän toki varmasti vaikutti myös pitkä ilta. Soundeissakin olisi ollut parantamisen varaa, koska ainakin edessä biisit puuroutuivat välillä ikävästi. Keikka oli kuitenkin juuri niin erinomainen kuin saatoin odottaa kaikkien edellisten keikkojen jälkeen kuultujen ylistyspuheiden perusteella. Että tervetuloo vaan ens vuonnakin vierailulle, koska mä en oo vielä ehtinyt kyllästyä.

Menkää siis tsekkaan tänään Tampereen Klubille, jos suinkaan kykenette! 27 euroa on ihan kohtuullinen hinta tällaisesta kattauksesta.