Lue keikkaraportti täältä ja katso keikkakuvat täältä.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Lisää kesäisiä esiintyjävieraita Helsinkiin
Eilen linkkasin nopeasti Wilcon tulevan Helsingin juhlaviikoille. Tänään pääkaupunkiin saapuvia kesävieraita luetellaan roimasti lisää.
Pitkä kuuma kesä -festivaalille on kiinnitetty aikamoinen läjä uusia ulkomaisia vieraita. Jo aiemmin ilmoitettujen Social Distrotionin, Mogwain, The Flaming Lipsin ja The Soundsin lisäksi kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Suvilahdessa nähdään mm. The Melvins, Atmosphere, pari kertaa tänä vuonna keikkansa peruuttamaan joutunut Frank Turner, Immortal Technique, The Temper Trap ja Henry Rollins Spoken word. Kotimainen Disco Ensemble sai kaverikseen Asan ja Jätkäjätkät. Ohjelmisto ei ole vielä valmis. Yhtäkkiä 90 euron kahden päivän hinta ei kuulostakaan enää pahalta.
Myös loistava amerikkalainen Band of Horses saapuu Tavastialle elokuussa.

Spotify-soittolista /2
Tämän viikon soittolistalta löytyy ajankohtaisempia nimiä kuin ensimmäiseltä. Lisäksi musiikkimakuuni nähden naisvokalisteja ja naisilta kuulostavia miesvokalisteja on runsaasti. Tyylillisesti tämä viikko näyttäisi kieppuvan indie rockin/ folk popin/ muun altsumusan ympärillä - ainoana poikkeuksena oikeastaan aloitus- ja lopetusbiisit.
Mikäli ensimmäinen Most Sexiest Music meets Spotify -soittolista jäi kuuntelematta, ei vielä ole myöhäistä. Linkki löytyy viime viikon soittolistapostauksesta. Aluksi ajattelin vain päivittäväni samaa soittolistaa viikon välein, mutta päädyinkin tekemään joka viikko uuden, jotta vanhatkin säilyisivät. Edellisen tapaan uusi soittolista aukeaa Spotifyssa, kun klikkaat oikeasta sivupalkista löytyvää banneria.
Tällä viikolla mennään näillä:
1. Pet Shop Boys - Love etc. (Gui Boratto mix) ♥
2. Peter Bjorn and John - Nothing to Worry About
3. Ida Maria - I Like You So Much Better When You're Naked
4. The Wombats - Let's Dance to Joy Division
5. White Lies - Death ♥
6. Malajube - Ursuline ♥
7. Royal Treatment Plant - Half as Much
8. Fanfarlo - You Are One of the Few Outsiders Who Really Understands Us
9. The Decemberists - The Wanting Comes in Waves/ Repaid
10. Tim Christensen - Hard to Make You Mine
11. Those Dancing Days - Hitten
12. The Virgins - Rich Girls
13. Fight Like Apes - Jake Summers
14. Deerhoof - The Perfect Me
15. Silversun Pickups - Panic Switch
16. Peter Broderick - And It's Alright
17. Mono - Burial at Sea
Avaa toinen soittolista klikkaamalla otsikkoa.

tiistai 21. huhtikuuta 2009
Rubik @ Tampereen Klubi 17.4.2009
En aio enää ylistää tätä yhtyettä tässä kuussa tämän enempää, etten sorru pitämään pelkkää Rubikia hehkuttavaa blogia. Viime perjantain keikka Tampereella oli kuitenkin paras, jonka olen yhtyeeltä nähnyt - vertailukohtina kymmenen edellistä todistamaani keikkaa. Klubilla kuultiin 9/11 uuden levyn biiseistä, joten vanhaa Rubikia kuuntelemaan lähtenyt yleisö ei varmasti saanut irti show'sta yhtä paljon kuin Dada Banditsia fiilistelleet. Vain levyn kaksi viimeistä raitaa jäivät puuttumaan setistä. Viisi vanhempaakin biisiä (etenkin Just Heads Dropping) kuulostivat paremmilta kuin koskaan.
Keikalla kuultiin niin montaa eri soitinta etten millään pysynyt laskuissa, vaikka soittopelejä yritinkin ynnäillä. Kosketinsoittimia näytti seitsemänhenkiseksi paisuneella live-kokoonpanolla olevan lavalla enemmän kuin soittajia. Kolmea kitaraakin kuultiin joissakin kappaleissa samanaikaisesti. Perinteisten rock-bändikamojen valikoimaa täydensivät esim. vetopasuuna, klarinetti, saksofoni ja liuta ala-asteen musiikin tunneilta tuttuja soittimia. Wastelandin ja Goji Berriesin aikana myös omat kädet kävivät instrumenteista.
Rubik on epäilemättä Suomen paras bändi. Klubin keikan jälkeen naamallani virnisteli niin typerä kestohymy, että oli pakko alkaa suunnitella matkaa vielä jonnekin toiselle paikkakunnalle ennen kesää. MENKÄÄ KATSOMAAN:
24.04.2009 Vaasa, Royal Night
25.04.2009 Turku, Klubi
02.05.2009 Hämeenlinna, Suistoklubi
06.05.2009 Latvia, Riga, Depo
07.05.2009 Latvia, Liepaja, Fontaine Palace
08.05.2009 Lithuania, Klaipeda, Roxy
09.05.2009 Lithuania, Vilnius, Bix
10.05.2009 Poland, Gdynia, Muzyczny Ucho
13.05.2009 Germany, Hamburg, Bytefm Residence, Grüner Jäger
14.05.2009 Germany, Leipzig, Pop-Up
15.05.2009 Germany, Berlin, Cassiopeia +Damn Seagulls
20.05.2009 Lahti, Torvi
21.05.2009 Jyväskylä, Lutakko
22.05.2009 Kuopio, Henry’s Pub
23.05.2009 Helsinki, Tavastia
04.06.2009 Pori, Bar Kino
05.06.2009 Oulu, 45-Special
19.06.2009 Pori, RMJ
20.06.2009 Jämsä, Himos Festival
27.06.2009 Turku, Klubi, Summer In The City Festival
18.07.2009 Joensuu, Ilosaarirock
15.08.2009 Helsinki, Flow Festival
Ps. WILCO TULEE ELOKUUSSA HELSINKIIN!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)