Pelkkänä korvana: Ville Ahonen ja esitystaide

Kuva: Chris Vidal Tenomaa

Rakkaat lukijat! Tänään All Earsissa alkaa uusi ja jännittävä juttusarja, joka kantaa nimeä Pelkkänä korvana. Juttusarjan idea on varsin yksinkertainen: istutamme aina tasaisin väliajoin jonkun mielenkiintoisen ja ajankohtaisen artistin All Earsin piinapenkkiin ja pyydämme häntä kertomaan meille ihtohimostaan. Intohimo voi olla vaikkapa jokin harrastus kuten ruoanlaitto tai kiinnostava työ, jota artisti harjoittaa siviilissä (ehdotuksia artisteista voi muuten lähettää blogimme sähköpostiin!). Homman ydin on syventää siis teidän ihanien lukijoiden ja artistien välistä suhdetta.

Juttusarjan korkkaa mielettömän karismaattisen esiintyjän maineessa oleva Ville Ahonen, joka kertoo suhteestaan esitystaiteeseen. Minä ja Ville Ahonen julkaisee odotetun seuraajan vuoden 2010 esikoisalbumilleen 1.3.2013. Albumi kantaa nimeä Mia ja se on lyhyesti kuvaillen aivan vitun upea. Levy löytyy myös Spotifysta. Levynjulkkareita juhlitaan peräti kahdella keikalla ja ne pidetään Helsingin Koko Teatterissa huomenna lauantaina 2.3.2013. Jälkimmäinen klo 22 alkava keikka on jo loppuunmyyty, mutta tätä kirjoittaessa aiemmalle klo 20 alkavalle keikalle on lippuja vielä hieman jäljellä. Lippuja voi ostaa Tiketistä.

Ville Ahonen ja esitystaide

"Mä oon Ville Ahonen, 28-vuotias helsinkiläistynyt muusikko ja esiintyvä taiteilija. Muutin kohta 10 vuotta sitten Hyvinkäältä Helsinkiin. Mä olin silloin... nyt tää lähtee heti harhailemaan... olin kova pasifisti ja hirveän ehdoton. Hyvinkäällä oli tasan yksi jätkä, joka meni sivariin. Kaikki muut meni inttiin ja mä menin kanssa, mutta aseettomaan palvelukseen. Se olisi kestänyt 11 kuukautta, mutta tajusin pian, että se on perseestä ja lähdin sieltä nopeasti pois. Mä en pystynyt enää jäämään Hyvinkäälle, kun siellä oli kituuttanut liian pitkään. Muutin systerin kämppään Kallioon asumaan pimeästi ja se muutti siitä pois. Mä asuin siinä, enkä tuntenut koko kaupungista ketään. Eikä mulla ollut mitään suunnitelmaa. Ajattelin vaan, että voisin hakea levykaupasta duunia.

Minä ja Ville Ahonen. Kuva: Ilkka Saastamoinen

19-vuotiaana päädyin Ylioppilasteatteriin. Siellä oli tietyssä määrin aika samanhenkisiä ihmisiä ja yhteinen seksuaalinen ja henkinen vapautuminen. Se oli tärkeä yhteisö siinä vaiheessa elämää. Sitä kautta mä ajauduin tekemään teatteria. Sieltä olen saanut aika paljon ystäviä ja sen myötä ylipäätään ajauduin tekemään esitystaidetta. Tuomas Skopa (Minä ja Ville Ahosen basisti ja Sydän, sydän -yhtyeen laulaja-kitaristi) oli siellä muutamassa kesäproggiksessa. Ainakin Valasmyrskyssä ja Lex Mania -nimisessä kesäesityksessä Mustikkamaalla 2004. Sydän, sydän julkaisi silloin ensimmäisen levynsä ja kaikki lauloivat esityksessä Pappa sanoi, että -biisiä. Me ei Tuomaksen kanssa hirveen hyvin tutustuttu vielä silloin. Se oli vähän outsider, koska ei ollut Ylioppilasteatterin jäsen. Se oli ihmeellinen jätkä. Tuomaksen kanssa me ollaan todella läheisiä ystäviä. Nyt tuntuu oudolta, että tehtiin sitä proggista koko kesä tutustumatta toisiimme.

Kun olin Ylioppilasteatterilla, siellä oli ohjaajana Minna Harjuniemi ja sellainen muusikko kuin Laura Murtomaa. Ne teki orkesteriteatteria, minkä kautta Tuomaskin ajautui sinne muusikkona. Toiminta perustuu siihen, että välillä 30-päinen ihmisjoukko laulaa tai soittaa esimerkiksi näyttämörakenteita. Mitenköhän mä osaisin sitä kuvailla? Siihen aikaan se oli uutta musiikkiteatteria, joka sai paljon huomiota teatteripiireissä. Se oli siihen aikaan tosi freesi juttu.

Sitten ajauduin Toisissa tiloissa -ryhmään, joka on Esa Kirkkopellon koolle kutsuma kollektiivi. Siinä on eri alojen taiteilijoita: kuvataiteilijoita, performanssitaiteilijoita, muusikoita, teatterintekijöitä, ohjaajia, esitystaiteilijoita, näyttelijöitä... Hyvin monenlaista jengiä. Esan teokset perustuivat sellaiseen jälkiturkkalaiseen näyttelijäntyön estetiikkaan ja se yhdisteli filosofiaa, biologiaa, teatteria ja fysiikkaa. Aika pitkälle ajateltua toimintaa. Mä olin siellä lähinnä vain yhtenä toimijoista.

Välillä se oli selkeästi esiintyjän työtä, välillä taas enemmän meditatiivista itselle tekemistä, joka muistutti jopa joogaamista. Koko se ajattelu ja tekeminen oli todella poikkeuksellista, enkä ole vastaavaan aiemmin tai jälkeen päin ajautunut. Olin kollektiivissa monta vuotta aktiivisena jäsenenä. Keikkailtiin ympäri Suomea, tehtiin Kiasma Teatteriin esityksiä ja järjestettiin erilaisia happeningejä ympäri Helsinkiä. Esa kutsui niitä esityksiä harjoitteiksi. Me oltiin esimerkiksi sieniä, pilviä... oli vuoristo ja jotain shamaanista lämmittelyä. Haettiin suhdetta aliseen ja yliseen maailmaan ja etsittiin tasapainoa näiden välillä. Mentiin tällaiseen... tilaan. Jotkut vertasivat sitä butoon. Semmoista tarkkoihin mielikuviin perustuvaa toimintaa. Toiset luulivat, että harjoitteissa mentiin transsiin, mutta se ei kuulunut siihen. Se perustui sellaiseen sisäiseen toimintaan.



Sitten on Und er libet. Siihen ajauduin... rakkauden myötä. Siinä on kiinnostavaa sakkia: tanssijoita, äänisuunnittelijoita ja mitä kaikkia... Masi Tiitta (Minä ja Ville Ahosen kosketinsoittaja) on siinä kanssa. Masi opiskeli Sibelius-Akatemiassa säveltämistä, mutta lopetti opinnot ja rupesi tekemään esitystaidetta. Nyt sillä on sooloteos tulossa Zodiakiin.

Und er libetiin päädyin esiintyjäksi neljään proggikseen. Esimerkiksi Bakkantit-trilogiassa (2007-2010) olin mukana ja sellaisessa kuin Gisellen keveys ja kuolema (2011). Se oli kiinnostavaa, koska se ryhmä päätyi tekemään aika tilallisia ja äänikeskeisiä esityksiä. Käytettiin esimerkiksi noise-musiikkia 15 minuutin kohtauksessa. Kiasman penkit tärisivät ja katsottiin kuinka pitkälle tuollaista voi viedä. Bakkantit 2 -esitys taas alkoi 15 minuuttia kestävällä tekno-osuudella, joka oli Masin ja Heidi Lindin kädenjälkeä. Siinä oli neljä esiintyjää, jotka jorasivat itsensä henkihieveriin ja pyrkivät vielä jotenkin nauttimaan siitä.

Toisissa tiloissa -ryhmän aikaan tuli tehtyä paljon kehollista esiintyjän työtä, kun taas Und er libetissä työskentelin paljon tanssijoiden kanssa, ja tuli tanssittua, mikä tuntui tosi oudolta. Liikkumattomuus tai tanssiminen väkivaltaisella tavalla raa'an teknon tahtiin... todella äärimmilleen vietyä liikettä ja fyysistä rasitusta. Tanssijoillahan on vuosien koulutus ja ne voivat tehdä liikkeet paljon ergonomisemmin. Mulla ei taas ollut mitään tietoa, kuinka paljon mun kehoni voi tuollaista kestää. Sen myötä mulle on kehittynyt aika oma staili liikkua. Sitä pyrkii käyttämään myös tässä rockjutussa. Vaikka juuri tuossa uudessa musiikkivideossa.

Suhteestani rockiin ja esiintyjyyteen… Esiintymisen pitää olla itselle merkittävää, jotta se motivoi, jotta siitä ei tule pelkästään paha mieli. Mä oon esitystaiteessa ja teatterissa toimimisen myötä oivaltanut sen, että esiintymistään voi artikuloida ja jäsentää tarkkaankin. Itse en keikkojani kuitenkaan sen enempää suunnittele tai harjoittele, mutta siinä lennossa olen tietoinen siitä, mitä teen ja mitä siinä hetkessä on. Mun täytyy vaan olla kosketuksissa omaan sisäiseen todellisuuteeni, kokemukseeni siitä tilanteesta. Tuntea, nähdä ja kuulla se. Mun entinen keikkamyyjä sanoi, että sun pitää Ville puhua ja hymyillä enemmän ihmisille, että tuo sun livejuttu olisi enemmän auki. Ymmärrän sen. Onhan se joskus kiinnostavaakin, jos esiintyjä toimii niin. Mutta vain silloin, jos se on luontevaa ja spontaania. Mä en hymyile, jos mua ei hymyilytä. Mulle tärkeintä on sen tilanteen läpi eläminen sellaisena kuin se on."



Minä ja Ville Ahonen keikalla:
01.03.2013 Stupido Shop, Helsinki
02.03.2013 Koko Teatteri, Helsinki
08.03.2013 Dynamo, Turku
09.03.2013 Telakka, Tampere
15.03.2013 Musta Kynnys, Jyväskylä
16.03.2013 Monttu, Pori
29.03.2013 Kahvila Soppi (soolo), Rauma
30.03.2013 Bar Kuka (soolo), Turku
17.05.2013 45 Special, Oulu
18.05.2013 3” Kuppila, Raahe
24.05.2013 Suisto, Hämeenlinna
25.05.2013 Korjaamo, Helsinki
07.06.2013 Bar 15, Seinäjoki

Facebook: Minä ja Ville Ahonen
Kotisivut: Minä ja Ville Ahonen

Ylioppilasteatteri
Toisissa tiloissa
Und er libet

Foodstock

Mitä sinä teet viikonloppuna? Helsinkiläisille olisi taas tarjolla tekemistä niin paljon kuin vain jalat kuljettavat ja lompakkoa uskaltaa raottaa. Tarjolla olisi mm. Apparatin dj-setti Adamsissa, Minä ja Ville Ahosen levynjulkkarit, puolisalaiset tehdashallibileet, Cult of Luna Nosturissa jne. Sitten on Foodstock Ravintola Kellohallissa, jonka vuoksi laitoin oman menokalenterin uusiksi.

Foodstockiin kuuluu kuusi ateriaa, kuusi yhtyettä, kolme kokkia ja kaksi dj:tä. Nautiskelijana myönnän olevani yksi niistä tyypeistä, joka selaa kesäisin Flow Festivalin festarimenut läpi yhtä innoissaan kun musiikkiohjelman, joten Foodstock kuulostaa taivaalliselta. Vaikka tapahtuma on nimetty Foodstockiksi, mistään festariruoasta ei kuitenkaan tällä kertaa voi puhua. Menusta vastaavat Kellohallin ravintoloitsija Antto Melasniemi yhdessä Fifteen Londonin keittiömestarin Jon Rotheramin ja tukholmalaisen Atelier Foodin Stefan Erikssonin kanssa. Luvassa on ainakin eteläruotsalaisia langustiinejä, villikasveja, olkia ja savupotkaa. Kasvissyöjille on tarjolla oma menu.

Sitten on musiikkiakin! (Mun piti muuten perustaa aikoinaan ruokablogi musablogin sijaan, mutta sitten kävi näin.) Kaiku Studios kuratoi viikonlopun musiikkikokonaisuuden, eikä se jää taatusti ruokapuolen varjoon. Lauantain pääesiintyjänä kuullaan Michael Rother vierailevan Camera-yhtyeen säestämänä esittämässä soolomateriaalin lisäksi NEU!ta. Perjantaita tähdittää Sean Nicholas Savage oli täysin tuntematon tapaus mulle ennen tähän festariin tutustumista,  mutta onneksi ei ole enää. Lisäksi Foodstockissa esiintyy mm. Kiki Pau ja Moonface, joka teki mun mielestä yhden koko viime vuoden parhaimman levyn. Tapahtumaan myydään myös pelkkiä musiikkilippuja, jos tämä Siinain ja Spencer Krugin kollaboraatio jäi näkemättä viime vuonna Suomessa.

Lippujen hinnat eivät toki ole opiskelijaystävällisimmät, mutta kun kerran on päässyt hyvän ravintolaruoan makuun, kokonaisuus kuulostaa jo kohtuullisen edulliselta.

PE 17-02 50 € : Pääsylippu sisältää ohjelman, kolmen ruokalajin illallisen ja yöruuan. Line up: Sean Nicolas Savage, MOONFACE, Kaiku Studios Dj:t (Ilman ruokaa 18 €)

LA 12-02 90 € : Pääsylippu sisältää ohjelman, brunssin, klo 17 teen, kolmen ruokalajin illallisen, istumapaikan ja yöruuan. Line up: Michael Rother & Camera, Eric Copeland, DJ Fitz, Kiki Pau (Ilman ruokaa 28 €)

Lippuja myy Tiketti.

Tarkista soitto- ja kattausajat sekä muut informaatiot tapahtuman Facebook-sivuilta:

Facebook: http://www.facebook.com/FoodstockFestival

Black Lizard - Love is a Lie

Kuva: Jussi Nygren

Uusi maistiainen tulevalta Black Lizardin samannimiseltä debyytiltä on tästä aamusta lähtien ulkona! Mahtava sinkkubiisi Love is a Lie lähtee liikkeelle tavaramerkkimäiseen tapaan jylisevällä kitarasumulla, josta purkautuu esiin melodinen ja tarttuva riffi.  Sitä ohjailee tykyttävä rumpukomppi tamburiineineen ja jalkojen alla rynnii säröinen kitaramatto.

Upea laulumelodia, lyriikat, sovituksen intensiteetti ja loppupuolen tremolo- ja melusoundit nostavat tämän kenties Black Lizardin parhaaksi tuotokseksi tähän mennessä. Tämä biisi on niin käsittämättömän hyvä, etten meinaa uskoa sitä vielä kymmennenkään kuuntelukerran jälkeen!

Julistettakoon tässä vaiheessa kaikille, että 5. huhtikuuta julkaistava albumi on aivan henkeäsalpaavan upea kokonaisuus. Sitä kuunnellessa on vaikea uskoa, että korvissa soi suomalainen vuonna 2013 julkaistava äänite. En voi kuin olla helvetin onnellinen, että tämä levy on tehty! Eikä vähiten siksi, että se on Solitin ensimmäinen vinyylijulkaisu, JEE! Tätä on All Ears pitkään toivonut ja aktiivisesti peräänkuuluttanut! Arviota ja haastista luvassa ensi kuussa.

Lizanderdit voit nähdä livenä seuraavissa tapahtumissa, joista itse osallistun ainakin kahteen ensimmäiseen ja Jyrockiin:

07.03. HELSINKI, Tavastia (w The Raveonettes)
05.04. HELSINKI, Kuudes Linja (Radio Helsinki Club)
06.04. TALLINN, Tallinn Music Week
12.04. TAMPERE, Doris
18.04. KUOPIO, Henry´s Pub
19.04. JYVÄSKYLÄ, Jyrock Festival
20.04. TURKU, Klubi (w/ Husky Rescue)
26.04. LAHTI, Ravintola Torvi (w/ The Scenes)
27.04. HÄMEENLINNA, Suisto (w / Halti, The Scenes)
03.05. OULU, 45 Special (w/ The Scenes)
04.05. SEINÄJOKI, Bar 15
08.05. PORI, Rock Bar Monttu (w/ The Scenes)

Ps. Suosittelen fiilistelemään myös tätä vajaa vuosi sitten youtubeen upittua demoa. Tämäkin versio tykittää viboja suoneen ja päähän niin hitosti!

by:Larm 2013 - päivä 4 (ja loppusanat)

Palasin jo myöhään sunnuntaina kotiin, mutta loppuviikonlopun tapahtumien sulattelussa on mennyt tovi, kun tottakai nappasin vielä paluumatkalta flunssan tms. Viimeisenä päivänä lauantaina otin haltuun vielä lisää pohjoismaisia bändejä, mutta silti jäi moni hieno akti tsekkaamatta. Oslon kekkerit olivat kuitenkin kokonaisuudessaan niin hieno kokemus, että toivon löytäväni itseni vielä by:Larmista jonain vuonna.

Lauantaini starttasin jo klo 14 edellisenä päivänä vierailemastani hipsterihtävästä vinyylilevykaupasta Big Dipperistä, missä Mikhael Paskalev heitti off venue -keikan. Karismaattinen artisti skulasi jazz-klubin lisäksi hyvin myös in-store-olosuhteissa, vaikka itsellä vielä edellinen ilta painoikin päälle. Harmittaa, että hätäilin levyn oston kanssa, sillä Paskalev jakoi nyt nimmareita keikkansa jälkeen, ja olisin päässyt toistamiseen juttelemaan hyväpyllyisen komistuksen kanssa. Karisman, käheän äänen ja ulkonäön lisäksi sen levyllä oli ihan hyviä biisejäkin. Mä kirjotan ko. albumista tänne vielä tällä viikolla. (Lupaus, koska oon aloittanut jo.)

Tuo lippispäinen herra on Mikhael Paskalev. (Kuvakiitos: Julius Tuomisto)

Lepo- ja kirjoitustuokion jälkeen ryntäsin WiMP-teltoille taas kovalla kiireellä, ja juoksuaskelista huolimatta missasin niin ilmaisen ruokailun kuin kotimaisen Delay Treesinkin. Heti perään soittaneeseen French Filmsiin sentään ehdin. Vaikka bändi esittikin minullekin uusia biisejä tulevalta White Orchid -levyltään, myös vanhoja hittejä kuultiin. Se oli oikeastaan vähän outoa, koska kaikki muut bändit tuntuivat keskittyneen pelkästään uuteen materiaaliin showcase-festarin hengessä. Mitään uutta mullistavaa French Films ei tarjoillut vaan oli tasaisen varma itsensä, mutta kuulostaa siltä, että tulevalla levyllä soundi tulee muuttumaan asteen verran laiskempaan suuntaan. (Tässä yhteydessä laiska on täysin neutraalisti varautunut sana.)

French Filmsin valomies teki kirkasta työtä

Seuraavan tunnin sisään mahtui kaksi toisensa vastakohtaa. Ensiksi kävin tsiigaamassa oslolaista Heksediä, joka oli reissun rankimmasta päästä. Missasin kaiken black metal -aiheisen, joten tällä kertaa oli tyydyttävä metalliseen hardcoreen. Olin kuullut vain muutaman biisin aiemmin, ja bändin tiukkuus yllätti livenä. Converge-fanina bändin teknisen tarkkaan turpaan vetävä hardcore sai pään nyökyttämään, ja hc-keikaksi yhtyettä tulikin tsiigattua melkein täydet minuutit. Rockefeller Annexilta lähdin juoksemaan Stratosin panoraamabaariin katsomaan jotain täysin erilaista norjalaisen kontaktin suosituksesta. Tanskalainen CTM soitti tujun totomaista syntikkapoppia, josta en oikein ollut varma, mitä mieltä olla. Yleisöä oli paikalla runsaasti, bändi oli tyylitietoinen ja ehkä turhankin laskelmoitu. CTM:n kasaria ja r'n'b:tä henkivä pilipalipop toimii ehkä paremmin kotioloissa, ja näistä kahdesta ääripäästä erän vei helposti Heksed.

Heksedin laulajalla oli söpö Lana Del Rey -paita

CTM

Kiireellä menin tsiigaamaan vielä yhden suomalaisen eli Black Twigin. Harmikseni ovimies viivytteli sisäänpäästön kanssa, ja ehdin kuulemaan vain viimeisenä soitetun erinomaisen Venom-coverin. Kuuleman mukaan keikka oli ollut "yksi parhaista" ja olipa itse Kim Gordonkin ollut Revolverissa notkumassa esityksen aikaan. Suomalaisen bändin keikalta toki löytyivät lähes kaikki suomalaiset kaveritkin, joten sen sijaan, että olisin jatkanut itsekseni juoksentelua, lähdin porukalla vajaaksi tunniksi juomaan halpoja tax-free-lentokenttäviinoja ja missaamaan mm. Stigin keikkaa. Huhut kertoivat, että Norjassa mies oli otettu vastaan lämmöllä.

Tieni löysi vielä Oslon isoimmalle klubille Sentrum Sceneen, joka oli rakennettu vanhaan elokuvateatteriin. Keikkapaikka veti 1750 henkeä, ja löytyi sieltä istumapaikallinen parvikin. Sentrum oli äärettömän siisti mesta, vaikka ekana bongattu syksyllä Monsters of Pop -keikkansa perunut norjalainen Razika jättikin ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta Razikan Oslo-biisi on soinut päässä monenakin aamuna, mutta norjankielinen mimmi-ska-pop ei vaan taida olla mun teekuppi. Toista maata olikin sitten seuraavana lavalle noussut norjalaisten rakastama punk-bändi Honningbarna, josta mainitsin maanantaina.

Honningbarna

Honningbarnan vokalisti-sellisti oli aurinkoinen tapaus

Honningbarnan pojat ovat nuoresta iästään huolimatta käyneet läpi pitkän ja raskaan tien (ooo-o-oo Via Dolorosa). Palkintoja debyytillään kahmineet sällit ovat juuri ja juuri parikymppisiä, ja vajaa kaksi vuotta sitten Roskildessa jokainen tapaamani norjalainen käski minun mennä katsomaan "Norjan parasta bändiä" Honningbarnaa. Noin vuosi sitten yhtyeen rumpali kuoli auto-onnettomuudessa, ja suruajan jälkeen punk-bändi heitti joitain keikkoja kokonaan ilman rumpalia. Nyt tuolilla kuitenkin istui uusi mies, ja bändi näytti olevan paremmassa vedossa kuin koskaan. Valtavan energian, selloa soittavan punk-vokalistin ja koukkurikkaiden punkrock-biisien lisäksi bändi oli soittotaidolla varustettu porukka, jonka biiseistä löytyi myös rokkikitaratiluttelusooloja. Yhtyeen ensimmäinen keikka uusitulla setillä sai sekä norjalaisen yleisön että itse bändin riehumaan hienoissa puitteissa, ja näinpä koko festarin ekat crowdsurfaukset ja by:Larmille epätyypillinen encorekin kuultiin.

HANARKIAA

Kaiken kaikkiaan by:Larm hulppea kokemus eli iso kiitos vaan Nuorgamille, by:Larmille ja kaikille osallisille tästä hienosta reissusta! Konferenssihotellin aamiainen oli juuri niin paras kuin etukäteen kuullut ylistyspuheet kertoivat. Keikkapaikat olivat viihtyisiä ja ihmiset mukavia. Monta hienoa bändiä jäi aikataulullisista syistä näkemättä, mutta myös usea upea keikka tuli todistettua. Useimmat bändit jäivät vielä "ihan hyvä" -leveleille, mutta maailmani mullistui myös muutaman kerran (kiitos Honningbarna, Mikhael Paskalev ja Efterklang).

Sunnuntaina löysimme vielä pubin, josta sai ennätyshalpaa olutta (49 kruunua eli noin 7 euroa). Lopulta korkea hintatasokaan ei ollut ongelma, enkä saanut rahaa palamaan edes normaalin Helsinki-viikonlopun vertaa, jos levyostokset ja lentokenttäkuljetukset jätetään pois laskuista. (2/3 vaihdetusta käteisestä oli vielä lompakossa paluumatkalla lentokentällä, joten oli pakko törsätä vähän kuivattuihin turskafileisiin......) Oslo oli utuisen sci-fimäinen kaupunki, jonka keskusta oli keskittynyt pienelle alueelle. Pienen kävelymatkan päästä löytyi upeita nähtävyyksiä, nättiä arkkitehtuuria, kivoja putiikkeja ja valtavia puistoja, jotka ovat varmasti uskomattoman hienoja hengailuspotteja kesäaikaan. Ehkä vielä pitää joskus palata testamaan myös elokuiset Øya-festarit.