Crystal Castlesin toinen Crystal Castles

Crystal Castlesin toinen levy on nimetty täsmälleen samalla tavalla kuin ensimmäinen. Crystal Castlesin molemmat levyt ovat siis self-titled - nimettömiä tai bändin mukaan nimettyjä, ihan kuinka asian haluaa nähdä. Maalaisjärjellä kuuntelija voi nimetä sen vaikka Crystal Castles II:ksi, ja välttää ongelmat musiikkikirjaston järjestyksessä, mutta silti mietityttää, millaisia sekaannuksia kaksi samannimistä levyä voivat aiheuttaa. Sehän tästä vielä puuttuisi, jos kannetkin olisivat samanlaiset.

Uusi kansi siis näyttää tältä

Juuri tällaisista syistä en odottanut toista albumia kovinkaan innolla. Crystal Castles oli alkanut ärsyttää jo aiemmin pikkujuttujen takia. Debyyttilevy oli hyvä, mutta uusien biisien vähäisyys ärsytti, sillä lähes kaikkihan oli julkaistu jo aiemmin ep:illä. Flow'n keikan myöhästyminen epämääräisistä syistä ärsytti. Jopa viime vuoden Pitkä kuuma kesän esitys oli kaikessa huippuudessaan ärsyttävä: musiikki soi virheettömästi, vaikka Alice Glass näytti olevan lavalla ihan koksupäissään, tai sitten esitys vain meni överiksi.

Mutta uusi Crystal Castles, se kakkosalbumi, on ärsyttävän hyvä. CCII oli määrä julkaista kesäkuussa, mutta se päätyikin Internetiin viime viikolla. Kuten debyytin kanssa, julkaisua aikaistettiin. Digitaalinen versio on ostettavissa tästä päivästä alkaen, ja fyysinen levy tulee kauppoihin kuukauden päästä.

CCII yllätti ainakin minut loistavuudellaan. Crystal Castles on uudistanut soundiaan sopivasti, ja huudon ja melskeen määrää on vähennetty, vaikka sitäkin löytyy. Kokonaisuutena soundimaailma on muuttunut puhtaampaan suuntaan, ja sen voisi kuvitella soivan isoilla teknoareenoilla. Esimerkiksi ensimmäinen sinkkulohkaisu Celestica kuulostaa kauniilta - adjektiivi, jota en olisi aiemmin liittänyt kaksikkoon.

Koko levy on itseasiassa hyvinkin miellyttävä, ja suorastaan huutaa uudelleen pyöräytystä heti perään. Biiseistä eniten miellyttää Baptism, joka saattaa hyvinkin olla yksi tämän vuoden lempikappaleistani. Ainoa ärsyttävä raita on sitä seuraava Year of Silence, jossa on oudosti sämplätty Sigur Rósin Inni mer syngur vitleysinguria. Yleensä taitaa mennä päinvastoin, mutta mitä enemmän Year of Silencea kuuntelen, sitä vähemmän Jónsin äännehdintä biisiin sopii. Kuitenkin yksi skippaus koko levyllä on hyvä saavutus, ja levy on ehdoton pakkohankinta myös levyhyllyyn.

Sitten päivän biisin pariin...

Day 03 - A song that makes you happy



Tämä ei ole vitsi. Sealin Kiss from a Rose on maailman paras viimeinen hidas. Tähän biisin liittyy paljon muistoja muutamalta viimeiseltä vuodelta. Seal on ilostuttavan hyvä tulkitsija, ja noh, biisi puhukoon puolestaan. Vaikka kuinka olisi suru puserossa, ei tämän biisin aikana voi mököttää.

Disco Ensemble: Protector

Uutta Disco Ensembleä jaossa! Mp3-latauksia harvemmin uskallan pistää, koska Blogger on ilman varoituksia poistanut muutamia kirjoituksia minulta, ja aiemmin tänä vuonna kokonaisia mp3-blogeja, mutta tämän kappaleen levittämiseen lupa löytyy.

Protector on siis toinen sinkku 26.5. julkaistavalta neljänneltä  The Island of Disco Ensemble -albumilta. Se on rauhallisempi verrattuna ensimmäiseen White Flag for Peace lohkaisuun, mutta ei balladeimmasta päästä kuitenkaan. Molemmat aiheuttivat aluksi pettyneen tässäkö se nyt oli -reaktion, mutta pakko myöntää, että kumpikin sinkku on kasvanut mainioksi maistiaiseksi - Protector hieman nopeammin kuin edeltäjänsä. Parhaimmaksi uudeksi DE-kappaleeksi on kuitenkin osoittautunut White Flag for Peacen b-puoli Get Some Sleep.

Kun puhutaan uudesta Disco Ensemblestä, on pakko myös kehaista tämän vuoden promootiota. Disco Ensemblen keskiviikkoisin julkaistava videopäiväkirja on ollut laadukasta ja kiinnostavaa katseltavaa. Uusimmasta jaksosta löytyy Fuck You Volcano -niminen biisi, joka on omistettu Eyjafjallajökullin tulivuorelle. Myös tiistaisin klo 15-16 järjestettävä Twitter-kisa on mahtava. Mäkin voitin sieltä signeeratun seiskatuumasen ja muuta sälää. Lisäksi bändi on saanut fanit tekemään White Flag for Peace -soitteluvideoita YouTubeen, maalailemaan uutta levyn kantta satunnaisiin paikkoihin jne. Keep up the good work!

MP3: Disco Ensemble - Protector (Mediafire) (Megaupload)

Day 02 - Your least favorite song

Kulutin tunteja miettimällä inhokkikappalettani (inhokki on muuten yksi inhokkisanoistani), eikä sellaistakaan tunnu löytyvän yhtä oikeaa. On bändejä, joita en voi sietää, mutta yhtä tiettyä kauheinta kappaletta ei vain ole. Niinpä ymmärrän kysymyksen vähinten lempparina, jota sitäkin sain miettiä pitkään.



Voittajaksi selvityi Kaiser Chiefsin b-puoli debyyttilevyn Employmentin ajoilta. Kaiser Chiefs oli noihin aikoihin yksi ehdoton lempibändi, ja Think About You (And I Like It) heidän parhaimpia biisejänsä. Vuonna 2006 saatoin kuunnella tätä rallia tunteja putkeen, mutta nyt en oikein ymmärrä, mikä siinä on viehättänyt - tai Kaiser Chiefsissä ylipäätään. Ei sillä, ensimmäinen levy on edelleen ihan hyvä, mutta huomioidessa silloisen fanituksen määrän, saattoi touhu mennä överiksi.

Loistoa lainakappaleilla

Kuinkahan monta kertaa olen kertonut rakastavani hyviä covereita? Tärkeimpänä pidän niiden yllättävyyttä. Vaikka lopputulos jäisikin lähelle alkuperäistä, välillä riittää se, että alkuperäinen ja uusi esittäjä edustavat eri musiikkityylejä.

Ilostuin siis, kun huomasin yhden tämän vuoden lempparibändin Two Door Cinema Clubin versioineen Lady Gagaa.


Vaan olisipa sen voinut paremminkin tehdä, vähän läskiksi meni. Vuosien saatossa genrerajat ylittäviä erinomaisia covereita on syntynyt eniten ehkä BBC Radio 1 Live Loungessa, jossa tuo Poker Facekin on uudistettu lukuisia kertoja - ja on Lady Gagakin käynyt tekemässä oman miltei alkuperäistä paremman versionsa Coldplaysta:


Jossain vaiheessa Spotify-mainoksena piinannut Shakiran She Wolf  ärsyttää huomattavasti vähemmän Hot  Chipin vetämänä:


Live Loungessa syntynyt paljonkin hyvää. Lempparit ovat käyneet esittämässä ennestään mitäänsanomattomia kappaleita, ja epäkiinnostavat artistit ovat käyneet vetämässä lemppariraidat uusiksi. Välillä sitten sekä esittäjä että alkuperäinen biisi ovat loistavia, ja vielä häikäisevämpiä yhdessä.

Daniel Merriweather covers La Roux


White Lies covers Kanye West


Sam Sparro covers Estelle


Ellie Goulding covers The Temper Trap


Voisin kuluttaa koko päivän kuuntelemalla näitä covereita, ja lisääkin hienouksia löytyisi. Ettei blogi aivan tukkeutuisi videoista, suosittelenkin tsekkaamaan loput itse: http://www.youtube.com/results?search_query=radio+1+live+lounge+cover&aq=f

Asia jatkuu vielä myöhemmin tänään.