keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Flow '10: Sleigh Bells

Flow Festivalin eilen julkaistu esiintyjälista oli niin järisyttävä, että hehkutettavaa riittää tälle päivällekin... ja luultavasti elokuulle asti. Ohjelmiston ensimmäinen osa koostui lähinnä tutuista ihanuuksista ja lemppareista, mutta etnisten esiintyjien lisäksi bongasin uudenkin nimen joukosta.

(via MySpace)

Sikäli tämäkin kai pitäisi jo tietää, sillä brooklyniläisen Sleigh Bells -duon kappale Crown on the Ground löytyi viime vuoden Pitchforkin sadan lempibiisin joukosta, sijalta 57. Nimekkäitä kavereitakin kaksikolla on, kuten kotikylän Yeasayer, jonka kevätkiertueen lämppärinä Sleigh Bells esiintyy. Aiemmin duo on kiertänyt lämppäämässä Flow'ssakin nähtävää Major Lazeria yhdessä Ruskon kanssa.

Ennakko-odotuksista huolimatta mitään yeasayermaista ei Sleigh Bellsin ep:ltä löytynyt, vaan kappaleet soundasivat enemmän Diplon kavereiden tekemiltä. Ring Ring -biisissä toistuva "have a heart"-hokema toi naurettavasti mieleen edesmenneen jenkkihardcore-ryhmän Have Heartin. Hölmö mielikuva ei kuulostanutkaan enää niin hölmöltä, kun minulle selvisi, että Sleigh Bellsin miespuolikkaalla Derek Millerillä on kuin onkin kuuden vuoden punkkitausta post-hardcore-bändi Poison the Wellin kitaristina.

Ring Ring:

Vokalisti Alexis Kraussin musiikkitausta sen sijaan on vähemmän katu-uskottavampi, sillä hunajaääninen naislaulaja on kerännyt aiemman kokemuksensa teinipopbändistä. Yhteistyö sen sijaan kiehtoo, ja on eräänlainen kompromissi molempien menneisyyksistä. Lo-fi-soundit, surisevat kitarat ja bassorikkaat biitit yhdistettynä Kraussin tyttömäiseen voihkintaan muodostavat yhdessä ääntä, jota on vaikea verrata suoraan mihinkään. Jos olisi pakko keksiä jotain, sanoisin Sleigh Bellsin olevan uhoava indie-pop-M.I.A., joka on tehnyt road tripin kehnosti toimivalla autolla Brooklynista likaisimmille gangsta rapin ghetoille.



Niin joo, Sleigh Bells tosiaan on ollutkin Diplon, Switchin, Ruskon ja Blaqstarrin kanssa häärimässä kolmannen M.I.A.-albumin kanssa, ja vastapainoksi Flow'hunkin saapuva laulajatar julkaisee Sleigh Bellsin Treats-debyytin omalla N.E.E.T.-levy-yhtiöllään 11. toukokuuta. Pienet on piirit, kun otetaan huomioon, että Flow'n artisteista vielä Rye Rye kuuluu tähän samaan kaveriporukkaan.

Groovesharkhttp://listen.grooveshark.com/#/artist/Sleigh+Bells/1210636
MySpacehttp://www.myspace.com/sleighbellsmusic

Ja sitten... Bongasin tänään ihanan Riikan Helmi Otsalla -blogista musiikkimeemin, jossa tehtävänä lisätä blogiin joka päivä yksi biisi sääntöjen mukaan. Heti perään huomasin että 1000 Sparksin Jyrilläkin on menossa samanlainen, hieman eri versiona vain. Vaikka en yleensä blogihaasteiden ystävä olekaan, tällainen meme on omaankin makuuni, että lähdenpäs koittamaan - tuolla peräti 30 päivän versiolla. Haastan samalla kaikki loputkin (musa)bloggaajat tähän, koska tää saattaa muuttaa ihmiskuvia rytisten.

Day 01 - Your Favourite Song



'Helppo' heti alkuun... Oon täällä blogin puolellakin nimennyt kymmenet eri kappaleet lempibiisikseni, mikä johtuu siitä, että niitä vain on enemmän kuin yksi. Edellinen saattoi tulla joillekin shokkina, mutta Foo Fightersin Everlong on kuulunut niihin kuitenkin kaikista pisimpään. Se jaksaa koskettaa vuosikymmenestä toiseen, riippumatta siitä, millainen fiilis on. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se nosti kyyneleet silmiin Provinssirockissa 2008, enkä ihmettele, miksi se varmasti on muutaman muunkin ihmisen lempikappale...

tiistai 20. huhtikuuta 2010

All Earsin ensimmäinen soittolista

Uuden blogin avaamista seuraa toki avajaislahja! Se on toki kookospähkinääkin kovempi Spotify-soittolista. Kappaleet ovat kaikki sydämensä ansainneet, eikä toisaalta ihmekään ettei keskitasoa mukana ole, kun edellisestä soittolistasta on aikaa. Kaikki ovat kuluvan vuoden lempparikappaleita, mukaan lukien myös ne kappaleet, jotka ilmestyivät ennen tätä vuotta. Listan viimesenä hitaana ihanan Princen ihana Purple Rain, koska Prince heittää tänä kesänä kolme keikkaa Euroopassa, joista yksi on festareilla eli Roskildessa. Kovin buukkaus tänä vuonna.

(via Last.fm)

spotify:user:foonk:playlist:6y0Mu3qpKV53G0tbeFTr0w
1. Circa Survive - Imaginary Enemy 
2. Jamaica - I Think I Like U 2 
3. LCD Soundsystem - Drunk Girls 
4. MGMT - It's Working 
5. Summer Camp - Ghost Train 
6. Blood Red Shoes - Light It Up 
7. Fang Island - Daisy 
8. Caribou - Odessa 
9. Bad Lieutenant - Sink Or Swim 
10. Lars & The Hands of Light - Me Me Me (Money Your Love Remix) 
11. Hot Chip - I Feel Bonnie (House Mix) (feat. Bonnie 'Prince' Billy) 
12. Lindstrøm & Christabelle - Lovesick 
13. Plan B - She Said 
14. Crookers - Cooler Couleur (feat. Yelle) 
15. Vitalic - Second Lives 
16. We Have Band - Divisive 
17. David Byrne & Fatboy Slim - Here Lies Love (feat. Florence Welch) 
18. Phantogram - You Are the Ocean And I'm Good at Drowning 
19. Major Lazer - Pon De Floor (feat. Vybz Kartel) 
20. Rusko - Woo Boost 
21. Prince & The Revolution - Purple Rain 

Muistakaa myös jatkuvasti päivittyvä hetken (tie on) levyt -soittolista.

Y'ALL EARS

Moikka ja tervetuloa seuraamaan uutta musablogiani. Tässä ei ole kyse sen kummemmasta kuin nimen ja osoitteenvaihdosta, joten päivitättehän linkkinne, kirjanmerkkinne, tilauksenne yms. Logo toki on uusi myös, ja tiedän että se on tällä hetkellä ruma kuin mikä. Jos jollakulla on siistit photoshopskilssit, apu on enemmän kuin tervetullutta. Muutoin varmaan piirtelen tuohon joka päivä uuden logon, kunnes voin olla edes vähän tyytyväinen. Lisää infoa tän blogin ja kirjoittajan taustoista info-linkin takaa. Sen pidemmittä siirtymispuheitta tärkeimpiin asioihin.

1. Flow Festivalin ohjelma
Eilen toi posti mukanaan takuuvuokran kokoisen sähkölaskun, mutta tämän päivän pommi olikin sitten ihan eri luokkaa. Flow Festival ei olisi oikeastaan parempaa lineuppia voinut tarjota, mokomatkin suomalaisen festarikesän pelastajat.  Jihaa, ei tarvitse Ruotsiin Way Out Westiin lähteä, koska Suomessakin nähdään M.I.A.! Myös Surfer Blood ja The Xx kuuluivat omiin ykköstoivomuksiin eli eihän tässä voisi tiistaiaamu paremmin lähteä käyntiin.

Loput ohjelmistostakin ovat lähes täyttä kultaa, enkä kaikkia listan nimistä olisi uskaltanut edes toivoa. Rye Rye, The Drums, Girls, The Radio Dept., Air, DJ Harvey, Ricardo Villalobos, Beach House, Jónsi, Major Lazer sekä Diplo vielä soolonakin! Eikä parane unohtaa ennakkokonserttia LCD Soundsystemin kera. Tuntuu että James Murphy on jokaisella ulkomaisella festareilla, mutta kotimaassa pysytteleville suosittelen lippua ennakkotapahtumaankin, sillä Murphy osaa todistetusti järjestää bileet....

Kotimainen puoli näyttää vielä kovinkin keskeneräiseltä, mutta passaa aivan yhtä hyvin vielä tässä vaiheessa. Odotetusti Villa Nah on kuvioissa, ja Husky Rescuekin on kiva ilmestys listassa. Clouds ei jätä kylmäksi, vaikka toivon näkeväni vielä muitakin suomidubstepin taitajia lopullisessa ohjelmistossa. Jatkolistalta voisi toivoa esimerkiksi Jaakko Eino Kalevin nimen näyttäytymistä, koska uusin albumi on totaalisen kingi, ja itse ainakin bongasin JEK:in vuonna 2007 samaisilta festareilta. Toinen ehdotus vaikkapa alkuiltaan olisi Alpo ja Tomi, joka oli jälleen aivan mahtava Jyrockissa. Toivottavasti suomalaista rokkipuoltakin vielä täydennetään, sillä tällä hetkellä ainoa nimi on Kiki Pau.

Kiki Pau viime viikonloppuna Jyrockissa

2. Roskilden ohjelma
Yleensäkään ei ole Roskilden megajulkistus tuonut mukaansa mitään maailmaa mullistavaa, ja yleensä parhaat headlineritkin tulevat joko ennen sitä tai sen jälkeen. Yleensä isoin julkistus sisältää tuntemattomia perusbändejä, jotka eivät kuitenkaan tutustumisen jälkeen ole yhtään hassumpia. Ei poikkeuksia tänäkään vuonna.

The Prodigy tulee. LCD Soundsystem tulee. Vampire Weekend tulee. Moderat tulee. The National tulee.  Kashimir tulee. Kings of Convenience tulee. Muutamia epäkiinnostavia bändejä (Paramore, Pendulum) tulee. Paljon tuntemattomia myöhemmin luultavasti positiivisesti yllättäviä artisteja tulee. Suomalaisiakin (Joensuu 1685, Rubik) tulee. Tuttuun tapaan myöhemmin keväällä tulee myös meitsin suosituspaketti.

Pettyneille tiedoksi, että yleensä tämän jälkeen varmistetaan vielä 20-30 yhtyettä festivaaleille. Veikkaan että on mahdollista saada vielä lisää sublinereita ja miksei pääesiintyjääkin. Onhan noita yhtyeitä vielä vaikka kuinka paljon, jotka eivät ole tehneet päätöksiä vielä koko kesän ohjelmastaan... Esim juuri ne kaikkien toivomat Daft Punk ja Rage Against the Machine. Vaikka en niiden varaan laskisikaan.

Lukaise päivitetty Roskilde-infopaketti klikkaamalla aiheeseen liittyvää kuvaa vasemmalta.

Erlend Øye tulee tänäkin vuonna Tanskaan

3. Uusi Circa Survive
Yhden lempibändin kolmas albumi julkaistaan tänään jossain päin maailmaa! Viime viikolla Circa Surviven uutuutta Blue Sky Noisea alkoi tipahdella ennakkotilanneille, jonka jälkeen se löytyikin pian MySpacesta ja Spotifysta. Olen kuunnellut sitä viikossa yli 370 biisin verran.Se on tämän vuoden toinen albumi, joka aiheuttaa "haluaisin jo vaihtaa bändiä, mutta pakko kuunnella vielä kerran" -reaktion kerta toisensa jälkeen.

Blue Sky Noise kuulostaa sopivan tuoreelta verrattuna aiempaan, mutta tarjoilee silti tuttua tavaraa. Bändin vahvuudet ja heikkoudet eivät ole muuttuneet. Anthony Greenin ääni on edelleen yhtä ärsyttävä ja valloittava, huipputason lyriikat nostavat edelleen ihon kananlihalle, biiseissä on paljon vivahteita eikä progeiluakaan puutu. Esimerkiksi Imaginary Enemy todistaa, että kyvyt ovat tallella: harva bändi onnistuu näin hyvin luomaan tavallisista ihmisten huolista energisen kappaleen, joka kuulostaa uniikilta ja uudelta sekä antaa vertaistukea ties kuinka monelle sydänsuruiselle. Vaikka kuuntelukertoja onkin kertynyt, en osaa vielä päättää, miten suhtautua uutuuteen suhteessa edellisiin levyihin. Kakkosalbumia On Letting Go:ta parempi se ainakin on.

MySpace: http://www.myspace.com/circasurvive
Spotify: Circa Survive – Blue Sky Noise

4. Uusi LCD Soundsystem
Sen lisäksi, että LCD Soundsystem on tulossa kahdelle siistille festarille, eilen nähtiin myös virallisen Drunk Girls -musiikkivideon ensi-ilta. Myös James Murphyn uutukainen This is Happening on streamattavissa, ja kuulostaa varsin mahtavalta. Kuuntele täällä.





Muistakaahan tosiaan päivittää kirjanmerkit ja linkit! Kommentoikaa mieluummin postauksen sisältöä kuin blogin ulkoasua, ja jatketaan tästä piakkoin. Myös Fresh from Finland heräilee talviuniltaan, sillä Jyrock-raporttia voi sinne odotella lähipäivinä.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kuka helkkari on Dustin N'Guyen?

Kolme tärkeää huomiota:

1.  Huomasinpa tossa, että Stockmannin Hulluilta päiviltä saa keskiviikosta alkaen Sennheiserin erinomaisia CX300-II tulppakuulokkeita hintaan 35 euroa. Jos kuulokkeet menee rikki kuukauden välein, ne tuntuu inhottavalta päässä, niitä on vaikea laittaa korville, taustamelu häiritsee, ne päässä ei voi nukkua, näytät dorkalta ne korvilla, bassot on heikot tai muuta skeidaa, niin kandee harkita. Mun ikuiset ongelmat matkaäänentoiston kanssa loppuivat tuttavuuteemme. Aiemmin tuli kokeiltua melkein kaikki Kossit ja muut läpi, mutta nää on parhaat. Normaalisti maksaa Stockalla pari kymppiä enemmän. Kahden vuoden takuu.

2. Viime aikojen lempparibiisi:

Kavinsky - Nightcall (feat. Lovefoxxx) (Dustin N'Guyen Remix)


Kavinskyn ja CSS:n vokalistin Lovefoxxxin alkuperäinenkin versio on ihan loistava, mutta esittelyssä remix sen mystisen tekijän takia. 'Oikea' Dustin Nguyen on vietnamilainen näyttelijä, mutta nimivarkaan Dustin N'Guyenin identiteetistä löytyy muutamaakin erilaista 'varmaa' tietoa: kyseessä väitetään olevan joko Justicen Xavier de Rosnay tai Daft Punkin Guy-Manuel de Homem-Christo. Jälkimmäinen on tuottanut Kavinskyn uuden Nightcall ep:n, ja toisaalta soundien ja syntyperän perusteella on ihan perusteltua epäillä kyseessä olevan de Rosnayn. Niinköhän meillä on taas uusi iamamiwhoami pohdiskeltavana.

3. LCD Soundsystem tulee kuin tuleekin Flow'hun! Vielä kun M.I.A. saatais, niin hyppisin kattoon, mutta oon kuullut puhetta vain eräästä toisesta nimekkäästä naisartistista.