maanantai 8. helmikuuta 2010

Moddi

En tiedä, mikä minut ajaa usein nitomaan bändit kartalle, mutta alueellisista musiikkikiinnostuksista on ennenkin ollut puhetta. Viime kesästä asti suurennuslasini alla on ollut Norja, jonka kunniaksi olen ajatellut siitä saakka pitää teemaviikon. Vaikka idea onkin ollut jo pitkään, en ole ainoa teemaviikkoilija. 1000 Sparks teki sellaisen marraskuussa Ruotsista, ja asetti jalustalle aivan erilaisia juttuja kuin olisin itse esiin nostanut, mikä tekikin siitä erityisen kiinnostavan. Suosittelen tsekkaamaan!

Eli... nyt on viimein tullut norjalaisten viikkojeni aika. Ensi viikko olisi ehkäpä ollut vielä otollisempi Oslossa järjestettävien by:Larm-musiikkimediafestareiden johdosta, mutta ajatelkaa tätä vaikka orientoitumisena tulevaan. Suomea edustamaan by:Larmiin lähtevät Rubik, Joensuu 1685,  Murmansk, Manna ja Jesse.





Kuvat: Hilde Mesics

Ensimmäinen esittelyä kaipaava norjalaistaituri on kotoisin kaukaa pohjoisesta, Norjan toiseksi suurimmasta saaresta, Senjasta. Pål Moddi Knutseniksi kastettu nuorukainen ei vain ole norjalainen, vaan myös vahvistaa stereotypioita. Vaalea kiharapilvi hulmuaa tuulessa, kun kalastaja-villapaitaan sonnustautunut parikymppinen Moddi päästelee harmonikastaan ääniä, jotka ovat samaan aikaan hauraita ja mahtipontisia. Biisit kertovat rakkaudesta, luonnosta, runoudesta ja muista tärkeistä asioista. Ainakin minun stereotyyppi-norjalaiseni sopii kuvaan.

Tänään ilmestynyt Floriographyksi nimetty debyyttialbumi on laulettu suurimmaksi osaksi englanniksi, mutta päätösraita norjaksi. En osaa päättää, kumpi kieli sopii Moddin suuhun paremmin. Englanniksi lauletut biisit tuovat mieleen esimerkiksi Jeff Buckleyn tai käheä-äänisen Teiturin herkimmät kappaleet, kun taas norjankieli korostaa entisestään juuria. Kotikielellä tai ei, Moddi ei kuulosta eikä yritäkään kuulostaa muulta kuin pohjoismaiselta. Tästä tekee osuutensa jo pelkkä aksenttikin.

Norjalaisuudesta on jaariteltu ja tullaan vielä jaarittelemaan sen verran, että nojataas hetkeksi johonkin muuhun. Jos islantilainen musiikki on joskus kolahtanut, näkisin tässäkin mahdollisuuksia. Moddin levy on äänitetty geysirien maassa, ja apuna on häärinyt mm. Björkiä ja Múmia tuottanut Valgeir Sigurdsson.

Parhaiten Moddi istuu ehkä juuri tällaisiin iltoihin. Vaikka juttu ei varsinaisesti pyöri pohjoismaisen melankolian varassa, ei Moddi hilpeääkään musiikkia tee. Pimeiden, tuulisten, kylmien ja lumisten iltojen kaikottua voisin kuvitella fiilisteleväni Floriographya mökillä kynttilän valossa - tai sitten vaan ihan tossa Tampereen keskustassa Telakalla kuulokkeista. Myös live käy.

Floriographyn voi ostaa ainakin Meteli.netistäCDONista ja iTunesista. Tai kuunnella Spotifysta.





MySpacehttp://www.myspace.com/moddimusikk
SpotifyModdi – Floriography
wwwhttp://moddi.no/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti