tiistai 29. heinäkuuta 2008

Puntala-rock 2008

Crust ei ole varsinaisesti koskaan uponnut täysillä, vaikka vietinkin varhaisteini-iän Tammelassa edesmenneillä puutalosquateilla. Punk-kiinnostus kaiketi lähti 2000-luvun alussa Abduktiosta ja muista "kavereiden" (toim.huom., silloisten ryyppytuttujen) bändeistä, 82-hc:n kautta siirtyi punkrockiin ja muuhun hitaampaan läiskintään ja lopulta päätyi takaisin Abduktioon ja uuden koulun hardcoreen. Niin, krustimeininki ei tosiaan niinkään kiinnosta, joten tämän vuoden Puntalasta ennakko-odotuksina oli Deathbed, dokaamista, matkalle kadonneita muistoja, jonkun random-yhtyeen keikalle eksyminen, dokaamista ja bändien missaamista. En paljoa ollut väärässä.

Perjantain tavoitteena oli nähdä nolla yhtyettä, mutta löysin itseni kuitenkin en-muista-kenen-kanssa The Assassinatorsin keikalta, joka osoittautui kaiken lisäksi hyväksi. Siitäkin huolimatta, että olen aikoinaan vihannut mimmilaulajia yhtä paljon kuin Coldplayta. Kuten muutama kirjoitusta taakse päin myönsin lopettaneeni sodan em. mainittua orkesteria vastaan, voidaan myöntää myös mimmivihan loppuneen - jo hieman aikaisemmin. Tanskalainen The Assassinators kuulosti hyvältä siitäkin huolimatta, että laulukieli oli tanska. Vaan millaisillahan prosenteilla sitä on kukaan punk-lyriikoista ennenkään selvää saanut?

Mr. Kaataja ja naiset yössä


Lauantaina taisin sinetöidä henkilökohtaisen Puntala-ennätyksen bändien näkemisessä. Kun listalle lisättiin No Heroes, Deathbed ja edellisenä iltana saatu uusi ystävä, irlantilainen Only Fumes and Corpses, rikkoui viime vuonna tehty edellinen, kolmen yhtyeen, ennätys. Soundit olivat kaikkien keikalla sellaista puuroa, ettei musiikista voinut saada kaikkea irti, vaikka ehkä joku humalainen on saattanut niin luullakin. Deathbed ja No Heroes olivat siis äänentoistoon nähden omat itsensä.

Only Fumes and Corpes toimi paremmin kuin odotin. Lavalla heiluneet hardcorea mättäneet Endstand-fanit eivät näyttäneet tutulta siitäkään huolimatta, että heidän kanssaan oli kuulemma vierähtänyt edellisyönä useita tunteja. Siitäkään huolimatta, että urhoollinen rumpali oli ollut pitämässä minusta huolta vielä aamullakin, kun olin kuulemma kaatuillut kännissä telttojen päälle. Loppuja minulle ei suostuttu kertomaan.

Irkkubändin jälkeen menin huonolla menestyksellä ottamaan vähän välikölliä, josta johtuen missasin tsekkauslistalla olleet Terveet Kädet, The Adolescentsin ja Keuhkot, mikä tosin oli oletettua jo etukäteen. Heräsin vielä kuitenkin yöllä tekemään isoimman festarimokani ikinä, kun puolet kavereistani (ja viinoistani) olivat jo lähteneet kotejansa kohti. Vähemmän kunnialla lopetettu viimeinen telttafestari oli kuitenkin sellainen kuin saattoi odottaa. Sekava, hauska ja taas yksi muistoton festivaali. Kiitos kaikille.

http://www.myspace.com/theassassinators - The Assassinators
http://www.myspace.com/viimosetpaevat - No Heroes
http://www.myspace.com/killedbybed - Deathbed
http://www.myspace.com/onlyfumesandcorpses - Only Fumes and Corpses

Keskiviikkona kalenterissa neljä punk-bändiä lisää, sillä tänään kävi vähän yllättäen käsky Propagandhin, Deathbedin, Anal Thunderin ja No Shamen keikalle Tavastialle. Samaan syssyyn Helsingissä myös bänditreenit, sillä tuli kai joku yhtye perustettua tuolla Lempäälän leirinnässä.

----------------
Now playing: Refused - New Noise
via FoxyTunes

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Stop emo

Hahahah. Venäjällä suunnitellaan lakiesitystä mm. emo:n kieltämiseksi.

http://www.guardian.co.uk/music/2008/jul/22/russian.emo

Miksei tätä oo tajuttu muualla maailmassa :-D

(Vaikka ihan tosissaan jos ollaan, niin eikö tää kuulosta jo yltiömäiseltä sensuurilta tai vähintään muuten pelottavalta, jos nuorisotrendejä aletaan karsia lakien voimin?)

Nyt Puntala-rock, adios!

torstai 24. heinäkuuta 2008

Poistakaa Flow-lippunne!

Huomenna on lähtö Puntala-rockiin enkä malttaisi odottaa lainkaan huomisen työpäivän loppuvan, ja itseni lähtevän Lempäälää kohti. Nämä ovat taatusti viimeiset telttafestarit tänä kesänä, mikä saikin minut lähtemään molemmiksi päiviksi punk-festareille, vaikkei perjantain esiintyjissä juuri mielenkiintoisia katsottavia olekaan. Suunnitelmiini kuuluu koulun alettua vetää rahapussin nyörit tiukalle, säästää rahaa ja lähteä vielä tänä vuonna musiikkimatkalle ulkomaille. Kohde varmistuu myöhemmin, mutta Islannissa pidettävät Icelandic Airwavesit, olis aika mygevä päätös festarivuodelle.

Viimeisistä festareista puheenollen, Flow'n liput ovat vähissä. Perjantai-lauantai-lippu näytti jo tänään aiemmin Tiketissä keltaista, joten varasin omani etten jää ilman. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen otin kuitenkin kolmen päivän lipun, sillä Cut Copysta 15 euroa lisää tuntuu kohtuulliselta ellei jopa halvalta! Esiintyjälista tuntuu päivä päivältä laadukkaammalta ja teinkin alustavan ympyröinnin ohjelmaan jo eilen. Klikkaa isommaksi.



Saahan sitä aina itselleen uskotella.

Ps. Aika julmaa, että kaksi eniten odottamaani (Rusko & Caspa vs. Crystal Castles) soittavat osittain päällekäin. En todellakaan tiedä, kummassa vietän päällekäisen ajan.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Circa Survive

Jos joku on miettinyt, miten rahoitan kaikki festarit, levyt, keikat ja yöjuoksut elämisen ja asumisen ohella, on siihen niinkin yksinkertainen vastaus kuin työt. Tällä viikolla on tehty taas pitkää päivää (ma-pe kertyy tunteja 40), ja kesäiltojen ollessa hiljaisia, jäi tänäänkin aikaa miettiä. Mietin Circa Survivea ja perjantaina alkavaa Puntalaa. Kaksi erillistä tarinaa, joista seuraava osa vasta viikonlopun jälkeen ;--)

2004 perustettu philadelphialainen progressiivissävytteinen bändi vapautti soittimistaan äänet kotistereoissani ensimmäistä kertaa vuonna 2005 hieman Juturna-debyytin ilmestymisen jälkeen. Joku irkkikaveri suositteli yhtyettä #themarsvolta-kanavalla toiselle irkkikaverilleni, ja minä tungin nokkani väliin, eikä ole kaduttanut. Circa Survive on ehdottomasti yksi viidestä lempibändistäni.

Jäsenien taustoilta löytyy aiempia töitä post-hardcore/ metalcore yhtyeissä. Jumalaisella äänellä varustettu vokalisti Anthony Green lauloi Saosinin ensimmäisellä ep:llä sekä pari muuta jäsentä on napattu This Day Forwardista ja Takenista. Anthonylla on myös sooloprojekti, jonka lisäksi hän sivumusisoi kokeellisessa superkokoonpanossa The Sound of Animals Fightingissa.

Muistan verranneeni ensimmäisten kuuntelujen jälkeen Anthonya Björkkiin, vaikkei se sitä oikeasti taida muistuttaa. Yhtäläisyyksiä löytyy kuitenkin ainakin sillä saralla, että, Anthonyn laulutyylistä joko pitää tai sitten ei. Vaikka bändissä on paljon muutakin hienoa, ei ole epäselvää, mikä elementti sieltä eniten puskee läpi. Herra Green on äärimmäisen lahjakas muillakin osa-alueilla, sillä harvoin törmää niin laadukkaisiin lyriikoihin kuin mies on bändillensä vääntänyt. Siitä todisteena se, että suunnittelemaani tatuointiin on tällä hetkellä kolme tekstivaihtoehtoa, ja ne ovat kaikki Circa Surviven inspiroimia.


Arvostan musiikissa eniten levykokonaisuuksia, mutta erityisesti Circa Surviven tapauksessa on hankalaa nostaa yksittäisiä kappaleita esille, sillä suosikkini vaihtelevat päivittäin. Juturna on taatusti yksi eniten kuuntelemistani levyistä, eikä viime vuonna ilmestynyt kakkosalbumi On Letting Go'kaan jäänyt paljoa huonommaksi. Sen nimikappale on ainakin yksi niistä eniten soitetuista veisuista.

Circa Survive on musiikkinsa ulkopuolellakin kiehtova, nykyaikainen, mysteerinen, asiallinen ja taiteellinen. Promokuvia löytyy bittiavaruudesta vain muutama pakollinen, fanisuhteita ylläpidetään MySpacessa, varsinaisia kotisivuja ei ole (blogi löytyy), b-puolia on julkaistu Internetistä ladattavina hyväntekeväisyysraitoina sekä jäsenet ovat kunnostautuneet myös erikoisemman maalaustaiteen puolella. Harmikseni Pohjois-Amerikan puolella suosio on alkanut viime vuosina kasvaa, joten bändillä ei ole ollut tarvetta piipahtaa Euroopassa kuin muutamalla pistokeikalla. Circa Survive on ollut jo muutaman vuoden "MUST SEE" -listani kärjessä, ja minähän matkustan vaikka Amerikkaan joku päivä näitä katsomaan elleivät asiat muutu.

Osuvia vertailukohteita en keksi juurikaan (Dredgin lisäksi), joten jos lempibändini on vielä vieras, tsekkaa itse vaikkapa sieltä MySpacesta: www.myspace.com/circasurvive

Lisää aiheesta:
www.myspace.com/anthonygreen
www.circasurvive.com/
www.myspace.com/thesoundofanimalsfighting

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Santogold @ Roskilde Festival 4.7.2008

Lupasin kirjoitella Roskilden kohokohdista myöhemmin pätkissä, joten tässä ensimmäinen aidosti musiikkiaiheinen muistelma.

Päivä oli perjantai eli toinen festivaalipäivä. Edellisenä iltana oli esiintynyt Radiohead, mutta siitä huolimatta olimme raahautuneet seuraamaan musiikkia jo varhain päivällä. Tsekkailu oli tapahtunut kuitenkin iisisti, ja esimerkiksi illalla nähty perkeleen kovan keikan vetänyt Veto tarkistettiin suurimmaksi osaksi nurmikentällä istuen. Aiemmin hehkuttamani Digits toki piti rehata senkin edestä. Voimia (ja tyhjiä muovituoppeja) oli keräilty odotellen Santi Whitea a.k.a. Santogoldia, vaikkakin jokseenkin hämmentyneissä tunnelmissa, sillä neiti oli aiemmin viikolla peruuttanut seuraavan viikon Suomen esiintymisensä sairauteen vedoten. Neiti siis tiesi jo etukäteen olevansa Roskilden jälkeen liian kipeä Suomeen?

Diivan elkein Santi oli keikaltansa 15 minuuttia myöhässä, mikä selvästi nyppi yleisöä. Kerrassaan mahtavien taustatanssijoiden ilmestyessä lavalle huuto särki korvia, ja kun Santogold viimein päräytti laulut ulos suustaan alkoivat bileet. Kun joka toinen kappale Santogoldin debyytillä on (tuleva) hitti, ei liene epäselvää, että keikka oli pelkkää hittiputkea. L.E.S. Artistes, You'll Find a Way, Shove it, Say Aha, Creator jne. Muutamat kappaleet olivat saaneet livesovituksiinsa mukavasti lisää bassovääntöä, ja esimerkiksi Creatorissa oli yllättävän paljon dubstep-sävyjä.


Lienee Santi ollut oikeasti kipeä, sillä keikka jäi lopulta n. 35-minuuttiseksi. Keikan kestosta huolimatta Santogold taustatanssijoineen sai rakennettua niin tuliset juhlat Cosmopol-lavalle, että kaikki loppuun asti malttaneet varmasti poistuivat takaisin Roskilden pilvettömän taivaan alle hymyssäsuin vailla valitettavaa. Tämä koskee kaiketi myös itse esiintyjää, koska ylistysssanoja sateli yleisöön. Olisikohan kliseisesti kehuttu jopa maailman parhaaksi... Toivottavasti Santogold antaa vielä joku päivä mahdollisuuden Suomellekin.

www.myspace.com/santogold

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Coldplay: Viva la Vida or Death and All His Friends

Muutama sananen Coldplaysta.

Olen vihannut Coldplayta niin kauan kuin muistan. En oikeastaan edes muista, miksi vihaan tätä bändiä. Se on kai lähtenyt liikkeelle Chris Martinin vaikerruksesta, koska se osuus tökkii korvissani edelleen. Ei voi kuitenkaan väittää, etten olisi yrittänyt. Olen antanut levyille useita mahdollisuuksia, mutta Coldplayn musiikki ei ole koskaan yllättäen alkanut kuulostaa hyvältä.

En ole koskaan todella vihannut Coldplayn musiikkia. Epämieltymyksestä kasvanut rehellisesti sanottuna jopa naiivi viha on liittynyt enemmän arvostuskysymyksiin. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tämä bändi on nostettu jalustalle isojen, hienojen, arvostettujen muusikoiden joukkoon. Olen pitänyt bändiä maailman yliarvostetuimpana, ja vihannut kaikkea Coldplay'hun liittyvää siksi. Vokalistin äänen ja huonon lyyrisen suoriutumisen ohella ainoa musiikkiin liittyvä vihaamisen arvoinen asia on ollut itsensätoisto. Hittien ulkopuolelta kaikki on kuulostanut samalta.

Tämäkään kirjoitus ei pääty täysin onnellisesti, mutta pitänee myöntää, että tällä kertaa mahdollisuuden antaminen tipautti Coldplayn sijoitusta shitlistilläni. Ihan ensiksi on myönnettävä, että Kanye Westin Homecoming on mielestäni hyvä kappale, enkä tunnistanut siitä Chris Martinia. Kun tajusin, kuka oli kyseessä, ei biisi huonontunut. No, ehkä ihan vähän.



Toinen huomio, ja syy tälle kirjoitukselle on tietenkin uusi (hölmösti nimetty) levy Viva la Vida or Death and All His Friends. Ilmaista singleä en ladannut aikoinani, joten kuulin ensimmäiset kappaleet Viva la Vidalta vasta nyt. Coldplayn huonot puolet eivät ole kadonneet minnekään, mutta biiseissä on uutta särmää. Ne eivät enää ole toistensa kopioita. Levyn instrumentaalissa introssa (Life in Technicolor) ei ole mitään moittimista, seuraava raita on selvästi omalla paikallaan, 42:n rytmitys on hieno, Viva la Vida on selkeä hitti ja Violet Hill jää jatkuvasti soimaan ärsyttävästi päähäni. Vaikka levy onkin yhtenäinen teos(,mikä on jo itsessään saavutus), on kappaleissa on moniulotteisempia yksityiskohtia. Onko kaikki tämä levyn tuottaneen Brian Enon ansiota, vai onko uskottava Coldplayn omaan kasvamiseen?

Oli kenen syytä hyvänsä, tekivät entiset itkurunkkaajat kuitenkin tänä vuonna uransa parhaan levyn. Säilyttääkseni jonkinlaisen uskottavuuden (hah), on silti todettava, että tylsää soft rockia tässä silti kuunnellaan. Tämä ei varmastikaan löydy loppuvuoden listauksistani, mutta hei, en enää vihaa Coldplayta.

----------------
Now playing: Coldplay - Death And All His Friends
via FoxyTunes

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

MattiP @ Tampereen Klubi 16.7.2008

Anteeksipyynnöt tämän viikon hiljaiselosta. Viikon taistoihin on kuulunut balanssin löytäminen, sillä olen yrittänyt palata arkeen ja sen ohella pitää festivaalifiiliksiä yllä. Tämä on ilmentynyt töinä ja toisaalta keskiviikkoisena MattiP vs. Teeth -setin katsastamisena ja eilen todistettuna kuudentena Grillin' festivalina.

Grillin'istä tuskin kirjoittelen mitään sen kummempaa, koska keikkoja tuli kuunneltua, muttei seurattuna. Olin paikalla, mutten läsnä, tiedättehän? Kelit hellivät, tunnelma oli leppoisa, Videovalvontaa oli kova ja toisaalta Vastavirta-jatkojen skweee-battle odotetun tasoinen. Siispä tällä kertaa muutama sananen vain keskiviikkoisesta.

En tiedä, ketkä avasivat iltaa Saurukselle, mutta lavalle parivaljakko saapui heilumaan peräti toista tuntia myöhässä. Illan avaajan taso oli niin heikko, että lähinnä fiilis katosi, vaikka lämmittelijöiden tehtävänä on käsitykseni mukaan ollut juuri päinvastaisen tunnelman luominen. Sitä seurannut Sauruskaan ei ollut iskukunnossa, ja biisivalinnat olivat huonoja. Kenen huono idea lieneekään ollut tuupata esiintyjät MattiP:n kanssa kiertueelle?

Pentikäisen Matti oli ihan eri maata edeltäjiensä kanssa, vaikka suuhun jäikin maku, että parempaakin olisi voinut vaatia. Listalla oli kuitenkin sopivassa suhteessa MattiP:n sylkyä kuin rauhallisempaa pöydän takaa taiteiltua Teethiä. (Tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on siis yksi ja sama mies.) Keväällä MattiP-nimellä julkaistulta Save the Kingiltä pärähti parhaimmat kappaleet, mutta oma suosikkini KING ei toiminut niin hyvin kuin Ceebrolisticsin esittämänä Jyrockissa. Mitään erityistä kohokohtaa ei siis mieleeni jäänyt, mutta esitys oli rakennettu sopivalle rauhallisen ja energisen tasapainoilulle, ja illasta jäi hyvä fiilis huonoista lämppäreistä huolimatta.



----------------
Now playing: Cut Copy - Autobahn Music Box
via FoxyTunes

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Ilosaarirock 2008

Joensuusta jäi käteen lähinnä flunssa. Missailin aika komiasti bändit, mutta se oli jokseenkin odotettavissa jo keskiviikkoisen Mad Caddies -kiinnostamattomuuden perusteella. Ilosaaressa tsekkasinkin vain osan parhaista: Converge, Mogwai, Giant Räbät, Common ja Comeback Kid. Aika hyvin missailtu siis. Ei kuitenkaan harmita. No, Cult of Luna ois ollu nasta kuten myös Venetian Snares, mutta nehän soitti muutenkin päällekäin.

Tuntui, että tänä vuonna liikkeellä oli kaikki, ihan kaikki. Kavereita tuli vastaan toisensa perään enkä oikein ehtinyt keskittyä mihinkään kunnolla. Jossain vaiheessa
lopetin kavereiden moikkaamisenkin, koska tuntui typerältä olla koko ajan käsi ojossa. So, no hard feelings. Lauantaiyöltä jäi mieleen megaiso ja kauan kestänyt tanssibattle, kiitti siitä naapurileirille.

Bändeistä Converge oli vähän väsähtänyt. Keikka ei missään nimessä ollut huono, vaikka muutamia biisejä jäinkin kaipaamaan. Odotin vain bändiltä paljon enemmän kuin "ihan hyvää", mikä oli ilmeisesti liikaa. Parasta Convergessa oli melkeinpä Ilosaarirockin esitteessä lukenut "Laskimet esiin, Converge tulee!". Kaveri sanoi, ettei taskulaskinkaan auttanut, koska väsytti niin paljon.

Converge

Giant Räbättiä en ehtinyt nähdä alusta, mutta Stepa ja Särre tuli lavalla ainakin nähtyä. Loppukeikkaa kuuntelin vähemmän aktiivisesti anniskelualueelta, koska oli liian kuuma. Olisi pitänyt varata kumisaappaiden sijasta mukaan aurinkorasvaa, vaikka pitäisihän se jo tietää, että Ilosaarirockissa paistaa aina aurinko - lupailivat sääennusteet mitä tahansa. Myös Commonin loppu meni anniskelualueelta, eikä siitä nyt sen kummemmin jäänyt edes sanottavaa.

Mogwai ja Comeback Kid olivat näkemistäni parhaat. Molempien keikkojen hyvään fiilikseeni tosin varmasti vaikutti ulkomusiikilliset asiat, kuten seura, mutta ei käy kieltäminen etteikö Mogwain Friend of the Night olisi itkettävän siisti livenä. Comeback Kidin sen sijaan tiedettiin jo etukäteen saavan porukan hulluksi ja aikamoinen pittihän siellä sitten olikin - IMO hurjempi kuin Convergessa. Jälleen luja esitys kanadalaisilta. Ei harmita, että missasin Mike Pattonin.

Nyt on sitten "isommat telttafestarit" käytynä. Edessä vielä ainakin sellasia festivaaleja tai tapahtumia kuin Grillin' fest, Puntala-rock ja Flow festival. Päätin alkaa jo säästää ensi kesää varten, sillä suunnitelmissa olisi kunnianhimoisesti Roskilden lisäksi Glastonbury ja Sziget, tai jotain muita ulkomaisia festivaaleja esiintyjistä riippuen.

----------------
Now playing: Abduktio - Kuparintuoksuinen Blues
via FoxyTunes

torstai 10. heinäkuuta 2008

Electric Feel

Vielä nopea fiilisraportti Roskildesta ennen seuraavia festareita. Päätin puida tarkemmin sisältöä osissa pitkin vuotta, sillä sanottavaa on paljon, sillä esimerkiksi pelkästään Radioheadin tai My Bloody Valentinen keikoista riittäisi tekstiä loputtomiin.

Musiikki ei ole varmastikaan ikinä kuulostanut näin hyvältä. Vaikka olen ollut äärimmäisen tunnerikas musiikin suhteen aina, on uskomatonta, kuinka nyt melkein laulu kuin laulu saa aikaan voimakkaita tunteita. Oma lukunsa ovat kappaleet, jotka aukesivat syvällisiksi sisäänsä vetäviksi kuiluiksi festivaalien aikana. Jos Santogoldin Say Aha on nykyään sanoinkuvaamattoman mieletön, mitä on Radioheadin Reckoner? Huh.

Toisaalta korvani eivät ole varmastikaan ikinä olleet näin tukossa. Eilen käväsin nopeasti asioilla, ja musiikit jäivät soimaan kotiin. Palatessa huomasin, että bassot kuuluivat hissiin ja vokaalit käytävään. Sorit naapureille, en tehnyt sitä tahallani.

Vaikka Suomessa odottikin todella ikäviä uutisia, jaksan tämän vuotisen Roskilden voimin ensi kesään, tuli vastaan mitä tahansa. Edellinen viikko oli juuri sitä, miksi rakastan festareita - ja elämää. Voiko olla parempaa, kuin kokoontua samanhenkisten hullujen innovatiivisten ihmisten kanssa rellestämään ja kokemaan maailman mahtavimpia ja hulluimpia kokemuksia? Olen surullinen kaikkien niiden puolesta, jotka eivät koskaan lähde esimerkiksi Suomen rajojen ulkopuolelle tutkimaan elämää - tai niiden, joiden ikuinen tekosyy jättää juhlat väliin on, että on töitä.

Lainatakseni yhtä tän kesän parasta kesäbändiä:
This is our decision, to live fast and die young.
We've got the vision, now let's have some fun.
Yeah, it's overwhelming, but what else can we do.
Get jobs in offices, and wake up for the morning commute.

(MGMT: Time to Pretend)

Mad Caddies @ Tampereen Klubi 9.7.2008

Hahaa, kotona 'kildestä. Oli luultavasti elämäni paras viikko ja ainakin helposti paras Roskilde festival, jolla oon piipahtanut. Seuraavassa en kuitenkaan aio puhua siitä, koska pitää ehtiä vielä nukkumaankin ennen heräämistä. En ole vielä päättänyt, lähdenkö huomisen 11-tuntisen työpäiväni jälkeen suoraan Joensuuhun vai menenkö Helsingin kautta. Elämä heittelee, joten säästän valinnan suosiolla huomiselle.

Tänään kuitenkin käväsin ennakkoepäröinneistä huolimatta katsastamassa ennakkoon yhden tulevan viikonlopun Ilosaari-esiintyjistä. Odotuksia Mad Caddiesia kohtaan ei ollut - tai oikeastaan oli eivätkä ne olleet positiivisia. Kävi ilmi, että saatan joskus olla vähän kaiketi käänteisoikeassakin.

Amerikkalaista menopasuunaa lämmitellyt suomi-ska-reggae-superryhmä The Capital Beat meni ohi kertoillessa terassilla seuralaiselleni tarinoita Tanskasta, mutta skänkkäiltyähän tuli jo mm. Jyrockissa, joten kiinnostusta lämppärille ei oikeastaan herunut. Meinasi mennä laiskuutta pääesiintyjäkin ohi, mutta raahauduin kuitenkin sisälle ennen ensimmäisen kappaleen loppumista. Tämä lienee viimeisen viikon ylitarjonnan aikaansaannosta, koska esimerkiksi sunnuntaina Roskildessa missasin mm. Hot Chipin vain siksi, että riippumatto tuntui mukavemmalta. (Vaan mitäs sitä katumaan, jos riippumatto oikeasti oli parempi vaihtoehto sillä hetkellä.)

Mad Caddies

Asiaan. Mad Caddiesin setistä valtaosa oli minulle vierasta. Vaikka aluksi suunnittelin katsovani keikan taaemmalta, löysin itseni kuitenkin hytkymästä eturivistä. Jottei liikaa bändipisteitä lähtisi Kaliforniaan, se oli todella vain hytkymistä tanssimisen sijaan. Vaan kuulostivatpa MySpacesta aiemmin kuunnellut kappaleet paremmilta livenä, meininki oli hyvä sekä lavalla että yleisössä, ja keikasta jäi enemmän mieleen potin räjäyttäneet bailubiisit kuin ne oikeasti huonot reggaemmat vedot. Saatan tsekata Ilosaaressakin. Over and out.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Get it on ja Nick Caven viikset

Hyvää lauantaita. Roskilde on edelleen niin epäilyttävän hyvä, että jo koettu ruokamyrkytys tuntuu pieneltä pahalta. Paahde jatkuu edelleen ja eilen tuli todistettua 15 mahtavaa keikkaa, vaikka ehdin sen lisäksi mm. juoda itseni mukavaksi itse tuoppeja keräämällä ansaituilla viinitonkilla. Eilisen kohokohtiin nousee GRINDERMAN, SANTOGOLD ja BATTLES, mutta vähän yllättäen pisimmän korren nappasi aamuyöllä tykittanyt COUNT & SINDEN. Tänään luvassa MY BLOODY VALENTINE ja paljon rytmistä musiikkia, jolle parhaana päätteena SKREAM, BENGA ja SHACKLETON, oh my.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Good morning Roskilde

Vaikka vielä ehtii vaikka mitä tapahtua, niin onpahan festarit menneet putkeen. Koko aikana ei taivaalla ole näkynyt ainuttakaan pilveä, joten vähän on suomalainen kauniin valkoinen iho ottanut punaista lisäväriä. Bändejä tsekkailtuna sopivasti ja Radiohead eilen oli uskonnollinen kokemus. Holleiltani näki kunnolla ja ympärillä ollut omistautunut yleisö lauloi kappaleisiin ne viimeiset stemmat tehden showsta silkkaa orgasmia. Settilista oli ilotulitusta ja jos puhuin äsken orgasmeista ja uskosta, ensimmäiset koin ja jälkimmäinen oli lähellä. Se oli mahdollisesti paras keikka, vaikkei sen pitänyt olla. Ps. Kuulopuheiden mukaan meikkis alkaa syksyllä opiskella Tampereen yliopistossa! \o/