tiistai 30. marraskuuta 2010

Paavoharju, Harmaa Getto ja Joose Keskitalo

Lauantaina se viimein tapahtui. Saapui päivä, jota olin odottanut vuosia, ja odotus oli sen arvoista. Ennen keikkojen alkamista totesin Korjaamon aulassa, että Paavoharjun viimeinen keikka olisi sellainen tapahtuma, jonne olisin matkannut Australiasta asti. Harmi tietty ausseille ja muille, ettei tapahtumasta pidetty sen isompaa mekkalaa.

En tietenkään ollut odotellut Paavoharjun viimeistä keikkaa, vaan yksinkertaisesti ei-niin-läskiksi vedettyä esiintymistä todellatodellatodella harvoin esiintyvältä yhtyeeltä. Aikaisemmat yritykseni eivät ole onnistuneet niin hyvin. Jyrockissa 2007 Paavoharju ja Joose Keskitalo keinuttivat harmaata kehtoa, ja esittivät kaiken dokaamisen ohella mm. Kirkaa. Lopulta bändi buuattiin pois lavalta... Viimevuotisen Roskilden keikan missasin vain omaa huolimattomuuttani, koska katsoin kelloa väärin(!!!). Tanskanesityksen koheltamisprosenteista en ole kuullut mitään, eli jos joku tietää enemmän niin valaiskoot minuakin.


(Nyt on niin paskaa laatua, että pitää pyytää anteeks, mut eipä ollu HD-kameraa noina vuosina. Eikä oo kyllä vieläkään.)

Paavoharju on siis bändi, jonka lavaesiintymistä on kuvailtu säälimättömin sanoin, mutta toisaalta olin vain kuullut huhuja keikoista, joilla bändi on ollut tosissaan lavalla - ja sellaista keikkaa olin odottanut lauantaihin asti. Tämän pohjustuksen jälkeen ei liene epäselvää, että odotus päättyi, kuten päättyi Paavoharjun keikkailukin, vaikka taisi olla lähellä, että bändi olisi perunut viimeisenkin keikkansa. Ennen illan viimeistä esiintyjää siis ehti tapahtua yhtä sun toista.

Korjaamon ovet avattiin klo 21, ja 21:30 oli määrä näyttää Unien Savonlinna dvd, jonka julkaisua lauantaina juhlittiin. Ensi-ilta viivästyi himpun verran, sillä koko yleisö oli tullut paikalle ajoissa, ja jonoa sisään riitti. Viimeiset ennakkomyynnistä jäljelle jääneet liput loppuivat ennen elokuvan esittämistä, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet saliin. Kuten minä. Ei siis kommentteja Unien Savonlinnasta.

Joose Keskitalo
Joose Keskitalo

Ensimmäisenä lavalle nousi Joose Keskitalo yhtyeineen. Tässä tapauksessa yhtyeineen on monikossa, koska Joosen kanssa lavalla soitti peräti kolme eri bändiä: Keskitalon "ensimmäinen kunnon yhtye" Super Konga Boys sekä Kaupungit Puristuvat Puristimissa ja Kolmas Maailmanpalo. Soittoaikaakin oli varattu puolitoista tuntia, joka meni ohi aivan hujahtaen. Tuntui kuin Joose ja kaverit olisivat soittaneet kaikki lempibiisini eri albumeilta.

Totuus on kuitenkin se, että kaikkiin lemppareihin olisi vaadittu vielä ainakin tuplasti esiintymisaikaa. Joosen setin aikana kuultiin kuitenkin mm. Minä ja Kapteeni, Lintu, Ikaros Laskee Mäkeä, Kuolleen miehen laulu, Pimeydestä pimeyttä vastaan, Riivaajat, Musta katu ja Laulu laakson kukista, joten voitte kuvitella, millaista kylmien väreiden sinfoniaa keikka oli. Toden totta, kaksi Paavoharjun biisiä lipsahti Keskitalon keikalle, mikä oli vähän epäilyttävää, vaikka toisaalta muusikot vierailivat lavalla vähän kaikkien illan bändien kanssa sekaisin.

Harmaa Getto
Harmaa Getto
Harmaata Gettoa en ollut aiemmin nähnyt. Levyltä bändi tuntui hetken aikaa ihan hauskalta vitsiltä, mutta Suomimorsiamen pyhä tie unohtui silti kuuntelemattomien levyjen läjään aika pian ilmestymisensä jälkeen. Hieman yllättäen keikka oli kuitenkin aivan yhtä mainio kuin muidenkin sinä iltana. Pelätty kohellus keskittyikin Harmaan Geton keikkaan, ja siihen se istui.

Keikka alkoi tarinanomaisesti miehestä, joka oli tullut etsimään takahuoneesta Jumalaa, ja yltyi siitä kappaleeksi, jossa huudettiin "minä syljen teidän päällenne". Esiintyminen oli sen verran uskottavaa, että pelkäsin yleisöön satavan pian sylkeä, mutta katsojien riemuksi lavalla korkattiinkin vodkapullo ja sen sisältö tarjottiin eturiviin shottilaseissa. Siitäkös yleisö villiintyi ja edessä tanssittiin riehakkaasti viinapaukkujen jälkeen Peuran ja Harmaata ku harmaata tahtiin. Pullon pohjalle jääneillä tipoilla annettiin yleisölle viinakaste. Seuraavaksi lavalle harppoi Murska Murre hunajamelonin kanssa, joka myöhemmin heitettiin yleisöön. Keikan päätteksi lavalta lensi vielä muutama c-kassukin, ja niiden sisältöä pohtineille kerrottakoon, että mitään Savonlinnajengin spessuäänityksiä niillä ei ollut, vaan nappaamallani Patmosraportti Egyptistä -kasetilla oli juuri sitä mitä kyljessä lukikin...

Paavoharju
Paavoharju
Harmaan geton jälkeen piti Paavoharjun nousta lavalle "aivan kohta", mutta toisin kävi. Yleisö vaikutti närkästyvän, ja selkäni takana tapahtui asioita, jotka luultavasti vaikuttivat myöhästymiseen. Draamaa oli huhujen mukaan riittänyt takahuoneeseenkin asti, ja uhkakuva keikan peruuntumisesta tuntui todelliselta. Lopulta yhtye kuitenkin nousi lavalle, mutta ilmeisesti siellä ei ollut kaikkia joiden piti olla.

Biisejä kuultiin maksimissaan kuusi, mutta ne olivatkin sitten juuri ne kappaleet, jotka olin aina halunnut kuulla livenä.  Niin sanotusti top 6 Paavoharju-biisit, joihin lukeutui mm. Kuljin kauas, Valo tihkuu kaiken läpi ja Kuu lohduttaa huolestuneita. Yleisö vaati encorea, ja se tulikin, mutta esitys tuntui lähinnä haistattelulta. Kolmatta kertaa yhtye ei enää tullut lavalle, vaikka aplodit raikuivat edelleen. Varta vasten Paavoharjua katsomaan tulleet varmasti lähtivät pois harmissaan, mutta itse olin enemmän kuin tyytyväinen. Illan aikana kuultiin kaikki Paavoharju-biisit mitä saatoin toivoa, ja kun muistaa ne Keskitalon keikalle lipsahtaneet kappaleet, niin kattaus oli erinomainen.

Nälkä tietty kasvoi syödessä, ja seuraavana päivän haikailin jo palaamisesta ajassa taaksepäin. Kaikkien lavalla vierailleiden yhtyeiden keikoista syntyi yksi ikimuistoinen ilta, jollaista tuskin enää koskaan tulee vastaan. Tätä muistellaan vielä vuosi(kymment)en päästä.

7 kommenttia:

  1. ei paavista buuattu jyrokissa pois lavalta! se oli vaan erikoinen sellanen rokimpi keikka jakaikki oli vaan hämmästyneitä. mut kukaan ei buuannu!

    VastaaPoista
  2. Ei ehkä pois lavalta, mutta kyllä siellä buuaus kuulu ja kovaa. Olin eturivissä keskellä kovin odotuksin, ja ite diggailin kyl siitä keikasta, vaikkei se ollu sitä mitä odotin. Mutta päällimmäiset fiilikset keikasta oli, että harmitti kun jengi buuas...

    "Loved by Fonal, hated by audience of Jyrock."

    VastaaPoista
  3. :D Ainii se oli se keikka kun myö heiteltiin matoja ja lörtsyä yleisöön ja muuta sellasta! Sehän ei ollu ees Paavoharjun keikka ja siks se olikin nimellä "Paavoharju ja Joose Keskitalo keinuttavat harmaata kehtoa" - se oli siis Harmaan Geton esiasteen keikka jossa vedettiin myös joitain Jopen ja Paavoharjun biisejä. Voihan vouuuutiii!

    Mutta hei kiitos tuosta hyvästä kirjoituksesta! Loistavaa että ilta kolahti täysillä. Toivottavasti näät DVDnkin joskus :)

    - Lauri

    VastaaPoista
  4. ethän haasta oikeuteen jos käytän harmaageton kuvaa facebookprofiilissa? t.partajeesus

    VastaaPoista
  5. Lauri: Niinhän tuolla (vähän epäselvästi) mainitsinkin ettei ollut normaali Paavoharju siellä Jyväskylässä. Mut se selittää paljon, että oli Harmaan Geton esiaste :-D Sitä en tiennyt... Mut kiitos itsellenne keikoista. Oli todella hienoa, ja luulen että Unien Savonlinna tulee tsekattua jo tällä viikolla.

    Partajeesus: Käytä ihan vapaasti!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! ja kiitos että pidit meiningistä!
    .Jeesus A.

    VastaaPoista
  7. Hyvä mira, mie allekirjotan ihan kaikki myös :)

    VastaaPoista